Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten reagoisitte, jos koulusta tulisi tälläinen viesti
22.12.2022 |
16-vuotiaan tytön ammatillisenkoulutuksen vastuuopettajalta, joka erityisope, että olisi hyvä hakeutua adhd tutkimuksiin.
Mietin kun olen itse se 16v ja mietin miten vanhempani ottavat tämän. Ovat sika vanhanaikaisia ja yleensä asioista sitö mieltä että turha sitä omaa kuoppaa on kaivaa. Ja että se on joku muoti-ilmiö, jolla selitellään omaa laiskuutta. Tämä on kuitenkin minulle oikea ongelma ba olen monta vuotta harkinnut asian ottamista puheeksi mutta olen päätynyt lakaisemaan asian maton alle kunnes tämä vastuuopettaja jutteli asiasta kanssani ja kertoi että huomaa ongelmat ja olisi hyvä idea käydä testeissä.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
No, ajattelisin, että nuoren on hyvä käydä noissa tutkimuksissa, ja jos jotain löytyy niin saa sitten apua arkeen ja opiskeluun.
Tästä huolimatta, sisimmässäni ajattelen työnikin takia, että aika monen lapsen ja nuoren nykyiset diagnoosit ovat jonkunlaista ylidiagnosointia, rajattomuuden ja nykyaikaisten ilmiöiden yhteistuotos, ei mikään varsinainen ihmisessä oleva ongelma.
Keski-ikäisenä olen myös törmännyt siihen, että mt-puolen diagnoosit ja neuropuolen dg:t voivat vaikeuttaa työnsaamista ym, siksi olisin itse mielummin ilman diagnoosia kuin diagnoosin kanssa. Mulla ei siis ole itsellä tuolalista, mutta vierestä olen nähnyt, että se valitettvaasti leimaa ihmistä turhaan.
Olen kuitenkin huomannut, ettei nykyisin nuorten aikuisten kesken tämä ole enää sellainen leima kun mun nuoruudessa, joten se huoli voi toki olla turhakin.
Miksi ne diagnoosit pitää kertoa työtä hakiessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuo kerrottaisiin vanhemmille? Eikö nuori osaa itse soittaa lääkäriaikaa vai mikä juttu tämä on.
Ei siitä kerrotakkaan jos itse kiellän. Paitsi diagnoosiin tarvitaan vanhempien haastattelut
Eli kyseessä ei oikeasti ole sairaus, vaan enemmänkin tunnetila? Missä muissa sairauksissa vanhempien haastattelu on diagnoosin edellytys?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, ajattelisin, että nuoren on hyvä käydä noissa tutkimuksissa, ja jos jotain löytyy niin saa sitten apua arkeen ja opiskeluun.
Tästä huolimatta, sisimmässäni ajattelen työnikin takia, että aika monen lapsen ja nuoren nykyiset diagnoosit ovat jonkunlaista ylidiagnosointia, rajattomuuden ja nykyaikaisten ilmiöiden yhteistuotos, ei mikään varsinainen ihmisessä oleva ongelma.
Keski-ikäisenä olen myös törmännyt siihen, että mt-puolen diagnoosit ja neuropuolen dg:t voivat vaikeuttaa työnsaamista ym, siksi olisin itse mielummin ilman diagnoosia kuin diagnoosin kanssa. Mulla ei siis ole itsellä tuolalista, mutta vierestä olen nähnyt, että se valitettvaasti leimaa ihmistä turhaan.
Olen kuitenkin huomannut, ettei nykyisin nuorten aikuisten kesken tämä ole enää sellainen leima kun mun nuoruudessa, joten se huoli voi toki olla turhakin.
Miksi ne diagnoosit pitää kertoa työtä hakiessa?
Varmaan siksi, että työnantaja voi purkaa työsopimuksen vedoten siihen, että hakija ei ole kertonut teveydestään olennaisia asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuo kerrottaisiin vanhemmille? Eikö nuori osaa itse soittaa lääkäriaikaa vai mikä juttu tämä on.
Ei siitä kerrotakkaan jos itse kiellän. Paitsi diagnoosiin tarvitaan vanhempien haastattelut
Eli kyseessä ei oikeasti ole sairaus, vaan enemmänkin tunnetila? Missä muissa sairauksissa vanhempien haastattelu on diagnoosin edellytys?
En tiedö se vain on niin. Toki mielelläni olisin kokonaan kertomatta vanhemmilleni jos se olisi mahdollisuus niin että saisin myös apua ongelmiini
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, ajattelisin, että nuoren on hyvä käydä noissa tutkimuksissa, ja jos jotain löytyy niin saa sitten apua arkeen ja opiskeluun.
Tästä huolimatta, sisimmässäni ajattelen työnikin takia, että aika monen lapsen ja nuoren nykyiset diagnoosit ovat jonkunlaista ylidiagnosointia, rajattomuuden ja nykyaikaisten ilmiöiden yhteistuotos, ei mikään varsinainen ihmisessä oleva ongelma.
Keski-ikäisenä olen myös törmännyt siihen, että mt-puolen diagnoosit ja neuropuolen dg:t voivat vaikeuttaa työnsaamista ym, siksi olisin itse mielummin ilman diagnoosia kuin diagnoosin kanssa. Mulla ei siis ole itsellä tuolalista, mutta vierestä olen nähnyt, että se valitettvaasti leimaa ihmistä turhaan.
Olen kuitenkin huomannut, ettei nykyisin nuorten aikuisten kesken tämä ole enää sellainen leima kun mun nuoruudessa, joten se huoli voi toki olla turhakin.
Miksi ne diagnoosit pitää kertoa työtä hakiessa?
Varmaan siksi, että työnantaja voi purkaa työsopimuksen vedoten siihen, että hakija ei ole kertonut teveydestään olennaisia asioita.
No mistäs se työnantaja saisi tietää ADHD:sta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti käyt hyvissä ajoin ennen 18v syntymäpäivää. Sen jälkeen joudut maksamaan tutkimukset itse. On kallista lystiä.
Niin, mitä jos kadun jäljeen päin?
mitä jos vanhemmat eivät ymmärrä?
Miten voisit katua diagnoosia? Jos sinulla on ADHD se on, oli diagnoosia tai ei. Ilman diagnoosia et ole oikeutettu mihinkään sellaiseen apuun (esim. lääkitys), jota voisit myöhemmin tarvita. Aikuisena diagnoosi maksaa ihan sikana.
PS: mitä väliä vanhemmilla on. He eivät ole sinä, eivätkä elä sinun elämääsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti käyt hyvissä ajoin ennen 18v syntymäpäivää. Sen jälkeen joudut maksamaan tutkimukset itse. On kallista lystiä.
Niin, mitä jos kadun jäljeen päin?
mitä jos vanhemmat eivät ymmärrä?Miten voisit katua diagnoosia? Jos sinulla on ADHD se on, oli diagnoosia tai ei. Ilman diagnoosia et ole oikeutettu mihinkään sellaiseen apuun (esim. lääkitys), jota voisit myöhemmin tarvita. Aikuisena diagnoosi maksaa ihan sikana.
PS: mitä väliä vanhemmilla on. He eivät ole sinä, eivätkä elä sinun elämääsi.
Niin, ikävähän se on jos tarvitsee riidellä päivittäin asioista ja kuulee kokoajan kuittailua asiasta. Se on pahin pelkoni, toki voi olla että vanhemmat ovatkin hyväksyviä tai ainakaan eivät sano mielipidettään suoraan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuo kerrottaisiin vanhemmille? Eikö nuori osaa itse soittaa lääkäriaikaa vai mikä juttu tämä on.
Ei siitä kerrotakkaan jos itse kiellän. Paitsi diagnoosiin tarvitaan vanhempien haastattelut
Eli kyseessä ei oikeasti ole sairaus, vaan enemmänkin tunnetila? Missä muissa sairauksissa vanhempien haastattelu on diagnoosin edellytys?
Adhd ei ole sairaus, vaan neuropsykologinen häiriö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, ajattelisin, että nuoren on hyvä käydä noissa tutkimuksissa, ja jos jotain löytyy niin saa sitten apua arkeen ja opiskeluun.
Tästä huolimatta, sisimmässäni ajattelen työnikin takia, että aika monen lapsen ja nuoren nykyiset diagnoosit ovat jonkunlaista ylidiagnosointia, rajattomuuden ja nykyaikaisten ilmiöiden yhteistuotos, ei mikään varsinainen ihmisessä oleva ongelma.
Keski-ikäisenä olen myös törmännyt siihen, että mt-puolen diagnoosit ja neuropuolen dg:t voivat vaikeuttaa työnsaamista ym, siksi olisin itse mielummin ilman diagnoosia kuin diagnoosin kanssa. Mulla ei siis ole itsellä tuolalista, mutta vierestä olen nähnyt, että se valitettvaasti leimaa ihmistä turhaan.
Olen kuitenkin huomannut, ettei nykyisin nuorten aikuisten kesken tämä ole enää sellainen leima kun mun nuoruudessa, joten se huoli voi toki olla turhakin.
Voiko se dg vaikuttaa omaan työhön, opiskelen lähihoitajaksi ja tulevaisuuden haave olisi työskennellä ensihoidossa
Tarkoitat ilmeisesti työhönottoon?
Niin, ja siihen onko noissa töissä jotain vaatimuksia että ei saa esim olla adhd diagnoosia tai jotain vastaavaa?
Mielestäni lentokapteeniksi ei pääse eikä raitoivaunu kuljettajaksi adhd diagnoosilla. Muut ammatit ovat sellaisia että esim ajokorttiin voidaan vaatia säännöllinen lääkitys, jotta saat sen ja sitä kautta voit työskennellä vaikka siellä ensihoidossa sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä tyttö 15v oli itse ruvennut epäilemään ADHDta nyt ja kun puhui terveystarkastuksessa asiasta niin sai lähetteen kuraattorille. Tytöllä ka yli 9 mutta kokee että vaikea pysyä paikallaan ja keskittyä. Olin tosi yllättynyt kun tyttö kertoi asiasta koska en olisi koskaan kuvitellut tytölle tuota asiaa vaan ennemmin vaikka isoveljelle. Itse ainakin ajattelen että ei haittaa vaikka tutkitaan ja hyvä jos löytyy apuja.
Samalla tavoin meillä. Tyttö oli itse alkanut miettiä asiaa, koska mm. keskittyminen oli vaikeaa. Hänellä oli kans ka yli yhdeksän, mutta koki silti, että teki huomattavan paljon töitä sen eteen. Hoiti itse kaikki vaiheet mitä diagnosointiin liittyi, minä juttelin psykologin kanssa. Tämä tapahtui siis lukioiässä. Minä olin kans tosi yllättynyt ensin diagnoosista, mutta se johtui siitä, että oireet olivat itselleni erittäin tuttuja ja en ollut itse osannut omalla kohdallani keskittymis- ym. vaikeuksia ADHD:hen. Sitä ne kuitenkin todennäköisesti ovat, koska ADHD periytyy voimakkaasti. Kannattaa käydä testit, tarvittaessa saat lääkkeet ja opiskelussa kohdallasi voidaan soveltaa erilaisia keinoja, esim. kokeissa/tenteissä lisäaikaa ja omaa rauhallista tilaa noiden suoritusten tekemiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti käyt hyvissä ajoin ennen 18v syntymäpäivää. Sen jälkeen joudut maksamaan tutkimukset itse. On kallista lystiä.
Niin, mitä jos kadun jäljeen päin?
mitä jos vanhemmat eivät ymmärrä?Miten voisit katua diagnoosia? Jos sinulla on ADHD se on, oli diagnoosia tai ei. Ilman diagnoosia et ole oikeutettu mihinkään sellaiseen apuun (esim. lääkitys), jota voisit myöhemmin tarvita. Aikuisena diagnoosi maksaa ihan sikana.
PS: mitä väliä vanhemmilla on. He eivät ole sinä, eivätkä elä sinun elämääsi.
Mut jos mun vanhempani vetävät sen haastattelun niin että kiistävät kaikki ongelmat niin kyllähän siinä sitten on kiva selitellä neuropsykologille että he eivät vain halua edes ymmärtää
Alue: Aihe vapaa
Niin, mitä jos kadun jäljeen päin?
mitä jos vanhemmat eivät ymmärrä?