Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Parisuhteeseen erikoistuneet keittiöpsykologit kuulolle
Epätoivoinenabc
12.12.2022 |
Jätä se sika kommentit sikseen.
Tiedän että monilla on kokemusta parisuhteen ylä- ja alamäistä ja erityisesti kriiseistä selviämisestä. Toivonkin mahdollisesti hieman kokeneempaa näkökulmaa, koska kyseessä on itselleni toinen hieman pidempi suhte.
Ongelmani on se, etten oikein enää erota mikä on todellinen ongelma ja mikä ei, mistä itse siis teen vain ongelman ja asia olisi todellsuudessa ratkaistavissa. Etenkin tuo oman itsensä muuttaminen tuntuu joskus mahdottomalta, vaikka tiedän sen teoriassa olevan tie onneen. Toisaalta tuntuu epäreilulta, että suhteen toimivaksi saamiseen minun pitää joustaa, koska toista ei voi muuttaa. Miksi siis minun pitää kuitenkin muuttua suhteemme vuoksi? Tämä on siis todellinen kysymys, eli missä määrin itseä pitää muuttaa ja missä määrin toiselta voi vaatia asioita. En kuitenkaan suostu uskomaan siihen, että toista ihmistä pitäisi sellaisenaan kahden ihmiseen väliseen suhteeseen hyväksyä, niin julmalta kuin se kuulostaakin. Mielestäni molempien on tehtävä kompromisseja itsensä suhteen, että tavallaan palapelin palat loksahtavat kohdilleen. Eli tarkoitan sitä, että harvoissa tilantessa 2 ihmistä sulautuvat toisiinsa täysin omina itsenään. Mutta mikä on liikaa vaadittu ja mikä ei?
Itse koen, että ongelmamme ovat ainakin osittain "todellisia". Eli mm. luottamuspulaa, puhuminen, arvostuksen puutetta, yhteiden tulevaisuuden aikataulujen eroavaisuuksia, parisuhteen arvojen erilaisuutta. Kuulostaa pahalta, muttei kaikilla osa-alueilla kaikki ole pielessä.
En oikein enää erota, mikä on ns normaalia ja mikä ei? Eli mistä olen valmis joustamaan suhteessa ja mistä en. Usein minusta tuntuu, että vaadin melko pieniä asioita, esim kehuja silloin tällöin tai mukaan kavereiden kanssa ottamista edes joskus, ei aina ja koko ajan. Silti tuntuu, että kun esim em asia toteutuu hieman paremmin, löytyy taas uusi asia korjattavaksi. Enkä oikein tiedä olenko liian vaativa, vai onko meillä vaan niin pirusti ongelmia suhteessamme? Sitä kun ei voi määrällisesti vaan laadullisesti mielestäni arvioida.
Mies on perinteinen vapaamatkustaja, hän on tyytyväinen niin kauan kuin minä olen hiljaa. Usein hän havahtuu ongelmiimme vasta kun otan ne esiin, eli on lopulta kuitenkin niistä samaa mieltä.
Tähän ei varmasti ole mitään kaiken kattavaa manuaalia, mutta toivoisin mielipiteitä ja kokemuksia asioista. Mikä tahansa omakohtainen kokemus voisi antaa uutta perspektiiviä. =)
Ikää meillä 30v ja suhdetta kestänyt n.7v, jos sillä nyt merkitystä on.
Kommentit (56)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Em kommentti sille, joka sanoi minun haluavan jatkuvasti kehuja, lainaus katosi matkan varrelle.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tässä tullut jo aika selvästi esiin mikä teidän suhteessa on vikana: SINÄ.
Rauhoitu tai vaihtoehtoisesti hanki itsellesi apua. Kumpikin taitaa olla tarpeen.
Mielelläni ottaisin vähän syvällisemmät perustelut vastaan?
Aloittajan suhdetta parantaisi haasteelliset työtehtävät vähintään 40 h/vko, joku tavoitteellinen harrastus, esim. triathlon ja sitten vielä luppoajaksi ehkäpä jonkinlaista järjestötoimintaa.
Tai sitten ehkä proosakirjoittamisen perusteet?
Nämä vuodatukset tappavat yhteyden kotikärpäsiinkin. Jokainen tavu on täynnä tiivistynyttä vaatimusta ja tunnevajausta. Yksi ihminen ei millään pysty vastaamaan tähän määrään tarvitsevuutta.
Heivaa vapaamatkustaja, hukkaat nyt tehokasta peliaikaa. Aina löytyy mies jolle kelpaa kaikki palvelut, hän rakastaa ketä vaan joka pesee pyykit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhumme molemmat kumppanin kanssa paljon eikä se ole kummallekaan ongelma, joten sen suhteen en jaksa syyllisyyttä kokea tai siitä syitä etsiä 7v suhteen kaikille ongelmille, vaikka paljon tässä kirjoitankin. Pohdin paljon, se on totta, ehkä välillä liikaakin. En kuitenkaan sitäkään tee jatkuvasti, koin vain jonkinlaisen tarpeen avautua reilummin ja se jopa hieman sellaisenaankin auttoi. Ehkä kanava hieman väärä sitten. Itse taas en jaksa välittää asioista, jotka eivät minun elämääni vaikuta, joten kukin kirjottakoot täällä miten haluaa ja se suotaakoot jokaiselle tasapuolisesti. :)
Ap tiedostaa, että mies on vapaamatkustaja, joka ei ota toisen puheita kuuleviin korviinsakaan ja Ap kirjoittaa itsestään vähättelevästi (kuvailee puhumistaan höpöttelynä jne).
Tämä riittää Ap! Olet nyt tehnyt kaikkesi, enempään ei kukaan pysty ja jäämällä tuohon rikot vain itsesi.
Ymmärsin, että kyseessä on lapseton pari ja siinä tapauksessa eroaminen on vielä melko yksinkertainen asia.
Mieti Ap, haluatko olla vapaamatkustajan kanssa yhdessä vielä tulevaisuudessakin, haluatko lapsia moisen miehen kanssa?
Vapauta itsesi tuosta työmaasta, tilanteesi tuskin tuosta paranee ja tekstistisi ihan huutaa sitä, että tarvitset tulla nähdyksi, kuulluksi, kohdatuksi.
Ja jonakin päivänä niin tapahtuukin, mutta ei nykyisessä suhteessasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan suhdetta parantaisi haasteelliset työtehtävät vähintään 40 h/vko, joku tavoitteellinen harrastus, esim. triathlon ja sitten vielä luppoajaksi ehkäpä jonkinlaista järjestötoimintaa.
Tai sitten ehkä proosakirjoittamisen perusteet?
Nämä vuodatukset tappavat yhteyden kotikärpäsiinkin. Jokainen tavu on täynnä tiivistynyttä vaatimusta ja tunnevajausta. Yksi ihminen ei millään pysty vastaamaan tähän määrään tarvitsevuutta.
Kyllä minulla on harrastuksia ja täyspäiväinen, kiinnostava työ, ihmissuhteet on kuitenkin ihmissuhteita, en koe että mikään määrä elämän täytettä poistaa suhteeni ongelmia, päin vastoin peittää ne ja tursuavat vielä isommin esiin, mitä ehkä nytkin on käynyt kaiken keskellä.
Vaatimuksistahan tämä koko kirjoitus kertoihin, olen samaa mieltä. En itse koe että tarvitsen miehen täyttämään kaikkia tarpeitani. Mikä kirjoituksessani kertoo liiallisesta vaativuudesta, jotta osaan itsekin huomioida sen jatkossa paremmin kun en sitä tiedosta?
Tärkeintä tässä on sinulle nyt miettiä ja ihan kirjoittaa ylös mitkä ovat asiat, joista ET ole valmist joustamaan.
Mitkä ovat sinulle tärkeitä parisuhteessa, puolisossa ja miten sinua kohdellaan.
Nämä ovat asioita, joista sinun ei myöskään tule joustaa vaan löytää kumppani, joka on kanssasi samalla aaltopituudella.
Tottakai mieti mikä on realistista.
Mutta mitä luin kirjoituksestasi niin itselleni tuli ainakin sellainen olotila... Että se ainoa vastaus mitä etsit tällä hetkellä on, että voitko erota kumppanistasi.
Joskus kannattaa miettiä onko oikeasti onnellinen suhteessa ja onko tämä oikeasti sellainen suhde mitä haluan. Ei parisuhteessa kummankaan kuulu muuttua, vaan kumppanien kuuluu auttaa toisiaan tulemaan paremmiksi versioiksi itsestään. Ei niin, että toinen saa olla ja tehdä ja toinen joutuu taipumaan ja joustamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap tiedostaa, että mies on vapaamatkustaja, joka ei ota toisen puheita kuuleviin korviinsakaan ja Ap kirjoittaa itsestään vähättelevästi (kuvailee puhumistaan höpöttelynä jne).
Tämä riittää Ap! Olet nyt tehnyt kaikkesi, enempään ei kukaan pysty ja jäämällä tuohon rikot vain itsesi.
Ymmärsin, että kyseessä on lapseton pari ja siinä tapauksessa eroaminen on vielä melko yksinkertainen asia.
Mieti Ap, haluatko olla vapaamatkustajan kanssa yhdessä vielä tulevaisuudessakin, haluatko lapsia moisen miehen kanssa?
Vapauta itsesi tuosta työmaasta, tilanteesi tuskin tuosta paranee ja tekstistisi ihan huutaa sitä, että tarvitset tulla nähdyksi, kuulluksi, kohdatuksi.
Ja jonakin päivänä niin tapahtuukin, mutta ei nykyisessä suhteessasi.
Tämä! Ap vaikuttaa fiksulta naiselta, joka osaa sanoittaa hyvin suhteen ongelmakohtia. Ja ne ongelmat tosiaan löytyvät lähinnä miehestä, muun muassa lupailee ja sitten rikkoo lupauksiaan joka väistämättä rikkoo luottamuksen. Paljon tyhjiä sanoja, vastuun kantaminen ja arvostus näkyisi miehen puolelta myös oikeina tekoina. Ap löytäisi kyllä paremmankin miehen, jos teillä on lapsi(a) niin ei yksinhuoltajan elämäkään kamalaa ole. Itseluottamusta ja tervettä itsekkyyttä nyt!
Eri
Vierailija kirjoitti:
Ap tiedostaa, että mies on vapaamatkustaja, joka ei ota toisen puheita kuuleviin korviinsakaan ja Ap kirjoittaa itsestään vähättelevästi (kuvailee puhumistaan höpöttelynä jne).
Tämä riittää Ap! Olet nyt tehnyt kaikkesi, enempään ei kukaan pysty ja jäämällä tuohon rikot vain itsesi.
Ymmärsin, että kyseessä on lapseton pari ja siinä tapauksessa eroaminen on vielä melko yksinkertainen asia.
Mieti Ap, haluatko olla vapaamatkustajan kanssa yhdessä vielä tulevaisuudessakin, haluatko lapsia moisen miehen kanssa?
Vapauta itsesi tuosta työmaasta, tilanteesi tuskin tuosta paranee ja tekstistisi ihan huutaa sitä, että tarvitset tulla nähdyksi, kuulluksi, kohdatuksi.
Ja jonakin päivänä niin tapahtuukin, mutta ei nykyisessä suhteessasi.
Tämä tuntuu jotenkin niin surulliselta ja ristiriitaiselta vaikkain jo tiedostetulta. Jokainen on kykenevä muuttumaan jos haluaa. En tarkoita että kaikista voisi tulla minun haluamiani tai täydellisiä, mutta tuosta vapaamatkustamisesta on vielä pitkä tie siihen, joten edes jossain määrin parantamaan asioita. Tuntuu myös niin ikävältä, ettei suhteemme ole ollut sen arvoinen, että mies olisi ollut valmis tekemään enemmän töitä jolloin kyseenalaistan koko rakkauden väliltämme, että oliko sitäkään sitten koskaan. Niin pitkälle on varmasti turhaa ajatella. Koen ettei ongelmamme ole ollenkaan toivottomia ja ylitsepääsemättömiä, mutta miehen suhtautuminen asioiden eteenpäin viemiseksi on. Asenteen muuttaminen kun on täysin itsestä kiinni, niin tuntuu niin turhalta miksi sanat eivät kohtaa tekojen kanssa ja se asenne ei välity konkretiaan asti. Ehkä sulattelen asiaa vielä hetken ja katson eteneekö asiat keskusteluilla tai ilman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, eiköhän tuo suhde ole nähty. Turha tuossa hakata päätään seinään.
Vierailija kirjoitti:
Tärkeintä tässä on sinulle nyt miettiä ja ihan kirjoittaa ylös mitkä ovat asiat, joista ET ole valmist joustamaan.
Mitkä ovat sinulle tärkeitä parisuhteessa, puolisossa ja miten sinua kohdellaan.
Nämä ovat asioita, joista sinun ei myöskään tule joustaa vaan löytää kumppani, joka on kanssasi samalla aaltopituudella.
Tottakai mieti mikä on realistista.
Mutta mitä luin kirjoituksestasi niin itselleni tuli ainakin sellainen olotila... Että se ainoa vastaus mitä etsit tällä hetkellä on, että voitko erota kumppanistasi.
Joskus kannattaa miettiä onko oikeasti onnellinen suhteessa ja onko tämä oikeasti sellainen suhde mitä haluan. Ei parisuhteessa kummankaan kuulu muuttua, vaan kumppanien kuuluu auttaa toisiaan tulemaan paremmiksi versioiksi itsestään. Ei niin, että toinen saa olla ja tehdä ja toinen joutuu taipumaan ja joustamaan.
Tämäkin saa miettimään, että olen 7v jaksanut tätä kaikkea, jopa silloin kuin asiat ovat olleet vieläkin huonommin, joten mikä estää jaksamasta toistakin seitsemää vuotta? Silläkin perustelen itselleni tässä asiassa roikkumisen. Joku on saanut minut jaksamaan, miksi en siis yhtäkkiä jaksaisi.
Ei tuossa edellisessä ajattelutavassa järkeä ole, mutta se jotenkin on saanut tässä roikkumaan. Varmaan joku tuo kohta yksinäisyyden pelkäämiskortin esiin. Senkin kannan olen huomioinut, enkä koe että kyse on siitä, kun eroakin ajatellessani mietin kaipaavani vain seesteisyyttä ja rauhaa, ja haluavani olla nimenomaan yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tiedostaa, että mies on vapaamatkustaja, joka ei ota toisen puheita kuuleviin korviinsakaan ja Ap kirjoittaa itsestään vähättelevästi (kuvailee puhumistaan höpöttelynä jne).
Tämä riittää Ap! Olet nyt tehnyt kaikkesi, enempään ei kukaan pysty ja jäämällä tuohon rikot vain itsesi.
Ymmärsin, että kyseessä on lapseton pari ja siinä tapauksessa eroaminen on vielä melko yksinkertainen asia.
Mieti Ap, haluatko olla vapaamatkustajan kanssa yhdessä vielä tulevaisuudessakin, haluatko lapsia moisen miehen kanssa?
Vapauta itsesi tuosta työmaasta, tilanteesi tuskin tuosta paranee ja tekstistisi ihan huutaa sitä, että tarvitset tulla nähdyksi, kuulluksi, kohdatuksi.
Ja jonakin päivänä niin tapahtuukin, mutta ei nykyisessä suhteessasi.Tämä tuntuu jotenkin niin surulliselta ja ristiriitaiselta vaikkain jo tiedostetulta. Jokainen on kykenevä muuttumaan jos haluaa. En tarkoita että kaikista voisi tulla minun haluamiani tai täydellisiä, mutta tuosta vapaamatkustamisesta on vielä pitkä tie siihen, joten edes jossain määrin parantamaan asioita. Tuntuu myös niin ikävältä, ettei suhteemme ole ollut sen arvoinen, että mies olisi ollut valmis tekemään enemmän töitä jolloin kyseenalaistan koko rakkauden väliltämme, että oliko sitäkään sitten koskaan. Niin pitkälle on varmasti turhaa ajatella. Koen ettei ongelmamme ole ollenkaan toivottomia ja ylitsepääsemättömiä, mutta miehen suhtautuminen asioiden eteenpäin viemiseksi on. Asenteen muuttaminen kun on täysin itsestä kiinni, niin tuntuu niin turhalta miksi sanat eivät kohtaa tekojen kanssa ja se asenne ei välity konkretiaan asti. Ehkä sulattelen asiaa vielä hetken ja katson eteneekö asiat keskusteluilla tai ilman.
Miksi parisuhteen vuoksi pitäisi haluta muuttua?
Suomalaisilla naisilla on taipumus joustaa ja muuttaa itseäänsä pitääkseen parisuhteen kunnossa, samalla pyytämättä tai vaatimatta mitään mieheltä. Tämä tulee yksinkertaisesti siitä, että kun olimme sodassa miehiä oli vähemmän kuin naisia, joten naisten tuli hyväksyä huonosti käyttäytyvät miehetkin jos halusi olla parisuhteessa.
Ja tälläistä kumartelua ja joustamista on sitten äidit opettaneet lapsilleen ja nämä omilleen ja ne vielä seuraavalle sukupolvelle.
Lopulta naiset sitten katkeroituvat vanhetessaan, kun eivät koskaan saa arvostusta ja sitä kohtelua mieheltä, mitä toivoisivat saavansa. Miehet taas ovat tottuneet siihen, ettei mitään tarvitse tehdä, eihän se nainen kuitenkaan lähde.
Ainoa tapa muuttaa oma tilanne on istuttaa puoliso alas ja keskustella asiasta. Jos olet tämän tehnyt eikä mikään ole muuttunut niin voit jo olettaa, ettei mikään muutu myöskään tulevaisuudessa. Nyt vain mietit haluatko jatkaa tuota suhdetta missä mikään ei muutu, vai olisiko aika erota.
Luin koko tarinan ajatuksen kanssa, ja olen taas entistä vakuuttuneempi siitä ikiaikaisesta tosiasiasta että naiset tekevät itse omasta elämästään vaikeaa ja kehittävät draamaa oman päänsä sisällä. Ja toiset naiset vahvistavat samaa sekopäisyyttä samanlaisilla aivoillaan. Kaikki yliajatellaan, spekuloidaan, väritetään ja dramatisoidaan.
Joku miesparka tästäkin sitten jossain vaiheessa kärsii.
Vierailija kirjoitti:
Luin koko tarinan ajatuksen kanssa, ja olen taas entistä vakuuttuneempi siitä ikiaikaisesta tosiasiasta että naiset tekevät itse omasta elämästään vaikeaa ja kehittävät draamaa oman päänsä sisällä. Ja toiset naiset vahvistavat samaa sekopäisyyttä samanlaisilla aivoillaan. Kaikki yliajatellaan, spekuloidaan, väritetään ja dramatisoidaan.
Joku miesparka tästäkin sitten jossain vaiheessa kärsii.
Me jo tiedämme, ettet sinä välitä lainkaan siitä onko puolisosi onnellinen vai ei.
Toista ei voi väkisin muuttaa. Mihin taas voi vaikuttaa, on oma toiminta. Hirveän moni keskittyy ongelmien noustessa siihen, mikä toisessa on vikana ja mitä toinen tekee väärin. Sen sijaan olisi hedelmällistä kääntyä omaan itseen ja tutkia sitä omaa toimintaa (ajatukset, tunteet, käyttäytyminen) eri tilanteissa. Vuorovaikutukseen tarvitaan vähintään kaksi, joten molemmat tuovat oman osansa siihen. Parisuhteen ydin on siinä, että osapuolet kokevat olevansa turvassa (tunnetasolla).
Tulkitsen tekstistä, että ap on yrittänyt kovasti ratkoa ongelmia, mikä kertoo siitä, että parisuhde on hänelle merkityksellinen ja tärkeä. Voi olla, että ap on myös jo hyvin väsynyt tilanteeseen. Jotenkin tuntuu myös siltä, että ap on hukannut omaa itseään tuon kaiken (ymmärrettävän) analysoinnin keskellä.
Lähtisin miettimään sitä, miten esim. tuon tarpeitani esille. Lähdenkö tilanteeseen omasta haavottuuvuudestani käsin (esim. kertoisin, miten tärkeää minulle olisi kuulla sinulta rakastavia sanoja, jotta kokisin olevani sinulle merkityksellinen ja tärkeä) vai kritisoinko toista siitä, ettei hän ikinä sano rakastavansa, jolloin toinen osapuoli voi kokea olevansa täysin epäonnistunut parisuhteessa. Ehkä toiselle voi tulla olo, että vaikka kuinka yritän, en riitä toiselle. Pettymyksen tuottaminen toiselle ja oman osaamattomuuden/kyvyttömyyden kohtaaminen voi olla hyvin kivuliasta. Tätä kipua saatetaan vältellä käpertymällä omaan kuoreen entisestään.
Miten reagoit/olet reagoinut, kun toinen kertoo omista tarpeistaan? Jotkut ihmiset eivät uskalla kertoa ajatuksistaan tms., jos pelkää toisen suuttumusta (suuttuminen voi johtaa riitaan ja riita voi johtaa toisen menettämiseen). Täten hiljaa oleminen on eräänlainen keino olla menettämättä yhteyttä toiseen (toki todella huono keino pitkällä tähtäimellä). Tärkeää olisi yrittää luoda turvallista tilaa vastapuolelle (vaatii omien kipukohtien työstämistä ja tunnesäätelykeinojen handlausta), mikä edesauttaa toisen avautumista (voi kestää!). Voi olla, että ihminen on oppinut työntämään omat tarpeensa ja tunteensa sivuun eikä näin ollen osaa tuoda niitä esille (ei edes tunnista niitä) ja vain mielessään sättii itseään siitä, miksi ajattelee tai tuntee näin.
Kun itse lähtee toimintaansa muuttamaan, voi seurata saako se aikaan muutosta myös toisessa. Tässä kohtaa se, kuka on parisuhteessa se valmiimpi osapuoli työstämään omia kipukohtiaan ja kykenevämpi itsereflektioon, ottaa vetovastuun. Itseään ei tule kuitenkaan väsyttää. Lopulta päädytään kysymykseen siitä, mitä itse tarvitsee parisuhteessa, mistä asioista ei kertakaikkiaan jousta ja mikäli muutosta ei vain tapahdu TAI toisen muutos on liian hidasta (täysin ok todeta tämä), voi varmemmalta pohjalta tehdä sen kivuliaan päätöksen päästä toisesta irti ja jatkaa omaa polkuaan eteenpäin. Toimimattomaan suhteeseen ei tule jäädä pelosta eikä minkään suhteen vuoksi tule menettää yhteyttä omaan itseen.
Vierailija kirjoitti:
Minusta aloittaja odottaa parisuhteelta liikoja. Mielestäni ei kannata analysoida noin paljon. Jos koko ajan pöyhii, moska nousee pintaan, niin sanoakseni. Iso osa miehistä on itsekkäistä, ei sosiaalisesti kovinkaan hienovaraisia. Naisen kannattaa panostaa omiin naisystäviin, harrastuksiin, kivaan ammattiin. Sanalla sanoen, hankkia elämä. Siinä sivussa on kiva, kun on könsikäs, joka kolaa lumet, vaihtaa renkaat ja kiinnittää lamput. Ja johon joskus voi nojata telkkaa katsoessa.
Torista tuli hankittua lumilinko. Äärimmäisen naisystävällinen. Renkaat vaihdatan liikkeessä. Lampun opin vaihtamaan jo lapsena kiitos äitini jolla ei ollut miestuttavia. Jonkun piti nekin vaihtaa.
Könsikkääseen nojautuminen.. 2000e arvoinen miesnukke ajaa asiansa.
Alue: Aihe vapaa
Missä niin sanoin? En itse muista aina kaikkea, mutta jos saisi suoran lainauksen se voisi auttaa.
ap