Lue keskustelun säännöt.
Miesystävän pienet lapset joka toinen viikonloppu
Nainen 31 v
16.12.2022 |
Miesystävälläni on kaksi pientä lasta, alle kouluikäisiä. Lapset ovat hänen luona joka toinen viikonloppu pitkän viikonlopun (4pv). Olemme seurustelleet noin 1,5v ja tapasin lapset ensimmäisen kerran noin vuoden seurustelun jälkeen. Alkuun tapasin lapsia noin joka toinen kerta kun he olivat mieheni luona, pikkuhiljaa useammin ja nykyään olen mieheni luona melkeinpä joka kerta kun lapsetkin. Miesystäväni on toivonut, että minä olisin mahdollisimman paljon heidän kanssa, jotta tutustuisin lasten kanssa paremmin. Hän ei yritä sysätä yhtään minulle vastuuta lapsista tai kotitöistä vaan todellakin haluaa minun olevan mukana sen takia että tutustuisin lapsiin paremmin.
Lapset ovat kivoja ja hyvinkäyttäytyviä ja pidän heistä. Olen kuitenkin huomannut, etten nauti niistä viikonlopuista, kun lapset ovat mieheni luona. Minulla on kuormittava työ ja haluaisin viikonloppuisin nukkua, rentoutua rauhassa ja tehdä kaikkia asioita, joista nautin ilman, että lapset pitää koko ajan ottaa huomioon ja leikkiä heidän kanssa jne. Lapset ovat niin pieniä, että vaativat todella paljon koko ajan.
Jäisin mieluusti lapsiviikonloppuina yksin omaan kotiini, mutta mies on selkeästi pettynyt jos teen niin, joten koen painetta olla mukana lapsiviikonloppuina. Olen myös miettinyt, että onko suhteellamme tulevaisuutta, koska minulle on tärkeää, että muutamme jossain vaiheessa yhteen. Tiedän, ettei se ole pakollista ja seurustella voisi näinkin, mutta tuo on se, mitä haluan parisuhteelta. Ja niin haluaa mieskin. Mutta silloin joutuisin viettämään aina joka toisen viikonlopun miehen lasten kanssa ja se hirvittää.
Lapsiviikonloput ahdistaa kerta kerralta enemmän. Mies on kaikinpuolin hyvä ja ihana mies, paras tapaamani ja haluamme samoja asioita elämältä. En haluaisi erota, mutta se on pyörinyt paljon mielessä viime aikoina. Vertaistukea? Mielipiteitä?
Kommentit (227)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Karu totuushan on nyt se, että kun alkaa seurustella eronneen miehen tai naisen kanssa jolla lapsi/lapsia edellisestä liitosta, ne lapset ei vain mihinkään katoa.
Jos lapsi/lapset ei sovi omaan kuvioon, on paras sitten etsiä kumppani jolla niitä ei ole.
Yksikään vastuullinen mieleltään terve vanhempi ei lastaan hylkää vain koska joku uusi nais/miesystävä ei heitä hyväksy. Yrittäkää nyt vain sisäistää ja ymmärtää se.
Yhdelläkään uudella morsian/sulhasehdokkaalla ei ole oikeutta vaatia vanhempaa hylkäämään lapsiaan. Jos alkaa siihen että jonkinlaista pysyvämpääkin suhdetta haaveilee rakentavansa, on varauduttava siihen että kaikki tässä leikissä on otettava huomioon tasavertaisesti; se kumppani sekä ne mahd. lapset. Sekä siinä sivussa se toinen vanhempi.
Ja se todella harvoin on mikään läpihuutojuttu, se vaatii valtavan paljon kypsyyttä ja tervettä järkeä, sopeutumista, kompromissikykyä, kärsivällisyyttä jne. Ei se mene niin että kun minä-minä-minä haluan ja vaadin.
Joo, ja jos pelkät viikonloput ahdistaa, niin ei todellakaan kannata muuttaa miehen kanssa yhteen. Tulevaisuudessa lapset saattaa olla miehellä viikko-viikko (useimmiten pienet lapset vain viikonloput, mutta kun kasvavat, voidaan siirtyä viikko-viikkoon) ja tosiaan, jos äidillä vaikka tulee terveysongelmia (syöpä, masennus) tms., niin isän rooli lasten elämässä saattaa kasvaa. Esim. roolit kääntyykin toisin päin, että äidistä tulee viikonloppuäiti ja isä pyörittää arkea.
Ei kai kukaan tee tuollaisia riskiarvioita, ettei voi jotain tehdä, koska jos joku vaikka kuolee. Elämässä eletään tilanteen mukaan. Ap tekee päätöksen tämän hetken tilanteen mukaan, ei sen mukaan, että äiti voi vaikka kuolla. Silloin tehdään uusi tilannearvio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun kannattaa erota miehen kanssa. Jos et koe kutsumusta tiskariksi, siivoojaksi, lapsenvanhdiksi, kokiksi ja kaikeksi muuksi mitä pienet lapset vaatii, niin älä tuhlaa elämääsi siihen. Tuosta hommasta pitää nauttia.
Meillä on molemmilla omia lapsia, kummatkin tykkää toisen lapsista ja silti ollaan yhtä mieltä siitä, että homma toimii kun ollaan pääosin omien lasten kanssa tai kahdestaan. Vain harvakseltaan jollain uusperhekokoonpanolla. Kaikki saaeniten juuri sellaista aikaa ja huomiota kuin kaipaakin, ja erossa oleminen välillä pitää parisuhteessa kipinän yllä.
Ei yhteenmuutto ole mikään pakko tässä elämässä eikä heti. Lapset on elämässä tietysti aina läsnä, mutta on ihan eri juttu se kun ovat teinejä saati aikuisia. Kuten ap sanoi niin ei ne lapset sinällään ole ongelma, vaan kaikkien sovittaminen saman katon alle. Sitten myöhemmin voi jo yhteenmuuttoakin harkita.
Mutta jos omat lapset on must ap:lle, niin kannattaa harkita tulevaa tarkkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on molemmilla omia lapsia, kummatkin tykkää toisen lapsista ja silti ollaan yhtä mieltä siitä, että homma toimii kun ollaan pääosin omien lasten kanssa tai kahdestaan. Vain harvakseltaan jollain uusperhekokoonpanolla. Kaikki saaeniten juuri sellaista aikaa ja huomiota kuin kaipaakin, ja erossa oleminen välillä pitää parisuhteessa kipinän yllä.
Ei yhteenmuutto ole mikään pakko tässä elämässä eikä heti. Lapset on elämässä tietysti aina läsnä, mutta on ihan eri juttu se kun ovat teinejä saati aikuisia. Kuten ap sanoi niin ei ne lapset sinällään ole ongelma, vaan kaikkien sovittaminen saman katon alle. Sitten myöhemmin voi jo yhteenmuuttoakin harkita.
Mutta jos omat lapset on must ap:lle, niin kannattaa harkita tulevaa tarkkaan.
Sama juttu, olen parisuhteessa ja kummallakin lapsi ennestään. Sen takia vähän ihmettelen näitä kommentteja, joiden mukaan ap:n ei kannata edes miettiä omaa lasta, jos kumppanin lapset ovat liikaa. Oma lapsi on kuitenkin aina eri asia.
Alussa yritin viettää aikaa kumppanini kanssa niin, että joko molemmat tai vain toinen lapsi paikalla. Mutta huomasin itsekin nopeasti, että mieluummin tapailen niin, että ollaan vaan kaksistaan. Haluan parisuhteen, mutten mitään väkinäistä perheen esittämistä. Tämän takia en halua myöskään muuttaa yhteen, ei ennenkuin molemmat lapset riittävän isoja.
Kerkesin ihan loistavasti tavata paljonkin miehiä kun olin yh, jonka lapsen isä ei ottanut lasta kuin silloin tällöin, ei siis puhettakaan mistään viikonlopun mittaisista lapsivapaista. Ystävien kanssa käytiin siellä ja täällä, ja samalla tapasi niitä miehiäkin, joista osa jäi pitemmäksi aikaa kuvioihin ja osa lyhemmäksi.
Nykyisen mieheni tapasin ystäväni syntymäpäivillä, hän oli siellä juhlabändin jäsenenä. Kummallista että nykyään on pakko deittailla ja käydä treffeillä eikä normaalissa elämässä ihmisten tapaaminen enää onnistu.
En myöskään ikinä laskenut mitään päiviä jotka minun ona pakko olla lapseni kanssa, ja vertaillut lapsen isän elämään katkerana. Ehkä se on syy miksi elämä oli ihanaa lapsen kanssa, ja ihmisiin tutustuminen helppoa.