Lue keskustelun säännöt.
Te naiset jotka ette halua omia lapsia niin mikä siihen on syynä?
Mitä vanhempasi ajattelee kun et jatka sukua?
Jos olisit halunut perustaa perheen etkä saanut lapsia niin mikä siihen johti?
Kommentit (5302)
Taas yksi Vela kirjoitti:
Olen jo 36-vuotias nainen ja kymmenen vuotta naimisissa ollut ihanan miehen kanssa. Täysin terve myös. Meillä menee hyvin elämässä.
Tulen perheestä ja suvusta, jossa kaikilla on n. 2.-3. lasta. Minulla on ihan turvallinen perhe-elämä takana ja upea suku joiden kanssa vietin lapsuuteni kesiä mökkeillen. Alkoholisti, mielisairas, riitainen, vammainen, ikityötön tai mitään muutakaan poikkeavaa ei kukaan läheinen ole ollut. Lapsuuteni on ollut lähes täydellinen. Koulukin sujui ihan hyvin ja kavereita oli.
Nykyäänkin pidän lapsista ja työskentelen päiväkodissa. Halusin jo lapsesta lähtien olla mm. kerho-ohjaaja. Silti en halua omia lapsia! Eikä miehenikään, joten piuhat katkaistiin.
Syitä on todella monta. 1. Ei vain haluta kun on ihana olla rauhassa kahdestaan ja vain katsella taivaanrantaa hiljaisuudessa toisiamme kädestä pitäen. 2. Näin on juuri täydellistä. 3. Miksi ottaa riski täydellisyyden rikkoutumiseen? 4. Maailman raadollisuus 5. Ei enempää ihmisiä kiitos, maapallo ei meinaa kantaa tätäkään määrää. 6. Kauhea kiire ja häslinki, varsinkin jos syntyy vammainen, psykopaatti tai muuten vaativa lapsi/lapsia. 7. Kaikkea mikä tuntuu kivalle ajatukselle ei tarvitse toteuttaa vaan voi miettiä ensin järjellä, että mitä se oikeasti merkitsee, lapset muuttaa elämää, ainakin omaani paljon. 8. Lapset maksaa paljon yhteiskunnalle, varsinkin kun nykyään riittää näitä, päivähoito, terveys ja tukipalveluiden käyttäjiä. ( ei sillä, etteivätkö jo syntyneet lapset niitä ansaitsisi).
Ihania ovat lapset, jokainen omana itsenään, mutta omia en halua, voin ihastella ja ihmetellä muiden "tekeleitä" :D
Höpöä tämmöiset jutut. Täydellisyytesi voi katkea vaikkapa miehesi kaupassa käyntiin jossa hän löytääkin uuden ja vaikkapa vähän nuoremman naisen. Sen jälkeen vietätkin todennäköisesti loppuelämäsi yksin. Pienestä nämä asiat ovat kiinni....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perinnölliset sairaudet ja ahneuden takia paskottu luonto on syyt miksi en halua synnyttää tänne ketään kärsimään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on lapsia ja koen kiusalliseksi olla sukulaisten tai ystävien seurassa joilla ei jälkikasvua ole (ja tiedän ettei myös tule). Vuodet kuluu, mutta aina tavatessamme he ovat siinä samassa pisteessä... Miten siihen pitäisi suhtautua? Tiedättekö mitä tarkoitan, esim. Nähdään yhden sukulaisen kanssa noin kerran vuodessa, kuulumiset menee suunnilleen, että meillä on tapahtunut vaikka mitä, johtuen kokemuksista lasten kanssa heidän eri elämänvaiheissa, mutta tämä sukulainen on aina, että käytiin reissussa ja töitä on tehty, ihan siis samaa kuin vuosi sitten, reissun kohde ehkä eri. Ja töitä tehdään niin paljon että muuhun ei aikaa tunnu olevan. Ja kun tämä on AINA näiden lapsettomien kanssa, on niin kiusallista kun ei viitsi hehkuttaa mitä kaikkee huippua meillä on tehty, kun tietää, että heillä ei ole mitään uutta kerrottavaa. Pitäiskö vaan jättää nuo tapaamiset väliin, vai pitäiskö vaan olla oma itsensä ja hehkuttaa onneaa heille ja yrittää esittää kiinnostunutta kun he kertovat taas ettei mitään uutta ole tapahtunut?
Voi apua, kuolen nauruun!!!!!
Kuule älä hätäile, ihan varmasti se sukulaisesi ajattelee sinusta ainakin yhtä rumasti! Ja VARMASTI häntä ei kiinnosta pätkääkään kuulla lastesi asioita, joten voit aivan huoletta puhua niitten ihmisten kanssa, joita ehkä kiinnostaa, eli esim. isovanhempien, joiden on PAKKO edes esittää olevansa kiinnostuneita!!!!!Okei, yritän kyllä peittää kiusallisuuteni ja esittää että vau, onpa kivan kuuloista. Mutta siis näistä kommenteista päätellen ei vika olekaan siinä että minun tuttuni olisivat tylsiä, vaan se oikeasti saattaakin johtua siitä että heillä ei ole lapsia. Apua, ei kai, kai teillä jotain vaihtelua ja uutta elämässä on ilman jälkikasvuakin, vai sitäkö on luvassa mullekin sit ku nää joskus kotoa pois lähtevät :D :D
No jos katson vanhempiani, niin kyllä - tai ketä tahansa muuta jonka lapset on muuttaneet pois kotoa, tylsää on kunnes joskus siunautuu lapsenlapsia ja sit on taas mummussa ja ukissa eloa!
Niinpä, ilman lastasi SINÄ et OLE MITÄÄN!!!!
En halua lasta, koska en halua uhrata itseäni!Olet ilmeisesti normaalia lahjattomampi älykkyyden suhteen. Minulla on neljä aikuista lasta ja hyvin tapahtumarikas elämä. Työelämäkin on tuttu . Lapset ovat lapsia hyvin vähän aikaa. Pieni hetki elämästä ja olen onnellinen että sekin tuli koettua. Nyt olen hieman alle viiskymppinen, ei lapsia enää kotona ja täysin vapaa elämä. Ei ole tylsää! Olin kotiäiti vuosien 32v-47v välillä. sitä ennen siis lapseton sinkku kolmekymppiseksi asti ja iästä 48v elämää ilman lapsia. Kiva kun ottavat joskus yhteyttä ja tulevat käymään. heillä oma elämä nyt elettävänä, me ollaan miehen kanssa pien sivujuonne siinä, samoin kuin he olivat yksi ajankohta meidän elämästä. Suhde lapsiin on nyt erilainen, aikuinen.
Ja tuoko tarina teki sinusta jotenkin älyllisesti lahjakkaamman?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on lapsia ja koen kiusalliseksi olla sukulaisten tai ystävien seurassa joilla ei jälkikasvua ole (ja tiedän ettei myös tule). Vuodet kuluu, mutta aina tavatessamme he ovat siinä samassa pisteessä... Miten siihen pitäisi suhtautua? Tiedättekö mitä tarkoitan, esim. Nähdään yhden sukulaisen kanssa noin kerran vuodessa, kuulumiset menee suunnilleen, että meillä on tapahtunut vaikka mitä, johtuen kokemuksista lasten kanssa heidän eri elämänvaiheissa, mutta tämä sukulainen on aina, että käytiin reissussa ja töitä on tehty, ihan siis samaa kuin vuosi sitten, reissun kohde ehkä eri. Ja töitä tehdään niin paljon että muuhun ei aikaa tunnu olevan. Ja kun tämä on AINA näiden lapsettomien kanssa, on niin kiusallista kun ei viitsi hehkuttaa mitä kaikkee huippua meillä on tehty, kun tietää, että heillä ei ole mitään uutta kerrottavaa. Pitäiskö vaan jättää nuo tapaamiset väliin, vai pitäiskö vaan olla oma itsensä ja hehkuttaa onneaa heille ja yrittää esittää kiinnostunutta kun he kertovat taas ettei mitään uutta ole tapahtunut?
Voi apua, kuolen nauruun!!!!!
Kuule älä hätäile, ihan varmasti se sukulaisesi ajattelee sinusta ainakin yhtä rumasti! Ja VARMASTI häntä ei kiinnosta pätkääkään kuulla lastesi asioita, joten voit aivan huoletta puhua niitten ihmisten kanssa, joita ehkä kiinnostaa, eli esim. isovanhempien, joiden on PAKKO edes esittää olevansa kiinnostuneita!!!!!Okei, yritän kyllä peittää kiusallisuuteni ja esittää että vau, onpa kivan kuuloista. Mutta siis näistä kommenteista päätellen ei vika olekaan siinä että minun tuttuni olisivat tylsiä, vaan se oikeasti saattaakin johtua siitä että heillä ei ole lapsia. Apua, ei kai, kai teillä jotain vaihtelua ja uutta elämässä on ilman jälkikasvuakin, vai sitäkö on luvassa mullekin sit ku nää joskus kotoa pois lähtevät :D :D
No jos katson vanhempiani, niin kyllä - tai ketä tahansa muuta jonka lapset on muuttaneet pois kotoa, tylsää on kunnes joskus siunautuu lapsenlapsia ja sit on taas mummussa ja ukissa eloa!
Niinpä, ilman lastasi SINÄ et OLE MITÄÄN!!!!
En halua lasta, koska en halua uhrata itseäni!Olet ilmeisesti normaalia lahjattomampi älykkyyden suhteen. Minulla on neljä aikuista lasta ja hyvin tapahtumarikas elämä. Työelämäkin on tuttu . Lapset ovat lapsia hyvin vähän aikaa. Pieni hetki elämästä ja olen onnellinen että sekin tuli koettua. Nyt olen hieman alle viiskymppinen, ei lapsia enää kotona ja täysin vapaa elämä. Ei ole tylsää! Olin kotiäiti vuosien 32v-47v välillä. sitä ennen siis lapseton sinkku kolmekymppiseksi asti ja iästä 48v elämää ilman lapsia. Kiva kun ottavat joskus yhteyttä ja tulevat käymään. heillä oma elämä nyt elettävänä, me ollaan miehen kanssa pien sivujuonne siinä, samoin kuin he olivat yksi ajankohta meidän elämästä. Suhde lapsiin on nyt erilainen, aikuinen.
Ja tuoko tarina teki sinusta jotenkin älyllisesti lahjakkaamman?
Mutta kiistämätöntä on, että perheellisten elämä on monin tavoin rikkaampaa ja monipuolisempaa. Lisäksi he ovat myös paljon sosiaalisempia...
t.eri
Vierailija kirjoitti:
Taas yksi Vela kirjoitti:
Olen jo 36-vuotias nainen ja kymmenen vuotta naimisissa ollut ihanan miehen kanssa. Täysin terve myös. Meillä menee hyvin elämässä.
Tulen perheestä ja suvusta, jossa kaikilla on n. 2.-3. lasta. Minulla on ihan turvallinen perhe-elämä takana ja upea suku joiden kanssa vietin lapsuuteni kesiä mökkeillen. Alkoholisti, mielisairas, riitainen, vammainen, ikityötön tai mitään muutakaan poikkeavaa ei kukaan läheinen ole ollut. Lapsuuteni on ollut lähes täydellinen. Koulukin sujui ihan hyvin ja kavereita oli.
Nykyäänkin pidän lapsista ja työskentelen päiväkodissa. Halusin jo lapsesta lähtien olla mm. kerho-ohjaaja. Silti en halua omia lapsia! Eikä miehenikään, joten piuhat katkaistiin.
Syitä on todella monta. 1. Ei vain haluta kun on ihana olla rauhassa kahdestaan ja vain katsella taivaanrantaa hiljaisuudessa toisiamme kädestä pitäen. 2. Näin on juuri täydellistä. 3. Miksi ottaa riski täydellisyyden rikkoutumiseen? 4. Maailman raadollisuus 5. Ei enempää ihmisiä kiitos, maapallo ei meinaa kantaa tätäkään määrää. 6. Kauhea kiire ja häslinki, varsinkin jos syntyy vammainen, psykopaatti tai muuten vaativa lapsi/lapsia. 7. Kaikkea mikä tuntuu kivalle ajatukselle ei tarvitse toteuttaa vaan voi miettiä ensin järjellä, että mitä se oikeasti merkitsee, lapset muuttaa elämää, ainakin omaani paljon. 8. Lapset maksaa paljon yhteiskunnalle, varsinkin kun nykyään riittää näitä, päivähoito, terveys ja tukipalveluiden käyttäjiä. ( ei sillä, etteivätkö jo syntyneet lapset niitä ansaitsisi).
Ihania ovat lapset, jokainen omana itsenään, mutta omia en halua, voin ihastella ja ihmetellä muiden "tekeleitä" :D
Höpöä tämmöiset jutut. Täydellisyytesi voi katkea vaikkapa miehesi kaupassa käyntiin jossa hän löytääkin uuden ja vaikkapa vähän nuoremman naisen. Sen jälkeen vietätkin todennäköisesti loppuelämäsi yksin. Pienestä nämä asiat ovat kiinni....
Miehillä on aina tarve siittää jälkeläisiä, joko oman puolison tai muiden kanssa, sehän on itsestään selvää, biologiaa sekin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseton: "Haluaisin keskustella vapaaehtoisesta lapsettomuudesta, hmm, missäköhän siitä voisi keskustella... Heiiii, nyt keksin, tietenkin Vauvalla. Toivottavasti siel ei oo sitten mitään äitiliinejä rasittavine räkänokkineen."
Pettämätön logiikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on lapsia ja koen kiusalliseksi olla sukulaisten tai ystävien seurassa joilla ei jälkikasvua ole (ja tiedän ettei myös tule). Vuodet kuluu, mutta aina tavatessamme he ovat siinä samassa pisteessä... Miten siihen pitäisi suhtautua? Tiedättekö mitä tarkoitan, esim. Nähdään yhden sukulaisen kanssa noin kerran vuodessa, kuulumiset menee suunnilleen, että meillä on tapahtunut vaikka mitä, johtuen kokemuksista lasten kanssa heidän eri elämänvaiheissa, mutta tämä sukulainen on aina, että käytiin reissussa ja töitä on tehty, ihan siis samaa kuin vuosi sitten, reissun kohde ehkä eri. Ja töitä tehdään niin paljon että muuhun ei aikaa tunnu olevan. Ja kun tämä on AINA näiden lapsettomien kanssa, on niin kiusallista kun ei viitsi hehkuttaa mitä kaikkee huippua meillä on tehty, kun tietää, että heillä ei ole mitään uutta kerrottavaa. Pitäiskö vaan jättää nuo tapaamiset väliin, vai pitäiskö vaan olla oma itsensä ja hehkuttaa onneaa heille ja yrittää esittää kiinnostunutta kun he kertovat taas ettei mitään uutta ole tapahtunut?
Voi apua, kuolen nauruun!!!!!
Kuule älä hätäile, ihan varmasti se sukulaisesi ajattelee sinusta ainakin yhtä rumasti! Ja VARMASTI häntä ei kiinnosta pätkääkään kuulla lastesi asioita, joten voit aivan huoletta puhua niitten ihmisten kanssa, joita ehkä kiinnostaa, eli esim. isovanhempien, joiden on PAKKO edes esittää olevansa kiinnostuneita!!!!!Okei, yritän kyllä peittää kiusallisuuteni ja esittää että vau, onpa kivan kuuloista. Mutta siis näistä kommenteista päätellen ei vika olekaan siinä että minun tuttuni olisivat tylsiä, vaan se oikeasti saattaakin johtua siitä että heillä ei ole lapsia. Apua, ei kai, kai teillä jotain vaihtelua ja uutta elämässä on ilman jälkikasvuakin, vai sitäkö on luvassa mullekin sit ku nää joskus kotoa pois lähtevät :D :D
No jos katson vanhempiani, niin kyllä - tai ketä tahansa muuta jonka lapset on muuttaneet pois kotoa, tylsää on kunnes joskus siunautuu lapsenlapsia ja sit on taas mummussa ja ukissa eloa!
Niinpä, ilman lastasi SINÄ et OLE MITÄÄN!!!!
En halua lasta, koska en halua uhrata itseäni!Olet ilmeisesti normaalia lahjattomampi älykkyyden suhteen. Minulla on neljä aikuista lasta ja hyvin tapahtumarikas elämä. Työelämäkin on tuttu . Lapset ovat lapsia hyvin vähän aikaa. Pieni hetki elämästä ja olen onnellinen että sekin tuli koettua. Nyt olen hieman alle viiskymppinen, ei lapsia enää kotona ja täysin vapaa elämä. Ei ole tylsää! Olin kotiäiti vuosien 32v-47v välillä. sitä ennen siis lapseton sinkku kolmekymppiseksi asti ja iästä 48v elämää ilman lapsia. Kiva kun ottavat joskus yhteyttä ja tulevat käymään. heillä oma elämä nyt elettävänä, me ollaan miehen kanssa pien sivujuonne siinä, samoin kuin he olivat yksi ajankohta meidän elämästä. Suhde lapsiin on nyt erilainen, aikuinen.
Ja tuoko tarina teki sinusta jotenkin älyllisesti lahjakkaamman?
Mutta kiistämätöntä on, että perheellisten elämä on monin tavoin rikkaampaa ja monipuolisempaa. Lisäksi he ovat myös paljon sosiaalisempia...
t.eri
Kiistmätöntä on se, että perheellisen elämä on rikkaampaa ja monipuolisempaa VAIN siltä osin, että siihen kuuluu lapset! Velan elämä taas on rikkaampaa ja monipuolisempaa niidenmuiden asioiden takia, joita perheellinen ei voi saavuttaa! Piste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on lapsia ja koen kiusalliseksi olla sukulaisten tai ystävien seurassa joilla ei jälkikasvua ole (ja tiedän ettei myös tule). Vuodet kuluu, mutta aina tavatessamme he ovat siinä samassa pisteessä... Miten siihen pitäisi suhtautua? Tiedättekö mitä tarkoitan, esim. Nähdään yhden sukulaisen kanssa noin kerran vuodessa, kuulumiset menee suunnilleen, että meillä on tapahtunut vaikka mitä, johtuen kokemuksista lasten kanssa heidän eri elämänvaiheissa, mutta tämä sukulainen on aina, että käytiin reissussa ja töitä on tehty, ihan siis samaa kuin vuosi sitten, reissun kohde ehkä eri. Ja töitä tehdään niin paljon että muuhun ei aikaa tunnu olevan. Ja kun tämä on AINA näiden lapsettomien kanssa, on niin kiusallista kun ei viitsi hehkuttaa mitä kaikkee huippua meillä on tehty, kun tietää, että heillä ei ole mitään uutta kerrottavaa. Pitäiskö vaan jättää nuo tapaamiset väliin, vai pitäiskö vaan olla oma itsensä ja hehkuttaa onneaa heille ja yrittää esittää kiinnostunutta kun he kertovat taas ettei mitään uutta ole tapahtunut?
Voi apua, kuolen nauruun!!!!!
Kuule älä hätäile, ihan varmasti se sukulaisesi ajattelee sinusta ainakin yhtä rumasti! Ja VARMASTI häntä ei kiinnosta pätkääkään kuulla lastesi asioita, joten voit aivan huoletta puhua niitten ihmisten kanssa, joita ehkä kiinnostaa, eli esim. isovanhempien, joiden on PAKKO edes esittää olevansa kiinnostuneita!!!!!
Miltä tuntui, kun äitisi esitti pitävänsä sinusta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on lapsia ja koen kiusalliseksi olla sukulaisten tai ystävien seurassa joilla ei jälkikasvua ole (ja tiedän ettei myös tule). Vuodet kuluu, mutta aina tavatessamme he ovat siinä samassa pisteessä... Miten siihen pitäisi suhtautua? Tiedättekö mitä tarkoitan, esim. Nähdään yhden sukulaisen kanssa noin kerran vuodessa, kuulumiset menee suunnilleen, että meillä on tapahtunut vaikka mitä, johtuen kokemuksista lasten kanssa heidän eri elämänvaiheissa, mutta tämä sukulainen on aina, että käytiin reissussa ja töitä on tehty, ihan siis samaa kuin vuosi sitten, reissun kohde ehkä eri. Ja töitä tehdään niin paljon että muuhun ei aikaa tunnu olevan. Ja kun tämä on AINA näiden lapsettomien kanssa, on niin kiusallista kun ei viitsi hehkuttaa mitä kaikkee huippua meillä on tehty, kun tietää, että heillä ei ole mitään uutta kerrottavaa. Pitäiskö vaan jättää nuo tapaamiset väliin, vai pitäiskö vaan olla oma itsensä ja hehkuttaa onneaa heille ja yrittää esittää kiinnostunutta kun he kertovat taas ettei mitään uutta ole tapahtunut?
Voi apua, kuolen nauruun!!!!!
Kuule älä hätäile, ihan varmasti se sukulaisesi ajattelee sinusta ainakin yhtä rumasti! Ja VARMASTI häntä ei kiinnosta pätkääkään kuulla lastesi asioita, joten voit aivan huoletta puhua niitten ihmisten kanssa, joita ehkä kiinnostaa, eli esim. isovanhempien, joiden on PAKKO edes esittää olevansa kiinnostuneita!!!!!Okei, yritän kyllä peittää kiusallisuuteni ja esittää että vau, onpa kivan kuuloista. Mutta siis näistä kommenteista päätellen ei vika olekaan siinä että minun tuttuni olisivat tylsiä, vaan se oikeasti saattaakin johtua siitä että heillä ei ole lapsia. Apua, ei kai, kai teillä jotain vaihtelua ja uutta elämässä on ilman jälkikasvuakin, vai sitäkö on luvassa mullekin sit ku nää joskus kotoa pois lähtevät :D :D
No jos katson vanhempiani, niin kyllä - tai ketä tahansa muuta jonka lapset on muuttaneet pois kotoa, tylsää on kunnes joskus siunautuu lapsenlapsia ja sit on taas mummussa ja ukissa eloa!
Niinpä, ilman lastasi SINÄ et OLE MITÄÄN!!!!
En halua lasta, koska en halua uhrata itseäni!Näin. Lapsia hankkii monesti just ne, jotka kokevat, että eivät itse ole mitään! Saa edes jonkin statuksen!
Onko sekään sen enempää väärin kuin valita olla vela? Miksemme jokainen saisi olla ylpeitä siitä elämästä minkä olemme valinneet, se on kuitenkin oma päätös ollut miten elämänsä elää.
Minä olen äiti ja ylpeä lapsistani ja siitä, että olen jaksanut pikkulapsiajan ylitse ja nyt saan seurata pieniä koululaisiani. Tämä on minulle maailman parasta elämää. Toki minulla on työni ja sekin mielekästä ja vaativaa, mutta perhe on minulle ja puolisolleni aina ensin
Niin, se ongelma onkin se, että moni vanhempi ei pysty hyväksymään sitä velan valintaa ja sitten tullaan tänne aukomaan päätä.
Minua ei velana häiritse tai sen puoleen kiinnosta, pätkän vertaa, jos joku on halunnut ja saanut lapsia.
Minä haluan elää rauhassa omaa elämääni ilman, että tullaan sanomaan että se on väärin.
Todella harvoin velat ainakaan päin naamaa menee lapsellisille sanomaan, että väärän valinnan ovat tehneet.
Tässä ketjussa on äläkkä noussut, koska lapselliset tulivat päätään aukomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taas yksi Vela kirjoitti:
Olen jo 36-vuotias nainen ja kymmenen vuotta naimisissa ollut ihanan miehen kanssa. Täysin terve myös. Meillä menee hyvin elämässä.
Tulen perheestä ja suvusta, jossa kaikilla on n. 2.-3. lasta. Minulla on ihan turvallinen perhe-elämä takana ja upea suku joiden kanssa vietin lapsuuteni kesiä mökkeillen. Alkoholisti, mielisairas, riitainen, vammainen, ikityötön tai mitään muutakaan poikkeavaa ei kukaan läheinen ole ollut. Lapsuuteni on ollut lähes täydellinen. Koulukin sujui ihan hyvin ja kavereita oli.
Nykyäänkin pidän lapsista ja työskentelen päiväkodissa. Halusin jo lapsesta lähtien olla mm. kerho-ohjaaja. Silti en halua omia lapsia! Eikä miehenikään, joten piuhat katkaistiin.
Syitä on todella monta. 1. Ei vain haluta kun on ihana olla rauhassa kahdestaan ja vain katsella taivaanrantaa hiljaisuudessa toisiamme kädestä pitäen. 2. Näin on juuri täydellistä. 3. Miksi ottaa riski täydellisyyden rikkoutumiseen? 4. Maailman raadollisuus 5. Ei enempää ihmisiä kiitos, maapallo ei meinaa kantaa tätäkään määrää. 6. Kauhea kiire ja häslinki, varsinkin jos syntyy vammainen, psykopaatti tai muuten vaativa lapsi/lapsia. 7. Kaikkea mikä tuntuu kivalle ajatukselle ei tarvitse toteuttaa vaan voi miettiä ensin järjellä, että mitä se oikeasti merkitsee, lapset muuttaa elämää, ainakin omaani paljon. 8. Lapset maksaa paljon yhteiskunnalle, varsinkin kun nykyään riittää näitä, päivähoito, terveys ja tukipalveluiden käyttäjiä. ( ei sillä, etteivätkö jo syntyneet lapset niitä ansaitsisi).
Ihania ovat lapset, jokainen omana itsenään, mutta omia en halua, voin ihastella ja ihmetellä muiden "tekeleitä" :D
Höpöä tämmöiset jutut. Täydellisyytesi voi katkea vaikkapa miehesi kaupassa käyntiin jossa hän löytääkin uuden ja vaikkapa vähän nuoremman naisen. Sen jälkeen vietätkin todennäköisesti loppuelämäsi yksin. Pienestä nämä asiat ovat kiinni....
Miehet ovat myöntäneet suorassa podcast lähetyksessä pitävänsä kulissiliiton ja salarakkaat erillään toisistaan. Salarakkaita päivitetään tarvittaessa. Naisen muuttuessa kotona turhan ankeaksi jätetään eropaperit. Syy miksi mies elää kahta eri elämää johtuu käytännön syistä. Kotosalla otetaan hyöty irti somekelpoisesta perheestä. Panolta haetaan hunajaa. Miehille on se ja sama miten hyvin passaat kotioloissa. Tuut silti vaihdetuksi, mamma :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on lapsia ja koen kiusalliseksi olla sukulaisten tai ystävien seurassa joilla ei jälkikasvua ole (ja tiedän ettei myös tule). Vuodet kuluu, mutta aina tavatessamme he ovat siinä samassa pisteessä... Miten siihen pitäisi suhtautua? Tiedättekö mitä tarkoitan, esim. Nähdään yhden sukulaisen kanssa noin kerran vuodessa, kuulumiset menee suunnilleen, että meillä on tapahtunut vaikka mitä, johtuen kokemuksista lasten kanssa heidän eri elämänvaiheissa, mutta tämä sukulainen on aina, että käytiin reissussa ja töitä on tehty, ihan siis samaa kuin vuosi sitten, reissun kohde ehkä eri. Ja töitä tehdään niin paljon että muuhun ei aikaa tunnu olevan. Ja kun tämä on AINA näiden lapsettomien kanssa, on niin kiusallista kun ei viitsi hehkuttaa mitä kaikkee huippua meillä on tehty, kun tietää, että heillä ei ole mitään uutta kerrottavaa. Pitäiskö vaan jättää nuo tapaamiset väliin, vai pitäiskö vaan olla oma itsensä ja hehkuttaa onneaa heille ja yrittää esittää kiinnostunutta kun he kertovat taas ettei mitään uutta ole tapahtunut?
Voi apua, kuolen nauruun!!!!!
Kuule älä hätäile, ihan varmasti se sukulaisesi ajattelee sinusta ainakin yhtä rumasti! Ja VARMASTI häntä ei kiinnosta pätkääkään kuulla lastesi asioita, joten voit aivan huoletta puhua niitten ihmisten kanssa, joita ehkä kiinnostaa, eli esim. isovanhempien, joiden on PAKKO edes esittää olevansa kiinnostuneita!!!!!Okei, yritän kyllä peittää kiusallisuuteni ja esittää että vau, onpa kivan kuuloista. Mutta siis näistä kommenteista päätellen ei vika olekaan siinä että minun tuttuni olisivat tylsiä, vaan se oikeasti saattaakin johtua siitä että heillä ei ole lapsia. Apua, ei kai, kai teillä jotain vaihtelua ja uutta elämässä on ilman jälkikasvuakin, vai sitäkö on luvassa mullekin sit ku nää joskus kotoa pois lähtevät :D :D
No jos katson vanhempiani, niin kyllä - tai ketä tahansa muuta jonka lapset on muuttaneet pois kotoa, tylsää on kunnes joskus siunautuu lapsenlapsia ja sit on taas mummussa ja ukissa eloa!
Niinpä, ilman lastasi SINÄ et OLE MITÄÄN!!!!
En halua lasta, koska en halua uhrata itseäni!Olet ilmeisesti normaalia lahjattomampi älykkyyden suhteen. Minulla on neljä aikuista lasta ja hyvin tapahtumarikas elämä. Työelämäkin on tuttu . Lapset ovat lapsia hyvin vähän aikaa. Pieni hetki elämästä ja olen onnellinen että sekin tuli koettua. Nyt olen hieman alle viiskymppinen, ei lapsia enää kotona ja täysin vapaa elämä. Ei ole tylsää! Olin kotiäiti vuosien 32v-47v välillä. sitä ennen siis lapseton sinkku kolmekymppiseksi asti ja iästä 48v elämää ilman lapsia. Kiva kun ottavat joskus yhteyttä ja tulevat käymään. heillä oma elämä nyt elettävänä, me ollaan miehen kanssa pien sivujuonne siinä, samoin kuin he olivat yksi ajankohta meidän elämästä. Suhde lapsiin on nyt erilainen, aikuinen.
Ja tuoko tarina teki sinusta jotenkin älyllisesti lahjakkaamman?
Mutta kiistämätöntä on, että perheellisten elämä on monin tavoin rikkaampaa ja monipuolisempaa. Lisäksi he ovat myös paljon sosiaalisempia...
t.eri
Kiistmätöntä on se, että perheellisen elämä on rikkaampaa ja monipuolisempaa VAIN siltä osin, että siihen kuuluu lapset! Velan elämä taas on rikkaampaa ja monipuolisempaa niidenmuiden asioiden takia, joita perheellinen ei voi saavuttaa! Piste.
Minulla on kokemusta myös elämästä ilmaan lapsia, sinulla taas ei ole kokemusta elämästä lapsien kanssa ja siinä ei ole mitään saavutettua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on lapsia ja koen kiusalliseksi olla sukulaisten tai ystävien seurassa joilla ei jälkikasvua ole (ja tiedän ettei myös tule). Vuodet kuluu, mutta aina tavatessamme he ovat siinä samassa pisteessä... Miten siihen pitäisi suhtautua? Tiedättekö mitä tarkoitan, esim. Nähdään yhden sukulaisen kanssa noin kerran vuodessa, kuulumiset menee suunnilleen, että meillä on tapahtunut vaikka mitä, johtuen kokemuksista lasten kanssa heidän eri elämänvaiheissa, mutta tämä sukulainen on aina, että käytiin reissussa ja töitä on tehty, ihan siis samaa kuin vuosi sitten, reissun kohde ehkä eri. Ja töitä tehdään niin paljon että muuhun ei aikaa tunnu olevan. Ja kun tämä on AINA näiden lapsettomien kanssa, on niin kiusallista kun ei viitsi hehkuttaa mitä kaikkee huippua meillä on tehty, kun tietää, että heillä ei ole mitään uutta kerrottavaa. Pitäiskö vaan jättää nuo tapaamiset väliin, vai pitäiskö vaan olla oma itsensä ja hehkuttaa onneaa heille ja yrittää esittää kiinnostunutta kun he kertovat taas ettei mitään uutta ole tapahtunut?
Voi apua, kuolen nauruun!!!!!
Kuule älä hätäile, ihan varmasti se sukulaisesi ajattelee sinusta ainakin yhtä rumasti! Ja VARMASTI häntä ei kiinnosta pätkääkään kuulla lastesi asioita, joten voit aivan huoletta puhua niitten ihmisten kanssa, joita ehkä kiinnostaa, eli esim. isovanhempien, joiden on PAKKO edes esittää olevansa kiinnostuneita!!!!!Okei, yritän kyllä peittää kiusallisuuteni ja esittää että vau, onpa kivan kuuloista. Mutta siis näistä kommenteista päätellen ei vika olekaan siinä että minun tuttuni olisivat tylsiä, vaan se oikeasti saattaakin johtua siitä että heillä ei ole lapsia. Apua, ei kai, kai teillä jotain vaihtelua ja uutta elämässä on ilman jälkikasvuakin, vai sitäkö on luvassa mullekin sit ku nää joskus kotoa pois lähtevät :D :D
No jos katson vanhempiani, niin kyllä - tai ketä tahansa muuta jonka lapset on muuttaneet pois kotoa, tylsää on kunnes joskus siunautuu lapsenlapsia ja sit on taas mummussa ja ukissa eloa!
Niinpä, ilman lastasi SINÄ et OLE MITÄÄN!!!!
En halua lasta, koska en halua uhrata itseäni!Olet ilmeisesti normaalia lahjattomampi älykkyyden suhteen. Minulla on neljä aikuista lasta ja hyvin tapahtumarikas elämä. Työelämäkin on tuttu . Lapset ovat lapsia hyvin vähän aikaa. Pieni hetki elämästä ja olen onnellinen että sekin tuli koettua. Nyt olen hieman alle viiskymppinen, ei lapsia enää kotona ja täysin vapaa elämä. Ei ole tylsää! Olin kotiäiti vuosien 32v-47v välillä. sitä ennen siis lapseton sinkku kolmekymppiseksi asti ja iästä 48v elämää ilman lapsia. Kiva kun ottavat joskus yhteyttä ja tulevat käymään. heillä oma elämä nyt elettävänä, me ollaan miehen kanssa pien sivujuonne siinä, samoin kuin he olivat yksi ajankohta meidän elämästä. Suhde lapsiin on nyt erilainen, aikuinen.
Ja tuoko tarina teki sinusta jotenkin älyllisesti lahjakkaamman?
Mutta kiistämätöntä on, että perheellisten elämä on monin tavoin rikkaampaa ja monipuolisempaa. Lisäksi he ovat myös paljon sosiaalisempia...
t.eri
Kiistmätöntä on se, että perheellisen elämä on rikkaampaa ja monipuolisempaa VAIN siltä osin, että siihen kuuluu lapset! Velan elämä taas on rikkaampaa ja monipuolisempaa niidenmuiden asioiden takia, joita perheellinen ei voi saavuttaa! Piste.
Voitko avata mitä ne muut asiat sitten ovat? Kuten jo aiemmin kyselin, niin omat lapsettomat tuttuni elävät samaa elämää vuodesta toiseen, mitään uutta ei tapahdu, niin mitä se on mitä hekin ovat sitten saavuttaneet? Ja kysyn ihan mielenkiinnosta, olen varmaan tyhmä kun en tajua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas yksi Vela kirjoitti:
Olen jo 36-vuotias nainen ja kymmenen vuotta naimisissa ollut ihanan miehen kanssa. Täysin terve myös. Meillä menee hyvin elämässä.
Tulen perheestä ja suvusta, jossa kaikilla on n. 2.-3. lasta. Minulla on ihan turvallinen perhe-elämä takana ja upea suku joiden kanssa vietin lapsuuteni kesiä mökkeillen. Alkoholisti, mielisairas, riitainen, vammainen, ikityötön tai mitään muutakaan poikkeavaa ei kukaan läheinen ole ollut. Lapsuuteni on ollut lähes täydellinen. Koulukin sujui ihan hyvin ja kavereita oli.
Nykyäänkin pidän lapsista ja työskentelen päiväkodissa. Halusin jo lapsesta lähtien olla mm. kerho-ohjaaja. Silti en halua omia lapsia! Eikä miehenikään, joten piuhat katkaistiin.
Syitä on todella monta. 1. Ei vain haluta kun on ihana olla rauhassa kahdestaan ja vain katsella taivaanrantaa hiljaisuudessa toisiamme kädestä pitäen. 2. Näin on juuri täydellistä. 3. Miksi ottaa riski täydellisyyden rikkoutumiseen? 4. Maailman raadollisuus 5. Ei enempää ihmisiä kiitos, maapallo ei meinaa kantaa tätäkään määrää. 6. Kauhea kiire ja häslinki, varsinkin jos syntyy vammainen, psykopaatti tai muuten vaativa lapsi/lapsia. 7. Kaikkea mikä tuntuu kivalle ajatukselle ei tarvitse toteuttaa vaan voi miettiä ensin järjellä, että mitä se oikeasti merkitsee, lapset muuttaa elämää, ainakin omaani paljon. 8. Lapset maksaa paljon yhteiskunnalle, varsinkin kun nykyään riittää näitä, päivähoito, terveys ja tukipalveluiden käyttäjiä. ( ei sillä, etteivätkö jo syntyneet lapset niitä ansaitsisi).
Ihania ovat lapset, jokainen omana itsenään, mutta omia en halua, voin ihastella ja ihmetellä muiden "tekeleitä" :D
Höpöä tämmöiset jutut. Täydellisyytesi voi katkea vaikkapa miehesi kaupassa käyntiin jossa hän löytääkin uuden ja vaikkapa vähän nuoremman naisen. Sen jälkeen vietätkin todennäköisesti loppuelämäsi yksin. Pienestä nämä asiat ovat kiinni....
Miehet ovat myöntäneet suorassa podcast lähetyksessä pitävänsä kulissiliiton ja salarakkaat erillään toisistaan. Salarakkaita päivitetään tarvittaessa. Naisen muuttuessa kotona turhan ankeaksi jätetään eropaperit. Syy miksi mies elää kahta eri elämää johtuu käytännön syistä. Kotosalla otetaan hyöty irti somekelpoisesta perheestä. Panolta haetaan hunajaa. Miehille on se ja sama miten hyvin passaat kotioloissa. Tuut silti vaihdetuksi, mamma :)
Luuletko, etteivät lapsettomat petä? Aika naiivi olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos vertaan omaa elämääni velana perheellisiin kavereiheni, niin minulla on enemmän mm:
- vapaa-aikaa
- mielenrauhaa
- rahaa
- matkoja
- seksiä
- harrastuksia
- ystäviä
Kavereillani taas on enemmän lapsia!
Että mitä kukakin sitten arvostaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas yksi Vela kirjoitti:
Olen jo 36-vuotias nainen ja kymmenen vuotta naimisissa ollut ihanan miehen kanssa. Täysin terve myös. Meillä menee hyvin elämässä.
Tulen perheestä ja suvusta, jossa kaikilla on n. 2.-3. lasta. Minulla on ihan turvallinen perhe-elämä takana ja upea suku joiden kanssa vietin lapsuuteni kesiä mökkeillen. Alkoholisti, mielisairas, riitainen, vammainen, ikityötön tai mitään muutakaan poikkeavaa ei kukaan läheinen ole ollut. Lapsuuteni on ollut lähes täydellinen. Koulukin sujui ihan hyvin ja kavereita oli.
Nykyäänkin pidän lapsista ja työskentelen päiväkodissa. Halusin jo lapsesta lähtien olla mm. kerho-ohjaaja. Silti en halua omia lapsia! Eikä miehenikään, joten piuhat katkaistiin.
Syitä on todella monta. 1. Ei vain haluta kun on ihana olla rauhassa kahdestaan ja vain katsella taivaanrantaa hiljaisuudessa toisiamme kädestä pitäen. 2. Näin on juuri täydellistä. 3. Miksi ottaa riski täydellisyyden rikkoutumiseen? 4. Maailman raadollisuus 5. Ei enempää ihmisiä kiitos, maapallo ei meinaa kantaa tätäkään määrää. 6. Kauhea kiire ja häslinki, varsinkin jos syntyy vammainen, psykopaatti tai muuten vaativa lapsi/lapsia. 7. Kaikkea mikä tuntuu kivalle ajatukselle ei tarvitse toteuttaa vaan voi miettiä ensin järjellä, että mitä se oikeasti merkitsee, lapset muuttaa elämää, ainakin omaani paljon. 8. Lapset maksaa paljon yhteiskunnalle, varsinkin kun nykyään riittää näitä, päivähoito, terveys ja tukipalveluiden käyttäjiä. ( ei sillä, etteivätkö jo syntyneet lapset niitä ansaitsisi).
Ihania ovat lapset, jokainen omana itsenään, mutta omia en halua, voin ihastella ja ihmetellä muiden "tekeleitä" :D
Höpöä tämmöiset jutut. Täydellisyytesi voi katkea vaikkapa miehesi kaupassa käyntiin jossa hän löytääkin uuden ja vaikkapa vähän nuoremman naisen. Sen jälkeen vietätkin todennäköisesti loppuelämäsi yksin. Pienestä nämä asiat ovat kiinni....
Miehillä on aina tarve siittää jälkeläisiä, joko oman puolison tai muiden kanssa, sehän on itsestään selvää, biologiaa sekin
Siksi vihaan miehiä. Luulevat munansa edustavan jotain hyvinki ihmeellistä. Kuvitellaan nätin naisen ihastuvan päivän kymmenestä numeron pyytäjästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on lapsia ja koen kiusalliseksi olla sukulaisten tai ystävien seurassa joilla ei jälkikasvua ole (ja tiedän ettei myös tule). Vuodet kuluu, mutta aina tavatessamme he ovat siinä samassa pisteessä... Miten siihen pitäisi suhtautua? Tiedättekö mitä tarkoitan, esim. Nähdään yhden sukulaisen kanssa noin kerran vuodessa, kuulumiset menee suunnilleen, että meillä on tapahtunut vaikka mitä, johtuen kokemuksista lasten kanssa heidän eri elämänvaiheissa, mutta tämä sukulainen on aina, että käytiin reissussa ja töitä on tehty, ihan siis samaa kuin vuosi sitten, reissun kohde ehkä eri. Ja töitä tehdään niin paljon että muuhun ei aikaa tunnu olevan. Ja kun tämä on AINA näiden lapsettomien kanssa, on niin kiusallista kun ei viitsi hehkuttaa mitä kaikkee huippua meillä on tehty, kun tietää, että heillä ei ole mitään uutta kerrottavaa. Pitäiskö vaan jättää nuo tapaamiset väliin, vai pitäiskö vaan olla oma itsensä ja hehkuttaa onneaa heille ja yrittää esittää kiinnostunutta kun he kertovat taas ettei mitään uutta ole tapahtunut?
Voi apua, kuolen nauruun!!!!!
Kuule älä hätäile, ihan varmasti se sukulaisesi ajattelee sinusta ainakin yhtä rumasti! Ja VARMASTI häntä ei kiinnosta pätkääkään kuulla lastesi asioita, joten voit aivan huoletta puhua niitten ihmisten kanssa, joita ehkä kiinnostaa, eli esim. isovanhempien, joiden on PAKKO edes esittää olevansa kiinnostuneita!!!!!Okei, yritän kyllä peittää kiusallisuuteni ja esittää että vau, onpa kivan kuuloista. Mutta siis näistä kommenteista päätellen ei vika olekaan siinä että minun tuttuni olisivat tylsiä, vaan se oikeasti saattaakin johtua siitä että heillä ei ole lapsia. Apua, ei kai, kai teillä jotain vaihtelua ja uutta elämässä on ilman jälkikasvuakin, vai sitäkö on luvassa mullekin sit ku nää joskus kotoa pois lähtevät :D :D
No jos katson vanhempiani, niin kyllä - tai ketä tahansa muuta jonka lapset on muuttaneet pois kotoa, tylsää on kunnes joskus siunautuu lapsenlapsia ja sit on taas mummussa ja ukissa eloa!
Niinpä, ilman lastasi SINÄ et OLE MITÄÄN!!!!
En halua lasta, koska en halua uhrata itseäni!Olet ilmeisesti normaalia lahjattomampi älykkyyden suhteen. Minulla on neljä aikuista lasta ja hyvin tapahtumarikas elämä. Työelämäkin on tuttu . Lapset ovat lapsia hyvin vähän aikaa. Pieni hetki elämästä ja olen onnellinen että sekin tuli koettua. Nyt olen hieman alle viiskymppinen, ei lapsia enää kotona ja täysin vapaa elämä. Ei ole tylsää! Olin kotiäiti vuosien 32v-47v välillä. sitä ennen siis lapseton sinkku kolmekymppiseksi asti ja iästä 48v elämää ilman lapsia. Kiva kun ottavat joskus yhteyttä ja tulevat käymään. heillä oma elämä nyt elettävänä, me ollaan miehen kanssa pien sivujuonne siinä, samoin kuin he olivat yksi ajankohta meidän elämästä. Suhde lapsiin on nyt erilainen, aikuinen.
Ja tuoko tarina teki sinusta jotenkin älyllisesti lahjakkaamman?
Mutta kiistämätöntä on, että perheellisten elämä on monin tavoin rikkaampaa ja monipuolisempaa. Lisäksi he ovat myös paljon sosiaalisempia...
t.eri
No on kuule nähty ja päivittäin saadaan lehdistäkin lukea, että miten värikästä se lapsiperhe-elämä kaikkine lieveilmiöineen onkaan. Hirvittävästi saatte ongelmia aikaiseksi. Menkääpä nukkumaan, kun väsyttää kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas yksi Vela kirjoitti:
Olen jo 36-vuotias nainen ja kymmenen vuotta naimisissa ollut ihanan miehen kanssa. Täysin terve myös. Meillä menee hyvin elämässä.
Tulen perheestä ja suvusta, jossa kaikilla on n. 2.-3. lasta. Minulla on ihan turvallinen perhe-elämä takana ja upea suku joiden kanssa vietin lapsuuteni kesiä mökkeillen. Alkoholisti, mielisairas, riitainen, vammainen, ikityötön tai mitään muutakaan poikkeavaa ei kukaan läheinen ole ollut. Lapsuuteni on ollut lähes täydellinen. Koulukin sujui ihan hyvin ja kavereita oli.
Nykyäänkin pidän lapsista ja työskentelen päiväkodissa. Halusin jo lapsesta lähtien olla mm. kerho-ohjaaja. Silti en halua omia lapsia! Eikä miehenikään, joten piuhat katkaistiin.
Syitä on todella monta. 1. Ei vain haluta kun on ihana olla rauhassa kahdestaan ja vain katsella taivaanrantaa hiljaisuudessa toisiamme kädestä pitäen. 2. Näin on juuri täydellistä. 3. Miksi ottaa riski täydellisyyden rikkoutumiseen? 4. Maailman raadollisuus 5. Ei enempää ihmisiä kiitos, maapallo ei meinaa kantaa tätäkään määrää. 6. Kauhea kiire ja häslinki, varsinkin jos syntyy vammainen, psykopaatti tai muuten vaativa lapsi/lapsia. 7. Kaikkea mikä tuntuu kivalle ajatukselle ei tarvitse toteuttaa vaan voi miettiä ensin järjellä, että mitä se oikeasti merkitsee, lapset muuttaa elämää, ainakin omaani paljon. 8. Lapset maksaa paljon yhteiskunnalle, varsinkin kun nykyään riittää näitä, päivähoito, terveys ja tukipalveluiden käyttäjiä. ( ei sillä, etteivätkö jo syntyneet lapset niitä ansaitsisi).
Ihania ovat lapset, jokainen omana itsenään, mutta omia en halua, voin ihastella ja ihmetellä muiden "tekeleitä" :D
Höpöä tämmöiset jutut. Täydellisyytesi voi katkea vaikkapa miehesi kaupassa käyntiin jossa hän löytääkin uuden ja vaikkapa vähän nuoremman naisen. Sen jälkeen vietätkin todennäköisesti loppuelämäsi yksin. Pienestä nämä asiat ovat kiinni....
Miehet ovat myöntäneet suorassa podcast lähetyksessä pitävänsä kulissiliiton ja salarakkaat erillään toisistaan. Salarakkaita päivitetään tarvittaessa. Naisen muuttuessa kotona turhan ankeaksi jätetään eropaperit. Syy miksi mies elää kahta eri elämää johtuu käytännön syistä. Kotosalla otetaan hyöty irti somekelpoisesta perheestä. Panolta haetaan hunajaa. Miehille on se ja sama miten hyvin passaat kotioloissa. Tuut silti vaihdetuksi, mamma :)
Luuletko, etteivät lapsettomat petä? Aika naiivi olet.
Ei mutta mikä järki passata ja arvostaa miestä jolle on ihan sama mitä teet kotona? Voisit käytännössä kohdella miestä ilmana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas yksi Vela kirjoitti:
Olen jo 36-vuotias nainen ja kymmenen vuotta naimisissa ollut ihanan miehen kanssa. Täysin terve myös. Meillä menee hyvin elämässä.
Tulen perheestä ja suvusta, jossa kaikilla on n. 2.-3. lasta. Minulla on ihan turvallinen perhe-elämä takana ja upea suku joiden kanssa vietin lapsuuteni kesiä mökkeillen. Alkoholisti, mielisairas, riitainen, vammainen, ikityötön tai mitään muutakaan poikkeavaa ei kukaan läheinen ole ollut. Lapsuuteni on ollut lähes täydellinen. Koulukin sujui ihan hyvin ja kavereita oli.
Nykyäänkin pidän lapsista ja työskentelen päiväkodissa. Halusin jo lapsesta lähtien olla mm. kerho-ohjaaja. Silti en halua omia lapsia! Eikä miehenikään, joten piuhat katkaistiin.
Syitä on todella monta. 1. Ei vain haluta kun on ihana olla rauhassa kahdestaan ja vain katsella taivaanrantaa hiljaisuudessa toisiamme kädestä pitäen. 2. Näin on juuri täydellistä. 3. Miksi ottaa riski täydellisyyden rikkoutumiseen? 4. Maailman raadollisuus 5. Ei enempää ihmisiä kiitos, maapallo ei meinaa kantaa tätäkään määrää. 6. Kauhea kiire ja häslinki, varsinkin jos syntyy vammainen, psykopaatti tai muuten vaativa lapsi/lapsia. 7. Kaikkea mikä tuntuu kivalle ajatukselle ei tarvitse toteuttaa vaan voi miettiä ensin järjellä, että mitä se oikeasti merkitsee, lapset muuttaa elämää, ainakin omaani paljon. 8. Lapset maksaa paljon yhteiskunnalle, varsinkin kun nykyään riittää näitä, päivähoito, terveys ja tukipalveluiden käyttäjiä. ( ei sillä, etteivätkö jo syntyneet lapset niitä ansaitsisi).
Ihania ovat lapset, jokainen omana itsenään, mutta omia en halua, voin ihastella ja ihmetellä muiden "tekeleitä" :D
Höpöä tämmöiset jutut. Täydellisyytesi voi katkea vaikkapa miehesi kaupassa käyntiin jossa hän löytääkin uuden ja vaikkapa vähän nuoremman naisen. Sen jälkeen vietätkin todennäköisesti loppuelämäsi yksin. Pienestä nämä asiat ovat kiinni....
Miehet ovat myöntäneet suorassa podcast lähetyksessä pitävänsä kulissiliiton ja salarakkaat erillään toisistaan. Salarakkaita päivitetään tarvittaessa. Naisen muuttuessa kotona turhan ankeaksi jätetään eropaperit. Syy miksi mies elää kahta eri elämää johtuu käytännön syistä. Kotosalla otetaan hyöty irti somekelpoisesta perheestä. Panolta haetaan hunajaa. Miehille on se ja sama miten hyvin passaat kotioloissa. Tuut silti vaihdetuksi, mamma :)
Näin. Olen itse ollut jo pitkään suhteessa perheelliseen mieheen ja eipä häntä kiinnosta kanssani jutella vaimosta ja lapsista! Ei sillä, että itseänikään kiinnostaisi....
Vierailija kirjoitti:
Jos vertaan omaa elämääni velana perheellisiin kavereiheni, niin minulla on enemmän mm:
- vapaa-aikaa
- mielenrauhaa
- rahaa
- matkoja
- seksiä
- harrastuksia
- ystäviäKavereillani taas on enemmän lapsia!
Että mitä kukakin sitten arvostaa...
Minulla on noita kaikkia ja lisäksi maailman ihanimmat lapset
Onko sekään sen enempää väärin kuin valita olla vela? Miksemme jokainen saisi olla ylpeitä siitä elämästä minkä olemme valinneet, se on kuitenkin oma päätös ollut miten elämänsä elää.
Minä olen äiti ja ylpeä lapsistani ja siitä, että olen jaksanut pikkulapsiajan ylitse ja nyt saan seurata pieniä koululaisiani. Tämä on minulle maailman parasta elämää. Toki minulla on työni ja sekin mielekästä ja vaativaa, mutta perhe on minulle ja puolisolleni aina ensin