**Marraskuiset vk46**
ajattelin pistää uuttaa pinoa pystyyn kun edellinen alkaa paisua.
täällä ongelmana imuotteet ja ilmavaivat. mulla on joka paikka jäykkänä tissitaisteluista ja vauva leijuu kohta ilmassa ton kaasunsa kanssa. olisikohan apuja jos tutin jättäisi kokonaan pois? tuntuu että mahavaivaan haluaa jotain hamutella, mutta ei kuitenkaan syö- ja olisi kiva olla muuallakin kuin tissillä. meillä nuo normaalitkin imuhetket kestää aina sen tunnin ja sitten viimeistään 2h päästä uudelleen rinnalle... taitaa olla molemmilla opettelua kun tyttö on aluksi ruokittu pullosta ja nenämahaletkulla. voi huoh... onneks ei ole kuitenkaan koliikkia. aina on aiheita olla kiitollinen ;-)
mom ja typy 1kk
Kommentit (44)
Yllättävän tunnepitoinen asia toi imetyksen onnistuminen on! Meillä poika tänään 9pv ja eilen maito alko vasta kunnolla herua. Join kotikaljaa ja ahmin rasiallisen viinirypäleitä (ohje, jonka äitini sai minua imettäessään) Lypsin tunnin välein ja imetinkin välillä. Sitten yhtäkkiä poika sai kuin saikin maidon herumaan ja imi tehokkaasti molemmat rinnat. Eilisen iltapäivän jälkeen en ole pulloa tarjonnut ja rinnat tuntuu nytkin täysiltä! Yöllä meinas taas pikkuinen hermostua ja nousinkin istumaan, niin maito lähtee tulemaan paremmin ku makuulta.
Tänään on ollut sylipäivä. Vauva herää herkästi, mutta nukahtaa heti syliin.
Mies on isompien kanssa ulkona, mulla olis eilinen Anna Erikssonin konsertti nauhalla. Jos linnoittautuis pojan kanssa soffalle sitä kattomaan.
Huomenna tulee vielä äitiysneuvolasta kätilö käymään, nähdään onko paino noussut. Ja muuten meilläkin lähti jo napa!
Bubbles ja Pekka Töpöhäntä (isosisko nimesi )
Katsoin pitkästä aikaa leikkaushaavaa ja melkein itku pääsi kun ajattelin ettei siitä ikinä tule kaunista arpea eikä se ikinä katoa tuosta siten että sen kanssa jopa voisi elää. Ruma kuin mikä...
Mitä mä oikein ajattelen...
Tuskin tuo haava voikaan olla vielä hieno kun vasta vähän reilu kaksi viikkoa on siinä ollut. En meinaa millään antaa tuolle haavalle ja itselleni aikaa parantua vaan oletan taas että kyllä mun nyt pitäisi jo kaunis olla ja jopa siinä kunnossa tuon vatsan suhteen kuin olin ennen tätä viimeistä raskauttakin. Hormonit taitaa tehdä temppuja...
Miehelle valitin vatsan ja haavan kunnosta ja haukuin itseni kovin sanoin rumaksi ja ällöttäväksi ja että rupean nunnaksi niin ulkonäollä ei ole silloin enää minkäänlaista merkitystä. Mies siinä sitten lutuisesti yritti saada mut uskomaan että olen edelleen kaunis yms. mutta minä vain lakonisesti totesin hälle että älä viitsi valehdella. Huoh...
Vauvasta olen silti hurjan onnellinen ja iloinen mutta tämä oman kropan muuttuminen ei yhtään miellytä. Toivoin jopa että saisin sen raskausmasun takaisin, sekin on sentään kauniimpi näky kuin nämä löysät makkarat tässä vyötärön ympärillä. Jälkivuotositeiden vaihtaminen ja jälkivuotokin alkaa ottaa niin päähän että...
Haluaisin olla jo kunnossa. Haluaisin liikkua enemmän siten että se jotenkin vaikuttaisi myös vyötäröön mutta kuukauteen ei saa käytännössä tehdä mitään mikä tuottaa haavaan suuntaan rasitetta. Toisaalta tuo kuukausi on vain suuntaa antava...
Riippuu niin paljon mustakin tuo paraneminen. Yksilöllistähän se on.
Tästä tuleekin valitusta sitten vain, johan tässä ollaan eletty pilvilinnoissa parisen viikkoa. Tein itselleni tänään lupauksen. Leikkaushaavaa en enää katso peilin kanssa vaan se saa olla tuolla jossain. Huolehdin sen puhtaudesta yms. mutta en katso sitä ellei siellä selkeästi tunnu sitten olevan jotain vikaa. Niin paha mieli tuli...
En tiennytkään olevani näin pinnallinen vai onko se pinnallista jos ei pidä jostain kropan muutoksesta? Onhan se oma minä-kuva kuitenkin aika tärkeää. Jotta äiti voi olla onnellinen, äidin pitää olla onnellinen myös itsestään. Olkoonkin vauva kuinka ihana tahansa niin onhan se äidinkin hyvinvointi tärkeää. Menee varmasti aikaa ennen kuin olen sinut taas itseni kanssa, kroppani kanssa. Tuntuu että kirurgi teki muutenkin tosi ruman arven kun edellinen leikkausarpi oli niin nätti sitten kuin se oli lopullisesti parantunut. Nyt tuntuu että tämä arpi ei ikinä parane, ei niin hyvin kuin edellinen. Että tästä arvesta tulee rumempi ja että en enää koskaan voi näyttäytyä esim. uimahallin suihkussa tämmöisen arven kanssa. Tuntuu että tämä arpi tulee olemaan koko alavatsan pituinen (vaakatasossa) ... että se ei piiloudu niin hyvin kuin edellinen etten kelpaa enää mihinkään, en edes miehelleni ja ja ja...että musta käännytetään kovaa vauhtia nunnaa...
Miten yksi arpi voi saada ihmisen näin sekaisin.
Entä jos vatsani jää tämmöiseksi, että olen aina raskaana olevan näköinen...
Nyt lopetan mutta helpottipa kummasti kun sain tämän ulos...
Vauva on ihana ja helppo ja syö ja nukkuu hyvin mutta äiti käy erittäin yksinäistä taistelua oman minänsä kanssa.
Swehina ja tyttö 2vk4pv
Eipä täällä munkaan maha ole kovin hääviä katsottavaa, ja kohta jo kuukausi takana viimeisestä leikkauksesta. Voin lohduuttaa että täällä on luultavasti vielä kamalampi näky- tuo napatyrä (eli sellainen sentti paisuksissa joka suuntaan napa ulospäin siis) lisukkeena arvet ja vielä ne raskausarvet..on kuin sotatanner. Tai niinkuin eilen miehelle sanoin että pitää jatkossa pitää valot päällä että tietää onko etu vai takapuoli..kun näyttää nimittiäin että olisi toinen peppu tullut tuohon etupuolelle.....OIKEASTI =0 Tuo pystyviilto kinnaa kivasti ison mahan keskeltä tiukemmalle.. Ja napa on kuin ..juuri se ;). Että tasan ei käy onnen lahjat! Mulla on jäänyt kyllä aina sellainen pömppis, ja olen ymmärtänyt että leikkauksissa se riski on olemassa ettei se maha palaudu täysin. Ja onhan niitä huippu-urheilijoitakin joilla maha pikkaisen pömppää sektion jälkeen. Mutta sitten on taas niitä joilla ei. Minä toki kuulun ensimmäiseen kategoriaan, ja vielä että ei vähän vaan paljon. Aina raskaana! NÄyttää siltä siis. Paino on jo alle lähtöpainon, mutta maha on iso. Vielä en ole jaksanut murehtia, on sen verran noita kipuja jatkuvasta nostelusta ja hääräämisestä jo muutenkin. Ajattelin siinä jos kunto sallii siis, uutena vuotena aloittaa rauhallisesti kuntoilun. Ajattelin siis =p
On se kamalaa oikeasti kun maha on " pilalla" , mutta itse olen miettinyt niin, että se vaati omasta luopumista että on nuo kolme kullannuppua. Muuten ei olisi onnistunut. Ja arpi oli hyvä ennen tätä viimeistä- nyt sekin on huonon näköinen. Mutta ehkä se siitä vähän paranee. Ja pitkäkin on, ihan tuonne tosi alas menee, joka kerta tullut pituutta lisää. Ja totta sekin, että pitäisi olla itseensä tyytyväinen- tiedän tunteen. En ole, ja toki se tekee ainakin petipuuhista vähän hankalia kun oma kroppa ei miellytä- mutta kyllä näiden asioiden kanssa pystyy elämään- hengissä kuitekin ollaa ja terveitä- suht ainakin.
Niin kukas kyseli siitä päivystyksestä. Kävin viemässä pissanäytteen, eivät muuta hoitajat tehneet, LEPOA ja EI muiden kun vauvan nostelua. JOOPA! Ei onnistu...Mutta sanoi että luultavammin on lihaskipuja. Ja jos HAAVAN kohta tulee kipeäksi kannattaa seurata tarkkaan, silloin voi olla jotain tulehdusta tms.
Nyt menen syöttö hommiin =). Eilen muuten tuli vihreää kakkaa jonkun verran---etumaidoilla mentiin siis taas kun ei pullosta juonut. Ja kyllä sitten nukkuikin huonosti. Että siinä vielä yksi syy mulla pumpata takamaito on niin takana ettei jaksa niin paljoa juoda pikkuinen..
Ja muille vuoroa-- ja niin, eikös ne jossain vertaile näitä arpia ;) joten voidaan mekin sitten näytellä että joo- mutta kattokaas tätä!
Täälä oli viime yö ensimmäinen valvottamis yö...
Pikku-peikko söi klo:23,24 ja klo.1 ja sitten nukkuin klo:5 ja söi.
Nyt ollaankin sitten oltu hereillä.
Nytkin vauva on sylissä ja katselee sekä kuuntelee isompien sisarusten touhuja,nimittäin vanhempikin poika heräsi klo:5...
Mutta einyt muuta näin aamusta tuu mieleeni.
toivoovauvaa ja pikku-peikko