Lue keskustelun säännöt.
Varatusta tykkääminen
25.12.2022 |
Miksi täältä poistettiin ketju, jossa kerroin yrittäväni päästä eroon varattuun kohdistuvista kielletyistä tunteista? Miksi tästä aiheesta ei saa keskustella? Luulisi, että se olisi kaikkien osapuolten etu saada vinkkejä miten tällaiset ongelmat saa kuriin.
Kommentit (955)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäyksenä että pettäjä miehellä on monta kalaa kyllä edelleen koukussa eli et AP ole mitenkään erityinen..
T: Varma tieto
Etenkin keski-ikäiset eronneet miehet, joilla läskimahat ja sapelin mallinen mahaan päin kaareutuva penis.
Tymäkät pallihiet siellä sakean karvapehkon uumenissa.
Ap
Anteeksi mitä v*ttua. 😆
Oikea Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todellakin ihastuminen ja toisesta haaveilu vuosikausia on pettämistä. Sille on ihan oma sanakin: se on henkistä pettämistä. Ja monesti henkinen pettäminen on fyysistä pettämistä pahempaa.
Tai itse asiassa henkinen pettäminen ON pahempaa, varsinkin kun se jatkuu noin pitkään ja pakonomaisesti.
En tiedä lukeeko tämän kirjoittaja enää ketjua, mutta haluaisin ihan mielenkiinnosta tietää, että mikä on se tämän koulukunnan ihmisten mielestä oikea tapa toimia? Pitääkö erota heti kun huomaa ihastuneensa toiseen? Vaikka olisi talot ja lapset ja kultaiset noutajat ja kaikki? Vaikka tiedetään, että useimmat ihmiset ihastuu pitkän suhteen aikana joskus muihinkin ja useimmiten se menee ajan kanssa ohi?
Tiedän, että olen monella tavalla hoitanut tilanteen surkeasti. Mutta edes jälkiviisaasti katsottuna en jotenkin osaa tuntea morkkista siitä, että yritin tapella tunteita vastaan ja odotin että ne ajan kanssa laimenisivat. Monesta muusta jutusta kyllä.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellakin ihastuminen ja toisesta haaveilu vuosikausia on pettämistä. Sille on ihan oma sanakin: se on henkistä pettämistä. Ja monesti henkinen pettäminen on fyysistä pettämistä pahempaa.
Tai itse asiassa henkinen pettäminen ON pahempaa, varsinkin kun se jatkuu noin pitkään ja pakonomaisesti.
En tiedä lukeeko tämän kirjoittaja enää ketjua, mutta haluaisin ihan mielenkiinnosta tietää, että mikä on se tämän koulukunnan ihmisten mielestä oikea tapa toimia? Pitääkö erota heti kun huomaa ihastuneensa toiseen? Vaikka olisi talot ja lapset ja kultaiset noutajat ja kaikki? Vaikka tiedetään, että useimmat ihmiset ihastuu pitkän suhteen aikana joskus muihinkin ja useimmiten se menee ajan kanssa ohi?
Tiedän, että olen monella tavalla hoitanut tilanteen surkeasti. Mutta edes jälkiviisaasti katsottuna en jotenkin osaa tuntea morkkista siitä, että yritin tapella tunteita vastaan ja odotin että ne ajan kanssa laimenisivat. Monesta muusta jutusta kyllä.
-Ap
Itse olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta enkä ole ollut ihastunut keneenkään toiseen matkan varrella. En tiedä onko mies ollut ihastunut keneenkään muuhun. Mutta, jos huomaisin olevani ihastunut toiseen, en olisi kyseisen ihastuksen kanssa missään tekemisissä enää. Jos olisi kyse tuttavasta/ystävästä, jäähdyttäisin välit enkä pitäisi yhteyttä. Keskittyisin parisuhteeseeni. Kyllä ne ihastuksen tunteet siitä aika äkkiä hälvenisivät.
Toki voin puhua vain omasta puolestani, mutta en näe että voisin olla vuosikaupalla ihastunut johonkin muuhun kuin omaan aviomieheeni.
Olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta. Tähän mahtuu muutama ihastuminen. Nämä oli aika alkuvaiheessa nuorena sekä sitten sellaisessa kriisivaiheessa. Toinen näistä oli miehen ystävä joka vikitteli salaa kun oltiin kaikki yhdessä. Olihan se siinä teinivaiheeessa kiva saada huomiota mutta nyt tässä vaiheessa kun on perhe yms niin en antaisi itseni lähteä niin vahvasti mukaan. Nuo meni ohi juuri sillä että ei nähty enää niin paljon ja ehkä se vaihe meni vain ohi sitten kun tuli perheet yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellakin ihastuminen ja toisesta haaveilu vuosikausia on pettämistä. Sille on ihan oma sanakin: se on henkistä pettämistä. Ja monesti henkinen pettäminen on fyysistä pettämistä pahempaa.
Tai itse asiassa henkinen pettäminen ON pahempaa, varsinkin kun se jatkuu noin pitkään ja pakonomaisesti.
En tiedä lukeeko tämän kirjoittaja enää ketjua, mutta haluaisin ihan mielenkiinnosta tietää, että mikä on se tämän koulukunnan ihmisten mielestä oikea tapa toimia? Pitääkö erota heti kun huomaa ihastuneensa toiseen? Vaikka olisi talot ja lapset ja kultaiset noutajat ja kaikki? Vaikka tiedetään, että useimmat ihmiset ihastuu pitkän suhteen aikana joskus muihinkin ja useimmiten se menee ajan kanssa ohi?
Tiedän, että olen monella tavalla hoitanut tilanteen surkeasti. Mutta edes jälkiviisaasti katsottuna en jotenkin osaa tuntea morkkista siitä, että yritin tapella tunteita vastaan ja odotin että ne ajan kanssa laimenisivat. Monesta muusta jutusta kyllä.
-Ap
Kyllä luen tätä ketjua. Tässä olen, tuon kommentin kirjoittaja.
Siis en tiedä, miten tuossa tilanteessa pitäisi toimia, kun on talo, lapset ja se kultainen noutajakin. Luultavimmin oikeasti katkoa kaikki välit tyystin, eikä enää ikinä ottaa yhteyttä (siis siihen ihastukseen).
Mutta siis pointtini olikin lähinnä se, että pitää edes itselleen myöntää ja tajuta, että henkinen pettäminen on myös pettämistä (se, mitä tuossa kuvailin henkiseksi pettämiseksi).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellakin ihastuminen ja toisesta haaveilu vuosikausia on pettämistä. Sille on ihan oma sanakin: se on henkistä pettämistä. Ja monesti henkinen pettäminen on fyysistä pettämistä pahempaa.
Tai itse asiassa henkinen pettäminen ON pahempaa, varsinkin kun se jatkuu noin pitkään ja pakonomaisesti.
En tiedä lukeeko tämän kirjoittaja enää ketjua, mutta haluaisin ihan mielenkiinnosta tietää, että mikä on se tämän koulukunnan ihmisten mielestä oikea tapa toimia? Pitääkö erota heti kun huomaa ihastuneensa toiseen? Vaikka olisi talot ja lapset ja kultaiset noutajat ja kaikki? Vaikka tiedetään, että useimmat ihmiset ihastuu pitkän suhteen aikana joskus muihinkin ja useimmiten se menee ajan kanssa ohi?
Tiedän, että olen monella tavalla hoitanut tilanteen surkeasti. Mutta edes jälkiviisaasti katsottuna en jotenkin osaa tuntea morkkista siitä, että yritin tapella tunteita vastaan ja odotin että ne ajan kanssa laimenisivat. Monesta muusta jutusta kyllä.
-Ap
Kyllä luen tätä ketjua. Tässä olen, tuon kommentin kirjoittaja.
Siis en tiedä, miten tuossa tilanteessa pitäisi toimia, kun on talo, lapset ja se kultainen noutajakin. Luultavimmin oikeasti katkoa kaikki välit tyystin, eikä enää ikinä ottaa yhteyttä (siis siihen ihastukseen).
Mutta siis pointtini olikin lähinnä se, että pitää edes itselleen myöntää ja tajuta, että henkinen pettäminen on myös pettämistä (se, mitä tuossa kuvailin henkiseksi pettämiseksi).
Ei se ole mistään itselle myöntämisistä kiinni, kun joku on kanssasi yksinkertaisesti eri mieltä. Siitä olen kyllä samoilla linjoilla, että henkinen pettäminenkin on pettämistä, mutta eri mieltä siitä että pelkkä tunne tai ajatus olisi sitä.
Ja kuten edellä sanottu, viime kädessä uskottomuuden rajat määrittelee suhteen osapuolet itse eikä kukaan ulkopuolinen. Minä olen oikeastaan suht varma, että exäni nauraisi sinulle päin naamaa jos menisit sanomaan hänelle että pelkkä ihastuminen pettämistä. Itseasiassa veikkaan, että hänelläkin oli suhteemme aikana omat ihastuksensa. Ei me oltu mitään ajatuspoliiseja toisillemme.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarkoitin henkisellä pettämisellä sitä, että viestittelet yms. kyseisen tyypin kanssa ja olet häneen korvia myöten ihastunut.
Pelkkä tunne ilman mitään tekoja ei ole henkistä pettämistä siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitin henkisellä pettämisellä sitä, että viestittelet yms. kyseisen tyypin kanssa ja olet häneen korvia myöten ihastunut.
Pelkkä tunne ilman mitään tekoja ei ole henkistä pettämistä siis.
Aa okei, tästä olen kyllä ihan samaa mieltä, mutta sellaista ei tapahtunut ennen eroa. Mitään kahdenkeskistä yhteydenpitoa ei ollut. No, paitsi muutama viesti päiviä ennen eroa.
Haluan vielä korostaa, etten missään nimessä väitä toimineeni oikein. Mutta se vuosien ihastuminen ei minusta ollut pettämistä, minä yritin saada sen loppumaan ja erosin päivissä sen jälkeen kun tajusin etten pysty. Toki olen silti kohdellut huonosti sekä exääni että ihastukseni puolisoa. Jos olisin suoraselkäinen, olisin ollut rehellinen kaikille osapuolille. Mutta siihen on syynsä miksei se ollut tässä tapauksessa mahdollista.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikäs tilanne? Vakaa?
Mitään ei tapahdu, mitään ei kuulu. Olen surullinen ja pettynyt ja hukassa. Ja mietin, miten hiton tyhmä pitää ihmisen olla, kun minun tunteillani saa pyyhkiä hanuria ja siitä huolimatta tämä ei vaan lopu.
Mutta olen nyt ajatellut, että ehkä minä voin ottaa sen tunteen ikäänkuin takaisin itselleni. Sen ei tarvitse enää koskettaa sitä ihmistä. Minä olen ihastunut tai rakastunut tai hullu, mutta se kaikki on minun päässäni. Se on kaipuuta johonkin ihmiseen, joka hyväksyy ja välittää ja haluaa ja ikävöi takaisin - eikä tämä todistetusti ole se ihminen.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäs tilanne? Vakaa?
Mitään ei tapahdu, mitään ei kuulu. Olen surullinen ja pettynyt ja hukassa. Ja mietin, miten hiton tyhmä pitää ihmisen olla, kun minun tunteillani saa pyyhkiä hanuria ja siitä huolimatta tämä ei vaan lopu.
Mutta olen nyt ajatellut, että ehkä minä voin ottaa sen tunteen ikäänkuin takaisin itselleni. Sen ei tarvitse enää koskettaa sitä ihmistä. Minä olen ihastunut tai rakastunut tai hullu, mutta se kaikki on minun päässäni. Se on kaipuuta johonkin ihmiseen, joka hyväksyy ja välittää ja haluaa ja ikävöi takaisin - eikä tämä todistetusti ole se ihminen.
-Ap
Jos toinen on varattiu, niin herrajestas eiköhän se ole itsestäänselvyys, ettei vastakaikua tule, eikä sinun tunteiden mitätöintiä. Miksi jollain lailla syytät tätä toista, eihän kukaan voi pakolla toiseen ihastua jos vain sinä sitä haluat, outoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäs tilanne? Vakaa?
Mitään ei tapahdu, mitään ei kuulu. Olen surullinen ja pettynyt ja hukassa. Ja mietin, miten hiton tyhmä pitää ihmisen olla, kun minun tunteillani saa pyyhkiä hanuria ja siitä huolimatta tämä ei vaan lopu.
Mutta olen nyt ajatellut, että ehkä minä voin ottaa sen tunteen ikäänkuin takaisin itselleni. Sen ei tarvitse enää koskettaa sitä ihmistä. Minä olen ihastunut tai rakastunut tai hullu, mutta se kaikki on minun päässäni. Se on kaipuuta johonkin ihmiseen, joka hyväksyy ja välittää ja haluaa ja ikävöi takaisin - eikä tämä todistetusti ole se ihminen.
-Ap
Jos toinen on varattiu, niin herrajestas eiköhän se ole itsestäänselvyys, ettei vastakaikua tule, eikä sinun tunteiden mitätöintiä. Miksi jollain lailla syytät tätä toista, eihän kukaan voi pakolla toiseen ihastua jos vain sinä sitä haluat, outoa.
Enhän minä ketään syytä tai pakota. Eikä kyse ole siitä ettei vastakaikua olisi tullut, vaan siitä, että sitä tuli ja sitten se peruttiin. Se oli aika kivuliasta. Tietysti eri asia, jos vastaus olisi alunperinkin ollut vakaa "ei kiitos". Niinkuin olisi varmaan ollut kaikille parasta.
Tunnistan kyllä ajatuksen, että varatun kanssa pelisäännöt on erilaiset. Se, mikä olisi sinkkujen välillä tunteilla leikkimistä on varatun kohdalla päinvastoin jopa oikein toimittu. Tai eniten oikein, mitä siinä tilanteessa enää voi tehdä kun on kerran mokattu. Mutta eihän se sitä tosiasiaa muuta, ettei kannata antaa sydäntä jollekin, joka ei ota sitä vastaan ja kohtele sitä hellästi. Se pitää ottaa takaisin.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitin henkisellä pettämisellä sitä, että viestittelet yms. kyseisen tyypin kanssa ja olet häneen korvia myöten ihastunut.
Pelkkä tunne ilman mitään tekoja ei ole henkistä pettämistä siis.
Aa okei, tästä olen kyllä ihan samaa mieltä, mutta sellaista ei tapahtunut ennen eroa. Mitään kahdenkeskistä yhteydenpitoa ei ollut. No, paitsi muutama viesti päiviä ennen eroa.
Haluan vielä korostaa, etten missään nimessä väitä toimineeni oikein. Mutta se vuosien ihastuminen ei minusta ollut pettämistä, minä yritin saada sen loppumaan ja erosin päivissä sen jälkeen kun tajusin etten pysty. Toki olen silti kohdellut huonosti sekä exääni että ihastukseni puolisoa. Jos olisin suoraselkäinen, olisin ollut rehellinen kaikille osapuolille. Mutta siihen on syynsä miksei se ollut tässä tapauksessa mahdollista.
-Ap
Olen eri kirjoittaja, mutta jos VUOSIA olet ihastunut johonkin toiseen kun puolisoosi kertomatta sitä hänelle, kyllä se ainakin mun mielestä jonkinlaista henkistä pettämistä on. Silloinhan haaveilet toisesta ihmisestä kuin puolisosi eikä hän riitä sinulle. Olet tavallaan poissaoleva henkisesti hänelle, eikä hän tiedä syytä. Jolloin hän ei voi mitenkään parantaa tilannetta.
Hyvin arveluttavaa toimintaa joka tapauksessa. Ja outoa, ettei tunteet laimene vuosien kuluessa kun vastakaikua ei tule.
Olen edelleen sitä mieltä, että ihastuksesi on teidän kaveri, joten et ole uskaltanut tehdä asialle mitään, ennen kuin sait vastakaikua. Kunnes mies päätti pitää oman puolisonsa ja siitä et nyt pääse yli.
Varattuun ihastuminen on hirveä kokemus. Olin itsekin varattu silloin. Koin parhaaksi vaihtaa työpaikkaa, kun ihastus pomoon ei helpottanut. Ei ole helpottanut vieläkään, mutta ainakaan ei tullut tehtyä mitään tyhmää. Harmittaa vain että sen takia jäi hyvä työpaikka. Tehty mitä tehty, parempi joka tapauksessa näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäs tilanne? Vakaa?
Mitään ei tapahdu, mitään ei kuulu. Olen surullinen ja pettynyt ja hukassa. Ja mietin, miten hiton tyhmä pitää ihmisen olla, kun minun tunteillani saa pyyhkiä hanuria ja siitä huolimatta tämä ei vaan lopu.
Mutta olen nyt ajatellut, että ehkä minä voin ottaa sen tunteen ikäänkuin takaisin itselleni. Sen ei tarvitse enää koskettaa sitä ihmistä. Minä olen ihastunut tai rakastunut tai hullu, mutta se kaikki on minun päässäni. Se on kaipuuta johonkin ihmiseen, joka hyväksyy ja välittää ja haluaa ja ikävöi takaisin - eikä tämä todistetusti ole se ihminen.
-Ap
Jos toinen on varattiu, niin herrajestas eiköhän se ole itsestäänselvyys, ettei vastakaikua tule, eikä sinun tunteiden mitätöintiä. Miksi jollain lailla syytät tätä toista, eihän kukaan voi pakolla toiseen ihastua jos vain sinä sitä haluat, outoa.
Enhän minä ketään syytä tai pakota. Eikä kyse ole siitä ettei vastakaikua olisi tullut, vaan siitä, että sitä tuli ja sitten se peruttiin. Se oli aika kivuliasta. Tietysti eri asia, jos vastaus olisi alunperinkin ollut vakaa "ei kiitos". Niinkuin olisi varmaan ollut kaikille parasta.
Tunnistan kyllä ajatuksen, että varatun kanssa pelisäännöt on erilaiset. Se, mikä olisi sinkkujen välillä tunteilla leikkimistä on varatun kohdalla päinvastoin jopa oikein toimittu. Tai eniten oikein, mitä siinä tilanteessa enää voi tehdä kun on kerran mokattu. Mutta eihän se sitä tosiasiaa muuta, ettei kannata antaa sydäntä jollekin, joka ei ota sitä vastaan ja kohtele sitä hellästi. Se pitää ottaa takaisin.
-Ap
Puhut hieman ristiin asioita, huomaatko?
Kyllähän sä siis jo suhteessa ollessasi sait kontaktin tuohon ihastukseesi ja olitte yhteydessä niinkin syvällisesti, että sait vastakaikua ja lopulta pakit.
Ja tämä kaikki tapahtui suhteessa ollessasi, ja vasta tämän jälkeen jätit miehesi.
Kivahan se on varattuna flirtata. Saa vähän piristystä päivään ja itseluottamus kohoaa, kun tietää, että vielä olisi muitakin ottajia. Mutta kukapa sitä viitsisi koko arkeansa räjäyttää rikki, kun ei olisi mitään takeita siitä, että siitä uudesta elämästä tulisi laadukkaampaa kuin jo olemassa oleva? Miten sujuisi taloudellisesti? Miten kävisi sosiaalisten ympyröiden? Olisiko se käytännöllistä? Ajatelkaa nyt kaikkea sitä vaivaa, mikä koituu pesän osituksesta, huoltajuus- ja elatusasioista? Ihan nyt vaikka sellainenkin asia kuin talon myynti: jos on elänyt 15 vuotta yhdessä ja samassa talossa, niin mikä valtava työ siinä olisi käydä läpi kaikki huoneet, kaikki tavarat, etsiä uusi asunto, saada sovittua ex-puolison kanssa käytännön järjestelyistä, myyntiin liittyvät asiat, verotus ym. ym. Sorry, mutta harva viitsii ryhtyä tuollaiseen muuta kuin äärimmäisen pakon edessä. Helpompi olisi melkein sallia puolisollekin salasuhde joksikin aikaa kuin lyödä koko kuvio uusiksi. Jonkin pikku viestittelyn, muutaman pusun tai yhteisen yön perusteella en kyllä ryhtyisi noin radikaaleja muutoksia arkielämääni tekemään. Ainakin sen uuden naisen pitäisi olla huomattavasti rikkaampi kuin nykyinen, että kannattaisi vaihtaa. Hän näet voisi rahalla hoitaa kaikki käytännön asiat kuten autot ja asunnot, niin ei tarvitsisi eksän kanssa riidellä mistään. Olen kuitenkin niin mukavuudenhaluinen ja inhoan isoja muutoksia elämässä, että enpä ehkä ryhtyisi mihinkään uuteen vaikka olisi kuinka nuori ja nätti ja rikas. Jätän tuollaiset vehtaukset niille, jotka tykkäävät lastata elämäänsä monimutkaistavia sotkuja. Minä en sellaista kaipaa.
Etenkin ne, kertonee että pettäjä mies ei taida olla niin ronkeli.. syö kuormasta kuin kuormasta ;)