Espanjalainen mieheni vaatii, että reilun kuukauden vanhalle tytöllemme laitetaan korvakorut
En osaa oikein suhtautua tähän: kuulemma Espanjassa ja ylipäätään välimeren maissa on tapana reiittää pienten lasten korvat ja muun muassa miehen vanhemmat haluaisivat korvakorut koska kuulemma muuten ei voida olla varmoja lapsen sukupuolesta. Minun mielestäni taas kaikki ylimääräinen kärsimyksen aiheuttaminen noin pienelle on aivan turhaa ja haluaisin kunnioittaa tyttömme kehollista koskemattomuutta. Mitä mieltä olette, kumpi meistä on oikeassa?
Kommentit (216)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monissa kulttuureissa poikavauvat ympärileikataan (eli sukuelimet silvotaan) pelkästään ulkonäöllisistä ja uskonnollisista syistä johtuen, ja sitä pidetään aika yleisesti hyväksyttävänä ihan täällä meillä suomessakin. Jenkeissäkin lähes kaikki pojat on silvottu jostain ihme syystä. korvakorut on siihen verrattuna aika pikkujuttu. Mutta joo, ei millekkään vauvalle mitään korvalävistyksiä, tatuointeja tai muitakaan kehon muokkaus juttuja ennen kuin on tarpeeksi vanha päättämään itse niistä asioista.
Häh? Ei Suomessa todellakaan pidetä poikien ympärileikkaamista "yleisesti hyväksyttävänä". Jenkeissä kyllä, koska siellä katolilaisuudella on niin vahva jalansija. Mielestäni Suomessa paheksutaan kaikkea vauvan kehoon kajoamista, niin silpomista kuin korvakorujakin.
Taas on "asiantuntija" asialla. Ei katolilaisilla mitaan ymparileikkausperinnetta ole. Juutalaisilla ja muslimeilla on ja USAssa suurin osa kristityistakin ymparileikataan.
Eipa ole mitaan haittaa siita kenellekaan, painvastoin.
Tyttolapsille laitetaan ihan yleisesti pienet korvakorut. Kahden kulttuurin perheissa pitaisi tuollaiset asiat keskustella puhki ennen avioliittoa niin ei tule naita yllatyksia.
Vierailija kirjoitti:
lapsien korvakorut ovat maailmalla niin yleisiä, että korukaupoista löytyy erityisiä child-safe korvakoruja. Niihin ei tukehdu eivätkä ole terveydelle haitallisia. En sano, että niitä pitäisi käyttää, vaan sitä, että ilmiö on yleinen. Saa nähdä laajeneeko woketus myös koskemaan lasten ulkonäön muokkausta, vaikka sitten korvien reiïttämiseen tai sitten johonkin lasten missikisoihin ja niiden kieltämiseen.
Jos vauvojen korvien rei'ittämättä jättäminen ja lasten missikisojen vastustaminen on woketusta, olen mielelläni woke.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monissa kulttuureissa poikavauvat ympärileikataan (eli sukuelimet silvotaan) pelkästään ulkonäöllisistä ja uskonnollisista syistä johtuen, ja sitä pidetään aika yleisesti hyväksyttävänä ihan täällä meillä suomessakin. Jenkeissäkin lähes kaikki pojat on silvottu jostain ihme syystä. korvakorut on siihen verrattuna aika pikkujuttu. Mutta joo, ei millekkään vauvalle mitään korvalävistyksiä, tatuointeja tai muitakaan kehon muokkaus juttuja ennen kuin on tarpeeksi vanha päättämään itse niistä asioista.
Häh? Ei Suomessa todellakaan pidetä poikien ympärileikkaamista "yleisesti hyväksyttävänä". Jenkeissä kyllä, koska siellä katolilaisuudella on niin vahva jalansija. Mielestäni Suomessa paheksutaan kaikkea vauvan kehoon kajoamista, niin silpomista kuin korvakorujakin.
Taas on "asiantuntija" asialla. Ei katolilaisilla mitaan ymparileikkausperinnetta ole. Juutalaisilla ja muslimeilla on ja USAssa suurin osa kristityistakin ymparileikataan.
Eipa ole mitaan haittaa siita kenellekaan, painvastoin.
Tyttolapsille laitetaan ihan yleisesti pienet korvakorut. Kahden kulttuurin perheissa pitaisi tuollaiset asiat keskustella puhki ennen avioliittoa niin ei tule naita yllatyksia.
Ympärileikkauksesta on haittaa. Jos se on hyvä juttu, miksi niin harva mies vapaaehtoisesti luopuu esinahastaan, jos saa itse valita? Korvareiät puolestaan tulehtuu helposti, joten ne kannattaa ottaa vasta siinä iässä, kun kykenee itse asiasta päättämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinhän siellä on tapana. Muistan että aikoinaan Espanjassa korviksista tunnisti onko lapsi tyttö vai poika, onko näin edelleen?
Nykyäänhän Josékin pukeutuu mekkoihin ja korvakoruihin. Ajat ovat muuttuneet.
José saattaa pukeutua mekkoihin yhtälailla kuin Jooseppi tai vaikkapa ja Matti.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on aika pikkujuttu, jos se toiselle on tärkeää.
Ihon lävistäminen sattuu. Jos se on pikkujuttu, niin sitten varmaan myös vaikkapa nipistäminen ja lyöminen on ok?
Meillä käytiin keskustelu vauvan korvien rei'ittämisestä parikin kertaa, ja käydään varmaan vielä muutamaan otteeseen ennen kuin lapsi on riittävän iso haluamaan itse korvikset. Kulttuuriero ja tapaerohan tämä vain on, eikä kovin vakavaa. Ymmärrän puolison kannan, mutta hän ymmärtää myös minun kantani ja suomalaisen tavan ja lainsäädännön. Korvikset ehtii laittaa, kun skidi sitä itse pyytää, end of story.
Vierailija kirjoitti:
Kulttuurierohan tuo on, mutta voit kertoa, että Suomessa ei ole tapana ja harva lävistäjä täällä suostuu edes laittamaan koruja noin pienelle vaikka kuinka vanhemmat pyytäisi. Ampumalla nyt ei pitäisi korviksia laittaa minkään ikäiselle, toivottavasti se alkaa olla jo selvää kaikille.
Sukupuolen kanssa korviksilla taas ei ole mitään tekemistä, eli tuo on ihan vaan hölmö peruste. Ehdottaisin, että keskustelette nyt jonkinlaista kompromissia, vilkkaalla tarhaikäisellä nuo ovat nyt siitä vaarallisetkin, että jäävät herkästi leikkiessä kiinni vaatteisiin tai hiuksiin ja pahimmassa tapauksessa repäisevät korvalehteäkin.
Sain korvakorut seitsemänvuotiaana kesällä kun itse halusin. Eikä se ampuminenkaan niin paljoa sattunut. Pitää vain osata puhdistaa niitä ja alunperinkään niitä ei saa liian pienelle laittaa. Tytön pitää myös itse haluta korvakorut.
Hommatkaa sellaiset "klipsi"korvikset niin pääsee mies mielensä päälle. Tai älkää, jos ne on jotenkin rasittavia iholle. Mutta ei mitään ikuisia reikiä lapseen, ite päättää tuollaisen ihminen vartuttuaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monissa kulttuureissa poikavauvat ympärileikataan (eli sukuelimet silvotaan) pelkästään ulkonäöllisistä ja uskonnollisista syistä johtuen, ja sitä pidetään aika yleisesti hyväksyttävänä ihan täällä meillä suomessakin. Jenkeissäkin lähes kaikki pojat on silvottu jostain ihme syystä. korvakorut on siihen verrattuna aika pikkujuttu. Mutta joo, ei millekkään vauvalle mitään korvalävistyksiä, tatuointeja tai muitakaan kehon muokkaus juttuja ennen kuin on tarpeeksi vanha päättämään itse niistä asioista.
Häh? Ei Suomessa todellakaan pidetä poikien ympärileikkaamista "yleisesti hyväksyttävänä". Jenkeissä kyllä, koska siellä katolilaisuudella on niin vahva jalansija. Mielestäni Suomessa paheksutaan kaikkea vauvan kehoon kajoamista, niin silpomista kuin korvakorujakin.
Taas on "asiantuntija" asialla. Ei katolilaisilla mitaan ymparileikkausperinnetta ole. Juutalaisilla ja muslimeilla on ja USAssa suurin osa kristityistakin ymparileikataan.
Eipa ole mitaan haittaa siita kenellekaan, painvastoin.
Tyttolapsille laitetaan ihan yleisesti pienet korvakorut. Kahden kulttuurin perheissa pitaisi tuollaiset asiat keskustella puhki ennen avioliittoa niin ei tule naita yllatyksia.
Eikös juuri uutisoitu vauvan kuolleen ympärileikkaukseen?
Toisen tahallinen satuttaminen on väkivaltaa, jokainen vauvansa lävistävä tai ympärileikkauttava vanhempi on pahoinpitelijä.
Vierailija kirjoitti:
se on espanjalainen tapa. Samoin se, että lapsen tukka pitää ajaa vauvana pois: sitten kasvaa kaunis ja tuuhea tukka...
Sano miehellesi, että suomessa lapsi saa päättää itse korvansa rei'ittämisestä ja siitä voi tulla lasu, jos lapsen kehoa lähdetään noin vain reiïttämään. Tarjoa kompromissiä: lapselle ostatte sellaiset korvakorut, joita käyttääkseen ei tarvitse rei'ittää korvia. Eli klipsimekanismi tai sitten magneettikiinnitys.[/quote
Esp.ystävilleni/ työkavereilleni jne. on syntynyt lapsia, joita olen nähnyt ihan syntymästä saakka. Yhdeltäkään vauvalta ei ole ajettu tukkaa pois!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monissa kulttuureissa poikavauvat ympärileikataan (eli sukuelimet silvotaan) pelkästään ulkonäöllisistä ja uskonnollisista syistä johtuen, ja sitä pidetään aika yleisesti hyväksyttävänä ihan täällä meillä suomessakin. Jenkeissäkin lähes kaikki pojat on silvottu jostain ihme syystä. korvakorut on siihen verrattuna aika pikkujuttu. Mutta joo, ei millekkään vauvalle mitään korvalävistyksiä, tatuointeja tai muitakaan kehon muokkaus juttuja ennen kuin on tarpeeksi vanha päättämään itse niistä asioista.
Häh? Ei Suomessa todellakaan pidetä poikien ympärileikkaamista "yleisesti hyväksyttävänä". Jenkeissä kyllä, koska siellä katolilaisuudella on niin vahva jalansija. Mielestäni Suomessa paheksutaan kaikkea vauvan kehoon kajoamista, niin silpomista kuin korvakorujakin.
Taas on "asiantuntija" asialla. Ei katolilaisilla mitaan ymparileikkausperinnetta ole. Juutalaisilla ja muslimeilla on ja USAssa suurin osa kristityistakin ymparileikataan.
Eipa ole mitaan haittaa siita kenellekaan, painvastoin.
Tyttolapsille laitetaan ihan yleisesti pienet korvakorut. Kahden kulttuurin perheissa pitaisi tuollaiset asiat keskustella puhki ennen avioliittoa niin ei tule naita yllatyksia.
Ympärileikkauksesta on haittaa. Jos se on hyvä juttu, miksi niin harva mies vapaaehtoisesti luopuu esinahastaan, jos saa itse valita? Korvareiät puolestaan tulehtuu helposti, joten ne kannattaa ottaa vasta siinä iässä, kun kykenee itse asiasta päättämään.
Olisi kiva kuulla av-mamman kokemukset ymparileikkauksen haitoista kun nayttaa niin paljon koemusta olevan. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
se on espanjalainen tapa. Samoin se, että lapsen tukka pitää ajaa vauvana pois: sitten kasvaa kaunis ja tuuhea tukka...
Sano miehellesi, että suomessa lapsi saa päättää itse korvansa rei'ittämisestä ja siitä voi tulla lasu, jos lapsen kehoa lähdetään noin vain reiïttämään. Tarjoa kompromissiä: lapselle ostatte sellaiset korvakorut, joita käyttääkseen ei tarvitse rei'ittää korvia. Eli klipsimekanismi tai sitten magneettikiinnitys.
Muuten samaa mieltä, mutta tuollaiset klipsi- tai magneettikorut vauvalla ovat hengenvaaralliset ja voi tukehtua niihin.
no jos ostat sellaiset mihin voi tukehtua, niin toki voi tukehtua. Eikö aikuinen ihminen osaa valita tilanteeseen/kantajalleen sopivia klipsikorvakoruja?
Näytäpä klipsikorvakoru, jota vauva ei voi niellä?
Eipähän ainakaan tukehdu, jos nielaisee sen.
Kyllä nyt taas liioitellaan ongelmaa.

Katolisuuteen ei kuulu ympärileikkaus.
Eikä tuo tapa Jenkkilässä edes liiemmin johdu uskonnollisista syistä. Siitä on muodostunut kulttuurinen tapa muuten, mitä minunkin on vaikea ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monissa kulttuureissa poikavauvat ympärileikataan (eli sukuelimet silvotaan) pelkästään ulkonäöllisistä ja uskonnollisista syistä johtuen, ja sitä pidetään aika yleisesti hyväksyttävänä ihan täällä meillä suomessakin. Jenkeissäkin lähes kaikki pojat on silvottu jostain ihme syystä. korvakorut on siihen verrattuna aika pikkujuttu. Mutta joo, ei millekkään vauvalle mitään korvalävistyksiä, tatuointeja tai muitakaan kehon muokkaus juttuja ennen kuin on tarpeeksi vanha päättämään itse niistä asioista.
Häh? Ei Suomessa todellakaan pidetä poikien ympärileikkaamista "yleisesti hyväksyttävänä". Jenkeissä kyllä, koska siellä katolilaisuudella on niin vahva jalansija. Mielestäni Suomessa paheksutaan kaikkea vauvan kehoon kajoamista, niin silpomista kuin korvakorujakin.
Taas on "asiantuntija" asialla. Ei katolilaisilla mitaan ymparileikkausperinnetta ole. Juutalaisilla ja muslimeilla on ja USAssa suurin osa kristityistakin ymparileikataan.
Eipa ole mitaan haittaa siita kenellekaan, painvastoin.
Tyttolapsille laitetaan ihan yleisesti pienet korvakorut. Kahden kulttuurin perheissa pitaisi tuollaiset asiat keskustella puhki ennen avioliittoa niin ei tule naita yllatyksia.
Ympärileikkauksesta on haittaa. Jos se on hyvä juttu, miksi niin harva mies vapaaehtoisesti luopuu esinahastaan, jos saa itse valita? Korvareiät puolestaan tulehtuu helposti, joten ne kannattaa ottaa vasta siinä iässä, kun kykenee itse asiasta päättämään.
Olisi kiva kuulla av-mamman kokemukset ymparileikkauksen haitoista kun nayttaa niin paljon koemusta olevan. :D
Ehkä ei tarvitse päästää keksiä kun on asiantuntevampiakin tahoja kommentoimaan, esim. lääkärit https://www.laakariliitto.fi/laakarin-etiikka/lapset-ja-nuoret/poikien-….
Toki voit kysyä aikuisilta ympärileikkaamattomilta miehiltä, haluavatko poistaa esinahkansa. Luuletko, että on paljon vapaaehtoisia?
Sinä olet oikeassa. Ei pikkulapselle korviksia. 12v hakee itse jos haluaa ja hoitaa niitä. Kehollinen koskemattomuus on asia jota pitäisi kehittää. Korvissa voi kuulemma olla jotain chakroja tai akupisteitä.
Mua kans kiinnostaisi, mitä haittaa pojan ympärileikkauksesta on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
se on espanjalainen tapa. Samoin se, että lapsen tukka pitää ajaa vauvana pois: sitten kasvaa kaunis ja tuuhea tukka...
Sano miehellesi, että suomessa lapsi saa päättää itse korvansa rei'ittämisestä ja siitä voi tulla lasu, jos lapsen kehoa lähdetään noin vain reiïttämään. Tarjoa kompromissiä: lapselle ostatte sellaiset korvakorut, joita käyttääkseen ei tarvitse rei'ittää korvia. Eli klipsimekanismi tai sitten magneettikiinnitys.
Muuten samaa mieltä, mutta tuollaiset klipsi- tai magneettikorut vauvalla ovat hengenvaaralliset ja voi tukehtua niihin.
no jos ostat sellaiset mihin voi tukehtua, niin toki voi tukehtua. Eikö aikuinen ihminen osaa valita tilanteeseen/kantajalleen sopivia klipsikorvakoruja?
Niin mutta kun miksi? Miksi pikkuvauvalle pitäisi laittaa mitään korvakoruja? Aloituksessa muutenkin puhuttiin nimenomaan korvalävistyksistä, eikä magneettikoruista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on aika pikkujuttu, jos se toiselle on tärkeää.
Ihon lävistäminen sattuu. Jos se on pikkujuttu, niin sitten varmaan myös vaikkapa nipistäminen ja lyöminen on ok?
Eipä se ihon lävistäminen/ korvakorujen laitto nykypäivänä tunnu yhtään miltään.
Kaikki espanjalaiset mieheni ovat olleet ympärileikattuja. Ja itseltäni vietiin vauva 10 v sitten synnytyssalissa ja kätilö laittoi korvikset
... enää niin ei tehdä silloin vielä tehtiin