Kertokaa kokemuksianne dissosiaatiosta. Kiitos :)

Minulla on cptsd ja triggeroidun melko helposti kohdatessani vihaisen henkilön, jolloin tulee sellainen henkisesti ja fyysisesti turtunut, tunnoton, tahmea, robottimainen olo. Tuntuu kuin olisin muuttunut kiveksi. En tunne silloin tunteita ja pahimmillaan vain makaan liikkumattomana. Useimmiten tämä olo on kuitenkin lievempi ja pystyn toimimaan kuten robotti. Olen huomannut, että etenkin pahimmassa olossa kiven sisältä pääsyä helpottaa, kun puolisoni ottaa minut halaukseen ja saan itkettyä pahan olon pois hänen olkaansa vasten.

Itsellä opiskeluun liittyi tälläinen paha kokemus. Lukion alussa oli ahdistusta ja voin huonosti. Kiusattiin siellä ja olin yksinäinen. Lukion sain kuitenkin suoritettua viimein loppuun. Sen jälkeen sitten yritin myöhemmin käydä toista koulutusta. Se oli raskasta ja ala ei ollut omani, mutta jotain yritin saada käytyä. Lopulta jotenkin olin mieleltäni taas se lukion aloittanut ahdistunut nuori. Halusin taas päättää elämäni yms ja voin huonosti. Ne samat ajatukset ja se epätoivo palasi elämääni. Tuntui etten osaa mitään ja minulta vaaditaan taas liikaa. Oli myöhemmin pakko lopettaa kesken se koulutus. Pitkään taistelin ja puolet sain käytyä. Tosin unettomuuden sain kiusakseni pitkäksi aikaa sen jälkeen.

Tietysti tähän vaikutti muutkin asiat ja voi olla, että tämä ei sovi ap:n kuvaukseen, mutta kirjoitin tänne jo yhden viestin muista "oireistani". Tämä tilanne vaan itsellä oli yksi pahin laukaisija niillä oireille. Jotenkin se sama tilanne, että pitäisi jaksaa opiskella ja pärjätä siellä sekä toimia ihmisten kanssa (jännitän niitä hetkiä) oli silloin liikaa. Yhdessä toisessa koulutuksessa ei tullut tuota fiilistä ja voin paremmin. Tämä toinen taas lähti alusta asti väärällä tielle ja opettajan kanssa tuli vaan se ajatus esiin kuinka esim olin taas liian ujo yms ja yritin kovasti taas olla rohkeampi. Oikeasti se oli kamalaa kokea ne samat ajatukset ja tunteet kuin silloin nuorempana. Elämä ei ole enää samaa kuin aiemmin ja muisto siitä, että voin kokea taas ne ikävät tunteet ja epätoivon on siellä taustalla. Se tunne voi nopeasti tulla jostain esiin. Tuli vielä tämä mieleen, kun joku kirjoitti niistä laukaisevista hetkistä.

Kuulisin mielelläni lisää kokemuksianne.

Itsellä enemmän depersonalisaatiota.

Minulla on fyysisiä ja ei -fyysisiä oireita.

Fyysisiä :

-nukuttaa/väsymys

-hiukset tuntuu vaihtavan pituutta

-epätodellinen tunne käsissä ja raajoissa, pumpulimainen tunne ympärillä, rajattomuus fyysisesti- tämä tulee trauman kokemuksesta jossa olin kuollut ja eloton. Keho pyrkii siihen tilaan joskus

-viimeisin se että asiat tuntui märältä vaikka ei ole

-en aina tunnista itseäni , kuvaani, puhettani , käsialaani

Psyykkisiä

- muistista katoaa hetkiä, päivästä voi kadota osa pois

- jonkinlainen persoonan vaihtuminen tapahtuu äärimmäisessä stressissä

-persoonan osat on erillään ja jos en ole valmis tai jaksa pitää osia yhdessä/kohdata kaikkia osiani niin olen terveen ihmisen mielestä varmaan aivan mielenvikainen puhuessani itsestäni

Dissosiaatiosta puhuminen on mulle tosi epämukavaa . On kuin dissosaatio on olemassa, taustalla, en ole varma kumpi on renki tai isäntä. En voi luopua siitä koska se on ehto sille että olen selvinnyt. Jos teen siitä liian näkyvää se yleensä johtaa dissosiaatioon koska en pysty kohtaamaan kaikkia asioita.

Hoitosuhde on ollut ja olen ns terve mutta dissosiaatio on ja pysyy, ei häiritse elämää yleensä, joskus pääsee yllättämään. Terve minä on käsitellyt traumat ja voi puhua niistä ja se trauman kokenut syvin minä- se on yleensä nukkumassa . Hauska olisi tietää tunnistaako joku muu tämän kokemuksen mistä puhun kun sanon että joku osa minua nukkuu ?

Joskus se voi tulla ulos mutta sitten pitää olla kaikki muut persoonan osat vahvoina ja kunnossa myös. Pelkkä terve minä ja tää trauman kokenut minä ei osaa kommunikoida keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on fyysisiä ja ei -fyysisiä oireita.

Fyysisiä :

-nukuttaa/väsymys

-hiukset tuntuu vaihtavan pituutta

-epätodellinen tunne käsissä ja raajoissa, pumpulimainen tunne ympärillä, rajattomuus fyysisesti- tämä tulee trauman kokemuksesta jossa olin kuollut ja eloton. Keho pyrkii siihen tilaan joskus

-viimeisin se että asiat tuntui märältä vaikka ei ole

-en aina tunnista itseäni , kuvaani, puhettani , käsialaani

Psyykkisiä

- muistista katoaa hetkiä, päivästä voi kadota osa pois

- jonkinlainen persoonan vaihtuminen tapahtuu äärimmäisessä stressissä

-persoonan osat on erillään ja jos en ole valmis tai jaksa pitää osia yhdessä/kohdata kaikkia osiani niin olen terveen ihmisen mielestä varmaan aivan mielenvikainen puhuessani itsestäni

Dissosiaatiosta puhuminen on mulle tosi epämukavaa . On kuin dissosaatio on olemassa, taustalla, en ole varma kumpi on renki tai isäntä. En voi luopua siitä koska se on ehto sille että olen selvinnyt. Jos teen siitä liian näkyvää se yleensä johtaa dissosiaatioon koska en pysty kohtaamaan kaikkia asioita.

Hoitosuhde on ollut ja olen ns terve mutta dissosiaatio on ja pysyy, ei häiritse elämää yleensä, joskus pääsee yllättämään. Terve minä on käsitellyt traumat ja voi puhua niistä ja se trauman kokenut syvin minä- se on yleensä nukkumassa . Hauska olisi tietää tunnistaako joku muu tämän kokemuksen mistä puhun kun sanon että joku osa minua nukkuu ?

Joskus se voi tulla ulos mutta sitten pitää olla kaikki muut persoonan osat vahvoina ja kunnossa myös. Pelkkä terve minä ja tää trauman kokenut minä ei osaa kommunikoida keskenään.

Jatkan vielä; en usko että koskaan millään terapialla olisi mahdollista yhdistää persoonani osia enää. Jakautuminen on tapahtunut joskus 4-5-vuotiaana

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi pystyykö dissosiaation aikana tajuamaan, että se voi olla sitä, kauanko on kestänyt ja miten siitä esimerkiksi voi palata takaisin?

Minä tunnen sellaisen etiäisen tavallaan.. outo tunne ja voi tulla ajatus hetkinen dissosioinko minä.. ja sitten se tietoisuus häviää tilanteesta ja tosiaan saattaa toimia kuin robotti niinkuin joku sanoi. Mua alkaa yleensä ahdistaa tosi paljon ja voi tulla jopa vihainen olo, väsyttää ja ahdistaa . Tuntuu ettei ole oma itsensä. Jälkeen päin en muista sitä tilannetta missä ja miksi dissosiaatio tuli . Myöhemmin tajuan tilanteen kulun mutta yleensä se triggeröivä hetki jää pimentoon. Esim, viimeksi kun mulla tuli dissosiaatio muistan menneeni ratikkaan mutta kun muistelen sitä se muisto sekoittuu muihin muistoihin , ei siihen päivään , en muista mitä tapahtui ennen sitä ja mistä olin tulossa , eikä se muisto ole hetki siitä päivästä vaan niinkuin osin menneisyydessä.. vaikea selittää

Minulla on ptsd ja disso. Kaikki nämä tuli ryminällä kun olin 27vuotias (nykyään 32v). Vaikean ihmissuhteen jälkeen.

Dissosioiminen on todella epämiellyttävää ja koen sitä nykyään koko ajan. Epätodellinen olo, en tunne käsiä, raajoja.

En tunnista ympäristöä. Ajantaju täysin vinksallaan. En muista edellisistä päivistä tai mitä tein edes muutama minuutti sitten. Kuulen ääniä ja keskusteluja pään sisällä (osat riitelee, vaihtuu).

Tuntuu kuin mieli olisi jossain välitilassa, mistä ei vain pääse pois. On keho, mutta mieli jossain kaukana. Päivittäin olen pitkiä aikoja kuin valekuollut, lamaantunut enkä pysty liikkumaan. Vuosi sitten meni työkyky, joka oli tosi kova paikka. Tykkäsin tehdä töitä. Nyt näyttää sitä, ettei mikään hoitomuoto tehoa, vaikka kaikkea kokeiltu. Surullista. Olisi mukava elää tätä elämää.

Mulla on nenä ja pää puutunut.