Suuttuuko teinit normaalisti siis pienistä, vai olenko kohtuuton?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen teini?

15v

Kävit muuttokeskustelun 5v liian aikaisin. Ei ihmekään, että hiiltyi. Vähän sama kuin kävisi ekaluokkalaisen kanssa keskustelun panemisesta ja ehkäisystä.

Ehkäpä näin, mutta nykymaailmassa tuntuu olevan että pitäisi niin aikaisin tietää mihin panostaa :/ ja mielellään haluaisin auttaa nuorta siinä minkä sitten valitseekaan. Ja itselläni oli aika selkeä suunnitelma jo mihin aion hakea yläasteen jälkeen. Sen takia tuntuu hassulta, kun oma nuori ei oikein osaa päättää mitä haluaa.

No sitä ehtii kesken lukionkin vielä muuttaa suunnitelmia jatko-opinnoista ja vielä senkin jälkeen moneen kertaan. Mun lukiolainen on tainnut muuttaa kirjoitussuunnitelmaansa kahdesti.

Vierailija kirjoitti:

Mitä sä ap tuollaisia teinille juttelet? Mulla on 14v teini eikä mulla ole mitään kiirettä siihen, että lähtee kotoa pois. Siihen on vielä aikaa. Se tapahtuu ehkä kun hän on 19v tai 20v ja varmasti hän silloin jo itse haluaa lähteä.

Jep. Tai sitten jo yläasteen jälkeen tai kesken lukion... Meillä ensin meinasi tulla tuo ensimmäinen, mutta muuttikin vasta sitten 18 täytettyään abivuodeksi muualle.

Vierailija kirjoitti:

Itsekin hermostuisi jos joku nauraisi huonolle ololleni. Tässä kantsii pitää kans mielessä että kirjoittaja harvoin maalaa itsestään ainakaan tietoisesti negatiivista kuvaa ja oikeassa tilanteessa on käyttäytynyt todennäköisesti paljon toksisemmin mitä antaa ymmärtää.

Lisäksi minkä vuoksi koet tarvetta stressata omaa lastasi tulevaisuudestaan. Teini viittaa kuitenkin usein alle 18 vuotiaaseen joka ei ole saanut vielä toisen asteen koulutusta loppuun. Eikö ole parempi että saa miettiä rauhassa mitä tekee elämällään kun että joku on luomassa painetta vitsillä. Tässä kanssa se että olet aiheuttanut tahallisesti niin paljon huonoa mieltä että toinen (kypsempi) osapuoli on vapaaehtoisesti poistanut itsensä tilanteesta kertoo aika paljon sinusta.

Oharina todettava, että sinulla ei taida olla lapsia. Jos vanhempi ei aseta lapselle mitään vaatimuksia, se lapsi poistuu ihan jokaisesta tilanteesta, jossa häneltä odotetaan jotain, vaikka vain vastausta kysymykseen. Nykyään on paljon nuoria, joille ilmeisesti kukaan ei ole asettanut takarajoja tai edes ehdottanut, että pitäisi itse miettiä mitä haluaa tehdä. Sitten haahuillaan keski-ikään asti, kun ei oikein osaa päättää mitään. En nyt sano, että tässä tilanteessa on kyse tästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tollasiahan ne saattaa olla. Teini voi vetää pultit vaikka siitä, että ehdotan, että laittaa pitkät kalsarit jalkaan, kun on -20 pakkasta ja tuulee ilkeästi.

Minun mielestäni on liikuttavaa ja huvittavaa nuo kiukkukohtaukset 🥰 ja teini suuttuu vielä enemmän, kun huvitun. Mut se on ihana mutruilemassa. Äitin pieni kulta (päätä pidempi jo minua).

Sinusta tulee sellainen kuva että nautit siitä että saat aiheuttaa läheisillesi huonoa oloa

Minusta ei lainkaan tule tuollainen kuva, eikä viestissä myöskään sanota mitään, mistä voisi tulla kuvaamaasi päätelmään. Projisoitko ehkä omia käytösmallejasi ap:hen?

Vierailija kirjoitti:

Aika herkältä kuulostaa, mutta johtuu ehkä siitä, että olet pystynyt tähän asti pitämään pokkasi hyvin. Eli sinulle iso hatunnosto.

Itselläni on  16-vuotias draamakuningas, joka on vieläkin joskus aivan uskomattoman epäkypsä. Eli siis suuttuu tyhjästä ja huutaa ja draamailee. Viimeksi veti pultit siitä, että joskus vuonna nakki ja keppi eli vuosia sitten totesin hänen draamailuunsa, joka silloin käsitti uhkailua ikkunasta hyppäämisellä, että go ahead, make my day. Silloin tyyppi lopetti tuon kyseisen manipulointiyritelmänsä, mutta muistijälki siitä jäi, ja nyt jouduin uudestamaan toteamaan, että kantani ei ole muuttunut. Tosin nyt saimme vihdoin lähes järkevästi keskusteltua kiukuttelun ja uhkailun epäreiluudesta muita ihmisiä kohtaan - ehkä muutaman vuoden päästä tuokin pöljä vielä aikuistuu. Ei sentään ole vielä ikinä itkenyt riitelyn takia. Eli jossain vaiheessa on minusta ihan hyväksyttävää vanhemman alkaa kohdella teiniä jo kuten aikuistakin kohtelisi. Eli jos käytös hymyilyttää sinua, minusta saat hymyillä. Olisi kohtuutonta olettaa, että pystyt ikuisesti pitämään pokkasi lumihiutaloinnin edessä.

Siis sun lapsi uhkailee itsemurhalla ja sä sanot et siitä vaan? Ja saa hymyillä kun toisella on paha mieli? Ei ihme että on vaikeaa asua sun kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen teini?

15v

Kävit muuttokeskustelun 5v liian aikaisin. Ei ihmekään, että hiiltyi. Vähän sama kuin kävisi ekaluokkalaisen kanssa keskustelun panemisesta ja ehkäisystä.

Mikä muuttokeskustelu?

Ap oli sanonut teinilleen että alahan miettiä niitä opintojasi että ei voi loppuelämää vanhempien nurkissa olla.

Eihän siinä käsketty muuttamaan mihinkään.

Ap:n teini vaikuttaa aika herkältä.

Mulla 18-, 15- ja 13-vuotiaat eikä kukaan suutu herkästi.

Luonnekysymys toki tuokin mutta kyllä sitä käyttäytymistä konfliktitikanteissakin voi harjoitella.

Ei voi koko ajan varoa sanomisiaan, varsinkaan jos toinen suuttuu ihan tyhjästä.

Meillä harjoitellaan jo meidän 5-vuotiaan kanssa sitä kuinka konfliktitilanteissa voi toimia.

En voisi kuvitellakaan että joku noista menisi hankeen istumaan tai uhkaisi hypätä ikkunasta.

Tähän haluaisin todeta, että olen samaa mieltä. Silti temperamentilla on enemmän merkitystä kuin voisi tästä viestistä kuvitella. Olen tuon ikkunasta hyppääjän äiti ja totean vain, että kuumaverisyys on tällä lapsella geeneissä. Sekä isänsä että minä olemme hyvin nopeasti kiihtyvää sorttia, joten äkilliset raivokohtaukset ovat tuttuja ja tässä lapsessa erityisen vahva piirre. Muilla lapsilla helpommat luonteet eli onneksi perineet kiihtyvyyden jostain edellisiltä sukupolvilta. Tietenkin kiivauttakin oppii hallitsemaan, vaatii vaan paljon työtä ja omaa halua.

Vierailija kirjoitti:

Aika herkältä kuulostaa, mutta johtuu ehkä siitä, että olet pystynyt tähän asti pitämään pokkasi hyvin. Eli sinulle iso hatunnosto.

Itselläni on  16-vuotias draamakuningas, joka on vieläkin joskus aivan uskomattoman epäkypsä. Eli siis suuttuu tyhjästä ja huutaa ja draamailee. Viimeksi veti pultit siitä, että joskus vuonna nakki ja keppi eli vuosia sitten totesin hänen draamailuunsa, joka silloin käsitti uhkailua ikkunasta hyppäämisellä, että go ahead, make my day. Silloin tyyppi lopetti tuon kyseisen manipulointiyritelmänsä, mutta muistijälki siitä jäi, ja nyt jouduin uudestamaan toteamaan, että kantani ei ole muuttunut. Tosin nyt saimme vihdoin lähes järkevästi keskusteltua kiukuttelun ja uhkailun epäreiluudesta muita ihmisiä kohtaan - ehkä muutaman vuoden päästä tuokin pöljä vielä aikuistuu. Ei sentään ole vielä ikinä itkenyt riitelyn takia. Eli jossain vaiheessa on minusta ihan hyväksyttävää vanhemman alkaa kohdella teiniä jo kuten aikuistakin kohtelisi. Eli jos käytös hymyilyttää sinua, minusta saat hymyillä. Olisi kohtuutonta olettaa, että pystyt ikuisesti pitämään pokkasi lumihiutaloinnin edessä.

Kehotit sitten lastasi lopettamaan elämänsä?

Ei varmaan tarvitse ihmetellä silloinkun muuttaa pois luotasi ja kontakti sinuun loppuu myös 😬

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika herkältä kuulostaa, mutta johtuu ehkä siitä, että olet pystynyt tähän asti pitämään pokkasi hyvin. Eli sinulle iso hatunnosto.

Itselläni on  16-vuotias draamakuningas, joka on vieläkin joskus aivan uskomattoman epäkypsä. Eli siis suuttuu tyhjästä ja huutaa ja draamailee. Viimeksi veti pultit siitä, että joskus vuonna nakki ja keppi eli vuosia sitten totesin hänen draamailuunsa, joka silloin käsitti uhkailua ikkunasta hyppäämisellä, että go ahead, make my day. Silloin tyyppi lopetti tuon kyseisen manipulointiyritelmänsä, mutta muistijälki siitä jäi, ja nyt jouduin uudestamaan toteamaan, että kantani ei ole muuttunut. Tosin nyt saimme vihdoin lähes järkevästi keskusteltua kiukuttelun ja uhkailun epäreiluudesta muita ihmisiä kohtaan - ehkä muutaman vuoden päästä tuokin pöljä vielä aikuistuu. Ei sentään ole vielä ikinä itkenyt riitelyn takia. Eli jossain vaiheessa on minusta ihan hyväksyttävää vanhemman alkaa kohdella teiniä jo kuten aikuistakin kohtelisi. Eli jos käytös hymyilyttää sinua, minusta saat hymyillä. Olisi kohtuutonta olettaa, että pystyt ikuisesti pitämään pokkasi lumihiutaloinnin edessä.

Kehotit sitten lastasi lopettamaan elämänsä?

Ei varmaan tarvitse ihmetellä silloinkun muuttaa pois luotasi ja kontakti sinuun loppuu myös 😬

Toivottavasti. En todellakaan haluaisi äidin esiliinan helmassa roikkuvaa aikuista lasta. Toisaalta on todettava myös, että oma äitini harrasti täysin samaa kasvatusmenetelmää, ja yllättävää kyllä, meidän suvussa ei ole yhtäkään mt-diagnoosia. On aivan tervettä ymmärtää, että omat tunteet eivät ole erityisiä eikä meistä kukaan ole maailman keskipiste. Sinä olet varmaankin eri mieltä, mutta onneksi tässä maassa on mielipiteenvapaus.

Jos teinille ei kukaan aseta rajoja, kuka ne sitten asettaa ja missä vaiheessa? Ja miten paljon pahaa mieltä nämä omissa tunteissaan vellojat joutuvat itse tuntemaan ja levittävät ympärilleen ennen kuin ymmärtävät, että ovat kärsineet aivan turhan takia vain siksi, että tekivät omista tunteistaan itselleen elämänsä keskipisteen? Onni löytyy kuitenkin lopulta ihan muualta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika herkältä kuulostaa, mutta johtuu ehkä siitä, että olet pystynyt tähän asti pitämään pokkasi hyvin. Eli sinulle iso hatunnosto.

Itselläni on  16-vuotias draamakuningas, joka on vieläkin joskus aivan uskomattoman epäkypsä. Eli siis suuttuu tyhjästä ja huutaa ja draamailee. Viimeksi veti pultit siitä, että joskus vuonna nakki ja keppi eli vuosia sitten totesin hänen draamailuunsa, joka silloin käsitti uhkailua ikkunasta hyppäämisellä, että go ahead, make my day. Silloin tyyppi lopetti tuon kyseisen manipulointiyritelmänsä, mutta muistijälki siitä jäi, ja nyt jouduin uudestamaan toteamaan, että kantani ei ole muuttunut. Tosin nyt saimme vihdoin lähes järkevästi keskusteltua kiukuttelun ja uhkailun epäreiluudesta muita ihmisiä kohtaan - ehkä muutaman vuoden päästä tuokin pöljä vielä aikuistuu. Ei sentään ole vielä ikinä itkenyt riitelyn takia. Eli jossain vaiheessa on minusta ihan hyväksyttävää vanhemman alkaa kohdella teiniä jo kuten aikuistakin kohtelisi. Eli jos käytös hymyilyttää sinua, minusta saat hymyillä. Olisi kohtuutonta olettaa, että pystyt ikuisesti pitämään pokkasi lumihiutaloinnin edessä.

Kehotit sitten lastasi lopettamaan elämänsä?

Ei varmaan tarvitse ihmetellä silloinkun muuttaa pois luotasi ja kontakti sinuun loppuu myös 😬

Toivottavasti. En todellakaan haluaisi äidin esiliinan helmassa roikkuvaa aikuista lasta. Toisaalta on todettava myös, että oma äitini harrasti täysin samaa kasvatusmenetelmää, ja yllättävää kyllä, meidän suvussa ei ole yhtäkään mt-diagnoosia. On aivan tervettä ymmärtää, että omat tunteet eivät ole erityisiä eikä meistä kukaan ole maailman keskipiste. Sinä olet varmaankin eri mieltä, mutta onneksi tässä maassa on mielipiteenvapaus.

Jos teinille ei kukaan aseta rajoja, kuka ne sitten asettaa ja missä vaiheessa? Ja miten paljon pahaa mieltä nämä omissa tunteissaan vellojat joutuvat itse tuntemaan ja levittävät ympärilleen ennen kuin ymmärtävät, että ovat kärsineet aivan turhan takia vain siksi, että tekivät omista tunteistaan itselleen elämänsä keskipisteen? Onni löytyy kuitenkin lopulta ihan muualta.

Eli siis siirrät sukupolvi traumojasi omalle lapsellesi. Henkisesti pahoinpitelet häntä koska minuakin pahoinpideltiin henkisesti ja voin nykyään hyvin vaikka tiedät täysin hyvin itsekin että olisit varmasti päässyt paljon pidemmälle elämässä ja saanut paljon tasapainoisemman alun jos olisit saanut normaalin lapsuuden. Ja ne ei diagnosoidut mt-ongelmat on kyllä siis edelleen ihan mt-ongelmia:) neurotyypilliset ihmiset eivät kehota toisiaan tappamaan itseään.

Toivon todella että lapsesi tajuaa katkaista välit sinuun eikä jatka samaa kierrettä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika herkältä kuulostaa, mutta johtuu ehkä siitä, että olet pystynyt tähän asti pitämään pokkasi hyvin. Eli sinulle iso hatunnosto.

Itselläni on  16-vuotias draamakuningas, joka on vieläkin joskus aivan uskomattoman epäkypsä. Eli siis suuttuu tyhjästä ja huutaa ja draamailee. Viimeksi veti pultit siitä, että joskus vuonna nakki ja keppi eli vuosia sitten totesin hänen draamailuunsa, joka silloin käsitti uhkailua ikkunasta hyppäämisellä, että go ahead, make my day. Silloin tyyppi lopetti tuon kyseisen manipulointiyritelmänsä, mutta muistijälki siitä jäi, ja nyt jouduin uudestamaan toteamaan, että kantani ei ole muuttunut. Tosin nyt saimme vihdoin lähes järkevästi keskusteltua kiukuttelun ja uhkailun epäreiluudesta muita ihmisiä kohtaan - ehkä muutaman vuoden päästä tuokin pöljä vielä aikuistuu. Ei sentään ole vielä ikinä itkenyt riitelyn takia. Eli jossain vaiheessa on minusta ihan hyväksyttävää vanhemman alkaa kohdella teiniä jo kuten aikuistakin kohtelisi. Eli jos käytös hymyilyttää sinua, minusta saat hymyillä. Olisi kohtuutonta olettaa, että pystyt ikuisesti pitämään pokkasi lumihiutaloinnin edessä.

Kehotit sitten lastasi lopettamaan elämänsä?

Ei varmaan tarvitse ihmetellä silloinkun muuttaa pois luotasi ja kontakti sinuun loppuu myös 😬

Toivottavasti. En todellakaan haluaisi äidin esiliinan helmassa roikkuvaa aikuista lasta. Toisaalta on todettava myös, että oma äitini harrasti täysin samaa kasvatusmenetelmää, ja yllättävää kyllä, meidän suvussa ei ole yhtäkään mt-diagnoosia. On aivan tervettä ymmärtää, että omat tunteet eivät ole erityisiä eikä meistä kukaan ole maailman keskipiste. Sinä olet varmaankin eri mieltä, mutta onneksi tässä maassa on mielipiteenvapaus.

Jos teinille ei kukaan aseta rajoja, kuka ne sitten asettaa ja missä vaiheessa? Ja miten paljon pahaa mieltä nämä omissa tunteissaan vellojat joutuvat itse tuntemaan ja levittävät ympärilleen ennen kuin ymmärtävät, että ovat kärsineet aivan turhan takia vain siksi, että tekivät omista tunteistaan itselleen elämänsä keskipisteen? Onni löytyy kuitenkin lopulta ihan muualta.

Onko joku psykologi siis todennut että sinulla(/teidän suvulla) ei ole mitää mt-ongelmia vai (mitä todennäköisemmin) oletko vain kieltäytynyt hakeutumista hoitoon 🤔

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika herkältä kuulostaa, mutta johtuu ehkä siitä, että olet pystynyt tähän asti pitämään pokkasi hyvin. Eli sinulle iso hatunnosto.

Itselläni on  16-vuotias draamakuningas, joka on vieläkin joskus aivan uskomattoman epäkypsä. Eli siis suuttuu tyhjästä ja huutaa ja draamailee. Viimeksi veti pultit siitä, että joskus vuonna nakki ja keppi eli vuosia sitten totesin hänen draamailuunsa, joka silloin käsitti uhkailua ikkunasta hyppäämisellä, että go ahead, make my day. Silloin tyyppi lopetti tuon kyseisen manipulointiyritelmänsä, mutta muistijälki siitä jäi, ja nyt jouduin uudestamaan toteamaan, että kantani ei ole muuttunut. Tosin nyt saimme vihdoin lähes järkevästi keskusteltua kiukuttelun ja uhkailun epäreiluudesta muita ihmisiä kohtaan - ehkä muutaman vuoden päästä tuokin pöljä vielä aikuistuu. Ei sentään ole vielä ikinä itkenyt riitelyn takia. Eli jossain vaiheessa on minusta ihan hyväksyttävää vanhemman alkaa kohdella teiniä jo kuten aikuistakin kohtelisi. Eli jos käytös hymyilyttää sinua, minusta saat hymyillä. Olisi kohtuutonta olettaa, että pystyt ikuisesti pitämään pokkasi lumihiutaloinnin edessä.

Kehotit sitten lastasi lopettamaan elämänsä?

Ei varmaan tarvitse ihmetellä silloinkun muuttaa pois luotasi ja kontakti sinuun loppuu myös 😬

Toivottavasti. En todellakaan haluaisi äidin esiliinan helmassa roikkuvaa aikuista lasta. Toisaalta on todettava myös, että oma äitini harrasti täysin samaa kasvatusmenetelmää, ja yllättävää kyllä, meidän suvussa ei ole yhtäkään mt-diagnoosia. On aivan tervettä ymmärtää, että omat tunteet eivät ole erityisiä eikä meistä kukaan ole maailman keskipiste. Sinä olet varmaankin eri mieltä, mutta onneksi tässä maassa on mielipiteenvapaus.

Jos teinille ei kukaan aseta rajoja, kuka ne sitten asettaa ja missä vaiheessa? Ja miten paljon pahaa mieltä nämä omissa tunteissaan vellojat joutuvat itse tuntemaan ja levittävät ympärilleen ennen kuin ymmärtävät, että ovat kärsineet aivan turhan takia vain siksi, että tekivät omista tunteistaan itselleen elämänsä keskipisteen? Onni löytyy kuitenkin lopulta ihan muualta.

Eli siis siirrät sukupolvi traumojasi omalle lapsellesi. Henkisesti pahoinpitelet häntä koska minuakin pahoinpideltiin henkisesti ja voin nykyään hyvin vaikka tiedät täysin hyvin itsekin että olisit varmasti päässyt paljon pidemmälle elämässä ja saanut paljon tasapainoisemman alun jos olisit saanut normaalin lapsuuden. Ja ne ei diagnosoidut mt-ongelmat on kyllä siis edelleen ihan mt-ongelmia:) neurotyypilliset ihmiset eivät kehota toisiaan tappamaan itseään.

Toivon todella että lapsesi tajuaa katkaista välit sinuun eikä jatka samaa kierrettä

Minä olen pärjännyt ihan kivasti, eli en kuulu tämän palstan tavalliseen mt-ongelmaisten valittajakuoroon. Lapsuuteni oli hyvinkin normaali. Itse asiassa uskon, että äitini keskusteli kanssani enemmän tunteista kuin monen kaverini vanhemmat omien lastensa kanssa. Lapsena tietenkin olin usein sitä mieltä, että minun herkkiä tunteitani kohdeltiin joskus melko mitätöivästi, mutta sitä mukaa kun ikää on tullut lisää, olen huomannut, että oikeassahan se äitimuori usein oli. Maailmaa ei voi koskaan kokonaan muuttaa, ainoastaan omaan reagointitapaansa voi vaikuttaa. Jos suhtautuu omiin egoiluihinsa puhtaan mitätöivästi (kuten esim äitini teki), todellakin pääsee elämässä hyvin pitkälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika herkältä kuulostaa, mutta johtuu ehkä siitä, että olet pystynyt tähän asti pitämään pokkasi hyvin. Eli sinulle iso hatunnosto.

Itselläni on  16-vuotias draamakuningas, joka on vieläkin joskus aivan uskomattoman epäkypsä. Eli siis suuttuu tyhjästä ja huutaa ja draamailee. Viimeksi veti pultit siitä, että joskus vuonna nakki ja keppi eli vuosia sitten totesin hänen draamailuunsa, joka silloin käsitti uhkailua ikkunasta hyppäämisellä, että go ahead, make my day. Silloin tyyppi lopetti tuon kyseisen manipulointiyritelmänsä, mutta muistijälki siitä jäi, ja nyt jouduin uudestamaan toteamaan, että kantani ei ole muuttunut. Tosin nyt saimme vihdoin lähes järkevästi keskusteltua kiukuttelun ja uhkailun epäreiluudesta muita ihmisiä kohtaan - ehkä muutaman vuoden päästä tuokin pöljä vielä aikuistuu. Ei sentään ole vielä ikinä itkenyt riitelyn takia. Eli jossain vaiheessa on minusta ihan hyväksyttävää vanhemman alkaa kohdella teiniä jo kuten aikuistakin kohtelisi. Eli jos käytös hymyilyttää sinua, minusta saat hymyillä. Olisi kohtuutonta olettaa, että pystyt ikuisesti pitämään pokkasi lumihiutaloinnin edessä.

Kehotit sitten lastasi lopettamaan elämänsä?

Ei varmaan tarvitse ihmetellä silloinkun muuttaa pois luotasi ja kontakti sinuun loppuu myös 😬

Toivottavasti. En todellakaan haluaisi äidin esiliinan helmassa roikkuvaa aikuista lasta. Toisaalta on todettava myös, että oma äitini harrasti täysin samaa kasvatusmenetelmää, ja yllättävää kyllä, meidän suvussa ei ole yhtäkään mt-diagnoosia. On aivan tervettä ymmärtää, että omat tunteet eivät ole erityisiä eikä meistä kukaan ole maailman keskipiste. Sinä olet varmaankin eri mieltä, mutta onneksi tässä maassa on mielipiteenvapaus.

Jos teinille ei kukaan aseta rajoja, kuka ne sitten asettaa ja missä vaiheessa? Ja miten paljon pahaa mieltä nämä omissa tunteissaan vellojat joutuvat itse tuntemaan ja levittävät ympärilleen ennen kuin ymmärtävät, että ovat kärsineet aivan turhan takia vain siksi, että tekivät omista tunteistaan itselleen elämänsä keskipisteen? Onni löytyy kuitenkin lopulta ihan muualta.

Onko joku psykologi siis todennut että sinulla(/teidän suvulla) ei ole mitää mt-ongelmia vai (mitä todennäköisemmin) oletko vain kieltäytynyt hakeutumista hoitoon 🤔

Mielenkiintoinen kysymys. Mt-ongelmahan on ongelma vasta silloin, kun se jotenkin haittaa elämää. Itselläni ei ole koskaan ollut elämää haittaavia mt-ongelmia, eli olen aina jaksanut hyvin nousta aamulla töihin eikä elämä muutenkaan edes ahdista. Olen huomannut, että meidän suvussa on tapana puhua todella kyyniseen sävyyn ja rehellisesti, eli ei minkäänlaista hymistelyä eikä kaunistelua. Maailmankuva on täysin ristiriidassa esim. some- ja iltapäivälehtien luoman hötön kanssa. Olen sitä mieltä, että rehellisuus ja erityisesti rehellisyys itseä kohtaan pitävät ihmisen jalat maassa ja pään kunnossa. Ja vaikka elämä on usein ankeaa, kyllä siihen kuuluu myös paljon ilon hetkiä! Ja niistä pitää myös nauttia. Toisaalta niitäkään tunteita ei kannata työntää toisten naamalle, koska herkät pahoittavat mielensä myös nähdessään toisten olevan onnellisia.