No nyt ovat joulun vierailut ohi! Kertokaa, millaista oli! Kaikki nolot tai tylsät tilanteet tänne!

Miksiköhän se on aina anoppila tai mummola, miksei appila ja pappala?

Ei se sillä tavalla mene että sinä pyydät muita kertomaan hauskoja tarinoita mutta et itse kerro mitään. Hyvään aloitukseen kuuluu mehukas aloitusstoori, joka nyt jäin antamatta.

Ilmiannoin.

Tänäänhän se perinteinen vierailupäivä vasta on!

Töissä koko joulun, ei noloja tilanteita.

Yksin ei tule noloja tilanteita.

Hyvin meni kaikki, mutta menköön.

Joulu on nyt ohi. Huomenna

taas töihin.

Sitte vielä Loppiaisvapaa.

Ja eiku talvilomaa odottelemaan, maaliskuussa.

Ei noloja tilanteita, koska ei ollut oikein mitään.

Masentuneen joulu oli seuraavanlainen. Paistoin kaksi pellillistä torttuja ja karjalanpiirakoita, sekä sen lisäksi samoilla lämmöillä myös makaronilaatikon. Ainoastaan tortut eivät olleet valmisruokaa, vaan niihin piti laittaa hillo.

Joulukuusen olisin halunnut laittaa, mutta en jaksanut ottaa sitä esiin, enkä jaksanut siirtää tavaroita kuusen paikalta sivuun.

Niinpä istuin ja katsoin televisiosta jouluohjelmia ja tökötin sohvalla.

Masennus ei ole surua, vaan se on jaksamattomuutta. Energia ei riitä mihinkään. Ei edes joulupesuun. Aivot eivät jaksa ajatella.

Huh, onneksi se on taas minun osalta ohi ja vuosi aikaa seuraavaan.

Iäkkäät vanhempani järjestävät perinteisen joulun ruokineen. Perinteiset Suomalaiset jouluruoat on parasta joulussa.

Mutta kun kuuntelet vähän jo höppänöitä vanhuksia 2 päivää ja samoja tarinoita jo kymmenettä kertaa elämässäsi ja tälläkin reissula jo toista tai kolmatta kerta samoja sairaskertomuksia tai muiden kyläläisten (joita et edes tunne etkä tiedä edes kenestä he puhuu) seikkaperäisiä sairaalareissukertomuksia, niin hulluksihan siinä tulee kuka tahansa.

On niin noloa. Kaikki oli aivan hirveää. Pahempaa kuin mihin mr. Bean pystyisi...

Vierailija kirjoitti:

On niin noloa. Kaikki oli aivan hirveää. Pahempaa kuin mihin mr. Bean pystyisi...

Kerro heti!

En käynyt missään ja meille tulee tänään vasta lapset kylään. Ilmotin jo ennen joulua kaikille ettei jouluna sitten liikuta vaan ollaan rauhassa kotona.

Aatto ja joulupäivä iltapäivään saakka meni vanhemmilla jossa siskoni perhe kävi myös.

Perinteinen joulunvietto on sinällään ok.

Olemme ihan hyvissä väleissä mutta kun itse olen muista poiketen vähän introvertti, asun yksin ei perhettä, väsyn helposti isossa porukassa kun kokoajan jotkut on äänessä ja kaikki hölöttää toistensa päälle, ei hetken rauhaa.

Minulla on pitkät tyyheat hiukset, laitoin hetkeksi korvatulpat jotka vaientaa 90% äänistä, kuulen kovatkin naurunrämäkän äänet hiljaisina. Se helpotti, kukaan ei huomannut korvatulppia hiusten alta.

En kestä sitä ettei saa suunvuoroa tai kun saa niin vähintäänkin äitini puhuu ihan kohta päälle eikä kuuntele yhtään mitä sanon.

Ja ikävintä oli taas huomata kuinka hän ei puhu siskoni tai hänen miehensä päälle ollenkaan, vain minut hän keskeyttää heti ja alkaa ikäänkuin täydentämään ja jatkamaan minun puhetta tai arvaamaan mitä olen sanomassa, vaikka mielestäni puhun nopeasti enkä jaarittele.

Tämä saa sappeni kiehumaan joka ikinen kerta. Lähdin heti pois kun vaan ilkesin ja kiitin jouluruoista.

Äiti kysyi tulemmeko taas ensi jouluna, sanoin ihan samalla sekunnilla, etten vietä jatkossa jouluja suomessa vaan lähden jonnekin etelään.

Vierailija kirjoitti:

Aatto ja joulupäivä iltapäivään saakka meni vanhemmilla jossa siskoni perhe kävi myös.

Perinteinen joulunvietto on sinällään ok.

Olemme ihan hyvissä väleissä mutta kun itse olen muista poiketen vähän introvertti, asun yksin ei perhettä, väsyn helposti isossa porukassa kun kokoajan jotkut on äänessä ja kaikki hölöttää toistensa päälle, ei hetken rauhaa.

Minulla on pitkät tyyheat hiukset, laitoin hetkeksi korvatulpat jotka vaientaa 90% äänistä, kuulen kovatkin naurunrämäkän äänet hiljaisina. Se helpotti, kukaan ei huomannut korvatulppia hiusten alta.

En kestä sitä ettei saa suunvuoroa tai kun saa niin vähintäänkin äitini puhuu ihan kohta päälle eikä kuuntele yhtään mitä sanon.

Ja ikävintä oli taas huomata kuinka hän ei puhu siskoni tai hänen miehensä päälle ollenkaan, vain minut hän keskeyttää heti ja alkaa ikäänkuin täydentämään ja jatkamaan minun puhetta tai arvaamaan mitä olen sanomassa, vaikka mielestäni puhun nopeasti enkä jaarittele.

Tämä saa sappeni kiehumaan joka ikinen kerta. Lähdin heti pois kun vaan ilkesin ja kiitin jouluruoista.

Äiti kysyi tulemmeko taas ensi jouluna, sanoin ihan samalla sekunnilla, etten vietä jatkossa jouluja suomessa vaan lähden jonnekin etelään.

Sinun äitisi on ihan samanlainen sinulle kuin minun äiti minulle. Hän saattaa kysyä esimerkiksi "Mitä sinulle kuuluu?" mutta kun saan suuni avattua, hän alkaa kertomaan kaikenlaisesta, eikä kuuntele sekuntiakaan mitä minulle kuuluu. Ja sama juttu kun paikalla on muita. Hän kuuntelee muita ja kyselee ja kommentoi, mutta jos itse yritän jotain sanoa, se on hän joka alkaa puhumaan päälle. Ei minkäänlaista arvoa, eikä minkäänlaista kiinnostusta asioihini tai elämääni. Erään kerran hän oli joutunut sairaalaan. Kaikki muut olivat tienneet siitä ja kaikille muille sisaruksille oli soitettu. Minä olin viimeinen joka sain tietää siitä. Ja sekin vasta ihan epähuomiossa kun he alkoivat keskustelemaan kun olimme joulupöydässä. Silloin ihmettelin että miksi minulle ei ole kerrottu mitään, niin äiti katsoo kuin mielenvikaista. Joskus aiemmin kun seurustelin ja kävimme kotona, äiti kyllä jutteli avovaimoni kanssa, mutta ei koskaan minun kanssani. Hän on aina selittänyt kuinka lapset ovat tasa-arvoisia ja yhtä rakkaita. Niinpä. :D

Ei ole ongelmia kun on yksin. Ainoastaan suru ja kaipaus oli taas hetkittäin seurana (jokavuotiseen tapaan) mutta kun itkeä tirauttaa aattona hetken piehtaroiden itsesäälissä niin kyllä sekin tunne menee ohi.

Käy ulkoilemassa ja syö vähän jotain hyvää, katsoo tv stä jotain sarjaa tai lukee hyvää kirjaa, ajoissa nukkumaan niin siinähän se sitten taas oli. Joulupäivänä ystävän kansa ulkoilemassa ja sitten pesin muutaman koneellisen pyykkiä ja siivoilin huushollia. Siinhän se.

Nuo passattavat kaupunkilaiset on kylässä ainakin keskiviikkoon.

joulukinkku lienee jo kertaalleen teurastettu, ei sitä enää tartte ruhjoa lautasella: veitsetkin kun on keksitty ---- kaameeta kuunnella & katsoa sellaista väsynyttä mielenosoituksellista ruokailua, aikuiselta.

Perinteinen kaava, anoppilassa vauvauteluita, minun kasvissyöntini taivastelua (tämä jo noin 10-vuotta) ja ihmettelyä siitä miten joissain töissä kaikki välipäivät eivät ole vapaata! Ei sinun niin kovasti tarvitse huhkia että Tapanina pitää töihin mennä Etkö tiedä että vuorotyö on vaarallista. Näiden rikkaiden ihmisten ymmärrys muusta kuin omasta työstään on aivan täysi nolla ja heidän mielipiteitään komppaavat nuorimmat sisarukset jotka ovat kätevästi saaneet äidiltään kaiken työpaikkoja myöten Rasittavaa.

Omilla vanhemmillani taas oli sellainen härdelli päällä ettei äitini istunut varmaan puolta sekuntiakaan ja isäni taas joi raakaa viinaa suoraan pullosta kuten tavallista on isointa juhlapäivinä.

Kaikella rakkaudella, onneksi ollaan nyt kotona ja minulla työpäivä.

Miehen kans kireä tunnelma. Oli iso riita aattona aamulla. Vaikea jaksaa miestä joka on asiaton riidellessä eikä seiso sanojensa takana tai osaa perustella miksi sanoo jotakin. Selkärangatonta. Tämä on ollut ongelma aina. Huusin hänelle että hyi vu mä en voi koskaan kun kunnioittaa sua kumppanina niinkuin pitäis koska käyttäydyt noin lapsellisesti aina riidassa. Tästä uhriutui nyyhkien, sanoin että turha uhriutuu, itse valitset miten käyttäydyt ja ansaitsetko kunnioitusta.

Hän ei myöskään ota vastuuta sanoistaan. Jos sanoo jotain ilkeää sanoo tehneensä sen koska minä sanoin tai tein jotain X. Itselläni on tapana ottaa vastuu siitä mitä sanon ja miten toimin, hän ei tätä ymmärrä. Vaikka huudan hänelle jotain vihaisena, valitsen sanani enkä voi syyttää niistä ketään toista.

Muuten on niin ihana mies mutta nämä asiat totisesti syö minua.

Joulu näyteltiin läpi, riitaa ei ollu kukaan kuulemassa.

Vieläkin mököttää. Vastenmielistä,

Koko vaimon puolen suku on totaalisen umpipunaista maaseudulta. Olemme sopineet ettemme puhu politiikkaa heidän kanssaan, mutta ottaa niin kupoliin heidän vasemmistopaasaus taas joulupöydässä ja pitää itse yrittää purra huulta ettei vaan sano mitään heitä loukkaavaa.

Onhan nämä joulut iäkkäiden jo orastavien muistisairaiden vanhempien kanssa raskaita. Vaikka ovat rakkaita ja ollaan ihan hyvissä väleissä, joskin näennäisiä ja vähän etäisiä, mutta kun kuuntelee vuorokauden niiden samaa kehää kiertäviä höpinöitä ja isäni (anteeksi nyt vaan) typeriä nuoruusvuosien ja armeijatarinoita jotka olen kuullut ehkä 30 kertaa, niin välillä meinasi käämit palaa.

Koska en kuitenkaan halua loukata heitä niin hillitsin itseni ja sinnikkäästi vaan vaihdoin puheenaihetta johonkin tähän hetkeen.

Hän ei yhtään ymmärrä että ketään ei vit...u kiinnosta ne samat jutut vuodesta toiseen ja ne jotka on hänestä ollu hauskoja ja mieleenpainuvia. Hän nauraa omille jutuilleen ja muut nauraa väkisin tekonaurua vieressä. Jos tilanne on sellainen että vaikka luen jotain lehteä niin annan hänen höpöttää niitä omia tarinoita ja hymähtelen välillä ja kun hän naurahtaa niin mukamas naurahdan itsekin. En kuuntele mitä hän puhuu vaan luen lehteä.... ei minun tarvitse kuunnella kun osaan ulkoa nuo kymmeniä kertoja kuulemani tarinat.

Ja lasken minuutteja koska joulu olisi taas ohi ja pääsen kotiini ja samanhenkisten ystävien sivistyneeseen seuraan.