Palkkaako joku oikeasti kotiinsa SIIVOOJAN? Ov
Kyllä minä ainakin kotonani itse siivoan. Laiskuutta sanon minä
Kommentit (36)
ihmettelen että joku ostaa tauluteeveen.
Monen sadan neliön talo on vähän eri juttu, sen siivoaminen onkin jo pois muusta tekemisestä.
siivousfirmojen yhteystietoja (pk-seutu), niin harkintaan lähtee siivoojan palkkaus täälläkin!
Ei ole laiskuutta. Itselläni on 3 alle kouluikäistä lasta ja aika on todellakin kortilla. Meillä tarvitsee siivota lasten se on siis sitä että illalla ennen nukkumaan menoa siivotaan tavarat paikoilleen. Viikkosiivoissa käy sitten auttamassa meillä alan opiskelija.
Sinulla ei ilmeisesti ole sitovaa ja vaativaa työtä, vaan on aikaa kulkea rätti kädessä kotona.
Itselläni on työ, joka pitää minut poissa jopa kotikaupungista. Kun olen kotona, EN TODELLAKAAN kuluta aikaani niin turhanpäiväiseen asiaan kuin siivoaminen. Vietän ajan lasteni ja mieheni kanssa tai menen vaikka lenkille.
Oma tuntipalkkani on moninkertainen verrattuna siivoustaksoihin, joten olisi tyhmääkin kuluttaa aikaani johonkin sellaiseen kuin siivoaminen.
Hienoa, että olet löytänyt elämällesi tarkoituksen! Niin olen minäkin, mutta älä tuomitse sitä, jonka elämää ei kirkasta siivoaminen!
Me ei myöskään leikata kotiparturilla toistemme hiuksia tai vaihdeta itse autonrenkaita. Sitä varten on palvelujentarjoajat ja meillä on siihen varaa.
Olen lääkisopiskelija, koulumatkaa 140km suuntaansa. Kolme lasta, 5, 7 ja 9-vuotiaat. Työnarkomaani mies, kaksi kissaa, kolme hevosta ja pieni okt. Tulin siihen tulokseen, että MINUN elämänlaatuani lisää huomattavasti se, että kotonamme on siistimpää.
Koska prioriteetteina siivoamisen edellemenevät ruuanlaitto, lasten kanssa oleminen ja heidän kuskaaminen harrastksiin kolmena päivänä viikossa, koulu, eläimistä huolehtiminen ja oma vapaa-aika vievät taatusti 25h/vrk, olen päätynyt siivoojan palkkaamiseen. Uskon että en kadu hetkeäkään.
Minäkin juuri palkkasin :) Kerran käynyt siivoamassa, mutta vielä täytyy hieman vaatia enemmän huolellisuutta häneltä, koska en ollut tyytyväinen tasoon :)
Maksan ilomielin siivouksesta, jotta voin itse käyttää aikaani johonkin mukavaan yhdessä perheeni kanssa.
Jos mies palkkaa siivoojan sen tekemään, niin totta kai se minulle sopii. Vaikka siivooja käy joka toinen viikko, jää kotitöitä vielä ihan tarpeeksi minullekin. Lasten huoneisiin ei siivooja puutu, kasvatussyistä.
Tietysti palkkaa ja aika monikin. Yli 100 m asuuntoon ihan fiksu valinta1
Inhoan siivoamista ja musta tulee hyvin kiukkuinen ja ärtyinen jos mun pitää siivota. On paljon kivempi tulla kotiin joka on puhdas ja siisti ilman että pitää itse tehdä sen eteen mitään. Lasten kanssa ehtii olla paremmin ja tehdä kaikkea muuta.
Meillä halutaan käyttää siivooja koska se säästää hermoja ja parisuhdetta. Ei kahden työssäkäyvän perheen ole mikään häpeä käyttää siivoojaa jne. Sitä paitsi joutilaisuudesta syntyy luovuus, jota tarvitsemme töissämme.
niin ei se mitään laiskuutta ole vaan päin vastoin. Tehokkuutta. Joka tietysti edellyttää tietynasteista varakkuutta.
vain yksi lapsi, niin pesin vessankin kerran päivään ja meillä oli aina ihanan siistiä. Sitten tulin uudestaan raskaaksi, mutta raskaus olikin hyvin vaikea (paljon sairaalassa oloa yms..). En yksinkertaisesti kyennyt siivoamaan. Mieheni palkkasi meille siivoojan, sillä hän taas ei työaikojen puolesta pysty siivoamaan. Ajattelin, että kunhan vauva syntyy, niin alan taas itse siivoamaan. Vauva olikin erittäin helposti ärtyvä ja huusi paljon. Jouduin kantaa vauva koko ajan aamusta iltaan. vauva nukkui korkeintaan 15min. kerrallaan. Sen ajan käytin esikoisen huomioimiseen. Taaskin tilanne: ei aikaa/mahdollisuutta siivoamiselle.. Eli tämän takia meillä siivooja. Ja nytkun siihen on tottunut, niin tuntuupa ihanalle saada itse siitä hommasta " vapaata" . Meillä käy siivooja 2x viikossa. Hän tiskaa, silittää, siivoaa ja järjestelee tavarat paikoilleen (=lapsien lelut järjestykseen). On painonsa verran kultaa!!!
Tehtiin sellanen päätös, että ostettiinkin paljon vaatimattomampi ja halvempi talo ja nyt kuukaudessa päätettiin sekä säästää, että tuhlata enemmän pienemmän kuukausilyhennyksen myötä.
Ajateltiin, että joka toinen viikko kävisi siivooja sillä aikaa, kun käydään uimassa ja syömässä. Jos tämän muutoksen myötä meidän lapset menisi " pilalle" , niin eiköhän syy olisi jossain muualla kuin palkatussa siivousavussa...