Lue keskustelun säännöt.
Äitini möi kaikki arvokorunsa pilkkahintaan rahapulassa
29.12.2022 |
Harmittaa, kun edesmennyt isä aikanaan antoi äidille mitä kauneimpia koruja. Kauniita kultaisia, joissa runsaasti kiviä.
Eräs riipus oli suosikkini, siinä oli iso ja kauniisti leikattu safiiri. Sitä ihailin usein nuorempana.
Tottakai ne on äitini korut, mutta meinasin tippua tuolilta kun kuulin, että oli myynyt ison kasan koruja jollekin Prismassa olleelle ostostandille.
Kysyessäni, että mites ne timantit, niin äiti kertoi, että ständin työntekijän mukaan niillä ei ollut mitään lisäarvoa.
Sinne menivät ja äiti sai ruokarahaa. Olisin vaikka maksanut itse hänelle niistä koruista.
Elättelin toivoa, että saisin jotain joskus muistoksi.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herranen aika. Osta omat korusi äläkä inise.
Ei niissä ole samanlaista tunnearvoa, hyvänen aika.
Mitä tunnearoa olet kehittänyt äitisi omaisuuteen?
Kiitos kysymyksestä, kaikkeen mihin liittyy muistoja, liittyy myös tunnearvoa. Erityisesti jos äiti on saanut ne perintönä edellisiltä sukupolvilta ja niihin liittyy lisäksi jokin hieno lapsuudenmuisto.
Entä itse?
On kuitenkin ihan kohtuullista odottaa, että toinen kuolee ennekuin alkaa toisen omaisuutta omanaan murehtimaan. Yleensä ihmisillä on sitten siinäkin kohtaa jonkinlaista häpyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko muuten oikeasti varmaa, että korut olivat niin arvokkaita kuin luulet niiden olleen? Että kyseessä oli oikeasti safiiri eikä vain joku sininen korukivi?
Olen varma. Muutama niistä koruista oli arvokkaita, toki sekaan mahtui kaikenlaista.
Eikä se raha loppupeleissä mitään merkkaa, sitä tulee ja menee, mutta tunnearvo oli minulle valtava. Isä lähti yllättäen ja aikaisin tästä elämästä, ja osa koruista muistuttaa minua niistä ajoista, kun äiti avasi syntymäpäivänään paketin ja isällä pyöri sukat jalassa, kun ripusti korua äidin kaulaan. Me tytöt ihasteltiin, ja haaveiltiin.
Saatan olla haihattelija, ja ymmärrän, etteivät kaikki pysty omiin ajatuksiini samaistumaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herranen aika. Osta omat korusi äläkä inise.
Ei niissä ole samanlaista tunnearvoa, hyvänen aika.
Mitä tunnearoa olet kehittänyt äitisi omaisuuteen?
Kiitos kysymyksestä, kaikkeen mihin liittyy muistoja, liittyy myös tunnearvoa. Erityisesti jos äiti on saanut ne perintönä edellisiltä sukupolvilta ja niihin liittyy lisäksi jokin hieno lapsuudenmuisto.
Entä itse?
On kuitenkin ihan kohtuullista odottaa, että toinen kuolee ennekuin alkaa toisen omaisuutta omanaan murehtimaan. Yleensä ihmisillä on sitten siinäkin kohtaa jonkinlaista häpyä.
Eihän tässä aloituksessa ollut kyse mistään ahneesta perinnönodotuksesta, vaan siitä että kun kerran myi niin olisi myynyt tyttärelleen, jolle näillä koruilla oli suuri arvo.
Arvasin että varallisuus oli mieheltä. Mikseivät naiset pärjää kovapalkkaisilla aloilla että voisivat elättää itsensä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kummallista, miten jotkut täällä syyllistävät AP:ta. Ottaen huomioon korujen taustalla oleva tarina, minusta olisi todella kylmää jos niillä ei olisi AP:lle mitään merkitystä.
Minun omaisuus, minun korut, minun, minun, minun. Ahneet lapset, kun näkevät niissä muutakin kuin euroja! Eikö muistoilla ja tarinoilla ole teille mitään merkitystä? Kylmää ja sielutonta kommentointia.
Ap, onko mahdollista vielä selvittää ko firma ja kysellä onnistuuko korun lunastus takaisin? Olisit ainakin näin kaikkesi tehnyt etkä katuisi myöhemmin ettet yrittänyt.
Mitään et siinä menetä ja korun voit -toivottavasti- takaisin saada !
Onnea. Ymmärrän todella harmituksesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herranen aika. Osta omat korusi äläkä inise.
Ei niissä ole samanlaista tunnearvoa, hyvänen aika.
joo ostamalla ei saa samaa lokkeilun iloa kuin pummimalla
Vierailija kirjoitti:
Nää jobbarit hilluu kaikilla tasoilla. Äidilläni on noin 100 vuotta vanha arvotaulu. Siinä oli alkuperäiset, taiteilijan itsensä valitsemat kehykset. Taulun koti. Dementoitunut äitini sai päähänsä, että kehyksissä on kärpäsenkakkaa. Hän suunnitteli ostavansa kultamaalia ja maalaavansa kehykset uusiksi. Sain estettyä hankkeen ja onneksi eivät myyneet maalikaupassa hänelle kultamaalia.
Seuraava siirtoo oli, että hän meni kehystysliikkeeseen ja vaihdatti tauluun kehykset. Tämän tekivät liikkeessä kyselemättä, eivätkä opastaneet, että alkuperäiset kehykset ovat alkuperäiset, siis tekevät koko taulun.
Ottivat maksun ja vanhat kehykset, jotka myivät eteenpäin.
En itke rahallista menetystä, joka koitui, kun taideteos pilattiin. Itken vanhan arvotyön tuhoamista. Itken sitä, että vanhuksilta otetaan raha siinä kohtaa kun se vain on mahdollista.
Vanhukselta on kiire saada rahat pois, hänhän saattaa kuolla ja jää kaupat tekemättä! Parhaassa tapauksessa ehtii saada maksun, ja sitten asiakas kuolee ennen tavaran toimittamista.
Ai että!
Näin raksuttaa kauppamiehen päässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pitäähän äidin saada tupakkaa, siideriä, tatuointeja ja extraleveitä legginsejä. ei ne ilmaisia ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herranen aika. Osta omat korusi äläkä inise.
Ei niissä ole samanlaista tunnearvoa, hyvänen aika.
Mitä tunnearoa olet kehittänyt äitisi omaisuuteen?
Kiitos kysymyksestä, kaikkeen mihin liittyy muistoja, liittyy myös tunnearvoa. Erityisesti jos äiti on saanut ne perintönä edellisiltä sukupolvilta ja niihin liittyy lisäksi jokin hieno lapsuudenmuisto.
Entä itse?
On kuitenkin ihan kohtuullista odottaa, että toinen kuolee ennekuin alkaa toisen omaisuutta omanaan murehtimaan. Yleensä ihmisillä on sitten siinäkin kohtaa jonkinlaista häpyä.
Eihän tässä aloituksessa ollut kyse mistään ahneesta perinnönodotuksesta, vaan siitä että kun kerran myi niin olisi myynyt tyttärelleen, jolle näillä koruilla oli suuri arvo.
Miksi ei omaisuudellaan saa tehdä mitä haluaa? En minä ainakaan ala mitään ennakkohuutokauppaa omaisuudestani pitämään, jos tarvitsen ruokarahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herranen aika. Osta omat korusi äläkä inise.
Ei niissä ole samanlaista tunnearvoa, hyvänen aika.
Käy ostamamassa ne sieltä ständiltä, hyvänen aika.
Vierailija kirjoitti:
Onko muuten oikeasti varmaa, että korut olivat niin arvokkaita kuin luulet niiden olleen? Että kyseessä oli oikeasti safiiri eikä vain joku sininen korukivi?
Valittujen Palojen tilaajalahjassa esim. "aito timantti" ja lahjan arvoksi ilmoitetaan 35 euroa. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
pitäähän äidin saada tupakkaa, siideriä, tatuointeja ja extraleveitä legginsejä. ei ne ilmaisia ole.
Ruokarahasta ap puhui aloituksessaan. Itse olisin vienyt mutsille sapuskaa, jos olisin ollut hänen koruistaan huolissani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herranen aika. Osta omat korusi äläkä inise.
Ei niissä ole samanlaista tunnearvoa, hyvänen aika.
Mitä tunnearoa olet kehittänyt äitisi omaisuuteen?
Kiitos kysymyksestä, kaikkeen mihin liittyy muistoja, liittyy myös tunnearvoa. Erityisesti jos äiti on saanut ne perintönä edellisiltä sukupolvilta ja niihin liittyy lisäksi jokin hieno lapsuudenmuisto.
Entä itse?
On kuitenkin ihan kohtuullista odottaa, että toinen kuolee ennekuin alkaa toisen omaisuutta omanaan murehtimaan. Yleensä ihmisillä on sitten siinäkin kohtaa jonkinlaista häpyä.
Eihän tässä aloituksessa ollut kyse mistään ahneesta perinnönodotuksesta, vaan siitä että kun kerran myi niin olisi myynyt tyttärelleen, jolle näillä koruilla oli suuri arvo.
Miksi ei omaisuudellaan saa tehdä mitä haluaa? En minä ainakaan ala mitään ennakkohuutokauppaa omaisuudestani pitämään, jos tarvitsen ruokarahaa.
Ei kukaan ole kieltänyt, ihan on sallittua toimintaa. Väitätkö, ettei olisi ymmärrettävää että AP:ta harmittaa?
Minä kysyisin vastaavassa tilanteessa lapsiltani "Olen ajatellut myydä korut hintaan X, sattuuko joku teistä haluta ostaa nämä mieluummin." Ja fiksu lapsi tottakai sitten ymmärtäisi yskän, että rahat on tiukassa, ja maksaisi todella reilun hinnan kiittäen huomaavaisesta kysymyksestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herranen aika. Osta omat korusi äläkä inise.
Ei niissä ole samanlaista tunnearvoa, hyvänen aika.
joo ostamalla ei saa samaa lokkeilun iloa kuin pummimalla
Mitä lokkeilua olisi ostaa korut äidiltään? Kummallisia asenteita täällä, näinkö vihaatte omia lapsianne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herranen aika. Osta omat korusi äläkä inise.
Ei niissä ole samanlaista tunnearvoa, hyvänen aika.
joo ostamalla ei saa samaa lokkeilun iloa kuin pummimalla
Mitä lokkeilua olisi ostaa korut äidiltään? Kummallisia asenteita täällä, näinkö vihaatte omia lapsianne?
ap ei puhunut ostamisesta vaan kärkkyi perintöä
Mieheni vanhemmat myivät kesäpaikan kertomatta kenellekään. Olisimme voineet maksaa heille saman rahan kuin minkä saivat ostajalta, ei ollut kova summa. Itselleni lähes se ja sama, minulle sopii että ostamme oman paikan muualtakin mutta mieheni puolesta harmittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herranen aika. Osta omat korusi äläkä inise.
Ei niissä ole samanlaista tunnearvoa, hyvänen aika.
joo ostamalla ei saa samaa lokkeilun iloa kuin pummimalla
Mitä lokkeilua olisi ostaa korut äidiltään? Kummallisia asenteita täällä, näinkö vihaatte omia lapsianne?
ap ei puhunut ostamisesta vaan kärkkyi perintöä
"Olisin vaikka maksanut itse hänelle niistä koruista."
Noniin, asia käsitelty.
Nää jobbarit hilluu kaikilla tasoilla. Äidilläni on noin 100 vuotta vanha arvotaulu. Siinä oli alkuperäiset, taiteilijan itsensä valitsemat kehykset. Taulun koti. Dementoitunut äitini sai päähänsä, että kehyksissä on kärpäsenkakkaa. Hän suunnitteli ostavansa kultamaalia ja maalaavansa kehykset uusiksi. Sain estettyä hankkeen ja onneksi eivät myyneet maalikaupassa hänelle kultamaalia.
Seuraava siirtoo oli, että hän meni kehystysliikkeeseen ja vaihdatti tauluun kehykset. Tämän tekivät liikkeessä kyselemättä, eivätkä opastaneet, että alkuperäiset kehykset ovat alkuperäiset, siis tekevät koko taulun.
Ottivat maksun ja vanhat kehykset, jotka myivät eteenpäin.
En itke rahallista menetystä, joka koitui, kun taideteos pilattiin. Itken vanhan arvotyön tuhoamista. Itken sitä, että vanhuksilta otetaan raha siinä kohtaa kun se vain on mahdollista.