Yksinäisyys puristaa

Lahestyva ja kiihtyvä sukupuuttomme tuottaa yhä enemmän yksin olevia.

Riistäjävalta on masinoinut tänne toimeentulotaistelun,  jolloin häviöömme ei kulu pitkää aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä vika on olla itsekseen?? Mua ärsyttää tuollainen mouruaminen yksin olemisesta kuin se olisi jokin surkeuden syvin olemus.

Vapaaehtoinen yksin olo ja vastentahtoinen kumppanittomuus ovat eri asioita.

T: introvertti yksinäinen mies

Juuri noin. Minä olen kokenut molemmat.

Olin viisikymppiseksi asti kivasti pärjäävä ja töissä viihtyvä ihminen. Pidin ihmisistä, mutta pidin yhtä paljon siitä, että sain viettää illat ja viikonloput itsekseni. Puuhaa riitti ja vetelehtimiseenkin jäi aikaa. Kun työt loppuivat, terveys alkoi reistata ja talous romahti, yksin olemisen ei enää maistunutkaan, kun kontakteja ei ollut yhtään ja yksinäisyyttä oli 24/7/365. Pahinta oli huomata, että ei minusta kukaan edes välitä. Viimeksi olen tavannut vapaaehtoisesti seuraani tulleen ihmisen reilut kaksi vuotta sitten. Tottuuhan tähänkin, mutta ei tämä kivaa ole.

Joka ikiseen yksinäisyyttä käsittelevään ketjuun tulee väkeä viisastelemaan siitä, että yksin oleminen on viisasta, kehittävää ja ylevää hermolepoa. Onhan se sitä silloin, kun se on oma valinta. Piiskan saaminen ja avantouintikin ovat ihan kivoja juttuja silloin, kun niitä tekee omasta halustaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä vika on olla itsekseen?? Mua ärsyttää tuollainen mouruaminen yksin olemisesta kuin se olisi jokin surkeuden syvin olemus.

Vapaaehtoinen yksin olo ja vastentahtoinen kumppanittomuus ovat eri asioita.

T: introvertti yksinäinen mies

Juuri noin. Minä olen kokenut molemmat.

Olin viisikymppiseksi asti kivasti pärjäävä ja töissä viihtyvä ihminen. Pidin ihmisistä, mutta pidin yhtä paljon siitä, että sain viettää illat ja viikonloput itsekseni. Puuhaa riitti ja vetelehtimiseenkin jäi aikaa. Kun työt loppuivat, terveys alkoi reistata ja talous romahti, yksin olemisen ei enää maistunutkaan, kun kontakteja ei ollut yhtään ja yksinäisyyttä oli 24/7/365. Pahinta oli huomata, että ei minusta kukaan edes välitä. Viimeksi olen tavannut vapaaehtoisesti seuraani tulleen ihmisen reilut kaksi vuotta sitten. Tottuuhan tähänkin, mutta ei tämä kivaa ole.

Joka ikiseen yksinäisyyttä käsittelevään ketjuun tulee väkeä viisastelemaan siitä, että yksin oleminen on viisasta, kehittävää ja ylevää hermolepoa. Onhan se sitä silloin, kun se on oma valinta. Piiskan saaminen ja avantouintikin ovat ihan kivoja juttuja silloin, kun niitä tekee omasta halustaan. 

Juuri niin jos tämä olisi itse haluttua niin se olisi täysin eri asia.

Äsken kysyin deittimieheltä mitä kuuluu, hän laittoi vaan että on kotona, ei kysynyt minulta mitään . Minä laitoin vielä uuden viestin missä kerroin että olen kotona minäkin. Osaako joku arvioida tästä että onko mies menettänyt mielenkiintonsa minuun??

Ap

Unohda ap tuo mies.

Mulla oli kesällä mies joka olikin selkäni takana tinderissä uudestaan. Silti halusi nähdä ja oli kuin ei olisi koko tinderissä. Näin sen kun laitoin salaa itsekin eri nimellä ja iällä oman ilmoituksen. Jätin sen sitten eikä oo ollut ikävä 😜

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä vika on olla itsekseen?? Mua ärsyttää tuollainen mouruaminen yksin olemisesta kuin se olisi jokin surkeuden syvin olemus.

Vapaaehtoinen yksin olo ja vastentahtoinen kumppanittomuus ovat eri asioita.

T: introvertti yksinäinen mies

Juuri noin. Minä olen kokenut molemmat.

Olin viisikymppiseksi asti kivasti pärjäävä ja töissä viihtyvä ihminen. Pidin ihmisistä, mutta pidin yhtä paljon siitä, että sain viettää illat ja viikonloput itsekseni. Puuhaa riitti ja vetelehtimiseenkin jäi aikaa. Kun työt loppuivat, terveys alkoi reistata ja talous romahti, yksin olemisen ei enää maistunutkaan, kun kontakteja ei ollut yhtään ja yksinäisyyttä oli 24/7/365. Pahinta oli huomata, että ei minusta kukaan edes välitä. Viimeksi olen tavannut vapaaehtoisesti seuraani tulleen ihmisen reilut kaksi vuotta sitten. Tottuuhan tähänkin, mutta ei tämä kivaa ole.

Joka ikiseen yksinäisyyttä käsittelevään ketjuun tulee väkeä viisastelemaan siitä, että yksin oleminen on viisasta, kehittävää ja ylevää hermolepoa. Onhan se sitä silloin, kun se on oma valinta. Piiskan saaminen ja avantouintikin ovat ihan kivoja juttuja silloin, kun niitä tekee omasta halustaan. 

Juuri niin jos tämä olisi itse haluttua niin se olisi täysin eri asia.

Äsken kysyin deittimieheltä mitä kuuluu, hän laittoi vaan että on kotona, ei kysynyt minulta mitään . Minä laitoin vielä uuden viestin missä kerroin että olen kotona minäkin. Osaako joku arvioida tästä että onko mies menettänyt mielenkiintonsa minuun??

Ap

Jos on pitkään ollut yksin niin ei välttämättä sopeudu liian äkkinäiseen. 

Olen ikisinkku, nuorempana biletin uudetvuodet mutta nyt tässä olen ollut varmaan viidet uudetvuodet putkeen ollu yksin. Ikisinkkuus ja yksinäisyys ei minua haittaa koska olen introvertti.

En oikein noteeraa näitä mitään juhlapyhiä millään tavalla, jouluna käyn ne pakolliset sukulaisvierailut läpi ihan vaan siksi kun muuten he ihmettelisi miksi en tule käymään jouluna heidän luonaan, eli käyn siellä koska "niin kuuluu tehdä". 

Ap miksi yksinäisyys häiritsee sinua? 

M33

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata takertua mihinkään deittimiehiin tai olettaa, että teillä on mitään suhdetta, jos yhteydenpito on epämääräistä. Jos ihminen on aidosti kiinnostunut toisesta, yleensä sen kanssa haluaa viettää juhla- ja merkkipäiviä. Toki en tiedä, kauanko olette tunteneet tai tapailleet, sekin tietenkin vaikuttaa asioihin.

Ehkä hyvä uudenvuodenlupaus voisi olla, että kelpuutat deittiseuraksi vain sellaisia miehiä, jotka aidosti tuntuvat pitävän sinusta eivätkä häivy omille teilleen aina, kun on jotain parempaa tiedossa.

Tämäkö on syynä siihen että naiset harvoin yhteyden pitoa ylläpitää mutta sitä kyllä miehiltä vaatii?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä vika on olla itsekseen?? Mua ärsyttää tuollainen mouruaminen yksin olemisesta kuin se olisi jokin surkeuden syvin olemus.

Vapaaehtoinen yksin olo ja vastentahtoinen kumppanittomuus ovat eri asioita.

T: introvertti yksinäinen mies

Juuri noin. Minä olen kokenut molemmat.

Olin viisikymppiseksi asti kivasti pärjäävä ja töissä viihtyvä ihminen. Pidin ihmisistä, mutta pidin yhtä paljon siitä, että sain viettää illat ja viikonloput itsekseni. Puuhaa riitti ja vetelehtimiseenkin jäi aikaa. Kun työt loppuivat, terveys alkoi reistata ja talous romahti, yksin olemisen ei enää maistunutkaan, kun kontakteja ei ollut yhtään ja yksinäisyyttä oli 24/7/365. Pahinta oli huomata, että ei minusta kukaan edes välitä. Viimeksi olen tavannut vapaaehtoisesti seuraani tulleen ihmisen reilut kaksi vuotta sitten. Tottuuhan tähänkin, mutta ei tämä kivaa ole.

Joka ikiseen yksinäisyyttä käsittelevään ketjuun tulee väkeä viisastelemaan siitä, että yksin oleminen on viisasta, kehittävää ja ylevää hermolepoa. Onhan se sitä silloin, kun se on oma valinta. Piiskan saaminen ja avantouintikin ovat ihan kivoja juttuja silloin, kun niitä tekee omasta halustaan. 

Juuri niin jos tämä olisi itse haluttua niin se olisi täysin eri asia.

Äsken kysyin deittimieheltä mitä kuuluu, hän laittoi vaan että on kotona, ei kysynyt minulta mitään . Minä laitoin vielä uuden viestin missä kerroin että olen kotona minäkin. Osaako joku arvioida tästä että onko mies menettänyt mielenkiintonsa minuun??

Ap

Jos ei ole mielenkiintoa sun elämääsi ja tekemisiisi niin huonolta näyttää. Anna olla, jos miestä vielä kiinnostaa niin kyllä se sitten sinua lähestyy omin avuin, älä ole liian tavoitettavissa.

Ap:lle , ja muillekin, mukavaa loppuvuotta ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle.

Eniten viiltää sisintä, kun tutut tiedustelee mitä ajattelin tehdä uutena vuotena, kertoilevat omia suunnitelmiaan ja minä olen aina se, jota ei haluta mukaan mihinkään.

En enää jaksa edes tarjoutua kenenkään seuraan, kun vastaus on aina hylkäävä.

Miksi kukaan ei missään koskaan järkkää mitään yksinäisten bileitä, mihin ei pääse muuta kuin yksin sisään..

Olen viettänyt yksin viimeiset 8 Uv aattoa, ei mulla ole mitään kaveriporukkaa enää niin kuin parikymppisenä oli. Periaatteessa viihdyn kaikkenlaisten ihmisten kanssa kyllä ja haluaisin ystäviä, mutta suurimmalla osalla muista 30-40v ihmisistä lapset/kumppani vie kaiken ajan. En näe että itsessäni olisi varsinaista "vikaa", ihan viihdyttävää seuraa olen sekä luotettava sydämellinen ihminen.

Olis kyllä ihana muutama sinkku ystävä🙂

Voit olla yksin, vaikka olisitkin naimisissa, perheessä, vaikka olisitkin väkijoukossa. Mutta suuren osan nuoruudestani olin täysin yksin, vaikka asuin perheessä. Minulla ei ollut ketään, joka olisi voinut puolustaa minua, ja olin muutenkin täysin vieras omassa perheessäni.

Sellaisessa tapauksessa on kokonaan parempi olla yksin, kuin ihmisten keskellä, joka ei välitä.

Se, että on perhe, ei tarkoita, ettei  voisi  olla yksin.Toinen  ihminen voi olla fyysisesti lähellä, mutta kuitenkin kovin kaukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä vika on olla itsekseen?? Mua ärsyttää tuollainen mouruaminen yksin olemisesta kuin se olisi jokin surkeuden syvin olemus.

Vapaaehtoinen yksin olo ja vastentahtoinen kumppanittomuus ovat eri asioita.

T: introvertti yksinäinen mies

Juuri noin. Minä olen kokenut molemmat.

Olin viisikymppiseksi asti kivasti pärjäävä ja töissä viihtyvä ihminen. Pidin ihmisistä, mutta pidin yhtä paljon siitä, että sain viettää illat ja viikonloput itsekseni. Puuhaa riitti ja vetelehtimiseenkin jäi aikaa. Kun työt loppuivat, terveys alkoi reistata ja talous romahti, yksin olemisen ei enää maistunutkaan, kun kontakteja ei ollut yhtään ja yksinäisyyttä oli 24/7/365. Pahinta oli huomata, että ei minusta kukaan edes välitä. Viimeksi olen tavannut vapaaehtoisesti seuraani tulleen ihmisen reilut kaksi vuotta sitten. Tottuuhan tähänkin, mutta ei tämä kivaa ole.

Joka ikiseen yksinäisyyttä käsittelevään ketjuun tulee väkeä viisastelemaan siitä, että yksin oleminen on viisasta, kehittävää ja ylevää hermolepoa. Onhan se sitä silloin, kun se on oma valinta. Piiskan saaminen ja avantouintikin ovat ihan kivoja juttuja silloin, kun niitä tekee omasta halustaan. 

Juuri niin jos tämä olisi itse haluttua niin se olisi täysin eri asia.

Äsken kysyin deittimieheltä mitä kuuluu, hän laittoi vaan että on kotona, ei kysynyt minulta mitään . Minä laitoin vielä uuden viestin missä kerroin että olen kotona minäkin. Osaako joku arvioida tästä että onko mies menettänyt mielenkiintonsa minuun??

Ap

Mieti toisin päin: mitä sinun mielessäsi liikkuisi silloin, kun sinusta ei kuuluisikaan mitään uudenvuodenaattona, ja kun sinulta kysyttäisiin, mitä kuuluu, vastaisit vain, että olet kotona?

Tuolla miehellä on nyt tärkeämpää tekemistä kuin pitää yhteyttä sinuun. Älä jää kerjäämään huomiota. Kirpaiseehan se, mutta sinua, ei häntä.

Vierailija kirjoitti:

Parempi olla yksin, kuin huonossa seurassa.

Noniin ap ryhdistäytyi ja poistin deitin mun whatsapista. Ikävää, että en koskaan löydä kumppania, jota niin kaipaisin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä vika on olla itsekseen?? Mua ärsyttää tuollainen mouruaminen yksin olemisesta kuin se olisi jokin surkeuden syvin olemus.

Vapaaehtoinen yksin olo ja vastentahtoinen kumppanittomuus ovat eri asioita.

T: introvertti yksinäinen mies

Juuri noin. Minä olen kokenut molemmat.

Olin viisikymppiseksi asti kivasti pärjäävä ja töissä viihtyvä ihminen. Pidin ihmisistä, mutta pidin yhtä paljon siitä, että sain viettää illat ja viikonloput itsekseni. Puuhaa riitti ja vetelehtimiseenkin jäi aikaa. Kun työt loppuivat, terveys alkoi reistata ja talous romahti, yksin olemisen ei enää maistunutkaan, kun kontakteja ei ollut yhtään ja yksinäisyyttä oli 24/7/365. Pahinta oli huomata, että ei minusta kukaan edes välitä. Viimeksi olen tavannut vapaaehtoisesti seuraani tulleen ihmisen reilut kaksi vuotta sitten. Tottuuhan tähänkin, mutta ei tämä kivaa ole.

Joka ikiseen yksinäisyyttä käsittelevään ketjuun tulee väkeä viisastelemaan siitä, että yksin oleminen on viisasta, kehittävää ja ylevää hermolepoa. Onhan se sitä silloin, kun se on oma valinta. Piiskan saaminen ja avantouintikin ovat ihan kivoja juttuja silloin, kun niitä tekee omasta halustaan. 

Juuri niin jos tämä olisi itse haluttua niin se olisi täysin eri asia.

Äsken kysyin deittimieheltä mitä kuuluu, hän laittoi vaan että on kotona, ei kysynyt minulta mitään . Minä laitoin vielä uuden viestin missä kerroin että olen kotona minäkin. Osaako joku arvioida tästä että onko mies menettänyt mielenkiintonsa minuun??

Ap

Epäkohtelias tyyppi, parasta unohtaa tuo.

Naaras36 kirjoitti:

Eniten viiltää sisintä, kun tutut tiedustelee mitä ajattelin tehdä uutena vu9otena, kertoilevat omia suunnitelmiaan ja minä olen aina se, jota ei haluta mukaan mihinkään.

En enää jaksa edes tarjoutua kenenkään seuraan, kun vastaus on aina hylkäävä.

Minä ottaisin sut mun seuraan!!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Se, että on perhe, ei tarkoita, ettei  voisi  olla yksin.Toinen  ihminen voi olla fyysisesti lähellä, mutta kuitenkin kovin kaukana.

No pitäisikö vaihtaa seuraa 😉

Ei sitä löydä moni muukaan. Itse erosin avioliitosta v.2005 enkä ole vieläkään löytänyt hyvää kumppania. Suhteita on ollut mutta ei mitään kunnollista, en jaksa enää edes yrittää. Olen siis yksin.

N60 v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä vika on olla itsekseen?? Mua ärsyttää tuollainen mouruaminen yksin olemisesta kuin se olisi jokin surkeuden syvin olemus.

Vapaaehtoinen yksin olo ja vastentahtoinen kumppanittomuus ovat eri asioita.

T: introvertti yksinäinen mies

Juuri noin. Minä olen kokenut molemmat.

Olin viisikymppiseksi asti kivasti pärjäävä ja töissä viihtyvä ihminen. Pidin ihmisistä, mutta pidin yhtä paljon siitä, että sain viettää illat ja viikonloput itsekseni. Puuhaa riitti ja vetelehtimiseenkin jäi aikaa. Kun työt loppuivat, terveys alkoi reistata ja talous romahti, yksin olemisen ei enää maistunutkaan, kun kontakteja ei ollut yhtään ja yksinäisyyttä oli 24/7/365. Pahinta oli huomata, että ei minusta kukaan edes välitä. Viimeksi olen tavannut vapaaehtoisesti seuraani tulleen ihmisen reilut kaksi vuotta sitten. Tottuuhan tähänkin, mutta ei tämä kivaa ole.

Joka ikiseen yksinäisyyttä käsittelevään ketjuun tulee väkeä viisastelemaan siitä, että yksin oleminen on viisasta, kehittävää ja ylevää hermolepoa. Onhan se sitä silloin, kun se on oma valinta. Piiskan saaminen ja avantouintikin ovat ihan kivoja juttuja silloin, kun niitä tekee omasta halustaan. 

Kyllä tämä yksinäisyys ihan kalvaa sisuskaluja, itselläni tänään todella huono päivä. Vielä kolme vuotta sitten minulla oli lapsi (äiti kelpasi seuraksi vielä), koira ja mies. Lapsi toki on edelleen, mutta 17 vuotias joka kulkee omiaan, koira kuoli ja mies jätti puoli vuotta sitten yhteisen 25 vuoden jälkeen. Teen 98 % etätöitä. Suru erosta jo hieman helpottaa, mutta tämä yksinäisyys vie järjen ja ruokahalun. Koko kesän tein asioita yksin, välillä vaan ei pääse tuosta ovesta enää ulos. Yksi ystävä on, asuu hieman kauempana, eli yleensä kun nähdään niin tehdään parin päivän reissuja. Ne onkin ilonpilkahduksia ollut. Alkaa pikkuhiljaa ottamaan koville tajuta, että ei ole kellekään tärkeä.

Ongelmana ei siis ole pelkästään se, että mies lähti (sitä surtu ja surraan edelleen) vaan kun ei ole ihmisiä kenen kanssa tehdään mitään. Tänään olisi kelvannut pienet tai isot illanistujaiset tai vaikka baariseuraa, sinne minusta ei ole yksin.