Käsissämme on pommi liikunnanopettaja kertoo karmeita esimerkkejä suomalaisten lasten heikentyneestä kunnosta

Vierailija kirjoitti:

Eipä paljon kiinnosta mitä kusipäisin ihmisryhmä eli liikunnanopettajat vinkuu lehdessä. Menköön vaikka juoksemaan kehää, kun aivoja ei ole mihinkään hyödylliseen toimintaan.

Turhaa haukut sanansaattajaa. Olisiko kommenttisi sama, jos totuuden olisi kertonut vaikka joku tanssiva ministeri tai lääkäri. Totuus ei siitä muuksi muutu. Sitä paisti liikunnan opettajilla on yliopistotutkinto, joka sisältää kirjallisia aineita kuten kaikki maisterin tutkinnot. Monilla aineenopettajilla on myös tuplakelpoisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsia ole enää ulkona leikkimässä. Suorastaan omituisia katseita saa jos moista ääneen ehdottaa. Jos lapsi harrastaa liikuntaa niin seurassa ja silloin kelpaat omaan ikäryhmääsi vain aloittaessasi 2 vuotiaana harrastuksen. Loput sitten jää ulos siitäkin.

Tuo ei kyllä pidä paikkaansa. Ainakin niillä kolmen kaupungin alueilla, joissa liikun, lapset ulkoilevat, leikkivät, juoksevat ihan niinkuin ennenkin. Omilla pihoilla, naapuripihoilla, metsissä jne. Kesällä uivat pyöräilevät, tetkeilevät. Vai ovatko he sitten jotenkin harvinaisia. Enkä nyt puhu vain omista ja heidän kavereistaan, vaan myös ihan vieraista lapsista. En tunne yhtään sisällä istuvaa ja liikkumatonta lasta.

Näetkö ja tiedätkö siis kaikki lapset vai miten voit sanoa yleisyydestä mitään?

Ihan samalla tavalla voin mennä voimisteluhalliin ja julistaa, että "voimistelevia lapsia on paljon ja heitä näkee päivittäin". Tämä on kuitenkin vaan osatotuus. Kyllä tuolla kouluissa juurikin nähdään aika kattavasti se koko ikäluokka ja voidaan tehdä paremmin arvioita kuin minkään kylänmiehen mutuilulla.

Siellä koriskentillä taitaa olla palloa pompottelemassa lähinnä ne samat lapset, jotka käyvät koristreeneissä muutenkin 4 kertaa viikossa. Näin ainakin niillä asuinalueilla, joilla asuu pääasiassa ihmisiä, joilla on varaa kustantaa lastensa harrastusmaksut. Köyhemmissä lähiöissä tilanne voi olla erilainen.

Ne lapset, jotka eivät harrasta mitään taitavat sitten höntsäillä myös vähemmän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelleen lasten liikuntatunnit on sitä että mitataan kaikkea ja pakotetaan teinit esim uintiin (sekasaunat vielä puuttuu). Koskaan ei päästä siihen että liikuntatunnit olisivat kaikille hauskoja ja tuottaisivat liikunnan iloa.

Noi testit on kaksi kertaa koko koulun aikana. Suurimmalla osalla tunneista ei mitata yhtään mitään. Voi olla, että peleissä lasketaan maaleja, mutta ei se opettaja niitä yhtään mihinkään merkkaa. 

Uimataidon opettaminen taas on yksi tärkeimmistä taidoista, mitä koululiikunta voi opettaa. 

Kerropa meille ihan konkreettisesti, millainen olisi mielestäsi realistisesti toteutettava kaikille hauska ja liikunnan iloa tuottava liikuntatunti. Ja älä kerro, mitä siellä ei saisi olla, vaan kerro ihan mitä siellä mielestäsi pitäisi tapahtua.

Olipa taas iso yllätys, että koululiikunnan vihaajalla ei ollut mitään ajatusta, mitä siellä tunneilla olisi halunnut tehdä.

Tärkeintä vain on, että ei ole yksilö- tai joukkuelajeja eikä sisä-, ulko- tai vesiliikuntaa. Eikä mitään, missä tulee hiki tai kylmä. 

Yhden tutkimuksen mukaan suomalaiset lapset liikkuvat ja ulkoilevat keskimäärin 5-7 tuntia viikossa ja norjalaiset 25-30. Tämä sisältää siis harrastukset, koululiikunnan, pihaleikit, koulumatkat, perheen ulkoilut yms yms. Tätä on käytetty yhtenä selityksena Suomen ja Norjan menestyseroille huippu-urheilussa, koska lasten pohjakunto on niin paljon parempi, että se kestää sitten valmennusvaiheessa paljon kovempaa treeniä.

Tällä on varmasti vaikutusta myös kansanterveyteen ja yleiseen hyvinvointiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotoahan se lähtee se malli liikunnallisuudesta. Kyllä sen huomaa missä perheissä vanhemmat liikkuu ja missä liikutaan lähinnä etuoven ja auton väliä. Ei se joku liikuntaharrastus kerran viikossa riitä, pitäisi tulla sitä arkiliikuntaa, ulkona leikkimistä jne. Tämäkin on asia jossa erot lasten välillä vain kasvaa: on ne vanhemmat jotka panostaa lapsiinsa, vie luistelemaan, hiihtämään, uimaan, metsäretkelle ja pulkkamäkeen ja niihin liikuntaharrastuksiin. Ja sitten on ne vanhemmat joitten lapset kasvaa kiinni ruutuun, kun ei muuta osata, jakseta tai viitsitä.

Perheiden tilanne on erilainen, on työttömyyttä ja ilkeitä arvostelevia anoppeja, ei siinä voimat enää liikuntaan riitä.

Sitä äkkiseltään kuvittelisi että työttömällä olisi enemmän aikaa ulkoiluun kuin kokopäivätyössä käyvällä. Voisi myös kuvitella että kiinnostaisi säästää rahaa eikä ajaa joka paikkaan autolla, ja siinä tulisi sitä arkiliikuntaa. Mutta sekä työssä käyvissä että työttömissä on niitä joita ei vaan kiinnosta minkäänlainen fyysinen aktiviteetti ja se asenne tarttuu lapsiinkin. Rahaahan liikkuminen ei tosiasiassa vaadi, mutta toki vaatii enemmän viitseliäisyyttä vanhemmilta, jos ei pysty maksullisia liikuntaharrastuksia kustantamaan. Joskus työttömyys yhdistyy yleiseen näköalattomuuteen, mt-ongelmiin ja elämänhallintahaasteisiin jolloin lapsiin panostaminen ei tosiaan onnistu. Mutta kyllä monet ihan hyvin toimeentulevat perheenkin laiminlyö lastensa liikuttamisen.

Et nyt ymmärrä yhtään. Et ole kokenut yhtään vastoinkäymisiä. Ja pienillä rahoilla ei ole rahaa kunnon ruokaan jne. joten jaksaminen on ihan eri tasolla.

Nyt talvella kun irtisanotaan porukkaa niin lainat ei ole laskuja toimeentulotuessa ja 2400 bruttopalkalla ansiosidonnainen on 1100 netto 2 lapsikorotuksella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelleen lasten liikuntatunnit on sitä että mitataan kaikkea ja pakotetaan teinit esim uintiin (sekasaunat vielä puuttuu). Koskaan ei päästä siihen että liikuntatunnit olisivat kaikille hauskoja ja tuottaisivat liikunnan iloa.

Noi testit on kaksi kertaa koko koulun aikana. Suurimmalla osalla tunneista ei mitata yhtään mitään. Voi olla, että peleissä lasketaan maaleja, mutta ei se opettaja niitä yhtään mihinkään merkkaa. 

Uimataidon opettaminen taas on yksi tärkeimmistä taidoista, mitä koululiikunta voi opettaa. 

Kerropa meille ihan konkreettisesti, millainen olisi mielestäsi realistisesti toteutettava kaikille hauska ja liikunnan iloa tuottava liikuntatunti. Ja älä kerro, mitä siellä ei saisi olla, vaan kerro ihan mitä siellä mielestäsi pitäisi tapahtua.

Olipa taas iso yllätys, että koululiikunnan vihaajalla ei ollut mitään ajatusta, mitä siellä tunneilla olisi halunnut tehdä.

Tärkeintä vain on, että ei ole yksilö- tai joukkuelajeja eikä sisä-, ulko- tai vesiliikuntaa. Eikä mitään, missä tulee hiki tai kylmä. 

Uskomatonta, että yhä edelleen oppilas saa valita pesäpallojoukkueet ja samat valitaan aina ekana ja tietyt aina vikana. Sadistista toimintaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelleen lasten liikuntatunnit on sitä että mitataan kaikkea ja pakotetaan teinit esim uintiin (sekasaunat vielä puuttuu). Koskaan ei päästä siihen että liikuntatunnit olisivat kaikille hauskoja ja tuottaisivat liikunnan iloa.

Noi testit on kaksi kertaa koko koulun aikana. Suurimmalla osalla tunneista ei mitata yhtään mitään. Voi olla, että peleissä lasketaan maaleja, mutta ei se opettaja niitä yhtään mihinkään merkkaa. 

Uimataidon opettaminen taas on yksi tärkeimmistä taidoista, mitä koululiikunta voi opettaa. 

Kerropa meille ihan konkreettisesti, millainen olisi mielestäsi realistisesti toteutettava kaikille hauska ja liikunnan iloa tuottava liikuntatunti. Ja älä kerro, mitä siellä ei saisi olla, vaan kerro ihan mitä siellä mielestäsi pitäisi tapahtua.

Olipa taas iso yllätys, että koululiikunnan vihaajalla ei ollut mitään ajatusta, mitä siellä tunneilla olisi halunnut tehdä.

Tärkeintä vain on, että ei ole yksilö- tai joukkuelajeja eikä sisä-, ulko- tai vesiliikuntaa. Eikä mitään, missä tulee hiki tai kylmä. 

Täällä yks koululiikunnan vihaaja huhuaa.

Itse innostuin aikuisiällä joogasta ja ihan salilla käynnistä kun sain kunnon ohjelman sinne. Näitä ei kouluaikana kokeiltu. Olisin kaivannut kouluun ehkä jotain (yksilö)tanssia ja ihan vain sitä liikunnan opetusta. Taitoja tosiaan mittailtiin, mutta kukaan ei vaivautunut opettamaan mulle juoksutekniikkaa, tai pallonheittotekniikkaa vaan huonoille tuloksilleni ihan vain naurettiin, opettajaa myöten. Lisäksi oli se perustrauma kun valittiin aina viimeiseksi joukkueeseen. Eikö ne joukkueet voisi olla ihan vain värillä tai numerolla arvottu? Olisiko voinut opettaa reilua peliä niille pahimmille mailalla lyöville voitonhinkujille?

Maailmassa on miljoona lajia. Voisi panostaa enemmän siihen ihmisen omaan elämän tarinaan, että jokainen löytäisi sen oman tapansa liikkua. Ei lytätä, vaan rohkaista.

Olen sitä mieltä, että kaikkea olisi hyvä kokeilla. Myös sitä uimista. Opettajalla saisi olla vaan enemmän herkkyyttä niihin tilanteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Edelleen lasten liikuntatunnit on sitä että mitataan kaikkea ja pakotetaan teinit esim uintiin (sekasaunat vielä puuttuu). Koskaan ei päästä siihen että liikuntatunnit olisivat kaikille hauskoja ja tuottaisivat liikunnan iloa.

Teinit käyvät sujuvasti uimarannoilla kesällä ilman pakottamista. Luulisi sujuvan kouluaikanakin. Lopun aikaa kulkevat puoli kroppaa paljaana, myös talvella, joten ei pitäisi olla mitään häveliäisyysjuttuja heillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelleen lasten liikuntatunnit on sitä että mitataan kaikkea ja pakotetaan teinit esim uintiin (sekasaunat vielä puuttuu). Koskaan ei päästä siihen että liikuntatunnit olisivat kaikille hauskoja ja tuottaisivat liikunnan iloa.

Noi testit on kaksi kertaa koko koulun aikana. Suurimmalla osalla tunneista ei mitata yhtään mitään. Voi olla, että peleissä lasketaan maaleja, mutta ei se opettaja niitä yhtään mihinkään merkkaa. 

Uimataidon opettaminen taas on yksi tärkeimmistä taidoista, mitä koululiikunta voi opettaa. 

Kerropa meille ihan konkreettisesti, millainen olisi mielestäsi realistisesti toteutettava kaikille hauska ja liikunnan iloa tuottava liikuntatunti. Ja älä kerro, mitä siellä ei saisi olla, vaan kerro ihan mitä siellä mielestäsi pitäisi tapahtua.

Olipa taas iso yllätys, että koululiikunnan vihaajalla ei ollut mitään ajatusta, mitä siellä tunneilla olisi halunnut tehdä.

Tärkeintä vain on, että ei ole yksilö- tai joukkuelajeja eikä sisä-, ulko- tai vesiliikuntaa. Eikä mitään, missä tulee hiki tai kylmä. 

Täällä yks koululiikunnan vihaaja huhuaa.

Itse innostuin aikuisiällä joogasta ja ihan salilla käynnistä kun sain kunnon ohjelman sinne. Näitä ei kouluaikana kokeiltu. Olisin kaivannut kouluun ehkä jotain (yksilö)tanssia ja ihan vain sitä liikunnan opetusta. Taitoja tosiaan mittailtiin, mutta kukaan ei vaivautunut opettamaan mulle juoksutekniikkaa, tai pallonheittotekniikkaa vaan huonoille tuloksilleni ihan vain naurettiin, opettajaa myöten. Lisäksi oli se perustrauma kun valittiin aina viimeiseksi joukkueeseen. Eikö ne joukkueet voisi olla ihan vain värillä tai numerolla arvottu? Olisiko voinut opettaa reilua peliä niille pahimmille mailalla lyöville voitonhinkujille?

Maailmassa on miljoona lajia. Voisi panostaa enemmän siihen ihmisen omaan elämän tarinaan, että jokainen löytäisi sen oman tapansa liikkua. Ei lytätä, vaan rohkaista.

Olen sitä mieltä, että kaikkea olisi hyvä kokeilla. Myös sitä uimista. Opettajalla saisi olla vaan enemmän herkkyyttä niihin tilanteisiin.

Itselle yksilötanssi oli kyllä vihonviimeinen laji liikunnassa, koska vaikka tykkäsinkin tanssia bileissä, niin koreografiat ei vaan ole mun juttu. Suomessa sitä ei ollut kyllä onneksi ikinä poikien liikunnassa, mutta vaihdossa oli yhteinen liikunta tyttöjen kanssa ja siellä sitten väännettiin jotain street-koreografiaa... Jooga olisi kyllä varmasti hyvä laji koululiikuntaan sekä tytöille että pojille. 

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että vaikka huutoäänestys on varmaan paras tapa saada mahdollisimman tasaiset joukkueet, se on varmasti aika sadistista niille viimeisenä valittaville. Itse olin yleensä sitä solidia keskikastia.  

Kovin pitkälle menevä tekniikan opetus on kyllä varmaan aika vaikeaa ainakin ala-asteella. Kyllä siellä tietenkin ainakin meille, jotain pallon heiton perustekniikkaa näytettiin, mutta yksi opettaja ei voi määräänsä enempää antaa yksilövalmennusta. Ja veikkaisin, että ei se lapsesta taas tuntuisi kivalta, jos opettaja olisi koko ajan korjaamassa sen luokan huonoimman heittäjän tekniikkaa muun porukan odottaessa. Ei oo kovin helppoja vastauksia ainakaan mun mielestä tarjolla näihin.

Monia näitä kommentteja kun lukee, niin aivan "kummallisia" puheita jostain tekniikan harjoittelusta tms, ainakaan nyt missään joukkuelajeissa.

Pesäpallo, jalkapallo ja sähly oli ne yleisimmät, eikä niissä kerrottu kuin säännöt pikaisesti ja sitten pelattiin. No mailapeleissä se kätisyys toki näytettiin. Enkä itse ainakaan siinä tavassa huomannut mitään ongelmaa.

90-luvulla siis kävin ala-asteen, enkä muista että yläasteella se ois ollut sen ihmeellisempää. Jäävuorot oli ainoa "erikoisuus", että siellä ne jotka harrasti jääkiekkoa pelasi keskenään ja ne jotka ei, niin luisteli ihan muuten vaan.

Vierailija kirjoitti:

Kännykkä, viihdepelit, roskasyöminen. Siinä ovat fyysisen passiivisuuden ja lasten sekä nuorten rapakunnon perussyyt. Me suuret ikäluokat hiihdimme, luistelimme, pelasimme katulätkää, futista, sulkista, pingistä, pyöräilimme, retkeilimme, uimme. Omaehtoisesti ja ilmaiseksi. Meillä ei onneksi ollut noita alussa mainittuja haittahuveja.

Tässä nyt monella kommentoineella unohtuu, että kyllä ennenkin oli liikkumattomia ja kömpelöitä lapsia tai nuoria, vaikka ei ollutkaan kännyköitä. Ei kannata kaikkia niiden, pelien ja herkkujen syyksi siis pistää. Itse esim. olin koko peruskoulun ajan hidas ja kömpelö, se joka aina valittiin viimeisenä tai toiseksi viimeisenä joukkueisiin pallopeleissä. Koululiikunnasta jäi armottomat traumat, koska se perustui kauheaan vertailuun ja kilpailemiseen. Ne jotka olivat hyviä, menestyivät, me keskitasoa huonommat vain tahdoimme vajota maan alle liikuntatunneilla. Ei saanut juur mitään onnistumisen kokemuksia. Kotoa en myöskään saanut liikunnallisuuteen pahemmin mallia, vanhempani olivat silti ihan normaalipainoisia. Minä olin lukutoukka, älykkö ja haaveilija, joka löysi liikunnan ilon ja itselleen sopivat lajit vasta aikuisena. Se ei koskaan ole liian myöhäistä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelleen lasten liikuntatunnit on sitä että mitataan kaikkea ja pakotetaan teinit esim uintiin (sekasaunat vielä puuttuu). Koskaan ei päästä siihen että liikuntatunnit olisivat kaikille hauskoja ja tuottaisivat liikunnan iloa.

Teinit käyvät sujuvasti uimarannoilla kesällä ilman pakottamista. Luulisi sujuvan kouluaikanakin. Lopun aikaa kulkevat puoli kroppaa paljaana, myös talvella, joten ei pitäisi olla mitään häveliäisyysjuttuja heillä.

Eihän se olekkaan. Tuossa iässä vaan se mikä olisi muuten kivaa on pakon sanelemisen takia ihan hanurista.

Vierailija kirjoitti:

Monia näitä kommentteja kun lukee, niin aivan "kummallisia" puheita jostain tekniikan harjoittelusta tms, ainakaan nyt missään joukkuelajeissa.

Pesäpallo, jalkapallo ja sähly oli ne yleisimmät, eikä niissä kerrottu kuin säännöt pikaisesti ja sitten pelattiin. No mailapeleissä se kätisyys toki näytettiin. Enkä itse ainakaan siinä tavassa huomannut mitään ongelmaa.

90-luvulla siis kävin ala-asteen, enkä muista että yläasteella se ois ollut sen ihmeellisempää. Jäävuorot oli ainoa "erikoisuus", että siellä ne jotka harrasti jääkiekkoa pelasi keskenään ja ne jotka ei, niin luisteli ihan muuten vaan.

No en nyt tiedä olisiko se tekniikan opettaminen kovin kummallinen juttu. Vertaan tätä aina matematiikkaan, että ajattele kun heitettäisiin vaan kokeita ilman opetusta ja naurettaisiin sitten niille, jotka ei osaa.

En ainakaan itse olisi tässä huomannut mitään ongelmaa.

Olinhan matematiikassa (ja monessa muussakin aineessa) keskitasoa parempi.

Enkä tarkoita varsinaisesti mitään yksilökohtaista tekniikan opettamista. Aikuisillekin on juoksukouluja, joissa käydään läpi ryhtiä ja askellusta jne. Ihan vain yleisesti sen porukan kanssa.

Itselle on jäänyt mieleen ehkä toiselta luokalta liikuntatunnilla kun opettaja sanoi, että punnertakaa ja olin varmaan jo aikuisikäinen ennen kuin tajusin miten sen käytännössä pitäisi tapahtua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monia näitä kommentteja kun lukee, niin aivan "kummallisia" puheita jostain tekniikan harjoittelusta tms, ainakaan nyt missään joukkuelajeissa.

Pesäpallo, jalkapallo ja sähly oli ne yleisimmät, eikä niissä kerrottu kuin säännöt pikaisesti ja sitten pelattiin. No mailapeleissä se kätisyys toki näytettiin. Enkä itse ainakaan siinä tavassa huomannut mitään ongelmaa.

90-luvulla siis kävin ala-asteen, enkä muista että yläasteella se ois ollut sen ihmeellisempää. Jäävuorot oli ainoa "erikoisuus", että siellä ne jotka harrasti jääkiekkoa pelasi keskenään ja ne jotka ei, niin luisteli ihan muuten vaan.

No en nyt tiedä olisiko se tekniikan opettaminen kovin kummallinen juttu. Vertaan tätä aina matematiikkaan, että ajattele kun heitettäisiin vaan kokeita ilman opetusta ja naurettaisiin sitten niille, jotka ei osaa.

En ainakaan itse olisi tässä huomannut mitään ongelmaa.

Olinhan matematiikassa (ja monessa muussakin aineessa) keskitasoa parempi.

Enkä tarkoita varsinaisesti mitään yksilökohtaista tekniikan opettamista. Aikuisillekin on juoksukouluja, joissa käydään läpi ryhtiä ja askellusta jne. Ihan vain yleisesti sen porukan kanssa.

Itselle on jäänyt mieleen ehkä toiselta luokalta liikuntatunnilla kun opettaja sanoi, että punnertakaa ja olin varmaan jo aikuisikäinen ennen kuin tajusin miten sen käytännössä pitäisi tapahtua.

No siis ei mulla mitään sitä vastaan, mutta monista kommenteista sain sellaisen käsityksen, että ennen opetettiin niin perinjuurin ensin tekniikat jne. Ja siis varmasti sitäkin on ollut jossain, mutta itse en sellaista kokenut.

Se pelaaminen oli se tärkeä osuus siinä, ei niinkään se kuinka laadukasta se peli itsessään oli.

Itsekin olen sitä mieltä että esim. hiihdossa voisi alkuun 1-2 luokilla olla tekniikkaharjoituksia (esim. Pikkukakkosessa oli joku Latujengi-ohjelma, missä oli kivoja harjoituksia) eikä vaan niin, että suoraan lähdetään jotain 1-2 km lenkkiä sivakoimaan osaa tai ei,

mutta että jossain juoksussa.. ei. Varmasti ne jotka vihaa juoksua, vihaisi sitä vielä enemmän ja vinkuisivat että heidän askellusta vaan kytättiin ja sitten ope valitti että olkapäät on liian jäykkänä voih voih.. Että meni ilo koko juoksusta ja nyt en kyllä koskaan juokse enkä liiku ja minusta tulee ylipainoinen aikuinen enkä pääse kyykkyyn.. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotoahan se lähtee se malli liikunnallisuudesta. Kyllä sen huomaa missä perheissä vanhemmat liikkuu ja missä liikutaan lähinnä etuoven ja auton väliä. Ei se joku liikuntaharrastus kerran viikossa riitä, pitäisi tulla sitä arkiliikuntaa, ulkona leikkimistä jne. Tämäkin on asia jossa erot lasten välillä vain kasvaa: on ne vanhemmat jotka panostaa lapsiinsa, vie luistelemaan, hiihtämään, uimaan, metsäretkelle ja pulkkamäkeen ja niihin liikuntaharrastuksiin. Ja sitten on ne vanhemmat joitten lapset kasvaa kiinni ruutuun, kun ei muuta osata, jakseta tai viitsitä.

Jep, mutta nämä vapaa-ajalla luistelijat, hiihtäjät, uimarit, pulkkailijat, ei nämä pärjää näissä koulun lihaskuntotesteissä. Vain jos on sellainen säännöllinen liikuntaharrastus, jossa käydään monta kertaa viikossa ja erikseen myös lihasvoimaa kehitetään, voi pärjätä esim punnerruksissa tai vatsalihasliikkeissä. 

Onhan se nyt ihan fakta. Sen tietää jos itse harrastaa juurikin vaikka lenkkeilyä ja metsäretkiä - ei minullakaan kummoinen lihaskunto ole. Hoikkia ollaan kyllä kaikki, kun paljon ollaan ulkona ja liikkeellä. 

Ei se ihan yksioikoisesti ole noin.

Yhdellä lapsistani on erinomainen kunto kaikilla alueilla ja on myös jo alle kouluikäisenä vetänyt leukoja. Hän on hyvin liikunnallinen, normipäivänä tulee askeleita 20-30 tuhatta. Hän haastaa kroppaansa jatkuvasti, hakee syvätuntoaistimuksia, tykkää roikkua, hyppiä ja tippua paikoista. (Hänellä on myös ADHD-diagnoosi.) Ei ole juurikaan käynyt ohjatuissa harrastuksissa, mutta pärjää monissa lajeissa sitkeydellään ja perustaidoillaan. Koordinaatiokyky, pallosilmä ja kilpailuvietti on hänellä myös hyvin kehittynyt, koska on luonnostaan hakeutunut noihin juttuihin. Pihalla vetää aamut ja illat itsenäisesti tai kaverien kanssa. Ei haittaa kylmä, märkä tai muukaan epämieluisuus niin kovin.

Sisaruksensa ovatkin erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotoahan se lähtee se malli liikunnallisuudesta. Kyllä sen huomaa missä perheissä vanhemmat liikkuu ja missä liikutaan lähinnä etuoven ja auton väliä. Ei se joku liikuntaharrastus kerran viikossa riitä, pitäisi tulla sitä arkiliikuntaa, ulkona leikkimistä jne. Tämäkin on asia jossa erot lasten välillä vain kasvaa: on ne vanhemmat jotka panostaa lapsiinsa, vie luistelemaan, hiihtämään, uimaan, metsäretkelle ja pulkkamäkeen ja niihin liikuntaharrastuksiin. Ja sitten on ne vanhemmat joitten lapset kasvaa kiinni ruutuun, kun ei muuta osata, jakseta tai viitsitä.

Jep, mutta nämä vapaa-ajalla luistelijat, hiihtäjät, uimarit, pulkkailijat, ei nämä pärjää näissä koulun lihaskuntotesteissä. Vain jos on sellainen säännöllinen liikuntaharrastus, jossa käydään monta kertaa viikossa ja erikseen myös lihasvoimaa kehitetään, voi pärjätä esim punnerruksissa tai vatsalihasliikkeissä. 

Onhan se nyt ihan fakta. Sen tietää jos itse harrastaa juurikin vaikka lenkkeilyä ja metsäretkiä - ei minullakaan kummoinen lihaskunto ole. Hoikkia ollaan kyllä kaikki, kun paljon ollaan ulkona ja liikkeellä. 

LIhaskunto on erittäin tärkeä osa tervettä elämää. Jos koulun testit sanovat, että lapsen lihaskunto on huono, se voi toimia joko nuorelle tai vanhemmille herätyksenä, että asialle olisi syytä tehdä jotain. Ei kyse ole siitä, että kaikkien pitäisi olla bodareita tai edes saada kiitettäviä testeistä, mutta sellainen perustaso, jolla selviää huonekalujen siirtelystä ja lumitöistä vähän kovemmankin pyryn jälkeen, on varmaankin hyödyllinen ihan kaikille.

Vaikka paino on olennainen osa terveyttä, ei se ratkaise kaikkea. Hoikkakin ihminen voi olla huonossa kunnossa.

Joo aivan, en tarkoittanutkaan etteikö lihaskunto olisi tärkeää.

Vaan sitä, että kun tässä ketjussa huudetaan joka toisessa viestissä, että vanhemmat laittakaa lapset ulos leikkimään ja hiihtämään ja kävelemään. Täällä ollaan tietävinään että huono Move-tulos johtuu jostain kännykän katselusta ja korjaantuu hiihtämällä ja ulkoilemalla. Ei johdu, eikä korjaannu noin. 

Lihaskunto ei kasva ulkoleikeissä tai metsäretkillä. Kestävyys voi kasvaa, mutta lihaskunto ei.

Se että huutelijat luulee kirkonrotan ja pulkkailun nostavan lihaskuntoa, kertoo kyllä sen, etteivät itse ainakaan mitään lihaskunnosta ymmärrä. 

Siihen auttaa tavoitteellinen urheilu (treenit ainakin 3 kertaa viikossa, joissa alkulämmittelyissä on tavallisesti juurikin lihaskuntoa) tai sitten että vanhemmat pitää muutaman kerran viikossa jotain punnerrussulkeisia kotona? 

Nimimerkillä "paljon ulkoilevat lapset, ja huonosti mennyt Move-testi."

Höpö höpö.

Kyllä se lihaskunto voi kasvaa ihan metsälenkeillä ja kotipihan leikkitelineillä. Sehän riippuu ihan siitä, miten liikkuu.

Voi kiipeillä kallioille, tehdä pyrähdyksiä ja intervalleja, hyppiä osan matkaa. Tai sitten voi tallustaa jalat laahaten eteepäin.

Itselläni on kilpaurheilijataustainen lapsi, jolla ei kuitenkaan kaikissa osa-alueissa ole hyvät tulokset, koska harjoittelemansa laji on sellainen, ettei kehitä kaikkia osa-alueita tasaisesti. Esim. Urhea-luokan testeistä osassa tulee suoraan nollaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelleen lasten liikuntatunnit on sitä että mitataan kaikkea ja pakotetaan teinit esim uintiin (sekasaunat vielä puuttuu). Koskaan ei päästä siihen että liikuntatunnit olisivat kaikille hauskoja ja tuottaisivat liikunnan iloa.

Teinit käyvät sujuvasti uimarannoilla kesällä ilman pakottamista. Luulisi sujuvan kouluaikanakin. Lopun aikaa kulkevat puoli kroppaa paljaana, myös talvella, joten ei pitäisi olla mitään häveliäisyysjuttuja heillä.

Väitän olevani oikeassa, kun sanon, että sinä et varmasti ole seurannut jokaisen nuoren elämää. Sitä porukkaa löytyy vaikka kuinka paljon, joka ei yleisille rannoille mene kiusaamisen takia. Minäkään en mene. Et huomaa niitä, joilla on aina pitkähihaiset paidat ja pitkät housut helteelläkin. 

Kaikkia ei vaan kiinnosta liikunta eikä se tunnu mielekkäältä tekemiseltä. Silloin pitäisi yrittää satsata arkiliikuntaan jota tulee huomaamatta. Pyörällä tai kävellen kouluun ja kavereiden luo.

Kesällä tuli sähköpotkulaudat jotka laiskistuttaa lapsia ja nuoria yhä enemmän. Jotkut ostivat lapsilleen jopa sellaisia "sähkömopoja" joissa ei tarvitse edes seisoa.

Joillakin se liikkuminen menee sitten yli. Siis vanhemmilla on hirveä pelko että lapsista tulee liikkumattomia ja tuputetaan harrastuksia jokaiselle illalle. Tälläisestäkin toiminnasta voi tulla liikkumattomia nuoria ja aikuisia kun lopahtaa se mielenkiinto tai yksinkertaisesti väsytään urheilemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kännykkä, viihdepelit, roskasyöminen. Siinä ovat fyysisen passiivisuuden ja lasten sekä nuorten rapakunnon perussyyt. Me suuret ikäluokat hiihdimme, luistelimme, pelasimme katulätkää, futista, sulkista, pingistä, pyöräilimme, retkeilimme, uimme. Omaehtoisesti ja ilmaiseksi. Meillä ei onneksi ollut noita alussa mainittuja haittahuveja.

Tässä nyt monella kommentoineella unohtuu, että kyllä ennenkin oli liikkumattomia ja kömpelöitä lapsia tai nuoria, vaikka ei ollutkaan kännyköitä. Ei kannata kaikkia niiden, pelien ja herkkujen syyksi siis pistää. Itse esim. olin koko peruskoulun ajan hidas ja kömpelö, se joka aina valittiin viimeisenä tai toiseksi viimeisenä joukkueisiin pallopeleissä. Koululiikunnasta jäi armottomat traumat, koska se perustui kauheaan vertailuun ja kilpailemiseen. Ne jotka olivat hyviä, menestyivät, me keskitasoa huonommat vain tahdoimme vajota maan alle liikuntatunneilla. Ei saanut juur mitään onnistumisen kokemuksia. Kotoa en myöskään saanut liikunnallisuuteen pahemmin mallia, vanhempani olivat silti ihan normaalipainoisia. Minä olin lukutoukka, älykkö ja haaveilija, joka löysi liikunnan ilon ja itselleen sopivat lajit vasta aikuisena. Se ei koskaan ole liian myöhäistä!

Tottakai aina on ollut keskitasoa huonompia ja parempia liikkujia. Sehän on vähän niinkuin keskitason määritelmä. Ongelma vain on, että tänä päivänä se keskitaso on vielä paljon huonommassa kunnossa kuin ennen. Oli meidänkin kouluaikana tasoeroja liikuntatunnilla, mutta silloin kaikki vielä pystyivät juoksemaan pallon perässä, vaikka eivät ehkä osanneet pomputellakaan sitä. Nykyään monet eivät jaksa edes juosta kenttää päästä päähän.