Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten te muut poikalasten äidit jaksatte?
29.12.2022 |
Esikoinen on tyttö, ja vaikka hänellä todettiin lukiossa adhd, oli hän aina hallittavissa ja taaperonakin kiltti ja totteli kun määrätietoisesti kielsi.
Mutta kuopus, huh hei?! Hän on vasta 11kk ikäinen ja olen jo aivan loppu.
Olen lukenut poikien äitien juttuja ja havainnut lähinnä pienten miesten ihasteluja.
Mutta en samaistu.
Kaikkialle kiipeää, tunkee sormia pistorasioihin ja kaikkiin reikiin mitä mistään kodin kolosta löytyykään.
Kaatua muksahtelee kymmenen kertaa päivässä koska ei ole mahdollista kulkea kädet selän suojana 247.
Heti kun silmä välttää, on joko kiivennyt/vetänyt jotain alas tai imemässä jatkojohtoa, jonka kaivanut sohvan alta.
Otan pojan mukaan vessaan turvallisuussyistä, mutta siellä hän joko kiljuu (kivasti kun kaikuu) tai nuolee viemärinkantta.
Ja itse pöntöllä kun istuu, ei paljoa pysty tekemään kuin katsomaan tuota termiittiä.
Poika myös karjuu aamusta alkaen taukoamatta ja ilmaisee itseään kiljumalla, jota esikoinen ei tehnyt ikinä.
Päiväunille nukahdetaan vasta kun on kammettu istumaan 20 kertaa ja yritetty karata sängystä.
Esikoisen kanssa olin kotona 3 vuotta, mutta tämän toisen kanssa haaveilen jo päivähoidon aloittamisesta (tarkoitus oli aloittaa se pojan ollessa 1,5v).
Jääräpäisyys on selvästi myös vallitseva piirre, mutta huomaan selkeän eron tuossa villiydessäkin versus tyttöön.
Tutuilla on kaikilla poikia ja nämä äidit ovat ihan loppu, yksi jopa itki, kun syntyi toinen poika.
Missä iässä pojista voi jo nauttia, itse en ole nauttinut sen jälkeen juuri yhtään, kun oppi liikkumaan..?
Kauhea ajatella näin, mutta näin se on.
Vielä kun yölläkään ei nuku kunnolla, ei meinaa päivisin jaksaa tuon villin perässä.
Ja joo olen kuullut rauhallisten poikalasten legendasta, en kaipaa satuhahmojen äitien vertaistukea, vaan vertaistukea näiden touhukkaiden poikataaperoiden vanhemmilta.
Luin, että pojat ovat villimpiä, koska koettelevat voimiensa rajoja jo varhain.
Faktat on siis kunnossa teoriassa, ja joojoo ei tää ikuisuutta kestä, mutta käytännössä tämä arki uuvuttaa koska helpottaa siis?? Missä iässä siis
Kommentit (64)
Jos sä vain näät sen lapsen villinä poikalapsena ja vertaat esikoiseen sen sijaan, että tutustut siihen ihan sellaisena kun on ja hyväksyt hänet sellaisena kun on, niin ei helpota ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin. Rauhallinen ja lunki poika. Koulu sujuu harrastukset sujuu ja kaverisuhteet kans. Välillä soitetaan suuta, mutta ei kovin vakavasti.
Mulla on kaksi poikaa, joista vanhempi oli tosi rauhallinen tuossa iässä, mutta nuorempi taas oli hirveä menemään. Se alkaa helpottaa asteittain, kun päähän alkaa tulla järkeä. Nykyään lapsi on 8-vuotiaana rauhallinen, mutta selvästi energinen.
Touhukkaiden lasten pitää saada purkaa energiaa, mutta aivan yhtä tärkeä on opettaa rauhoittumista. Lukeminen on tosi hyvä tapa tähän. Aivan pienen lapsen kanssa on hyvä katsella sellaisia kirjoja, joissa on hänelle tuttuja asioita. Monet pikkulasten kirjat ovat jotain fantasiajuttuja eläimistä, jotka pukeutuvat vaatteisiin – ne eivät ole niin hyviä. Tärkeää ovat arkiset asiat, joita lapsi voi bongailla.
Jos et ole tottunut lukuhetkiin pienten lasten kanssa, niin ne siis aloitetaan niin, että otetaan kirja ja katsellaan lapsen kanssa niitä kuvia. Osoitellaan kuvista erilaisia juttuja. Luetaan sitä samaa kirjaa uudestaan ja uudestaan, niin että lapsi oppii itse osoittamaan kuvista tuttuja asioita ja nimeämään ne.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi olen sinkku ja lapseton...
Mä taas olen onnellinen, että olen parisuhteessa ja mulla on lapsia.
Kuulostaa ihan mun tytöltä vauvana. Niin voimakastahtoinen koheltaja oli. Edelleen on tulta ja tappuraa sisimmässään, mutta toki tullut paljon järkeä päähän ja osaa käyttäytyä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi poikaa. Tuon adhd:n kanssa oli rankempaa. Rauhallisen kanssa helppoa.
Mutta edes tuo adhd ei ollut pienenä tuollainen kuin ap:n lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kaksi poikaa, joista vanhempi oli tosi rauhallinen tuossa iässä, mutta nuorempi taas oli hirveä menemään. Se alkaa helpottaa asteittain, kun päähän alkaa tulla järkeä. Nykyään lapsi on 8-vuotiaana rauhallinen, mutta selvästi energinen.
Touhukkaiden lasten pitää saada purkaa energiaa, mutta aivan yhtä tärkeä on opettaa rauhoittumista. Lukeminen on tosi hyvä tapa tähän. Aivan pienen lapsen kanssa on hyvä katsella sellaisia kirjoja, joissa on hänelle tuttuja asioita. Monet pikkulasten kirjat ovat jotain fantasiajuttuja eläimistä, jotka pukeutuvat vaatteisiin – ne eivät ole niin hyviä. Tärkeää ovat arkiset asiat, joita lapsi voi bongailla.
Jos et ole tottunut lukuhetkiin pienten lasten kanssa, niin ne siis aloitetaan niin, että otetaan kirja ja katsellaan lapsen kanssa niitä kuvia. Osoitellaan kuvista erilaisia juttuja. Luetaan sitä samaa kirjaa uudestaan ja uudestaan, niin että lapsi oppii itse osoittamaan kuvista tuttuja asioita ja nimeämään ne.
Hmmm ei pysty lukemaan kirjaa, koska joko haluaa syödä sen tai heitellä, ei ainakaan vielä
pysty.
Yritän tätä päivittäin että josko nyt.
Luin esikoiselle joka päivä aina kunnes eräs päivä ilmoitti, että haluaa lukea itse, n. 11 vuotiaana.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaksi poikaa. Tuon adhd:n kanssa oli rankempaa. Rauhallisen kanssa helppoa.
Mutta edes tuo adhd ei ollut pienenä tuollainen kuin ap:n lapsi.
Ystävän poika oli samanlainen vauvana ja hällä helpotti vasta 5v. Se varhaislapsuus oli etenkin sille isälle niin traumaattinen, että pisti piuhat poikki kun siitä selvisivät. Kaksi tyttöä heillä ennen sitä, nyt se poika on 8-vuotias ja valloittava poika.
Mietin vaan että meneekö meilläkin vuosia siihen valloitukseen.
Aivolohkot kun eivät vielä ole hidastamassa vauhtia.
Ap
Älä tee tästö sukupuolikysymystä, kyse persoonasta. Minulla on 18-vuotias rauhallinen poika. Kirjoittaa ylioppilaaksi, valmentaa tyttöjen joukkuetta, käy välillä erilaisissa hanttihommissa hommaamassa taskurahaa. Olihan hän taaperona melkoisen vahdittava, mutta se kaikki johtui vain pohjattomasta uteliaisuudesta. Sittemmin uteliaisuus yhä tallella, mutta frontaalilohkon kehityttyä myös inpulssikontrolli tullut apuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketä tuo palvelee, että vertailet tätä uutta vauvaasi esikoiseen? Kenellekään ei pitäisi tulla yllätyksenä, että sisarukset voi olla luonteeltaan kuin yö ja päivä. Jos sulla on ongelma siitä että lapsi on poika, hakeudu nopeasti terapiaan.
Kuulostaa ihan mun tytöltä. Onneksi ei enää nykyään 25 vuotiaana tunge sormiaan pistorasiaan, käy uimassa akvaariossa tai heittele hamsteria seinään kuin pingispalloa. ( hamsteri onneksi selvisi hengissä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo jatkuva riekkuminen ei välttämättä ole sukupuolikysymys, vaan vaikkapa sen ADHD:n aiheuttamaa.
Onpas sun lapsilla iso ikäero! Mutta en voi muuta todeta, kuin että ehkäpä tällä toisellakin on nyt se adhd jo näkyvissä. Kahden pojan kokemuksella, joilla kahden vuoden ikäero, ikinä ei ole ollut tuollaista. En ollut poikki, nautin kotonaolosta viisi vuotta ja lapset menivät hoitoon ollessaan 5v ja 3v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan mun tytöltä. Onneksi ei enää nykyään 25 vuotiaana tunge sormiaan pistorasiaan, käy uimassa akvaariossa tai heittele hamsteria seinään kuin pingispalloa. ( hamsteri onneksi selvisi hengissä)
Hyi helvetti mikä psykopaatti
Tuskinpa tuo on sukupuolesta vain kiinni. Ihmiset nyt vaan on eri luonteisia. Mä veikkaan, että susta tuntuu rankalta lähinnä koska et ole saanut tarpeeksi unta. Helpottaa kun lapsi alkaa nukkua läpi yön. Lisäksi jos sulla on jo lukioikäinen lapsi niin olet aika paljon vanhempi kuin hänet saadessaan. Ikäkin väsyttää, ei vaan jaksa (varsinkaan valvoa) yhtä hyvin kuin nuorena. Mutta pointtini oli siis, helpottaa kun sä saat unta. Lapsen temperamentti pysyy samana, mutta utelias, reipas ja kokeilunhaluinen lapsi on vaan plussaa.
Esikoisesi on jo vähintään lukioikäinen siis. Aika on kullanut muistoja, olit silloin paljon nuorempi äiti... :) Taaperon kanssa nyt vaan on raskasta, se jatkuva vahtiminen.
Mun veljen vaimokkeella 4 poikaa ja hyvin ne niiden kanssa pärjää. Kova kuri vaan oltava.
Pojat... joo. Esikoinen on tyttö ja kiltti sellainen, aikuinen jo. Meidän ainoa nepsylapsi. Sen jälkeen kaksi "normaalia" poikaa on ollut helppo nakki, mitä nyt muutama kerta on käyty tk:ssa paikattavana. Kyllähän pojat on eläväisiä, mutta kyllä ne siitä teini-iän jälkeen tasoittuu. Nykyään toinen poika on jo aikuinen ja nuorempi on teini. Vanhempi on nyt alkanut kertomaan kaikista lapsuuden/teini-iän seikkailuistaan, joista minulla ei ole ollut aavistustakaan. Ihme että on selvinnyt hengissä parikymppiseksi.
Päivä kerrallaan, kyllä se siitä.
Minulla on myös rauhallinen tyttö ja vilkas poika, mutta en ole ajatellut sen niinkään johtuvan sukupuolesta vaan luonteesta. Ja molemmissa on omat haasteensa, tavallaan koen tämän räiskähtelevän, aktiivisen mutta avoimen poikalapsen helpompana kuin rauhallisemman, mutta itsepäisen ja sulkeutuneemman tytön. Pojasta helposti tietää mikä tunnetila on ja mikä on ongelman syynä, tytöllä ikävät asiat purkautuu eri tavoin "kiukutteluna", josta ei aina ota selvää mikä on ongelmana. Molemmissa siis on omat haasteensa. Hauskaa miten erilaisia sisarukset voikaan olla luonteeltaan.
Alue: Aihe vapaa
Hirveätä.