No nyt ovat joulun vierailut ohi! Kertokaa, millaista oli! Kaikki nolot tai tylsät tilanteet tänne!

Ihmettelen, että kaikki meni oikeasti niin hyvin! Yleensä joulu on ollut itselleni oikeastaan vain suorittamista. En ole ehtinyt keskittyä esim lasten pakettien availuun vaan häärännyt ruokia keittiössä. Nyt osasin nauttia lasten riemusta ja ruokailu meni rennolla meiningillä.

Yleensä olen rakastanut perhejoulujamme, jolloin eronneet vanhempani, minä ja pikkuveljeni olemme kokoontuneet yhteen moneksi päiväksi. Tänä vuonna tunsin olevani perheen musta lammas. Perheeni on akateeminen ja pikkuveljenikin jo muutama vuosi sitten valmistunut diplomi-insinööri. Isäni ja pikkuveljeni ovat aina olleet erittäin tunnollisia suorittajia, itse olen luova ja tunnollisen vastakohta. Minulle on kehittynyt burn out, joka johtuu gradun viivästymisestä. Hion gradua loputtomiin enkä osaa päästää irti. Olen aivan finito ja joulukin tuntui suoritukselta enkä halunnut puhua tilanteestani mitään, vaikka yleensä olen avoin ja puhelias. (Äitini tietää minusta kyllä aivan kaiken). Nyt olin hiljainen ja ahdistunut, kuin varjo itsestäni, enkä rentoutunut yhtään. Huh. No ensi vuodeksi toivon onnea kaikille. <3

Menin nukuttamaan vanhimpaa lasta, kun anoppi tuli sanomaan lapselle hyvät yöt, kyyristyi sänkyyn halatakseen ja pieraisi samalla. :D

Me vietetään miehen kanssa joulut erillään (ei lapsia meillä) ja mummo alkoi valittamaan "joka vuosi sama juttu että Mikko (nimi muutettu) ei halua tulla". Siihen mä tokaisin "enhän minäkään käy Mikon sukulaisilla koskaan jouluisin"

Tympeää kun tuosta jaksetaan aina valittaa, olisivat tyytyväisiä että minä käyn joka joulu. En ikimaailmassa ala kiertämään miehen kanssa molempia sukuja kun omatkin sukuvierailut ovat pakkopullaa. Onneksi nyt saa levätä ja joulu on ohi minun osalta.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä olen rakastanut perhejoulujamme, jolloin eronneet vanhempani, minä ja pikkuveljeni olemme kokoontuneet yhteen moneksi päiväksi. Tänä vuonna tunsin olevani perheen musta lammas. Perheeni on akateeminen ja pikkuveljenikin jo muutama vuosi sitten valmistunut diplomi-insinööri. Isäni ja pikkuveljeni ovat aina olleet erittäin tunnollisia suorittajia, itse olen luova ja tunnollisen vastakohta. Minulle on kehittynyt burn out, joka johtuu gradun viivästymisestä. Hion gradua loputtomiin enkä osaa päästää irti. Olen aivan finito ja joulukin tuntui suoritukselta enkä halunnut puhua tilanteestani mitään, vaikka yleensä olen avoin ja puhelias. (Äitini tietää minusta kyllä aivan kaiken). Nyt olin hiljainen ja ahdistunut, kuin varjo itsestäni, enkä rentoutunut yhtään. Huh. No ensi vuodeksi toivon onnea kaikille. <3

Tuttu tunne muutaman vuoden takaa. Minun jouluun kuuluu paljon sukulointia ja joka paikassa kysyttiin "Onko gradu jo valmis? "Sekä ihmeteltiin miksi se on yhä kesken.

Ekaa kertaa vietettiin aatto ja joulupäivä kahdestaan. Tänään tulee yksi lapsista perheineen. Kaksi muuta olivat töissä tai anoppilassaan (kävivät täällä jo aiemmin).

Ihan tyytyväinen olo, ei tarvinnut stressata ruuanlaitosta. En erityisemmin pidä ruuanlaitosta.

Olen aivan kuitti joulusta. Vieläkin makaan sängyssä vaikka nukahdin klo 20. Aatto oli niin aikataulutettu että piti kelloa seurata (osittain oma valinta kun halusin hoitaa pakolliset rituaalit pois alta ja päästä joulupäivänä kotimatkalle ajoissa). Aattoyönä väsytti ja oisin mennyt ajoissa nukkumaan mutta isäntäväki halusi valvoa myöhään kun on joulu.

Nythän se tapanina vasta alkaa. Se vieraiden kestitseminen.

Kaikki meni hyvin ja oli mukavaa, mutta tuntuu, että jotain jäi puuttumaan. Sisko ja äiti olivat kipeinä, eikä päässeet mukaan juhlimaan, ehkä se johtui siitä. Kuitenkin totuttu porukalla juhlimaan.

Mutta joka vuosi sen tajuaa, miten nopeaa se joulu vaan menee. Onneksi olen lopettanut suorittamisen muutaman päivän vuoksi. Rennolla meiningillä.

Mummu hööki teini-ikäisen pojan kimppuun kertomaan, että kyllä niitä naisia olisi jo pitänyt alkaa metsästämään (sanoi kirjaimellisesti näin), tai muuten käy kuten tuttavalla Korpiperällä, että lapset on jo keski-ikäisiä naimattomia eikä äitimuori-raukka ole saanut lapsenlapsia.

Että näin ei saa tapahtua, vaan nyt pitää hankkia nainen. Muuten on elämä epäonnistunut.

Kuka meistä tietää tapaileeko nuorukainen jotakuta, kantaako sydänsurua, onko epätoivoisesti ihastunut tai eikö vaan ole kohdannut ketään, jota voisi elämänsä naiseksi kuvitella?

Ajattelisin, että nyt on aika elää vapaata ja huoletonta nuoruutta.

Taisin muistuttaa myös eräästä mummun lapsesta, joka aloitti metsästämisen vasta lähempänä kolmeakymmentä...

Kävin iäkkään äitini luona joulupäivänä viemässä ruokaa ja vaihtamassa kuulumisia. Se on lyhyt, tehokas käynti. Kuuntelimme musiikkia hetken aikaa ja vein roskat pois.

Miehen suvulla olisi hektinen määrä kutsuja sinne tänne, mutta mies saati minä haluamme olla ihan rauhassa keskenämme. Kävin heidän ovellaan toivottavasti hyvät joulut, mutta siinäpä  ne vierailut olivat.

Viime jouluna sukua pyöri non stoppina täällä . Joulun jälkeen oltiin kuin krapulassa siitä vierasmäärästä. Nyt oltiin ihan omalla porukalla. Hyvä päätös oli

No kyllä tämä melkein värisuoraksi yllättäen muodostui. Aattona oikein mukavakin tunnelma anoppilassa kunnes anopin puoliso alkoi jyrähtelemään mitkä ovat sallittuja puheenaiheita ja mitkä eivät. Seuraavana päivänä anoppi vähän pahoitteli ja puolisoni tulkkasi hermostumisen johtuvan siitä että tämä yksi haluaisi olla jatkuvasti huomion keskipisteenä.

Joulupäivän aamuna selvisi ettemme menekään äidilleni kun tämä oli alkanut juomaan jo aamusta ja sanoi puhelimessa aikamoisia totuuksia mitä todella ajattelee asioista. Lahjat jää nyt jakamatta.

Joulupäivän ilta ajettiin ystäväni luo joka joi kaksin käsin ja alkoi purkaa turhautumistaan omaan oloonsa kun ei ole enää työelämässä mukana ja elinpiiri kutistunut. Hän provosoi minut ja puolisoni avautumaan oman parisuhteemme ongelmista. Myöhäisillasta ilmapiiri lähestulkoon tulehtui jolloin vain marssin autolle ja päätin illan.

Onko Joulun idea siinä että on tällaista?

Vierailija kirjoitti:

Onhan nämä joulut iäkkäiden jo orastavien muistisairaiden vanhempien kanssa raskaita. Vaikka ovat rakkaita ja ollaan ihan hyvissä väleissä, joskin näennäisiä ja vähän etäisiä, mutta kun kuuntelee vuorokauden niiden samaa kehää kiertäviä höpinöitä ja isäni (anteeksi nyt vaan) typeriä nuoruusvuosien ja armeijatarinoita jotka olen kuullut ehkä 30 kertaa, niin välillä meinasi käämit palaa.

Koska en kuitenkaan halua loukata heitä niin hillitsin itseni ja sinnikkäästi vaan vaihdoin puheenaihetta johonkin tähän hetkeen.

Hän ei yhtään ymmärrä että ketään ei vit...u kiinnosta ne samat jutut vuodesta toiseen ja ne jotka on hänestä ollu hauskoja ja mieleenpainuvia. Hän nauraa omille jutuilleen ja muut nauraa väkisin tekonaurua vieressä. Jos tilanne on sellainen että vaikka luen jotain lehteä niin annan hänen höpöttää niitä omia tarinoita ja hymähtelen välillä ja kun hän naurahtaa niin mukamas naurahdan itsekin. En kuuntele mitä hän puhuu vaan luen lehteä.... ei minun tarvitse kuunnella kun osaan ulkoa nuo kymmeniä kertoja kuulemani tarinat.

Ja lasken minuutteja koska joulu olisi taas ohi ja pääsen kotiini ja samanhenkisten ystävien sivistyneeseen seuraan.

Voi kuule, sinä et tunne sivistystä vaikka se huitoisi sinua nyrkillä rumaan naamaasi.

Vierailija kirjoitti:

Mummu hööki teini-ikäisen pojan kimppuun kertomaan, että kyllä niitä naisia olisi jo pitänyt alkaa metsästämään (sanoi kirjaimellisesti näin), tai muuten käy kuten tuttavalla Korpiperällä, että lapset on jo keski-ikäisiä naimattomia eikä äitimuori-raukka ole saanut lapsenlapsia.

Että näin ei saa tapahtua, vaan nyt pitää hankkia nainen. Muuten on elämä epäonnistunut.

Kuka meistä tietää tapaileeko nuorukainen jotakuta, kantaako sydänsurua, onko epätoivoisesti ihastunut tai eikö vaan ole kohdannut ketään, jota voisi elämänsä naiseksi kuvitella?

Ajattelisin, että nyt on aika elää vapaata ja huoletonta nuoruutta.

Taisin muistuttaa myös eräästä mummun lapsesta, joka aloitti metsästämisen vasta lähempänä kolmeakymmentä...

Moukka näköjään kasvattanut moukan. Hirveä suku olette, onneksi ei tarvitse olla missään tekemisissä teidän kanssanne.

Vierailija kirjoitti:

Miehen kans kireä tunnelma. Oli iso riita aattona aamulla. Vaikea jaksaa miestä joka on asiaton riidellessä eikä seiso sanojensa takana tai osaa perustella miksi sanoo jotakin. Selkärangatonta. Tämä on ollut ongelma aina. Huusin hänelle että hyi vu mä en voi koskaan kun kunnioittaa sua kumppanina niinkuin pitäis koska käyttäydyt noin lapsellisesti aina riidassa. Tästä uhriutui nyyhkien, sanoin että turha uhriutuu, itse valitset miten käyttäydyt ja ansaitsetko kunnioitusta.

Hän ei myöskään ota vastuuta sanoistaan. Jos sanoo jotain ilkeää sanoo tehneensä sen koska minä sanoin tai tein jotain X. Itselläni on tapana ottaa vastuu siitä mitä sanon ja miten toimin, hän ei tätä ymmärrä. Vaikka huudan hänelle jotain vihaisena, valitsen sanani enkä voi syyttää niistä ketään toista.

Muuten on niin ihana mies mutta nämä asiat totisesti syö minua.

Joulu näyteltiin läpi, riitaa ei ollu kukaan kuulemassa.

Vieläkin mököttää. Vastenmielistä,

Mutta muuten on mukava mies. Eli siis et selviä taloudellisesti yksin. Olet lompakkoloinen.

Iäkäs äitini halusi järjestää joulun meille lapsille perheinemme, kuten joka vuosi. Isästä ei kauheasti apuja ole, koska sairas. Äiti 80v kiukuttelee koko viikon, kuinka paljon tekemistä, hän kuolee tämän taakan alle jne. Sanoin jo kuukausia aiemmin, että minä kutsun kaikki meille, ettei hänen tarvitse laittaa. Eikä, hän HALUAA laittaa ja asiasta ei neuvotella. ok. 

Hirveä stressi purkautuu hänellä sitten joulupäivänä, kun kirkuu ja huutaa isälle, joka raukka ei muistisairaana edes ymmärrä miksi hänelle huudetaan. 

Että toisaalta onneksi meidän perhettä riepoi kulkutauti, eli vältyimme tuolta live-esitykseltä, puhelimessa vain kuulin tätä ilosanomaa. 

Laitoin joulua aattona lapsille, äidille ja veljelle. Tuli siinä ruokaa valmistellessa juotua muutama lasi viiniä. Humalassa olin kun vieraat saapuivat, mutta ihan hyvin siitä silti selvittiin :D

Muut laittoivat kinkun päälle väkevää sinappia, minä laitoin miedointa mitä löytyi. Hävettää niin paljon että taidan muuttaa maasta pois jonnekkin korpeen asumaan. Pelottaa hirveästi että asiasta tulee kalapuikko skandaalin tasoinen uutisryöpytys. Mitän minun pitäisi tehdä?

Ei vielä ole ohi. Tänään mennään vanhempieni luokse juhlistamaan pikkusiskoni maisteriksi valmistumista. Ihanaa kun kaikilla perheestä on nyt akateeminen loppututkinto.