Mistä tunnistaa huippuälykkään lapsen?

Lapsi osaa ennakoida omaa toimintaansa ja suunnitella. Viihtyy yksin. Voi olla todella spesifit kiinnostukset. Muistaa paljon yksityiskohtia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei huippuälykkyys välttämättä näy lapsuudessa mitenkään. Hyvin monenlaisia ovat aikuisena neroksi tituleeratut lapsena olleet. Ja toisinpäin. Siis että lapsena lahjakkaista ja älykkäistä on lopulta tullut ihan tavallisia tallaajia.

Tosin, kuten täälläkin on sanottu, useat lapsena hehkutetut voivat aikuisena kärsiä mielenterveysongelmista. Se on kova pala monelle huomata, että onkin ihan keskiverto, jos minäkuva on kasvanut sen varaan, että on huippuälykäs tai - lahjakas.

Vai onko se vaan sitä, että masentuu, kun kaikki ihmiset ympärillä on niin tyhmiä, eivätkä tajua mitään

En ole tuon kirjoittaja kenelle vastasit, mutta joo, kyllähän ihminen masentuu jos ei saa yhteyttä toisiin tai edes yhteen ihmiseen. Jos muut eivät syystä tai toisesta ymmärrä, niin kyllähän siinä melko yksin jää.

Kyllähän todella moni nuori masentuu nykypäivänä. En tiedä, masentuvatko älykkäät muita useammin, mutta ehkä ihmismieli pyrkii selittämään älykkäiden (aivan kuten muidenkin vähemmistöjen) elämänpolkua aina siitä vähemmistöön kuulumisesta käsin.

Eli jos älykäs masentuu, johtuu se älykkyydestä. Jos älykäs on koppava, johtuu se älykkyydestä. Jos hän alkoholisoituu, sekin johtuu älykkyydestä. Ja menestys etenkin - helppoahan se on älykkään menestyä!

No näinhän se tuppaa menemään.

Täytyy kyllä sanoa että olen tuntenut aika monta fiksua alkoholistia. Osa heistä on jo kuollut. Masennusta on nuorilla varmasti enemmän nykyään. Itse ajattelen että se on osittain seurausta tämän ajan järkyttävästä kiireestä. Tietysti masennusta ja vaikka mitä on ollut aiemminkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älykkyyttäkin on montaa lajia. Että mitä kukin sitten eniten arvostaa; matemaattista, loogista vai kielellistä lahjakkuutta. Avaruudellista hahmotuskykuä, sosiaalisia taitoja vai eettisiä taitoja kuten oikeudenmukaisuus, rehellisyys ja hyväsydämisyys. Vai liikunnallisuus ja musikaalisuus tai se, että ihminen on taitava käsistään ja taitava korjaaja. Tai taitava autolla ajaja kuten vaikkapa rekan kuljettajat tai Mika Häkkinen. Ja mikä sitten katsotaan menestykseksi?

Sulla kuten monella muullakin keskustelijalla menee nyt lajhakkuuden ja yleisälykkyyden (g-faktori) käsitteet nyt onnellisesti sekaisin. 

Ohis, miten ne käsitteet määritellään? Lahjakkuus jossain ja älykkyys voi olla minusta vaikea erottaa. Yksi lapseni on selvästi keskivertoa älykkäämpi (/lahjakkaampi?) mutta ei varmaan huippuälykäs, tosin hän on koululainen eli kehitys on vielä hyvinkin kesken.

Hänelle oli vauvana ja pikkulapsena tyypillistä, että hän oli todella valpaskatseinen ja kiinnostunut kaikesta. Hän oppi sekä puhumaan että liikkumaan varhain.

Nyt kouluiässä voisin luonnehtia häntä niin, että mitä tahansa hän keksiikään alkaa tehdä, se onnistuu häneltä omituisen helposti. Liikunnassa hän on hyvä, hän soittaa useampaa soitinta ja säveltää, pelaa vaikeita pelejä (tyyliin erilaiset Rubikin kuutiot, shakki ja sen kaltaiset), oppi parin päivän leirillä purjehtimaan jollalla, vaikkei ollut ennen veneessä ollutkaan ja kuulemma se oli tosi helppoa. Kielet sujuu, ruuanlaitto sujuu, piirtäminen sujuu, käsityöt ja puutyöt sujuvat. Ohjelmointi sujuu. Koulu ei vaadi vaivannäköä. Ei oikeastaan vaikuta olevan oikein mitään, mikä ei pian sujuisi häneltä käden käänteessä, kun hän vaan vähän paneutuu hommaan. En tunne ketään toista, joka oppisi asioita noin helposti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älykkyyttäkin on montaa lajia. Että mitä kukin sitten eniten arvostaa; matemaattista, loogista vai kielellistä lahjakkuutta. Avaruudellista hahmotuskykuä, sosiaalisia taitoja vai eettisiä taitoja kuten oikeudenmukaisuus, rehellisyys ja hyväsydämisyys. Vai liikunnallisuus ja musikaalisuus tai se, että ihminen on taitava käsistään ja taitava korjaaja. Tai taitava autolla ajaja kuten vaikkapa rekan kuljettajat tai Mika Häkkinen. Ja mikä sitten katsotaan menestykseksi?

Sulla kuten monella muullakin keskustelijalla menee nyt lajhakkuuden ja yleisälykkyyden (g-faktori) käsitteet nyt onnellisesti sekaisin. 

Ohis, miten ne käsitteet määritellään? Lahjakkuus jossain ja älykkyys voi olla minusta vaikea erottaa. Yksi lapseni on selvästi keskivertoa älykkäämpi (/lahjakkaampi?) mutta ei varmaan huippuälykäs, tosin hän on koululainen eli kehitys on vielä hyvinkin kesken.

Hänelle oli vauvana ja pikkulapsena tyypillistä, että hän oli todella valpaskatseinen ja kiinnostunut kaikesta. Hän oppi sekä puhumaan että liikkumaan varhain.

Nyt kouluiässä voisin luonnehtia häntä niin, että mitä tahansa hän keksiikään alkaa tehdä, se onnistuu häneltä omituisen helposti. Liikunnassa hän on hyvä, hän soittaa useampaa soitinta ja säveltää, pelaa vaikeita pelejä (tyyliin erilaiset Rubikin kuutiot, shakki ja sen kaltaiset), oppi parin päivän leirillä purjehtimaan jollalla, vaikkei ollut ennen veneessä ollutkaan ja kuulemma se oli tosi helppoa. Kielet sujuu, ruuanlaitto sujuu, piirtäminen sujuu, käsityöt ja puutyöt sujuvat. Ohjelmointi sujuu. Koulu ei vaadi vaivannäköä. Ei oikeastaan vaikuta olevan oikein mitään, mikä ei pian sujuisi häneltä käden käänteessä, kun hän vaan vähän paneutuu hommaan. En tunne ketään toista, joka oppisi asioita noin helposti.

Varmaan ihanaa seurata hänen tekemistään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älykkyyttäkin on montaa lajia. Että mitä kukin sitten eniten arvostaa; matemaattista, loogista vai kielellistä lahjakkuutta. Avaruudellista hahmotuskykuä, sosiaalisia taitoja vai eettisiä taitoja kuten oikeudenmukaisuus, rehellisyys ja hyväsydämisyys. Vai liikunnallisuus ja musikaalisuus tai se, että ihminen on taitava käsistään ja taitava korjaaja. Tai taitava autolla ajaja kuten vaikkapa rekan kuljettajat tai Mika Häkkinen. Ja mikä sitten katsotaan menestykseksi?

Sulla kuten monella muullakin keskustelijalla menee nyt lajhakkuuden ja yleisälykkyyden (g-faktori) käsitteet nyt onnellisesti sekaisin. 

Ohis, miten ne käsitteet määritellään? Lahjakkuus jossain ja älykkyys voi olla minusta vaikea erottaa. Yksi lapseni on selvästi keskivertoa älykkäämpi (/lahjakkaampi?) mutta ei varmaan huippuälykäs, tosin hän on koululainen eli kehitys on vielä hyvinkin kesken.

Hänelle oli vauvana ja pikkulapsena tyypillistä, että hän oli todella valpaskatseinen ja kiinnostunut kaikesta. Hän oppi sekä puhumaan että liikkumaan varhain.

Nyt kouluiässä voisin luonnehtia häntä niin, että mitä tahansa hän keksiikään alkaa tehdä, se onnistuu häneltä omituisen helposti. Liikunnassa hän on hyvä, hän soittaa useampaa soitinta ja säveltää, pelaa vaikeita pelejä (tyyliin erilaiset Rubikin kuutiot, shakki ja sen kaltaiset), oppi parin päivän leirillä purjehtimaan jollalla, vaikkei ollut ennen veneessä ollutkaan ja kuulemma se oli tosi helppoa. Kielet sujuu, ruuanlaitto sujuu, piirtäminen sujuu, käsityöt ja puutyöt sujuvat. Ohjelmointi sujuu. Koulu ei vaadi vaivannäköä. Ei oikeastaan vaikuta olevan oikein mitään, mikä ei pian sujuisi häneltä käden käänteessä, kun hän vaan vähän paneutuu hommaan. En tunne ketään toista, joka oppisi asioita noin helposti.

Minun mielestäni tuossa on kysymys kypsyydestä; monet luettelemistasi taidoista kuitenkin liittyvät koordinaatioon. Mutta kyllähän se kypsyys vapauttaa aivoja kaikkeen muuhun, kun ei tarvitse vuosikausia ährätä rusettia.

Itselläni on yksi lapsi, joka on ollut pienestä saakka valpas ja tarkkakatseinen, mutta jolla on ollut motorisen puolen piuhoissa hieman hitautta, ei kuitenkaan diagnoosiin saakka. Äänteiden muodostaminen on ollut vaikeaa, se rusetti lähes mahdoton, keinussa vauhdin ottaminen oli pienenä erittäin työlästä. Silti hänkin pitää monista luettelemistasi asioista kuten shakista ja säveltämisestä. Välillä tuntuu, että hän puolestaan on kehittynyt siksi, että pienenä normaalit asiat vaativat epänormaalin isoja ponnisteluja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älykkyyttäkin on montaa lajia. Että mitä kukin sitten eniten arvostaa; matemaattista, loogista vai kielellistä lahjakkuutta. Avaruudellista hahmotuskykuä, sosiaalisia taitoja vai eettisiä taitoja kuten oikeudenmukaisuus, rehellisyys ja hyväsydämisyys. Vai liikunnallisuus ja musikaalisuus tai se, että ihminen on taitava käsistään ja taitava korjaaja. Tai taitava autolla ajaja kuten vaikkapa rekan kuljettajat tai Mika Häkkinen. Ja mikä sitten katsotaan menestykseksi?

Sulla kuten monella muullakin keskustelijalla menee nyt lajhakkuuden ja yleisälykkyyden (g-faktori) käsitteet nyt onnellisesti sekaisin. 

Ohis, miten ne käsitteet määritellään? Lahjakkuus jossain ja älykkyys voi olla minusta vaikea erottaa. Yksi lapseni on selvästi keskivertoa älykkäämpi (/lahjakkaampi?) mutta ei varmaan huippuälykäs, tosin hän on koululainen eli kehitys on vielä hyvinkin kesken.

Hänelle oli vauvana ja pikkulapsena tyypillistä, että hän oli todella valpaskatseinen ja kiinnostunut kaikesta. Hän oppi sekä puhumaan että liikkumaan varhain.

Nyt kouluiässä voisin luonnehtia häntä niin, että mitä tahansa hän keksiikään alkaa tehdä, se onnistuu häneltä omituisen helposti. Liikunnassa hän on hyvä, hän soittaa useampaa soitinta ja säveltää, pelaa vaikeita pelejä (tyyliin erilaiset Rubikin kuutiot, shakki ja sen kaltaiset), oppi parin päivän leirillä purjehtimaan jollalla, vaikkei ollut ennen veneessä ollutkaan ja kuulemma se oli tosi helppoa. Kielet sujuu, ruuanlaitto sujuu, piirtäminen sujuu, käsityöt ja puutyöt sujuvat. Ohjelmointi sujuu. Koulu ei vaadi vaivannäköä. Ei oikeastaan vaikuta olevan oikein mitään, mikä ei pian sujuisi häneltä käden käänteessä, kun hän vaan vähän paneutuu hommaan. En tunne ketään toista, joka oppisi asioita noin helposti.

Varmaan ihanaa seurata hänen tekemistään!

Onhan se kivaa. Mutta sisarussuhteita tämä hankaloittaa, koska muille lapsillemme asiat eivät ole yhtä helppoja. Heistä voi tuntua kurjalta, kun ovat nähneet kovasti vaivaa jonkun jutun hallitsemiseksi ja sitten sisarus tulee viereen ja viidessä minuutissa osaa homman. Meillä vanhemmilla on kova homma siinä, miten osata huomioida ja kehua kaikkia tasapuolisesti. Tämä lahjakas lapsi esim. aloitti yhden soittimen harjoittelun samaan aikaan sisaruksensa kanssa, kumpikin oli alussa innostunut. Puolen vuoden kuluttua kuitenkin sisarus halusi lopettaa, koska ei mielestään osannut tarpeeksi hyvin. Vaikka osasi minusta ihan hyvin ja olisi voinut jatkaa. Vika oli siinä, että tämä helposti oppiva lapsi osasi siinä vaiheessa soittaa jo aivan toisella tasolla. Se ei motivoinut sisarusta. Olen siksi usein toivonut, että tällä lahjakkaalla olisi edes joku yksi juttu, jossa hän ei olisi niin ylivertainen, vaan muutkin pääsisivät loistamaan.

Älykkyys näkyy kaikessa, mitä lapsi tekee jo ihan pienestä pitäen. Halu oppia, halu tietää, halu osata.

Uteliaisuus, kiinnostus, kokeileminen, kysymykset ja vanhempana omatoiminen tiedon haku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä huippuälykkäillä hyvä itsetunto?

Onko teidän huippuälykäs lapsenne hyvinvoiva?

Jos pystyt vastaamaan molempiin kyllä, en olisi huolissani. Muutoin saatatte jättää jälkeenne enemmän pahaa kuin hyvää. :(

Ei ole hyvä itsetunto

Aina on joku parempi

Kylläpä oli älykäs vastaus.

Itsetuntoa voi kuitenkin parantaa.

Jos itsetunto ei ole ihan niin vaurioitunut etteikö kykenisi menemään itseensä, niin silloin on toivoa paremmasta.

Kiitos kehuista 👍

No oonkin Mensan jäsen ja tekniikan tohtori 👍

Itsetuntoa ei ole olemassa. Se mitä kuvataan itsetunnoksi on ihmisen onnistumisien suhde epäonnistumisiin. Siksi menestyneillä on hyvä "itsetunto*

Ei, vaan itsetunto on oma tunne, eikä sitä mitata ulkoapäin onnistumisilla. Siksi ulkoisesti menestyneillä ihmisillä voi olla huono itsetunto ja juuri tyytymättömyys itseensä on vienyt heitä eteenpäin yrittämään ja heillä on kova pyrkimys kompensoida huonoa itsetuntoa.

Osaa soittaa 2-vuotiaana ainakin puolen tunnin ajan klassillista musiikkia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älykkyyttäkin on montaa lajia. Että mitä kukin sitten eniten arvostaa; matemaattista, loogista vai kielellistä lahjakkuutta. Avaruudellista hahmotuskykuä, sosiaalisia taitoja vai eettisiä taitoja kuten oikeudenmukaisuus, rehellisyys ja hyväsydämisyys. Vai liikunnallisuus ja musikaalisuus tai se, että ihminen on taitava käsistään ja taitava korjaaja. Tai taitava autolla ajaja kuten vaikkapa rekan kuljettajat tai Mika Häkkinen. Ja mikä sitten katsotaan menestykseksi?

Sulla kuten monella muullakin keskustelijalla menee nyt lajhakkuuden ja yleisälykkyyden (g-faktori) käsitteet nyt onnellisesti sekaisin. 

Ohis, miten ne käsitteet määritellään? Lahjakkuus jossain ja älykkyys voi olla minusta vaikea erottaa. Yksi lapseni on selvästi keskivertoa älykkäämpi (/lahjakkaampi?) mutta ei varmaan huippuälykäs, tosin hän on koululainen eli kehitys on vielä hyvinkin kesken.

Hänelle oli vauvana ja pikkulapsena tyypillistä, että hän oli todella valpaskatseinen ja kiinnostunut kaikesta. Hän oppi sekä puhumaan että liikkumaan varhain.

Nyt kouluiässä voisin luonnehtia häntä niin, että mitä tahansa hän keksiikään alkaa tehdä, se onnistuu häneltä omituisen helposti. Liikunnassa hän on hyvä, hän soittaa useampaa soitinta ja säveltää, pelaa vaikeita pelejä (tyyliin erilaiset Rubikin kuutiot, shakki ja sen kaltaiset), oppi parin päivän leirillä purjehtimaan jollalla, vaikkei ollut ennen veneessä ollutkaan ja kuulemma se oli tosi helppoa. Kielet sujuu, ruuanlaitto sujuu, piirtäminen sujuu, käsityöt ja puutyöt sujuvat. Ohjelmointi sujuu. Koulu ei vaadi vaivannäköä. Ei oikeastaan vaikuta olevan oikein mitään, mikä ei pian sujuisi häneltä käden käänteessä, kun hän vaan vähän paneutuu hommaan. En tunne ketään toista, joka oppisi asioita noin helposti.

Varmaan ihanaa seurata hänen tekemistään!

Onhan se kivaa. Mutta sisarussuhteita tämä hankaloittaa, koska muille lapsillemme asiat eivät ole yhtä helppoja. Heistä voi tuntua kurjalta, kun ovat nähneet kovasti vaivaa jonkun jutun hallitsemiseksi ja sitten sisarus tulee viereen ja viidessä minuutissa osaa homman. Meillä vanhemmilla on kova homma siinä, miten osata huomioida ja kehua kaikkia tasapuolisesti. Tämä lahjakas lapsi esim. aloitti yhden soittimen harjoittelun samaan aikaan sisaruksensa kanssa, kumpikin oli alussa innostunut. Puolen vuoden kuluttua kuitenkin sisarus halusi lopettaa, koska ei mielestään osannut tarpeeksi hyvin. Vaikka osasi minusta ihan hyvin ja olisi voinut jatkaa. Vika oli siinä, että tämä helposti oppiva lapsi osasi siinä vaiheessa soittaa jo aivan toisella tasolla. Se ei motivoinut sisarusta. Olen siksi usein toivonut, että tällä lahjakkaalla olisi edes joku yksi juttu, jossa hän ei olisi niin ylivertainen, vaan muutkin pääsisivät loistamaan.

Iso virhe laittaa sisarukset soittamaan samaa soitinta, kun vaihtoehtoja on vaikka kuinka paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Murm3li kirjoitti:

Lukematta kaikkia kommentteja oletan, että täällä on sankoin joukoin vanhempia jotka ilmoittavat juuri sen oman tekevänsä "huippuälykkääksi". Eikös huippuälykls ole se, jolla äo vähintään noin 150?? Ja näitä o joku pari prosenttia väestöstä :D

Huippuälykkäitä en ole eläissäni tavannut, mutta keskivertoa älykkäämpiä lapsia kyllä. Olen yli 30 vuotta toiminut perhepäivähoitajana ja junnujen urheiluvalmennuksen parissa. Lapsia ja perheitä olen nähnyt aikas monia.

Muutama entinen hoitolapsi/valmennettava on sitten aikuistuttuaan pärjännyt poikkeuksellisen hyvin opiskelujen/ töiden saralla, osoittaneet harvinaista lahjakkuutta jossain asiassa...

Nyt kun jälkeenpäin muistelee, kaikki nämä olivat todella tiedonjanoisua ja uteliaita lapsia. Hyvin vilkkaita suurinosa, joku voisi nimitellä heillä olleen adhd , mut mä sanoisin että vain vilkas ja "toimintaa kaipaava". Yksi "pikku professori" mahtui joukkoon, pikkuvanha ja hiljainen. Ja se mikä yhdisti kaikkia, oli sinnikkyys. Eivät luovuttaneet helpolla, kun jotain halusivat. Yksikin opetteli luistelemaan 2,5v iässä. Aikansa kaatuiltuaan nousi aina vaan sinnikkäästi ylös. Oppi 2kk aikana (kävi jäällä noin 2x viikossa) luistelemaan sujuvasti. Ois ehkä nopeamminkin jos ois us3ammin harjoitellut.

Tasapaino kehittyy, kun aikansa kaatuilee, pätee mm. pylrällä ajoon, senhan moni oppii tosi aikaisin. Tasapaino ei varsinaisesti ole kognitio vaan kefalokaudaalisen kehityksen ja korvan toimivan tasapainoelimen onnistunut yhteistyö ja lopputulema. Mitä sinnikkyyteen tulee, kyllä jopa tylsämielinen saattaa olla hyvinkin sinnikäs ja ponnistelee väsymättä kohti päämäärää, jonka haluaa tavoittaa. Luja tahto ja sitkeä luonne ovat pikemminkin temperamenttiasioita.

Kommentoin minäkin tuota edellistä kirjoittajaa. Hän kirjoitti hymiöiden kanssa, että on toiminut perheiden parissa 30 vuotta mm. urheiluvalmentajana, muttei ole eläessään tavannut huippuälykkäitä, joita on vain pari prosenttia väestössä.

Tosiaankin Mensan testien raja on, että saa paremmat pisteet kuin 98 prosenttia väestöstä. Tämä tarkoittaa joka 50. ihmistä. Melkein jokaisella lukioluokalla on siis keskimäärin yksi tällainen oppilas. Omallani oli kaksi.

Hieman herää kysymys, että mikä on urheilulaji, jonka pariin nämä ihmiset eivät koskaan eksy.

Nyrkkeily?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näistä moni sairastuu murrosiässä psyykkisesti ja pysyvästi.

Tiedän yhden tapauksen.  Huippuälykäs nuori, kirjoitti kasapäin älliä yo-kirjoituksissa, juhlittiin tulevana menestyjänä.  Kirjoitusten jälkeen suoraan psykiatriselle.  Ei ole siltä tieltä palannut.  

Sen valitettavasti näkee lasten psykiatrisella osastolla, että vanhemmat asettavat kohtuuttomia tavoitteita opiskeluun, harrastuksiin, ulkonäköön. Jossain vaiheessa tulee täydellinen stoppi.

Näin ja mm tämän takia olen itse miettinyt onko nk lahjakkaiden lasten koulu hyvä juttu. Kun ongelmana on monesti juurikin nämä vanhemmat jotka vaativat ja olettavat valtavan paljon lapselta ja nuorelta. Ei toki kaikki. Mietin myös mikä on itse koulun osuus ja minkälaista ilmapiiriä siellä sitten onkaan.

Jos lapselle jatkuvasti suitsutetaan että olet nyt aika erityinen ja opiskelet sentään eliittikoulussa, luo se helposti vääristyneen kuvan itsestä suhteessa muihin. Tämä voi sitten näkyä mm ylimielisyytenä. Toki suitsutus toimii negatiivisesti muillakin kuin vain nk lahjakkailla lapsilla ja/ tai eliittikoulua käyvillä. Eipä sen puoleen.

Varmastikin on lapsesta kiinni, toimiiko lahjakkaiden lasten koulu. Jos lapsen itsetunto on huono ja suoritusten varassa, tuntuu varmasti pahalta olla kovatasoisessa seurassa, jossa ei voi olla paras. Sitten taas laiskalle ja itseensä tyytyväiselle alisuoriutujalle voi olla hyvä juttu että vaaditaan vähän enemmän.

Suurin syy, miksi Suomessa ei ole lahjakkaiden lasten kouluja, liittyy kuitenkin kulttuuriimme, ei niinkään lasten tarpeisiin. Täällä on elämä ollut niin ankaraa, että jokaisen panosta on tarvittu, ja toisaalta ilman toisten apua on ollut todella vaikeaa selviytyä. Siksi kulttuurimme arvostaa yhteistyötä ja tasapäistämistä. Sekä varsinkin kovaa yrittämistä. Ja hienostihan tämä yhteiskunta on toiminut. Tosin nuoret taitavat nykyään kärsiä kovista suorituspaineista ihan tasapäistävässäkin systeemissä.

Se ei toimi. Tajuatko miten tylsää tavallinen peruskoulu on huippuälykkäälle? Niin tylsää, että se laiskistaa ja syö kaiken motivaation. Huippuälykkäitä tarvitaan innovoimaan, jotta tämä maa selviytyy.

No en tosiaankaan tajua, miten peruskoulu on niin erityisen tylsää. Minulla ei ole ollut missään tylsää. En toki olekaan varmaan mielestäsi niin huippuälykäs, mutta top kahden prosentin joukossa kuitenkin.

Se, pitkästyykö ihminen, ei ole älykkyyskysymys vaan temperamentti- ja motivaatiokysymys. Opettajakin pystyy tekemään kaikenlaista asian hyväksi.

Luovat lapset harvemmin tylsistyvät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä hyvä kuvaus mielestäni: https://lahjakkaatlapset.fi/mita-tarkoittaa-lahjakas-lapsi/tyypillista/

.

Puhutaanko nyt siis lahjakkaista vai huippuälykkäistä?

Mitä eroa näissä loppujen lopuksi on? Jos puhutaan kuitenkin ns akateemisista taidoista?

Vanhemmatkin ovat älykkäitä ja korkeasti koulutettuja.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmatkin ovat älykkäitä ja korkeasti koulutettuja.

Haha mutta kun älykäs ei ole = korkeasti koulutettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmatkin ovat älykkäitä ja korkeasti koulutettuja.

Haha mutta kun älykäs ei ole = korkeasti koulutettu.

Enpä ole opettajana tavannut huippulahjasta lasta joiden vanhemmat ovat amistaustaisia, ovat kyllä kaikki olleet korkeasti koulutettujen lapsia, nytkin on luokalla todella älykäs tyttö jonka vanhemmat ovat lääketieteen professori ja erikoislääkäri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmatkin ovat älykkäitä ja korkeasti koulutettuja.

Haha mutta kun älykäs ei ole = korkeasti koulutettu.

Enpä ole opettajana tavannut huippulahjasta lasta joiden vanhemmat ovat amistaustaisia, ovat kyllä kaikki olleet korkeasti koulutettujen lapsia, nytkin on luokalla todella älykäs tyttö jonka vanhemmat ovat lääketieteen professori ja erikoislääkäri.

Vaikea uskoa. Voihan myös toinen vanhempi olla amis ja toinen akateemisesti koulutettu. Itsekin tunnen useita tällaisia pareja.

Toivottavasti toi opettaja on provo. Tai sitten kyllä kasvatustieteen luennoilla nukuttu. Karseeta, jos meillä on tuollaisia tyyppejä töissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmatkin ovat älykkäitä ja korkeasti koulutettuja.

Haha mutta kun älykäs ei ole = korkeasti koulutettu.

Enpä ole opettajana tavannut huippulahjasta lasta joiden vanhemmat ovat amistaustaisia, ovat kyllä kaikki olleet korkeasti koulutettujen lapsia, nytkin on luokalla todella älykäs tyttö jonka vanhemmat ovat lääketieteen professori ja erikoislääkäri.

Vaikea uskoa. Voihan myös toinen vanhempi olla amis ja toinen akateemisesti koulutettu. Itsekin tunnen useita tällaisia pareja.

Niin, Suomessa on jo parin sukupolven ajan ollut mahdollista kouluttautua sosiaaliluokasta riippumatta, jos päätä on ollut. Lisäksi koulutusta on arvostettu melko paljon. Niinpä ne älykkäimpään pariin prosenttiin kuuluvat ovat usein menneet putken päästä päähän siksi, että se on helppoa ja arvostettua. Toki ovat sitten saattaneet lopulta päätyä ihan muihin hommiin omien mieltymyksiensä vuoksi, vaikka kädentaitojen pariin.

Hiljalleen sekä suomalaisten keskimääräinen älykkyys että koulutuksen arvostus ovat hieman laskeneet. Joten nykyään ehkä se menee useammin niin päin että akateemisille ja älykkäille vanhemmille sattuu lapsi, jota ei oppiminen niin kiinnosta, kuin että kävisi päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti toi opettaja on provo. Tai sitten kyllä kasvatustieteen luennoilla nukuttu. Karseeta, jos meillä on tuollaisia tyyppejä töissä.

Voi hän olla provokin, mutta lääkis on yksi kilpailuimmista koulutusaloista, ja lääkärien lapsethan siellä loistavat. Joten jossain määrin lääkiksessä vaadittavat ominaisuudet periytyvät joko geneettisesti tai elinympäristön kautta.

Itse olen humanistisella alalla ja lapsiani kiinnostaa taide ja humanismi.