Naisystäväni ei ymmärrä viikonloppujen ja jaksamisen rajallisuutta

Niin siis oliko sulla lapset viikko-viikko vai jokatoinen viikonloppu, vai jotain tältä väliltä?

Kuinka paljon näette/haluisit nähdä silloin, kun on lapsivapaa viikko? Soitteletteko tai viestittekö pajon/vähän silloin, kun ette näe?

Ymmärrän. Olen itse keski-ikäinen ja autan vanhempiani joka toinen viikonloppu. En enää palaudu millään, olen väsynyt ja nukun huonosti. En ehdi siivoamaan ja kun ehtisin en jaksa. Työ on vaativaa ja koko hälyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Dynamiikka ei toimi. Mutta kerro tuntemuksistasi, oikea ihminen huomioi tarpeesi. Jos et uskalla, kärsi ja katkeroidu.

Olen yrittänyt puhua ja keskustelussa ymmärrystä tuntuu tulevan, mutta sitten myöhemmin tulee aina valitusta siitä miten en huomioi tarpeeksi ja ole tukena vaan haluan vain omaa aikaa.

Itselläkin hiukan samantyyppinen kokemus vuosien takaa. Itsellä lapset ja työpaikka, toisella olisi aikaa todella paljon yhteiseen aikaan.  Olin silloin tarpeeksi järkevä puhaltaakseni pelin poikki, kun alkoi olla liian raskasta. Vaikka olisi sitä suhdettakin halunnut, niin oli pakko pistää oma jaksaminen ja tärkeimmät eli omat lapset etusijalle. Sinnittelemällä ja vetämällä itsensä piippuun kaikki olisivat kärsineet enemmän. 

Kannattaa päättää suhde. Tilanne tulee nimittäin vain pahenemaan, jos jatkat tämän naisen kanssa.

Ette sovi yhteen. Tulisin hulluksi tollasesta ruljanssista joka viikonloppu. Sano sille että olet paljon parempaa seuraa jos saat jossain välissä palautua. Jos se ei vieläkään tajua, eroisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi että meitä naisia!? Parempi olisi ilman meitä. Mutku....sitten ne ihanat lapset olisi jääneet syntymättä.

Ei aloittaja puhunut meistä naisista, vaan ihan pelkästään naisystävästään. Yksilöstä.

"Yritän keksiä asiaan jotain ratkaisua, mutta näinkö vähän naisilla on ymmärrystä miehiä kohtaan joilla on alaikäisiä lapsia?"

Suora lainaus on aloitusviestin viimeinen lause. Että erehtyi kyllä yleistämään sukupuoliasiaksi. Tällainen asia kuin aloituksessa, ei ole sukupuolesta kiinni, vaan ihan yksilöistä.

(Ei sillä, en kyllä komppaa tuota edellistäkään viestiä, johon vastasit, mutta itsekin kiinnitin huomiota siihen, että aloittajalla meni lopuksi kummaksi olettamukseksi yleisesti "naisten" toiminnasta.)

Äh, kiitos korjauksesta. Meni tuo lopun yleistys ohi. Olisikin ollut ennennäkemätöntä, että joku palstalla kirjoitteleva mies pystyy keskustelemaan naisyksilöstä ilman hänen toimintansa yleistämistä kaikkiin naisiin.

Ryhdyit sitten yleistämään itsekin.

Mulla oli myös mies, joka halusi aina suunnitella jotain kivaa aktiviteettia, reissua tai kyläilyä kaveripariskuntien luokse, kun meillä oli yhteisiä vapaita viikonloppuja. Minä taas olin työviikon jälkeen aivan puhki ja ajattelin, että ihanaa kun saa vain möllöttää kotona, ja toisella oli jo suunniteltuna meille vaikka mitä. Lapsia ei kuviossa sentään ollut. 

Minä kaipasin aikaa hengähtää ja rentoutua edes hetki, ja hänelle se hengähdys ja rentoutuminen tarkoitti ihan muuta. Hän koki rentouttavaksi viettää aikaa aktiviteeteissa ja tuttavien seurassa, minä hiljaa kotosalla tai enintään lähimaastossa ulkoillen. Ei siitä tullut mitään, vaikka kuinka halusi toista ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli myös mies, joka halusi aina suunnitella jotain kivaa aktiviteettia, reissua tai kyläilyä kaveripariskuntien luokse, kun meillä oli yhteisiä vapaita viikonloppuja. Minä taas olin työviikon jälkeen aivan puhki ja ajattelin, että ihanaa kun saa vain möllöttää kotona, ja toisella oli jo suunniteltuna meille vaikka mitä. Lapsia ei kuviossa sentään ollut. 

Minä kaipasin aikaa hengähtää ja rentoutua edes hetki, ja hänelle se hengähdys ja rentoutuminen tarkoitti ihan muuta. Hän koki rentouttavaksi viettää aikaa aktiviteeteissa ja tuttavien seurassa, minä hiljaa kotosalla tai enintään lähimaastossa ulkoillen. Ei siitä tullut mitään, vaikka kuinka halusi toista ymmärtää.

Miksei aikuiset ihmiset voi viettää omannäköistä viikonloppua? Miksi sen toisen täytyy aina raahautua mukana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli myös mies, joka halusi aina suunnitella jotain kivaa aktiviteettia, reissua tai kyläilyä kaveripariskuntien luokse, kun meillä oli yhteisiä vapaita viikonloppuja. Minä taas olin työviikon jälkeen aivan puhki ja ajattelin, että ihanaa kun saa vain möllöttää kotona, ja toisella oli jo suunniteltuna meille vaikka mitä. Lapsia ei kuviossa sentään ollut. 

Minä kaipasin aikaa hengähtää ja rentoutua edes hetki, ja hänelle se hengähdys ja rentoutuminen tarkoitti ihan muuta. Hän koki rentouttavaksi viettää aikaa aktiviteeteissa ja tuttavien seurassa, minä hiljaa kotosalla tai enintään lähimaastossa ulkoillen. Ei siitä tullut mitään, vaikka kuinka halusi toista ymmärtää.

Miksei aikuiset ihmiset voi viettää omannäköistä viikonloppua? Miksi sen toisen täytyy aina raahautua mukana?

Minulla ja käsittääkseni aloittajallakin taisi yhtenä tekijänä olla se, ettei kumppanin kanssa asuta yhdessä. Eli se yhteinen aika on molemmilla lukujärjestyksessä päällekkäin stressistä palautumisen ja levon kanssa. Mutta uskoakseni sama pätee myös yhdessä asuviin pareihin. Viikot menevät töissä ja pakollisissa menoissa, ja sitten on se vapaa-aika. Voi olla vielä muita velvoitteita, jotka vievät toisen vapaa-ajasta suuren osan, tai vaikka vuorotyö, ja silti pitäisi löytää aikaa myös sille kumppanille. Jos kumppanin kanssa näkee käytännössä vain viikonloppuisin saati vaikka kahtena viikonloppuna kuukaudessa, niin silloin saattaa tuntua vähän hankalalta, jos sekin aika vietetään erikseen.

Näiden ihmisten joilla pitää jatkuvasti olla jotakin ohjelmaa ja tekemistä olisi hyvä opetella pysähtymään ja ihan vain olemaan. Ei elämää tarvitse suorittaa ja koko ajan tehdä jotakin. Monesti on tullut vastaan ihmisiä, jotka koko ajan tekevät jotakin ja ihan siksi, että pakenevat omia ajatuksiaan ja pahaa oloaan. Ei uskalleta pysähtyä ettei vain tule ikävät ajatukset päähän.

Kuulostaa siltä, ettei sinulla ole aikaa ja jaksamista parisuhteeseen. Joka toinen viikonloppu yhdessä on aika vähän parisuhdeaikaa. Joko parisuhde, tai spontaani elämä. Tai sitten teette spontaaneja asioita yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli myös mies, joka halusi aina suunnitella jotain kivaa aktiviteettia, reissua tai kyläilyä kaveripariskuntien luokse, kun meillä oli yhteisiä vapaita viikonloppuja. Minä taas olin työviikon jälkeen aivan puhki ja ajattelin, että ihanaa kun saa vain möllöttää kotona, ja toisella oli jo suunniteltuna meille vaikka mitä. Lapsia ei kuviossa sentään ollut. 

Minä kaipasin aikaa hengähtää ja rentoutua edes hetki, ja hänelle se hengähdys ja rentoutuminen tarkoitti ihan muuta. Hän koki rentouttavaksi viettää aikaa aktiviteeteissa ja tuttavien seurassa, minä hiljaa kotosalla tai enintään lähimaastossa ulkoillen. Ei siitä tullut mitään, vaikka kuinka halusi toista ymmärtää.

Miksei aikuiset ihmiset voi viettää omannäköistä viikonloppua? Miksi sen toisen täytyy aina raahautua mukana?

Minulla ja käsittääkseni aloittajallakin taisi yhtenä tekijänä olla se, ettei kumppanin kanssa asuta yhdessä. Eli se yhteinen aika on molemmilla lukujärjestyksessä päällekkäin stressistä palautumisen ja levon kanssa. Mutta uskoakseni sama pätee myös yhdessä asuviin pareihin. Viikot menevät töissä ja pakollisissa menoissa, ja sitten on se vapaa-aika. Voi olla vielä muita velvoitteita, jotka vievät toisen vapaa-ajasta suuren osan, tai vaikka vuorotyö, ja silti pitäisi löytää aikaa myös sille kumppanille. Jos kumppanin kanssa näkee käytännössä vain viikonloppuisin saati vaikka kahtena viikonloppuna kuukaudessa, niin silloin saattaa tuntua vähän hankalalta, jos sekin aika vietetään erikseen.

No sit ei ole parisuhdettakaan jos kerran ei edes olla yhdessä. Yksinkertaista.

Olette vaan niin erilaisia luonteiltanne. Ei tule toimimaan pidemmän päälle ellei naisystäväsi anna sinulle myös omaa rauhaisaa aikaa. Keskustele asiasta. Luulisi, että ymmärtää. Mikäli hän on mustasukkainen lastesi kanssa viettämästäsi ajasta, niin miettisin onko suhteessa järkeä ellei nainen pysty tuossa asiassa muuttumaan, mutta tuskin. Itse tarvitsen rauhaisia viikonloppuja ja iltoja, niin ettei tarvitse tehdä välttämättä mitään tai ole suunniteltuja menoja. Mieheni on samanlainen. Toiminut.

Miksei sitä voi yhdessä viikonloppuna palautua stressistä ja lepäillä ilman sen kummempaa ohjelmaa?

Oikeasti jos seurusteluaikaa tuntuu olevan liikaa, ei kannata suinkaan paeta vaan tehdä päinvastainen liike ja muuttaa yhteen. 

Ennen piti toisen kanssa luuhata kaikkialla yhdessä, mutta nyt kun asumme yhdessä, emme tee enää mitään yhdessä. Mehän "näemme" koko ajan. Eli vaihdamme muutaman sanan keittiössä kääntyessä ja palaamme omiin puuhiimme. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli myös mies, joka halusi aina suunnitella jotain kivaa aktiviteettia, reissua tai kyläilyä kaveripariskuntien luokse, kun meillä oli yhteisiä vapaita viikonloppuja. Minä taas olin työviikon jälkeen aivan puhki ja ajattelin, että ihanaa kun saa vain möllöttää kotona, ja toisella oli jo suunniteltuna meille vaikka mitä. Lapsia ei kuviossa sentään ollut. 

Minä kaipasin aikaa hengähtää ja rentoutua edes hetki, ja hänelle se hengähdys ja rentoutuminen tarkoitti ihan muuta. Hän koki rentouttavaksi viettää aikaa aktiviteeteissa ja tuttavien seurassa, minä hiljaa kotosalla tai enintään lähimaastossa ulkoillen. Ei siitä tullut mitään, vaikka kuinka halusi toista ymmärtää.

Miksei aikuiset ihmiset voi viettää omannäköistä viikonloppua? Miksi sen toisen täytyy aina raahautua mukana?

Mikä parisuhde se sitten enää on, jos yhdessä ei tehdä mitään vaan molemmat keskittyy viettämään "omannäköistä viikonloppua" erikseen? Varsinkin jos asutaan erillään eli sitä yhteistä arkeakaan ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Miksei sitä voi yhdessä viikonloppuna palautua stressistä ja lepäillä ilman sen kummempaa ohjelmaa?

No kun se ei vaan toimi kaikille. Ei pääse irti siitä stressistä jos vaan lepäilee, kun ne työasiat pyörii mielessä sitten. Pitää tehdä jotain että saa ns nollattua (ja ei tarkoita juomista). Ihmiset on vaan erilaisia tässä, mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle. Eikä kumpikaan tapa ole sen parempi tai huonompi. Ongelma vaan tulee, jos pariskunta on kovin eri aaltopituudella näistä, niinkuin vaikka ap ja hänen naisensa tuntuvat olevan.

Mahdoton yhtälö, ei ole kummankaan syy. Olen itse niitän jotka seurustelevat juuri yhteisen tekemisen takia.  Jos vain oleilen tekemättä mitään viikonloppuna, niin sitten haluan olla nimenomaan kotonani.

Vierailija kirjoitti:

Mahdoton yhtälö, ei ole kummankaan syy. Olen itse niitän jotka seurustelevat juuri yhteisen tekemisen takia.  Jos vain oleilen tekemättä mitään viikonloppuna, niin sitten haluan olla nimenomaan kotonani.

Minä taas olen kahdessakin suhteessa ajatellut, että miehellä on niin paljon aikaa mennä ja harrastaa ja tavata kavereita keskenään, että miksi meidän yhteinen aikammekin pitäisi käyttää samaan. Mutta joillekin se yhteinen mukava aika näkyy olevan juuri sitä harrastamista ja kavereiden tapaamista.

Tavallaan tietysti tosi mukava asia, että miehet olisivat halunneet tehdä noita asioita juuri minun seurassani. Ei vain oma jaksaminen riittänyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi että meitä naisia!? Parempi olisi ilman meitä. Mutku....sitten ne ihanat lapset olisi jääneet syntymättä.

Ei aloittaja puhunut meistä naisista, vaan ihan pelkästään naisystävästään. Yksilöstä.

"Yritän keksiä asiaan jotain ratkaisua, mutta näinkö vähän naisilla on ymmärrystä miehiä kohtaan joilla on alaikäisiä lapsia?"

Suora lainaus on aloitusviestin viimeinen lause. Että erehtyi kyllä yleistämään sukupuoliasiaksi. Tällainen asia kuin aloituksessa, ei ole sukupuolesta kiinni, vaan ihan yksilöistä.

(Ei sillä, en kyllä komppaa tuota edellistäkään viestiä, johon vastasit, mutta itsekin kiinnitin huomiota siihen, että aloittajalla meni lopuksi kummaksi olettamukseksi yleisesti "naisten" toiminnasta.)

Äh, kiitos korjauksesta. Meni tuo lopun yleistys ohi. Olisikin ollut ennennäkemätöntä, että joku palstalla kirjoitteleva mies pystyy keskustelemaan naisyksilöstä ilman hänen toimintansa yleistämistä kaikkiin naisiin.

Ryhdyit sitten yleistämään itsekin.

Yleistetään vielä sen verran, että olisihan sekin ennennäkemätöntä, että joku palstalla kirjoitteleva nainen pystyy keskustelemaan sortumatta henkilöön meneviin hyökkäyksiin. Kun sanat loppuvat, aletaan heittää sitä iänikuista "olet sitä ja tätä ja tuota, ei sinulla mitään naisia ole koskaan ollut" ja blaa blaa blaa.

Säälittävää.