Miks Salkkareissa -keskusteluketju
Katso lähetysajat : Salatut Elämät - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (59931)
On vain absoluuttisia totuuksia, kuka on sarjan paras hahmo, ketkä parit kuuluvat yhteen tms.
Ilmeisesti kukaan ei halua ottaa sitä näkökulmaa, että Linda 30 kymppisenä sarjaan tullessa olisi voinut olla ihan vain naimisissa aikaisemmin Eerikäinen sukunimisen kanssa. Ja halunnut jättää sukunimen käyttöön, ettei isä tunnistaisi. Lindahan oli järkyttynyt, kun Aaro onnitteli kihloista. Mistä lie Aaro senkin tiedon repi? Kuten sanottu Linda tuli päätösjakson 2015 tienoilla ja Aaro palasi tammikuussa 2017. Täysin selvää, ettei Lindan ja Aaron sukulaisuutta oltu missään pienimmässä ajatuksessakaan pohdittu Lindan tuntua sarjaan.
Sarjassa on kylläkin ollut paljon ihan käsittämättömiä ja todella huonoja pareja.
Suunnilleen kaikilla sarjan hahmoilla on ollut liian paljon sänkykumppaneita, mutta silti suurin määrä sänkykumppaneita on sarjan historiassa ollut selkeästi Sebastianilla. Tätä seuraavat Pietari ja Jiri.
Skandaaliuutisii! Linda on seurustellu salaa Joannan, Aaron sekä Karin kanssa! Kyllä oli Joonatan vihanen ku totuus selvisi. Tulin heti kertoo ku kuulin. Hyh hyh!
Joannan ei tarvitse tavata tytärtään. Hän ei tainnut miettiä sataa kertaa, kannattaako hylätä vai ei.
Tuo naiseksi vitsimielessä pukeutunut mieskin ja siitä irvailu on niin monta kertaa nähty kuvio, eikä enää oikein sovi nykyaikaan. Eihän homoillekaan tuolla tavalla ole sarjassa pitkään aikaan naureskellut ja irvaillut kuin Kari.
Tänään pidän vapaapäivän talleilta. Eipä tarvitse siis teidän järkyttyä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo naiseksi vitsimielessä pukeutunut mieskin ja siitä irvailu on niin monta kertaa nähty kuvio, eikä enää oikein sovi nykyaikaan. Eihän homoillekaan tuolla tavalla ole sarjassa pitkään aikaan naureskellut ja irvaillut kuin Kari.
Pakko sanoa, että ennakoita katsellessa missasin sen Ismon katseen Kristianin suuntaan (tarkistin myöhemmin) ja en edes tajunnut, että Kristian oli Hanina. Huomasin kyllä heti ettei ole Hani tai edes nainen. Tästä syystä ihmettelin miten Kalle mukamas heti tajusi, että se on Kristian joka esittää. Jotenkin kasvonaamio hämäsi niin paljon, ettei niistä silmistä tahtonut ottaa selvää kuka maskin takana roolia vetää.
Salkkarit pilasi elämäni. Sairastuin masennuksen ja haluan kuolla.
Tarkastus juttu oli vaihteeksi älytön. Ihan kuin Hanin pitäisi olla koko ajan paikalla. Toki Kotkan työ mainittiin. Minusta tosin oli mukavaa, että asianajajan lähdettyä vaikutti ensimmäistä kertaa ikinä siltä, että Ismo oli aidosti onnellinen että Hani tuli ja sopivat sekä päinvastoin. Heillä oli sisarusmaiset välit. Uskon tästä lähtevät vihdoin sellainen Laiteloiden hyväksyminen. Lopulta totta kai Hani jää asumaan Ismon luokse.
Vierailija kirjoitti:
Tuo naiseksi vitsimielessä pukeutunut mieskin ja siitä irvailu on niin monta kertaa nähty kuvio, eikä enää oikein sovi nykyaikaan. Eihän homoillekaan tuolla tavalla ole sarjassa pitkään aikaan naureskellut ja irvaillut kuin Kari.
Mutta nykyään on ok irvailla miesten kustannuksella siitä, että naiset pukeutuvat miehiksi?
Haluan kuolla tämän ohjelman takia.
Vierailija kirjoitti:
Salkkarit pilasi elämäni. Sairastuin masennuksen ja haluan kuolla.
No oot kyllä aika heikko luuseri jos fiktiivisen sarjan takia haluut kuolla.
Ulla Taalasmaa kirjoitti:
Skandaaliuutisii! Linda on seurustellu salaa Joannan, Aaron sekä Karin kanssa! Kyllä oli Joonatan vihanen ku totuus selvisi. Tulin heti kertoo ku kuulin. Hyh hyh!
Ole sinä haahka hiljaa! Petit Seppoa tämän ystävän kanssa ja pamahdit paksuksi! Tyttäres on samanlainen lort to!
Helena
Vieläkö Jaana Nieminen rakastaa meetvurstia?
Sirkka tekee saman virheen ku mä. Ei osaa saa ta na suutaan pitää kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Ulla Taalasmaa kirjoitti:
Skandaaliuutisii! Linda on seurustellu salaa Joannan, Aaron sekä Karin kanssa! Kyllä oli Joonatan vihanen ku totuus selvisi. Tulin heti kertoo ku kuulin. Hyh hyh!
Ole sinä haahka hiljaa! Petit Seppoa tämän ystävän kanssa ja pamahdit paksuksi! Tyttäres on samanlainen lort to!
Helena
Minua kuule saat haukkua niin paljon ku lystäät mutta Lellua, Lellua et mainitse lainkaan! Me ei ainakaan olla järjestelty mitään perhelomia Siperiaan!
Onko Laila käyttänyt vähään aikaan päihteitä?