Lue keskustelun säännöt.
Mummo kuvittelee ostavansa lapsille mieluisimmat lahjat - jouluna taas pettymys luvassa
21.12.2022 |
Lapsiemme mummo yrittää monella tavalla suorittaa isovanhemmuutta ja haluaa olla "paras mummo". Mummo ei kysy lapsilta/vanhemmilta lahjatoiveita tai vinkkejä lahjan suhteen. Mummo ei ota lahjavinkkiä siitä, millaisista asioista lapset kertovat pitävänsä. Jos Leo puhuu jatkuvasti dinosauruksista ja rakastaa kaikkea niihin liittyvää, niin mummo antaa lahjaksi laivoista kertovan kirjan, vaikka pieni dinosauruslelu olisi ollut Leon toive. Jos Eevi rakastaa kaikkea Ryhmä Hau -aiheista, niin mummo tuo lahjaksi Peppi Pitkätossu pyjaman, vaikka Ryhmä Hau -aiheinen penaali olisi ilahduttanut enemmän. Mummo ajattelee tuntevansa lapsenlapsensa parhaiten ja tietävänsä, mitä he haluavat. Kun jouluna (ja synttäreinä sama homma) avataan lahjat, niin mummo korostaa kuinka juuri hänen antamansa lahjat ovat niin hienoja. "Katsopas, Leo, miten upea kirja!" "Voi, miten ihana pyjama, Eevi!". Mummo myös kuvailee jälkikäteen, kuinka hänen ostamansa lahjat olivat lapsille niin mieluisia ja sopivat lapsille niin hyvin. "Kun Leo niin ahkerasti lukee sitä laivakirjaa ja Eevillä on melkein joka yö Peppi-pyjama päällä", vaikka oikeasti näin ei olisikaan. Nihkeintä tietysti on, kun lapset silminnähden ilahtuvat mummon lahjan sijaan jostain sellaisesta, mitä ovat aidosti toivoneet. Lapset hihkuvat toivelahjansa parissa ja se mummon lahja ei samalla tavalla innostakaan.
Olen yrittänyt puhua aiheesta hienotunteisesti mummon kanssa. Kertonut, että Leo tykkäisi jostain dinosauruksiin liittyvästä lahjasta ja Eevin suosikki on Ryhmä Hau. Saatan jopa kertoa, että kaupassa X oli muuten tuollainen lelu aiheeseen liittyen, jota Leo/Eevi on ihaillut. Mummo sanoo, että hänpä sitten ostaa tuon lahjan lapselle. Lahjapaketista paljastuu kuitenkin lopulta ihan muuta ja jos mummolta yrittää kysyä asiasta, niin mummo sanoo halunneensa hankkia jotain muuta. Miksi se mummo ei sitten sano, että jättää lapsen lahjatoiveen huomiotta? Mummo ei myöskään suostu etukäteen kertomaan meille vanhemmille, mitä antaa lapsille lahjaksi. Toisaalta, tuskinpa sattuisi kahta samaa lahjaa pukinkonttiin, kun mummoa ei lasten toiveet kiinnosta. Noh, joulua ja mummon pettymystä odotellessa.
Kommentit (1055)
Vierailija kirjoitti:
Nostan hattua, jos joku jaksaa lukea tuon sepustuksen.
Aloittaja taitaa olla vähän eri ikäluokkaa kuin sinä. Sitä ikäluokkaa joka vielä kykeni lukemaan jopa 500 sivuisia kirjoja. Twitter-aikakauden nuoret kykenee tulkitsemaan enää emojeja ja yksittäisiä lauseita. Meille muille tuo oli luettu parissa sekunnissa ja ymmärrettykin vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän keskustelun kannattaisi lukea jokaisen mummon, kummin, tädin, enon, ukin jne. ja kopioida se ensi jouluksi, kuinka paljon heidän ostamassa lahjat saa vanhemmille pahaa mieltä, jopa raivoa, komeroiden täyttymistä ja maailman tuhoamista.
Jos lasten lahjat aiheuttavat noin suuren tunnemyrskyt, joululahjat voi yhtähyvin jättää ostamatta, kun saajalle ne eivät anna kuitenkaan iloa ja yllätyksiä ja nekin rahat vaikka Ukrainaan tai kehitysmaihin lasten koulutukseen, kun Suomessa jokaisella on jo kaikkea ja vanhemmat voivat ihan itse toteuttaa lastensa toiveet, ei siihen mummoja ja ulkopuolisia tarvita, jonkun Schleich-hevosen ostoon.
Joululahjojen tarkoitus tai yleensä lahjojen, tuskin on tarkoitus tuottaa perheeseen pahaa mieltä, pettymyksiä ja kyyneleitä, onhan joulu jeesuksen syntymäjuhla, joka pitäisi olla ilon ja kiitollisuuden juhla ja ne lahjat toisarvoiset.
Jep. Jos on täysin mahdotonta ostaa sellaista mikä olisi toivottua, niin älä osta ainakaan tavaraa. Eihän tämä oikeasti ole normaaleille ihmisille mikään ongelma, kysäistä lahjatoiveita ja ostaa lahjoja sen perusteella, mutta nähtävästi joillekin ylitsepääsemätön ongelma.
Jos ne toiveet on spesifejä ja tiettyä merkkiä, aika harva mummo tai pappa niitä onnistuu oikein haalimaan. Ja ihan ovat varmasti normaali-ihmisiä. Mikään ole ärsyttävämpää kuin suhtautua joululahjoihin kuten häälahjalistaan. Jos lapsi ei osaa leikkiä kuin yhdellä asialla, sit sanoo vaikka että mä voin hankkia sun nimissä tän, laita vaikka raha tilille.
Miksi lapsella ei saisi olla lempileluja? Meillä on jäänyt käyttämättä leluja, varmaan osaksi siksi, kun niitä oli yksinkertaisesti liikaa.
Mun äiti ottaa tooveet tosissaan. Jos ei tiedä onko oikea pokemon tms, hän ottaa kaupassa tuotteesta kuvan ja kysyy whatsappissa, että onko kyseessä oikea lelu. Mä tykkään, mummu ostaa mitä lapsi toivoo -> kaikki tyytyväisiä.
Näinhän se yleisimmin menee niin, mutta jos sitä just oikeaa ei löydä vaan ostaa muuta kivaa, ei kyllä tulisi mielen viereenkään sanoa että miksi ostit ollenkaan. Kiittämätön äiti kasvattaa kiittämättömiä lapsia. Apnkin lapsille tekee ihan hyvää saada muutakin kuin just se Ryhmä Hau tai dinosauruksen. Ehkä ymmärtäisin paremmin, jos kyse olisi tilanteesta, jossa lapsi toivoo kitaraa ja saa kontrabasson tai lapsi toivoo uimapuvun ja saa hiihtohanskat, mutta *väärä kirja tai väärä kuosi* on kyllä jo ihan älytöntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän keskustelun kannattaisi lukea jokaisen mummon, kummin, tädin, enon, ukin jne. ja kopioida se ensi jouluksi, kuinka paljon heidän ostamassa lahjat saa vanhemmille pahaa mieltä, jopa raivoa, komeroiden täyttymistä ja maailman tuhoamista.
Jos lasten lahjat aiheuttavat noin suuren tunnemyrskyt, joululahjat voi yhtähyvin jättää ostamatta, kun saajalle ne eivät anna kuitenkaan iloa ja yllätyksiä ja nekin rahat vaikka Ukrainaan tai kehitysmaihin lasten koulutukseen, kun Suomessa jokaisella on jo kaikkea ja vanhemmat voivat ihan itse toteuttaa lastensa toiveet, ei siihen mummoja ja ulkopuolisia tarvita, jonkun Schleich-hevosen ostoon.
Joululahjojen tarkoitus tai yleensä lahjojen, tuskin on tarkoitus tuottaa perheeseen pahaa mieltä, pettymyksiä ja kyyneleitä, onhan joulu jeesuksen syntymäjuhla, joka pitäisi olla ilon ja kiitollisuuden juhla ja ne lahjat toisarvoiset.
Jep. Jos on täysin mahdotonta ostaa sellaista mikä olisi toivottua, niin älä osta ainakaan tavaraa. Eihän tämä oikeasti ole normaaleille ihmisille mikään ongelma, kysäistä lahjatoiveita ja ostaa lahjoja sen perusteella, mutta nähtävästi joillekin ylitsepääsemätön ongelma.
Jos ne toiveet on spesifejä ja tiettyä merkkiä, aika harva mummo tai pappa niitä onnistuu oikein haalimaan. Ja ihan ovat varmasti normaali-ihmisiä. Mikään ole ärsyttävämpää kuin suhtautua joululahjoihin kuten häälahjalistaan. Jos lapsi ei osaa leikkiä kuin yhdellä asialla, sit sanoo vaikka että mä voin hankkia sun nimissä tän, laita vaikka raha tilille.
Normaali-ihmisillä on suu ja kännykkä ja voi vaikka kertoa vanhemmille, että nyt ei osata just tätä toivetta ostaa, oisko jotain vinkkiä tai helpompaa/halvempaa juttua vinkata. Mutta eiii kommunikointi on ilmeisesti täysin pois suljettua.
Jostain syystä se kysyminen tuntuu olevan vaikeaa. Voidaan kyllä kysyä joltain toiselta henkilöltä kaupassa, että mitä kokoa neljävuotias käyttää tai mikä on nelivuotiaan jalan koko. On tullut aika paljon liian pieniä vaatteita lahjaksi, kun on ostettu jonkun muun mukaan.
Olipas erikoinen logiikka. Eihän se ventovieras kaupassa tiedä, minkä kokoinen nelivuotias lahjansaaja on. Korkeintaan tietää omista tai läheisten lapsista, eli ventovieraalta kysymällä ainakin ostaa jonkun muun mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät nuo Sleich-hevoset ynnä muut mitä täällä on toivottu varsinaisesti mitään tuiki tarpeellisia ole. Jos nyt sille linjalle lähdetään.
Mä ostin niitä muutaman kummilapselle, koska se oli hänen toiveensa. Tulevat varmasti käyttöön.
Niin, mutta kuinka pitkäksi aikaa? Leikkii niillä kunnes kyllästyy ja sitten tulee taas uusi muotitoive.
Sleich eläimiä on valmistettu vuodesta 1935 ja edelleen niillä lapset leikkii. Kestävät aikaa samoin kuin vaikka Legot. Se halpa kiinaroska taas ei kestä aikaa, eikä leikkejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän keskustelun kannattaisi lukea jokaisen mummon, kummin, tädin, enon, ukin jne. ja kopioida se ensi jouluksi, kuinka paljon heidän ostamassa lahjat saa vanhemmille pahaa mieltä, jopa raivoa, komeroiden täyttymistä ja maailman tuhoamista.
Jos lasten lahjat aiheuttavat noin suuren tunnemyrskyt, joululahjat voi yhtähyvin jättää ostamatta, kun saajalle ne eivät anna kuitenkaan iloa ja yllätyksiä ja nekin rahat vaikka Ukrainaan tai kehitysmaihin lasten koulutukseen, kun Suomessa jokaisella on jo kaikkea ja vanhemmat voivat ihan itse toteuttaa lastensa toiveet, ei siihen mummoja ja ulkopuolisia tarvita, jonkun Schleich-hevosen ostoon.
Joululahjojen tarkoitus tai yleensä lahjojen, tuskin on tarkoitus tuottaa perheeseen pahaa mieltä, pettymyksiä ja kyyneleitä, onhan joulu jeesuksen syntymäjuhla, joka pitäisi olla ilon ja kiitollisuuden juhla ja ne lahjat toisarvoiset.
Jep. Jos on täysin mahdotonta ostaa sellaista mikä olisi toivottua, niin älä osta ainakaan tavaraa. Eihän tämä oikeasti ole normaaleille ihmisille mikään ongelma, kysäistä lahjatoiveita ja ostaa lahjoja sen perusteella, mutta nähtävästi joillekin ylitsepääsemätön ongelma.
Jos ne toiveet on spesifejä ja tiettyä merkkiä, aika harva mummo tai pappa niitä onnistuu oikein haalimaan. Ja ihan ovat varmasti normaali-ihmisiä. Mikään ole ärsyttävämpää kuin suhtautua joululahjoihin kuten häälahjalistaan. Jos lapsi ei osaa leikkiä kuin yhdellä asialla, sit sanoo vaikka että mä voin hankkia sun nimissä tän, laita vaikka raha tilille.
Normaali-ihmisillä on suu ja kännykkä ja voi vaikka kertoa vanhemmille, että nyt ei osata just tätä toivetta ostaa, oisko jotain vinkkiä tai helpompaa/halvempaa juttua vinkata. Mutta eiii kommunikointi on ilmeisesti täysin pois suljettua.
Miksi heidän pitäisi miellyttää miellyttämisestä päästyään? Kaikki ei stressaa viikkotolkulla ja pyöri sun halujen mukaan vaan hankkii lahjan, jonka uskoo olevan kiva. Etkö yhtään luota muiden kykyyn ajatella itse? Miksi sulta pitää kysyä kaikesta?
Ei tarvitse kysyä tietenkään. Mutta ei minun, tai lastenkaan, tarvitse myöskään ilahtua jos lahjaksi tulee jotain mille ei ole käyttöä.
Mikä asia on sellainen mille ei tule käyttöä? Ap kuvaa että lapsi saa laivakirjan vaikka toivoi dinosaurusta, ei voi lukea? Lapsi tykkää Ryhmä Hausta ja saa Peppi Pitkätossua, ei voi käyttää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä monella meni koko tarinan pointti ohitse. Tässä ei ole kyse lapsen kiittämättömydestä tai siitä että tekee hyvää pettyä. Ompa muuten jännä tämäkin ajatus, että lahjoistakin kuuluisi tehdä lapselle joku opetustilanne. Varmaan aika harva lapsi oikeasti aina saa kaiken mitä haluaa ja näitä pettymyksiä on kaiken aikaa arjessakin ainakin meillä.
Tässä on kyse aikuisen ihmisen kyvyttömyydestä ajatella asiaa lahjan saajan kannalta ja kyvyttömyydestä käsitellä omia tunteitaan ja samalla tehdä lahja-asioista ihan turhaan jännittyneitä lahjan saajalle eli lapselle.
Äitini on samanlainen. Jos sanon, että lapseni haluaisin vaikka Minecraft-aiheista mitä vaan tavaraa, käy kirja, pyjama, penaali, sukat, hattu, äitini ostaa tälle Spiderman-yöpuvun ja sitten puhuu juuri samalla lailla kuin aloittajan tapauksessa: "no ompa kiva tämmönen Spiderman-yökkäri, tästä tulee varmasti sun uusi suosikki". Lapsi ei varsinaisesti ole pettynyt, mutta ei lähde siihen mummon hypetykseen vaan kiittää kauniisti ja käyttää kyllä pyjamaa. Mummo silti pettyy, kun olisi halunnut että HÄNEN ostamansa lahja on se ihanin ja kivoin ja on aidosti pettynyt, kun lapsen mielestä se on ihan ok. Ei kuitenkaan koskaan kuuntele niitä kommentteja tai neuvoja joilla tilanne voisi muuttua. Ei edes lapsen omia toiveita suoraan lapselta. Ja lapsi sitten ihmettelee mummon reaktioita. Nykyään (12v.) on sitten mukana tässä naurettavassa leikissä, toivoo tavaroita joita ei koskaan saa oli nr sitten mitä tahansa ja kehuu mummon lahjat maasta taivaisiin, kun ei halua pahoittaa mummon mieltä. En ymmärrä miksi lapsi pitää mummon taholta alistaa tällaiseen peliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarviiko ap:n niin ottaa stressiä tuosta tilanteesta? Mummo taitaa elää vähän omassa maailmassaan, jos keksii tarinoita lasten reaktioista eikä näe totuutta. Mutta ei tuo mitenkään vaarallinen tilanne ole. Itse antaisin mennä mummon puheiden yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Lapset kannattaa opettaa kiittämään mummoa lahjoista, se kuuluu käytöstapoihin. Ihan normaali tilanne elämässä, että osa lahjoista on epämieluisia, siihenkin on lasten hyvä oppia.
Miksi lapsilla pitää olla käytöstavat mutta mummolla ei?
Olishan se toki hienoa, jos mummollakin olisi käytöstavat. Mutta ap:n ensisijainen tehtävä on kasvattaa lapsensa niin, että heillä on paitsi käytöstavat, myös kyky toimia monenlaisten ihmisten kanssa ja kyky tunnistaa omat vaikutusmahdollisuutensa eri tilanteisiin. Ap voi toki ottaa asian ystävällisesti puheeksi mummon kanssa (ja ilmeisesti on ottanutkin, mutta mummo ei ole ollut vastaanottavainen?), mutta sen enempää ei edes kannata yrittää. Ap ei kuitenkaan loppuviimein voi kontrolloida mummon ratkaisuja, käytöstä tai tunne-elämää - eiväthän nämä edes ole ap:n vastuulla vaan mummon itsensä. Olisi eri asia, jos mummo tekisi jotain lapsille oikeasti vahingollista, siihen ap:n pitäisi toki puuttua napakasti. Mutta kun kyseessä on näin harmiton asia kuin epämieluisa lahja, niin ap:n kannattaa suosiolla valita taistelunsa ja opettaa sama asenne lapsillekin.
En nyt pidä erityisen harmittomana, kun niitä epämieluisia lahjoja tulee joka joulu ja syntymäpäivä.
Vikaostoksia voi tulla kenelle tahansa. Mutta ei nyt ihan joka kerta kuitenkaan, jos yhtään osaa ajatella sitä lahjan saajaa.
Ok, me sitten arvotetaan näitä asioita eri tavalla. Mutta mitä ratkaisua sinä sitten ehdotat? Ap on ilmeisesti sanonut asiasta mummolle, mutta mummo ei ole ottanut onkeensa. Mikä neuvoksi?
Minun ehdotukseni on, että ap antaa mummon olla ja keskittyy opettamaan lapsilleen, miten tilanteessa voi toimia sivistyneesti (kiittää lahjasta, mutta iloa ei tarvitse teeskennellä). Tämä siis perustuu siihen ajatukseen, että epämieluistat lahjat ovat aika harmiton asia. Mutta sinä ajattelet toisin, joten olisi kiva kuulla, onko sulla myös muita ratkaisuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä monella meni koko tarinan pointti ohitse. Tässä ei ole kyse lapsen kiittämättömydestä tai siitä että tekee hyvää pettyä. Ompa muuten jännä tämäkin ajatus, että lahjoistakin kuuluisi tehdä lapselle joku opetustilanne. Varmaan aika harva lapsi oikeasti aina saa kaiken mitä haluaa ja näitä pettymyksiä on kaiken aikaa arjessakin ainakin meillä.
Tässä on kyse aikuisen ihmisen kyvyttömyydestä ajatella asiaa lahjan saajan kannalta ja kyvyttömyydestä käsitellä omia tunteitaan ja samalla tehdä lahja-asioista ihan turhaan jännittyneitä lahjan saajalle eli lapselle.
Äitini on samanlainen. Jos sanon, että lapseni haluaisin vaikka Minecraft-aiheista mitä vaan tavaraa, käy kirja, pyjama, penaali, sukat, hattu, äitini ostaa tälle Spiderman-yöpuvun ja sitten puhuu juuri samalla lailla kuin aloittajan tapauksessa: "no ompa kiva tämmönen Spiderman-yökkäri, tästä tulee varmasti sun uusi suosikki". Lapsi ei varsinaisesti ole pettynyt, mutta ei lähde siihen mummon hypetykseen vaan kiittää kauniisti ja käyttää kyllä pyjamaa. Mummo silti pettyy, kun olisi halunnut että HÄNEN ostamansa lahja on se ihanin ja kivoin ja on aidosti pettynyt, kun lapsen mielestä se on ihan ok. Ei kuitenkaan koskaan kuuntele niitä kommentteja tai neuvoja joilla tilanne voisi muuttua. Ei edes lapsen omia toiveita suoraan lapselta. Ja lapsi sitten ihmettelee mummon reaktioita. Nykyään (12v.) on sitten mukana tässä naurettavassa leikissä, toivoo tavaroita joita ei koskaan saa oli nr sitten mitä tahansa ja kehuu mummon lahjat maasta taivaisiin, kun ei halua pahoittaa mummon mieltä. En ymmärrä miksi lapsi pitää mummon taholta alistaa tällaiseen peliin.
Tämä.
Meillä on tismalleen tällaista.
Kaikki pyörii siinä mummon tunne-elämän vaalimisessa. Hyvin sairas kuvio.
Lahjan arvosta. Joskus (kysyttäessä) kerroin anopille, että mistä mun lapset tykkäisivät. Näiden yhteishinta oli joku 40€. Meille tuli iso ruuvipenkki ja se kuuluisa ikea-kassillinen muita paketteja lapsille, lisäksi toista metriä korkea nosturi. Meillähän on rajattomasti tilaa noille kaikille? Lahjoja oli useamman satasen edestä. Ei toki sitä, mitä olin vihjannut.
On joo näitä minä tunnen paremmin lapsenlapseni kuin heidän äitinsä -mummu. Joulun jälkeen osa leluista oli jo rikki, kun määrä on aina tärkeämpi kuin laatu. Sitten vaan varaamaan kirppispöytää niille leluille, jotka oli kuorittu paketista mutta jääneet evvk-pinoon lapsilta. Kaikki vaatteet menivät myös kirppukselle, kun se ainoa kiva paita oli pari kokoa liian pieni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän keskustelun kannattaisi lukea jokaisen mummon, kummin, tädin, enon, ukin jne. ja kopioida se ensi jouluksi, kuinka paljon heidän ostamassa lahjat saa vanhemmille pahaa mieltä, jopa raivoa, komeroiden täyttymistä ja maailman tuhoamista.
Jos lasten lahjat aiheuttavat noin suuren tunnemyrskyt, joululahjat voi yhtähyvin jättää ostamatta, kun saajalle ne eivät anna kuitenkaan iloa ja yllätyksiä ja nekin rahat vaikka Ukrainaan tai kehitysmaihin lasten koulutukseen, kun Suomessa jokaisella on jo kaikkea ja vanhemmat voivat ihan itse toteuttaa lastensa toiveet, ei siihen mummoja ja ulkopuolisia tarvita, jonkun Schleich-hevosen ostoon.
Joululahjojen tarkoitus tai yleensä lahjojen, tuskin on tarkoitus tuottaa perheeseen pahaa mieltä, pettymyksiä ja kyyneleitä, onhan joulu jeesuksen syntymäjuhla, joka pitäisi olla ilon ja kiitollisuuden juhla ja ne lahjat toisarvoiset.
Jep. Jos on täysin mahdotonta ostaa sellaista mikä olisi toivottua, niin älä osta ainakaan tavaraa. Eihän tämä oikeasti ole normaaleille ihmisille mikään ongelma, kysäistä lahjatoiveita ja ostaa lahjoja sen perusteella, mutta nähtävästi joillekin ylitsepääsemätön ongelma.
Jos ne toiveet on spesifejä ja tiettyä merkkiä, aika harva mummo tai pappa niitä onnistuu oikein haalimaan. Ja ihan ovat varmasti normaali-ihmisiä. Mikään ole ärsyttävämpää kuin suhtautua joululahjoihin kuten häälahjalistaan. Jos lapsi ei osaa leikkiä kuin yhdellä asialla, sit sanoo vaikka että mä voin hankkia sun nimissä tän, laita vaikka raha tilille.
Normaali-ihmisillä on suu ja kännykkä ja voi vaikka kertoa vanhemmille, että nyt ei osata just tätä toivetta ostaa, oisko jotain vinkkiä tai helpompaa/halvempaa juttua vinkata. Mutta eiii kommunikointi on ilmeisesti täysin pois suljettua.
Miksi heidän pitäisi miellyttää miellyttämisestä päästyään? Kaikki ei stressaa viikkotolkulla ja pyöri sun halujen mukaan vaan hankkii lahjan, jonka uskoo olevan kiva. Etkö yhtään luota muiden kykyyn ajatella itse? Miksi sulta pitää kysyä kaikesta?
Ei tarvitse kysyä tietenkään. Mutta ei minun, tai lastenkaan, tarvitse myöskään ilahtua jos lahjaksi tulee jotain mille ei ole käyttöä.
Mikä asia on sellainen mille ei tule käyttöä? Ap kuvaa että lapsi saa laivakirjan vaikka toivoi dinosaurusta, ei voi lukea? Lapsi tykkää Ryhmä Hausta ja saa Peppi Pitkätossua, ei voi käyttää?
Tai pussilakanaa jossa on väärä kuosi tai hevosta, jossa ei lue oikeaa tekstiä 😂 Kauheinta on se, jos vaate on väärän värinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä monella meni koko tarinan pointti ohitse. Tässä ei ole kyse lapsen kiittämättömydestä tai siitä että tekee hyvää pettyä. Ompa muuten jännä tämäkin ajatus, että lahjoistakin kuuluisi tehdä lapselle joku opetustilanne. Varmaan aika harva lapsi oikeasti aina saa kaiken mitä haluaa ja näitä pettymyksiä on kaiken aikaa arjessakin ainakin meillä.
Tässä on kyse aikuisen ihmisen kyvyttömyydestä ajatella asiaa lahjan saajan kannalta ja kyvyttömyydestä käsitellä omia tunteitaan ja samalla tehdä lahja-asioista ihan turhaan jännittyneitä lahjan saajalle eli lapselle.
Äitini on samanlainen. Jos sanon, että lapseni haluaisin vaikka Minecraft-aiheista mitä vaan tavaraa, käy kirja, pyjama, penaali, sukat, hattu, äitini ostaa tälle Spiderman-yöpuvun ja sitten puhuu juuri samalla lailla kuin aloittajan tapauksessa: "no ompa kiva tämmönen Spiderman-yökkäri, tästä tulee varmasti sun uusi suosikki". Lapsi ei varsinaisesti ole pettynyt, mutta ei lähde siihen mummon hypetykseen vaan kiittää kauniisti ja käyttää kyllä pyjamaa. Mummo silti pettyy, kun olisi halunnut että HÄNEN ostamansa lahja on se ihanin ja kivoin ja on aidosti pettynyt, kun lapsen mielestä se on ihan ok. Ei kuitenkaan koskaan kuuntele niitä kommentteja tai neuvoja joilla tilanne voisi muuttua. Ei edes lapsen omia toiveita suoraan lapselta. Ja lapsi sitten ihmettelee mummon reaktioita. Nykyään (12v.) on sitten mukana tässä naurettavassa leikissä, toivoo tavaroita joita ei koskaan saa oli nr sitten mitä tahansa ja kehuu mummon lahjat maasta taivaisiin, kun ei halua pahoittaa mummon mieltä. En ymmärrä miksi lapsi pitää mummon taholta alistaa tällaiseen peliin.
Tämä.
Meillä on tismalleen tällaista.
Kaikki pyörii siinä mummon tunne-elämän vaalimisessa. Hyvin sairas kuvio.
Niin tuttua. Meillä mummussa paljon narsistisia piirteitä.
Mä oon sanonut lapsille, että vaikka mummu pahastuu, niin heidän ei tarvitse osallistua peliin myönnyttelemällä ja kehumalla lahjaa, jos se ei oikeasti ole mieluinen.
Emme ole läheisissä väleissä tuo mummun kanssa, välillä menee useampi kuukausi näkemisien välillä, vaikka samalla paikkakunnalla asutaan. Silti hän tietää lasteni toiveet paremmin kuin minä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monelle mummolle se on rahakysymys ostaa lahjaksi näitä merkkituotteita, kun lastenlapsia on vielä useampi.
Maksetut naisten keskieläke on n. 1300€/kk josta jää 1000€ käteen, siitä pitää maksaa asuminen, jouluruuat ja lahjat.
Esim. Schleich-hevoset ja muut maksavat 50€ -100€, jos lastenlapsia 5. se tekee jo 250-500€, joka on jo 25-50% kuukauden tuloista.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä monella meni koko tarinan pointti ohitse. Tässä ei ole kyse lapsen kiittämättömydestä tai siitä että tekee hyvää pettyä. Ompa muuten jännä tämäkin ajatus, että lahjoistakin kuuluisi tehdä lapselle joku opetustilanne. Varmaan aika harva lapsi oikeasti aina saa kaiken mitä haluaa ja näitä pettymyksiä on kaiken aikaa arjessakin ainakin meillä.
Tässä on kyse aikuisen ihmisen kyvyttömyydestä ajatella asiaa lahjan saajan kannalta ja kyvyttömyydestä käsitellä omia tunteitaan ja samalla tehdä lahja-asioista ihan turhaan jännittyneitä lahjan saajalle eli lapselle.
Äitini on samanlainen. Jos sanon, että lapseni haluaisin vaikka Minecraft-aiheista mitä vaan tavaraa, käy kirja, pyjama, penaali, sukat, hattu, äitini ostaa tälle Spiderman-yöpuvun ja sitten puhuu juuri samalla lailla kuin aloittajan tapauksessa: "no ompa kiva tämmönen Spiderman-yökkäri, tästä tulee varmasti sun uusi suosikki". Lapsi ei varsinaisesti ole pettynyt, mutta ei lähde siihen mummon hypetykseen vaan kiittää kauniisti ja käyttää kyllä pyjamaa. Mummo silti pettyy, kun olisi halunnut että HÄNEN ostamansa lahja on se ihanin ja kivoin ja on aidosti pettynyt, kun lapsen mielestä se on ihan ok. Ei kuitenkaan koskaan kuuntele niitä kommentteja tai neuvoja joilla tilanne voisi muuttua. Ei edes lapsen omia toiveita suoraan lapselta. Ja lapsi sitten ihmettelee mummon reaktioita. Nykyään (12v.) on sitten mukana tässä naurettavassa leikissä, toivoo tavaroita joita ei koskaan saa oli nr sitten mitä tahansa ja kehuu mummon lahjat maasta taivaisiin, kun ei halua pahoittaa mummon mieltä. En ymmärrä miksi lapsi pitää mummon taholta alistaa tällaiseen peliin.
Hyviä pointteja tässä. Mutta en ymmärrä, miksi annat lapsesi mennä tuohon peliin mukaan sen sijaan, että opettaisit lapselle terveitä rajoja. Antaa mummon sekoilla itsekseen, jos haluaa. Sano lapselle, että mummolla on nyt tällaisia epäreiluja odotuksia, mutta sinun ei tarvitse niitä täyttää. Riittää, kun kiität lahjasta. Jos mummo pettyy, niin pettyköön. Se ei ole lapsen vastuulla. Voit vaikka rohkaista lasta sanomaan mummolle ystävällisesti omat lahjatoiveensa. Ja jos mummo ei niitä noudata, niin se on mummon valinta. Tai sano itse, jos lapsi ei uskalla.
Elämä nyt vaan on sellaista, että usein tulee kaikenlaista opittavaa vastaan, niin meillä lapsilla kuin aikuisillakin. Minkäs sille tekee. Nyt teillä sattuu olemaan sellaiset olosuhteet, että juuri joululahjat ovat jännittynyt ja vaikea tilanne, ja lapsi oppii näistä tilanteista joka tapauksessa jotakin. Nyt on ilmeisesti oppinut miellyttämään mummoa ihan liikaa, mutta parempi olisi oppia pitämään kiinni omista rajoistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä monella meni koko tarinan pointti ohitse. Tässä ei ole kyse lapsen kiittämättömydestä tai siitä että tekee hyvää pettyä. Ompa muuten jännä tämäkin ajatus, että lahjoistakin kuuluisi tehdä lapselle joku opetustilanne. Varmaan aika harva lapsi oikeasti aina saa kaiken mitä haluaa ja näitä pettymyksiä on kaiken aikaa arjessakin ainakin meillä.
Tässä on kyse aikuisen ihmisen kyvyttömyydestä ajatella asiaa lahjan saajan kannalta ja kyvyttömyydestä käsitellä omia tunteitaan ja samalla tehdä lahja-asioista ihan turhaan jännittyneitä lahjan saajalle eli lapselle.
Äitini on samanlainen. Jos sanon, että lapseni haluaisin vaikka Minecraft-aiheista mitä vaan tavaraa, käy kirja, pyjama, penaali, sukat, hattu, äitini ostaa tälle Spiderman-yöpuvun ja sitten puhuu juuri samalla lailla kuin aloittajan tapauksessa: "no ompa kiva tämmönen Spiderman-yökkäri, tästä tulee varmasti sun uusi suosikki". Lapsi ei varsinaisesti ole pettynyt, mutta ei lähde siihen mummon hypetykseen vaan kiittää kauniisti ja käyttää kyllä pyjamaa. Mummo silti pettyy, kun olisi halunnut että HÄNEN ostamansa lahja on se ihanin ja kivoin ja on aidosti pettynyt, kun lapsen mielestä se on ihan ok. Ei kuitenkaan koskaan kuuntele niitä kommentteja tai neuvoja joilla tilanne voisi muuttua. Ei edes lapsen omia toiveita suoraan lapselta. Ja lapsi sitten ihmettelee mummon reaktioita. Nykyään (12v.) on sitten mukana tässä naurettavassa leikissä, toivoo tavaroita joita ei koskaan saa oli nr sitten mitä tahansa ja kehuu mummon lahjat maasta taivaisiin, kun ei halua pahoittaa mummon mieltä. En ymmärrä miksi lapsi pitää mummon taholta alistaa tällaiseen peliin.
Tuo on ihan eri asia kuin apn tilitys vääristä lahjoista. Jos hänen oli tarkoitus kuvailla sitä miten mummon tunnereaktio häntä ärsyttää/harmittaa, teki hän sen todella huonosti. Pari kohtaa aloituksesta: lapset silminnähden ilahtuvat mummon lahjan sijaan jostain sellaisesta, mitä ovat aidosti toivoneet. Lapset hihkuvat toivelahjansa parissa ja se mummon lahja ei samalla tavalla innostakaan.
Lahjapaketista paljastuu kuitenkin lopulta ihan muuta ja jos mummolta yrittää kysyä asiasta, niin mummo sanoo halunneensa hankkia jotain muuta. Miksi se mummo ei sitten sano, että jättää lapsen lahjatoiveen huomiotta? Mummo ei myöskään suostu etukäteen kertomaan meille vanhemmille, mitä antaa lapsille lahjaksi. Toisaalta, tuskinpa sattuisi kahta samaa lahjaa pukinkonttiin, kun mummoa ei lasten toiveet kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Lahjan arvosta. Joskus (kysyttäessä) kerroin anopille, että mistä mun lapset tykkäisivät. Näiden yhteishinta oli joku 40€. Meille tuli iso ruuvipenkki ja se kuuluisa ikea-kassillinen muita paketteja lapsille, lisäksi toista metriä korkea nosturi. Meillähän on rajattomasti tilaa noille kaikille? Lahjoja oli useamman satasen edestä. Ei toki sitä, mitä olin vihjannut.
On joo näitä minä tunnen paremmin lapsenlapseni kuin heidän äitinsä -mummu. Joulun jälkeen osa leluista oli jo rikki, kun määrä on aina tärkeämpi kuin laatu. Sitten vaan varaamaan kirppispöytää niille leluille, jotka oli kuorittu paketista mutta jääneet evvk-pinoon lapsilta. Kaikki vaatteet menivät myös kirppukselle, kun se ainoa kiva paita oli pari kokoa liian pieni.
Tästä on kyse, kilpaillaan siitä kuka on lapselle se tärkein aikuinen.
Meillä tähän liittyy omituinen tarve ostaa mahdollisimman isoa ja mahdollisimman paljon metelöivää. Ja sitten naureskellaan erikseen, miten nyt kyllä menee äidiltä työrauha ja lepohetki, kun tuolla rummutat ja tuolla puhallat. Hihihii.
Kun sanoin, että emme halua että lapsille ostellaan/tuodaan isoja leluja tai huonekaluja ennen kuin meiltä vanhemmilta kysytään, koska ne ei mahdu mihinkään, mummo sanoi että minun pitäisi antaa työhuoneeni lapsille leikkihuoneeksi...
Sellaista nurkanvaltausta ja vittuilua ja tosiaan jopa asunnon huonejakoon puuttumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä monella meni koko tarinan pointti ohitse. Tässä ei ole kyse lapsen kiittämättömydestä tai siitä että tekee hyvää pettyä. Ompa muuten jännä tämäkin ajatus, että lahjoistakin kuuluisi tehdä lapselle joku opetustilanne. Varmaan aika harva lapsi oikeasti aina saa kaiken mitä haluaa ja näitä pettymyksiä on kaiken aikaa arjessakin ainakin meillä.
Tässä on kyse aikuisen ihmisen kyvyttömyydestä ajatella asiaa lahjan saajan kannalta ja kyvyttömyydestä käsitellä omia tunteitaan ja samalla tehdä lahja-asioista ihan turhaan jännittyneitä lahjan saajalle eli lapselle.
Äitini on samanlainen. Jos sanon, että lapseni haluaisin vaikka Minecraft-aiheista mitä vaan tavaraa, käy kirja, pyjama, penaali, sukat, hattu, äitini ostaa tälle Spiderman-yöpuvun ja sitten puhuu juuri samalla lailla kuin aloittajan tapauksessa: "no ompa kiva tämmönen Spiderman-yökkäri, tästä tulee varmasti sun uusi suosikki". Lapsi ei varsinaisesti ole pettynyt, mutta ei lähde siihen mummon hypetykseen vaan kiittää kauniisti ja käyttää kyllä pyjamaa. Mummo silti pettyy, kun olisi halunnut että HÄNEN ostamansa lahja on se ihanin ja kivoin ja on aidosti pettynyt, kun lapsen mielestä se on ihan ok. Ei kuitenkaan koskaan kuuntele niitä kommentteja tai neuvoja joilla tilanne voisi muuttua. Ei edes lapsen omia toiveita suoraan lapselta. Ja lapsi sitten ihmettelee mummon reaktioita. Nykyään (12v.) on sitten mukana tässä naurettavassa leikissä, toivoo tavaroita joita ei koskaan saa oli nr sitten mitä tahansa ja kehuu mummon lahjat maasta taivaisiin, kun ei halua pahoittaa mummon mieltä. En ymmärrä miksi lapsi pitää mummon taholta alistaa tällaiseen peliin.
Tämä.
Meillä on tismalleen tällaista.
Kaikki pyörii siinä mummon tunne-elämän vaalimisessa. Hyvin sairas kuvio.
Joo, valitettavasti jotkut ihmiset ovat tällaisia. Mutta tämä ei ole eka eikä vika kerta, kun lapsi tällaiseen kuvioon törmää. Nyt on hyvä tilaisuus lapsenkin opetella, miten näissä tilanteissa on paras toimia niin, että suojelee itseään. Älkää missään nimessä opettako lapselle, että hänen täytyy vaalia mummon tunne-elämää, se on karhunpalvelus lapselle tulevaisuuttakin ajatellen!
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä monella meni koko tarinan pointti ohitse. Tässä ei ole kyse lapsen kiittämättömydestä tai siitä että tekee hyvää pettyä. Ompa muuten jännä tämäkin ajatus, että lahjoistakin kuuluisi tehdä lapselle joku opetustilanne. Varmaan aika harva lapsi oikeasti aina saa kaiken mitä haluaa ja näitä pettymyksiä on kaiken aikaa arjessakin ainakin meillä.
Tässä on kyse aikuisen ihmisen kyvyttömyydestä ajatella asiaa lahjan saajan kannalta ja kyvyttömyydestä käsitellä omia tunteitaan ja samalla tehdä lahja-asioista ihan turhaan jännittyneitä lahjan saajalle eli lapselle.
Äitini on samanlainen. Jos sanon, että lapseni haluaisin vaikka Minecraft-aiheista mitä vaan tavaraa, käy kirja, pyjama, penaali, sukat, hattu, äitini ostaa tälle Spiderman-yöpuvun ja sitten puhuu juuri samalla lailla kuin aloittajan tapauksessa: "no ompa kiva tämmönen Spiderman-yökkäri, tästä tulee varmasti sun uusi suosikki". Lapsi ei varsinaisesti ole pettynyt, mutta ei lähde siihen mummon hypetykseen vaan kiittää kauniisti ja käyttää kyllä pyjamaa. Mummo silti pettyy, kun olisi halunnut että HÄNEN ostamansa lahja on se ihanin ja kivoin ja on aidosti pettynyt, kun lapsen mielestä se on ihan ok. Ei kuitenkaan koskaan kuuntele niitä kommentteja tai neuvoja joilla tilanne voisi muuttua. Ei edes lapsen omia toiveita suoraan lapselta. Ja lapsi sitten ihmettelee mummon reaktioita. Nykyään (12v.) on sitten mukana tässä naurettavassa leikissä, toivoo tavaroita joita ei koskaan saa oli nr sitten mitä tahansa ja kehuu mummon lahjat maasta taivaisiin, kun ei halua pahoittaa mummon mieltä. En ymmärrä miksi lapsi pitää mummon taholta alistaa tällaiseen peliin.
Juuri näin.
Pieni lapsi tajuaa tuon tilanteen jo hyvin pienenä. Oma mummoni piti barbeja suorastaan demoneina ja yritti käännyttää minua tykkäämään mollamaijoista. Ahdistuin aina näistä tilanteista ja kehuinkin sitten mummolle mollamaijoja ja haukuin barbeja, kun sitä selvästi toivottiin, mutta lempilelujani ne olivat koko lapsuuden ja leikin niillä vielä hyvin pitkään. Ovat tallessakin edelleen, jos omat lapset sattuisivat niillä leikkimään.
Mutta mitään tervettä isoäiti-suhdetta minulle ei tuohon mummoon muodostunut. Manipulointia oli toki muutakin, mutta tuossa nyt yksi, minkä parhaiten muistan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarviiko ap:n niin ottaa stressiä tuosta tilanteesta? Mummo taitaa elää vähän omassa maailmassaan, jos keksii tarinoita lasten reaktioista eikä näe totuutta. Mutta ei tuo mitenkään vaarallinen tilanne ole. Itse antaisin mennä mummon puheiden yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Lapset kannattaa opettaa kiittämään mummoa lahjoista, se kuuluu käytöstapoihin. Ihan normaali tilanne elämässä, että osa lahjoista on epämieluisia, siihenkin on lasten hyvä oppia.
Ei ap ota stressiä mummon tunteista vaan siitä että hän joutuu ostamaan itse lapselleen kaiken. Myöhäistä on apn lasten opetella käytöstapoja tossa vaiheessa kun äitinsäkin valittaa jo etukäteen.
No, karu totuus taitaa olla, että mummolla ei ole elatusvelvollisuutta lapsenlapsiaan kohtaan. Onhan se toki kiva, jos sukulaiset voivat ja osaavat auttaa, mutta minkäs teet, jos apuja ei saa? Ap:n kannattaa opetella tulemaan toimeen sillä, mitä hän itse tienaa, eikä ladata liikaa odotuksia sukulaisilta saataviin joululahjoihin.
Ja mitä tulee käytöstapoihin, niin niitähän voi opetella kaiken ikäisenä. Ei ole siis myöhäistä, varsinkaan lasten kohdalla, jotka usein ovat meitä aikuisia joustavampia ja nopeampia oppimaan.
Olen samaa mieltä. Ei kannata liikaa ladata toiveita mummun lahjoihin. AP kun itse ostaa mieleiset lahjat lapsilleen, niin kaikki on tyytyväisiä. Mummolle voi olla stressaavaa joka Joulu olla lahja-automaattina. Suku käsi ojossa odottaa lahjoja. Ei mummolla varmaan ole liikaa rahaa kaikkien lahjoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun teineillä on ainakin 20 ylimääräistä pussilakanaa per nuppi. Ne on kaikki erilaisia ja eriparisia kun haluttiin että me vanhemmat ei ainakaan niitä käytetä.
Ainakin 10 vuotta olen jankuttanut että älä tuo enempää pussilakanoita. Jos ihan pakko on ostaa liinavaatteita niin aluslakanoita tai ylimääräisiä sävyihin sopivia tyynyliinoja.
He saa pussilakanat.
Lahjoita eteenpäin, vie vaikka pelastusarmeijalle avaamattomat pakkaukset. Ihme uhriutumista
Miksi minun kotini on jokin lajittelupiste? Ja ei niiyä voi koska siitä sitä vasta uhriudtaankin!!!
Ette siis 10 vuoden aikana ole onnistuneet käyttämään yhtäkään pussilakanaa? Sairasta
Kyllähän hyvälaatuiset pussilakanat kestää paljon kauemmin kuin 10 vuotta ja niitä tarvitsee ehkä 2-3 per asukas. Loput on ylimääräistä.
Kestää jopa liian hyvin. Häälahjaksi saadut lakanat on edelleen käytössä, vaikka avioliitto päättyi 15 vuoden jälkeen.
No, karu totuus taitaa olla, että mummolla ei ole elatusvelvollisuutta lapsenlapsiaan kohtaan. Onhan se toki kiva, jos sukulaiset voivat ja osaavat auttaa, mutta minkäs teet, jos apuja ei saa? Ap:n kannattaa opetella tulemaan toimeen sillä, mitä hän itse tienaa, eikä ladata liikaa odotuksia sukulaisilta saataviin joululahjoihin.
Ja mitä tulee käytöstapoihin, niin niitähän voi opetella kaiken ikäisenä. Ei ole siis myöhäistä, varsinkaan lasten kohdalla, jotka usein ovat meitä aikuisia joustavampia ja nopeampia oppimaan.