Miten te muut poikalasten äidit jaksatte?

Mun mummolla oli 10 lasta, tasan kumpaakin sukupuolta. Sanoi kerran että mielummin kasvattaisi kymmenen poikaa kuin yhtä tyttöä. Pidin outona (olin teini).

Nykyään ymmärrän hyvin. Oma nyt 4 vuotias poika on se vilkas ja energinen rämäpää enkä epäile hetkeäkään etteikö terveyskeskus tule tässä tutuksi vuosien aikana mutta auta armias noiden varhaisteini-ikäisten tyttölasten kasvatusta. Miehellä kaksi sellaista, ex-vaimonsa kanssa ovat ihan helisemässä niiden kanssa. Joten tähän saakka ja tähän mennessä: varsin tyytyväinen olen omaan kilttiin poikaani.

Tosin pidän asiaa enemmän persoona-asiana, kuin sukupuolikysymuksenä mutta vaikuttaa tuo teini-ikä ainakin vaikealta kaikkien tuntemieni tyttöjen kohdalla. Ja olin itse toki samanlainen tuittupää aikanaan, että omakohtaistakin kokemusta on :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi olen sinkku ja lapseton...

Mä taas olen onnellinen, että olen parisuhteessa ja mulla on lapsia.

Yks kaunis päivä se yksinhuoltajuus sieltä napsahtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kaksi poikaa, mutta ei kumpikaan ole ollut ap:n lapsen kaltainen koheltaja. Kivoja poikia, vauhtia kyllä riittää, mutta ennakointi ja kasvatus. Aina ei voi olla kiva mutsi, eikä saa pelätä lapsen mielen pahoitusta.

Niin kun on helpot lapset, ei välttämättä ymmärrä millaista on kun ei ole helppo.😀

Ei se kasvatuksesta ole kiinni, viikareiden kanssa vaaditaan tuplamäärä hermoja ja jaksamista, helppojen kanssa pääsee helpommalla.

Kyllä itekin esikoiseni kanssa ihmettelin,

miten ihmiset ei omaa lastaan jaksa vaan valittavat väsymystä ja vilkkautta.

Enää en ihmettele, kuopus on saanut nöyräksi.

Ap

Missä kohtaa sanoin, että lapseni ovat helppoja? Molemmilla on omat haasteensa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää ihan joka päivälle. Eivät ole mitään nepsylapsia, vaan ihan ovat tavallisia poikia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä "satuhahmon" esikoispojan äiti. Meidän kohta 3-vuotias poika ei ole noin villi, ja hyvin pärjäillään ja hänen olemassaolostaan nautin joka päivä. Pikkusisko on syntymässä pian ja kohta nähdään, onko hän rauhallinen vai rasavilli vai jotain ihan muuta. En voi sitä sukupuolen perusteella katsos tietää.

Ei rasavilliys ole mikään sukupuoleen liittyvä ominaisuus. Teet oikeasti hallaa sekä pojille ja miehille että tytöille ja naisille, kun yleistät omien lapsiesi perusteella, että tytöt on kilttejä ja pojat villejä.

Tästä löytyy ihan tutkimuksiakin, että poikalapset ovat luonnostaan villimpiä, koska heillä on keskimäärin enemmän energiaa/ovat isokokoisempia/syövät enemmän. Tottakai poikkeuksia on ja mikään ei valehtele kuten tilasto, mutta toistaiseksi vielä biologia ohjaa tätä kehitystä.

Mielellään ottaisin luonnonoikun ja tuollaisen säännön vahvistavan poikkeuksen.

Mutta kun sain tällaisen vilkkaan viikarin, haen täältä vertaistukea.

Aika vähän sitä tosin saa, lähinnä vittuilua nää vastaukset on olleet tai juuri niitä rauhallisten poikien äitejä.

Siinäkin tosin aika kultaa, anopin mukaan mies oli vauvana oikein kiltti ja rauhallinen eikä itkenyt.

Kun poikamme syntyi, muisteli naapurin rouva miehen kolttosia ja miten karkaili aina, ja kaveriensa äidit sitä, miten vilkas ja kepposteleva mies oli (hyppi autojen katolla jne.).

Joten ehkäpä kaikki rauhallisten poikien äiditkään eivät muista ihan autenttisesti. :D

ap

Tuossakohan se ap:n ärsytyksen varsinainen kohde onkin? Ovat isokokoisia niin ei voi tällätä rimssumekkoon ja näytä söpösiltä? Ja ihan sitä ruokaa pitää olla niille lapsille? T: kolmen teinipojan äiti

Ainakaan empatiaa et pysty noilla omilla tunnetaidoillasi pojillesi opettamaan.

Minusta se on yksi vanhemman tärkemmistä tehtävistä

Ap

Käsitykseni mukaan ap sinä täällä julkisesti itket miten hirveä lapsi sinulla on, en minä? Että kummalla meistä on empatian kanssa, varsinkin omia lapsia kohtaan, opettelemista?

Se miten sä puhut täällä vieraille, meille vertaistukea hakeville ihmisille ja annat nuita tykität rimpsumekko-kommentteja, kertoo käsittääkseni juurikin sinusta, ei minusta.

Jos sulla on paha olla, älä pura sitä muhun, älä halveksu, ilkeile tai esitä olevasi parempi.

Jos et kykene sanomaan mitään hyvää, älä sano jooko yhtään?

Kaltaisesi pilaavat tämän palstan, mieti sanoisitko tuon kaiken omalla nimelläsi ja kasvoillas?

Jos niin tekisit, sinunkin hyvinvointisi huolestuttaa.

Rakkaus versoo empatiasta ja lapset kasvavat rakkaudesta.

Äiti voi ja saa olla uupunut ja hakea henkistä tukea mistä vaan sitä on tarjolla.

Ap

Äiti saa hakea vertaistukea haukkumalla omaa lastaan julkisesti? Mm. läskiksi (= isokokoinen suursyömäri). Et valitettavasti ole oikea ihminen opastamaan yhtään ketään ainakaan empatiassa tai muiden halveksimimessa... itse en täällä ole omia poikiani haukkunut ikinä. Ei ole tosin mitään syytäkään, jos jotain sanottavaa heille on heidän tekmisistään, kerron se ihan heille itselleen.