Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Anoppi haluaa, että matkustamme joulunpyhinä mummolaan - olenko kohtuuton, kun en halua?
18.12.2022 |
Mieheni ollessa lapsi/nuori, heidän perheensä matkusti aina joulunpyhiksi miehen äidin luokse maalle, kun miehen vanhemmilla alkoi töistään joululoma. Perhe vietti mummolassa monta päivää ja palasi usein vasta uuden vuoden jälkeen takaisin kotiin. Tätä perinnettä jatkui siihen asti, kunnes mies muutti pois kotoa eli vielä miehen teinivuosinakin matkustivat mummolaan.
Minä ja mies olemme työssä, jossa olemme töissä lähes poikkeuksetta jouluisin. Usein käy niin, että olemme töissä eri päivinä: molemmat ollaan töissä aattona, mies joulupäivänä ja minä tapaninpäivänä. Joskus harvoin sattuu niin, että oltaisiin molemmat vapaalla joulupäivänä, vaikka muuten oltaisiin töissä. Töiden vuoksi meillä ei ole koskaan ollut tarkkaa ohjelmaa joulunpyhiksi: saunat, jouluruoat ja muut tehdään silloin, kun ne töiden puolesta sopii. Emme ole halunneet ottaa joulusta ylimääräistä stressiä eikä meillä vietetä joulua mitenkään isosti. Emme myöskään haluaisi tunkea joulunpyhiä täyteen tekemistä, vaan haluaisimme työpäivien jälkeen myös levätä.
Meille syntyi lapsi ja anoppi haluaa, että alamme lapsen myötä viettää joulunpyhät mummolassa, kuten miehen lapsuudessa oli tapana. Anoppi on ehdoton siinä, että hän haluaa meidän matkustavan joulunpyhinä mummolaan - vaihtoehto ei ole se, että anoppi tulisi välillä meille jouluna. Anoppi on hyvässä kunnossa eli kyse ei ole siitä, että hän ei kykenisi matkustamaan. Matkaan mummolaan menee tunti, eikä työpaikkojen sijainnin takia ole mahdollista viettää joulua mummolasta ja käydä sieltä käsin töissä (työmatkoihin menisi kohtuuttomasti aikaa, työpaikat eivät sijaitse asuinkaupungissamme). Anoppi haluaa itse olla se, joka laittaa jouluruoat ja hän haluaa lapsenlapsensa saavan sellaiset joulut, kuin oma poikansa sai. Tänä vuonna menemme mummolaan joulupäivänä, kun miehellä on vapaapäivä töistä ja minä olen hoitovapaalla vauvan kanssa.
Ollaan miehen kanssa ehdotettu anopille seuraavaa järjestelyä: jos olemme miehen kanssa töissä joulunpyhinä, menisimme perheenä kylään vasta 27.12. Tai jos meillä on vapaapäivä molemmilla joulupäivänä, niin mentäisiin mummolaan silloin käymään päiväseltään. Tai jos ollaan koko joulu töissä ja anoppi haluaisi ehdottomasti nähdä jouluna, niin hän voisi tulla meille. Ollaan yritetty miehen kanssa puhua anopin kanssa tästä asiasta, mutta ehdotukset tasapuolisesta näkemisestä kaikuvat kuuroille korville. Jos jollakulla on vastaava ongelma/on ollut tällaista, niin kiinnostaisi kuulla, miten ratkaisitte tilanteen?
Ja kun joku kuitenkin kysyy: minun vanhempiani näemme vasta reilusti joulun jälkeen/tammikuussa, koska vanhempani ymmärtävät meidän olevan jouluna kiinni töissä. Tällöin vanhempani matkustavat meidän luokse tai me vanhemmille, vanhempani eivät oleta meidän matkustavan aina sinne.
Ap
Kommentit (510)
Mun appivanhemmat on täysin jumittuneita siihen, miten ihan kaikki pitää hoitaa. Jouluna pitää olla tismalleen tietyillä resepteillä tehdyt tietyt ruuat ja tietty ohjelma. Sama pätee ihan kaikkeen muuhunkin. Missään ei voi joustaa, mitään ei voi muuttaa ja sekään ei käy, että siellä sitten he tekisi niitä omiaan ja minä esimerkiksi söisin ruokaa josta pidän. Tai edes se, että en syö mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemus ja toisten parisuhteita vierestä seuranneena on, että miehet eivät riittävän selvästi asetu näissä tilanteissa vaimon taakse. Mies ei ehkä näe, mikä vika siinä miehen lapsuuskodissa vietetyssä joulussa on. Toisaalta harva mies olisi vastaavasti riemusta kiljuen lähdössä omaan anoppilaansa jouluksi.
Niin, kumma juttu, että tässä asiassa miehillä on vielä pieni muisto omasta tahdosta eikä mennäkään vaimon vaatimusten mukaan. Entä jos ap:n puolison mielestä paras, ihanin, lämpimin, muistojaluovin joulu on siellä oman suvun keskellä, sekö on nyt sitten väärin? Ja hänen pitää ymmärtää, että perhe on kompromisseja, ei enää mitään miehen haluamaa, vaan kaikki tehdään niin kuin vaimo tahtoo. Vaikka siinä samalla menettäisi kaiken sen, mikä on itselle tärkeää.
Ei ihme, että pikkulapsiperheissä erotaan runsaasti, kun naiset ei kykene katsomaan mitään asiaa toisten kannalta. Kaikki miehen oma tahto on sama asia kuin itsenäistymisen puute.
Missä vaiheessa saa luoda oman perheen joulun ja muistot?
Onko ne muistot oikeasti kivoja? Isä olisi halunnut sukujoulun, äidin mielestä isän suvun kanssa ei olla ja niin perhejoulut ovat kireätunnelmaisia, ahdistavia, täynnä piikittelyä ja kiukkua. Äidin suunnittelema perhejoulunäytelmä kivoine koristeineen jne. ei onnistu, koska isä ei suostu koristelemaan kotia ja äiti ährää ruokien kanssa keittiössä isän pelatessa . Koska sait haluamasi perhejoulun, niin tee se nyt sitten sellaiseksi kuin haluat, ei kosketa minua. Lapset tuijottavat päivän ruutua, jouluruoka on pahaa, tekemistä ei ole ja kaikilla on paha mieli. Mutta tärkeintä on, että on perheen oma joulu, juuri sellainen, minkä äiti väkisin halusi. Ja suoritti. Ja epäonnistui.
Miksei se mies järjestä sukujouluja siellä omassa kodissaan? Kutsuu äidin ja muut sukulaiset, siivoaa ja koristelee kodin, hankkii ja tekee ruuat ja huolehtii, että kotona on leppoisa tunnelma ja kaikilla hyvä olla. Joku päivä se oma äiti ei kuitenkaan jaksa enää joulua järjestää ja voi olla, että hän on jo nyt tehnyt omasta mielestään tarpeeksi. Minne ne omat lapset lapsineen menevät tulevaisuudessa sukujoulun viettoon? Jonkun se sukujoulu täytyy järjestää ja jossain vaiheessa se on miehen vuoro viedä perinnettä eteenpäin.
Siinä vaiheessa, kun meille syntyi ensimmäinen lapsi, teimme päätöksen, että vietämme joulut vuorovuosin eri mummoloissa.
Pienten lasten jouluriemu on sellaista, että mieluusti halusimme sen isovanhempien kanssa jakaa.
Vuorovuosiin päädyttiin siksi, että halusimme joulumme olevan rauhallisia. Joulu vietettiin siellä, missä oltiin, eikä ajeltu pyhinä paikasta toiseen.
Tietenkin aikanaan ensimmäinen joulu, jonka vietti jossain muussa seurassa, kuin lapsuudenkodissa tuntui oudolta, kun oli erilaisia tapoja. Mutta ei ne lapsuuskodinkaan joulut jatku samanlaisina loputtomiin.
Sitä ihmettelen, kun joku kommentoi siitä, että ei voi anoppilassa vetäytyä omaan rauhaan. Onkohan hän kokeillut? Saattaahan anoppikin kaivata hetken omaa rauhaa ja vaikka lahjakirjan kanssa sohvalle viltin alle käpristymistä. Viettäkää enemmän aikaa keskenänne, että tutustutte niin hyvin, että voitte olla omia itsejänne myös anopin kanssa.
Nyt lapsemme on jo sen verran isompia, että sitä pikkulasten riemua ei enää ole. Välillä vietämme joulua oman perheen kesken kotona (ja kyllä, on meillä omiakin jouluoerinteitä) ja välillä appivanhempien kanssa.
Toki ap:n tilanne töineen on eri. Lapsen kannalta ajateltuna olisi helppo päätyä anoppilan jouluun - edes lapsen joulu olisi joulun tuntuinen. Nimim. vuorotyöläisen lapsi, jonka lapsuudenjoulut vietettiin aina kotona vanhemman töiden takia. Eikä aina tuntunut joululta, kun työvuorot sanelivat niin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa, kun meille syntyi ensimmäinen lapsi, teimme päätöksen, että vietämme joulut vuorovuosin eri mummoloissa.
Pienten lasten jouluriemu on sellaista, että mieluusti halusimme sen isovanhempien kanssa jakaa.
Vuorovuosiin päädyttiin siksi, että halusimme joulumme olevan rauhallisia. Joulu vietettiin siellä, missä oltiin, eikä ajeltu pyhinä paikasta toiseen.
Tietenkin aikanaan ensimmäinen joulu, jonka vietti jossain muussa seurassa, kuin lapsuudenkodissa tuntui oudolta, kun oli erilaisia tapoja. Mutta ei ne lapsuuskodinkaan joulut jatku samanlaisina loputtomiin.
Sitä ihmettelen, kun joku kommentoi siitä, että ei voi anoppilassa vetäytyä omaan rauhaan. Onkohan hän kokeillut? Saattaahan anoppikin kaivata hetken omaa rauhaa ja vaikka lahjakirjan kanssa sohvalle viltin alle käpristymistä. Viettäkää enemmän aikaa keskenänne, että tutustutte niin hyvin, että voitte olla omia itsejänne myös anopin kanssa.
Nyt lapsemme on jo sen verran isompia, että sitä pikkulasten riemua ei enää ole. Välillä vietämme joulua oman perheen kesken kotona (ja kyllä, on meillä omiakin jouluoerinteitä) ja välillä appivanhempien kanssa.
Toki ap:n tilanne töineen on eri. Lapsen kannalta ajateltuna olisi helppo päätyä anoppilan jouluun - edes lapsen joulu olisi joulun tuntuinen. Nimim. vuorotyöläisen lapsi, jonka lapsuudenjoulut vietettiin aina kotona vanhemman töiden takia. Eikä aina tuntunut joululta, kun työvuorot sanelivat niin paljon.
Meidät majoitetaan anoppilassa keskelle olohuoneen lattiaa patjoille, ja potkimienn alkaa aamuviideltä, kun anopin pitää keittää kahvia siinä avokeittiössä, joka on olohuoneen osa.
Edes yöllä ei saa lukea, koska anoppi päivystää, että ei kulu sähköä. Mitään paikkaa mihin vetäytyä ei ole. Edes saunassa ei saa käydä yksin. Hyvä että vessassa saa käydä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemus ja toisten parisuhteita vierestä seuranneena on, että miehet eivät riittävän selvästi asetu näissä tilanteissa vaimon taakse. Mies ei ehkä näe, mikä vika siinä miehen lapsuuskodissa vietetyssä joulussa on. Toisaalta harva mies olisi vastaavasti riemusta kiljuen lähdössä omaan anoppilaansa jouluksi.
Niin, kumma juttu, että tässä asiassa miehillä on vielä pieni muisto omasta tahdosta eikä mennäkään vaimon vaatimusten mukaan. Entä jos ap:n puolison mielestä paras, ihanin, lämpimin, muistojaluovin joulu on siellä oman suvun keskellä, sekö on nyt sitten väärin? Ja hänen pitää ymmärtää, että perhe on kompromisseja, ei enää mitään miehen haluamaa, vaan kaikki tehdään niin kuin vaimo tahtoo. Vaikka siinä samalla menettäisi kaiken sen, mikä on itselle tärkeää.
Ei ihme, että pikkulapsiperheissä erotaan runsaasti, kun naiset ei kykene katsomaan mitään asiaa toisten kannalta. Kaikki miehen oma tahto on sama asia kuin itsenäistymisen puute.
Missä vaiheessa saa luoda oman perheen joulun ja muistot?
Onko ne muistot oikeasti kivoja? Isä olisi halunnut sukujoulun, äidin mielestä isän suvun kanssa ei olla ja niin perhejoulut ovat kireätunnelmaisia, ahdistavia, täynnä piikittelyä ja kiukkua. Äidin suunnittelema perhejoulunäytelmä kivoine koristeineen jne. ei onnistu, koska isä ei suostu koristelemaan kotia ja äiti ährää ruokien kanssa keittiössä isän pelatessa . Koska sait haluamasi perhejoulun, niin tee se nyt sitten sellaiseksi kuin haluat, ei kosketa minua. Lapset tuijottavat päivän ruutua, jouluruoka on pahaa, tekemistä ei ole ja kaikilla on paha mieli. Mutta tärkeintä on, että on perheen oma joulu, juuri sellainen, minkä äiti väkisin halusi. Ja suoritti. Ja epäonnistui.
Miksei se mies järjestä sukujouluja siellä omassa kodissaan? Kutsuu äidin ja muut sukulaiset, siivoaa ja koristelee kodin, hankkii ja tekee ruuat ja huolehtii, että kotona on leppoisa tunnelma ja kaikilla hyvä olla. Joku päivä se oma äiti ei kuitenkaan jaksa enää joulua järjestää ja voi olla, että hän on jo nyt tehnyt omasta mielestään tarpeeksi. Minne ne omat lapset lapsineen menevät tulevaisuudessa sukujoulun viettoon? Jonkun se sukujoulu täytyy järjestää ja jossain vaiheessa se on miehen vuoro viedä perinnettä eteenpäin.
No, ei tietenkään palstaŭlït järjestä mitään, kun nimenomaan heille pitää järjestää ja sen järjestäjän kuuluu olla nainen... Ei heitä kiinnosta edes oman lapsen joulun järjestäminen, vaan se, että saa taantua sinne äidin pikkupojaksi passattavaksi ja lellittäväksi. Uskomattoman itsekäs ajatusmaailma!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon täällä on minäminä-tyyppisiä mielipiteitä. Ajatteleeko kukaan enää lapsen tai sen jo iäkkään ja ehkä yksinäisen läheisen kannalta vai painaako "työ on tärkeintä" ja "ei huvita, ei jaksa, liian pitkä matka, mulla ei ole kivaa" vaakakupissa eniten?
Ei ihme, että Suomi on täynnä yksinäisiä vanhuksia. Ja lapset näkevät joulunakin ne vanhemmat, joiden pitää kerätä voimia töihin - sen sijaan, että mahdollistettaisiin nuoremmille ja vanhemmille sukupolville hetki iloita toistensa seurasta juuri heille tärkeänä ajankohtana.
Soh, soh, kuului muurahaispesästä.
Aloittajan anoppi ei ole yksinäinen vanhus jumissa kotonaan, vaan terve ihminen, joka ei halua poistua kotoaan muualle joulun viettoon. Ja miksi työt ovat huono syy kieltäytyä vierailusta? Aika harvassa työssä voi sanoa, että jätän tässä hommat hoitamatta ja lähden anoppilaan jouluksi. Kaikissa ammateissa ei työvuoroja voi valita.
Perheelliset ihmiset joka ainoa joulu töissä? Joopa joo! Eikö noissa vuorotella?
Ei. En ole aloittaja, mutta tiedän paljon töitä, missä jouluna juuri on sesonki, missä kaikkien on oltava töissä. Ja meillä on oman perheen nuorilla aikuisilla työvuoroja jouluna. Onneksi asumme samassa kaupungissa, niin pääsemme näkemään, mutta jotkut työt nyt on vaan hoidettava, ja joissakin sellaisissa ammateissa on krooninen työvoimapula.
Jos näin todella on, niin kahta suurempi syy jatkossa tarjota lapsille jonkun surkean vuoropäiväkotijoulun sijaan sukujoulu.
Eihän vuorotöitä tekevillä vanhemmilla vuorot osu aina samaan aikaan vaan silloin, kun toinen on töissä, on toinen vapaalla. Ja jos vuorot menisikin päällekäin, niin anoppihan voisi tulla joulunviettoon lapsensa perheeseen. Ei tarvitse kököttää yksin kotona ja murehtia, kun ei lapsenlastaan näe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa, kun meille syntyi ensimmäinen lapsi, teimme päätöksen, että vietämme joulut vuorovuosin eri mummoloissa.
Pienten lasten jouluriemu on sellaista, että mieluusti halusimme sen isovanhempien kanssa jakaa.
Vuorovuosiin päädyttiin siksi, että halusimme joulumme olevan rauhallisia. Joulu vietettiin siellä, missä oltiin, eikä ajeltu pyhinä paikasta toiseen.
Tietenkin aikanaan ensimmäinen joulu, jonka vietti jossain muussa seurassa, kuin lapsuudenkodissa tuntui oudolta, kun oli erilaisia tapoja. Mutta ei ne lapsuuskodinkaan joulut jatku samanlaisina loputtomiin.
Sitä ihmettelen, kun joku kommentoi siitä, että ei voi anoppilassa vetäytyä omaan rauhaan. Onkohan hän kokeillut? Saattaahan anoppikin kaivata hetken omaa rauhaa ja vaikka lahjakirjan kanssa sohvalle viltin alle käpristymistä. Viettäkää enemmän aikaa keskenänne, että tutustutte niin hyvin, että voitte olla omia itsejänne myös anopin kanssa.
Nyt lapsemme on jo sen verran isompia, että sitä pikkulasten riemua ei enää ole. Välillä vietämme joulua oman perheen kesken kotona (ja kyllä, on meillä omiakin jouluoerinteitä) ja välillä appivanhempien kanssa.
Toki ap:n tilanne töineen on eri. Lapsen kannalta ajateltuna olisi helppo päätyä anoppilan jouluun - edes lapsen joulu olisi joulun tuntuinen. Nimim. vuorotyöläisen lapsi, jonka lapsuudenjoulut vietettiin aina kotona vanhemman töiden takia. Eikä aina tuntunut joululta, kun työvuorot sanelivat niin paljon.
Meidät majoitetaan anoppilassa keskelle olohuoneen lattiaa patjoille, ja potkimienn alkaa aamuviideltä, kun anopin pitää keittää kahvia siinä avokeittiössä, joka on olohuoneen osa.
Edes yöllä ei saa lukea, koska anoppi päivystää, että ei kulu sähköä. Mitään paikkaa mihin vetäytyä ei ole. Edes saunassa ei saa käydä yksin. Hyvä että vessassa saa käydä.
Meillä on tämä sama. Mitään rauhaa ei ole. Ja se ainoa vierashuone on miehen siskolla. Meille jää se olkkarin sohva ja olkkari on sellainen ohikulkuhuone, jonka läpi kaikki kulkee keittiöön ja vessaan jne.
Ihmettelen kyllä miksei miehen toinen sisko joka asuu vieressä voi majoittaa sitä toista siskoa koskaan.
Ja koko ajan ollaan iholla. Ei siis hetken rauhaa koskaan ikinä. Kävelylle ei saa mennä yksin, saunaan ei saa mennä yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koko ketjua en lukenut.
Mutta tässä on nyt taas yksi anoppi, joka käyttää tuttuja jouluaseita: minun perinteet, minä haluan, minä petyn.
Anoppi joka ei anna poikansa perustaa perhettä ja erota äidistään.
Miksi se muuten onkin AINA poika?
En huomannut sanottiinko sitä, mutta asian ydin on se, onko miehellä munaa tehdä pesäero mammaan? Mamma viisveisaa muiden mielipiteistä, kompromisseja on turha yrittää.
Eikä niitä tarvitakaan. Tervepäinen mummo kannustaa ja antaa iloisin mielin tilaa nuoren perheen totutella omaan jouluun.
Pahimmassa tapauksessa tästä koituu jokavuotinen kissanhännänveto, joka pilaa joulun ja muutakin. Joten miehet, ettikää ne munat housuistanne, ja tehkää joulu vaimonne kanssa omaan kotiinne.
Jos mamma ei usko sitä hyvällä niin sitten se saa kiukutella vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemus ja toisten parisuhteita vierestä seuranneena on, että miehet eivät riittävän selvästi asetu näissä tilanteissa vaimon taakse. Mies ei ehkä näe, mikä vika siinä miehen lapsuuskodissa vietetyssä joulussa on. Toisaalta harva mies olisi vastaavasti riemusta kiljuen lähdössä omaan anoppilaansa jouluksi.
Niin, kumma juttu, että tässä asiassa miehillä on vielä pieni muisto omasta tahdosta eikä mennäkään vaimon vaatimusten mukaan. Entä jos ap:n puolison mielestä paras, ihanin, lämpimin, muistojaluovin joulu on siellä oman suvun keskellä, sekö on nyt sitten väärin? Ja hänen pitää ymmärtää, että perhe on kompromisseja, ei enää mitään miehen haluamaa, vaan kaikki tehdään niin kuin vaimo tahtoo. Vaikka siinä samalla menettäisi kaiken sen, mikä on itselle tärkeää.
Ei ihme, että pikkulapsiperheissä erotaan runsaasti, kun naiset ei kykene katsomaan mitään asiaa toisten kannalta. Kaikki miehen oma tahto on sama asia kuin itsenäistymisen puute.
Missä vaiheessa saa luoda oman perheen joulun ja muistot?
Onko ne muistot oikeasti kivoja? Isä olisi halunnut sukujoulun, äidin mielestä isän suvun kanssa ei olla ja niin perhejoulut ovat kireätunnelmaisia, ahdistavia, täynnä piikittelyä ja kiukkua. Äidin suunnittelema perhejoulunäytelmä kivoine koristeineen jne. ei onnistu, koska isä ei suostu koristelemaan kotia ja äiti ährää ruokien kanssa keittiössä isän pelatessa . Koska sait haluamasi perhejoulun, niin tee se nyt sitten sellaiseksi kuin haluat, ei kosketa minua. Lapset tuijottavat päivän ruutua, jouluruoka on pahaa, tekemistä ei ole ja kaikilla on paha mieli. Mutta tärkeintä on, että on perheen oma joulu, juuri sellainen, minkä äiti väkisin halusi. Ja suoritti. Ja epäonnistui.
Miksei se mies järjestä sukujouluja siellä omassa kodissaan? Kutsuu äidin ja muut sukulaiset, siivoaa ja koristelee kodin, hankkii ja tekee ruuat ja huolehtii, että kotona on leppoisa tunnelma ja kaikilla hyvä olla. Joku päivä se oma äiti ei kuitenkaan jaksa enää joulua järjestää ja voi olla, että hän on jo nyt tehnyt omasta mielestään tarpeeksi. Minne ne omat lapset lapsineen menevät tulevaisuudessa sukujoulun viettoon? Jonkun se sukujoulu täytyy järjestää ja jossain vaiheessa se on miehen vuoro viedä perinnettä eteenpäin.
No, ei tietenkään palstaŭlït järjestä mitään, kun nimenomaan heille pitää järjestää ja sen järjestäjän kuuluu olla nainen... Ei heitä kiinnosta edes oman lapsen joulun järjestäminen, vaan se, että saa taantua sinne äidin pikkupojaksi passattavaksi ja lellittäväksi. Uskomattoman itsekäs ajatusmaailma!
Jos oma poika olisi tuollainen, niin voisin kohdella häntä sellaisena ja ommella hänelle samanlaisen tonttupuvun millaisen tein hänelle lapsuusvuosina. Saisi lapsi hyppiä ja pomppia innoissaan kuten lapsena teki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teidän perhe, teidän uudet jouluperinteet. Kutsuttu anopin teille pyhiksi ja vietätte joulua sen mukaan miten olette töissä/paikalla.
Moni tuntemani lapsiperhe tekee niin että ovat kotona ja sinne saa tulla kuka haluaa esim pukkia katsomaan ja sitten syömään voi jäädä.
Vierailija kirjoitti:
Teidän perhe, teidän uudet jouluperinteet. Kutsuttu anopin teille pyhiksi ja vietätte joulua sen mukaan miten olette töissä/paikalla.
Moni tuntemani lapsiperhe tekee niin että ovat kotona ja sinne saa tulla kuka haluaa esim pukkia katsomaan ja sitten syömään voi jäädä.
Typo, siis kutsutte.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaisen nyt vaan täytyy jossain vaiheessa aikuistua ja irrota vanhempiensa otteesta ja alkaa tehdä itse itseään koskevat ratkaisut.
Itse olen viettänyt kaikki joulut omassa kodissani siitä lähtien kun minulla sellainen on ollut. Niinpä perheen kasvaminen ei ole tässä suhteessa draamaa lisännyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa, kun meille syntyi ensimmäinen lapsi, teimme päätöksen, että vietämme joulut vuorovuosin eri mummoloissa.
Pienten lasten jouluriemu on sellaista, että mieluusti halusimme sen isovanhempien kanssa jakaa.
Vuorovuosiin päädyttiin siksi, että halusimme joulumme olevan rauhallisia. Joulu vietettiin siellä, missä oltiin, eikä ajeltu pyhinä paikasta toiseen.
Tietenkin aikanaan ensimmäinen joulu, jonka vietti jossain muussa seurassa, kuin lapsuudenkodissa tuntui oudolta, kun oli erilaisia tapoja. Mutta ei ne lapsuuskodinkaan joulut jatku samanlaisina loputtomiin.
Sitä ihmettelen, kun joku kommentoi siitä, että ei voi anoppilassa vetäytyä omaan rauhaan. Onkohan hän kokeillut? Saattaahan anoppikin kaivata hetken omaa rauhaa ja vaikka lahjakirjan kanssa sohvalle viltin alle käpristymistä. Viettäkää enemmän aikaa keskenänne, että tutustutte niin hyvin, että voitte olla omia itsejänne myös anopin kanssa.
Nyt lapsemme on jo sen verran isompia, että sitä pikkulasten riemua ei enää ole. Välillä vietämme joulua oman perheen kesken kotona (ja kyllä, on meillä omiakin jouluoerinteitä) ja välillä appivanhempien kanssa.
Toki ap:n tilanne töineen on eri. Lapsen kannalta ajateltuna olisi helppo päätyä anoppilan jouluun - edes lapsen joulu olisi joulun tuntuinen. Nimim. vuorotyöläisen lapsi, jonka lapsuudenjoulut vietettiin aina kotona vanhemman töiden takia. Eikä aina tuntunut joululta, kun työvuorot sanelivat niin paljon.
Meidät majoitetaan anoppilassa keskelle olohuoneen lattiaa patjoille, ja potkimienn alkaa aamuviideltä, kun anopin pitää keittää kahvia siinä avokeittiössä, joka on olohuoneen osa.
Edes yöllä ei saa lukea, koska anoppi päivystää, että ei kulu sähköä. Mitään paikkaa mihin vetäytyä ei ole. Edes saunassa ei saa käydä yksin. Hyvä että vessassa saa käydä.
Meillä on tämä sama. Mitään rauhaa ei ole. Ja se ainoa vierashuone on miehen siskolla. Meille jää se olkkarin sohva ja olkkari on sellainen ohikulkuhuone, jonka läpi kaikki kulkee keittiöön ja vessaan jne.
Ihmettelen kyllä miksei miehen toinen sisko joka asuu vieressä voi majoittaa sitä toista siskoa koskaan.
Ja koko ajan ollaan iholla. Ei siis hetken rauhaa koskaan ikinä. Kävelylle ei saa mennä yksin, saunaan ei saa mennä yksin.
Voin ihan suoraan myöntää, että tilanpuute anoppilassa ahdistaa. Appivanhemmat asuvat pk-seudulla pienessä talossa, miehen "lapsuusajan oma huone" on tosi pieni koppi ja nyt lapsiperheenä kyläillessä se on meille kolmelle tosi ahdas. Kun pieni taapero on saatu illalla matkapinnasänkyyn nukkumaan, niin tuohon huoneeseen ei voi jäädä valvomaan. Käytännössä siis anoppilassa on pakko olla olohuoneessa seurustelemassa appivanhempien kanssa. Kaipaisin välillä rauhaa. En omien vanhempienikaan luona käydessä ole heidän kanssaan 24/7.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma mieheni ei tajua, miksi nuo mummolavierailut eivät ole minulle rentouttavia. Minä olen se, joka joutuu kotona pakkaamaan lapsiperheen tavarat. Ollaan sovittu, että mies pakkaisi yhteiset tavarat, kun kyse on matkasta hänen vanhemmilleen. Käytännössä tuo kuitenkin aina jää, kun miehelle tulee jotain "kiireisempää" menoa. Siitä olen ollut tiukka, että minä en sovi vierailuita hänen vanhemmilleen, vaan mies saa sopia ne itse. Tästä on anoppi ottanut hieman nokkiinsa, kun emme näe joka viikko, kun mies ei jaksa tapaamisia sopia.
Perillä mummolassa minun pitää jaksaa seurustella appivanhempien kanssa koko ajan. Minun kuulumisistani he eivät ole kiinnostuneita, vaikka minä kyselen heidän kuulumisiaan ja niistä puhuvat mielellään. Anoppi kaipaa jatkuvasti varmistelua sille, että onhan hän varmasti tehnyt hyvät ruoat jne. Anoppi on oikein hyvä kokki, mutta miksi sitä pitää koko ajan olla hokemassa? Nuo mummolamatkat kuormittaa, kun olen toisten nurkissa eikä omaa tilaa ole. Ei nuo käynnit mummolassa ole minulle mitään lepolomaa, kun koko ajan pitää olla toisten kanssa seurustelemassa. Ei me kotonakaan olla miehen kanssa koko ajan yhdessä, vaan kummallakin on omaa aikaa. Ja kun päästään mummolasta kotiin, niin minua odottaa pyykit ja matkatavaroiden purkamiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa miehen kanssa vetää yhtä köyttä tuossa. Isoin virhe on se, jos lupaudutte joka vuosi kyläilemään mummon toiveen takia. Äkkiä tuosta muodostuu mummon mielessä perinne, jota ei voi missään nimessä katkaista.
Tätä hieman pelkäänkin. Asia on selvästi anopille tärkeä ja hän on tässä harvinaisen ehdoton. Miehellä ja minulla on kuitenkin realiteettina se, että tulemme vastaisuudessakin olemaan jouluna töissä eli "ongelma" ei häviä mihinkään.
Ap
Nyt on tuhannen taalan paikka aloittaa teidän oman perheen omat joukuperinteet. Ilmoitatte mummolle, että olette joulun oman perheen kesken ja kutsutte hänet teille sellaisena päivänä kylään, joka teille sopii. Jos haluatte sisällyttää jouluperinteisiinne anoppilassa vierailun, niin menkää sinne. Anoppi saattaa kokea hankalia tunteita asian tiimoilta ja kiukutellakin, mutta miettikää mikä on teille tärkeämpää, anopin vai teidän perheen tyytyväisyys.
Näissä haasteena on se, että perheen tyytyväisyys meinaa yleensä kahta asiaa: perheen äidin tyytyväisyys ja perheen isän tyytyväisyys. Äiti ehkä haluaisi kotijoulun, mutta isästä on enemmän kuin ok mennä lapsuuskotiin äitinsä lihapatojen ääreen.
Tai isäkin haluaisi kotijoulun, mielellään mahdollisemman yksinkertaisen, mutta ei viitsi/osaa/uskalla laittaa äidilleen vastaan.
Meillä poikien äideillä on tuhannen taalan paikka opettaa poikamme keskustelemaan ja neuvottelemaan myös vaikeista asioista. Se onnistuu vaan niin, että ei "hyökätä päälle", kun lapsi on meidän mielestä väärässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa, kun meille syntyi ensimmäinen lapsi, teimme päätöksen, että vietämme joulut vuorovuosin eri mummoloissa.
Pienten lasten jouluriemu on sellaista, että mieluusti halusimme sen isovanhempien kanssa jakaa.
Vuorovuosiin päädyttiin siksi, että halusimme joulumme olevan rauhallisia. Joulu vietettiin siellä, missä oltiin, eikä ajeltu pyhinä paikasta toiseen.
Tietenkin aikanaan ensimmäinen joulu, jonka vietti jossain muussa seurassa, kuin lapsuudenkodissa tuntui oudolta, kun oli erilaisia tapoja. Mutta ei ne lapsuuskodinkaan joulut jatku samanlaisina loputtomiin.
Sitä ihmettelen, kun joku kommentoi siitä, että ei voi anoppilassa vetäytyä omaan rauhaan. Onkohan hän kokeillut? Saattaahan anoppikin kaivata hetken omaa rauhaa ja vaikka lahjakirjan kanssa sohvalle viltin alle käpristymistä. Viettäkää enemmän aikaa keskenänne, että tutustutte niin hyvin, että voitte olla omia itsejänne myös anopin kanssa.
Nyt lapsemme on jo sen verran isompia, että sitä pikkulasten riemua ei enää ole. Välillä vietämme joulua oman perheen kesken kotona (ja kyllä, on meillä omiakin jouluoerinteitä) ja välillä appivanhempien kanssa.
Toki ap:n tilanne töineen on eri. Lapsen kannalta ajateltuna olisi helppo päätyä anoppilan jouluun - edes lapsen joulu olisi joulun tuntuinen. Nimim. vuorotyöläisen lapsi, jonka lapsuudenjoulut vietettiin aina kotona vanhemman töiden takia. Eikä aina tuntunut joululta, kun työvuorot sanelivat niin paljon.
Meidät majoitetaan anoppilassa keskelle olohuoneen lattiaa patjoille, ja potkimienn alkaa aamuviideltä, kun anopin pitää keittää kahvia siinä avokeittiössä, joka on olohuoneen osa.
Edes yöllä ei saa lukea, koska anoppi päivystää, että ei kulu sähköä. Mitään paikkaa mihin vetäytyä ei ole. Edes saunassa ei saa käydä yksin. Hyvä että vessassa saa käydä.
Meillä on tämä sama. Mitään rauhaa ei ole. Ja se ainoa vierashuone on miehen siskolla. Meille jää se olkkarin sohva ja olkkari on sellainen ohikulkuhuone, jonka läpi kaikki kulkee keittiöön ja vessaan jne.
Ihmettelen kyllä miksei miehen toinen sisko joka asuu vieressä voi majoittaa sitä toista siskoa koskaan.
Ja koko ajan ollaan iholla. Ei siis hetken rauhaa koskaan ikinä. Kävelylle ei saa mennä yksin, saunaan ei saa mennä yksin.
Voin ihan suoraan myöntää, että tilanpuute anoppilassa ahdistaa. Appivanhemmat asuvat pk-seudulla pienessä talossa, miehen "lapsuusajan oma huone" on tosi pieni koppi ja nyt lapsiperheenä kyläillessä se on meille kolmelle tosi ahdas. Kun pieni taapero on saatu illalla matkapinnasänkyyn nukkumaan, niin tuohon huoneeseen ei voi jäädä valvomaan. Käytännössä siis anoppilassa on pakko olla olohuoneessa seurustelemassa appivanhempien kanssa. Kaipaisin välillä rauhaa. En omien vanhempienikaan luona käydessä ole heidän kanssaan 24/7.
Me ehdotettiin yhtenä vuonna, että mitäs jos vuokrattaisiin jouluksi iso mökki, jossa olisi tilaa viettää yhteinen joulu. Anoppila on pieni asunto ja olisi meidät ja miehen siskon perheen sinne halunnut. Vuokrasimme mökin, ja joulu oli ihana. Emme olleet kenenkään kotona ja kukaan ei ollut "isäntänä". Tehtiin yhdessä ja oltiin myös tekemättä yhdessä. Kaikille oli tilaa. Mökki ja ruuat maksettiin yhdessä.
Tänä vuonna on nyt kolmas kerta, kun mennään tällä samalla kuviolla. Joka vuosi ei näin joulua vietetä, mutta silloin tällöin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hyvä, että perheet tekevät omanlaisensa joulun, eikä ainakaan aattona mennä muualle kotoa.
Varsinkin lapsiperheillä on tärkeää luoda joulu lapsille omilla perinteillä. Isovanhemmat voivat lähteä "yläkertaan" milloin tahansa ja jos on opittu, että aina ollaan mummolassa ( yleensä just mummolassa) niin siinä sitten levitellän käsiä, kun sitä ei enää ole.
Lapsille on erityisen tärkeää oman kodin ja perheen joulu. Luokaa se yhdessä lastenne kanssa.Meille olisikin täysin ok olla joulunpyhät kotona, mutta anopille tämä jouluvierailu mummolassa on niin tärkeä asia.
Ap
Kuka teidän perheen asioista päättää? Anoppi vai sinä miehesi kanssa? Anoppi on aikuinen ihminen. Jos hän siitä suuttuu tai loukkaantuu, kun poika perheineen ei vietä joulua anopin toiveiden mukaisesti, niin se on täysin anopin ongelma, ei kenenkään muun. Mummuikäisen ihmisen pitäisi osata käsitellä pettymyksiään. Jos ei osaa, niin on jo korkea aika opetella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa, kun meille syntyi ensimmäinen lapsi, teimme päätöksen, että vietämme joulut vuorovuosin eri mummoloissa.
Pienten lasten jouluriemu on sellaista, että mieluusti halusimme sen isovanhempien kanssa jakaa.
Vuorovuosiin päädyttiin siksi, että halusimme joulumme olevan rauhallisia. Joulu vietettiin siellä, missä oltiin, eikä ajeltu pyhinä paikasta toiseen.
Tietenkin aikanaan ensimmäinen joulu, jonka vietti jossain muussa seurassa, kuin lapsuudenkodissa tuntui oudolta, kun oli erilaisia tapoja. Mutta ei ne lapsuuskodinkaan joulut jatku samanlaisina loputtomiin.
Sitä ihmettelen, kun joku kommentoi siitä, että ei voi anoppilassa vetäytyä omaan rauhaan. Onkohan hän kokeillut? Saattaahan anoppikin kaivata hetken omaa rauhaa ja vaikka lahjakirjan kanssa sohvalle viltin alle käpristymistä. Viettäkää enemmän aikaa keskenänne, että tutustutte niin hyvin, että voitte olla omia itsejänne myös anopin kanssa.
Nyt lapsemme on jo sen verran isompia, että sitä pikkulasten riemua ei enää ole. Välillä vietämme joulua oman perheen kesken kotona (ja kyllä, on meillä omiakin jouluoerinteitä) ja välillä appivanhempien kanssa.
Toki ap:n tilanne töineen on eri. Lapsen kannalta ajateltuna olisi helppo päätyä anoppilan jouluun - edes lapsen joulu olisi joulun tuntuinen. Nimim. vuorotyöläisen lapsi, jonka lapsuudenjoulut vietettiin aina kotona vanhemman töiden takia. Eikä aina tuntunut joululta, kun työvuorot sanelivat niin paljon.
Meidät majoitetaan anoppilassa keskelle olohuoneen lattiaa patjoille, ja potkimienn alkaa aamuviideltä, kun anopin pitää keittää kahvia siinä avokeittiössä, joka on olohuoneen osa.
Edes yöllä ei saa lukea, koska anoppi päivystää, että ei kulu sähköä. Mitään paikkaa mihin vetäytyä ei ole. Edes saunassa ei saa käydä yksin. Hyvä että vessassa saa käydä.
Meillä on tämä sama. Mitään rauhaa ei ole. Ja se ainoa vierashuone on miehen siskolla. Meille jää se olkkarin sohva ja olkkari on sellainen ohikulkuhuone, jonka läpi kaikki kulkee keittiöön ja vessaan jne.
Ihmettelen kyllä miksei miehen toinen sisko joka asuu vieressä voi majoittaa sitä toista siskoa koskaan.
Ja koko ajan ollaan iholla. Ei siis hetken rauhaa koskaan ikinä. Kävelylle ei saa mennä yksin, saunaan ei saa mennä yksin.
Voin ihan suoraan myöntää, että tilanpuute anoppilassa ahdistaa. Appivanhemmat asuvat pk-seudulla pienessä talossa, miehen "lapsuusajan oma huone" on tosi pieni koppi ja nyt lapsiperheenä kyläillessä se on meille kolmelle tosi ahdas. Kun pieni taapero on saatu illalla matkapinnasänkyyn nukkumaan, niin tuohon huoneeseen ei voi jäädä valvomaan. Käytännössä siis anoppilassa on pakko olla olohuoneessa seurustelemassa appivanhempien kanssa. Kaipaisin välillä rauhaa. En omien vanhempienikaan luona käydessä ole heidän kanssaan 24/7.
Me ehdotettiin yhtenä vuonna, että mitäs jos vuokrattaisiin jouluksi iso mökki, jossa olisi tilaa viettää yhteinen joulu. Anoppila on pieni asunto ja olisi meidät ja miehen siskon perheen sinne halunnut. Vuokrasimme mökin, ja joulu oli ihana. Emme olleet kenenkään kotona ja kukaan ei ollut "isäntänä". Tehtiin yhdessä ja oltiin myös tekemättä yhdessä. Kaikille oli tilaa. Mökki ja ruuat maksettiin yhdessä.
Tänä vuonna on nyt kolmas kerta, kun mennään tällä samalla kuviolla. Joka vuosi ei näin joulua vietetä, mutta silloin tällöin.
Meillä ei onnistuisi, kun anoppi haluaa olla heillä kotona "kun täällä on mummin laittama joulu ja pitäähän pienokaiselle olla parasta". 1 v ei ymmärrä tuon päälle, enkä ymmärrä minäkään.
Sehän on selvää ettei kukaan viihdy vieraassa paikassa lattialla nukkumassa pienessä kodissa vieraiden ihmisten keskellä.
(Ei ne anopitkaan).
Kuitenkin naisilla on aina se oletusarvo siitä että heidän puolisonsa viihtyy naisen lapsuudenkodissa. Äiti laittaa vain hyvää ruokaa, on just sopiva, ei puhu liikaa eikä ikinä hössötä.
Miehet ovat sopeutuvaisempia, suurin osa on käynyt armeijan ja tottuneet nukkumaan vaikka ei verhojen väri miellytä ja joku kuorsaa.
Alue: Aihe vapaa
Eikös tässä ole kyse juuri vastakohdasta? Vanhemmat VAATIVAT aikuisia lapsia perheineen nimenomaan heille joulunviettoon! Kannattaa lukea aloitus tarkemmin ennen kuin kommentoi.