Lue keskustelun säännöt.
Mistä tunnistaa huippuälykkään lapsen?
Onko sinulla ollut lapsi joka myöhemmin todettu poikkeuksellisen älykkääksi? Minkälainen hän oli pienenä? Entä koulussa? Miten hän tulee toimeen muiden ihmisten kanssa? Entä muuten pärjää elämässä?
Kommentit (500)
Oppi itsekseen ilman mitään opettamista lukemaan neljävuotiaana ja neljävuotiaana laski päässään jo aika monimutkaisia laskuja. Oli myös hyvin utelias maailman asioista ja siitä miksi asiat ovat kuin ovat. Ei siis kysellyt huvikseen vain miksi vaan hänellä oli kova tarve ihan oikeasti ymmärtää asiat perinjuurin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapseni ei ole millään tavalla erikoinen. Keskiarvo kasin päälle. Melko hiljainen ja arka oppilas, lähtökohtaisesti ystävällinen tai neutraali toisia kohtaan. Inhoaa hikoilua liikunnassa ja kirjoitelmia äikässä. Matikassa ysin oppilas. Oikeastaan ainoa asia, missä hän erottuu edukseen, on musiikki. Tosin ujona hän ei kauheasti sooloile siinäkään.
Mutta hän kuviopäättelee. Hänen ei tarvitse kuin katsoa kuvioita, ja hän ikään kuin näkee vastaukset. Itse olen saanut kuviopäättelyssä alimman Mensaan hyväsyttävän pistemäärän (oikean testin mukaan, ei nettitestin) mutta minun piti pinnistellä. Lapsi vain näkee.
Kulttuuristakin tämä on kiinni. Yhdysvalloissa mielellään testaillaan ja arvaillaan, paljonko olisi ollut kauan sitten kuolleiden nerojen älykkyysosamäärä. Suomessa taas korkeimpia Mensan pisteitä saaneet ovat olleet varsin tavallisia tyyppejä.
Vierailija kirjoitti:
Pidän yhtä omista lapsistani (nyt jo aikuinen) huippuälykkäänä. Hän poikkesi muista tuntemistani lapsista (sekä omista että muiden) pienenä siitä, että hän kyseli aivan hirveästi ja asioita, jotka normaalisti kiinnostavat vasta muutamaa vuotta vanhempia lapsia. Kerran, kun menimme bussilla Kampista Espooseen, laskin aivan huvikseni. Siinä vaiheessa, kun olimme päässeet Otaniemen liittymään, tämä silloin 4-vuotias oli ehtinyt kysyä bussin lähdön jälkeen jo 20 eri kysymystä.
Taisi olla vain tyypillisen av-mamman rasittava lapsi, joka on koko ajan äänessä. Äiti äiti, kato kato, äiti äiti, miksi miksi
Tiedonhaluinen ja helposti oppiva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidän yhtä omista lapsistani (nyt jo aikuinen) huippuälykkäänä. Hän poikkesi muista tuntemistani lapsista (sekä omista että muiden) pienenä siitä, että hän kyseli aivan hirveästi ja asioita, jotka normaalisti kiinnostavat vasta muutamaa vuotta vanhempia lapsia. Kerran, kun menimme bussilla Kampista Espooseen, laskin aivan huvikseni. Siinä vaiheessa, kun olimme päässeet Otaniemen liittymään, tämä silloin 4-vuotias oli ehtinyt kysyä bussin lähdön jälkeen jo 20 eri kysymystä.
Taisi olla vain tyypillisen av-mamman rasittava lapsi, joka on koko ajan äänessä. Äiti äiti, kato kato, äiti äiti, miksi miksi
Olen eri, mutta lapsille niitä kysymyksiä vain yksinkertaisesti tulee mieleen, ja se on hyvä asia, aivan kuten leikkikin.
Kun päiväkodissa on koko päivä opeteltu kuuntelemista ja vuoron odottamista, niin onhan se aivan luksusta että saa päivän päätteeksi kysyä kaikki mielen päällä olevat kysymykset rakkaalta aikuiselta, joka on siinä hetken vain itseä varten. En siis tiedä, millainen oli juuri puheen oleva tapaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näistä moni sairastuu murrosiässä psyykkisesti ja pysyvästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidän yhtä omista lapsistani (nyt jo aikuinen) huippuälykkäänä. Hän poikkesi muista tuntemistani lapsista (sekä omista että muiden) pienenä siitä, että hän kyseli aivan hirveästi ja asioita, jotka normaalisti kiinnostavat vasta muutamaa vuotta vanhempia lapsia. Kerran, kun menimme bussilla Kampista Espooseen, laskin aivan huvikseni. Siinä vaiheessa, kun olimme päässeet Otaniemen liittymään, tämä silloin 4-vuotias oli ehtinyt kysyä bussin lähdön jälkeen jo 20 eri kysymystä.
Taisi olla vain tyypillisen av-mamman rasittava lapsi, joka on koko ajan äänessä. Äiti äiti, kato kato, äiti äiti, miksi miksi
No, tämä "av-mamman rasittava tapaus" on jo ehtinyt yli 25-vuotiaaksi. Älykkyys on näkynyt varhaislapsuuden jälkeen niin koulussa, valtakunnallisissa kilpailuissa, yliopisto-opinnoissa, työn takia teetetyissä psykologisissa testeissä kuin erilaisissa muuhun elämään liittyvissä asioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tarkastellaan neroja, niin ei näiden lapsuudessa tyypillisesti ole mitään erityisiä ulkoisia merkkejä superkyvyistä, vaikka ne ovat toki siellä geeneissä.
Kyllä se riippuu pitkälti opettajistakin, mitä numeroita antavat, perheen taloudellinen ja sosiaalinen asema, oletko lellikki vai kohde jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Urheilussa juniorisarjojen voittajat erittäin harvoin ovat aikuisina lajinsa huippuja. Lapsuudessa kokoerot ja kypsymiserot ovat suuria. Sama pätee ilmeisesti myös henkisiin kykyihin.
Sinänsä hyvä asia, että vanhemmat pitävät lapsiaan älykkäinä ja ainutlaatuisina. Kunhan lapsia itseään ei kyllästetä ajatuksella.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se riippuu pitkälti opettajistakin, mitä numeroita antavat, perheen taloudellinen ja sosiaalinen asema, oletko lellikki vai kohde jne.
Jos huippuälykkyydestä puhutaan, niin ei riipu millään tavalla opettajien antamista numeroista.
Mutta jotta huippuälykkyydestä olisi hyötyä ihmiskunnalle, niin se vaatii kylläkin siitä, että jonkun pitää antaa jossakin vaiheessa nuoruudessa kipinä. Se voi olla opettaja, perhepiiri tai kaveripiiri. Tai nykyään netti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pyöreistä pullonpohjarilleistä.
No näistä tunnistaa välittömästi. Mitä paksummat linssit, sen parempi.
Vierailija kirjoitti:
Oppi itsekseen ilman mitään opettamista lukemaan neljävuotiaana ja neljävuotiaana laski päässään jo aika monimutkaisia laskuja. Oli myös hyvin utelias maailman asioista ja siitä miksi asiat ovat kuin ovat. Ei siis kysellyt huvikseen vain miksi vaan hänellä oli kova tarve ihan oikeasti ymmärtää asiat perinjuurin.
Varhaisella lukemaan oppimisella ei ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa. Lukutaidon oppii jokainen, se on helppo "taito." Minä opin täysin itsekseni lukemaan kolmevuotiaana. Koulussa olin hyvä oppilas kaksi ensimmäistä vuotta, koska lukemisen opetteluun ei tarvinnut tuhlata energiaa. Sen jälkeen olen aina ollut keskinkertainen ja joissakin aineissa jopa huono. Enkä järin älykkäänä itseäni pidä, niin paljon on elämässä tullut virheitä tehdyksi.
Varhain lukemaan oppineet on niitä, joita se silloin pienenä kiinnostaa ja pystyvät keskittymään, ovat siis kohtuullisen rauhallisia lapsia. Minäkin olin sellainen nurkassa nyhjääjä, tykkäsin kirjoista ja ehkä siinä oli sitäkin, että kotona ei ollut aina kaikki niin hyvin. Pääsi satujen maailmaan pakoon.
Yhdellä ystävälläni on kaksi hyvin älykkääksi sanottua lasta, nyt jo aikuisia. Olivat sellaisia kympin oppilaita ja jo peruskoulussa ollessaan lukivat tieteellisiä teoksia ja hyvin selvästi tiesivät, mille alalle suuntautuisivat. Kaikki siis hienosti, paitsi että kummallakin jo alle kymmenvuotiaina henkisiä ongelmia. Ihmissuhteet ei ole myöhemmin onnistuneet, jatkuvaa tuskailua, ahdistuskohtauksia, yövalvomisia jne. Päihteisin eivät ole koskeneet, että siinä toki sitä viisautta, mutta vanhemmat on olleet tosi kovilla näiden angstien kanssa. Yöt menneet valvoessa ja rauhoitellessa, on tarvittu ammattiauttajia ja vaikka mitä. Joskus sitä vain ajattelee, että ei ihmisen kuuluisi olla liian älykäs. Maailma alkaa ahdistaa.
Ahdistusta tuotti myös se, että todella piti olla aina se paras. Muu ei yksinkertaisesti kelvannut. Vaikka oppiminen heillä oli tavattoman helppoa, niin se oma sisäinen tunne oli koko ajan, että pitäisi olla vielä parempi, muuten ei ole hyvä olla.
Ja yksi lapsuudenystäväni oli koulussa täysi nolla, mutta musiikillisesti niin lahjakas, että annettiin olla ja sai käydä just ja just sen peruskoulun läpi, muuta ei odotettukaan. Nyt hän on taitava ja monipuolinen muusikko, häneltä sujuu niin klassinen kuin viihdekin ja sillä on itsensä ja perheensä elättänyt, on matkustellut maailmalla varmaan enemmän kuin kukaan meistä kavereista. Viimeksi näin hänet vilaukselta televisiossa ison orkesterin kanssa soittamassa argentiinalaista tangoa jossain siellä sikäläisessä isossa musiikkijuhlassa. Tulen aina hyvälle mielelle, kun hänet muistan tai jossain näen.
Niin, älykkyys, mitä se loppujen lopuksi oikein on? Joku voi olla älykäs, mutta kuitenkin osaamaton käyttää sitä älykkyyttään niin, että pärjää maailmassa. Mistähän sekin johtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näistä moni sairastuu murrosiässä psyykkisesti ja pysyvästi.
Tiedän yhden tapauksen. Huippuälykäs nuori, kirjoitti kasapäin älliä yo-kirjoituksissa, juhlittiin tulevana menestyjänä. Kirjoitusten jälkeen suoraan psykiatriselle. Ei ole siltä tieltä palannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidän yhtä omista lapsistani (nyt jo aikuinen) huippuälykkäänä. Hän poikkesi muista tuntemistani lapsista (sekä omista että muiden) pienenä siitä, että hän kyseli aivan hirveästi ja asioita, jotka normaalisti kiinnostavat vasta muutamaa vuotta vanhempia lapsia. Kerran, kun menimme bussilla Kampista Espooseen, laskin aivan huvikseni. Siinä vaiheessa, kun olimme päässeet Otaniemen liittymään, tämä silloin 4-vuotias oli ehtinyt kysyä bussin lähdön jälkeen jo 20 eri kysymystä.
Taisi olla vain tyypillisen av-mamman rasittava lapsi, joka on koko ajan äänessä. Äiti äiti, kato kato, äiti äiti, miksi miksi
No, tämä "av-mamman rasittava tapaus" on jo ehtinyt yli 25-vuotiaaksi. Älykkyys on näkynyt varhaislapsuuden jälkeen niin koulussa, valtakunnallisissa kilpailuissa, yliopisto-opinnoissa, työn takia teetetyissä psykologisissa testeissä kuin erilaisissa muuhun elämään liittyvissä asioissa.
No tuon mittapuun mukaan Suomessa on valtavasti huippuälykkäitä ihmisiä. Monet heistä on itse asiassa rasittavia, myös aikuisina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näistä moni sairastuu murrosiässä psyykkisesti ja pysyvästi.
Tiedän yhden tapauksen. Huippuälykäs nuori, kirjoitti kasapäin älliä yo-kirjoituksissa, juhlittiin tulevana menestyjänä. Kirjoitusten jälkeen suoraan psykiatriselle. Ei ole siltä tieltä palannut.
Sen valitettavasti näkee lasten psykiatrisella osastolla, että vanhemmat asettavat kohtuuttomia tavoitteita opiskeluun, harrastuksiin, ulkonäköön. Jossain vaiheessa tulee täydellinen stoppi.
Vierailija kirjoitti:
Jos tarkastellaan neroja, niin ei näiden lapsuudessa tyypillisesti ole mitään erityisiä ulkoisia merkkejä superkyvyistä, vaikka ne ovat toki siellä geeneissä.
Totta. Moni tuntuu myös olevan täysin tietämätön siitä, millainen on ero älykkään ihmisen ja neron välillä. Ihan "tavallisia" monilahjakkuuksia pidetään huippuälykkäinä varsinkin, jos nämä sattuvat olemaan omia lapsia.
Yksi sisaruksistani on äärimmäisen älykäs, reippaasti yli "neron" mittapuiden. Silti minä olin parivaljakkomme aivot ja se, joka hankki puhe-, luku- ja kirjoitustaidon etuajassa patistelematta, keksi, kokeili ja oli vielä mukavakin. Hän taas oli hieman totinen, hieman hajamielinen, mutta ihan tavallinen tenava, joka viitsi ryhtyä puhumaankin vasta kolmen vanhana. Teininä hän käyttäytyi ja hölmöili aivan kuten moni muukin teini. Harva tiesi, millaiset superaivot häneltä tarvittaessa löytyivät. Hän oppi kantapään kautta myös pitämään älynsä piilossa, koska tuolloin 70-luvulla ylenmääräinen älykkyys herätti ikäviä reaktioita vielä enemmän kuin nykyisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oppi lukemaan 4 vuotiaana, laski älyttömiä yhteenlaskuja päässä jo 6 vuotiaana. Oppi englanninkielen 8 vuotiaana. On sosiaalinen ja komea nuorimies nykyään. .
Näin itsekin muutaman päivän 4-vuotissynttärini jälkeen lukemaan oppineena sanoisin, että huippuälykkyys ei ole sitä, kuka oppii ensin, vaan sitä, kuka jatkaa oppimista pisimpään.
Niin, jotkut pitää älykkyyden merkkinä jo sitäkin, jos lapsi oppii aikaisin kävelemään.
Minunkin äiti oli niin ihastuksissa, kun pikkuveli käveli 9 kk ikäisenä, ai että on taitava ja lahjakas lapsi! Naapurin tyttö kun ei kävellyt heti vuoden vanhanakaan. Se oli sitten tietysti tyhmä ja mölli.
Pullukka köntys siitä mun veljestä tuli. Ja tavallinen ihminen. Kävi lukiotakin neljä vuotta, ennen kuin ymmärsi, ettei siitä mitään tule. No on se ammatissaan pärjännyt toki, mutta eikös se ole se yleisestikin oletettava asia, ei erityisen viisauden merkki.
Yleensä iltatähdet ja ainoat lapset ovat vähän pikkuvanhoja ja viihtyvät enemmän aikuisten seurassa, koska aikuisten seurassahan he kotona yleensä ovat.
Minä olen ollut hitaasti kehittyvä ja älykkyysosamääräni on tutkitusti yli 130. Olen autismikirjolla.
Mielestäni kirjoituksesi osoittaa jonkinlaista lyhytnäköisyyttä ja pinnallista ajattelua. Ei lapsesta näe päälle päin vieras ihminen kaikkea. Et voi tietää miksi vieras lapsi käyttäytyy miten käyttäytyy ja miksi hän ei opettele samoja asioita mitä muut. Pohjasta ajatuksesi omaan mututuntumaan, mutta todellisuudessa tieteelliset tutkimuksetkin aiheesta pystyvät osoittamaan vain jonkinlaisia korrelaatiota. Sellaista tutkimusta ei ole olemassa, johon voisi vedota, että lapsen kehityksessä aikuiseksi tulee varmasti käymään näin.