70-luvulla tuli radiosta hienoja työväenlauluja mutta nykyään tulee vain jonninjoutavaa jolkutusta
Kommentit (41)
Ei noita lauluja tarvita enää. Laulun leipurit sun muut tekivät jotakin ja kokivat korvauksen epäoikeudenmukaiseksi. Nykyään nostellaan tukia, valitetaan siitä, kuinka rankkaa puuhaa se on ja porvarisika ei vieläkään kustanna kaikille Guccin kenkiä. Ne on saatava ja uusi pelikonsoli ja iPhonen viimeisin malli. Pitäisi voida kuluttaa enemmän. Tämä siitä huolimatta, että kapitalismi on näistä paha asia ja kuluttaminen huono juttu luonnon kannalta. Kaikki olisi saatava, mitä näkee tv:ssä ja somessa. Ja ilmaiseksi. Tai varastamalla, kuten räppärihuijari sai "ilmaista ruokaa" (eli vei jonkun toisen maksetun annoksen).
Vierailija kirjoitti:
Eihän meillä ole enää mitään työväkeä. Teollisuustöihin tarvitaan vähemmän työvoimaa kuin 70-luvulla. Poliittinen eliitti vasemmistopuolella jaksaa noita jollottaa silmät hartauden kyynelissä, ei muut niinkään. Eikö Suvi-Anne Siimes kypsähtänyt lopullisesti vassareihin, kun nämä isopalkkaiset eliittiläskit olivat ääni vakaumuksesta täristen lauleskelleet, että nälkä meillä on aina vieraanamme? Erosi puolueesta sittemmin, vaikka entinen Vasemmistoliiton pj olikin.
Eihän meillä mitään muuta olekaan kuin työväkeä. Duunareiksi ainakin bussia ajavat kutsuvat sitä harmaata massaa joka ruuhkauttaa heidän linjat. Ja työväkeä ovat itsekin.

Oletko joku porho kun olet noin vieraantunut maastamme?
Minulle on ihan sama mitä kukakin jollottaa kyynelsilmin, mutta sinä et tiedä mitään pelkästään sanomalla "Suvi-Anne Siimes" ja "vassarit".
Toki joku öyhö tämänkin oksun ostaa.
Vierailija kirjoitti:
Maa vieras on ja kylmä kevät sen
Natalia, sua paleltaa
Niin kaukana on ikäväsi maa
Jo tuoksuu yössä aistit huumaten akasiaTaas kerro mulle maasta nuoruutes
Natalia, sua kuuntelen
Ja tunnen veres virran lämpöisen
Kun hehkuun jähmettyneen sydämes saa Ukraina!Maa vieras on ja vieras kansa sen
Natalia, sua tunne en
Jaan osas vain, ja sellin kivisen
Ja unes kerran tuoksuu sullekin akasiaVaan silmäis sinen viha tummentaa
Natalia, kun muistat taas
On vieras hävittänyt armaan maas
Vain koirat raunioita samoaa, oi Ukraina!Niin vinkkaan siirtyy varjo ristikon
Natalia, oi kuuletko?
Soi yössä rakentajain laulut jo
He palaavat ja silloin vapaa on taas Ukraina!
Tää voisi kertoa nykypäivän Ukrainasta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän meillä ole enää mitään työväkeä. Teollisuustöihin tarvitaan vähemmän työvoimaa kuin 70-luvulla. Poliittinen eliitti vasemmistopuolella jaksaa noita jollottaa silmät hartauden kyynelissä, ei muut niinkään. Eikö Suvi-Anne Siimes kypsähtänyt lopullisesti vassareihin, kun nämä isopalkkaiset eliittiläskit olivat ääni vakaumuksesta täristen lauleskelleet, että nälkä meillä on aina vieraanamme? Erosi puolueesta sittemmin, vaikka entinen Vasemmistoliiton pj olikin.
Eihän meillä mitään muuta olekaan kuin työväkeä. Duunareiksi ainakin bussia ajavat kutsuvat sitä harmaata massaa joka ruuhkauttaa heidän linjat. Ja työväkeä ovat itsekin.
Jossain määrin, joo. Mutta täytyy muistaa, että herraviha kohdistui 70-luvulla jo pelkkiin ylioppilaisiinkin. Jokaista koulutettua pidettiin herrana ja lähtökohtaisesti epäilyttävänä. Koulutustaso on noussut eikä toimistoduuneissa ole glamouria enää, joten porukka mieltää itsensä duunareiksi. Tavallaan oikein, koska tuotantovälineitä ei omisteta ja omistajuus on kapitalistin alkuperäinen määritelmä.
Paperiduunarit tienasivat ruhtinaallisesti, kunnes hinnoittelivat itsensä ulos markkinoilta ja tuotanto siirtyi ulkomaille. Nämä tienasivat enemmän kuin opettajat ja sairaanhoitajat, jotka ovat korkeakoulutettua työvoimaa.
Ynnäämällä kaikki bussikuskit, siivoojat ja varastomiehet ym. ei saada kovin isoa lukua enää, jos verrataan 70-lukuun, koska teollinen tuotanto on siirtynyt muualle ja 70-luvullakin siivottiin ja ajettiin busseja.
Kansa on nykyään tahdotonta. Haluavat olla kotonaan, pullauttaa pari vauvaa ja sitten miettiä vaan mitä ruokaa laittaa.
Sit voi elämään kans saada jännitystä temppateissön ailandista.
En myöskään näe niitä mielenosoittamassa kaduilla jotka öyhöttää vihervassareista. Vailla munaskuja ovat hekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän meillä ole enää mitään työväkeä. Teollisuustöihin tarvitaan vähemmän työvoimaa kuin 70-luvulla. Poliittinen eliitti vasemmistopuolella jaksaa noita jollottaa silmät hartauden kyynelissä, ei muut niinkään. Eikö Suvi-Anne Siimes kypsähtänyt lopullisesti vassareihin, kun nämä isopalkkaiset eliittiläskit olivat ääni vakaumuksesta täristen lauleskelleet, että nälkä meillä on aina vieraanamme? Erosi puolueesta sittemmin, vaikka entinen Vasemmistoliiton pj olikin.
Eihän meillä mitään muuta olekaan kuin työväkeä. Duunareiksi ainakin bussia ajavat kutsuvat sitä harmaata massaa joka ruuhkauttaa heidän linjat. Ja työväkeä ovat itsekin.
Jossain määrin, joo. Mutta täytyy muistaa, että herraviha kohdistui 70-luvulla jo pelkkiin ylioppilaisiinkin. Jokaista koulutettua pidettiin herrana ja lähtökohtaisesti epäilyttävänä. Koulutustaso on noussut eikä toimistoduuneissa ole glamouria enää, joten porukka mieltää itsensä duunareiksi. Tavallaan oikein, koska tuotantovälineitä ei omisteta ja omistajuus on kapitalistin alkuperäinen määritelmä.
Paperiduunarit tienasivat ruhtinaallisesti, kunnes hinnoittelivat itsensä ulos markkinoilta ja tuotanto siirtyi ulkomaille. Nämä tienasivat enemmän kuin opettajat ja sairaanhoitajat, jotka ovat korkeakoulutettua työvoimaa.
Ynnäämällä kaikki bussikuskit, siivoojat ja varastomiehet ym. ei saada kovin isoa lukua enää, jos verrataan 70-lukuun, koska teollinen tuotanto on siirtynyt muualle ja 70-luvullakin siivottiin ja ajettiin busseja.
Kai ymmärrät mitä "duunari" tarkoittaa? Se sama herraviha kohdistui ylioppilaisiin vielä 2000-luvulla, ja yhä edelleen on amikset vs. akateemiset, vaikka sitä on yritetty häivyttää hienoin tittelein.
En tiedä mitä jodlaamisesi paperialasta tarkoitti, mutta kaiketi se sinulle tarkoitti jotain.
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja ne oli hirveää eetosta ja kaameaa jollotusta. Ja muuta ei sitten tullutkaan kuin nuorten sävellahjassa ja telkkarikin oli tuota soopaa täynnä. En ikinä voi tämän takia kuunnella samalla tyylillä laulavaa bändiä...mikä sen nimi nyt sitten olikaan. Kamalaa
No onneks sulle on sitten Popeda ja Yö.

Duunaria käytetään puhekielessä, kuten ketjussa aikaisemmin todettiin. Alun perin termi ei kuitenkaan viitannut koulutettuun porukkaan. Tarkoitin sitä, että kurjuus ja taistelu-ininät alkoivat näyttää hiton koomisilta, kun ylipainoiset paperimiehet ja ahtaajat toistelivat näitä mantroja samalla Mersuistaan vaivalloisesti ulos pungertaen.

Kai tiedät että salamannopeasti ilmestyvä ylänuoli kertoo siitä että itse nuoletit itseäsi? Noloa.

Heh, mistä saakka on ollut noloa seistä omien mielipiteidensä takana? Jos olisin ehdokkaana jossain vaaleissa, äänestäisin itseäni. Tietysti. Ota Burana ja rauhoitu vähän.
Vierailija kirjoitti:
Ultra Bra ylläpiti hienosti työväenlaulujen tyylin perinteitä, vaikka sanoituksissa ei punalippu enää liehunutkaan.
Totta, eikä tämänkään jälkeen enää hyviä bändejä suomessakaan ole syntynyt. Tuolloin oli vielä apulanta ja egotrippi ja muitakin, sen jälkeen ei oikein mitään?
"Lauuuutasellinnen Guatemalan verrrta!
Likaista, köyhää verrta!"
Ennen ei ollut kaikki paremmin.
Korniuden ja urpouden huippu on partakalle-duon Holmberg & Chydenius Kehitysapu go go go.
Holmberg & Chydenius Kehitysapu go go go - YouTube
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja ne oli hirveää eetosta ja kaameaa jollotusta. Ja muuta ei sitten tullutkaan kuin nuorten sävellahjassa ja telkkarikin oli tuota soopaa täynnä. En ikinä voi tämän takia kuunnella samalla tyylillä laulavaa bändiä...mikä sen nimi nyt sitten olikaan. Kamalaa
Olet ihan kuin isäni. Kuuli Ultra Brata radiosta ja oli niin traumatisoitunut että vaihtoi kanavaa. :D
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä kyllä jouluna tullut, vaan vappuna.
Kyllä joulunakin tuli vasemmistohenkisiä joululauluja.
Esim. Kirje joulupukille.
"Veisit riittävästi ruokaa maihin kaukaisiin, joissa lapset nääntyy nälkään sekä kyyneliin"
Jos nykyään soitettaisiin tuollaisia lauluja, persut saisivat itkupotkuraivarit, ja valittaisivat suomalaisiin kohdistuvasta r a s i s m i s t a, ja että suomalaisia syyllistetään, ja että pitäisi välittää vain omasta kansasta.
Itse olin 70-luvulla sellaisessa iässä että kuuntelin lähinnä tällaisia kappaleita:
Vierailija kirjoitti:
40-luvulla tuli vielä parempia lauluja, mm. 'silmien välliin ryccää'.
Niin sen hetken aikaa kun snatsien rinnalla hyökättiin. Se laulu loppui kun seinään, kun juostiin takasin sen minkä kintuista päästiin. Pelastuksemme oli, että pensasneuvostoliittolaisella oli kiire Berliiniin ennen jenkkejä, joten periferia nimeltä Suomi jäi toisarvoiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Eihän meillä ole enää mitään työväkeä. Teollisuustöihin tarvitaan vähemmän työvoimaa kuin 70-luvulla. Poliittinen eliitti vasemmistopuolella jaksaa noita jollottaa silmät hartauden kyynelissä, ei muut niinkään. Eikö Suvi-Anne Siimes kypsähtänyt lopullisesti vassareihin, kun nämä isopalkkaiset eliittiläskit olivat ääni vakaumuksesta täristen lauleskelleet, että nälkä meillä on aina vieraanamme? Erosi puolueesta sittemmin, vaikka entinen Vasemmistoliiton pj olikin.
Erosi katkerana puolueesta, kun kengitettiin pj:n paikalta ja käänsi kelkkansa siihen suuntaan, mistä oli tullutkin ,eli talousoikealta. Siimeksen kengittäminen oli erittäin hyvä asia. Eliittimuijalla ei ollut pienintäkään käsitystä tavallisen duunarein elämästä
70-luvulla Suomessa oli vielä hieno työväki.