Päiväkodissa ja vielä esikoulussa lapset ulkoilutetaan päivittäin
säässä kuin säässä. Mitä sitten tapahtuu? Viittaan siis näihin uutisiin, kun lapset liikkuvat liian vähän.
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla niin, että tuo lasten huono kunto ja pikkukoulujen lakkautukset osuvat samoille paikkakunnille. Eli sen sijaan, että lapsi menisi itse kouluun kävellen, pyörällä, talvella potkukelkalla (kyllä, nykyään vielä harrastetaan tätä) hän istuu koulubussissa tai -taksissa koulumatkansa. Koulun jälkeen sitten kavereita voi tavata, jos vanhempi ehtii kuskata sinne kaverin luo tai koulun kentälle luistelemaan tai pelaamaan palloa. Ja jaksaako sitten enää erikseen lähteä sinne vaikkapa 10 - 25 km päähän, vaikka siellä olisikin kavereita.
Taitaa myös tuo arkiliikunnan puute iskeä ihan isoissa kaupungeissakin. Joko sitä kautta, että lapsi halutaan jonnekin painotusluokalle (esim musiikki), jolloin hänet sitten kuljetetaan kouluun autolla (matkaa ehkä 3-10 km) tai hän kulkee ehkä huonoilla joukkoliikenneyhteyksillä tunnin suuntaansa. Ja toinen on ihan sitten nämä vain laiskat, jotka kulkevat koulumatkat bussilla vaikka matka on 2-3 pysäkinväliä, kilometrin verran.
Niin. Koska se lähikoulun normaaliluokka on eläintarha, jossa opetus laahaa vuosia jäljessä.
Tai se lähikoulu vaihtuu koko ajan.
Tai se lähikoulu on umpihomeessa.
Tai kaikkea kolmea, kuten meillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulun aikataulu. Useilla menee niin, että kotiin-päivällinen-läksyt-iltapala ei jätä ulkoiluaikaa ennen nukkumaanmenoa. Kun koulu alkaa aikaisin, on mentävä maatekin aikaisin. Mun viidesluokkalaisella ei ole koskaan ollut yhtään kympin aamua, eikä pariin vuoteen enää ainuttakaan ysin aamuaikaan. Kello soi kuudelta joka aamu, iltaisin ollaan kahdeksalta jo sängyssä. Ei varmaan ole harvinaista.
Teillä onkin sitten tiukkaa koulussa. Meidän kutosella on jopa yksi ylimääräinen kieli, kasin aamuja kaikki, kahtena päivänä pääsee yhdeltä, kolmena kahdelta, paitsi taas hiihtoloman jälkeen kun valinnainen loppuu niinkään enää kaks kahden päivää ja yksi lyhenee klo 12 loppuvaksi. Opettajien tavoite on, että läksyihin kuluu puolesta tunnista tuntiin päivässä. Siinä on aika paljon aikaa syödä päivällistä, iltapalaa ja ulkoilla/liikkua lisäksi. Meillä urheilujoukkueen treenit neljänä arki-iltana, 1,5-2 tuntia kerrallaan, ja vielä senkin lisäksi ehtii olla kavereiden kanssa, useimmiten ulkona.
Kauanko menee koulumatkoihin, miten pitkät yöunet?
Ikinä (eka-tokakaan) ei oo tainnut loppua koulu kahdeltatoista täällä. 8.00 alkaa joka aamu, ma-to päättyy 14.30, pe 13.45
Ei läksyihin yli tuntia menekään, eikä saa mennä, kuin poikkeuksellisesti. Jos joku tekee aina läksyt vartissa, hutiloi. Jos menee aina yli tunnin, on jotain vialla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"lämpimät vaatteet, sadevarustukset, tuulipuvut, lenkkikengät, talvisaappaat, sukset, luistimet, uikkarit, pyöräilykypärät, pyörät, jumppaverkkarit ja paidat, jumppatossut... Kaikki päiväkodeissa ja esikoiuluissa tarvittavat varusteet henkilökunnanjäsenten tulee ostaa itse, jos meinaa sellaisia käyttää tai tarvita. " Tietenkin, eivät ne kuulu työnantajalle.
Lapsille toki on palloja sun muuta välinettä.
Aikoinaan eräskin 4v tuotiin parkkipaikalta!! rattailla päiväkodin pihalle. Eli kyllä se liikuntavastuu kuuluu vanhemmille, EI varhaiskasvatukselle! Siellä ehkä saattaa saada kipinää liikkumiseen, ei muuta.
Nyt on kuitenkin niin, ettei myöskään se työntekijän saama palkka kuulu työnantajalle, työkavereille, hoito lapsille tai heidän vanhemmilleen. Se kuuluu vain ja ainoastaan sille työntekijälle, joka sen on työsopimuksen mukaisesti saanut palkakseen.
Ei kukaan järkevä tai omanarvontuntoinen ihminen käytä palkkaansa siihen, mihin muut ihmiset sen vaativat käytettäväksi, vaan käyttää omat rahansa mihin itse haluaa.
En halua käyttää senttiäkään työnantajan tai asiakkaiden tarpeisiin. Maksan veroina jo 25% palkastani noiden ryhmien ylläpitoon, sen on riitettävä.
Kova on palkkasi jos siitä 25% veroja maksat, alkanee nelosella. Minä kun luulin että kaikki varhaiskasvattajat ovat palkkakuopassa ja minimipalkalla kituuttajia päätellen siitä metelistä mitä jaksavat palkkauksestaan pitää.
Niin kuin joku edellä sanoi, itse olet tuösopimuksesi ja palkkasi työnantajan kanssa neuvotellut. Samassa yhteydessä lienee keskusteltu työnkuvastasi. Omahan se on häpeäsi jos talvipakkasella vietät aikaasi kesämekossa ja sandaaleissa lähipuistossa neuvoen lapsille miten hiihdetään. Tai kesähelteellä untuvatakissa ja piikkikorkoisissa talvisaapikkaissa haluat juoksennella pyöräilemään opettelevan perässä. Tai sitten voit vaan tyytyä siihen, että itse olet ammattisi valinnut ja siihen nyt vaan sisältyy tarve hankkia työhön sopiva vaatetus. Kuten monilla muillakin aloilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkoilu päiväkodissa ei ole liikuntaa. Se on kökkimistä kurahaalarissa. Päiväkotien tulisi aidosti panostaa liikuntaan, sitä pitäisi olla 2 tuntia päivässä eli ohjattua juoksuleikkiä, hyppimistä, erilaista motoristen taitojen oppimista temppuradalla jne. eikä sitä, että lapset istuvat apaattisina hiekkalaatikolla ja aikuiset näpyttelevät puhelimella viestejä vanhemmille.
Loistava idea! Juuri tuollaisia kaltaisiasi aitoja panostajia varhaiskasvatuksessa nyt tarvitaan! Toivottavasti ryhdyt tuumasta toimeen ja menet sinne töihin heti jo tällä viikolla, pk-seudulla ainakin on tuhansia lastenhoitajien, vakaopettajien, vakasosionomien ja ryhmäavustajien, myös erityisopettajien ja päiväkodinjohtajien työpaikkoja auki. Pääset aivan takuulla töihin heti.
Työaika on 7 tuntia ja 39 minuuttia päivässä , josta 10 min on taukoa, jos joku voi päästää sinut sellaiselle. Jos käytät työajasta 2h siihen, että ohjaat 0-6-vuotiaiden juoksuleikkiä (ulkona vastuullasi voi olla 20-30 lasta samaan aikaan, työparilla toinen mokoma, koska muu henkilökunta on suunnittelemassa tai sairaslomalla), hyppimistä, rakennat, ohjaat ja purat temppuratoja, jää aikaa 5 h 29 min vielä siirtymille, leikeille, ruokailuille (3xpv), askarteluille, maalaamiselle, musiikille, retkille, päiväunille, pukemis- ja riisumisharjoitteluille, vessatoimien harjoitteluille, lelujen siivoamiselle, kirjojen lukemiselle, leipomiselle, ryhmätyöprojekteille, palapelien ja lautapelien pelaamiselle, rakentelulle....
Vai ovatko nuo muut jutut ei-niin-tärkeitä-asioita kuin liikunta? Liikunta aivan samoin kuin muutkin päiväkodin toiminnat vaativat resursseja:
-tilat
-osaavat aikuiset
-riittävästi henkilökuntaa
-laadukkaat välineet
-suunnittelu-ja toteutusrauhan (et voi esim. lähteä rakentamaan temppurataa jonnekin, kun olet vastuussa 21 lapsesta yksin tai kaksin jonkun kanssa)
-realiteettien ymmärtämisen
-liikuntaan, musiikkiin, kuvataiteisiin, matematiikkaan, kielenkehityksen, leikkiin, kehityspsykologiaan jne. perehtyneet ohjaajat
-johdetun organisaation
-työntekijöille ja lapsille varusteet, jotka kannustavat liikkumaan ja toimimaan
-aikaa
-toimivan tiimin
- palkan, joka kohtaa sitä vastaan annetun osaamisen, tiedon, taidon ja panoksenToivottavasti edellinen kommentoija menee päiväkotiin töihin ja näyttää, miten työ tehdään kuten pitäisi. Lapset ovat sen ansainneet.
En ole edellinen vastaaja, mutta olen töissä päiväkodissa.
Meillä on keskitetty suunnittelu, lasten kanssa työskentelevän henkilöstön aika ei enää mene "kampaviineripalavereihin". Siksi meillä voidaan liikuttaa lapsia ulkona koko porukan voimin eikä niin, että yksi on 20 lapsen kanssa ulkona. Vaatii viitsimistä ja sen hyväksymistä, että opettajat ovat lasten kanssa, eivät toimistohommissa.
Vaatii henkilökuntaa, että siellä on joku "liikuttamassa lapsia koko porukan voimin".
Kaikki lapset eivät tykkää olla duracell tädin liikutettavina ulkoillessaan, vaan keksivät mieluiten itse kivoja roolileikkejä, tekevät lumi-tai hiekkakakkuja, keräävät kesällä kukkia, syksyllä lehtiä, talvella lumihiutaleita, maalaavat lumeen, keinuvat, laskevat liuku- tai peppumäkeä, tekevät lumienkeleitä, rakentavat majoja, kulkevat käsikädessä kaverin kanssa, tekevät lumiukkoja jne.
Joillekin lapsille oikeasti sellainen kovaääninen, komentava ja superaktiivinen urheiluohjaaja on kauhistuttava. Ei kaikki lapset ole kilpailuhenkisiä joukkueurheilijoita, kilvoittele tuloksissaan tai nauti verenmaku suussa ponnistelusta. Ihmisen keho ja siitä omalla tavallaan nauttiminen on yksilöllistä. Aivan liian moni suomalainen aikuinen on saanut loppuiäkseen trauman koulun ja päiväkotien "ohjatusta liikuttamisesta". Nuo ihmiset eivät välttämättä halua edes aikuisena hiihtää, juosta, luistella, uida yms. koska muistikokemus on vieraannuttanut täysin ilosta nauttia oman kehon liikkeestä. Esim. Jooga, tanssi, venyttely, rauhallinen uinti ja samoilu luonnossa voisi olla monelle lapselle mieluisampaa kuin järjestetyt temppuradat ja sählyturnaukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulun aikataulu. Useilla menee niin, että kotiin-päivällinen-läksyt-iltapala ei jätä ulkoiluaikaa ennen nukkumaanmenoa. Kun koulu alkaa aikaisin, on mentävä maatekin aikaisin. Mun viidesluokkalaisella ei ole koskaan ollut yhtään kympin aamua, eikä pariin vuoteen enää ainuttakaan ysin aamuaikaan. Kello soi kuudelta joka aamu, iltaisin ollaan kahdeksalta jo sängyssä. Ei varmaan ole harvinaista.
koulu loppuu kuitenkin kolmeen mennessä. Ei ne läksyt ja päivällinen takuulla viittä tuntia illasta vie.
Koulu voi loppua vasta neljältä.
Ja kun se koulu on kaukana, matkat vie monta tuntia päivästä.
Jos koululaisen elämästä menee monta tuntia päivässä matkoihin eikä ehdi vapaalla tehdä muuta kuin läksyt ja syödä niin vanhempien on muutettava tilanne muuttamalla lähemmäs koulua. Kivoja tekosyitä keksitte miksi lapset ei voi liikkua eikä näemmä mitään muutakaan.
Muutettava lähemmäs koulua? Minkä ison kaupungin keskustassa on siedettävän hintaisia asuntoja tuhansittain vapaana?
Ja onko joku sanonut, että lapset eivät liiku? Liikkuvat kyllä. Kyse on vaan tästä fantasiasta, mikä joillakin on, että sitä vapaata, mihinkään dedikoimatonta aikaa arjessa olisi.
Ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulun aikataulu. Useilla menee niin, että kotiin-päivällinen-läksyt-iltapala ei jätä ulkoiluaikaa ennen nukkumaanmenoa. Kun koulu alkaa aikaisin, on mentävä maatekin aikaisin. Mun viidesluokkalaisella ei ole koskaan ollut yhtään kympin aamua, eikä pariin vuoteen enää ainuttakaan ysin aamuaikaan. Kello soi kuudelta joka aamu, iltaisin ollaan kahdeksalta jo sängyssä. Ei varmaan ole harvinaista.
koulu loppuu kuitenkin kolmeen mennessä. Ei ne läksyt ja päivällinen takuulla viittä tuntia illasta vie.
Koulu voi loppua vasta neljältä.
Ja kun se koulu on kaukana, matkat vie monta tuntia päivästä.
Jos koululaisen elämästä menee monta tuntia päivässä matkoihin eikä ehdi vapaalla tehdä muuta kuin läksyt ja syödä niin vanhempien on muutettava tilanne muuttamalla lähemmäs koulua. Kivoja tekosyitä keksitte miksi lapset ei voi liikkua eikä näemmä mitään muutakaan.
Muutettava lähemmäs koulua? Minkä ison kaupungin keskustassa on siedettävän hintaisia asuntoja tuhansittain vapaana?
Ja onko joku sanonut, että lapset eivät liiku? Liikkuvat kyllä. Kyse on vaan tästä fantasiasta, mikä joillakin on, että sitä vapaata, mihinkään dedikoimatonta aikaa arjessa olisi.Ei ole.
Kaikkia lapsia ei välttämättä saa samaan kouluun noille painotusluokille. Meillä oli yhdessä vaiheessa kaikki kolme eri kaupunginosissa. Tai se painotus muuttaa.
Monella voi myös oma työpaikka olla ihan eri suunnassa kuin se jättikoulu siellä keskustassa, näin kävi esimerkiksi Lohjalla monelle.
Hallituksen mielestä peruskouluun ei ollut tarpeen lisätä liikuntaa vaan pakkoruotsin tunteja. Ja tämä muutos kiireisenä tietenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkoilu päiväkodissa ei ole liikuntaa. Se on kökkimistä kurahaalarissa. Päiväkotien tulisi aidosti panostaa liikuntaan, sitä pitäisi olla 2 tuntia päivässä eli ohjattua juoksuleikkiä, hyppimistä, erilaista motoristen taitojen oppimista temppuradalla jne. eikä sitä, että lapset istuvat apaattisina hiekkalaatikolla ja aikuiset näpyttelevät puhelimella viestejä vanhemmille.
Loistava idea! Juuri tuollaisia kaltaisiasi aitoja panostajia varhaiskasvatuksessa nyt tarvitaan! Toivottavasti ryhdyt tuumasta toimeen ja menet sinne töihin heti jo tällä viikolla, pk-seudulla ainakin on tuhansia lastenhoitajien, vakaopettajien, vakasosionomien ja ryhmäavustajien, myös erityisopettajien ja päiväkodinjohtajien työpaikkoja auki. Pääset aivan takuulla töihin heti.
Työaika on 7 tuntia ja 39 minuuttia päivässä , josta 10 min on taukoa, jos joku voi päästää sinut sellaiselle. Jos käytät työajasta 2h siihen, että ohjaat 0-6-vuotiaiden juoksuleikkiä (ulkona vastuullasi voi olla 20-30 lasta samaan aikaan, työparilla toinen mokoma, koska muu henkilökunta on suunnittelemassa tai sairaslomalla), hyppimistä, rakennat, ohjaat ja purat temppuratoja, jää aikaa 5 h 29 min vielä siirtymille, leikeille, ruokailuille (3xpv), askarteluille, maalaamiselle, musiikille, retkille, päiväunille, pukemis- ja riisumisharjoitteluille, vessatoimien harjoitteluille, lelujen siivoamiselle, kirjojen lukemiselle, leipomiselle, ryhmätyöprojekteille, palapelien ja lautapelien pelaamiselle, rakentelulle....
Vai ovatko nuo muut jutut ei-niin-tärkeitä-asioita kuin liikunta? Liikunta aivan samoin kuin muutkin päiväkodin toiminnat vaativat resursseja:
-tilat
-osaavat aikuiset
-riittävästi henkilökuntaa
-laadukkaat välineet
-suunnittelu-ja toteutusrauhan (et voi esim. lähteä rakentamaan temppurataa jonnekin, kun olet vastuussa 21 lapsesta yksin tai kaksin jonkun kanssa)
-realiteettien ymmärtämisen
-liikuntaan, musiikkiin, kuvataiteisiin, matematiikkaan, kielenkehityksen, leikkiin, kehityspsykologiaan jne. perehtyneet ohjaajat
-johdetun organisaation
-työntekijöille ja lapsille varusteet, jotka kannustavat liikkumaan ja toimimaan
-aikaa
-toimivan tiimin
- palkan, joka kohtaa sitä vastaan annetun osaamisen, tiedon, taidon ja panoksenToivottavasti edellinen kommentoija menee päiväkotiin töihin ja näyttää, miten työ tehdään kuten pitäisi. Lapset ovat sen ansainneet.
Miksi lapsille sopivien liikuntamuotojen ohjaus edellyttää kuvataiteisiin, matematiikkaan, kielenkehitykseen jne. perehtyneitä ohjaajia?
Tässä näkee syyn siihen, että päivähoidossa ei voida liikuttaa lapsia: kun ohjaajalla ei ole riittävää osaamista erityislasten tarpeista, niin tyydytään siihen, että säilytetään lapsia hiekkalaatikolla.
Lapsille liikkumaan kannustavat varusteet tarkoittaa sitä, että ulkoilussa ei ole kurahousupakkoa.
Jos perhepäivähoitajien hoitamat lapset voivat liikkua monipuolisesti, niin miksi päiväkodissa tarvitaan erikseen "johdettu organisaatio", jotta korkeakoulututkinnon suorittaneet varhaiskasvattajat pystyvät tekemään työnsä?
Perhepäivähoitajiahan ei juuri ole enää. Heistä on hankkiuduttu eroon.
Ja he kyllä istuu siellä leikkipuiston penkillä ja lapset on ihan itseksiänsä.
Ehkä teidän kunnassa ei ole perhepäivähoitajia mutta monessa muussa paikassa on.

No esimerkiksi pk-seudulla on päätetty, että he eivät tarjoa tarpeeksi laadukasta hoitoa. Tämä kattaa jo valtavan prosenttimäärän Suomen lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Aikoinaan eräskin 4v tuotiin parkkipaikalta!! rattailla päiväkodin pihalle. Eli kyllä se liikuntavastuu kuuluu vanhemmille, EI varhaiskasvatukselle! Siellä ehkä saattaa saada kipinää liikkumiseen, ei muuta.
Monesti kyse on turvallisuudesta eli ei haluta, että lapsi jää parkkipaikalla auton alle. Silloin käytetään rattaita lyhyelläkin matkalla, kun harva myöskään haluaa taluttaa lastaan hihnassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulun aikataulu. Useilla menee niin, että kotiin-päivällinen-läksyt-iltapala ei jätä ulkoiluaikaa ennen nukkumaanmenoa. Kun koulu alkaa aikaisin, on mentävä maatekin aikaisin. Mun viidesluokkalaisella ei ole koskaan ollut yhtään kympin aamua, eikä pariin vuoteen enää ainuttakaan ysin aamuaikaan. Kello soi kuudelta joka aamu, iltaisin ollaan kahdeksalta jo sängyssä. Ei varmaan ole harvinaista.
Teillä onkin sitten tiukkaa koulussa. Meidän kutosella on jopa yksi ylimääräinen kieli, kasin aamuja kaikki, kahtena päivänä pääsee yhdeltä, kolmena kahdelta, paitsi taas hiihtoloman jälkeen kun valinnainen loppuu niinkään enää kaks kahden päivää ja yksi lyhenee klo 12 loppuvaksi. Opettajien tavoite on, että läksyihin kuluu puolesta tunnista tuntiin päivässä. Siinä on aika paljon aikaa syödä päivällistä, iltapalaa ja ulkoilla/liikkua lisäksi. Meillä urheilujoukkueen treenit neljänä arki-iltana, 1,5-2 tuntia kerrallaan, ja vielä senkin lisäksi ehtii olla kavereiden kanssa, useimmiten ulkona.
Kauanko menee koulumatkoihin, miten pitkät yöunet?
Ikinä (eka-tokakaan) ei oo tainnut loppua koulu kahdeltatoista täällä. 8.00 alkaa joka aamu, ma-to päättyy 14.30, pe 13.45Ei läksyihin yli tuntia menekään, eikä saa mennä, kuin poikkeuksellisesti. Jos joku tekee aina läksyt vartissa, hutiloi. Jos menee aina yli tunnin, on jotain vialla.
Siellä taitaa olla sitten pitkät välitunnit ja ruokatauko? Siinähän sitä arjen liikuntaa tulee, jos välitunnit vietetään pelaillen ym, niin kuin täällä tekevät. Opetustuntien määrä varmasti kuitenkin sama, 26 tuntia, siihen sisältyy se kaksi tuntia ylimääräistä kieltä ja täällä tosiaan valinnaista on kaksi viikkotuntia, mutta vain välillä syyslomasta hiihtolomaan. Joten ei siitä sen pidempiä päiviä kerry - 2x5h, 2x6h ja 1x4h (talven 6h).
Koulumatka on lyhyt, siihen menee talvella kävellen vartin verran suuntaansa. Unessa viimeistään puoli kympiltä ja herää seiskalta. Harrastus tosiaan vie useimmista arki-illoista ison osan, treenien lisäksi kulkee yleensä julkisilla toiseen suuntaan kun alkavat niin aikaisin ettei ehditä kuljetella, joten matkoihin sinne ja takaisin kuluu vähintään tunti.
Vierailija kirjoitti:
Ulkoilu päiväkodissa ei ole liikuntaa. Se on kökkimistä kurahaalarissa. Päiväkotien tulisi aidosti panostaa liikuntaan, sitä pitäisi olla 2 tuntia päivässä eli ohjattua juoksuleikkiä, hyppimistä, erilaista motoristen taitojen oppimista temppuradalla jne. eikä sitä, että lapset istuvat apaattisina hiekkalaatikolla ja aikuiset näpyttelevät puhelimella viestejä vanhemmille.
Päiväkotien tulisi panostaa työhyvinvointiin ja siihen, että työhön saadaan työntekijöitä, jotka saadaan myös pidettyä töissä ja nauttimaan siitä.
Lapset eivät "istu apaattisina hiekkalaatikolla" , ei sitä aina tarvitse juosta hengästyneenä ympäriinsä. Välillä on ihan kiva rauhoittua, katsella hiljaa rauhassa maailman menoa. Kurahousut ovat hyvä varuste märällä ja kuraisella säällä, silloin ei vaatteet likaannu, kastu ja ihminen sairastu niin helposti. Ilmastonmuutos edellyttää hidastuakseen ihmisen toimia, esim. turhasta pyykinpesusta karsimista ja huomion kiinnittämistä siihen, mikä on oikeasti tärkeää planeettamme ja lajien säilymisen näkökulmasta. Pitää ryhtyä priorisoimaan eikä vain jumpata omaa kehää näkemättä kokonaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkoilu päiväkodissa ei ole liikuntaa. Se on kökkimistä kurahaalarissa. Päiväkotien tulisi aidosti panostaa liikuntaan, sitä pitäisi olla 2 tuntia päivässä eli ohjattua juoksuleikkiä, hyppimistä, erilaista motoristen taitojen oppimista temppuradalla jne. eikä sitä, että lapset istuvat apaattisina hiekkalaatikolla ja aikuiset näpyttelevät puhelimella viestejä vanhemmille.
Loistava idea! Juuri tuollaisia kaltaisiasi aitoja panostajia varhaiskasvatuksessa nyt tarvitaan! Toivottavasti ryhdyt tuumasta toimeen ja menet sinne töihin heti jo tällä viikolla, pk-seudulla ainakin on tuhansia lastenhoitajien, vakaopettajien, vakasosionomien ja ryhmäavustajien, myös erityisopettajien ja päiväkodinjohtajien työpaikkoja auki. Pääset aivan takuulla töihin heti.
Työaika on 7 tuntia ja 39 minuuttia päivässä , josta 10 min on taukoa, jos joku voi päästää sinut sellaiselle. Jos käytät työajasta 2h siihen, että ohjaat 0-6-vuotiaiden juoksuleikkiä (ulkona vastuullasi voi olla 20-30 lasta samaan aikaan, työparilla toinen mokoma, koska muu henkilökunta on suunnittelemassa tai sairaslomalla), hyppimistä, rakennat, ohjaat ja purat temppuratoja, jää aikaa 5 h 29 min vielä siirtymille, leikeille, ruokailuille (3xpv), askarteluille, maalaamiselle, musiikille, retkille, päiväunille, pukemis- ja riisumisharjoitteluille, vessatoimien harjoitteluille, lelujen siivoamiselle, kirjojen lukemiselle, leipomiselle, ryhmätyöprojekteille, palapelien ja lautapelien pelaamiselle, rakentelulle....
Vai ovatko nuo muut jutut ei-niin-tärkeitä-asioita kuin liikunta? Liikunta aivan samoin kuin muutkin päiväkodin toiminnat vaativat resursseja:
-tilat
-osaavat aikuiset
-riittävästi henkilökuntaa
-laadukkaat välineet
-suunnittelu-ja toteutusrauhan (et voi esim. lähteä rakentamaan temppurataa jonnekin, kun olet vastuussa 21 lapsesta yksin tai kaksin jonkun kanssa)
-realiteettien ymmärtämisen
-liikuntaan, musiikkiin, kuvataiteisiin, matematiikkaan, kielenkehityksen, leikkiin, kehityspsykologiaan jne. perehtyneet ohjaajat
-johdetun organisaation
-työntekijöille ja lapsille varusteet, jotka kannustavat liikkumaan ja toimimaan
-aikaa
-toimivan tiimin
- palkan, joka kohtaa sitä vastaan annetun osaamisen, tiedon, taidon ja panoksenToivottavasti edellinen kommentoija menee päiväkotiin töihin ja näyttää, miten työ tehdään kuten pitäisi. Lapset ovat sen ansainneet.
Miksi lapsille sopivien liikuntamuotojen ohjaus edellyttää kuvataiteisiin, matematiikkaan, kielenkehitykseen jne. perehtyneitä ohjaajia?
Tässä näkee syyn siihen, että päivähoidossa ei voida liikuttaa lapsia: kun ohjaajalla ei ole riittävää osaamista erityislasten tarpeista, niin tyydytään siihen, että säilytetään lapsia hiekkalaatikolla.
Lapsille liikkumaan kannustavat varusteet tarkoittaa sitä, että ulkoilussa ei ole kurahousupakkoa.
Jos perhepäivähoitajien hoitamat lapset voivat liikkua monipuolisesti, niin miksi päiväkodissa tarvitaan erikseen "johdettu organisaatio", jotta korkeakoulututkinnon suorittaneet varhaiskasvattajat pystyvät tekemään työnsä?
Perhepäivähoitajiahan ei juuri ole enää. Heistä on hankkiuduttu eroon.
Ja he kyllä istuu siellä leikkipuiston penkillä ja lapset on ihan itseksiänsä.
Ehkä teidän kunnassa ei ole perhepäivähoitajia mutta monessa muussa paikassa on.
No esimerkiksi pk-seudulla on päätetty, että he eivät tarjoa tarpeeksi laadukasta hoitoa. Tämä kattaa jo valtavan prosenttimäärän Suomen lapsista.
Kattaa viidesosan Suomesta. Mutta ei siitä vielä voi tehdä sellaista yleistystä, että perhepäivähoitajia ei juuri ole enää.

Siis mitä tää tarkottaa? Pääkaupunkiseudullako ei voi laittaa lasta perhepäivähoitoon ollenkaan?

Yksityiselle perhepäivähoitajalle voi laittaa. Ja on niitä kunnallisiakin vielä jonkin verran.
Vierailija kirjoitti:
Koulun aikataulu. Useilla menee niin, että kotiin-päivällinen-läksyt-iltapala ei jätä ulkoiluaikaa ennen nukkumaanmenoa. Kun koulu alkaa aikaisin, on mentävä maatekin aikaisin. Mun viidesluokkalaisella ei ole koskaan ollut yhtään kympin aamua, eikä pariin vuoteen enää ainuttakaan ysin aamuaikaan. Kello soi kuudelta joka aamu, iltaisin ollaan kahdeksalta jo sängyssä. Ei varmaan ole harvinaista.
Iltavirkkuna samaistun osin. Kun tosiaan on pakko herätä pari tuntia ennen "luonnollista" heräämisaikaa niin loppupäivä menee ihan zombiena. Meillä on vasta tänä syksynä ollut ekat kympin aamut ja on ollut ihanaa! Meillä on tosin koulumatkat (1,5 - 3 km/suunta) olleet niin että on saatu liikuntaa ja ulkoilmaa. Tyttö on myös mielellään ollut ulkona omassa pihassa melko lailla joka säällä.
Monilla myös loppuu ulkoilu koulun alkuun kun pelataan enemmän ja ollaan puhelimella. Tähän voisi vanhemmat yhdessä ainakin kannustaa lapsia ulos, ei tarvitse olla ohjattu harrastus. Jollakin on tramppa, jonkun lähellä puisto tai pallokenttä tai pieni metsä. Viikonloppuisinkin voi vaikka retkeillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkoilu päiväkodissa ei ole liikuntaa. Se on kökkimistä kurahaalarissa. Päiväkotien tulisi aidosti panostaa liikuntaan, sitä pitäisi olla 2 tuntia päivässä eli ohjattua juoksuleikkiä, hyppimistä, erilaista motoristen taitojen oppimista temppuradalla jne. eikä sitä, että lapset istuvat apaattisina hiekkalaatikolla ja aikuiset näpyttelevät puhelimella viestejä vanhemmille.
Loistava idea! Juuri tuollaisia kaltaisiasi aitoja panostajia varhaiskasvatuksessa nyt tarvitaan! Toivottavasti ryhdyt tuumasta toimeen ja menet sinne töihin heti jo tällä viikolla, pk-seudulla ainakin on tuhansia lastenhoitajien, vakaopettajien, vakasosionomien ja ryhmäavustajien, myös erityisopettajien ja päiväkodinjohtajien työpaikkoja auki. Pääset aivan takuulla töihin heti.
Työaika on 7 tuntia ja 39 minuuttia päivässä , josta 10 min on taukoa, jos joku voi päästää sinut sellaiselle. Jos käytät työajasta 2h siihen, että ohjaat 0-6-vuotiaiden juoksuleikkiä (ulkona vastuullasi voi olla 20-30 lasta samaan aikaan, työparilla toinen mokoma, koska muu henkilökunta on suunnittelemassa tai sairaslomalla), hyppimistä, rakennat, ohjaat ja purat temppuratoja, jää aikaa 5 h 29 min vielä siirtymille, leikeille, ruokailuille (3xpv), askarteluille, maalaamiselle, musiikille, retkille, päiväunille, pukemis- ja riisumisharjoitteluille, vessatoimien harjoitteluille, lelujen siivoamiselle, kirjojen lukemiselle, leipomiselle, ryhmätyöprojekteille, palapelien ja lautapelien pelaamiselle, rakentelulle....
Vai ovatko nuo muut jutut ei-niin-tärkeitä-asioita kuin liikunta? Liikunta aivan samoin kuin muutkin päiväkodin toiminnat vaativat resursseja:
-tilat
-osaavat aikuiset
-riittävästi henkilökuntaa
-laadukkaat välineet
-suunnittelu-ja toteutusrauhan (et voi esim. lähteä rakentamaan temppurataa jonnekin, kun olet vastuussa 21 lapsesta yksin tai kaksin jonkun kanssa)
-realiteettien ymmärtämisen
-liikuntaan, musiikkiin, kuvataiteisiin, matematiikkaan, kielenkehityksen, leikkiin, kehityspsykologiaan jne. perehtyneet ohjaajat
-johdetun organisaation
-työntekijöille ja lapsille varusteet, jotka kannustavat liikkumaan ja toimimaan
-aikaa
-toimivan tiimin
- palkan, joka kohtaa sitä vastaan annetun osaamisen, tiedon, taidon ja panoksenToivottavasti edellinen kommentoija menee päiväkotiin töihin ja näyttää, miten työ tehdään kuten pitäisi. Lapset ovat sen ansainneet.
Miksi lapsille sopivien liikuntamuotojen ohjaus edellyttää kuvataiteisiin, matematiikkaan, kielenkehitykseen jne. perehtyneitä ohjaajia?
Tässä näkee syyn siihen, että päivähoidossa ei voida liikuttaa lapsia: kun ohjaajalla ei ole riittävää osaamista erityislasten tarpeista, niin tyydytään siihen, että säilytetään lapsia hiekkalaatikolla.
Lapsille liikkumaan kannustavat varusteet tarkoittaa sitä, että ulkoilussa ei ole kurahousupakkoa.
Jos perhepäivähoitajien hoitamat lapset voivat liikkua monipuolisesti, niin miksi päiväkodissa tarvitaan erikseen "johdettu organisaatio", jotta korkeakoulututkinnon suorittaneet varhaiskasvattajat pystyvät tekemään työnsä?
Tästä olen vähän eri mieltä. Ns. luontoesikoulussa liikutaan lähiluonnossa pitkiä matkoja joka päivä. Tämä siitäkin huolimatta, että syksyn/alkutalven jokapäiväinen vaatetus on saappaat ja kurahousut.
Eikö alimmilla luokilla koulussa voisi olla joka päivä yksi pidempi välitunti, joka vastaisi päiväkodin ulkoilua, tai siis niin, että ei se olisi varsinainen ohjattu liikuntatunti, mutta opettaja olisi kuitenkin mukana ja tarvittaessa ohjaisi vähän, mitä tehdään, jos ei muuten keksi tekemistä?

Ideana hyvä, mutta käytännössä varmaan tyssää siihen, kun sitten lapsilla pitäisi olla kuravaatteet, koululla pitäisi olla kuivurit ja paremmat säilytystilat vaatteille ym. Lisäksi se, että tuo aikahan olisi jostain muista oppitunneista pois, koska kokonaistuntimäärää ei voi lisätä.