Lue keskustelun säännöt.
Valhe siitä että parisuhde on onni
31.12.2022 |
Olen ollut yhdessä pitkässä ja monessa lyhyemmässä liitossa. Aina siinä on ollut häikkää, joko mies ei halua sitoutua tai minulla on ollut ahdistava olo. Sellainen kuin minun oma persoona olisi yritetty kuolettaa. Tai sitten miehellä on ollut joku perversio sänkyhommissa. Ei mitään todellista yhteyttä, paitsi hetken aikaa siinä pidemmässä liitossa.
Ja ennen kuin joku loukkaantuu niin vastaavia kokemuksia on kai miehillä naisista.
Onneksi en ole lapsia pusannut sillä olettamuksella että parisuhde ja vauvat on se lopullinen onni jota tavoitella.
Juttelin juuri eilen puhelimessa isoäitini kanssa koska hän on isoisäni kuoleman jälkeen ollut itsekseen. Hän totesi ykskantaan Euralaiseen tapaansa että "Nyt ainakin saan tehdä just niinkuin haluan".
Ja satun tietämään että isoisäni petti häntä koko avioliiton ajan, mutta pysyivät yhdessä lasten ja lastenlasten takia.
Lapset eivät minua itseäni vaivaisi, olisin läsnäoleva äiti. Mutta miehet on jotenkin riippakiviä. Ja sitten on aina ne pettämiset ja muut ihme epävarmuudet.
Onko parisuhde sittenkään onni?
Kommentit (58)
Miksi kuvittelet että kaikki on tuollaisia? Ainakin minulla on ihana mies joka herättää aamulla hellillä suudelmilla, ja jos olen stressaantunut niin laittaa vaahtokylvyn ja kokkaa. Ja jos huomaa että meinaan unohtaa sormuksen kotiin, kiikuttaa sen minulle sanoen "rakas, rakkauden symbolimme oli unohtua sinulta".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä merkillisestä syystä kukaan nykyaikana ryhtyisi parisuhteeseen, jos se ei toisi elämään onnea tai ainakin jotain muuta lisäarvoa? Se on sitten toinen juttu, että totuus "onnesta" voi tulla ilmi hyvinkin pian ensihuuman hälvettyä.
Brutaalia logiikkaa! Arvostan. Tosin loppupäätelmästä jäi sellainen olo että katettiin vain varmuuden vuoksi molemmat näkökannat. Korjaa jos olen väärässä.
Ihmiset ryhtyy parisuhteisiin koska ovat yksinäisiä ja koska niin kuuluu tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mielestä omani on erittäin onnistunut! Mies joskus mököttää eikä hoida lapsia mutta aina on saatu sovittua asiat.
Mulle se on ollut, ja jopa muuttunut koko ajan paremmaksi. Takana on vasta 17 vuotta, edessä toivottavasti montakymmentä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkäpä valhe on siinä että se tekee kaikki auvoiseksi? Jos viihtyy yksin eikä halua petetyksi tulemisen mahdollisuutta niin ei siinä ole järkeä että sellaista ihmistä neuvotaan etsimään kumppania.
Ne jotka pariutuvat ovat ikuisesti siinä liitossaan, ei heitä mikään häiritse. Kuten uskottomuus tai torailut siitä minkä värinen eteisen matto otetaan.
On se onni oikean ihmisen kanssa. 25 vuotta yhdessä, enkä päivääkään vaihtaisi pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi kuvittelet että kaikki on tuollaisia? Ainakin minulla on ihana mies joka herättää aamulla hellillä suudelmilla, ja jos olen stressaantunut niin laittaa vaahtokylvyn ja kokkaa. Ja jos huomaa että meinaan unohtaa sormuksen kotiin, kiikuttaa sen minulle sanoen "rakas, rakkauden symbolimme oli unohtua sinulta".
Miksi sinä et kotona pidä sitä "rakkauden symbolia"?
Eiköhän useimpien vapaaehtoisesti solmittujen parisuhteitten tavoite ole onni, vähintään toiselle osapuolelle. En oikeasti ymmärrä, miksi kukaan ryhtyisi parisuhteeseen, jos ei usko sen antavan enemmän kuin mitä ottaa. Parisuhteessa pysyminen on eri asia, sillä hyvin harva jaksaa olla koko ikänsä yhtä silmittömästi rakastunut kuin hääpäivänään. Vai onko kaikki silloinkaan? Todella ymmärrän sen, että on olemassa paljon muitakin syitä parisuhteeseen kuin onni.
Jos siitä muodostuu luotettava kaverisuhde,niin mikäpä on maksaa laskuja puoliksi ja samoin jakaa kotityöt, ja molemmille millilleen vapaa aika. Tietysti molempien harrastuksiin ja vaatteisiin saman verran rahaa. Se lapsen hankkiminen kannattaa suunnitella etukäteen, että ei jää hoito toisen kontille. Se alkuhuuma katoaa kaikilta. Siinä kohtaa se pettymyksentunne on valtava. Jos sen yli pääsee kaverisuteeseen ilman teeskentelyä, niin mikäpä siinä sitten... 🙄🤭
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on parisuhtessa sellaisen kanssa, jota rakastaa ja joka rakastaa takaisin, se on varmasti onni.
Mutta jos on parisuhtessa vain parisuhteen takia jonkun pilipalin kanssa, niin eihän se voi olla kuin kärsimystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestä omani on erittäin onnistunut! Mies joskus mököttää eikä hoida lapsia mutta aina on saatu sovittua asiat.
Eikä hoida lapsia? Kuule mitenköhän menisi jos itse epäisit lastenhoidon?
Vierailija kirjoitti:
Mulle se on ollut, ja jopa muuttunut koko ajan paremmaksi. Takana on vasta 17 vuotta, edessä toivottavasti montakymmentä.
Sama täällä. Vuosia 54, joten edessä ei kovin paljon enää ole. Nautitaan päivä kerrallaan.
Olin 25 vuotta parisuhteessa, kunnes puolisoni kuoli äkillisesti.
Koin suhteemme usein ahdistavaksi, rajoittavaksi, oloni vieraaksi itselleni, mutta kuoleman jälkeen uusi näkökulma parisuhteeseen on ollut todella avartavaa.
Parisuhde on enemmänkin yhteinen projekti kuin rakkauden vaaleanpunaista kukertamista, jossa joka päivä pitäisi leijua onnensa kukkuloilla.
Parisuhdetta joutuu rakentamaan ja luovimaan ja kasvamaan yhdessä pärjäämään toisensa kanssa. Se voi olla hyvinkin haastavaa (välillä) pohtiessaan haluanko ottaa toisen huomioon vai toteuttaa itseäni täysillä. Jos molemmat arvostavat vapaata ja väljää suhdetta jo se sitoo suhteeseen, että ymmärrys on molemmin puolista. Idea on kuitenkin aina se, että haluanko nähdä vaivaa toisen vuoksi ja onko hän sen arvoinen. Vaivalla tarkoitan vaikkapa viikonloppukännäämisen rajoittamista puolison sitä pyytäessä (Ellei toinen ole alkoholisti, jolloin puhe ei enää edes auta.)
Tärkeää on myös miettiä, miksi minä haluan olla suhteessa juuri hänen kanssaan. Mitkä tarpeet ja tekijät saavat minut sitoutumaan toiseen moniksi vuosiksi? Usein suurin ongelma parisuhteissa voi olla minä itse. Millainen k -usipää saatan olla ja syytänkin siitä vain toista. Peiliin kannattaa usein katsoa ennen hyökkäämistä ja syyttämistä.
Jos samat ongelmat jatkuvat suhteesta toisiin opettele tuntemaan itsesi. HAkeudut aina seuraan, joka nostattaa syvältä tunteistasi tarpeen olla tietynlaise tyypin lähellä. Se voi olla seurausta lapsuutesi läheisistä suhteista, joissa totuit tietynlaiseen kohteluun. Se lapsi sinussa ohjaa tutun tunteen herättävän kumppanin luoksi ja jonka aikuisempana tajuat jo itsellesi ahdistavaksi.
MUmmosi edustaa eri ikäluokkaa ja miten parisuhteessa oltiin sen ajan suhdeoppien mukaisesti: kun kerran tuon matkaan lähdin siinä pysytään. Nyt ei enää sellaiset parisuhdeneuvot ole järkeviä.
Kyl se onni on. Tosin, helposti kuluu 15v. huonossa suhteessa.
Joskus kannattaa ummistaa silmänsä kuin alkaa hajottamaan ja jos tulee liian isot taloudelliset tappiotkin.
Mitä se muille kuuluu toisten suhteet.
Hyvä parisuhde on onni, pelkkä parisuhde ei. Hyvä parisuhde antaa enemmän kuin ottaa ja hyvän ihmisen kanssa ollessa saa olla oma itsensä ja toteuttaa itseään niin kuin haluaa. Toiset ovat kuitenkin onnellisempia ilman sitä hyvääkään parisuhdetta. Ei meitä kaikkia ole luotu parisuhteeseen ja hyvä niin. Elämän pitää olla monimuotoista.
Mistä merkillisestä syystä kukaan nykyaikana ryhtyisi parisuhteeseen, jos se ei toisi elämään onnea tai ainakin jotain muuta lisäarvoa? Se on sitten toinen juttu, että totuus "onnesta" voi tulla ilmi hyvinkin pian ensihuuman hälvettyä.