Lue keskustelun säännöt.
Varatusta tykkääminen
25.12.2022 |
Miksi täältä poistettiin ketju, jossa kerroin yrittäväni päästä eroon varattuun kohdistuvista kielletyistä tunteista? Miksi tästä aiheesta ei saa keskustella? Luulisi, että se olisi kaikkien osapuolten etu saada vinkkejä miten tällaiset ongelmat saa kuriin.
Kommentit (955)
Vierailija kirjoitti:
Luulenpa, että miehen tunteet eivät vain yksinkertaisesti ole yhtä vahvat, kuin ap:n. Elämä ap:n kanssa ei tunnu tarpeeksi houkuttelevalta, tai vaikka nyt tuntuisikin, niin ehkäpä epäilee, ettei se pidemmän päälle kantaisi, ja voisikin tulla katumafiiliksiä. Lopputulema: Vaikka kiinnostaa, niin ei tarpeeksi, että haluaisi ottaa ison riskin. Brutaalia, mutta todennäköisin selitys.
en tajua. Minkä riskin? Jos on ihastunut uuteen, niin eikö siitä vanhasta jouda luopua? Mitä siinä sitten menettää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kerro sen tyttöystävälle/avovaimolle/vaimolle mitä on meneillään niin eiköhän se sieltä tipahda sun käsivarsille
ei muuten tipahda. Jos alkuperäisen suhteen ongelma on vaikka seksin puute, ylipaino tai nalkutus, niin nämä ongelmat korjaantuvat nopiaan kun kolmas pyörä tulee esille. Joka ikinen nainen, jolle tiedän selvinneen miehen sivusuhde on aloittanut taistelun miehestä siltä seisomalta. Yhdenkään en tiedä pistäneen miestä pihalle.
Vierailija kirjoitti:
Hassua miten eri tavalla näemme tämän blokki asian ap.
Mua hävettäis ihan hirveesti laittaa blokit ja ottaa pois parin päivän päästä. Tavallaan näen et siinä myöntää etten pysty olemaan erossa ihastuksesta ja et olen aivan lääpälläni. Mitä en tietenkään varattuna halua myöntää ;) eikö se ihastuskin ihmettele et tänään saa viestit läpi mut eilen ei :D
Mä näen sen et laitan blokit joka somessa, vahvuutena. Olen yrittänyt tälle miehelle kertoa etten halua enää mitään yhteydenpitoa, haluan jatkaa elämääni eteenpäin. Ei mene vaan jakeluun. Tälläkin hetkellä yrittää soittaa mulle. Miksei nyt vietä ihanaa joululomaa ihanan vaimon kanssa, josta ei lupauksista huolimatta haluakaan erota. Nyt näytän että olen vahva, blokkaan sen pysyvästi joka paikasta. Pakostikin näemme aina välillä, mutta mitään yhteydenottoja en häneltä enää halua. Tunnen itseni kynnysmatoksi. Mulle voi lupailla kaikenlaista mutta mitään ei tarvitse pitää.
174
Ota neuvo toiselta samassa tilanteessa olleelta: Etsi laastari. Toinen mies ihan kevyttä tapailua varten. Saattaa tapahtua kaksi asiaa: a) huomaat itse, ettei tuo tyhjän lupailija ole ainoa mies planeetalla, ei edes ainoa johon voisit rakastua eikä ainoa joka kiinnostuisi sinusta b) miehelle tulee yhtäkkiä kiire tehdä ratkaisuja
Mulle tapahtui molemmat. Pystyin toteamaan varsin tyynesti, että minä jatkan nyt elämääni eteenpäin ja jätän tämän episodin taakse. Mitään en ole hävinnyt, nyt kun olen vapaa tuosta taakasta mulla on vain voitettavaa. Mies puolestaan oksensi hätäpäissään seurustelukumppanilleen, ettei hän ihan oikeasti halua enää jatkaa ja nyt tämä ero on lopullinen -> nainen veti yliannostuksen jotain bentsoja tmv, josta sai sen verran kuupan ja vatsan sekaisin, että sai dramaattisen sairaalareissun aikaan -> mies syytti minua (!) kun olin pakottanut hänet kiirehtimään, hän kun oli halunnut hoitaa eron "siististi".
Jos en olisi tempautunut irti jo aiemmin tuosta ihmeellisestä henkisestä loopista, jossa miehen ongelmat irtautua parisuhdevankilastaan olivat jotenkin mystisesti myös minun taakkani ja murheeni, olisin varmasti ottanut nuo syytökset raskaasti. Nyt vain totesin, ettei ole minun syytäni, että olet ainakin kaksi vuotta halunnut lopettaa seurustelusuhteen eikä ole munaa riittänyt, ei ennen minun tapaamistani eikä sen jälkeenkään -ja jatkoin elämääni.
Vierailija kirjoitti:
Sitä vaan olen aina miettiny, että miksi se toinen nainen ei koskaan sano vaimolle terveisiä tai piipahda miehen kotona käymään, kun vaimo on kotona?
Ehkä ajattelee ettei ole mun asia päättää mitä ukko tekee liittonsa kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassua miten eri tavalla näemme tämän blokki asian ap.
Mua hävettäis ihan hirveesti laittaa blokit ja ottaa pois parin päivän päästä. Tavallaan näen et siinä myöntää etten pysty olemaan erossa ihastuksesta ja et olen aivan lääpälläni. Mitä en tietenkään varattuna halua myöntää ;) eikö se ihastuskin ihmettele et tänään saa viestit läpi mut eilen ei :D
Mä näen sen et laitan blokit joka somessa, vahvuutena. Olen yrittänyt tälle miehelle kertoa etten halua enää mitään yhteydenpitoa, haluan jatkaa elämääni eteenpäin. Ei mene vaan jakeluun. Tälläkin hetkellä yrittää soittaa mulle. Miksei nyt vietä ihanaa joululomaa ihanan vaimon kanssa, josta ei lupauksista huolimatta haluakaan erota. Nyt näytän että olen vahva, blokkaan sen pysyvästi joka paikasta. Pakostikin näemme aina välillä, mutta mitään yhteydenottoja en häneltä enää halua. Tunnen itseni kynnysmatoksi. Mulle voi lupailla kaikenlaista mutta mitään ei tarvitse pitää.
174
Ota neuvo toiselta samassa tilanteessa olleelta: Etsi laastari. Toinen mies ihan kevyttä tapailua varten. Saattaa tapahtua kaksi asiaa: a) huomaat itse, ettei tuo tyhjän lupailija ole ainoa mies planeetalla, ei edes ainoa johon voisit rakastua eikä ainoa joka kiinnostuisi sinusta b) miehelle tulee yhtäkkiä kiire tehdä ratkaisuja
Mulle tapahtui molemmat. Pystyin toteamaan varsin tyynesti, että minä jatkan nyt elämääni eteenpäin ja jätän tämän episodin taakse. Mitään en ole hävinnyt, nyt kun olen vapaa tuosta taakasta mulla on vain voitettavaa. Mies puolestaan oksensi hätäpäissään seurustelukumppanilleen, ettei hän ihan oikeasti halua enää jatkaa ja nyt tämä ero on lopullinen -> nainen veti yliannostuksen jotain bentsoja tmv, josta sai sen verran kuupan ja vatsan sekaisin, että sai dramaattisen sairaalareissun aikaan -> mies syytti minua (!) kun olin pakottanut hänet kiirehtimään, hän kun oli halunnut hoitaa eron "siististi".
Jos en olisi tempautunut irti jo aiemmin tuosta ihmeellisestä henkisestä loopista, jossa miehen ongelmat irtautua parisuhdevankilastaan olivat jotenkin mystisesti myös minun taakkani ja murheeni, olisin varmasti ottanut nuo syytökset raskaasti. Nyt vain totesin, ettei ole minun syytäni, että olet ainakin kaksi vuotta halunnut lopettaa seurustelusuhteen eikä ole munaa riittänyt, ei ennen minun tapaamistani eikä sen jälkeenkään -ja jatkoin elämääni.
Huh! Onneksi pääsit eroon tuosta ongelmavyyhdistä!
Miten ihmeessä pääsit noin helposti irti tunteista?
Varmasti ihana ja helpottunut olo. Olen aidosti kateellinen!
174
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassua miten eri tavalla näemme tämän blokki asian ap.
Mua hävettäis ihan hirveesti laittaa blokit ja ottaa pois parin päivän päästä. Tavallaan näen et siinä myöntää etten pysty olemaan erossa ihastuksesta ja et olen aivan lääpälläni. Mitä en tietenkään varattuna halua myöntää ;) eikö se ihastuskin ihmettele et tänään saa viestit läpi mut eilen ei :D
Mä näen sen et laitan blokit joka somessa, vahvuutena. Olen yrittänyt tälle miehelle kertoa etten halua enää mitään yhteydenpitoa, haluan jatkaa elämääni eteenpäin. Ei mene vaan jakeluun. Tälläkin hetkellä yrittää soittaa mulle. Miksei nyt vietä ihanaa joululomaa ihanan vaimon kanssa, josta ei lupauksista huolimatta haluakaan erota. Nyt näytän että olen vahva, blokkaan sen pysyvästi joka paikasta. Pakostikin näemme aina välillä, mutta mitään yhteydenottoja en häneltä enää halua. Tunnen itseni kynnysmatoksi. Mulle voi lupailla kaikenlaista mutta mitään ei tarvitse pitää.
174
Ota neuvo toiselta samassa tilanteessa olleelta: Etsi laastari. Toinen mies ihan kevyttä tapailua varten. Saattaa tapahtua kaksi asiaa: a) huomaat itse, ettei tuo tyhjän lupailija ole ainoa mies planeetalla, ei edes ainoa johon voisit rakastua eikä ainoa joka kiinnostuisi sinusta b) miehelle tulee yhtäkkiä kiire tehdä ratkaisuja
Mulle tapahtui molemmat. Pystyin toteamaan varsin tyynesti, että minä jatkan nyt elämääni eteenpäin ja jätän tämän episodin taakse. Mitään en ole hävinnyt, nyt kun olen vapaa tuosta taakasta mulla on vain voitettavaa. Mies puolestaan oksensi hätäpäissään seurustelukumppanilleen, ettei hän ihan oikeasti halua enää jatkaa ja nyt tämä ero on lopullinen -> nainen veti yliannostuksen jotain bentsoja tmv, josta sai sen verran kuupan ja vatsan sekaisin, että sai dramaattisen sairaalareissun aikaan -> mies syytti minua (!) kun olin pakottanut hänet kiirehtimään, hän kun oli halunnut hoitaa eron "siististi".
Jos en olisi tempautunut irti jo aiemmin tuosta ihmeellisestä henkisestä loopista, jossa miehen ongelmat irtautua parisuhdevankilastaan olivat jotenkin mystisesti myös minun taakkani ja murheeni, olisin varmasti ottanut nuo syytökset raskaasti. Nyt vain totesin, ettei ole minun syytäni, että olet ainakin kaksi vuotta halunnut lopettaa seurustelusuhteen eikä ole munaa riittänyt, ei ennen minun tapaamistani eikä sen jälkeenkään -ja jatkoin elämääni.
Huh! Onneksi pääsit eroon tuosta ongelmavyyhdistä!
Miten ihmeessä pääsit noin helposti irti tunteista?
Varmasti ihana ja helpottunut olo. Olen aidosti kateellinen!174
En päässytkään. Jos sitä jäät odottelemaan annat niille tunteille niin suuren merkityksen, että ne määrittävät sinun valintasi ja hyvinvointisi jatkossakin. Jotain tapahtui, josta havahduin siihen tosiasiaan, että syystä tai toisesta se huono suhde on miehelle kuitenkin niin tärkeä, että hän mieluummin loukkaa mua loputtomasti kuin vaarantaa tämän suhteen. Hän olisi halunnut tämän naisen ystävyyden, hän olisi halunnut suhteen mun kanssa, mutta jatkaa ystävinä tän naisen kanssa, jotta voi jatkossakin "huolehtia" hänestä. Ja tätä ystävyyden mahdollisuutta piti nyt sit suojella mun kustannuksellani. Joo, hän rakastui minuun, uskotaan, mutta hän oli lojaalimpi toiselle. Toisen tunteet merkitsi hälle enemmän kuin minun. Se riitti. Ei sellaiseen suhteeseen voi lähteä. Se vaan vaati tämän oivalluksen ja tiesin, että se on loppu nyt. Enkä taakse katsonut. Se laastari auttaa pitämään ajatukset poissa ja toisen osapuolen uskomaan, että päätös on nyt tehty, turha naputtaa viestiä perään.
Vierailija kirjoitti:
En päässytkään. Jos sitä jäät odottelemaan annat niille tunteille niin suuren merkityksen, että ne määrittävät sinun valintasi ja hyvinvointisi jatkossakin. Jotain tapahtui, josta havahduin siihen tosiasiaan, että syystä tai toisesta se huono suhde on miehelle kuitenkin niin tärkeä, että hän mieluummin loukkaa mua loputtomasti kuin vaarantaa tämän suhteen. Hän olisi halunnut tämän naisen ystävyyden, hän olisi halunnut suhteen mun kanssa, mutta jatkaa ystävinä tän naisen kanssa, jotta voi jatkossakin "huolehtia" hänestä. Ja tätä ystävyyden mahdollisuutta piti nyt sit suojella mun kustannuksellani. Joo, hän rakastui minuun, uskotaan, mutta hän oli lojaalimpi toiselle. Toisen tunteet merkitsi hälle enemmän kuin minun. Se riitti. Ei sellaiseen suhteeseen voi lähteä. Se vaan vaati tämän oivalluksen ja tiesin, että se on loppu nyt. Enkä taakse katsonut. Se laastari auttaa pitämään ajatukset poissa ja toisen osapuolen uskomaan, että päätös on nyt tehty, turha naputtaa viestiä perään.
Kyllähän irti pääsemisen pitäisi olla helppoa. Pelkkiä tyhjiä lupauksia antanut mies luulisi olevan helppo unohtaa. Se yhteinen elämä ja kaikki ihana mitä lupailtiin, oli juurikin sitä mitä tarvitsin. Kaikki ne yhteiset taivaanrannan maalailut, luulin että nyt onni potkaisi kovaa. Sen tajuaminen, ettei sellaista ihmistä johon ihastuin, ole olemassakaan, on vaikeaa hyväksyä. Välillä mieli tekee tepposet ja ihan väkisin miettii, että onhan hänen pakko olla sellainen kuin lupasi. Sitten tulee järki joka sanoo, että hän on edelleen naimisissa vaikka muuta lupasi. Eikä hän tule eroamaan minun vuokseni, hän olisi sen jo tehnyt. Enkä minäkään halua heittää hyvää elämääni hukkaan jahkaavan taivaanrannanmaalarin takia. Pitäisi vaan saada elämään jotain, joka täyttää tämän aukon, ettei jää aikaa tunteille ja hänen miettimiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on pitkä, 20 vuoden avioliitto takana ja tapasin töissä unelmieni miehen, joka kertoikin pian että on miettinyt eroavansa omasta puolisostaan.
Hän olisi selvästi ollut halukas tutustumaan paremmin ja viettämään aikaa yhdessä.
Myönsikin myöhemmin, että oli aidosti kiinnostunut, mutta koska itse epäröin tilanteessa, homma lässähti.
Mutta olin häneen täysin ihastunut ja rakastunut eikä se katoa minnekään, olen vain niin sitoutunut omaan mieheeni jota rakastan yli kaiken.
Eli voi aidosti olla myös niin, että se ihastus olisi itselle todella tärkeä ja vakavasti otettava, mutta joillain järki pysyy kuitenkin päässä ja ymmärtää että tunteet voivat laimeta ja ihmisillä on erilaisia elämänarvoja.
Kyse on lopulta siitä, kenen kanssa haluaa elää.
Itse pidän toisen miehen itselläni muistoissa ja ajatuksissa, haaveissakin välillä. Ei se ole pettämistä eikä tunteita voi tappaa.
Mutta kun pidämme yhteyttä, se tuntuu samaan aikaan raastavalta ja hyvältä, joten ehkä en pitäisi yhteyttä lainkaan jos pystyisin täysin luopumaan. Hänkään ei ole luopunut minusta. Mutta eroa ei itselleni tule ainakaan tästä syystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassua miten eri tavalla näemme tämän blokki asian ap.
Mua hävettäis ihan hirveesti laittaa blokit ja ottaa pois parin päivän päästä. Tavallaan näen et siinä myöntää etten pysty olemaan erossa ihastuksesta ja et olen aivan lääpälläni. Mitä en tietenkään varattuna halua myöntää ;) eikö se ihastuskin ihmettele et tänään saa viestit läpi mut eilen ei :D
Mä näen sen et laitan blokit joka somessa, vahvuutena. Olen yrittänyt tälle miehelle kertoa etten halua enää mitään yhteydenpitoa, haluan jatkaa elämääni eteenpäin. Ei mene vaan jakeluun. Tälläkin hetkellä yrittää soittaa mulle. Miksei nyt vietä ihanaa joululomaa ihanan vaimon kanssa, josta ei lupauksista huolimatta haluakaan erota. Nyt näytän että olen vahva, blokkaan sen pysyvästi joka paikasta. Pakostikin näemme aina välillä, mutta mitään yhteydenottoja en häneltä enää halua. Tunnen itseni kynnysmatoksi. Mulle voi lupailla kaikenlaista mutta mitään ei tarvitse pitää.
174
Ota neuvo toiselta samassa tilanteessa olleelta: Etsi laastari. Toinen mies ihan kevyttä tapailua varten. Saattaa tapahtua kaksi asiaa: a) huomaat itse, ettei tuo tyhjän lupailija ole ainoa mies planeetalla, ei edes ainoa johon voisit rakastua eikä ainoa joka kiinnostuisi sinusta b) miehelle tulee yhtäkkiä kiire tehdä ratkaisuja
Mulle tapahtui molemmat. Pystyin toteamaan varsin tyynesti, että minä jatkan nyt elämääni eteenpäin ja jätän tämän episodin taakse. Mitään en ole hävinnyt, nyt kun olen vapaa tuosta taakasta mulla on vain voitettavaa. Mies puolestaan oksensi hätäpäissään seurustelukumppanilleen, ettei hän ihan oikeasti halua enää jatkaa ja nyt tämä ero on lopullinen -> nainen veti yliannostuksen jotain bentsoja tmv, josta sai sen verran kuupan ja vatsan sekaisin, että sai dramaattisen sairaalareissun aikaan -> mies syytti minua (!) kun olin pakottanut hänet kiirehtimään, hän kun oli halunnut hoitaa eron "siististi".
Jos en olisi tempautunut irti jo aiemmin tuosta ihmeellisestä henkisestä loopista, jossa miehen ongelmat irtautua parisuhdevankilastaan olivat jotenkin mystisesti myös minun taakkani ja murheeni, olisin varmasti ottanut nuo syytökset raskaasti. Nyt vain totesin, ettei ole minun syytäni, että olet ainakin kaksi vuotta halunnut lopettaa seurustelusuhteen eikä ole munaa riittänyt, ei ennen minun tapaamistani eikä sen jälkeenkään -ja jatkoin elämääni.
Huh! Onneksi pääsit eroon tuosta ongelmavyyhdistä!
Miten ihmeessä pääsit noin helposti irti tunteista?
Varmasti ihana ja helpottunut olo. Olen aidosti kateellinen!174
En päässytkään. Jos sitä jäät odottelemaan annat niille tunteille niin suuren merkityksen, että ne määrittävät sinun valintasi ja hyvinvointisi jatkossakin. Jotain tapahtui, josta havahduin siihen tosiasiaan, että syystä tai toisesta se huono suhde on miehelle kuitenkin niin tärkeä, että hän mieluummin loukkaa mua loputtomasti kuin vaarantaa tämän suhteen. Hän olisi halunnut tämän naisen ystävyyden, hän olisi halunnut suhteen mun kanssa, mutta jatkaa ystävinä tän naisen kanssa, jotta voi jatkossakin "huolehtia" hänestä. Ja tätä ystävyyden mahdollisuutta piti nyt sit suojella mun kustannuksellani. Joo, hän rakastui minuun, uskotaan, mutta hän oli lojaalimpi toiselle. Toisen tunteet merkitsi hälle enemmän kuin minun. Se riitti. Ei sellaiseen suhteeseen voi lähteä. Se vaan vaati tämän oivalluksen ja tiesin, että se on loppu nyt. Enkä taakse katsonut. Se laastari auttaa pitämään ajatukset poissa ja toisen osapuolen uskomaan, että päätös on nyt tehty, turha naputtaa viestiä perään.
Tämä tarina iski jotenkin aika kovaa. Tosin laastaria en halua ottaa enkä varmaan pystyisikään, minusta se olisi väärin sitä laastaria kohtaan. Sitäpaitsi tuntisin itseni varmaan entistä huonommaksi ja likaisemmaksi jos niin tekisin. Tällä hetkellä ajattelen jotenkin niin, että selvä, se jonka halusin on mieluummin jonkun muun kanssa joten ollaan ilman sitten. Kyllä tämä ajan kanssa tästä hiipuu.
Ja minulla ei ole ikinä toiminut tuo tunteita vastaan taisteleminen. Ne tunteet oikeasti määrittävät ison osan minun elämästäni, hyvässä ja pahassa, olisi itsepetosta väittää muuta. Mutta sitä mukaa kun ajatusprosessi etenee tulee ne tunteetkin pikkuhiljaa perässä. Vanhasta suhteestakin pääsin lähtemään vasta siinä vaiheessa kun rakkaus loppui, vaikka hyviä syitä olisi ollut jo vuosia aiemmin. Näin minä tämänkin tilanteen jälkeen. Tunteet hiipuu aikanaan, odottavan aika on vaan p*skamaisen pitkä joskus.
Mutta minulla on tietysti se ero sinun ja tuon 174:n tilanteisiin, että teillä mies ehkä arpoi selkeämmin kahden vaiheilla. Minun kanssani ei kukaan oikeastaan arvo, vaan mies on suhteellisen selvästi tehnyt päätöksensä, olkoonkin että satunnaisesti heikolla hetkellä sortuu antamaan ristiriitaisia signaaleja. Silloin on varmaan helpompi antaa tunteiden elää luonnolliseen loppuunsa. Sitten jos toinen antaa jatkuvasti uutta toivoa ja ruokkii ihastusta se on vaikeampaa.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiva kun joku halusi nostaa, vaikka aika yksinpuheluksi tämä ketju on mennyt. Tulin vaan päivittämään, että nyt pyhien jälkeen ehkä vähän parempi fiilis kaikesta. Ja jotenkin lähempänä sen hyväksymistä että tunteiden kohde ei valinnut minua ja sillä selvä.
-Ap
Kiva että sulla menee jo paremmin. Mulla taas menee hyvin huonosti. Ajatukset pyörii samaa kehää, ikävöin ihan järjettömästi ja vaan mietin onkohan yrittänyt ottaa yhteyttä. Samalla inhottaa ajatuskin, että varattu mies ottaisi minuun yhteyttä. Hulluksi kai tässä tulee.
174
Tänään ei taas ole mennyt yhtään hyvin, vähän väliä haaveilen siitä että pääsisin repimään tuolta ihmiseltä vaatteet päältä. Ja näitä kuumiin päiväuniin sortumisia seuraa aina se armoton henkinen krapula, kun tajuntaan iskostuu että ainiin eihän tuollaista tapahdu kun se sanoi jo ei. Viimeistään huomenna itketään taas.
Ei toki ollut pelkästään fyysisestä kiinnostuksesta kyse. Mutta minulla se vaan menee niin, että kun olen tosissaan ihastunut olen myös hyvin halukas.
-Ap
Mikä siinäkin on? Että niiden varattujen kanssa tulee juttuun ihan parhaiten?
Ja nekin minun kanssani, mutteivät tietenkään halua erota nyksästään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En päässytkään. Jos sitä jäät odottelemaan annat niille tunteille niin suuren merkityksen, että ne määrittävät sinun valintasi ja hyvinvointisi jatkossakin. Jotain tapahtui, josta havahduin siihen tosiasiaan, että syystä tai toisesta se huono suhde on miehelle kuitenkin niin tärkeä, että hän mieluummin loukkaa mua loputtomasti kuin vaarantaa tämän suhteen. Hän olisi halunnut tämän naisen ystävyyden, hän olisi halunnut suhteen mun kanssa, mutta jatkaa ystävinä tän naisen kanssa, jotta voi jatkossakin "huolehtia" hänestä. Ja tätä ystävyyden mahdollisuutta piti nyt sit suojella mun kustannuksellani. Joo, hän rakastui minuun, uskotaan, mutta hän oli lojaalimpi toiselle. Toisen tunteet merkitsi hälle enemmän kuin minun. Se riitti. Ei sellaiseen suhteeseen voi lähteä. Se vaan vaati tämän oivalluksen ja tiesin, että se on loppu nyt. Enkä taakse katsonut. Se laastari auttaa pitämään ajatukset poissa ja toisen osapuolen uskomaan, että päätös on nyt tehty, turha naputtaa viestiä perään.
Kyllähän irti pääsemisen pitäisi olla helppoa. Pelkkiä tyhjiä lupauksia antanut mies luulisi olevan helppo unohtaa. Se yhteinen elämä ja kaikki ihana mitä lupailtiin, oli juurikin sitä mitä tarvitsin. Kaikki ne yhteiset taivaanrannan maalailut, luulin että nyt onni potkaisi kovaa. Sen tajuaminen, ettei sellaista ihmistä johon ihastuin, ole olemassakaan, on vaikeaa hyväksyä. Välillä mieli tekee tepposet ja ihan väkisin miettii, että onhan hänen pakko olla sellainen kuin lupasi. Sitten tulee järki joka sanoo, että hän on edelleen naimisissa vaikka muuta lupasi. Eikä hän tule eroamaan minun vuokseni, hän olisi sen jo tehnyt. Enkä minäkään halua heittää hyvää elämääni hukkaan jahkaavan taivaanrannanmaalarin takia. Pitäisi vaan saada elämään jotain, joka täyttää tämän aukon, ettei jää aikaa tunteille ja hänen miettimiselle.
Se on jännä, miten ne järki ja tunteet ei oikein keskustele. Minunkin järkeni sanoo, että en kai minä nyt oikeasti haluaisi olla ihmisen kanssa, joka tekee kumppaninsa selän takana näitä asioita ja sitten pokkana jatkaa suhdetta. Minulla on siis lähtökohtaisesti hyvin jyrkkä suhtautuminen uskottomuuteen, niin hullulta ja tekopyhältä kuin se tässä yhteydessä kuulostaakin. Hieman ymmärtäväisempi niitä kohtaan, joilla uskottomuutta seuraa tunnustus ja/tai ero, mutta hyvin tuomitseva sellaista kohtaan että jatketaan vaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Se on tavallaan minun oma henkilökohtainen pahin parisuhdepelkoni. Että minua huijataan selän takana, että minulta riistetään oikeus tehdä informoituja päätöksiä elämästäni, valitaan minun puolestani. Kävellään minun ylitseni ilman että minä edes tiedän sitä eikä jätetä minulle mahdollisuutta vetää omia rajojani. Vanha kumppanini oli joskus edellisessä suhteessa pettänyt mutta itse tunnustanut, ja siihen hänen kanssaan tukeuduin, ajatukseen että kyllä se minullekin olisi rehellinen jos olisi jotain sopimatonta tehnyt. Tämä ihastus taas on tehnyt jollekin toiselle juuri sen, mitä minä kaikkein eniten pelkään. Miten minä voisin häneen enää koskaan luottaa? Ja tietäen kaiken tämän, miten helkkarissa minä en silti saa tätä tunnetta loppumaan?
Hitto sitä voi ihminen olla tollo.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro sen tyttöystävälle/avovaimolle/vaimolle mitä on meneillään niin eiköhän se sieltä tipahda sun käsivarsille
ei muuten tipahda. Jos alkuperäisen suhteen ongelma on vaikka seksin puute, ylipaino tai nalkutus, niin nämä ongelmat korjaantuvat nopiaan kun kolmas pyörä tulee esille. Joka ikinen nainen, jolle tiedän selvinneen miehen sivusuhde on aloittanut taistelun miehestä siltä seisomalta. Yhdenkään en tiedä pistäneen miestä pihalle.
Ai. Kun minun mieheni sivusuhde tuli selville, hän pakkasi reppunsa ja painui salarakkaansa luo ja jätti minut! Enkä kinunut perään, päinvastoin, haistattelin vain.
Takasi äijä ei tullu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En päässytkään. Jos sitä jäät odottelemaan annat niille tunteille niin suuren merkityksen, että ne määrittävät sinun valintasi ja hyvinvointisi jatkossakin. Jotain tapahtui, josta havahduin siihen tosiasiaan, että syystä tai toisesta se huono suhde on miehelle kuitenkin niin tärkeä, että hän mieluummin loukkaa mua loputtomasti kuin vaarantaa tämän suhteen. Hän olisi halunnut tämän naisen ystävyyden, hän olisi halunnut suhteen mun kanssa, mutta jatkaa ystävinä tän naisen kanssa, jotta voi jatkossakin "huolehtia" hänestä. Ja tätä ystävyyden mahdollisuutta piti nyt sit suojella mun kustannuksellani. Joo, hän rakastui minuun, uskotaan, mutta hän oli lojaalimpi toiselle. Toisen tunteet merkitsi hälle enemmän kuin minun. Se riitti. Ei sellaiseen suhteeseen voi lähteä. Se vaan vaati tämän oivalluksen ja tiesin, että se on loppu nyt. Enkä taakse katsonut. Se laastari auttaa pitämään ajatukset poissa ja toisen osapuolen uskomaan, että päätös on nyt tehty, turha naputtaa viestiä perään.
Kyllähän irti pääsemisen pitäisi olla helppoa. Pelkkiä tyhjiä lupauksia antanut mies luulisi olevan helppo unohtaa. Se yhteinen elämä ja kaikki ihana mitä lupailtiin, oli juurikin sitä mitä tarvitsin. Kaikki ne yhteiset taivaanrannan maalailut, luulin että nyt onni potkaisi kovaa. Sen tajuaminen, ettei sellaista ihmistä johon ihastuin, ole olemassakaan, on vaikeaa hyväksyä. Välillä mieli tekee tepposet ja ihan väkisin miettii, että onhan hänen pakko olla sellainen kuin lupasi. Sitten tulee järki joka sanoo, että hän on edelleen naimisissa vaikka muuta lupasi. Eikä hän tule eroamaan minun vuokseni, hän olisi sen jo tehnyt. Enkä minäkään halua heittää hyvää elämääni hukkaan jahkaavan taivaanrannanmaalarin takia. Pitäisi vaan saada elämään jotain, joka täyttää tämän aukon, ettei jää aikaa tunteille ja hänen miettimiselle.
Se on jännä, miten ne järki ja tunteet ei oikein keskustele. Minunkin järkeni sanoo, että en kai minä nyt oikeasti haluaisi olla ihmisen kanssa, joka tekee kumppaninsa selän takana näitä asioita ja sitten pokkana jatkaa suhdetta. Minulla on siis lähtökohtaisesti hyvin jyrkkä suhtautuminen uskottomuuteen, niin hullulta ja tekopyhältä kuin se tässä yhteydessä kuulostaakin. Hieman ymmärtäväisempi niitä kohtaan, joilla uskottomuutta seuraa tunnustus ja/tai ero, mutta hyvin tuomitseva sellaista kohtaan että jatketaan vaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Se on tavallaan minun oma henkilökohtainen pahin parisuhdepelkoni. Että minua huijataan selän takana, että minulta riistetään oikeus tehdä informoituja päätöksiä elämästäni, valitaan minun puolestani. Kävellään minun ylitseni ilman että minä edes tiedän sitä eikä jätetä minulle mahdollisuutta vetää omia rajojani. Vanha kumppanini oli joskus edellisessä suhteessa pettänyt mutta itse tunnustanut, ja siihen hänen kanssaan tukeuduin, ajatukseen että kyllä se minullekin olisi rehellinen jos olisi jotain sopimatonta tehnyt. Tämä ihastus taas on tehnyt jollekin toiselle juuri sen, mitä minä kaikkein eniten pelkään. Miten minä voisin häneen enää koskaan luottaa? Ja tietäen kaiken tämän, miten helkkarissa minä en silti saa tätä tunnetta loppumaan?
Hitto sitä voi ihminen olla tollo.
-Ap
Tämä, sanoitit hienosti asian ytimen. Mulla oli samanlaista sutinaa ja miehellä ei aikomustakaan erota vaimostaan. Lopulta kävi ilmi, että mä en todellakaan ollut ainut sivuhoito, vaan olin yksi monista. Ja minä hölmö olin mennyt niin rakastumaan ja hajottamaan oman avioliittoni, sillä olin aivan valmis olemaan tämä varatun miehen kanssa lopun elämääni. Pikku hiljaa tosiaan paljastui tuo, ettei eroakaan, sitten tuo, että flirttaa ympäriinsä enkä ole ainut. Ja ennenkuin paljastui kaikki noi muut naiset, niin painin nimenomaan tuon luottamuksen kanssa. Itselläni kun niin korkea moraali, että pettäminen johtaa eroon enkä petä huvikseni ja jatka silloin suhdetta.
Ehkä pääset niistä tunteista eroon, jos saisit jostain selville, että hän lirkuttaa muille myös. Se on hyvä tunteiden tappaja, kun et olekaan ainoa salarakas, vaan hän haaveilee muistakin. Mene nettiin penkomaan, jos löydät sieltä todisteita, ettet ole hänen ainut salarakkaansa.
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä, miten ne järki ja tunteet ei oikein keskustele. Minunkin järkeni sanoo, että en kai minä nyt oikeasti haluaisi olla ihmisen kanssa, joka tekee kumppaninsa selän takana näitä asioita ja sitten pokkana jatkaa suhdetta. Minulla on siis lähtökohtaisesti hyvin jyrkkä suhtautuminen uskottomuuteen, niin hullulta ja tekopyhältä kuin se tässä yhteydessä kuulostaakin. Hieman ymmärtäväisempi niitä kohtaan, joilla uskottomuutta seuraa tunnustus ja/tai ero, mutta hyvin tuomitseva sellaista kohtaan että jatketaan vaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Se on tavallaan minun oma henkilökohtainen pahin parisuhdepelkoni. Että minua huijataan selän takana, että minulta riistetään oikeus tehdä informoituja päätöksiä elämästäni, valitaan minun puolestani. Kävellään minun ylitseni ilman että minä edes tiedän sitä eikä jätetä minulle mahdollisuutta vetää omia rajojani. Vanha kumppanini oli joskus edellisessä suhteessa pettänyt mutta itse tunnustanut, ja siihen hänen kanssaan tukeuduin, ajatukseen että kyllä se minullekin olisi rehellinen jos olisi jotain sopimatonta tehnyt. Tämä ihastus taas on tehnyt jollekin toiselle juuri sen, mitä minä kaikkein eniten pelkään. Miten minä voisin häneen enää koskaan luottaa? Ja tietäen kaiken tämän, miten helkkarissa minä en silti saa tätä tunnetta loppumaan?
Hitto sitä voi ihminen olla tollo.
-Ap
Tämä! Todella hyvin kiteytetty tällaisen salasuhteen ongelma, jossa mies pokkana jatkaakin vaimonsa kanssa, eikä saakaan aikaiseksi eroa. Ja on jo käyttäytynyt siten, että ei ikinä itse haluaisi olla sellaisen miehen kanssa, joka kykenee tuollaiseen petturuuteen. Ikään kuin näkee, että ei hitsit, jospa olisin tuo tietämätön vaimo rukka. Ja mikäli mies sitten saakin liian pitkän ajan kuluttua erottua, niin siinä onkin sitten todella paha luottamuspula. Eli tekeekö tämä mies saman myös minullekin myöhemmin, kun tällaiseen jo kykeni ja omin silmin sitä rakastajattaren roolissa jo todistinkin. Eri asia tuo miehen pettäminen, jos se johtaa hyvin pian hänen eroonsa vaimosta. Huonompi juttu, jos tätä kuviota mies pyörittää vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En päässytkään. Jos sitä jäät odottelemaan annat niille tunteille niin suuren merkityksen, että ne määrittävät sinun valintasi ja hyvinvointisi jatkossakin. Jotain tapahtui, josta havahduin siihen tosiasiaan, että syystä tai toisesta se huono suhde on miehelle kuitenkin niin tärkeä, että hän mieluummin loukkaa mua loputtomasti kuin vaarantaa tämän suhteen. Hän olisi halunnut tämän naisen ystävyyden, hän olisi halunnut suhteen mun kanssa, mutta jatkaa ystävinä tän naisen kanssa, jotta voi jatkossakin "huolehtia" hänestä. Ja tätä ystävyyden mahdollisuutta piti nyt sit suojella mun kustannuksellani. Joo, hän rakastui minuun, uskotaan, mutta hän oli lojaalimpi toiselle. Toisen tunteet merkitsi hälle enemmän kuin minun. Se riitti. Ei sellaiseen suhteeseen voi lähteä. Se vaan vaati tämän oivalluksen ja tiesin, että se on loppu nyt. Enkä taakse katsonut. Se laastari auttaa pitämään ajatukset poissa ja toisen osapuolen uskomaan, että päätös on nyt tehty, turha naputtaa viestiä perään.
Kyllähän irti pääsemisen pitäisi olla helppoa. Pelkkiä tyhjiä lupauksia antanut mies luulisi olevan helppo unohtaa. Se yhteinen elämä ja kaikki ihana mitä lupailtiin, oli juurikin sitä mitä tarvitsin. Kaikki ne yhteiset taivaanrannan maalailut, luulin että nyt onni potkaisi kovaa. Sen tajuaminen, ettei sellaista ihmistä johon ihastuin, ole olemassakaan, on vaikeaa hyväksyä. Välillä mieli tekee tepposet ja ihan väkisin miettii, että onhan hänen pakko olla sellainen kuin lupasi. Sitten tulee järki joka sanoo, että hän on edelleen naimisissa vaikka muuta lupasi. Eikä hän tule eroamaan minun vuokseni, hän olisi sen jo tehnyt. Enkä minäkään halua heittää hyvää elämääni hukkaan jahkaavan taivaanrannanmaalarin takia. Pitäisi vaan saada elämään jotain, joka täyttää tämän aukon, ettei jää aikaa tunteille ja hänen miettimiselle.
Se on jännä, miten ne järki ja tunteet ei oikein keskustele. Minunkin järkeni sanoo, että en kai minä nyt oikeasti haluaisi olla ihmisen kanssa, joka tekee kumppaninsa selän takana näitä asioita ja sitten pokkana jatkaa suhdetta. Minulla on siis lähtökohtaisesti hyvin jyrkkä suhtautuminen uskottomuuteen, niin hullulta ja tekopyhältä kuin se tässä yhteydessä kuulostaakin. Hieman ymmärtäväisempi niitä kohtaan, joilla uskottomuutta seuraa tunnustus ja/tai ero, mutta hyvin tuomitseva sellaista kohtaan että jatketaan vaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Se on tavallaan minun oma henkilökohtainen pahin parisuhdepelkoni. Että minua huijataan selän takana, että minulta riistetään oikeus tehdä informoituja päätöksiä elämästäni, valitaan minun puolestani. Kävellään minun ylitseni ilman että minä edes tiedän sitä eikä jätetä minulle mahdollisuutta vetää omia rajojani. Vanha kumppanini oli joskus edellisessä suhteessa pettänyt mutta itse tunnustanut, ja siihen hänen kanssaan tukeuduin, ajatukseen että kyllä se minullekin olisi rehellinen jos olisi jotain sopimatonta tehnyt. Tämä ihastus taas on tehnyt jollekin toiselle juuri sen, mitä minä kaikkein eniten pelkään. Miten minä voisin häneen enää koskaan luottaa? Ja tietäen kaiken tämän, miten helkkarissa minä en silti saa tätä tunnetta loppumaan?
Hitto sitä voi ihminen olla tollo.
-Ap
Tämä, sanoitit hienosti asian ytimen. Mulla oli samanlaista sutinaa ja miehellä ei aikomustakaan erota vaimostaan. Lopulta kävi ilmi, että mä en todellakaan ollut ainut sivuhoito, vaan olin yksi monista. Ja minä hölmö olin mennyt niin rakastumaan ja hajottamaan oman avioliittoni, sillä olin aivan valmis olemaan tämä varatun miehen kanssa lopun elämääni. Pikku hiljaa tosiaan paljastui tuo, ettei eroakaan, sitten tuo, että flirttaa ympäriinsä enkä ole ainut. Ja ennenkuin paljastui kaikki noi muut naiset, niin painin nimenomaan tuon luottamuksen kanssa. Itselläni kun niin korkea moraali, että pettäminen johtaa eroon enkä petä huvikseni ja jatka silloin suhdetta.
Ehkä pääset niistä tunteista eroon, jos saisit jostain selville, että hän lirkuttaa muille myös. Se on hyvä tunteiden tappaja, kun et olekaan ainoa salarakas, vaan hän haaveilee muistakin. Mene nettiin penkomaan, jos löydät sieltä todisteita, ettet ole hänen ainut salarakkaansa.
Minä en tavallaan ajattele tätä korkeana moraalina. Minusta korkea moraali olisi ollut sitä, ettei petä missään olosuhteissa eikä sekaannu varattuihin. Parhaassa tapauksessa ei edes vaihda lennosta (ilman pettämistä) vaan on vähän aikaa sinkkuna ennenkuin aloittaa uuden suhteen. Mutta tämä on ikäänkuin se viimeinen oljenkorsi johon takerrun silloin kun en meinaa pystyä katsomaan itseäni peiliin. Jotenkin se, että kohtelee muita kuten haluaisi itseään kohdeltavan - tai ainakaan ei tee muille niitä asioita joita pitää kaikkein pahimpana.
Tai liekö tämä edes objektiivisesti parempi tapa. Osa ihmisistä tuntuu olevan sitä mieltä, että se mitä ei tiedä ei satuta ja kertominen aiheuttaa vain turhaa tuskaa. Mistä minä voin varsinaisesti määrittää, kumpi ajattelutapa on oikeampi, minun vai muiden. Minä tiedän vain kumpaa toivon itselleni. Ja sen perusteella pitäisi osata valita kumppanitkin sellaisiksi jotka näkee tämän samoin ja toimii sen mukaan.
En siis tarkoittanut tätä pohdintaa mitenkään muiden ihmisten moraalin tai mielipiteiden kyseenalaistamisena, se oli pelkkää pohdintaa omasta toiminnasta tilanteessa jossa on hyvin vaikea olla itsestään kovin ylpeä.
-Ap
Kenellä ei ole parempaa tekemistä kuin käydä jatkuvasti alapeukuttamassa ketjun kommentit. :D
Vierailija kirjoitti:
Kenellä ei ole parempaa tekemistä kuin käydä jatkuvasti alapeukuttamassa ketjun kommentit. :D
Samaa mietin. Varmaan pettävät ukot, jotka pitää vaimon ja pitää hauskaa salarakkaiden kanssa. Ne ei halua tällaisia pohdintoja :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenellä ei ole parempaa tekemistä kuin käydä jatkuvasti alapeukuttamassa ketjun kommentit. :D
Samaa mietin. Varmaan pettävät ukot, jotka pitää vaimon ja pitää hauskaa salarakkaiden kanssa. Ne ei halua tällaisia pohdintoja :D
Kuitenkin on jonkun meistä ihastus itse asialla. Tunnistaa itsensä vuodatuksista. :D Tai vaimo?
-Ap
Miettiä kyllä, mutta ihmettelen näissä aina sitä, että se mietintä lähtee siitä, että "voinko luopua hyvästä parisuhteesta, jotta saan pitää talon ja autot".. miettikää joskus sitäkin olisiko hienoa olla se puoliso, jota pystyy sietämään kun eroamisen hinta olisi muuten liian kova!