Entisen kumppanin haudalla käynti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvittelepa ap, että itse menehdyt. Jonkin ajan päästä miehesi löytää uuden kumppanin ja lakkaa käymästä haudallasi. Tuntuuko mukavalta ajatukselta? Että hän pyyhkisi sinut pois elämästään kokonaan, kuin sinua tai teitä ei olisi koskaan ollutkaan?

Tähän totean, että ymmärtäisin kyllä. Eläisin toivon mukaan hänen muistoissaan positiivisessa kuvassa, mutta en minä ajattele, että hän kävisi enää haudallani jos on uusi kumppani. Se olisi mielestäni itsekästä ajattelua. Silti se ei tarkoita, että omissa muistoissa pitäisi ihminen kokonaan unohtaa.

Ap

Pelottaako sinua se haudallakäynti siksi, että se on jotain konkreettista ja todellista? Oikeastiko ajattelet, että kuollut kisailee kanssasi ja jos mies pysyy poissa haudalta, niin kaikki on hyvin.

Ei, vaan haluan hänen olevan niin tyytyväinen elämäänsä minun kanssani, ettei entiset tule pintaan hiljaisia positiivisia muistoja enempää. Kysymys on siitä, että kuinka tärkeäksi tunnet itsesi ja kuinka saat tuntea, että olet kumppanille se hänen elämänsä merkittävin rakkaus, vaikka hänellä muuta elämää takanaan onkin.

Ap

Luuletko, että jos avaudut aiheesta miehellesi ja purat harmiasi, hän muuttuu onnellisemmaksi suhteessanne? Pikemminkin kannattaa olla ystävällinen ja ymmärtäväinen, jolloin hän kokee sinun tukevan häntä ja on onnellinen. Jos entisen muistelu ei mene liiallisuuksiin ja hän on ainua kohtaan rakastava ja huomioiva, niin etköhän sinä ole nykyään hänelle se merkittävin rakkaus. Jos sinulle ei riitä se, vaan sinun täytyy saada olla hänen koko elämänhistoriansa merkittävin ihminen, sitten on varmaan kysyttävä häneltä asiaa ja riskeerattava koko suhde. Itse päätät, mutta kannattaa harkita, mitä hyvää siitä voi seurata. Et voi omistaa hänen historiaansa, vaikka tuo mustasukkaisuus on sinänsä ihan inhimillistä.

Eli sinua ei ilmeisesti häiritsisi, jos nykyisen kumppanisi mielestä olisit ihan jees, mutta edellinen kumppani oli silti parempi.

Vierailija kirjoitti:

Tuskinpa se sitä tarkoittaa, että olisi edelleen rakastunut häneen. Eihän se haudalla käynti häntä takaisin tuo. Eiköhän tuo ole hänelle joku tapa käsitellä menneisyyden traumaa. Varmasti jättää jälkensä ihmiseen eikä siinä ole kyse pelkästään siitä kuka se ihminen hänelle tuolloin oli.

Miksi otit lesken jos et kestä ajatusta? Kai tuo nyt juo seurusteluaikana/kihlausaikana sulle tullut mieleen että hei tää jätkä käy exänsä haudalla? Vai nytkö vasta kertoi sulle?

Täytyy olla provo koska aplle tuskin uusi asia.

Ei kai jouluna haudalla käymiseen mitään traumaa tarvitse liittyä. Lukemattomat ihmiset käyvät jouluna läheistensä haudoilla. Itsekin sytytän kotona kynttilän edesmenneille (haudat kaukana enkä tänä jouluna lähde edes paikalliselle hautausmaalle, kun ei ole kyytiä).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvittelepa ap, että itse menehdyt. Jonkin ajan päästä miehesi löytää uuden kumppanin ja lakkaa käymästä haudallasi. Tuntuuko mukavalta ajatukselta? Että hän pyyhkisi sinut pois elämästään kokonaan, kuin sinua tai teitä ei olisi koskaan ollutkaan?

Tähän totean, että ymmärtäisin kyllä. Eläisin toivon mukaan hänen muistoissaan positiivisessa kuvassa, mutta en minä ajattele, että hän kävisi enää haudallani jos on uusi kumppani. Se olisi mielestäni itsekästä ajattelua. Silti se ei tarkoita, että omissa muistoissa pitäisi ihminen kokonaan unohtaa.

Ap

Pelottaako sinua se haudallakäynti siksi, että se on jotain konkreettista ja todellista? Oikeastiko ajattelet, että kuollut kisailee kanssasi ja jos mies pysyy poissa haudalta, niin kaikki on hyvin.

Ei, vaan haluan hänen olevan niin tyytyväinen elämäänsä minun kanssani, ettei entiset tule pintaan hiljaisia positiivisia muistoja enempää. Kysymys on siitä, että kuinka tärkeäksi tunnet itsesi ja kuinka saat tuntea, että olet kumppanille se hänen elämänsä merkittävin rakkaus, vaikka hänellä muuta elämää takanaan onkin.

Ap

Luuletko, että jos avaudut aiheesta miehellesi ja purat harmiasi, hän muuttuu onnellisemmaksi suhteessanne? Pikemminkin kannattaa olla ystävällinen ja ymmärtäväinen, jolloin hän kokee sinun tukevan häntä ja on onnellinen. Jos entisen muistelu ei mene liiallisuuksiin ja hän on ainua kohtaan rakastava ja huomioiva, niin etköhän sinä ole nykyään hänelle se merkittävin rakkaus. Jos sinulle ei riitä se, vaan sinun täytyy saada olla hänen koko elämänhistoriansa merkittävin ihminen, sitten on varmaan kysyttävä häneltä asiaa ja riskeerattava koko suhde. Itse päätät, mutta kannattaa harkita, mitä hyvää siitä voi seurata. Et voi omistaa hänen historiaansa, vaikka tuo mustasukkaisuus on sinänsä ihan inhimillistä.

Eli sinua ei ilmeisesti häiritsisi, jos nykyisen kumppanisi mielestä olisit ihan jees, mutta edellinen kumppani oli silti parempi.

Minusta tuntuisi ylipäätään kummalliselta jos puoliso laittaisi ihmisiä paremmuus järjestykseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvittelepa ap, että itse menehdyt. Jonkin ajan päästä miehesi löytää uuden kumppanin ja lakkaa käymästä haudallasi. Tuntuuko mukavalta ajatukselta? Että hän pyyhkisi sinut pois elämästään kokonaan, kuin sinua tai teitä ei olisi koskaan ollutkaan?

Tähän totean, että ymmärtäisin kyllä. Eläisin toivon mukaan hänen muistoissaan positiivisessa kuvassa, mutta en minä ajattele, että hän kävisi enää haudallani jos on uusi kumppani. Se olisi mielestäni itsekästä ajattelua. Silti se ei tarkoita, että omissa muistoissa pitäisi ihminen kokonaan unohtaa.

Ap

Pelottaako sinua se haudallakäynti siksi, että se on jotain konkreettista ja todellista? Oikeastiko ajattelet, että kuollut kisailee kanssasi ja jos mies pysyy poissa haudalta, niin kaikki on hyvin.

Ei, vaan haluan hänen olevan niin tyytyväinen elämäänsä minun kanssani, ettei entiset tule pintaan hiljaisia positiivisia muistoja enempää. Kysymys on siitä, että kuinka tärkeäksi tunnet itsesi ja kuinka saat tuntea, että olet kumppanille se hänen elämänsä merkittävin rakkaus, vaikka hänellä muuta elämää takanaan onkin.

Ap

Luuletko, että jos avaudut aiheesta miehellesi ja purat harmiasi, hän muuttuu onnellisemmaksi suhteessanne? Pikemminkin kannattaa olla ystävällinen ja ymmärtäväinen, jolloin hän kokee sinun tukevan häntä ja on onnellinen. Jos entisen muistelu ei mene liiallisuuksiin ja hän on ainua kohtaan rakastava ja huomioiva, niin etköhän sinä ole nykyään hänelle se merkittävin rakkaus. Jos sinulle ei riitä se, vaan sinun täytyy saada olla hänen koko elämänhistoriansa merkittävin ihminen, sitten on varmaan kysyttävä häneltä asiaa ja riskeerattava koko suhde. Itse päätät, mutta kannattaa harkita, mitä hyvää siitä voi seurata. Et voi omistaa hänen historiaansa, vaikka tuo mustasukkaisuus on sinänsä ihan inhimillistä.

Eli sinua ei ilmeisesti häiritsisi, jos nykyisen kumppanisi mielestä olisit ihan jees, mutta edellinen kumppani oli silti parempi.

Milloin ja missä tilanteessa ap:lle on sanottu, että hän on jees mutta edellinen oli parempi? Miksi hän ei silloin tehnyt päätöstä lähteä suhteesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt taitaa olla jo astetta vakavampia itsetunto-ongelmia jos kuollut ihminen voi mielestäsi syrjäyttää sinut.

No haloo! Tuskin ap tuota tarkoittaa. Eiköhän kyse ole siitä, että hän kokee miehen elävän mieleltään kiinni menneessä häneen keskittymisen sijaan ja se tuntuu pahalta ennen kaikkea näin jouluna jolloin pitäisi keskittyä niihin itselle rakkaimpiin ihmisiin. Ymmärrän aloittajan pointin täysin.

Kai nyt sen hetken kestää ilman toisen huomiota, kun tämä käy muistamassa edesmennyttä rakasta läheistään. Aika monen jouluperinteenä on viedä kynttilät haudoille, ei se ole mikään merkki menneisyydessä jumittamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvittelepa ap, että itse menehdyt. Jonkin ajan päästä miehesi löytää uuden kumppanin ja lakkaa käymästä haudallasi. Tuntuuko mukavalta ajatukselta? Että hän pyyhkisi sinut pois elämästään kokonaan, kuin sinua tai teitä ei olisi koskaan ollutkaan?

Tähän totean, että ymmärtäisin kyllä. Eläisin toivon mukaan hänen muistoissaan positiivisessa kuvassa, mutta en minä ajattele, että hän kävisi enää haudallani jos on uusi kumppani. Se olisi mielestäni itsekästä ajattelua. Silti se ei tarkoita, että omissa muistoissa pitäisi ihminen kokonaan unohtaa.

Ap

Pelottaako sinua se haudallakäynti siksi, että se on jotain konkreettista ja todellista? Oikeastiko ajattelet, että kuollut kisailee kanssasi ja jos mies pysyy poissa haudalta, niin kaikki on hyvin.

Ei, vaan haluan hänen olevan niin tyytyväinen elämäänsä minun kanssani, ettei entiset tule pintaan hiljaisia positiivisia muistoja enempää. Kysymys on siitä, että kuinka tärkeäksi tunnet itsesi ja kuinka saat tuntea, että olet kumppanille se hänen elämänsä merkittävin rakkaus, vaikka hänellä muuta elämää takanaan onkin.

Ap

Luuletko, että jos avaudut aiheesta miehellesi ja purat harmiasi, hän muuttuu onnellisemmaksi suhteessanne? Pikemminkin kannattaa olla ystävällinen ja ymmärtäväinen, jolloin hän kokee sinun tukevan häntä ja on onnellinen. Jos entisen muistelu ei mene liiallisuuksiin ja hän on ainua kohtaan rakastava ja huomioiva, niin etköhän sinä ole nykyään hänelle se merkittävin rakkaus. Jos sinulle ei riitä se, vaan sinun täytyy saada olla hänen koko elämänhistoriansa merkittävin ihminen, sitten on varmaan kysyttävä häneltä asiaa ja riskeerattava koko suhde. Itse päätät, mutta kannattaa harkita, mitä hyvää siitä voi seurata. Et voi omistaa hänen historiaansa, vaikka tuo mustasukkaisuus on sinänsä ihan inhimillistä.

Eli sinua ei ilmeisesti häiritsisi, jos nykyisen kumppanisi mielestä olisit ihan jees, mutta edellinen kumppani oli silti parempi.

Milloin ja missä tilanteessa ap:lle on sanottu, että hän on jees mutta edellinen oli parempi? Miksi hän ei silloin tehnyt päätöstä lähteä suhteesta?

Eihän tästä ollut kyse, vaan siitä, että tuo kirjoittaja oli sitä mieltä, että pitää hyväksyä se, ettei aina parisuhteessakaan voi olla exän veroinen tärkeydessä.

Se edesmennyt exä on edesmennyt exä ja se edesmennyt exä on on ollut osa kumppanisi elämää. Kai ihminen saa muistaa sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt taitaa olla jo astetta vakavampia itsetunto-ongelmia jos kuollut ihminen voi mielestäsi syrjäyttää sinut.

No haloo! Tuskin ap tuota tarkoittaa. Eiköhän kyse ole siitä, että hän kokee miehen elävän mieleltään kiinni menneessä häneen keskittymisen sijaan ja se tuntuu pahalta ennen kaikkea näin jouluna jolloin pitäisi keskittyä niihin itselle rakkaimpiin ihmisiin. Ymmärrän aloittajan pointin täysin.

Elävän kiinni menneessä?

Jos käy jouluna mummon haudalla, niin elääkö kiinni menneessä?

Ei, vaan jokainen ymmärtää sen.

Ap:n ei olisi pitänyt ottaa leskimiestä.

Mielestäni täysin ymmärrettävää. Ei ehkä järkevää, mutta ymmärrettävää. Mutta ehkä siitä kannattaisi puhua. Vähän lapsellinen rituaalihan tuo tuntuu olevan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvittelepa ap, että itse menehdyt. Jonkin ajan päästä miehesi löytää uuden kumppanin ja lakkaa käymästä haudallasi. Tuntuuko mukavalta ajatukselta? Että hän pyyhkisi sinut pois elämästään kokonaan, kuin sinua tai teitä ei olisi koskaan ollutkaan?

Tähän totean, että ymmärtäisin kyllä. Eläisin toivon mukaan hänen muistoissaan positiivisessa kuvassa, mutta en minä ajattele, että hän kävisi enää haudallani jos on uusi kumppani. Se olisi mielestäni itsekästä ajattelua. Silti se ei tarkoita, että omissa muistoissa pitäisi ihminen kokonaan unohtaa.

Ap

Pelottaako sinua se haudallakäynti siksi, että se on jotain konkreettista ja todellista? Oikeastiko ajattelet, että kuollut kisailee kanssasi ja jos mies pysyy poissa haudalta, niin kaikki on hyvin.

Ei, vaan haluan hänen olevan niin tyytyväinen elämäänsä minun kanssani, ettei entiset tule pintaan hiljaisia positiivisia muistoja enempää. Kysymys on siitä, että kuinka tärkeäksi tunnet itsesi ja kuinka saat tuntea, että olet kumppanille se hänen elämänsä merkittävin rakkaus, vaikka hänellä muuta elämää takanaan onkin.

Ap

Luuletko, että jos avaudut aiheesta miehellesi ja purat harmiasi, hän muuttuu onnellisemmaksi suhteessanne? Pikemminkin kannattaa olla ystävällinen ja ymmärtäväinen, jolloin hän kokee sinun tukevan häntä ja on onnellinen. Jos entisen muistelu ei mene liiallisuuksiin ja hän on ainua kohtaan rakastava ja huomioiva, niin etköhän sinä ole nykyään hänelle se merkittävin rakkaus. Jos sinulle ei riitä se, vaan sinun täytyy saada olla hänen koko elämänhistoriansa merkittävin ihminen, sitten on varmaan kysyttävä häneltä asiaa ja riskeerattava koko suhde. Itse päätät, mutta kannattaa harkita, mitä hyvää siitä voi seurata. Et voi omistaa hänen historiaansa, vaikka tuo mustasukkaisuus on sinänsä ihan inhimillistä.

Eli sinua ei ilmeisesti häiritsisi, jos nykyisen kumppanisi mielestä olisit ihan jees, mutta edellinen kumppani oli silti parempi.

Milloin ja missä tilanteessa ap:lle on sanottu, että hän on jees mutta edellinen oli parempi? Miksi hän ei silloin tehnyt päätöstä lähteä suhteesta?

Sehän on täysin mahdollista, että edellinen oli parempi. Ja jos mies pystyisi valitsemaan, hän olisi edelleen siinä suhteessa. En minä tiedä onko näin, mutta voi olla näin. Peilaan vain sen kautta, mitä itse ehkä kokisin. It is what it is. Jos on näin, niin onko ap kykeneväinen tekemään omaa rauhaansa sen asian kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni täysin ymmärrettävää. Ei ehkä järkevää, mutta ymmärrettävää. Mutta ehkä siitä kannattaisi puhua. Vähän lapsellinen rituaalihan tuo tuntuu olevan. 

Aika paljon on suomalaisissa lapsellisia ihmisiä. Varmaan sadat tuhannet kynttilät syttyvät huomenna haudoille, vai meneekö peräti miljoona rikki. Onneksi tällä palstalla tiedetään taas paremmin, miten jouluaatto _oikeasti_ kannattaisi viettää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt taitaa olla jo astetta vakavampia itsetunto-ongelmia jos kuollut ihminen voi mielestäsi syrjäyttää sinut.

No haloo! Tuskin ap tuota tarkoittaa. Eiköhän kyse ole siitä, että hän kokee miehen elävän mieleltään kiinni menneessä häneen keskittymisen sijaan ja se tuntuu pahalta ennen kaikkea näin jouluna jolloin pitäisi keskittyä niihin itselle rakkaimpiin ihmisiin. Ymmärrän aloittajan pointin täysin.

Elävän kiinni menneessä?

Jos käy jouluna mummon haudalla, niin elääkö kiinni menneessä?

Ei, vaan jokainen ymmärtää sen.

Ap:n ei olisi pitänyt ottaa leskimiestä.

Ei ainakaan miestä joka käy haudalla. Myöhäistähän se ei vieläkään ole etsiä jotakuta toista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvittelepa ap, että itse menehdyt. Jonkin ajan päästä miehesi löytää uuden kumppanin ja lakkaa käymästä haudallasi. Tuntuuko mukavalta ajatukselta? Että hän pyyhkisi sinut pois elämästään kokonaan, kuin sinua tai teitä ei olisi koskaan ollutkaan?

Tähän totean, että ymmärtäisin kyllä. Eläisin toivon mukaan hänen muistoissaan positiivisessa kuvassa, mutta en minä ajattele, että hän kävisi enää haudallani jos on uusi kumppani. Se olisi mielestäni itsekästä ajattelua. Silti se ei tarkoita, että omissa muistoissa pitäisi ihminen kokonaan unohtaa.

Ap

Pelottaako sinua se haudallakäynti siksi, että se on jotain konkreettista ja todellista? Oikeastiko ajattelet, että kuollut kisailee kanssasi ja jos mies pysyy poissa haudalta, niin kaikki on hyvin.

Ei, vaan haluan hänen olevan niin tyytyväinen elämäänsä minun kanssani, ettei entiset tule pintaan hiljaisia positiivisia muistoja enempää. Kysymys on siitä, että kuinka tärkeäksi tunnet itsesi ja kuinka saat tuntea, että olet kumppanille se hänen elämänsä merkittävin rakkaus, vaikka hänellä muuta elämää takanaan onkin.

Ap

Luuletko, että jos avaudut aiheesta miehellesi ja purat harmiasi, hän muuttuu onnellisemmaksi suhteessanne? Pikemminkin kannattaa olla ystävällinen ja ymmärtäväinen, jolloin hän kokee sinun tukevan häntä ja on onnellinen. Jos entisen muistelu ei mene liiallisuuksiin ja hän on ainua kohtaan rakastava ja huomioiva, niin etköhän sinä ole nykyään hänelle se merkittävin rakkaus. Jos sinulle ei riitä se, vaan sinun täytyy saada olla hänen koko elämänhistoriansa merkittävin ihminen, sitten on varmaan kysyttävä häneltä asiaa ja riskeerattava koko suhde. Itse päätät, mutta kannattaa harkita, mitä hyvää siitä voi seurata. Et voi omistaa hänen historiaansa, vaikka tuo mustasukkaisuus on sinänsä ihan inhimillistä.

Eli sinua ei ilmeisesti häiritsisi, jos nykyisen kumppanisi mielestä olisit ihan jees, mutta edellinen kumppani oli silti parempi.

Kyllähän se tuntuisi ikävältä, jos hän noin sen minulle sanoisi. On ymmärrettävä halu olla se kaikkien aikojen ainutlaatuisin ihminen sille, jota itse rakastaa. Esitin ymmärrystä ap:tä kohtaan asiasta.

Ymmärrän kuitenkin aikuisena ihmisenä, että meillä suurimmalla osalla on takanaan näin keski-iässä viimeistään menneitä rakkaita. Jos niitä alkaa liian tarkkaan pohtimaan ja vertailemaan, tulee kaikenlaisia epävarmuuksia pintaan. Jos tivaan kumppaniltani, että ei kai hän ole rakastanut ketään enemmän kuin minua ja hän vastaisi, että ei tietenkään, sekin olisi loppujen lopuksi vain sanoja, jotka ovat joko totta tai eivät. Siksi ajattelen, ettei ole hedelmällistä miettiä kumppanin menneisyyttä liikaa, jos suhde kuitenkin tuntuu itsestä hyvältä. Kumppanillani on yksityisiä muistoja ja ajatuksia, niin on minullakin.

Pitää yrittää luottaa siihen, että kumppani on tällä hetkellä mieluiten minun kanssani ja jotta näin olisi jatkossakin, hänen erillisyytensä pitää myös pystyä hyväksymään. Onhan se tavallaan vaikeaa luottaa siihen, että tunteet ovat aitoja ja kestäviä, mutta en tiedä muutakaan tapaa. Kontrolloinnilla tunteet tappaa varmemmin.

Osaako tuohon ylipäänsä rehellisesti itsekään vastata, että ketä on rakastanut ENITEN? Suhteet ovat erilaisia ja eri tavoin tärkeitä ja hyviä.

mieti sitä että jos tämä kumppani olisi elossa ,miehesi ei olisi edes katsonut sinua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvittelepa ap, että itse menehdyt. Jonkin ajan päästä miehesi löytää uuden kumppanin ja lakkaa käymästä haudallasi. Tuntuuko mukavalta ajatukselta? Että hän pyyhkisi sinut pois elämästään kokonaan, kuin sinua tai teitä ei olisi koskaan ollutkaan?

Tähän totean, että ymmärtäisin kyllä. Eläisin toivon mukaan hänen muistoissaan positiivisessa kuvassa, mutta en minä ajattele, että hän kävisi enää haudallani jos on uusi kumppani. Se olisi mielestäni itsekästä ajattelua. Silti se ei tarkoita, että omissa muistoissa pitäisi ihminen kokonaan unohtaa.

Ap

Pelottaako sinua se haudallakäynti siksi, että se on jotain konkreettista ja todellista? Oikeastiko ajattelet, että kuollut kisailee kanssasi ja jos mies pysyy poissa haudalta, niin kaikki on hyvin.

Ei, vaan haluan hänen olevan niin tyytyväinen elämäänsä minun kanssani, ettei entiset tule pintaan hiljaisia positiivisia muistoja enempää. Kysymys on siitä, että kuinka tärkeäksi tunnet itsesi ja kuinka saat tuntea, että olet kumppanille se hänen elämänsä merkittävin rakkaus, vaikka hänellä muuta elämää takanaan onkin.

Ap

Miksi oletat, että juuri sinä olet se merkittävin rakkaus? Pitääkö niitä edes verrata?

Sinua ennen on ollut rakkaus ja sinun jälkeesi voi tulla rakkaus. Etkö halua, että miehesi muistaa sinuakin rakkaudella kuolemasi jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

mieti sitä että jos tämä kumppani olisi elossa ,miehesi ei olisi edes katsonut sinua

No mistä sen taas tietää? Ehkä olisi eronnut nykyisen takia. 

Jokainen kumppanimme on ollut osa elämäntarinaamme. Jotkut hyvässä, jotkut pahassa. Tiedän jo nyt, että on menneisyydestäni kolme miestä (kaikki yhä elossa), joiden haudalle tulen menemään joku päivä jos heistä aika jättää ennen. Hyvin vaikeaa on ymmärtää ap:n ajatusmaailmaa. Minusta olisi ok, vaikka mieheni tapaisi kahvilla tms. eksäänsä. On syitä miksi erottu, parhaassa tapauksessa jää elinikäinen ystävyys. Kun VUOSIA oltu, asuttu, eletty yhdessä niin - itseäni toistaen - osa elämäntarinaa. 

Vierailija kirjoitti:

mieti sitä että jos tämä kumppani olisi elossa ,miehesi ei olisi edes katsonut sinua

Sitä ei voi tietää. On myös niitä jotka ainakin satunnaisesti käy haudalla ja sytyttää kynttilän vaikka exä oli ollut exä jo ennen kuolemaansa.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrä sellainen asia, että jos puoliso eläisi vielä, niin sinä et olisi ikinä tavannutkaan nkyistä miestä. Sinä olet vain ja ainoastaan siinä toisen kuoleman takia.

Bingo! AP on mustasukkainen, koska tietää että mies rakasti exää enemmän kuin häntä.

Ei v i t t u, että täällä on urpoa porukkaa. Rinnastetaan toisiinsa oman äidin haudalla käynti ja jonkun kuolleen exän haudalla käynti. Voi vit...😩