Varatusta tykkääminen

Tilanteen realiteetit on olleet alusta asti selvät minulle.  Minä hänelle ja hän minulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itku tätä elämää. Itsekin säälittävässä tilanteessa ihastuneena varattuun. Tämä on raastavaa. Kestänyt pari vuotta, olen saanut vastakaikua. Henkistä ja fyysistä. Jos olisi mahdollista haluaisin fyysisen suhteen olen jo niin syvällä tässä, ettei se satuttaisi enää enempää. Olen tuomittu elämään loppuikäni sinkkuna, koska kukaan muu ei kiinnosta. Tässä ole mitään järkeä, hukkaan heitettyä elämää. 

Olet siis kelvannut varatulle miehelle panopuuksi, mutta hän ei ole aikeissa erota vaimostaan? Oi kuinka yllättävä keissi, ei varmaan koskaan ole tapahtunut aikaisemmin.

Minä hänelle ja hän minulle. Tilanteen realiteetit on olleet alusta asti selvät minulle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itku tätä elämää. Itsekin säälittävässä tilanteessa ihastuneena varattuun. Tämä on raastavaa. Kestänyt pari vuotta, olen saanut vastakaikua. Henkistä ja fyysistä. Jos olisi mahdollista haluaisin fyysisen suhteen olen jo niin syvällä tässä, ettei se satuttaisi enää enempää. Olen tuomittu elämään loppuikäni sinkkuna, koska kukaan muu ei kiinnosta. Tässä ole mitään järkeä, hukkaan heitettyä elämää. 

Olet siis kelvannut varatulle miehelle panopuuksi, mutta hän ei ole aikeissa erota vaimostaan? Oi kuinka yllättävä keissi, ei varmaan koskaan ole tapahtunut aikaisemmin.

Minä hänelle ja hän minulle. Tilanteen realiteetit on olleet alusta asti selvät minulle. 

Minä tunnustaudun niin pöljäksi että minulle ei ollut. Siinä oli alussa hyväuskoisuuden hetki, jolloin kaikki oli mahdollista ja oikeasti kuvittelin että tämä voisi olla jotain elämää suurempaa. Mutta aika nopeasti se karisi ja siitä eteenpäin minkäänlaisen virityksen jatkaminen oli typerää ja halpaa. Valitettavasti joskus se tunteiden kääntäminen järjen suuntaan on pirun hidasta ja raskasta. Vanhassa suhteessani siihen meni vuosia.

-Ap

Eli onko tunteesi yhtään viilenneet?

Minä vähän mietin, että voiko olla et hän ihastui aluksi ap:hen mutta se vaan meni ohi? Sun juttuja lukiessa tuli olo että olet älykäs ja hyvä reflektoimaan itseäsi, ystävänä kiinnostava mutta kumppanina lopulta aika raskas. Kannattaa antaa tunteiden virrata kehossa ja sieltä ulos, nyt kuulostat vähän sellaiselta puhuvalta päältä joka jankuttaa ja jankuttaa. Ehkä jokin hermostoa hellitä harrastus tai terapiamuoto olisi hyvä, puhe kiertää nyt kehää eikä tavallaan vie eteenpäin..

Hellitä = hellivä. Sorry kirjoitusvirhe.

Vierailija kirjoitti:

Itku tätä elämää. Itsekin säälittävässä tilanteessa ihastuneena varattuun. Tämä on raastavaa. Kestänyt pari vuotta, olen saanut vastakaikua. Henkistä ja fyysistä. Jos olisi mahdollista haluaisin fyysisen suhteen olen jo niin syvällä tässä, ettei se satuttaisi enää enempää. Olen tuomittu elämään loppuikäni sinkkuna, koska kukaan muu ei kiinnosta. Tässä ole mitään järkeä, hukkaan heitettyä elämää. 

Sellainen uskomus sinulla. 

Uskomukset ovat välittömiä nautinnon (tai kärsimyksen) aiheuttajia. Olennaista on saada halut ja uskomukset yhteisymmärrykseen, todellisuudella ei ole niin väliä.

Yritätkö tehdä elämästäsi siedettävän vääristelemällä joitakin ilmeisiä tosiasioita, jottei  halujesi ja todellisuuden välillä olisi liian suurta kuilua? Jos ei anna mahdollisuutta uudelle, niin vanhassa ja väljähtyneessä meno jatkuu. Itsekin toteat, että hukkaan heitettyä elämää. Hae apua ja riuhtaise itsesi irti tuosta tyypistä, koska suhde syö sinua yhä enemmän. Muuta uskomuksiasi!

nostellaas

Vierailija kirjoitti:

Minä vähän mietin, että voiko olla et hän ihastui aluksi ap:hen mutta se vaan meni ohi? Sun juttuja lukiessa tuli olo että olet älykäs ja hyvä reflektoimaan itseäsi, ystävänä kiinnostava mutta kumppanina lopulta aika raskas. Kannattaa antaa tunteiden virrata kehossa ja sieltä ulos, nyt kuulostat vähän sellaiselta puhuvalta päältä joka jankuttaa ja jankuttaa. Ehkä jokin hermostoa hellitä harrastus tai terapiamuoto olisi hyvä, puhe kiertää nyt kehää eikä tavallaan vie eteenpäin..

Rasittavuudesta saatat olla oikeassa, tosin en minä livenä asioita jankuta. Ja tässä ketjussa jankuttamisella on ollut funktionsa. Kuten jossain aiemmin sanoin, halusin ikäänkuin kaivaa niitä kipukohtia kunnes löydän sieltä alta sen mikä vaatii ratkaisua. Mutta jos olet tulkinnut, etten minä ole edistynyt, niin olet kyllä lukenut viimeisiä sivuja aika hassusti.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä vähän mietin, että voiko olla et hän ihastui aluksi ap:hen mutta se vaan meni ohi? Sun juttuja lukiessa tuli olo että olet älykäs ja hyvä reflektoimaan itseäsi, ystävänä kiinnostava mutta kumppanina lopulta aika raskas. Kannattaa antaa tunteiden virrata kehossa ja sieltä ulos, nyt kuulostat vähän sellaiselta puhuvalta päältä joka jankuttaa ja jankuttaa. Ehkä jokin hermostoa hellitä harrastus tai terapiamuoto olisi hyvä, puhe kiertää nyt kehää eikä tavallaan vie eteenpäin..

Rasittavuudesta saatat olla oikeassa, tosin en minä livenä asioita jankuta. Ja tässä ketjussa jankuttamisella on ollut funktionsa. Kuten jossain aiemmin sanoin, halusin ikäänkuin kaivaa niitä kipukohtia kunnes löydän sieltä alta sen mikä vaatii ratkaisua. Mutta jos olet tulkinnut, etten minä ole edistynyt, niin olet kyllä lukenut viimeisiä sivuja aika hassusti.

-Ap

Niin.. en sanonut ettet edisty vaan että olet lukemani perusteella vähän raskas, olet ehkä (jopa nepsymäisen) tarkka inkuttamaan etkä nyt enää löydä ulos tilanteesta kun olet uinut liian syvään päätyyn. Kommenttini osui sinussa johonkin, miksi?

Annan vinkin. Menneiden liika vatvominen ei taida tuoda vastausta, siellä ihmisten kannattaa pyöriä vain rajattu aika. Itsetuntemus on hyväksi, mutta vatvominen tekee raskaaksi. Sen sijaan tunteet nimensä mukaan kannattaa tuntea ulos, niin ei tarvitse traumaa toistaa repeatilla. Jotain kepeyttä voisit etsiä elämääsi ja kokeilla kehoterapiaa, siitä vain omaa tapaa valitsemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä vähän mietin, että voiko olla et hän ihastui aluksi ap:hen mutta se vaan meni ohi? Sun juttuja lukiessa tuli olo että olet älykäs ja hyvä reflektoimaan itseäsi, ystävänä kiinnostava mutta kumppanina lopulta aika raskas. Kannattaa antaa tunteiden virrata kehossa ja sieltä ulos, nyt kuulostat vähän sellaiselta puhuvalta päältä joka jankuttaa ja jankuttaa. Ehkä jokin hermostoa hellitä harrastus tai terapiamuoto olisi hyvä, puhe kiertää nyt kehää eikä tavallaan vie eteenpäin..

Rasittavuudesta saatat olla oikeassa, tosin en minä livenä asioita jankuta. Ja tässä ketjussa jankuttamisella on ollut funktionsa. Kuten jossain aiemmin sanoin, halusin ikäänkuin kaivaa niitä kipukohtia kunnes löydän sieltä alta sen mikä vaatii ratkaisua. Mutta jos olet tulkinnut, etten minä ole edistynyt, niin olet kyllä lukenut viimeisiä sivuja aika hassusti.

-Ap

Niin.. en sanonut ettet edisty vaan että olet lukemani perusteella vähän raskas, olet ehkä (jopa nepsymäisen) tarkka inkuttamaan etkä nyt enää löydä ulos tilanteesta kun olet uinut liian syvään päätyyn. Kommenttini osui sinussa johonkin, miksi?

Annan vinkin. Menneiden liika vatvominen ei taida tuoda vastausta, siellä ihmisten kannattaa pyöriä vain rajattu aika. Itsetuntemus on hyväksi, mutta vatvominen tekee raskaaksi. Sen sijaan tunteet nimensä mukaan kannattaa tuntea ulos, niin ei tarvitse traumaa toistaa repeatilla. Jotain kepeyttä voisit etsiä elämääsi ja kokeilla kehoterapiaa, siitä vain omaa tapaa valitsemaan.

Mun korvaan ap kuulostaa myös nepsyltä.

Älykkäältä ei niinkään. OCD, kirjolla tms. Se on vaan fakta, ettei kukaan ns. normaali jämähdä mihinkään asiaan vuosiksi noin. Surullista luettavaa. Toivottavasti henkilöllä ei ole lapsia, jäisivät varmasti huomiota vaille kun vanhemman keskittyminen ja ajatukset on jossain ihan muualla. Kyllä pitäisi ottaa vastuuta ja hakea jotain apua tilanteeseen esim. terapiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä vähän mietin, että voiko olla et hän ihastui aluksi ap:hen mutta se vaan meni ohi? Sun juttuja lukiessa tuli olo että olet älykäs ja hyvä reflektoimaan itseäsi, ystävänä kiinnostava mutta kumppanina lopulta aika raskas. Kannattaa antaa tunteiden virrata kehossa ja sieltä ulos, nyt kuulostat vähän sellaiselta puhuvalta päältä joka jankuttaa ja jankuttaa. Ehkä jokin hermostoa hellitä harrastus tai terapiamuoto olisi hyvä, puhe kiertää nyt kehää eikä tavallaan vie eteenpäin..

Rasittavuudesta saatat olla oikeassa, tosin en minä livenä asioita jankuta. Ja tässä ketjussa jankuttamisella on ollut funktionsa. Kuten jossain aiemmin sanoin, halusin ikäänkuin kaivaa niitä kipukohtia kunnes löydän sieltä alta sen mikä vaatii ratkaisua. Mutta jos olet tulkinnut, etten minä ole edistynyt, niin olet kyllä lukenut viimeisiä sivuja aika hassusti.

-Ap

Niin.. en sanonut ettet edisty vaan että olet lukemani perusteella vähän raskas, olet ehkä (jopa nepsymäisen) tarkka inkuttamaan etkä nyt enää löydä ulos tilanteesta kun olet uinut liian syvään päätyyn. Kommenttini osui sinussa johonkin, miksi?

Annan vinkin. Menneiden liika vatvominen ei taida tuoda vastausta, siellä ihmisten kannattaa pyöriä vain rajattu aika. Itsetuntemus on hyväksi, mutta vatvominen tekee raskaaksi. Sen sijaan tunteet nimensä mukaan kannattaa tuntea ulos, niin ei tarvitse traumaa toistaa repeatilla. Jotain kepeyttä voisit etsiä elämääsi ja kokeilla kehoterapiaa, siitä vain omaa tapaa valitsemaan.

Jos luet ketjua, niin huomaat että minä ylipäänsä provosoidun melko helposti. Mikä tekee keskustelun aika haastavaksi, jos toinen tulkitsee sen provosoitumisen todisteeksi oikeassa olemisesta, kuten näissä keskusteluissa usein tupataan tehdä.

Mutta luulen, ettet ole oikeasti ymmärtänyt lukemaasi jos koet, ettei ensimmäisten ja viimeisten sivujen välissä ole tapahtunut mitään. Eikä se mitään, sekin on ihan okei jos et ymmärrä. Ainoastaan jossain määrin turhauttavaa.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä vähän mietin, että voiko olla et hän ihastui aluksi ap:hen mutta se vaan meni ohi? Sun juttuja lukiessa tuli olo että olet älykäs ja hyvä reflektoimaan itseäsi, ystävänä kiinnostava mutta kumppanina lopulta aika raskas. Kannattaa antaa tunteiden virrata kehossa ja sieltä ulos, nyt kuulostat vähän sellaiselta puhuvalta päältä joka jankuttaa ja jankuttaa. Ehkä jokin hermostoa hellitä harrastus tai terapiamuoto olisi hyvä, puhe kiertää nyt kehää eikä tavallaan vie eteenpäin..

Rasittavuudesta saatat olla oikeassa, tosin en minä livenä asioita jankuta. Ja tässä ketjussa jankuttamisella on ollut funktionsa. Kuten jossain aiemmin sanoin, halusin ikäänkuin kaivaa niitä kipukohtia kunnes löydän sieltä alta sen mikä vaatii ratkaisua. Mutta jos olet tulkinnut, etten minä ole edistynyt, niin olet kyllä lukenut viimeisiä sivuja aika hassusti.

-Ap

Niin.. en sanonut ettet edisty vaan että olet lukemani perusteella vähän raskas, olet ehkä (jopa nepsymäisen) tarkka inkuttamaan etkä nyt enää löydä ulos tilanteesta kun olet uinut liian syvään päätyyn. Kommenttini osui sinussa johonkin, miksi?

Annan vinkin. Menneiden liika vatvominen ei taida tuoda vastausta, siellä ihmisten kannattaa pyöriä vain rajattu aika. Itsetuntemus on hyväksi, mutta vatvominen tekee raskaaksi. Sen sijaan tunteet nimensä mukaan kannattaa tuntea ulos, niin ei tarvitse traumaa toistaa repeatilla. Jotain kepeyttä voisit etsiä elämääsi ja kokeilla kehoterapiaa, siitä vain omaa tapaa valitsemaan.

Mun korvaan ap kuulostaa myös nepsyltä.

Älykkäältä ei niinkään. OCD, kirjolla tms. Se on vaan fakta, ettei kukaan ns. normaali jämähdä mihinkään asiaan vuosiksi noin. Surullista luettavaa. Toivottavasti henkilöllä ei ole lapsia, jäisivät varmasti huomiota vaille kun vanhemman keskittyminen ja ajatukset on jossain ihan muualla. Kyllä pitäisi ottaa vastuuta ja hakea jotain apua tilanteeseen esim. terapiasta.

Huoh, en minä ole mihinkään vuosiksi jämähtänyt. Olin piiloihastunut, sitten olin rakastunut, sitten sain turpaani ja sitten aloin pääsemään yli. Kahden viimeisen välissä muutama kuukausi. Ei nyt ihan oikeasti ole kohtuuttoman pitkä aika. Jotkut märehtii entisiä rakkauksiaan vuosikaudet, jotain perspektiiviä nyt tähänkin. Minä perustin ketjun 12/22 ja silloin asia oli vielä tuore. Nyt, kuten ehkä huomaa, alan jo leipääntyä koko aiheeseen.

-Ap

Kuitenkin ap sanoit ketjun alussa, että olet ollut yksipuolisesti ihastunut useita vuosia. Ja että ei ole reilua miestäsi kohtaan olla kakkonen, siksi ero. Nyt sitten sanot, ettet ole mihinkään vuosiksi jämähtänyt etkä eronnut ihastumisesi takia. Mitenkähän tuo nyt menikään 🤔

Vajaa kuukausi sitten et ollut varma, miten toimisit jos ihastus näyttäisikin vihreää valoa sinulle, todennäköisesti ottaisit hänet omaksesi kun kerran saisit. Ei kuulosta edistymiseltä.

Kyllä se nyt on niin että uudet keinot käyttöön ja sitä rataa

On hyvä elää tässä hetkessä, toki menneisyys on hyvä tuntea. Läsnäolo tarkoittaa tämän hetken hyväksymistä ja siinä elämistä. Silloin menneisyyden traumoilla ja kokemuksilla ei ole niin suurta voimaa vaan ne todella asettuvat osaksi historiaa. Onnellisena olo on taito, sitä voi opetella. Joskus sitä miettii liikaa mitä puuttuu ja unohtuu huomata hyvä ja kaunis mitä ympäriltä löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Kuitenkin ap sanoit ketjun alussa, että olet ollut yksipuolisesti ihastunut useita vuosia. Ja että ei ole reilua miestäsi kohtaan olla kakkonen, siksi ero. Nyt sitten sanot, ettet ole mihinkään vuosiksi jämähtänyt etkä eronnut ihastumisesi takia. Mitenkähän tuo nyt menikään 🤔

Vajaa kuukausi sitten et ollut varma, miten toimisit jos ihastus näyttäisikin vihreää valoa sinulle, todennäköisesti ottaisit hänet omaksesi kun kerran saisit. Ei kuulosta edistymiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Kuitenkin ap sanoit ketjun alussa, että olet ollut yksipuolisesti ihastunut useita vuosia. Ja että ei ole reilua miestäsi kohtaan olla kakkonen, siksi ero. Nyt sitten sanot, ettet ole mihinkään vuosiksi jämähtänyt etkä eronnut ihastumisesi takia. Mitenkähän tuo nyt menikään 🤔

Vajaa kuukausi sitten et ollut varma, miten toimisit jos ihastus näyttäisikin vihreää valoa sinulle, todennäköisesti ottaisit hänet omaksesi kun kerran saisit. Ei kuulosta edistymiseltä.

Joo ymmärrän tämänkin. Ero oli ketjua aloittaessani aika tuore ja käsittely kesken. Järkisyyt oli ilmeiset, en nyt tarkemmin erittele mutta jos erittelisin niin taso on sitä että "mikset lähtenyt aiemmin". Joskus ihan ketjun alussa sanoin, että kaikki ystävät, lähisuku ja kaksi terapeuttia kannatti eroa tai vähintään kyseenalaisti miksi ihmeessä jatkan suhdetta. Olin ajatellut, että haluan ensin ihastuksen menevän ohi, koska en halua että eron syyt päässäni sekoittuvat. Sitten tuli ensimmäinen vastakaikutilanne, jossa ajattelin, että a) näiden tapahtumien jälkeen tämä ei ainakaan tule menemään ohi ja sitä on turha odottaa ja b) jos nyt otan tämän pienenkin askeleen, minun on pakko erottava, ei vaan ole enää vaihtoehtoa. Mitä tein oli samalla lopullinen päätös myös suhteelleni. Mutta se eropäätös oli kypsynyt jo vuosia ja syyt oikeasti painavat. Sitten kuitenkin päätöksen jälkeen kävi juuri niin kuten olin pelännyt, että syyt sekoittuivat päässäni, ja vastakaiun ensimmäisten perumisten yhteydessä tunnepuoli sanoi että nyt olen lähtenyt "turhaan" koska ei se minua huolinutkaan. Piti ihan muistuttaa itseään, että ne kaikki perimmäiset eron syyt oli edelleen voimassa. Mutta puolen vuoden jälkeen näkemykseni on se, että ero tuli pohjimmiltaan muista syistä ja olin mielessäni valmistellut sitä jo vuosia, päätöskin oli tehty mutta ajattelin käytännön syistä odottavani vielä muutaman vuoden, ja sitten vastakaiku oli viimeinen tönäys. Tai se päätös oli siinä hetkessä se, että olen joka tapauksessa eroamassa, joten jos tässä on pienikin sauma en jätä tätä väliin pysyäkseni tuhoon tuomitussa liitossa.

Ja joo, tunnistan tuon jälkimmäisenkin. Siihen liittyy osin asia, josta en ole halunnut puhua. Minä koen, että minulla olisi ikäänkuin "velvollisuus" ottaa jos saisin. Koska enhän minä ole voinut kevytmielisesti kaikkea tätä tehdä. Minä olen tehnyt askeleen, jota en saa takaisin, ja samalla päätöksen siitä mitä haluan. Ja piru vie minä seison päätösteni takana. En minä ole mikään kävelevä tunnetuuliviiri. Joten joo, jos se minut huolisi niin kyllä minä katsoisin mitä siitä tulee. Minun olisi ikäänkuin pakko. Vaikka joka hetki saumat mihinkään järkevään pienenee. Minunkin puoleltani. Jos olet lukenut mitä olen pohtinut uskottomuudesta, niin minun olisi äärimmäisen vaikea ellei mahdoton luottaa ihmiseen, joka on uskottomuuden jälkeen perääntynyt ja palannut leikkimään kotia. Enkä ole enää varma, voisinko antaa anteeksi sitä miten on minua satuttanut. Tai anteeksi voi aina antaa, mutta kipu jättää pysyvät jäljet, ja niiden pohjalta luottamuksellisen yhteyden luominen on aika hiton haastavaa. Ellei mahdotonta. Minun tunteeni on kuin sellainen hiton raskas pyörä, jota ei millään meinaa saada liikkeelle, mutta sitten kun se pyörii sitä ei voi pysäyttää. Ja se pyörä on ehkä jo peruuttamattomasti liikkeellä ja johtaa siihen, että ne tunteet kuolee lopullisesti eikä niitä enää saisi henkiin vaikka haluaisikin.

-Ap

Jatkan vielä kun ei mahtunut samaan.

En minä ajattele sitä niin, että jokainen tunteiden takapakki tarkoittaa sitä etten olisi yhtään edistynyt. Minulla tunteet ikäänkuin sahaa, eikä olennaisia ole niinkään ne aallonpohjat joiden kourissa tänne yleensä kirjoitan, vaan se trendi. Jos relapseja on aina vaan harvemmin, se on edistymistä. Jos relapsit on kerta toisensa jälkeen lievempiä, se on edistymistä. Ja jos ne relapsien väliset kaudet on kerta toisensa jälkeen parempia, se on edistymistä. Ja ketjun aikanakin on ollut tilanteita, joita en sen enempää avaa, mutta jotka on täysin oikeutetusti herättäneet toiveet uudelleen ja ikäänkuin nollanneet unohtamisprosessin. Tai ainakin provosoineet takapakin. Ei välttämättä nollanneet kaikkea, koska sekin oli tärkeä oivallus, että vaikka sitä vastakaikua tulisi se ei kestä. Hän voi tulla minun luokseni mutta ei koskaan jää. Joten pitää itse olla niin vahva, että jättää ne muka toivoa herättävät tilanteet omaan arvoonsa. Ne on bullshittiä ja seuraavana päivänä hän palaa aina häntä koipien välissä kotiin. Aina. Joten pitäköön tunkkinsa. Minä en ole lelu, jonka voi kaivaa muutaman kuukauden välein kaapista kun omassa suhteessa on tylsää, ja sitten heittää taas pois kun tuleekin morkkis eikä viitsi tehdä mitään oikeita päätöksiä.

En siis oikeastaan koe, että minun tarvitsee näitä tai mitään muutakaan ketjussa selitellä. Mutta haluan. Se on osa sitä asioiden käsittelyä. Sitä, että ne päässä villisti pyörineet palaset alkaa vihdoin asettua paikalleen. Minä ymmärrän, miksi jollekin näyttää siltä, että minä vaan poljen paikallani. Minä itse tiedän ettei se ole totta ja se riittää. Pyörä pyörii jo. Ja jos ei se teille näy, se ei tarkoita sitä etteikö se olisi totta.

Ja jos minun kirjoitukseni ärsyttää ja herättää tarvetta laittaa kitkeriä, mielenterveyttä ja moraalia ja yleistä p*skuuttani koskevia kommentteja niin by all means, mutta ehkä kannattaisi itsekin mennä itseensä ja tarkastella mistä se tuntemattomille netissä pään aukominen kumpuaa. Ei toki tarvitse. Julkinen ketjuhan tämä on, saa tänne vapaasti kirjoittaa mielipahastaan. Minullekin hyvää treeniä ja paksunahkaisuuden kehittämistä.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

On hyvä elää tässä hetkessä, toki menneisyys on hyvä tuntea. Läsnäolo tarkoittaa tämän hetken hyväksymistä ja siinä elämistä. Silloin menneisyyden traumoilla ja kokemuksilla ei ole niin suurta voimaa vaan ne todella asettuvat osaksi historiaa. Onnellisena olo on taito, sitä voi opetella. Joskus sitä miettii liikaa mitä puuttuu ja unohtuu huomata hyvä ja kaunis mitä ympäriltä löytyy.

Olen ketjussa kommentoinut lähinnä tätä ketjun aiheena olevaa ihastusta ja siihen nivoutuvia asioita mm uskollisuuden konseptia laajemmin, mutta ei tämä ihastus ole minun koko elämäni. Minulla on elämässä muita asioita, jotka pakottaa palaamaan sinne traumoihin ja käsittelemään ne, koska ne uhkaa muuten heijastua elämääni tavalla jota en voi sallia. Tietysti ne asettuu aikanaan osaksi historiaa. En minä ole niitä vuosia vatvonutkaan, vaan ne on talven ja kevään aikana ajankohtaisen elämänkriisin yhteydessä nousseet esiin eikä suostuneet enää väistymään käsittelemättä. Minä en voi enää tunkea niitä sinne pimeään mielen nurkkaan jossa ne on vuosikymmenet muhineet, vaan ne pitää päästää ulos ja käsitellä. Ja ymmärtää, millaisia epäterveitä ajatusvääristymiä ja tunnelukkoja niistä kumpuaa.

-Ap