Lue keskustelun säännöt.
En aio hoitaa ikääntyneiden vanhempieni asioita - muita?
27.12.2022 |
Otsikko on hieman provosoiva, mutta kuvaava. Havahduin tähän asiaan vastikään, kun useammalla itseäni vähän vanhemmalla tuttavalla on nyt ollut huolta vanhempiensa asumisjärjestelyistä ja terveydentilasta. Vanhempien haurastuminen ja kuolema ovat monelle heistä suuri surun aihe. Itselläni on se tilanne, että olen ottanut tietoisesti etäisyyttä vanhempiini. Isäni on erittäin rajaton ja raskas ihminen. Hänen jäljiltään olen saanut tehdä hartiavoimin töitä, jotta olen ylipäätään päässyt kiinni ns. normaaliin työ- ja perhe-elämään. Yksi konkreettinen esimerkki on, että hän yrittää edelleen painostaa minua kouluttautumaan ammatteihin, joista hänelle olisi hyötyä, vaikka olen liki nelikymppinen ja vakituisessa työssä. Jos hänen oikkuihinsa ei suostu, hän syytää kamalia loukkauksia, jotka kätevästi unohtaa hetken päästä. Äitini on normaalimpi, mutta hän säälii isää tämän vaikean lapsuuden vuoksi, eikä näe miten isä on oikeasti läpeensä itsekäs ja manipuloiva tunnesyöppö. Koska vanhempani ovat yhdessä, minun on pitänyt etäännyttää välejäni myös äitiin ihan oman mielenterveyteni vuoksi. Vanhempani ovat kohta 75-vuotiaita ja monisairaita, ja olen aistivinani että he alkavat kohta ripustautua minuun, jos vain annan sen tapahtua. Tämä on poissuljettu vaihtoehto, sillä siitä kärsisivät minun itseni lisäksi oma perheeni.
Onko jollain palstalaisella ollut samanlaista tilannetta? Kerroitko ratkaisustasi esim. omille tuttavillesi, joilla itsellään on hyvä suhde vanhempiinsa? Oletko kohdannut ulkopuolisilta tai esim. terveydenhuollosta ihmettelyä? Oletko pitänyt ratkaisuasi oikeana myös vanhemman kuoleman jälkeen? Suritko vanhempaasi vai oliko hänen kuolemansa vapauttavaa? Miten olet pärjäillyt sen asian kanssa, ettei sinulla tule koskaan olemaan tervettä suhdetta ainoisiin vanhempiisi? Tällaisia mietin tänään.
Kommentit (233)
Vierailija kirjoitti:
Alkoi myös seura kummasti kiinnostaa eräitä kun vanhemmat uhkasi jättää sitten perinnöttä mittavan omaisuuden.
Kuka oikeasti myy itsensä rahasta? Eli pokkuroi perintöä odotellen? En minä ainakan.
Narsisti isäni hakkaama, kiusaama, kaltoinkohtelema koko elämäni ollut, ja turpaan saa aikuisiälläkin jos erehtyy isän luona käymään. Perintö menee suosikkilapselle ja minut on jätetty perinnöttä ja tällä uhkailtiin ja painostettiin tottelemaan.
Käänsin selkäni, ei kiinnosta. On sentään sen verran itsearvostusta jäljellä (vaikka isä systemaattisesti yritti tuhota sen kaiken) että MIKÄÄN maailman perintö ei riitä siihen että palaan taas kiusattavaksi ja hakattavaksi. Ei edes miljoonat eurotkaan.
Hoitakoon suosikki kultalapsi, jota narsisti on avokätisesti auttanut koko elämän (minä syntipukki en ole koskaan saanut kilinkiäkään).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vähän kateellinen heille, jotka eivät ota kantaakseen kaikkia iäkkäiden vanhempiensa asioita. Äitini on muistisairas, ja lähes 90-vuotias isäni hoitaa häntä epävirallisena omaishoitajana ilman mitään yhteiskunnan tukea. Koska sitä tukea ei saa. Äiti ei mitenkään pärjäisi yksin, mutta on sen verran "hyväkuntoinen" että apua eivät saa, mistään hoitopaikasta puhumattakaan. Käyn 400 kilometrin päästä kerran kuussa heidän luonaan. Isälleni se on tärkeä henkireikä. Äitini ikävöi minua kun en ole paikalla, ja toivoo että kävisin vielä useammin. Isän jaksaminen on koko ajan mielessä. Stressi vaikeuttaa nukkumistani. Jatkuvasti mietin, kauanko isä jaksaa. Ja kun ei enää jaksa, mistä saamme apua. Mietin sitäkin, pitääkö minun lopettaa työni ja muuttaa hoitamaan äitiä. Vanhempani ovat minulle hyvin rakkaita, mutta toivoisin etten olisi niin "kiinni" heissä. Tuntuu että oma elämä jää puoliksi elämättä, ja samalla on huono omatunto. Tulevaisuudessa ei tunnu olevan mitään hyvää.
Isäsi on niin vanha, että tuskin elää montaakaan vuotta. Sitten äitisi paikka on muualla kuin kotona.
Tilanteessasi ei oikein voi muuta kuin seurata sen kehitystä. Jos isäsi on omaishoitaja, hänelle kuuluvat lakisääteiset vapaat.
Tee suunnitelma, jossa otat vapaata töistä kun isän kunto alkaa tosissaan heiketä. Muutat lähistölle, otat selvää mitä apua voit saada ja vaadit sitä.
Jos äitisi menee ensin, varmistat että isän asiat ovat kunnossa ja katsot mitä hän tarvitsee ja pitääkö sinun vielä jäädä valvomaan hänen loppuaikaansa.
Jos isän aika koittaa ensin, äidin paikka on laitoksessa.Eihän siinä ole mitään mieltä, että irtisanoutuu työstään, muuttaa neljänsadan kilometrin päähän ja alkaa verovaroista maksettavaksi omaishoitajiksi. Huoli-ilmoitus vanhempien tilanteesta ja jos eivät enää kahdestaan pärjää, on kunnan velvollisuus hoitaa asia. Ratkaisu ei ole se, että töissä käyvät omaiset siirtyvät muilta paikkakunnilta kuntien palkollisiksiomaishoitajiksi.
En kirjoittanut irtisanoutumisesta vaan vapaasta.
Et kai tosissasi luule, että joka työpaikasta saa palkatonta vapaata määräämättömäksi ajaksi? Sillä omaishoitajan palkkiolla ei makseta kahta asuntoa. Käytännössä pitää irtisanoutua ja elää oma loppuelämä köyhyydessä. Vähän turhan iso hinta minun mielestä. Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vähän kateellinen heille, jotka eivät ota kantaakseen kaikkia iäkkäiden vanhempiensa asioita. Äitini on muistisairas, ja lähes 90-vuotias isäni hoitaa häntä epävirallisena omaishoitajana ilman mitään yhteiskunnan tukea. Koska sitä tukea ei saa. Äiti ei mitenkään pärjäisi yksin, mutta on sen verran "hyväkuntoinen" että apua eivät saa, mistään hoitopaikasta puhumattakaan. Käyn 400 kilometrin päästä kerran kuussa heidän luonaan. Isälleni se on tärkeä henkireikä. Äitini ikävöi minua kun en ole paikalla, ja toivoo että kävisin vielä useammin. Isän jaksaminen on koko ajan mielessä. Stressi vaikeuttaa nukkumistani. Jatkuvasti mietin, kauanko isä jaksaa. Ja kun ei enää jaksa, mistä saamme apua. Mietin sitäkin, pitääkö minun lopettaa työni ja muuttaa hoitamaan äitiä. Vanhempani ovat minulle hyvin rakkaita, mutta toivoisin etten olisi niin "kiinni" heissä. Tuntuu että oma elämä jää puoliksi elämättä, ja samalla on huono omatunto. Tulevaisuudessa ei tunnu olevan mitään hyvää.
Isäsi on niin vanha, että tuskin elää montaakaan vuotta. Sitten äitisi paikka on muualla kuin kotona.
Tilanteessasi ei oikein voi muuta kuin seurata sen kehitystä. Jos isäsi on omaishoitaja, hänelle kuuluvat lakisääteiset vapaat.
Tee suunnitelma, jossa otat vapaata töistä kun isän kunto alkaa tosissaan heiketä. Muutat lähistölle, otat selvää mitä apua voit saada ja vaadit sitä.
Jos äitisi menee ensin, varmistat että isän asiat ovat kunnossa ja katsot mitä hän tarvitsee ja pitääkö sinun vielä jäädä valvomaan hänen loppuaikaansa.
Jos isän aika koittaa ensin, äidin paikka on laitoksessa.Eihän siinä ole mitään mieltä, että irtisanoutuu työstään, muuttaa neljänsadan kilometrin päähän ja alkaa verovaroista maksettavaksi omaishoitajiksi. Huoli-ilmoitus vanhempien tilanteesta ja jos eivät enää kahdestaan pärjää, on kunnan velvollisuus hoitaa asia. Ratkaisu ei ole se, että töissä käyvät omaiset siirtyvät muilta paikkakunnilta kuntien palkollisiksiomaishoitajiksi.
En kirjoittanut irtisanoutumisesta vaan vapaasta.
Et kai tosissasi luule, että joka työpaikasta saa palkatonta vapaata määräämättömäksi ajaksi? Sillä omaishoitajan palkkiolla ei makseta kahta asuntoa. Käytännössä pitää irtisanoutua ja elää oma loppuelämä köyhyydessä. Vähän turhan iso hinta minun mielestä. Eri
Julkisissa viroissa voi saada palkatonta pitkälle ajalle. Mutta yksityispuolella ei juuri koskaan. Esim omassa työpaikassa palkatonta saa max 3 pv VUODESSA, ei päivääkään enempää vaikka mikä syy olisi.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse kotihoidossa työssä ja huomannut, että vanhempien hoitoon osallistuvat ainoastaan ne lapset, jotka ovat joko todellä läheisiä ja rakkaita vanhempiensa kanssa ja toine ryhmä on ne, jotka odottavat perintöä rahankiilto silmissä.
Lapsettomilla (joita on myös yli satavuotiaita!) aktiivisia ovat yleensä veljien ja siskojen lapset tai kummilapset. Suurimmalla osalla ei ole ketään. Siis vaikka olisi lapsia, eivät ole ikääntyneiden vanhempien kanssa missään tekemisissä. Sama pätee ex-miehiin ja ex-vaimoihin.
Oma mielipiteeni on, että jos vanhempi on ollut väkivaltainen joko henkisesti tai fyysisesti, ei tarvitse osallistua hoitoon millään tavoin. Eri asia, jos on ertyisen rakas ja on läheinen suhde ja haluaa auttaa. Mitään syyllisyyttä siitä ei kannata tuntea, ettei halua osallistua hoitoon.
Näen työssäni myös niitä, jotka velvollisuudentunteesta osallistuvat vanhempiensa hoitoon ja se on surullista. Eläisivät omaa elämäänsä ja jättäisivät hoidon hoitajille, joille työ on muutenkin kurjaa p*askaa sekä virallisille edunvalvojille.
Suosittelen myös, että rahan ja tulevan perinnön vuoksi ei kannata itseään rääkätä. Myöskään perinöistä ei kannata riidella. Raha on vain rahaa, omaisuus on omaisuutta. Oma onnellisuus ja mielenrauha on tärkeintä.
Niin paljon joutunut näkemään näitä sisarusten riitoja jostain kesämökeistä sun muista, ennen kuin vanhemp edes kerennyt kuolla...
No jaa. Hoidamme veljeni kanssa äitiämme, koska se nyt vain kuuluu meille mielestämme. Ei tätä kauaa enää kestä. Äiti on ollut kyllä hankala ihminen, mutta kuka sitä niin täydellinen olisi. Ei hän oikeastaan saanut elää sellaista elämää kuin halusi. Köyhistä oloista ja tuli raskaaksi 17 vuotiaana väkivaltaiselle miehelle eli isällemne. Äiti on sanonut suoraan, ettei lapsia halunnut ja olisi oikeasti halunnut Helsinkiin piiaksi ja ehkä saada mahdollisuuden opiskella. Nyt eli elämänsä pienviljelijän vaimona ja otti turpaan
Perintöä ei jää, joten ei hoideta edes perinnön kiilto silmissä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaisen vanhuuden itse saat, millaisen omille vanhemmillesi jaat, niin makaat kuin petaat.
Nämä nykypäivän vanhukset eivät välttämättä ole hoitaneet omia vanhempiaan millään tavoin. Samoin lastensa hoito on voi voinut tapahtua pitkälti vanhusten omien vanhempien varassa. Eivät myöskään ole hoitaneet omia lapsenlapsiaan.
Eli kuka makaa ja kuka petaa.Kyllä he ovat lapsensa hoitaneet, toisin kuin nykyäidit.
Ainakaan minun vanhempani eivät ole huolehtineet minusta millään tavalla, vihanneet ja halveksineet koko elämäni ajan.
Sinä oletkin vastenmielinen luuseri jota kaikki inhoavat. Jopa vanhempasi.
Ihme idio ...otti olet. Häivy palstalta.
Edellisen kommentti on jo ilmiannettu ja sisältö nähtävästi poistettu. Kuten kuuluukin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vähän kateellinen heille, jotka eivät ota kantaakseen kaikkia iäkkäiden vanhempiensa asioita. Äitini on muistisairas, ja lähes 90-vuotias isäni hoitaa häntä epävirallisena omaishoitajana ilman mitään yhteiskunnan tukea. Koska sitä tukea ei saa. Äiti ei mitenkään pärjäisi yksin, mutta on sen verran "hyväkuntoinen" että apua eivät saa, mistään hoitopaikasta puhumattakaan. Käyn 400 kilometrin päästä kerran kuussa heidän luonaan. Isälleni se on tärkeä henkireikä. Äitini ikävöi minua kun en ole paikalla, ja toivoo että kävisin vielä useammin. Isän jaksaminen on koko ajan mielessä. Stressi vaikeuttaa nukkumistani. Jatkuvasti mietin, kauanko isä jaksaa. Ja kun ei enää jaksa, mistä saamme apua. Mietin sitäkin, pitääkö minun lopettaa työni ja muuttaa hoitamaan äitiä. Vanhempani ovat minulle hyvin rakkaita, mutta toivoisin etten olisi niin "kiinni" heissä. Tuntuu että oma elämä jää puoliksi elämättä, ja samalla on huono omatunto. Tulevaisuudessa ei tunnu olevan mitään hyvää.
Isäsi on niin vanha, että tuskin elää montaakaan vuotta. Sitten äitisi paikka on muualla kuin kotona.
Tilanteessasi ei oikein voi muuta kuin seurata sen kehitystä. Jos isäsi on omaishoitaja, hänelle kuuluvat lakisääteiset vapaat.
Tee suunnitelma, jossa otat vapaata töistä kun isän kunto alkaa tosissaan heiketä. Muutat lähistölle, otat selvää mitä apua voit saada ja vaadit sitä.
Jos äitisi menee ensin, varmistat että isän asiat ovat kunnossa ja katsot mitä hän tarvitsee ja pitääkö sinun vielä jäädä valvomaan hänen loppuaikaansa.
Jos isän aika koittaa ensin, äidin paikka on laitoksessa.Eihän siinä ole mitään mieltä, että irtisanoutuu työstään, muuttaa neljänsadan kilometrin päähän ja alkaa verovaroista maksettavaksi omaishoitajiksi. Huoli-ilmoitus vanhempien tilanteesta ja jos eivät enää kahdestaan pärjää, on kunnan velvollisuus hoitaa asia. Ratkaisu ei ole se, että töissä käyvät omaiset siirtyvät muilta paikkakunnilta kuntien palkollisiksiomaishoitajiksi.
En kirjoittanut irtisanoutumisesta vaan vapaasta.
Et kai tosissasi luule, että joka työpaikasta saa palkatonta vapaata määräämättömäksi ajaksi? Sillä omaishoitajan palkkiolla ei makseta kahta asuntoa. Käytännössä pitää irtisanoutua ja elää oma loppuelämä köyhyydessä. Vähän turhan iso hinta minun mielestä. Eri
En tosissani luule. Ja mikä määrätön aika? Mikä sinua itseäsi vaivaa? Miksi ei saisi ehdottaa mitään?
Kysyjä muuten miettii itse irtisanoutumista. On hänen asiansa tekeekö niin, mutta omasta puolestani en uhrautuisi niin rajusti. Hänhän harmittelee itsekin, miten on liikaa kiinni vanhemmissaan.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen todellakin kieltänyt että ette ala hoitamaan vanhaa äitiänne ja pilaamaan elämäänne vanhan akan hyysäämisessä. Heillä lapsia ja ne ovat tärkeämpiä, kuin vanha äiskä. Hoivakotiin menen kiitollisuudella lihapatojen ääreen ja kavereiden kanssa seurustelemaan.
Itse ajattelen samoin kuin sinä. Mutta ei se mene valitettavasti niin, että minä menen vaan hoivakotiin. Ei sinne nykyisin niin vain pääse. Kotiin hoidetaan mahdollisimman pitkään. Nämäkin asiat täytyy jonkun toimesta järjestää, kun ei itse sitten enää kykene jos kerran on niin huonossa kunnossa, että apuja tarvitsee. Hyvin byrokraattista on tämäkin homma nykyisin kun olen sivusta seurannut. Ilmeisesti voisi rahalla palkata henkilön joka sitten hoitaisi kaiken hoiva palveluun liittyvän. Virallisen edunvalvojankaan tehtäviin tämä ei kuulu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hoitanut kyllä vanhempani raha-asioita jo 7 vuotta ja auttaisin enemmänkin, mutta valitettavasti en voi tehdä sitä ilmaiseksi. Vanhemmallani on jonkinlainen persoonallisuushäiriö, minkä vuoksi hänestä on tullut vainoharhainen, puhuu ilkeitä ja vihaa kaikkea, myös muita ihmisiä. Mikään ei ole hyvin, ruoka ei ole hyvää ja kaikki kuulemma huijaavat. Hän ei suostu lääkäriin, mikä olisi omaishoidon tuen saamisen edellytys. Hän on maksanut asioidensa hoidosta käteisellä, mutta nyt huomaan että hän kiusaa, eikä maksa enää. Ilmaiseksi en voi alkaa leikkimään hänen leikkejään, valitettavasti. Olen alan ammattilainen, ja tällainen käytös tuntuu melko loukkaavalta ja ammattitaitoni mitätöimiseltä. Myös minun on täytynyt todeta, että ihminen itse voi asettua hoitonsa esteeksi, samalla toki uhriutuen siitä, ettei kukaan auta. Olen rajannut auttamisen siihen, että huolehdimme siitä, ettei hän kuole nälkään. Mutta en voi sanoa että tulen itkemään hautajaisissa, ihminen on kohtalonsa valinnut ihan itse.
Kuvauksestasi päätellen vanhemmallasi on tyypilliset alzheimerin oireet.
Kyllä, hänellä on muistisairaus, tosin ei Alzheimer vaan vaskulaarinen dementia, ja sen lisäksi paljon muuta. Se muu on jäänyt hämärän peittoon, koska vanhempani ei suostu mihinkään tutkimuksiin eikä hoitoihin. Lääkärit eivät kuulemma osaa mitään, hoitajat ei osaa mitään, vain hän itse tietää vaikka on sekaisin kun seinäkello. Hoitokielteisyyden vuoksi hän ei tule saamaan minkäänlaista apua, koska kaikkiin tukimuotoihin tarvitaan lääkärin todistus - ja kun ei suostu lääkäriin, lääkärintodistusta ei voi saada. Hän ei siis voi saada kotiapua, omaishoitaja omaishoidon tukea, palvelutalopaikkaa ja niin edelleen. Minusta hänellä on pikemminkin autismin kirjo, jota ei ole aikanaan diagnosoitu. Minkäänlaista empatiaa tai tunnereaktioita häneltä on turha odottaa, joten hän toimii rajattomasti ja on henkisesti väkivaltainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaisen vanhuuden itse saat, millaisen omille vanhemmillesi jaat, niin makaat kuin petaat.
Kaikki eivät tee lapsia joten yksinäinen vanhuus on silloin aika lailla taattu.
Onhan ihmisillä sukulaisia ja ystäviä,ei lapsettomien ihmisten vanhuus välttämättä ole yksinäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hirvittäviä ja kostonhimoisia ihmisiä tässä ketjussa. En haluaisi olla näiden henkilöiden lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Hirvittäviä ja kostonhimoisia ihmisiä tässä ketjussa. En haluaisi olla näiden henkilöiden lapsi.
No, en minäkään haluaisi olla oman vanhempani lapsi. Olisin toivonut lapsena, että joku olisi tullut ottamaan huostaan ja pelastamaan täysin häiriintyneeltä vanhemmalta, jonka ei todellakaan olisi pitänyt siittää tähän maailmaan yhtään lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hirvittäviä ja kostonhimoisia ihmisiä tässä ketjussa. En haluaisi olla näiden henkilöiden lapsi.
Minulla on hirviövanhempi, mutta itse olen ollut omille aikuisille lapsilleni käsittääkseni ihan hyvä vanhempi, ainakin nyt läsnäolevampi ja empaattisempi kuin omat vanhempani. Siinä mielessä kommentissasi ei ole mitään logiikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hoitanut kyllä vanhempani raha-asioita jo 7 vuotta ja auttaisin enemmänkin, mutta valitettavasti en voi tehdä sitä ilmaiseksi. Vanhemmallani on jonkinlainen persoonallisuushäiriö, minkä vuoksi hänestä on tullut vainoharhainen, puhuu ilkeitä ja vihaa kaikkea, myös muita ihmisiä. Mikään ei ole hyvin, ruoka ei ole hyvää ja kaikki kuulemma huijaavat. Hän ei suostu lääkäriin, mikä olisi omaishoidon tuen saamisen edellytys. Hän on maksanut asioidensa hoidosta käteisellä, mutta nyt huomaan että hän kiusaa, eikä maksa enää. Ilmaiseksi en voi alkaa leikkimään hänen leikkejään, valitettavasti. Olen alan ammattilainen, ja tällainen käytös tuntuu melko loukkaavalta ja ammattitaitoni mitätöimiseltä. Myös minun on täytynyt todeta, että ihminen itse voi asettua hoitonsa esteeksi, samalla toki uhriutuen siitä, ettei kukaan auta. Olen rajannut auttamisen siihen, että huolehdimme siitä, ettei hän kuole nälkään. Mutta en voi sanoa että tulen itkemään hautajaisissa, ihminen on kohtalonsa valinnut ihan itse.
Kuvauksestasi päätellen vanhemmallasi on tyypilliset alzheimerin oireet.
Kyllä, hänellä on muistisairaus, tosin ei Alzheimer vaan vaskulaarinen dementia, ja sen lisäksi paljon muuta. Se muu on jäänyt hämärän peittoon, koska vanhempani ei suostu mihinkään tutkimuksiin eikä hoitoihin. Lääkärit eivät kuulemma osaa mitään, hoitajat ei osaa mitään, vain hän itse tietää vaikka on sekaisin kun seinäkello. Hoitokielteisyyden vuoksi hän ei tule saamaan minkäänlaista apua, koska kaikkiin tukimuotoihin tarvitaan lääkärin todistus - ja kun ei suostu lääkäriin, lääkärintodistusta ei voi saada. Hän ei siis voi saada kotiapua, omaishoitaja omaishoidon tukea, palvelutalopaikkaa ja niin edelleen. Minusta hänellä on pikemminkin autismin kirjo, jota ei ole aikanaan diagnosoitu. Minkäänlaista empatiaa tai tunnereaktioita häneltä on turha odottaa, joten hän toimii rajattomasti ja on henkisesti väkivaltainen.
Tuossa tapauksessa olkoon keskenään ja kun menee ihan pöntöksi, huostaanotto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka lapsuudessani ja nuoruudessani oli hyvääkin, olen yhä jossain määrin traumatisoitunut vanhempieni vuoksi. Haluan pitää heidät etäällä enkä missään tapauksessa aio hypätä siihen suohon, jota heidän asioidensa "kunnollinen" hoitaminen vaatisi. Vanhempani ovat hankalanpuoleisia, kovia puuttumaan lastensa elämään pienimmästäkin mahdollisuudesta ja vielä niin, että järki lentää ikkunasta ulos ja armoton sekoilu ja kuormitus alkaa. Eikä hevin lopu. Haluan olla vapaa ja hyvinvoiva ja se onnistuu ainoastaan pitämällä vanhempani kaukana niin henkisesti kuin fyysisestikin. Asun tuhansien kilometrien päässä enkä aio palata Suomeen.
En jätä vanhempiani heitteille, katson kyllä, että saavat apuja kun tilanne sitä vaatii ja tarvittaessa maksan esimerkiksi lääkärikäyntejä yksityisellä. Itseäni en kuitenkaan laita likoon enkä aio olla jatkuvasti tavoitettavissa. Sellainen elämä ei olisi minulle edes elämisen arvoista. Perintö ei kiinnosta lainkaan ja todennäköisesti tulee olemaan kaikin tavoin parempi kieltäytyä siitä aikanaan. Ne muutamat hyvät muistot riittävät. Olen vapaaehtoisesti lapseton ja omalla kohdallani järjestän asiani mahdollisimman paljon itse ja puolisoni kanssa. Kun se ei enää onnistu, valintani on eutanasia tai vastaava (nykyisessä asuinmaassani tämä on mahdollista ja esimerkiksi Sveitsiin pääsevät myös muualla asuvat).
Sinulla tilanne nyt on helppo, koska välit vanhempiin on varsin paskat ainakin tunnepuolella. Eri juttu niillä joiden välit on kunnossa ja jotka vanhemmistaan aidosti välittävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse kotihoidossa työssä ja huomannut, että vanhempien hoitoon osallistuvat ainoastaan ne lapset, jotka ovat joko todellä läheisiä ja rakkaita vanhempiensa kanssa ja toine ryhmä on ne, jotka odottavat perintöä rahankiilto silmissä.
Lapsettomilla (joita on myös yli satavuotiaita!) aktiivisia ovat yleensä veljien ja siskojen lapset tai kummilapset. Suurimmalla osalla ei ole ketään. Siis vaikka olisi lapsia, eivät ole ikääntyneiden vanhempien kanssa missään tekemisissä. Sama pätee ex-miehiin ja ex-vaimoihin.
Oma mielipiteeni on, että jos vanhempi on ollut väkivaltainen joko henkisesti tai fyysisesti, ei tarvitse osallistua hoitoon millään tavoin. Eri asia, jos on ertyisen rakas ja on läheinen suhde ja haluaa auttaa. Mitään syyllisyyttä siitä ei kannata tuntea, ettei halua osallistua hoitoon.
Näen työssäni myös niitä, jotka velvollisuudentunteesta osallistuvat vanhempiensa hoitoon ja se on surullista. Eläisivät omaa elämäänsä ja jättäisivät hoidon hoitajille, joille työ on muutenkin kurjaa p*askaa sekä virallisille edunvalvojille.
Suosittelen myös, että rahan ja tulevan perinnön vuoksi ei kannata itseään rääkätä. Myöskään perinöistä ei kannata riidella. Raha on vain rahaa, omaisuus on omaisuutta. Oma onnellisuus ja mielenrauha on tärkeintä.
Niin paljon joutunut näkemään näitä sisarusten riitoja jostain kesämökeistä sun muista, ennen kuin vanhemp edes kerennyt kuolla...
No jaa. Hoidamme veljeni kanssa äitiämme, koska se nyt vain kuuluu meille mielestämme. Ei tätä kauaa enää kestä. Äiti on ollut kyllä hankala ihminen, mutta kuka sitä niin täydellinen olisi. Ei hän oikeastaan saanut elää sellaista elämää kuin halusi. Köyhistä oloista ja tuli raskaaksi 17 vuotiaana väkivaltaiselle miehelle eli isällemne. Äiti on sanonut suoraan, ettei lapsia halunnut ja olisi oikeasti halunnut Helsinkiin piiaksi ja ehkä saada mahdollisuuden opiskella. Nyt eli elämänsä pienviljelijän vaimona ja otti turpaan
Perintöä ei jää, joten ei hoideta edes perinnön kiilto silmissä
Hienoa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen todellakin kieltänyt että ette ala hoitamaan vanhaa äitiänne ja pilaamaan elämäänne vanhan akan hyysäämisessä. Heillä lapsia ja ne ovat tärkeämpiä, kuin vanha äiskä. Hoivakotiin menen kiitollisuudella lihapatojen ääreen ja kavereiden kanssa seurustelemaan.
Itse ajattelen samoin kuin sinä. Mutta ei se mene valitettavasti niin, että minä menen vaan hoivakotiin. Ei sinne nykyisin niin vain pääse. Kotiin hoidetaan mahdollisimman pitkään. Nämäkin asiat täytyy jonkun toimesta järjestää, kun ei itse sitten enää kykene jos kerran on niin huonossa kunnossa, että apuja tarvitsee. Hyvin byrokraattista on tämäkin homma nykyisin kun olen sivusta seurannut. Ilmeisesti voisi rahalla palkata henkilön joka sitten hoitaisi kaiken hoiva palveluun liittyvän. Virallisen edunvalvojankaan tehtäviin tämä ei kuulu.
Oma seuraava osoitteeni on hissitalo tai 1. kerros. Olen vasta 50, mutta varaudun vanhuuteen jo nyt.
Suunnittelen myös perinnön jaon huolella etukäteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoi myös seura kummasti kiinnostaa eräitä kun vanhemmat uhkasi jättää sitten perinnöttä mittavan omaisuuden.
Kuka oikeasti myy itsensä rahasta? Eli pokkuroi perintöä odotellen? En minä ainakan.
Narsisti isäni hakkaama, kiusaama, kaltoinkohtelema koko elämäni ollut, ja turpaan saa aikuisiälläkin jos erehtyy isän luona käymään. Perintö menee suosikkilapselle ja minut on jätetty perinnöttä ja tällä uhkailtiin ja painostettiin tottelemaan.
Käänsin selkäni, ei kiinnosta. On sentään sen verran itsearvostusta jäljellä (vaikka isä systemaattisesti yritti tuhota sen kaiken) että MIKÄÄN maailman perintö ei riitä siihen että palaan taas kiusattavaksi ja hakattavaksi. Ei edes miljoonat eurotkaan.Hoitakoon suosikki kultalapsi, jota narsisti on avokätisesti auttanut koko elämän (minä syntipukki en ole koskaan saanut kilinkiäkään).
Tsemppiä sulle.
T. Kohtalotoveri
Tosin se valkoinen lammas ei niitä isän paskoja lattioilta luuttua, vaan sinne jäisi, jos musta lammas ei niitä korjaisi pois......
Vierailija kirjoitti:
Suomessa elää edelleen ihmisiä, joilla ei ole arkipäivän lainsäädännöstä ja yhteiskunnasta mitään käryä. Se ei tunnu myöskään kiinnostavan heitä.
Ei tarvitse olla edes mikään peräkylän puskajussi. Voi olla hyvin koulutettu, vanhempien tuella yhteiskunnassa noussut ihminen, joka osaa sen mikä on erikseen opetettu.
Pohjalle on kuitenkin jäänyt vanhanaikaisia käsityksiä ja käytäntöjä, joista pidetään sitkeästi kiiinni.
Nämä sitten juoksuttavat lapsiaan eivätkä ymmärrä esim. Kelasta oikein mitään. Paitsi että sinne mennään äärimmäisestä syystä kun on täysin köyhä tms.
Just joo - dementoituneet vanhukset suoraan multiin vaan, etteivät häiritse, mutta raha kelpaa. KÄSITTÄMÄTÖNTÄ!