Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies ei ole laittanut tikkua ristiin tämänkään joulun suhteen, menee kuppi nurin ihan just.

Vierailija
24.12.2022 |

Lasten takia yritän nyt pysyä kasassa. Aamulla riisipuuroa keittäessä se iski oikein tajuntaan, kun kuuntelin kuinka ukko kuorsaa sängyssä, että meillä ja meidän lapsilla ei varmaan olisi minkäänlaista joulua, jos en minä raataisi itseäni hengiltä aina joka vuosi. Mies elää vielä 40-vuotiaanakin vuosi toisensa jälkeen omaa lapsenomaista satujouluaan, osallistumatta sen järjestämiseen millään lailla. Paketit paketoituvat kuin itsestään, ruoat hyppäävät pöytään ja kuusi kävelee metsästä koristeltuna olohuoneeseen. Koti siivoaa itse itsensä, koristeet ilmestyvät varastosta ja joulupukki ihan vain itsekseen osaa tulla meillekin illalla. Miksi sitten mahdollistan tämän? Koska haluan että lapsilla olisi ihana joulu. Koska itsekin rakastan joulua. Mutta olisi kiva, että kun perheessä on kaksi aikuista, sitä joulua myös järjestettäisiin yhdessä ja että se toinenkin ottaisi jotain vastuuta. Vähintään huomaisi edes, että toinen tekee helvetinmoisen duunin sen kaiken eteen. Nyt alkoi ahdistaa ja todella.

Kommentit (434)

Vierailija
101/434 |
24.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joulu ei ole pakollinen hössötys.

Ihan juska pahlahan se.

Vierailija
102/434 |
24.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun ex oli samanlainen. Tämä joulu on ensimmäinen kun toisen naisen passattavana. Naureskelen yksinäni kuinka uusi varmaan vielä tässä vaiheessa ajattelee ihanaa kun saa laittaa toiselle joulua. Ehkä hänellekkin selviää jossain vaiheessa mikä vätys se on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
103/434 |
24.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Autoilijoille talvi ja joillekin joulu tulee yllättäen, joka vuosi perskules.

Meillä on koti perussiisti, minä imuroin pari kertaa viikossa vaikka ei elukoita olekaan.

Pesen ikkunat keväisin syksyisin. Hommaan joulukuusen ja kinkun. 

Puoliso laittelee jouluruokia vähän ennen joulua.

Pieni suku on, ehkä puoli tusinaa lahjottavaa lasta. Heille on osteltu lahjoja vuoden mittaan.

Me aikuiset emme lahjoja kaipaa ja on sovittu että ei kiitos.

En tiiä, olen varmaan vähän outo mies. Minulle ei ole huonoa ajokeliä, minulla ei ole joulustressiä....

Elämä on vaan ihanaa. 

Vierailija
104/434 |
24.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi helvetissä valehtelet toisille joulupukista ja sitten vielä marttyyriydyt siitä?

Vierailija
105/434 |
24.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset
Vierailija
106/434 |
24.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

En katselisi moista. Meillä tehdään yhdessä ja sen verran kun hyvältä tuntuu. Yhtään tippaan ei stressata, tämän takaa se että joulua vietetään omissa oloissa oman perheen kesken. Lapseni kysyi muutama päivä sitten, että miksi jotkut stressaavat joulua niin paljon? Vastasin että en tiedä, mutta meillä ei ainakaan stressata. Tärkeintä on hyvä tunnelma ja yhdessäolo. Mutta jos mies ei osallistuisi, niin laittaisin kyllä osallistumaan. 😬

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/434 |
24.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tainnut ex juuri osallistua jouluun. En muista. Itse olen järjestänyt silloin niin kuin nytkin, kun on minä ja lapset. Ei stressiä.

Toivelahja on hyvissä ajoin tilattu. Mitään turhaa krääsää ei ostetakaan. Aina on siistiä ja oli mukava koristella. Ruoat ostettiin pitkin viikkoa. Oli kyllä hommaa, kun aamusta aloin valmistella, mutta ei mitään pakkoa ja ruoka oli hyvää. Nyt ilta syödään lisää, ollaan yhdessä, katsotaan telkkua...

108/434 |
24.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin joo karjalanpaistin teko on minun hommia. Meikä sen kuulemma muka osaa parhaiten. No olenkin puolikarjalainen.  Usein hiukan tuunaan sitä, laitan sekaan vaikkapa hirven tai jäniksen tai jopa biisonin tai hevosen lihaa pikkuisen. Siis ei kerralla kaikkia. Sikaa, nautaa ja vähän jotain muuta. Väittävät että on herkullista. Minusta ihan tavallista. Tavallinen suomalainen ruokahan onkin hyvää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/434 |
24.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei oo jouluihmisiä. Mitä sitten. Pitäiskö miehen touhottaa vain koska sinä haluat noita asioita??

Tyhymä ak ka

No, sitten se ei-jouluihminen tilaa itselleen vaikka pizzaa eikä odota kutsua joulupöytään eikä odota lahjoja. Möllöttäkööt jossain nurkassa, kun muu perhe viettää joulua. Jostain kumman syystä näille "ei-jouluihmisille" maistuu ne jouluherkut sun muut. Kiva vaan, kun joku muu tekee eikä itse tarvitse nähdä yhtään vaivaa.

Totta. Itse en jaksa mitään joulua laittaa, mutta mielelläni menisin valmiiseen pöytään jos sellainen jossain olis.

N50

Niinpä juuri. Toivottavasti sinä et ole odottanut valmista sieltä sohvalta käsin, kun muut on laittaneet...

Vierailija
110/434 |
24.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Virhe tapahtui jo viikkoja sitten. Ensi vuonna itsenäisyyspäivän tienoilla pidätte perhepalaverin, jossa listataan jokaisen joulutoiveet ja jouluruokatoiveet,

sovitaan aikuisten lahjapolitiikasta jne. sekä jaetaan vastuualueet ja tehtävät.

Voikin olla, että mies tai lapset kaipaisivat ihan erilaista joulua. Pidetään siis huolta, että jokainen saa tärkeimmän toivomansa (esim. kinkku, kuusi) ja vastavuoroisesti hoitaa jonkin asian ihan itse (ikätason mukaisesti), sitten taas kaiken ylimääräisen voi jättää tekemättä; jos kukaan ei kaipaa rosollia tai joulumattoa, niitä ei hankita.

Hyvää joulua!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/434 |
24.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja miten kuvittelit miehen ikinä osallistuvan kun olet vuodesta toiseen tehnyt kaiken puolesta? Itse olet soppasi keittänyt ja ristisi valinnut.

Vierailija
112/434 |
24.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuollaiselle kumppanille pitää pistää rajat! Rohkeasti vaan asia puheeksi. Sanot, että tämä peli ei vetele. Annat hänelle tietyt tehtävät, kuten vaikka imurointi, kuusen haku jne. Ja sanot, että ne on tehtävä tai saa viettää joulunsa muualla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
113/434 |
24.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mites siinä tapauksessa, jos perheenäiti tekee vuorotyötä ja on esim. 23.12. Iltavuorossa ja 24.12. Aamuvuorossa, ja mies ei halua laittaa tikkua ristiin jouluvalmistelujen eteen? Ei kai se äiti jaksa enää töiden jälkeen alkaa jouluillallista alusta loppuun, varsinkin jos puoliso on ollut koko päivän kotona joutilaana.

Vierailija
114/434 |
24.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tänä vuonna en raatanut enkä tehnyt joulun eteen mitään. Aina ennen oon raatanu, siivonnu ja strassannu ja oon pitäny huolta, että on koristeita, ruokia ja tunnelmaa.

Vessassa peilit hammastahnassa, lavuaari likainen ja hanan ympärys pinttynyt liasta, vessanpöntössä jarruraidat ja sitä itseään kansissa, kissanhiekkaa siellä täällä lattialla. Suihkunurkka likainen, saunanovi likainen.

Keittiössä työtaso täynnä likaisia astioita odottamassa astianpesukoneeseen laitto. Ruokapöydässä pinttymää ja leivänmurusia. Kaapeissa ketsupin ja limsan valumajälkiä, sormenjälkiä.

Keskellä olohuonetta metalliset tikkaat joiden ylätasolla pieni "pöytämuovikuusi". Miehen mielestä pitää näkyä ulos, että meillä on jouluista. Ainoa joulukoriste meillä.

Lattiat imuroimatta, nurkissa pölypallot ja lemmikkien ruokapaikan kohdalta lattiassa pinttynyttä ruokaa.

Lahjoja ei kenellekään. Jouluruokia ei ole. Jääkaapissa ei oo ees maitoa, että sais riisipuuron. Syödään nakkikeittoa, hyvää sekin.

Tällainen joulu. Jos olisi pieniä lapsia tai nuorisoa meillä, niin olisin stressannu itseni ihan piippuun ja järjestäny ja siivonnu koko kodin, mutta kun kahdestaan tuon ukon kanssa nyt ollaan eikä kukaan käy, niin nukutaan ja levätään koko joulu. Puolirisoissa pyjamissa oltu koko päivä, tukat sekaisin. Aivan mahtavaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/434 |
24.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsuudessani oli tuollaista. Perheessä oli hyvin tiukat sukupuoliroolit. Oli selkeästi miesten ja naisten työt. Isäni haki kuusen ja laittoi sen pystyyn. Äitini hoitikin likimain kaiken muun. Ei hän koskaan asiasta valittanut. Tai sitten piti sen sisällään. Kerran tai pari on ollut jotain marttyyrimenoa. Esimerkiksi ruokapöydässä ei koskaan saanut lukea mitään. Kaikkien oli tultava ruokapöytään just silloin kun oli ruoka-aika. 

Molemmat mummut olivat aikanaan näitä, jotka eivät ruokapöytään tulleet. Söivät siellä emännnänjakkaralla pienesti pikkulautaselta  ruokansa. Luulen vähän, että tuo emäntämaisuus on synnyinseudulla kuulunut tapoihin ja periytynyt, kunnes tuli netti josta nuoret saivat muutakin tietoa.

Vierailija
116/434 |
24.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vettu teillä on tyhmiä ja hulluja ukkoja kumppaneina. ottakaa kunnon mies. tai kärsikää.

Vierailija
117/434 |
24.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äijä perkule

Vierailija
118/434 |
24.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tänä vuonna en raatanut enkä tehnyt joulun eteen mitään. Aina ennen oon raatanu, siivonnu ja strassannu ja oon pitäny huolta, että on koristeita, ruokia ja tunnelmaa.

Vessassa peilit hammastahnassa, lavuaari likainen ja hanan ympärys pinttynyt liasta, vessanpöntössä jarruraidat ja sitä itseään kansissa, kissanhiekkaa siellä täällä lattialla. Suihkunurkka likainen, saunanovi likainen.

Keittiössä työtaso täynnä likaisia astioita odottamassa astianpesukoneeseen laitto. Ruokapöydässä pinttymää ja leivänmurusia. Kaapeissa ketsupin ja limsan valumajälkiä, sormenjälkiä.

Keskellä olohuonetta metalliset tikkaat joiden ylätasolla pieni "pöytämuovikuusi". Miehen mielestä pitää näkyä ulos, että meillä on jouluista. Ainoa joulukoriste meillä.

Lattiat imuroimatta, nurkissa pölypallot ja lemmikkien ruokapaikan kohdalta lattiassa pinttynyttä ruokaa.

Lahjoja ei kenellekään. Jouluruokia ei ole. Jääkaapissa ei oo ees maitoa, että sais riisipuuron. Syödään nakkikeittoa, hyvää sekin.

Tällainen joulu. Jos olisi pieniä lapsia tai nuorisoa meillä, niin olisin stressannu itseni ihan piippuun ja järjestäny ja siivonnu koko kodin, mutta kun kahdestaan tuon ukon kanssa nyt ollaan eikä kukaan käy, niin nukutaan ja levätään koko joulu. Puolirisoissa pyjamissa oltu koko päivä, tukat sekaisin. Aivan mahtavaa.

Siis ettekö te normaalisti siivoa muulloin kuin jouluna? Ympäri vuoden asutte kakan keskellä, ja kerran vuodessa olet siivonnut, mutta et tänä vuonna? No, jos kerran tykkäätte eritteistä, niin eikös se sitten ole joulunakin mukavaa.

Vierailija
119/434 |
24.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi miehen tarvitsee tehdä mitään jos eukko kuitenkin tietää aina paremmin, miten asia pitäisi tehdä.

Vierailija
120/434 |
24.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No joo. En tajua ,miksi olet ottanut tuollaisen miehen. Meillä on joulu tehty yhdessä. Käytiin yhdessä jouluostoksilla, kun paketoin paketteja ,mies siivosi ja toi kuusen. Teini koristeli sen ja laittoi muut koristeet kotiin. Mies paistoi kinkun kuten joka joulu yms. Yhteistyötä joulun laitto vaatii.

Tää on ehkä maailman typerin kommentti, miksi olet ottanut tuollaisen miehen.

Kuinka moni teistä on osannut kuvitella etukäteen miehen käytöksen jouluisin, etenkin sen jälkeen kun lapset ovat syntyneet? Melkoisia ennustajia olette!

Ap, I feel you! Meillä sama homma ja joskus mietinkin, että laitan ukon pihalle kun lapset muuttavat kotoa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi yksi neljä