Miten visualisoit vuodenkierron?

Kun puhutte lapsille näistä asioista, muistakaa, että vuodenajat ja kalenterivuosi ovat kaksi eri asiaa.

Ei kannata sotkea kalenterivuotta vuodenaikoihin, kun kyseessä on pieni lapsi. Ellei hän sitä erityisesti vaadi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan ketjussa mainittu jo Peter Hoegin romaani Lumen taju? Siinä käsitellään myös ajan kokemusta ja kuvataan Grönlannin inuiittien tapaa nähdä luonto ja maailma.

Huomasin jo lapsena, että suomalaisilla on erikoinen tapa puhua ajasta: he puhuvat usein nykyhetken asioista menneessä aikamuodossa. Tyypillinen esimerkki on kysyä kaupassa, "OLIKO meillä maitoa." (Koti ja kauppa ajallisesti dissosioitu.)

On myös olemassa joku sademetsässä elävä heimo, jonka kielessä ei ole lainkaan ajan käsitteitä!

Jos sademetsä on päiväntasaajalla,  päivä ja yö aina saman pituinen ja vuodenaikoja ei juuri ole, niin ajan käsite on ehkä erilainen kuin täällä pohjoisessa. Tai etelässä.

Tai entä jos tehdään koe, viedään henkilö silmät ummessa johonkin maapallon kolkkaan ja kysytään mistä aurinko nousee ja mihin laskee. Oikea ja vesen riippuu siitä mistä katsot, tai missä olet

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku syöttää ajatusta, että melkein kaikki muka ajattelisivat päiviä/viikkoja/kuukausia/vuosia jopa suljettuina systeemeinä. Epäilen!

Minäkin ihmettelen, senhän kuuluisi olla jatkumo jos on tarve visualisoida, sillä eihän edes luonto päädy samanlaiseen alkupisteeseen josta lähtenyt, koko ajan muuttuu muuksi, mutta nyt vain toistetaan mielikuvissa sitä samaa kehää. 

Mutta enempi kuin tämä fakkiutunut 'vuosikello' ajattelu, häiritsee että oletetaan kaikkien käyttävän visualisointia ajatteluunsa, varsinkin uuden oppimisessa sitä on aivan hukassa jos ohjataan visualisoimaan eikä pysty edes hahmottamaan mistä toiset puhuvat. On oikeasti sellainen asia joka kasvattajien pitäisi tiedostaa paremmin. 

Niin totta!

Tätäkö "puoliympyrän" näkijä tarkoitata?

"According to Bohm's theory, there are three major realms of existence: the explicate (unfolded) order, the implicate (enfolded) order, and a source or ground beyond both. The flowing movement of the whole can thus be understood as a process of continuous enfolding and unfolding of order or structure. From moment to moment there is a rhythmic pulse between implicate and explicate realities."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan ketjussa mainittu jo Peter Hoegin romaani Lumen taju? Siinä käsitellään myös ajan kokemusta ja kuvataan Grönlannin inuiittien tapaa nähdä luonto ja maailma.

Huomasin jo lapsena, että suomalaisilla on erikoinen tapa puhua ajasta: he puhuvat usein nykyhetken asioista menneessä aikamuodossa. Tyypillinen esimerkki on kysyä kaupassa, "OLIKO meillä maitoa." (Koti ja kauppa ajallisesti dissosioitu.)

On myös olemassa joku sademetsässä elävä heimo, jonka kielessä ei ole lainkaan ajan käsitteitä!

Ei tämä ole ainoastaan suomen kielelle tyypillinen ilmiö, samaa tapahtuu hyvin monissa muissakin kielissä.

Oikeastaan kysymys on siitä, että meille opetetaan koulussa hyvin yksinkertaistettu malli siitä, miten kieli toimii. Väitetään esimerkiksi, että imperfektiksi nimetyssä muodossa on kysymys pelkästään ajasta, vaikka todellisuudessa kielioppi on paljon monimutkaisempi systeemi ja verbimuodoilla välitetään myös aivan muunlaisia merkityksiä kuin niillä yksinkertaistetussa mallissa on.

Vierailija kirjoitti:

Kun puhutte lapsille näistä asioista, muistakaa, että vuodenajat ja kalenterivuosi ovat kaksi eri asiaa.

Ja olla sotkematta näitä vuorokausipuolikkaaseen, eli kellotauluun!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassua, että tällaista jonkun mielessään näkemää kuvaa vuoden kulusta pitää jonkun alapeukuttaa?

Minulle alapeukku tarkoittaa "olen eri mieltä". Sinulle se saattaa tarkoittaa jotain selvästi rajumpaa kannanottoa? Ajattelen, että peukutukset näyttää moniko ajattelee samoin.

Minulle alapeukut täällä on aina ollut tosi negatiivinen asia. Se tarkoittaa, että joku ei hyväksy minua ja minun mielipidettä. En ole koskaan ajatellut, että se voisi olla neutraali asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan ketjussa mainittu jo Peter Hoegin romaani Lumen taju? Siinä käsitellään myös ajan kokemusta ja kuvataan Grönlannin inuiittien tapaa nähdä luonto ja maailma.

Huomasin jo lapsena, että suomalaisilla on erikoinen tapa puhua ajasta: he puhuvat usein nykyhetken asioista menneessä aikamuodossa. Tyypillinen esimerkki on kysyä kaupassa, "OLIKO meillä maitoa." (Koti ja kauppa ajallisesti dissosioitu.)

On myös olemassa joku sademetsässä elävä heimo, jonka kielessä ei ole lainkaan ajan käsitteitä!

Ei tämä ole ainoastaan suomen kielelle tyypillinen ilmiö, samaa tapahtuu hyvin monissa muissakin kielissä.

Oikeastaan kysymys on siitä, että meille opetetaan koulussa hyvin yksinkertaistettu malli siitä, miten kieli toimii. Väitetään esimerkiksi, että imperfektiksi nimetyssä muodossa on kysymys pelkästään ajasta, vaikka todellisuudessa kielioppi on paljon monimutkaisempi systeemi ja verbimuodoilla välitetään myös aivan muunlaisia merkityksiä kuin niillä yksinkertaistetussa mallissa on.

Itse kysyn monestikin asioita tuolla tavalla, mutta olen ajatellut sen olevan vain lyhenne kysymyksestä "Muistatko, oliko meillä maitoa".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan ketjussa mainittu jo Peter Hoegin romaani Lumen taju? Siinä käsitellään myös ajan kokemusta ja kuvataan Grönlannin inuiittien tapaa nähdä luonto ja maailma.

Huomasin jo lapsena, että suomalaisilla on erikoinen tapa puhua ajasta: he puhuvat usein nykyhetken asioista menneessä aikamuodossa. Tyypillinen esimerkki on kysyä kaupassa, "OLIKO meillä maitoa." (Koti ja kauppa ajallisesti dissosioitu.)

On myös olemassa joku sademetsässä elävä heimo, jonka kielessä ei ole lainkaan ajan käsitteitä!

Ei tämä ole ainoastaan suomen kielelle tyypillinen ilmiö, samaa tapahtuu hyvin monissa muissakin kielissä.

Oikeastaan kysymys on siitä, että meille opetetaan koulussa hyvin yksinkertaistettu malli siitä, miten kieli toimii. Väitetään esimerkiksi, että imperfektiksi nimetyssä muodossa on kysymys pelkästään ajasta, vaikka todellisuudessa kielioppi on paljon monimutkaisempi systeemi ja verbimuodoilla välitetään myös aivan muunlaisia merkityksiä kuin niillä yksinkertaistetussa mallissa on.

Itse kysyn monestikin asioita tuolla tavalla, mutta olen ajatellut sen olevan vain lyhenne kysymyksestä "Muistatko, oliko meillä maitoa".

Ja jos kysyn kaupassa yht´äkkiä: Onko meillä maitoa, niin ei siinä puoliso sitä näe sillä hetkellä, vaan kysytään menneessä muodossa.

Vierailija kirjoitti:

Minulle vuosi on rengas, jota itse katson aina 1.1. kohdalta ja siitä tammikuu lähtee etenemään oikealle (eli vastapäivään) ja sieltä kaartuu niin että kesä-heinäkuu on renkaassa vastapäätä katselukohtaani.

En tajua tätä ollenkaan. Eli katsot sitä renkaan alareunaa, ja kesä on ylhäällä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan ketjussa mainittu jo Peter Hoegin romaani Lumen taju? Siinä käsitellään myös ajan kokemusta ja kuvataan Grönlannin inuiittien tapaa nähdä luonto ja maailma.

Huomasin jo lapsena, että suomalaisilla on erikoinen tapa puhua ajasta: he puhuvat usein nykyhetken asioista menneessä aikamuodossa. Tyypillinen esimerkki on kysyä kaupassa, "OLIKO meillä maitoa." (Koti ja kauppa ajallisesti dissosioitu.)

On myös olemassa joku sademetsässä elävä heimo, jonka kielessä ei ole lainkaan ajan käsitteitä!

Ei tämä ole ainoastaan suomen kielelle tyypillinen ilmiö, samaa tapahtuu hyvin monissa muissakin kielissä.

Kerro pari esimerkkiä. (Ei siksi että epäilisin, vaan siksi että kiinnostaa.)

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan kysymys on siitä, että meille opetetaan koulussa hyvin yksinkertaistettu malli siitä, miten kieli toimii. Väitetään esimerkiksi, että imperfektiksi nimetyssä muodossa on kysymys pelkästään ajasta, vaikka todellisuudessa kielioppi on paljon monimutkaisempi systeemi ja verbimuodoilla välitetään myös aivan muunlaisia merkityksiä kuin niillä yksinkertaistetussa mallissa on.

En osaa kuvitella, että tapa hahmottaa nykyhetkeä kahdessa paikassa samaan aikaan  - esimerkiksi kaupassa ja kodissa - juontaisi tavasta, jolla on suomea opetettu. Mun on helpompi uskoa, että kyse on psyykkisistä syistä, esim. halusta pitää mielikuvat kaupasta ja kodista erillisinä. Tai kyvyttömyydestä ajatella niitä rinnakkain olemassaolevina.

Minun vuodenkierto on suorakulmainen pitkä palkki. Ylhäällä tammikuu ja alhaalla joulukuu. Palkin ympärillä on luonnonmaisemaa ja väriä. Esim tammikuu näyttäytyy kirkkaan sinisenä pakkastaivaana ja lumena, joulukuu mustana ja joulun tunnelmaisena.

Olen vahvasti visuaalinen henkilö, myös tunnetilat näkyy mielikuvina.

Minua hämmästyttää, miten tuo ympyräajattelu on niin yleinen. Minulle se ei "avaudu" ollenkaan. Itse näen ajan jatkuvana janana, jota pitkin voin liikkua niin tulevaan kuin kauas menneisyyteenkin. Yksi vuosi on siis pätkä janalla. Aika on jatkuvaa, en ymmärrä miten se voisi olla ympyrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan ketjussa mainittu jo Peter Hoegin romaani Lumen taju? Siinä käsitellään myös ajan kokemusta ja kuvataan Grönlannin inuiittien tapaa nähdä luonto ja maailma.

Huomasin jo lapsena, että suomalaisilla on erikoinen tapa puhua ajasta: he puhuvat usein nykyhetken asioista menneessä aikamuodossa. Tyypillinen esimerkki on kysyä kaupassa, "OLIKO meillä maitoa." (Koti ja kauppa ajallisesti dissosioitu.)

On myös olemassa joku sademetsässä elävä heimo, jonka kielessä ei ole lainkaan ajan käsitteitä!

Ei tämä ole ainoastaan suomen kielelle tyypillinen ilmiö, samaa tapahtuu hyvin monissa muissakin kielissä.

Kerro pari esimerkkiä. (Ei siksi että epäilisin, vaan siksi että kiinnostaa.)

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan kysymys on siitä, että meille opetetaan koulussa hyvin yksinkertaistettu malli siitä, miten kieli toimii. Väitetään esimerkiksi, että imperfektiksi nimetyssä muodossa on kysymys pelkästään ajasta, vaikka todellisuudessa kielioppi on paljon monimutkaisempi systeemi ja verbimuodoilla välitetään myös aivan muunlaisia merkityksiä kuin niillä yksinkertaistetussa mallissa on.

En osaa kuvitella, että tapa hahmottaa nykyhetkeä kahdessa paikassa samaan aikaan  - esimerkiksi kaupassa ja kodissa - juontaisi tavasta, jolla on suomea opetettu. Mun on helpompi uskoa, että kyse on psyykkisistä syistä, esim. halusta pitää mielikuvat kaupasta ja kodista erillisinä. Tai kyvyttömyydestä ajatella niitä rinnakkain olemassaolevina.

"Oliko meillä maitoa" on jo lähtökohtaisesti pelokas ilmaisu. Pelko, ettei muista oikein, ja ostaa turhaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä, miksi joillakin vuosi kiertää vastapäivään? Niin häiritsevä ajatus :D selittäkää tarkemmin miksi näin jos osaatte?

En osaa selittää sitä, yhtä häiritsevältä minusta tuntuu, että jonkun toisen mielestä mennään myötäpäivään. Mutta voin elää sen kanssa. Mietin, että olisiko joskus lapsena ollut vaikka koulussa jonkunlainen vuodenkierron "kello" seinällä luokassa, vai mistä olen omaksunut tämän. Voin kyllä ymmärtää, että joku ajattelee janana tai neliönä, tai jotenkin muuten. 

Meillä oli kotona seinällä sellainen 70-luvulla. Olisiko tullut jonkun lehden mukana, annettu neuvolassa tms?

Monella ikäiselläni vuosi näyttäytyy ehkä tuon vuoksi vastapäivään kulkevana kellona.

Vierailija kirjoitti:

Minua hämmästyttää, miten tuo ympyräajattelu on niin yleinen. Minulle se ei "avaudu" ollenkaan. Itse näen ajan jatkuvana janana, jota pitkin voin liikkua niin tulevaan kuin kauas menneisyyteenkin. Yksi vuosi on siis pätkä janalla. Aika on jatkuvaa, en ymmärrä miten se voisi olla ympyrä.

Ei me tiedetä, onko se yleinen. Voihan olla, että joku spämmää sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan ketjussa mainittu jo Peter Hoegin romaani Lumen taju? Siinä käsitellään myös ajan kokemusta ja kuvataan Grönlannin inuiittien tapaa nähdä luonto ja maailma.

Huomasin jo lapsena, että suomalaisilla on erikoinen tapa puhua ajasta: he puhuvat usein nykyhetken asioista menneessä aikamuodossa. Tyypillinen esimerkki on kysyä kaupassa, "OLIKO meillä maitoa." (Koti ja kauppa ajallisesti dissosioitu.)

On myös olemassa joku sademetsässä elävä heimo, jonka kielessä ei ole lainkaan ajan käsitteitä!

Ei tämä ole ainoastaan suomen kielelle tyypillinen ilmiö, samaa tapahtuu hyvin monissa muissakin kielissä.

Oikeastaan kysymys on siitä, että meille opetetaan koulussa hyvin yksinkertaistettu malli siitä, miten kieli toimii. Väitetään esimerkiksi, että imperfektiksi nimetyssä muodossa on kysymys pelkästään ajasta, vaikka todellisuudessa kielioppi on paljon monimutkaisempi systeemi ja verbimuodoilla välitetään myös aivan muunlaisia merkityksiä kuin niillä yksinkertaistetussa mallissa on.

Itse kysyn monestikin asioita tuolla tavalla, mutta olen ajatellut sen olevan vain lyhenne kysymyksestä "Muistatko, oliko meillä maitoa".

Tämä menee vähän ohi aiheen, mutta joissain tapauksissa imperfekti on lähes "pakollinen", vaikka puhutaankin ihan nykyajassa tapahtuvista asioista. Esimerkki: Virkailija täyttää jotain lomaketta ja kysyy: "Mikä se sinun katuosoite oli?" Hän välittää imperfektillä viestin: "Tiedän, että sanoit osoitteesi, mutta kysyn nyt uudestaan, kun unohdin asian." Preesens kuulostaisi todella oudolta siinä tapauksessa, että osoitteesta on jo ehditty puhua (se toki toimii erinomaisesti siinä tapauksessa, että osoitetta kysytään ensimmäisen kerran).

Vierailija kirjoitti:

Minua hämmästyttää, miten tuo ympyräajattelu on niin yleinen. Minulle se ei "avaudu" ollenkaan. Itse näen ajan jatkuvana janana, jota pitkin voin liikkua niin tulevaan kuin kauas menneisyyteenkin. Yksi vuosi on siis pätkä janalla. Aika on jatkuvaa, en ymmärrä miten se voisi olla ympyrä.

"Korona-aika" oli kai monille päivän tai viikon silmukka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan ketjussa mainittu jo Peter Hoegin romaani Lumen taju? Siinä käsitellään myös ajan kokemusta ja kuvataan Grönlannin inuiittien tapaa nähdä luonto ja maailma.

Huomasin jo lapsena, että suomalaisilla on erikoinen tapa puhua ajasta: he puhuvat usein nykyhetken asioista menneessä aikamuodossa. Tyypillinen esimerkki on kysyä kaupassa, "OLIKO meillä maitoa." (Koti ja kauppa ajallisesti dissosioitu.)

On myös olemassa joku sademetsässä elävä heimo, jonka kielessä ei ole lainkaan ajan käsitteitä!

Ei tämä ole ainoastaan suomen kielelle tyypillinen ilmiö, samaa tapahtuu hyvin monissa muissakin kielissä.

Oikeastaan kysymys on siitä, että meille opetetaan koulussa hyvin yksinkertaistettu malli siitä, miten kieli toimii. Väitetään esimerkiksi, että imperfektiksi nimetyssä muodossa on kysymys pelkästään ajasta, vaikka todellisuudessa kielioppi on paljon monimutkaisempi systeemi ja verbimuodoilla välitetään myös aivan muunlaisia merkityksiä kuin niillä yksinkertaistetussa mallissa on.

Itse kysyn monestikin asioita tuolla tavalla, mutta olen ajatellut sen olevan vain lyhenne kysymyksestä "Muistatko, oliko meillä maitoa".

Ja jos kysyn kaupassa yht´äkkiä: Onko meillä maitoa, niin ei siinä puoliso sitä näe sillä hetkellä, vaan kysytään menneessä muodossa.

Ahaa... eli puoliso säikähtäisi rohkeuttasi. Ja menisi sanattomaksi. Niinkö? Esittämällä varovaisesti asian, sujelet puolisoasi kokemasta itseään uhatuksi; sinua vaativaksi, hyökkääväksi.