Te naiset jotka ette halua omia lapsia niin mikä siihen on syynä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua olla äiti, en halua elää lapsiperhearkea enkä laittaa elämääni lapsiin. 

Olen onnellinen ilman jälkikasvua, tämä on valinta. 

Luonnossa aina heikompi geeniaines häviää kilpailun ja katoaa kierrosta. Tunnustatko siis suoraan, että olet heikompaa ainesta kuin esim. naapurin moniongelmainen 120kg Seija jolla viisi muksua eri miesten kanssa?

Ei vaan fiksu nainen ottaa selvää miesten vaatimuksista. Katselee kirjaamaansa dataa ja toteaa ettei päästä pano vaihetta pidemmälle. Saman (!) olisi voinut nykyiset kotiäiditkin tehdä. Mies rakastaa aina ja ikuisesti pelkästään saavutettuja etuja.

Eli Seijan geenit vei sinun voiton sinun älykkögeeneistä. Tämä selvä!

Sit vie. Pane sä Seijaa

En ole koskaan tuntenut halua saada lasta. En myöskään varsinaisesti pidä lapsista. Enkä ole koskaan tavannut miestä, joka olisi minussa aiheuttanut perheen perustus tarvetta. 

Tottakai osa sukulaisista asiaa on voivotellut. Siinähän voivottelevat.

En halua menettää minuuttani ja olla vain äiti. En halua uhrata vapaa aikaani ja sosiaalista elämääni. En halua elää ja viettää aikaani lasten ehdoilla.

Haluan tulevaisuudessakin elää niin, että lapset eivät määrää aikataulujani, tekemisiäni ja keskustelun aiheitani. Haluan jatkossakin elää oman näköistäni elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on lapsia ja koen kiusalliseksi olla sukulaisten tai ystävien seurassa joilla ei jälkikasvua ole (ja tiedän ettei myös tule). Vuodet kuluu, mutta aina tavatessamme he ovat siinä samassa pisteessä... Miten siihen pitäisi suhtautua? Tiedättekö mitä tarkoitan, esim. Nähdään yhden sukulaisen kanssa noin kerran vuodessa, kuulumiset menee suunnilleen, että meillä on tapahtunut vaikka mitä, johtuen kokemuksista lasten kanssa heidän eri elämänvaiheissa, mutta tämä sukulainen on aina, että käytiin reissussa ja töitä on tehty, ihan siis samaa kuin vuosi sitten, reissun kohde ehkä eri. Ja töitä tehdään niin paljon että muuhun ei aikaa tunnu olevan. Ja kun tämä on AINA näiden lapsettomien kanssa, on niin kiusallista kun ei viitsi hehkuttaa mitä kaikkee huippua meillä on tehty, kun tietää, että heillä ei ole mitään uutta kerrottavaa. Pitäiskö vaan jättää nuo tapaamiset väliin, vai pitäiskö vaan olla oma itsensä ja hehkuttaa onneaa heille ja yrittää esittää kiinnostunutta kun he kertovat taas ettei mitään uutta ole tapahtunut?

Voi apua, kuolen nauruun!!!!!

Kuule älä hätäile, ihan varmasti se sukulaisesi ajattelee sinusta ainakin yhtä rumasti! Ja VARMASTI häntä ei kiinnosta pätkääkään kuulla lastesi asioita, joten voit aivan huoletta puhua niitten ihmisten kanssa, joita ehkä kiinnostaa, eli esim. isovanhempien, joiden on PAKKO edes esittää olevansa kiinnostuneita!!!!!

Okei, yritän kyllä peittää kiusallisuuteni ja esittää että vau, onpa kivan kuuloista. Mutta siis näistä kommenteista päätellen ei vika olekaan siinä että minun tuttuni olisivat tylsiä, vaan se oikeasti saattaakin johtua siitä että heillä ei ole lapsia. Apua, ei kai, kai teillä jotain vaihtelua ja uutta elämässä on ilman jälkikasvuakin, vai sitäkö on luvassa mullekin sit ku nää joskus kotoa pois lähtevät :D :D

No jos katson vanhempiani, niin kyllä - tai ketä tahansa muuta jonka lapset on muuttaneet pois kotoa, tylsää on kunnes joskus siunautuu lapsenlapsia ja sit on taas mummussa ja ukissa eloa!

Niinpä, ilman lastasi SINÄ et OLE MITÄÄN!!!!

En halua lasta, koska en halua uhrata itseäni!

Olet ilmeisesti normaalia lahjattomampi älykkyyden suhteen. Minulla on neljä aikuista lasta ja hyvin tapahtumarikas elämä. Työelämäkin on tuttu . Lapset ovat lapsia hyvin vähän aikaa. Pieni hetki elämästä ja olen onnellinen että sekin tuli koettua. Nyt olen hieman alle viiskymppinen, ei lapsia enää kotona ja täysin vapaa elämä. Ei ole tylsää! Olin kotiäiti vuosien 32v-47v välillä. sitä ennen siis lapseton sinkku kolmekymppiseksi asti ja iästä 48v elämää ilman lapsia. Kiva kun ottavat joskus yhteyttä ja tulevat käymään. heillä oma elämä nyt elettävänä, me ollaan miehen kanssa pien sivujuonne siinä, samoin kuin he olivat yksi ajankohta meidän elämästä. Suhde lapsiin on nyt erilainen, aikuinen. 

Ja tuoko tarina teki sinusta jotenkin älyllisesti lahjakkaamman?

Mutta kiistämätöntä on, että perheellisten elämä on monin tavoin rikkaampaa ja monipuolisempaa. Lisäksi he ovat myös paljon sosiaalisempia...

t.eri

Kiistmätöntä on se, että perheellisen elämä on rikkaampaa ja monipuolisempaa VAIN siltä osin, että siihen kuuluu lapset! Velan elämä taas on rikkaampaa ja monipuolisempaa niidenmuiden asioiden takia, joita perheellinen ei voi saavuttaa! Piste.

Minulla on kokemusta myös elämästä ilmaan lapsia, sinulla taas ei ole kokemusta elämästä lapsien kanssa ja siinä ei ole mitään saavutettua.

Mistä lähtien ehkäisyn pois jättäminen on ollut saavutus? Lisääntyminen sujuu jopa planeettamme aivottomimmiltakin olennoilta, joten se ei ole mikään saavutus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas yksi Vela kirjoitti:

Olen jo 36-vuotias nainen ja kymmenen vuotta naimisissa ollut ihanan miehen kanssa. Täysin terve myös. Meillä menee hyvin elämässä.

Tulen perheestä ja suvusta, jossa kaikilla on n. 2.-3. lasta. Minulla on ihan turvallinen perhe-elämä takana ja upea suku joiden kanssa vietin lapsuuteni kesiä mökkeillen. Alkoholisti, mielisairas, riitainen, vammainen, ikityötön tai mitään muutakaan poikkeavaa ei kukaan läheinen ole ollut. Lapsuuteni on ollut lähes täydellinen. Koulukin sujui ihan hyvin ja kavereita oli.

Nykyäänkin pidän lapsista ja työskentelen päiväkodissa. Halusin jo lapsesta lähtien olla mm. kerho-ohjaaja. Silti en halua omia lapsia! Eikä miehenikään, joten piuhat katkaistiin.

Syitä on todella monta. 1. Ei vain haluta kun on ihana olla rauhassa kahdestaan ja vain katsella taivaanrantaa hiljaisuudessa toisiamme kädestä pitäen. 2. Näin on juuri täydellistä. 3. Miksi ottaa riski täydellisyyden rikkoutumiseen? 4. Maailman raadollisuus 5. Ei enempää ihmisiä kiitos, maapallo ei meinaa kantaa tätäkään määrää. 6. Kauhea kiire ja häslinki, varsinkin jos syntyy vammainen, psykopaatti tai muuten vaativa lapsi/lapsia. 7. Kaikkea mikä tuntuu kivalle ajatukselle ei tarvitse toteuttaa vaan voi miettiä ensin järjellä, että mitä se oikeasti merkitsee, lapset muuttaa elämää, ainakin omaani paljon. 8. Lapset maksaa paljon yhteiskunnalle, varsinkin kun nykyään riittää näitä, päivähoito, terveys ja tukipalveluiden käyttäjiä. ( ei sillä, etteivätkö jo syntyneet lapset niitä ansaitsisi).

Ihania ovat lapset, jokainen omana itsenään, mutta omia en halua, voin ihastella ja ihmetellä muiden "tekeleitä" :D

Höpöä tämmöiset jutut. Täydellisyytesi voi katkea vaikkapa miehesi kaupassa käyntiin jossa hän löytääkin uuden ja vaikkapa vähän nuoremman naisen. Sen jälkeen vietätkin todennäköisesti loppuelämäsi yksin. Pienestä nämä asiat ovat kiinni....

Miehillä on aina tarve siittää jälkeläisiä, joko oman puolison tai muiden kanssa, sehän on itsestään selvää, biologiaa sekin

Tässä ei ole mitään totuus pohjaa, että miehellä olisi jokin tarve siittää jälkeläisiä. Itse tunne monta miestä, jotka tekevät kaikkensa pysyäkseen lapsettomina. Tiedän tämän koska olen itse mies ja vapaa ehtoisesti lapseton sellainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on lapsia ja koen kiusalliseksi olla sukulaisten tai ystävien seurassa joilla ei jälkikasvua ole (ja tiedän ettei myös tule). Vuodet kuluu, mutta aina tavatessamme he ovat siinä samassa pisteessä... Miten siihen pitäisi suhtautua? Tiedättekö mitä tarkoitan, esim. Nähdään yhden sukulaisen kanssa noin kerran vuodessa, kuulumiset menee suunnilleen, että meillä on tapahtunut vaikka mitä, johtuen kokemuksista lasten kanssa heidän eri elämänvaiheissa, mutta tämä sukulainen on aina, että käytiin reissussa ja töitä on tehty, ihan siis samaa kuin vuosi sitten, reissun kohde ehkä eri. Ja töitä tehdään niin paljon että muuhun ei aikaa tunnu olevan. Ja kun tämä on AINA näiden lapsettomien kanssa, on niin kiusallista kun ei viitsi hehkuttaa mitä kaikkee huippua meillä on tehty, kun tietää, että heillä ei ole mitään uutta kerrottavaa. Pitäiskö vaan jättää nuo tapaamiset väliin, vai pitäiskö vaan olla oma itsensä ja hehkuttaa onneaa heille ja yrittää esittää kiinnostunutta kun he kertovat taas ettei mitään uutta ole tapahtunut?

Voi apua, kuolen nauruun!!!!!

Kuule älä hätäile, ihan varmasti se sukulaisesi ajattelee sinusta ainakin yhtä rumasti! Ja VARMASTI häntä ei kiinnosta pätkääkään kuulla lastesi asioita, joten voit aivan huoletta puhua niitten ihmisten kanssa, joita ehkä kiinnostaa, eli esim. isovanhempien, joiden on PAKKO edes esittää olevansa kiinnostuneita!!!!!

Okei, yritän kyllä peittää kiusallisuuteni ja esittää että vau, onpa kivan kuuloista. Mutta siis näistä kommenteista päätellen ei vika olekaan siinä että minun tuttuni olisivat tylsiä, vaan se oikeasti saattaakin johtua siitä että heillä ei ole lapsia. Apua, ei kai, kai teillä jotain vaihtelua ja uutta elämässä on ilman jälkikasvuakin, vai sitäkö on luvassa mullekin sit ku nää joskus kotoa pois lähtevät :D :D

No jos katson vanhempiani, niin kyllä - tai ketä tahansa muuta jonka lapset on muuttaneet pois kotoa, tylsää on kunnes joskus siunautuu lapsenlapsia ja sit on taas mummussa ja ukissa eloa!

Niinpä, ilman lastasi SINÄ et OLE MITÄÄN!!!!

En halua lasta, koska en halua uhrata itseäni!

Olet ilmeisesti normaalia lahjattomampi älykkyyden suhteen. Minulla on neljä aikuista lasta ja hyvin tapahtumarikas elämä. Työelämäkin on tuttu . Lapset ovat lapsia hyvin vähän aikaa. Pieni hetki elämästä ja olen onnellinen että sekin tuli koettua. Nyt olen hieman alle viiskymppinen, ei lapsia enää kotona ja täysin vapaa elämä. Ei ole tylsää! Olin kotiäiti vuosien 32v-47v välillä. sitä ennen siis lapseton sinkku kolmekymppiseksi asti ja iästä 48v elämää ilman lapsia. Kiva kun ottavat joskus yhteyttä ja tulevat käymään. heillä oma elämä nyt elettävänä, me ollaan miehen kanssa pien sivujuonne siinä, samoin kuin he olivat yksi ajankohta meidän elämästä. Suhde lapsiin on nyt erilainen, aikuinen. 

Ja tuoko tarina teki sinusta jotenkin älyllisesti lahjakkaamman?

Mutta kiistämätöntä on, että perheellisten elämä on monin tavoin rikkaampaa ja monipuolisempaa. Lisäksi he ovat myös paljon sosiaalisempia...

t.eri

Missä tuo sosiaalisuus tai rikkaus näkyy? Sosiaalista tapahtumista pois jäävät useimmiten lapselliset ja syy on se että eivät saaneet lapsia hoitoon.

Entä rikkaus? Kun keskustellaan elämästä, niin lapselliset ovat olleet ne joilla on vähiten kerrottavaa. Rajoittuu lähinnä lapsille suunnatuihin tai vähintään lapsille sopiviin juttuihin.

Olen saamaton luuseri!

Muuta syytä ei ole

Mulla on teoria, että miksi velat saa niin paljon lokaa niskaansa. He ovat melkolailla ainoa vähemmistö joita on "ok" haukkua. Ja suomalaisethan ovat kateellista kansaa ja aina lyttäämässä toisia. Ei tietenkään oikeasti ole ok heitä haukkua, mutta he ovat niitä "erilaisia" jotka eivät ole syntyneet sellaisiksi, vaan ovat itse valinneet tiensä, joten "itsepähän valitsit" tyyppinen asia. Ja siis erilaisella tarkoitan sitä normia jota meidän yhteiskunta syöttää, eli mies ja vaimo ja pari lasta. Jotka valitsee toisin, aiheuttavat keskustelua, koska tuo normi on niin syvällä meissä ihmisissä. Ihanaa kun on erilaisia ihmisiä, se on sitä elämän rikkautta.

Tämä on vähän off-topic, mutten malta olla tuomatta erästä näkökulmaa asiaan.

Vastauksissa on suuri osa sellaisia (oletetusti) terveen, työikäisen täyttä elämää elävien kirjoittamia. Elämä nykyisellään on hyvää ja vanhemmuudessa näkyy enemmälti vain haittapuolia.

Elämää on kuitenkin pitkälti tuon vaiheen jälkeenkin. Et ole enää töissä, sairauksia iskee itselle/kumppanille/kaveripiiriin. Kaveripiiri ajan myötä harvenee.

Teknologia kehittyy ja maailma muuttuu. Et olekaan enää tilanteen herra, kuten ennen.

Tarvitsisit jonkun sukupolvea nuoremman auttamaan/neuvomaan, miten asiat nykyisin hoidetaan. Haluaisit jonkun läheisen, jonka kanssa voit puhua muistakin, kuin tv-ohjelmista ja tuttavien enenevistä sairauksista.

Eikö olisikin kiva, jos sinulla on joku, joka pitää sinusta ja välittää sinusta vielä silloinkin, kun elämäsi ei olekaan enää niin "täyttä". Keneltä voit pyytää apua? Kenelle voit opettaa hyviä asioita?

Se vaatisi uhrauksia. Sen raskauden, jonka jälkeen vyötärösi ei ole yhtä kapea kuin ennen. Lasten kasvattamisen kaikkine vaivoineen. Mielestäni lapsiperhearki on mukavaa, useimmiten hauskaakin. Vieraita lapsia en jaksaisi kaitsea, mutta omani ovat ihania.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on työkavereissa yksi hyvin suorapuheinen henkilö, joka uskaltaa puhua kaunistelematta perhe-elämästä ja hänen kauttaan on aina hulvatonta kuulla, että miten kamalaa se on!

Hän ei peittele sitä, että eipä ole ruusuista!!!!

Hän tuo myös tosi usein esille sitä, miten kateellinen on mulle, kun elän vapaata velaelämää!!!!

Hän on monta kertaa todennut, että rakastaa lapsiaan tosi paljon, mutta perhe-elämä on kamalaa ja valitsisi nyt toisin, jos voisi!

Siksi mua huvittaa, kun täällä kaikki esittää sen niin ehdottomana! Jokainen kuitenkin tajuaa, että onhan se oikeasti aika hirveää!!!!

Niin. Vanhemmatkin ollaan ihmisiä, vaikka meitä voisi kuvitella superihmisiksi. Ja meissäkin on eroja, toisille tämä elämä on maailman parasta ja toisille se on virhe tai ainakin vähemmän ihanaa. Jos kaikki olisimme täydellisiä vanhempia, ei olisi lastensuojelulle yms tarvetta, mutta valitettavasti emme ole. Samoin on monet velat katuneet päätöstään, mutta myös monet eivät.

Todellakaan kukaan ajattele, että vanhemmat jotain super-ihmisiä. Oikeastaan päinvastoin johtuen siitä valtavasta vanhempien ruikutuksen määrästä.

Harmi aidosti vela katuu päätöstään, todella harva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua olla äiti, en halua elää lapsiperhearkea enkä laittaa elämääni lapsiin. 

Olen onnellinen ilman jälkikasvua, tämä on valinta. 

Luonnossa aina heikompi geeniaines häviää kilpailun ja katoaa kierrosta. Tunnustatko siis suoraan, että olet heikompaa ainesta kuin esim. naapurin moniongelmainen 120kg Seija jolla viisi muksua eri miesten kanssa?

Ei vaan fiksu nainen ottaa selvää miesten vaatimuksista. Katselee kirjaamaansa dataa ja toteaa ettei päästä pano vaihetta pidemmälle. Saman (!) olisi voinut nykyiset kotiäiditkin tehdä. Mies rakastaa aina ja ikuisesti pelkästään saavutettuja etuja.

Eli Seijan geenit vei sinun voiton sinun älykkögeeneistä. Tämä selvä!

Miksi lapselliset aina luulee, että kaikkia kiinnostaa joku geenien jatkuminen ja mihin evoluutio vue ihmisten älykkyyden?!

Ei mua ainakaan kiinnosta pätkääkään ja muutenkin se olis maailman idiootein syy tehdä lapsi 😂

Ei yhtään kiinnosta mitä tällä pallolla tapahtuu kuolemani jälkeen. Js tiedän olevani älykkäämpi kuin valtaosa ihmisistä. Se valitettavasti on myös niin, että äly ei tuo onnea. Tajuaa liian selkeästi kuinka turhaa ihan kaikki on. Mitä tyhmempi yksilö, sitä onnellisempana puskee kakaraa tuhotulle pallolle ja luulee geeniensä jatkuvan.

Ihan vapaasti, mutta mä en jaksa eikä kiinnosta yhtään.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vähän off-topic, mutten malta olla tuomatta erästä näkökulmaa asiaan.

Vastauksissa on suuri osa sellaisia (oletetusti) terveen, työikäisen täyttä elämää elävien kirjoittamia. Elämä nykyisellään on hyvää ja vanhemmuudessa näkyy enemmälti vain haittapuolia.

Elämää on kuitenkin pitkälti tuon vaiheen jälkeenkin. Et ole enää töissä, sairauksia iskee itselle/kumppanille/kaveripiiriin. Kaveripiiri ajan myötä harvenee.

Teknologia kehittyy ja maailma muuttuu. Et olekaan enää tilanteen herra, kuten ennen.

Tarvitsisit jonkun sukupolvea nuoremman auttamaan/neuvomaan, miten asiat nykyisin hoidetaan. Haluaisit jonkun läheisen, jonka kanssa voit puhua muistakin, kuin tv-ohjelmista ja tuttavien enenevistä sairauksista.

Eikö olisikin kiva, jos sinulla on joku, joka pitää sinusta ja välittää sinusta vielä silloinkin, kun elämäsi ei olekaan enää niin "täyttä". Keneltä voit pyytää apua? Kenelle voit opettaa hyviä asioita?

Se vaatisi uhrauksia. Sen raskauden, jonka jälkeen vyötärösi ei ole yhtä kapea kuin ennen. Lasten kasvattamisen kaikkine vaivoineen. Mielestäni lapsiperhearki on mukavaa, useimmiten hauskaakin. Vieraita lapsia en jaksaisi kaitsea, mutta omani ovat ihania.

Tämä voi tapahtua jo huomattavasti aiemminkin juuri silloin kun se ympärille rakennettu turva & ystäväverkko hajoaa esim. kaverit pariutuvatkin ja saavat niitä lapsia. Aika ihmeellistä, että ne kaverit pysyisi siinä ympärillä staattisina vuosikymmenestä toiseen. Lapset varsinkin ja usein puoliso sen sijaan pysyy koko elämän ajan.

Lapsi-ihmiset ovat kuin uskoon tulleet, jotka suu vaahdossa saarnaavat hurmostaan jokaiselle joka ei halua kuunnella, täysin vakuuttuneina siitä, että voivat omalla ylimaallisella viisaudellaan ja valaistumisellaan käännyttää kaikki muut ja saada nämä nöyrtymään oman ideologiansa alle.

En halua teidän jeesuksianne enkä kersojanne, menkää pois. Kaupustelu kielletty.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on lapsia ja koen kiusalliseksi olla sukulaisten tai ystävien seurassa joilla ei jälkikasvua ole (ja tiedän ettei myös tule). Vuodet kuluu, mutta aina tavatessamme he ovat siinä samassa pisteessä... Miten siihen pitäisi suhtautua? Tiedättekö mitä tarkoitan, esim. Nähdään yhden sukulaisen kanssa noin kerran vuodessa, kuulumiset menee suunnilleen, että meillä on tapahtunut vaikka mitä, johtuen kokemuksista lasten kanssa heidän eri elämänvaiheissa, mutta tämä sukulainen on aina, että käytiin reissussa ja töitä on tehty, ihan siis samaa kuin vuosi sitten, reissun kohde ehkä eri. Ja töitä tehdään niin paljon että muuhun ei aikaa tunnu olevan. Ja kun tämä on AINA näiden lapsettomien kanssa, on niin kiusallista kun ei viitsi hehkuttaa mitä kaikkee huippua meillä on tehty, kun tietää, että heillä ei ole mitään uutta kerrottavaa. Pitäiskö vaan jättää nuo tapaamiset väliin, vai pitäiskö vaan olla oma itsensä ja hehkuttaa onneaa heille ja yrittää esittää kiinnostunutta kun he kertovat taas ettei mitään uutta ole tapahtunut?

Tiedäthän, että ne lapsettomat miettii teistä ihan samaa eikä kehtaa hehkuttaa omaa onneasn ettette tule kateellisiksi 😂

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vähän off-topic, mutten malta olla tuomatta erästä näkökulmaa asiaan.

Vastauksissa on suuri osa sellaisia (oletetusti) terveen, työikäisen täyttä elämää elävien kirjoittamia. Elämä nykyisellään on hyvää ja vanhemmuudessa näkyy enemmälti vain haittapuolia.

Elämää on kuitenkin pitkälti tuon vaiheen jälkeenkin. Et ole enää töissä, sairauksia iskee itselle/kumppanille/kaveripiiriin. Kaveripiiri ajan myötä harvenee.

Teknologia kehittyy ja maailma muuttuu. Et olekaan enää tilanteen herra, kuten ennen.

Tarvitsisit jonkun sukupolvea nuoremman auttamaan/neuvomaan, miten asiat nykyisin hoidetaan. Haluaisit jonkun läheisen, jonka kanssa voit puhua muistakin, kuin tv-ohjelmista ja tuttavien enenevistä sairauksista.

Eikö olisikin kiva, jos sinulla on joku, joka pitää sinusta ja välittää sinusta vielä silloinkin, kun elämäsi ei olekaan enää niin "täyttä". Keneltä voit pyytää apua? Kenelle voit opettaa hyviä asioita?

Se vaatisi uhrauksia. Sen raskauden, jonka jälkeen vyötärösi ei ole yhtä kapea kuin ennen. Lasten kasvattamisen kaikkine vaivoineen. Mielestäni lapsiperhearki on mukavaa, useimmiten hauskaakin. Vieraita lapsia en jaksaisi kaitsea, mutta omani ovat ihania.

Totta, aivan aiheen vierestä kirjoitit. Yksinäinen vanhuus on mahdollista aivan kaikille ja sitä pitää ennakoida.

On äärimmäisen itsekästä kasata lapsilleen vastuu omasta elämästäsi. Niin, vanhemmuus on itsekästä.

On hyvin todennäköistä että lapsesi ei esim asu samalla paikkakunnalla tai samassa maassa. Hänellä omia lapsia, oma elämä. Todennäköisesti sinulla on yksi tai pari lasta eli vähän tätä apuresurssia.

Lapsettomat ovat vähemmistö eli ne yksinäiset vanhukset hoivakodeissa ovat enimmäkseen lapsellisia.

Huisii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on lapsia ja koen kiusalliseksi olla sukulaisten tai ystävien seurassa joilla ei jälkikasvua ole (ja tiedän ettei myös tule). Vuodet kuluu, mutta aina tavatessamme he ovat siinä samassa pisteessä... Miten siihen pitäisi suhtautua? Tiedättekö mitä tarkoitan, esim. Nähdään yhden sukulaisen kanssa noin kerran vuodessa, kuulumiset menee suunnilleen, että meillä on tapahtunut vaikka mitä, johtuen kokemuksista lasten kanssa heidän eri elämänvaiheissa, mutta tämä sukulainen on aina, että käytiin reissussa ja töitä on tehty, ihan siis samaa kuin vuosi sitten, reissun kohde ehkä eri. Ja töitä tehdään niin paljon että muuhun ei aikaa tunnu olevan. Ja kun tämä on AINA näiden lapsettomien kanssa, on niin kiusallista kun ei viitsi hehkuttaa mitä kaikkee huippua meillä on tehty, kun tietää, että heillä ei ole mitään uutta kerrottavaa. Pitäiskö vaan jättää nuo tapaamiset väliin, vai pitäiskö vaan olla oma itsensä ja hehkuttaa onneaa heille ja yrittää esittää kiinnostunutta kun he kertovat taas ettei mitään uutta ole tapahtunut?

Tiedäthän, että ne lapsettomat miettii teistä ihan samaa eikä kehtaa hehkuttaa omaa onneasn ettette tule kateellisiksi 😂

Juurikin tämä! Moni vela elää "kaapissa" koska ei ole mitenkään sosiaalisesti suotavaa hehkuttaa tai edes normaalisti kertoa omasta onnellisuudesta velana. Se on tabu. On oltava hiljaa ja muka kärsiä, koska vanhemmatkin kärsii. Ja ruikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vähän off-topic, mutten malta olla tuomatta erästä näkökulmaa asiaan.

Vastauksissa on suuri osa sellaisia (oletetusti) terveen, työikäisen täyttä elämää elävien kirjoittamia. Elämä nykyisellään on hyvää ja vanhemmuudessa näkyy enemmälti vain haittapuolia.

Elämää on kuitenkin pitkälti tuon vaiheen jälkeenkin. Et ole enää töissä, sairauksia iskee itselle/kumppanille/kaveripiiriin. Kaveripiiri ajan myötä harvenee.

Teknologia kehittyy ja maailma muuttuu. Et olekaan enää tilanteen herra, kuten ennen.

Tarvitsisit jonkun sukupolvea nuoremman auttamaan/neuvomaan, miten asiat nykyisin hoidetaan. Haluaisit jonkun läheisen, jonka kanssa voit puhua muistakin, kuin tv-ohjelmista ja tuttavien enenevistä sairauksista.

Eikö olisikin kiva, jos sinulla on joku, joka pitää sinusta ja välittää sinusta vielä silloinkin, kun elämäsi ei olekaan enää niin "täyttä". Keneltä voit pyytää apua? Kenelle voit opettaa hyviä asioita?

Se vaatisi uhrauksia. Sen raskauden, jonka jälkeen vyötärösi ei ole yhtä kapea kuin ennen. Lasten kasvattamisen kaikkine vaivoineen. Mielestäni lapsiperhearki on mukavaa, useimmiten hauskaakin. Vieraita lapsia en jaksaisi kaitsea, mutta omani ovat ihania.

Tämä voi tapahtua jo huomattavasti aiemminkin juuri silloin kun se ympärille rakennettu turva & ystäväverkko hajoaa esim. kaverit pariutuvatkin ja saavat niitä lapsia. Aika ihmeellistä, että ne kaverit pysyisi siinä ympärillä staattisina vuosikymmenestä toiseen. Lapset varsinkin ja usein puoliso sen sijaan pysyy koko elämän ajan.

Kuules, yksinäisimpiä ovat pienten lasten vanhemmat. Ihan tutkimuksetkin näin kertoo. Ja sen ne myös kertoo, että naimattomat ja lapsettomat naiset (ei miehet) ovat ihmisistä onnellisimpia.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on vähän off-topic, mutten malta olla tuomatta erästä näkökulmaa asiaan.

Vastauksissa on suuri osa sellaisia (oletetusti) terveen, työikäisen täyttä elämää elävien kirjoittamia. Elämä nykyisellään on hyvää ja vanhemmuudessa näkyy enemmälti vain haittapuolia.

Elämää on kuitenkin pitkälti tuon vaiheen jälkeenkin. Et ole enää töissä, sairauksia iskee itselle/kumppanille/kaveripiiriin. Kaveripiiri ajan myötä harvenee.

Teknologia kehittyy ja maailma muuttuu. Et olekaan enää tilanteen herra, kuten ennen.

Tarvitsisit jonkun sukupolvea nuoremman auttamaan/neuvomaan, miten asiat nykyisin hoidetaan. Haluaisit jonkun läheisen, jonka kanssa voit puhua muistakin, kuin tv-ohjelmista ja tuttavien enenevistä sairauksista.

Eikö olisikin kiva, jos sinulla on joku, joka pitää sinusta ja välittää sinusta vielä silloinkin, kun elämäsi ei olekaan enää niin "täyttä". Keneltä voit pyytää apua? Kenelle voit opettaa hyviä asioita?

Se vaatisi uhrauksia. Sen raskauden, jonka jälkeen vyötärösi ei ole yhtä kapea kuin ennen. Lasten kasvattamisen kaikkine vaivoineen. Mielestäni lapsiperhearki on mukavaa, useimmiten hauskaakin. Vieraita lapsia en jaksaisi kaitsea, mutta omani ovat ihania.

Niinpä. Vaatisi uhrauksia, mutta kun en tahdo, sanoo vela.

Ikävintä tässä on se, että me muut teemme uhrauksia mahdollistaaksemme velojen helpon ja hedonistisen elämäntavan. Toivon, että se huomioitaisiin jotenkin tulevaisuudessa. Vanhanpiian vero takaisin!

Vierailija kirjoitti:

Ikävintä tässä on se, että me muut teemme uhrauksia mahdollistaaksemme velojen helpon ja hedonistisen elämäntavan. Toivon, että se huomioitaisiin jotenkin tulevaisuudessa. Vanhanpiian vero takaisin!

Päinvastoin, velojen verotusta pitäisi keventää. Olemme kustantamassa lapsellisille muiden lasten sairaanhoidon, terveydenhoidon, mielenterveyspalvelut, hammashoidon, neuvolan, päivähoidon, peruskoulun, toisen asteen, korkeakoulutuksen, lastensuojelun, jne, jne, jne.

Velat ovat nämä palvelut saaneet omassa lapsuudessaan, niin kuin nykyiset lapsellisetkin. Me emme kuitenkaan näitä palveluita käytä uudelleen omiin lapsiin, koska niitä ei onneksi ole.

Sen sijaan tuuraamme teitä töissä, kun taas kerran on se lapsi kipeänä. Ja ties mitä.

Itsekkäät vanhemmat, lisää veroja ja vastuuta teille.