Nettitreffimies ei suostu järjestämään tapaamista esim. kahvilaan kaupungille
Olen kaupunkilaisnainen ja etsin nettitreffeissä miestä. Mieluummin kaupunkilaista, koska en ole maalle muuttamassa. Tuttu kohtaanto-ongelma siis.
Jos bongaan mielenkiintoisen miehen, yritän kartoittaa jo ennen tapaamista, mikä hänen suunnitelmansa on jatkoa ajatellen jos asuu maaseudulla. Kerron että itse olen kaupunkilainen henkeen ja vereen, itselläni ei ole ajokorttiakaan. Keski-iässä olen.
Mies ei yleensä vastaa tuohon kyssäriin (!) vaan alkaa jankkauksen että koska nähdään hänen luonaan? Vastaan että täytyy nyt ensin kirjotella puolin ja toisin, niin nähdään isoissa linjoissa, kannattaako edes tavata? Mies saattaa taas todeta että koska tuut mun luo kahville, osa jopa ehdottaa saunaa. Totean että kahvilassa nähtäisiin ja voisitko nyt vastata tähän kaupunki/maaseutukysymykseen. Järjestään mies lopettaa koko yhteydenpidon tässä vaiheessa.
Tulkintani on että hän haluaisi tilata sinne maalle ilmaista p...seuraa, ei viitsi edes vaivautua kahvilaan näön vuoksi 1-treffeille. En todellakaan lähde kenenkään luo maaseudulle kahville tai saunomaan. Autottomuuteni tuo lisähaasteen vielä, tuskin edes onnistuisi. Ja siihen en suostu että mies hakee omalla autollaan, kaikki tietää miksi en.
Tässäpä dilemma? En nyt viitsisi laittaa profiiliin että etsin kaupunkilaismiestä, tai miestä joka on valmis muuttamaan kaupunkiin :) En siis etsi pelkkää p..seuraa.
Kommentit (468)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Capricorn kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään suostu menemään kahviloihin. Etsin niin kauan kuin löydän naisen, joka suostuu tapaamaan jomman kumman kotona. Sellaisia onneksi löytyy.
Miksi et?Haetko vain seksiseuraa?
Kahvilassa käynti on pinnallisen ihmisten hommaa. Paljon parempi on tutustua videochatiillä ensin toisiinsa pidemmällä aikavälillä ja jättää kokonaan kahvilatreffit väliin.
Aiemmin sanoit haluavasi tavata jommankumman kotona...?
Millä perusteella kahvilassa tapaaminen olisi pinnallista? Turvallisuussyistähän sitä tapaamista julkiselle paikalle toivotaan alkuun.
Kahvilatreffinaiset haluavat vain diskuteerata miehen laskuun ilman aikomustakaan mihinkään romanttiseen. Jos nainen on ihastunut, hän suostuu mihin tahansa treffeille, koska ei halua menettää miestä jollekin toiselle naiselle.
Ei kukaan ole ihastunut vielä siinä vaiheessa, kun ei tunneta yhtään eikä olla kertaakaan tavattu.
Siksi pitääkin ensin tutustua somessa toisiinsa ja sitten treffata jomman kumman kotona.
Kuulostaa omituiselta. Helpompaa tavata vaikka siellä kahvilassa, tutustua ja katsoa, onko kemiaa. Jos on, voidaan edetä jatkossa niihin kotitreffeihin. Kauhean vaikealta ja hitaalta kuulostaa joku "somessa tutustuminen" Ja jos kerran ihastuminen olisi toiveena ennen kotitreffejä, niin eihän kukaan täysjärkinen somessakaan ihastu.
Somessa saa selville onko turvallista treffata. Kahvilatreffit vievät liikaa aikaa ja rajaa ja onnistumismahdollisuudet ovat pienet, jos tapaa täysin tuntemattoman deittipalstalla.
Missä somessa? Kuka haluaa vaikka facebook-kaveriksi täysin tuntemattomia? Ja jos joku jakaa vaikka julkista instaa, niin tuskin sieltä mitään kauhean henkilökohtaista saa selville. En ainakaan itse ota ikinä vaikka fb-kaveriksi ihmistä, jota en ole tavannut, ja silti niistä tavatuistakin etäisemmät tutut eivät näe kaikkia postauksiani.
Esim. WhatApp prepaid liittymään, jos pelkää antaa omaa numeroansa.
Kuulostaa jo aika hankalalta säätämiseltä joku prepaidin hankkiminen. Järjetöntä vaivannäköä, en ainakaan itse jaksaisi tuollaista. Joko lyhyehkön viestittelyn jälkeen nähdään livenä jossain tai sitten ei, mutta mihinkään tuollaiseen kikkailuun en olisi motivoitunut ryhtymään. Vaikuttaa siltä että yksinkertaisista asioista tehdään turhan monimutkaisia. Ja miksi? Ihan vain sen periaatteen vuoksi, että ekat treffit on oltava jomman kumman kotona, joten sitten tehdään kaikki mahdollinen, jotta voitaisiin välttää julkisella paikalla tapaaminen. Herää tietysti taas kerran kysymys, että miksi on NOIN periaatteellisen tärkeää nähdä juuri kotona?
Naisten ykkösvirhe yrittää ymmärtää miehiä ja vielä naisen logiikalla eli halulla löytää joku kiva selitys. Miesten käytös pitää ottaa sillä asenteella, että "tykkäänkö vai enkö tykkää", jos tykkään, jatkan viestittelyä, jos en, lopetan/blokkaan.
Samaa mieltä. Tietysti kaikkien tuollaisten kotitreffien kärttäjien ja whatsapp-vaatimusten saati prepaid-ehdotusten kohdalla kannattaa vain todeta, että nyt ei natsannut tällä kertaa ja siirtyä eteenpäin. Mihinkään neuvotteluihin, keskusteluihin tai perusteluihin ei tuollaisten kohdalla ole syytä ryhtyä.
t. se, jolle vastasit
Vierailija kirjoitti:
Kuka menee ensitreffeillä syömään?
Minä olen viimeisten 16kk aikana käynyt ensitreffeillä 20 eri miehen kanssa, joista 18 oli ravintolassa päivällinen ja 2 kahvilassa.
Vierailija kirjoitti:
Kahvila on huonoin mahdollinen treffipaikka. Tunnelma on paljon helpompi saada rennoksi yksityisasunnossa. Kahvilassa lopputulema on paljon useammin naisen toteama "ei ollut kemiaa"
No, tämä on sitten sun linjaus. Vähän omituista sikäli, kun valtaosa naisista EI tulisi yksityisasuntoon ekoille treffeille, mutta sä ilmeisesti olet periaatteen mies, joten pidä toki linjasi. Eihän sun tarvitse muuttaa treffikäytäntöjäsi vains en vuoksi, että naiset eivät halua niihin mukautua. On täysin ok, että jatkossakin ilmoitat, että sinulle käy treffipaikaksi vain yksityisasunto. Annat naisten sitten vastaavasti tehdä omat päätöksensä sen suhteen, tulevatko sinne vai eivät - ja suahan ei ne naiset kiinnostaisi kuitenkaan, jotka vaativat tapaamista julkisella paikalla, joten hyvillä mielin voit skipata kaikki sellaiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse suosin kahvilan sijasta kävelyä tai vaikka taidenäyttelyä/museota. Kesäaikaan kivan kelin sattuessa kävely merenrannassa tai puistossa on paljon miellyttävämpi kuin istua kahvilassa vastakkain toista tuijottamassa.
Huonolla kelillä kävelytreffit ei oikein toimi ja jotkut naiset eivät periaatteellisesti halua kävelytreffeille millään kelillä. Kahvilat ja muutkin paikat, joissa ihmisiä on kovin tiivisti, ovat huonoja, koska mieluiten juttelisi treffikumppanin kanssa omassa rauhassa. Kotitreffit on parhaat!
Joo samaa mieltä. Autokin sopii.
T. M. Moring

Todellakin tulee tuo Moringin piru mieleen useammastakin tämän palstan miehistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Capricorn kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään suostu menemään kahviloihin. Etsin niin kauan kuin löydän naisen, joka suostuu tapaamaan jomman kumman kotona. Sellaisia onneksi löytyy.
Miksi et?Haetko vain seksiseuraa?
Kahvilassa käynti on pinnallisen ihmisten hommaa. Paljon parempi on tutustua videochatiillä ensin toisiinsa pidemmällä aikavälillä ja jättää kokonaan kahvilatreffit väliin.
Aiemmin sanoit haluavasi tavata jommankumman kotona...?
Millä perusteella kahvilassa tapaaminen olisi pinnallista? Turvallisuussyistähän sitä tapaamista julkiselle paikalle toivotaan alkuun.
Kahvilatreffinaiset haluavat vain diskuteerata miehen laskuun ilman aikomustakaan mihinkään romanttiseen. Jos nainen on ihastunut, hän suostuu mihin tahansa treffeille, koska ei halua menettää miestä jollekin toiselle naiselle.
Ei kukaan ole ihastunut vielä siinä vaiheessa, kun ei tunneta yhtään eikä olla kertaakaan tavattu.
Siksi pitääkin ensin tutustua somessa toisiinsa ja sitten treffata jomman kumman kotona.
Kuulostaa omituiselta. Helpompaa tavata vaikka siellä kahvilassa, tutustua ja katsoa, onko kemiaa. Jos on, voidaan edetä jatkossa niihin kotitreffeihin. Kauhean vaikealta ja hitaalta kuulostaa joku "somessa tutustuminen" Ja jos kerran ihastuminen olisi toiveena ennen kotitreffejä, niin eihän kukaan täysjärkinen somessakaan ihastu.
Somessa saa selville onko turvallista treffata. Kahvilatreffit vievät liikaa aikaa ja rajaa ja onnistumismahdollisuudet ovat pienet, jos tapaa täysin tuntemattoman deittipalstalla.
Missä somessa? Kuka haluaa vaikka facebook-kaveriksi täysin tuntemattomia? Ja jos joku jakaa vaikka julkista instaa, niin tuskin sieltä mitään kauhean henkilökohtaista saa selville. En ainakaan itse ota ikinä vaikka fb-kaveriksi ihmistä, jota en ole tavannut, ja silti niistä tavatuistakin etäisemmät tutut eivät näe kaikkia postauksiani.
Esim. WhatApp prepaid liittymään, jos pelkää antaa omaa numeroansa.
Herää tietysti taas kerran kysymys, että miksi on NOIN periaatteellisen tärkeää nähdä juuri kotona?
Se on myös testi uskaltaako nainen elää hetkessä. Mikäli ei, herää kysymys mitä kaikkea muuta nainen pelkää? Pimeätä? Hämähäkkejä? Liikkua yksin ulkona?
Huomatkaapa kaikki naiset, että tämä on yksi manipulointitaktiikoista joita saalistajat käyttävät. Tällainen mies saattaa sanoa naiselle esimerkiksi näin: "Kotitreffit olisivat paljon parempi tapa tutustua kuin vaikka kahvila. Mutta sinä et varmaan ole sellainen rohkea hetkessä eläjä?". Tällaisissa kommenteissa on aina mukana jonkinlainen syytös, ja tarkoituksena on, että nainen kokisi tarvetta alkaa todistella miehelle syytöksen vääräksi. Tätä manipulointitaktiikkaa käytetään monenlaisissa tilanteissa, mies saattaisi sanoa vaikka tiedekirjojen lukemisesta kiinnostuneelle naiselle, että "Et vaikuta yhtään sellaiselta naiselta, joka olisi kiinnostunut tuollaisista kirjoista." Eli vihjataan, että naisen äly ei riittäisi sellaisiin kirjoihin. Ja tarkoituksena on taas, että nainen suostuisi tapailemaan miestä todistaakseen, ettei ole tyhmä. Tai mies saattaa sanoa naiselle, että "Olet varmaan sen verran ylpeä, ettet haluaisi tutustua minuun." Ja tässä on taas tarkoituksena, että nainen kokisi tarvetta todistaa, ettei ole ylpeä. Esimerkkejä voisi olla vaikka kuinka, mutta pointti on se, että tämä kannattaa tunnistaa manipulointitaktiikaksi ja vaaran merkiksi.

Näin juuri! Hyvä, että kiteytit asian. Tätä voisi tuoda esiin useammassakin ketjussa. Ja siinäkin tapauksessa, että mitään kirvesmurhaaja-tyyppistä vaaraa ei olisi, on paljonkin syitä vältellä manipuloivia ihmisiä eikä missään tapauksessa lähteä todistelemaan näille mitään, eikä todellakaan kannata lähteä tapaamaan ihmistä, joka pyrkii manipuloimaan toista.
Vierailija kirjoitti:
Metka juttu tuo sauna ja maaseutu. Mulla on keski-ikäinen mies, joka todella asuu käytännössä maaseudulla vaikka nimellisesti kaupunkia. Todella fiksu mies, joka osaa kohdella naista kuin prinsessaa (hakee vain viikonloppuseuraa). Osa naisista menee sinne jo ekoilla treffeillä loput viimeistään toisilla. Välillä siellä on jopa ruuhkaa, kun yksi deitti lähtee ja toinen jo matalla paikalle. Mies ajaa siis välillä kuin taksia. Kaikki lähtevät tyytyväisenä pois, mitään liikoja lupauksia ei siis tehdä.
Valtavasta suosiosta päätellen keski-ikäisillä naisilla on aivan valtava läheisyyden, hellyyden ja fiksun keskustelevan seuran kaipuu ihan vaan lyhytaikaisestikin. Sauna on siellä aina lämpimänä. Osa menee sinne ihan ekoillakin treffeillä, mutta ei siitä sinänsä tehdä mitään numeroa.
Aika moni täällä kirjoittanut on ihan pihalla modernista ajasta ja elää jotain 50-luvun maalaisromantiikan aikaa. Varsinkin monilla naisilla ei tunnu olevan mitään tietoa siitä mitä kanssasisaret tekevät. Ehkä on niin, että naiset pitää toisilleenkin kulissia yllä siihen mitä oikeasti tekevät.
On siis naisia, jotka menevät päätyyn asti vain haaveillen loppuelämän prinssistään, joka ei koskaan ilmaannu. Sitten on naisia, jotka uskaltavat elää tässä hetkessä.
Haha :D Eli ihan oikeaa monogaamista puolisoa etsivät naiset on vanhanaikaisia hölmöjä "prinsessahaaveineen" ja pelkkää irtoseksiä harrastava taas "fiksu nykyaikainen nainen". Kuulostaa ihan ylen tai hesarin artikkelilta!
Oishan se varmasti miehille varsin mukavaa, jos kaikeniköäiset naiset saataisiin aivopestyä tähän että pitää olla miehelle ilmainen pillu, yksi monesta joita riittää oikein ruuhkaksi asti, kuten itse kuvailit. Ei tarvitsisi miehen muuta tehdäkään kuin vastaanottaa naisia astuttavaksi toisensa perään, ja nainen saisi tästä hyvästä muutaman tunnin "mukavaa seuraa ja keskustelua". No mikäs siinä, jos naisetkin aidosti tuota itse haluavat, mutta vaikka kaikkina aikoina (myös silloin 50-luvulla) on ollut pelkäksi pilluksi suostuvia naisia, niin suurin osa meistä kuitenkin haluaa mieheltä ja suhteelta enemmän.
Olli eino kirjoitti:
Naisilla aina tekosyy miksei lähde treffeille.
Emme me tarvitse tekosyitä. Syyksi riittää ihan vain se, ettei jostain syystä haluakaan tavata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse suosin kahvilan sijasta kävelyä tai vaikka taidenäyttelyä/museota. Kesäaikaan kivan kelin sattuessa kävely merenrannassa tai puistossa on paljon miellyttävämpi kuin istua kahvilassa vastakkain toista tuijottamassa.
Huonolla kelillä kävelytreffit ei oikein toimi ja jotkut naiset eivät periaatteellisesti halua kävelytreffeille millään kelillä. Kahvilat ja muutkin paikat, joissa ihmisiä on kovin tiivisti, ovat huonoja, koska mieluiten juttelisi treffikumppanin kanssa omassa rauhassa. Kotitreffit on parhaat!
En olisi joka tapauksessa kiinnostunut miehestä, jolle huono keli on este kävelylle lähtemiselle. Enkä miehestä, joka ei viihdy kahviloissa. Olen puolisoni kanssa käynyt tänäkin vuonna lukemattomia keskusteluja myös kahviloissa.

Vähän samansuuntaista mietin. Itsekään en tykkää kävelytreffeistä, mutta en jaksaisi sellaista kumppania, jolle todella moni asia on ylipääsemättömän hankalaa/vaikeaa, ja vain tietynlaiset ratkaisut käyvät. En esim. jaksa aikuisia, joille jotkut ihan normaalit paikat, kuten kahvilat, aiheuttavat ylipääsemättömän epämukavan olon. Vaikka en kumppanin kanssa kahviloissa kävisikään, niin tuollainen vaikuttaa niin ongelmaiselta, että luultavasti sama venkoilu tulisi esiin monessa muussakin tilanteessa, ja koko ajan pitäisi huomioida sitä, miten toinen taas "ahdistuu" tai "ei osaa olla luontevasti" jos jokin asia on hiukan eri tavalla kuin mihin kotona on totuttu. Joo, kiitos ei. T
Nämä, jotka eivät periaatteistaan suostu tekemään asiaa X ovat niitä jotka eivät saa periaatteidensa vuoksi elämässä oikein tilaisuuksia. Kun uskaltaisi sieltä mukavuusalueelta (maaseudulta) lähteä vaikka kahville niin voisi tavatakin elämänsä kumppanin ja ehkä jopa onnistua hurmaamaan tämän siten että tämä nainen haluaisikin omasta tahdostaan muuttaa miehen luokse.
Mutta ei tämmöistä tilaisuutta koskaan tule näille miehille kun eivät uskalla tulla omalta mukavuusalueltasn pois.
T. Mies
Kertokaapa kotitreffimiehet mitä tapahtuu, jos se nainen ei ensimmäisillä treffeillä halua, että siihen kosketaan eikä ainakaan halua seksiä?
En ihmettele, että täällä kirjoittavat ovat sinkkuja.
Minä en maksa toisen kahvia
Minä en suostu menemään kahvilaan/kaupunkiin/maalle/kulkemaan välimatkaa... minä, minä.
Wtf, jos haluaa parisuhteen siihen pitää panostaa ja nähdä vähän vaivaa. Pitää mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja tutustua myös toisen maailmaan.
Jos ongelma on pienikin välimatka tai kahvikupin tarjoaminen, kannattaa vaan pysyä siellä peräkammarissa yksin. Ei kukaan tule teitä hakemaan. Parisuhde maksaa aikaa ja vähän rahaakin. Mitään ei saa jos ei itse panostaja tee kompromisseja.
Julkisia paikkoja on missä vaan mihin sopia tapaaminen.
Viimeisimmän sinkkujaksoni aikana kävin varmaan 50:t ekatreffit kahvilassa ja taisi olla ainoastaan yhden kerran kun mentiin suoraan kaffelta panemaan. Jomman kumman kotona
ekatreffit n. 10 kertaa ja silloin pantiin lähes poikkeuksetta. Kotitreffit on siis harvinaisen selvästi ylivoimainen vaihtoehto kahvilatreffeihin verrattuna.

Juuri näin, etenkin painostajille ja raiskaajille!
Vierailija kirjoitti:
Kertokaapa kotitreffimiehet mitä tapahtuu, jos se nainen ei ensimmäisillä treffeillä halua, että siihen kosketaan eikä ainakaan halua seksiä?
Selkään ja yön selkään.
Vierailija kirjoitti:
Kertokaapa kotitreffimiehet mitä tapahtuu, jos se nainen ei ensimmäisillä treffeillä halua, että siihen kosketaan eikä ainakaan halua seksiä?
Ei mitään. Kyllä mies sen aistii haluaako nainen seksiä vai ei. Jos ei, niin sitten vain syödään, juodaan kahvia ja keskustellaan.
Vierailija kirjoitti:
Viimeisimmän sinkkujaksoni aikana kävin varmaan 50:t ekatreffit kahvilassa ja taisi olla ainoastaan yhden kerran kun mentiin suoraan kaffelta panemaan. Jomman kumman kotona
ekatreffit n. 10 kertaa ja silloin pantiin lähes poikkeuksetta. Kotitreffit on siis harvinaisen selvästi ylivoimainen vaihtoehto kahvilatreffeihin verrattuna.
No tässähän se tulikin harvinaisen selvästi. Kotitreffejä vinkuvat miehet ovat pelkän seksin perässä, ja tärkeintä on se että pääsee mahdollisimman nopeasti panemaan. Tämän takia ei vaivauduta edes ensimmäisille treffeille kodin ulkopuolelle, koska siellä kahvilassa ei pääse panemaan.
Tässä kiteytyi juuri hienosti se, minkä vuoksi esim itse en ikinä edes jatkaisi juttelua tuollaisen miehen kanssa. Ekatapaamisemma kotiinsa naista vonkuvat ovat kaikki noita kiimakalleja, joita ei naisessa kiinnosta muu kuin pillu. Itse etsin rakkaussuhdetta, jossa tunteet tulee ensin ja seksi vasta sitten.
No taidenäyttelyissä tai museoissa harvemmin Suomessa mitään suurta tungosta. En koe, että minun treffijuttelut on niin salaisia, että pitäisi nähdä erityistä vaivaa sen takia.