Sinä joka viihdyt yksin, miksi?

Koska ihmiset (etenkin oman sukupuoleni edustajat: naiset) juoruilevat, puhuvat selän takana eivätkä kykene olemaan aitoja itsejään vaan esimerkiksi kommunikoivat rivien väleillä tai lisäävät rivien välejä toisten riveihin - vaikkei niitä olisi.

Koen, että on hirvittävän uuvuttavaa olla tuollaisten ihmisten kanssa 

En myöskään jaksa suomalaistyypillistä vapaa-ajan viettoa. En käytä juurikaan alkoholia ja siksi ystäväpiirini on suppea. Jos juon, niin se noin yksi lasillinen viiniä, jos sitäkään. Koen, etten tarvitse enempää. En osaa ajatella, että hauskan pitäminen = kännäämistä

Kaipaan myös sellaist vuorovaikutust enemmän missä ihmiset puhuvat avoimesti omista asioistaan. Erityisen ihanaa on kuulla missä tai mistä asiasta elämässään joku iloitsee. On ihanaa nähdä niitä hetkiä ja olla toisen puolesta onnellinen. Niistä aina oppii. Saa negatiivistakin puhua ilman muuta, mutta jos alkaa levy soittamaan koko ajan samaa raitaa eikä ihminen tee mitään tilanteelleen, niin en vaan jaksa.

En myöskään kaipaa kavereita siihen, että saisin järjestää tunteitani puhumalla niistä toisen kanssa tai pyytää toisilta näkemystä siihen miten minun pitäisi joku valinta elämässäni tehdä tai ottaa huomioon. Osaan itse selvittää tunteeni, hoitaa asiani ja löytää näkökulmat. En siis jaksa yhtään sellaisia tuntien tai viikkojen märinäkohtauksia. Vaikkapa siitä miten tyhmä se ja se naapuri on, kun haluaa kieltää parveketupakoinnin, että mikä sitä vaivaa (kysy siltä naapurilta itseltään). Tai että miten tyhmää, kun se ja se työkaveri ei koskaan vuoron päätteksi siivoa työpistettään (sano asiasta sille työkaverille, älä maalita häntä muille). Ymmärrän, jos sen mainitsee krran, mutta jos samaa aihetta mätetään koko ajan, niin minulle tulee tunne siitä, että kaikki elämä pakenee ruumiistani.

Miesten kanssa on paljon helpompi olla, mutta ongelmaksi täällä suomessa muodostuu se, että avoimuuteni ja aitouteni tulkitaan helposti romanttiseksi kiinnostuksesi. Onneksi ei aina.

Ja kun ihan muutenkin vain nautin yksinolosta, nautin hiljaisuudestakin. En koe hiljaisuudessa uhkaavaa tai negatiivista. Monet sitten kokevat sen toisin ja alkavat pelätä, että "sanoinko jotain tyhmää" "tuo ei tykkääkään minusta" "noloa, miksi minä sanoin noin, nyt kaikki hiljeni!" jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin yksin viihtyvät puhuvat kuinka muut ärsyttävät, pitää olla kiinnostavaa keskustelua.. No, kerran juttelin "yksin viihtyvän" kanssa (itse sanoi että viihtyy yksin) eikä hän osannut jutella mistään. Ei tähtitieteestä, historiasta, kulttuurista, edes viihteestä tai small talkista... Pöydässäkään ei pöytätapoja, eikä ollut mitenkään hillitty tai kohtelias, tungettelevia kysymyksiäkin tuli välillä. Eikä edes puhunut tiukasti asiasta vaan meni helposti tyhjänpäiväisyyksiin, kysyi välillä samoja asioita uudestaan...

Hassua, miten tuollainen voi ylenkatsoa muita ja kokea että häntä tulee viihdyttää.

Hassua kuinka yleistät yhden kokemuksen perusteella. Kuinka tyhmä oletkaan!

Minä viihdyn hyvin yksin, mutta olen hyvin haluttua seuraa. Tänäkin viikonloppuna olisi kolmet pikkujoulubileet joihin minua kutsuttiin, kerroin olevani lapsenvahtina, en ole, mutta en jaksanut inttää enempää.

Minulla on paljon kavereita, mutta pidämme harvakseen yhteyttä, he tietävät tarpeeni ja kunnioittavat niitä ja jos he tarvitsevat apua tai seuraa, minä joustan ja menen seuraksi.

Olen eri, enkä näe tuossa aiemmassa kommentissa yleistystä. Täällä tosiaan moni on puhunut kuinka muut ihmiset eivät osaa keskustella heitä kiinnostavista aiheista joten ovat mieluummin yksin. Tässä sitten joku kertoi yhden kokemuksen tällaisesta ihmisestä, joka ilmeisesti on mieluummin yksin koska muut ovat epäkiinnostavia. Minulla on myös vähän samanlaisia kokemuksia. Toki tiedän myös että kaikki yksinviihtyvät eivät pidä muita epäkiinnostavina ja saattavat myös itse olla hyvinkin kiinnostavia. Tätä ei nähdäkseni aiempi kirjoittajakaan kyseenalaistanut.

Itsekin olen yksinviihtyvä ja tiedostan, että minullakaan ei ole tällä hetkellä hirveästi annettavaa keskusteluihin kun en käy juuri missään eikä minulle tapahdu paljon mitään. Nuorempana olin kiinnostunut kaikesta mutta nykyään se on vain ajatuksen tasolla. Käytännössä päiväni menevät töiden, kotihommien ja liikunnan parissa. En jaksa enää tutkia ja pohtia asioita. Olen tylsä. Monia muita ihmisiä pidän kiinnostavina mutta sosiaalinen kanssakäyminen kuormittaa. Ja koska itselläni ei olisi kiinnostaville ihmisille tosiaan mitään annettavaakaan, niin on ihan onni että viihdyn yksin :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa ihmisistä on hirvittävän epäkiinnostavia eivätkä ole yhtään kiinnostuneita ympäröivästä maailmasta. Itseä ei voisi vähempää kiinnostaa jonkun julkkiksen kännitoilailut niin eipä sitten kiinnosta sellaisesta kiinnostunut ihminenkään. Mieluummin luen lisää itseäni kiinnostavia uutisia netistä omassa kodissani ja sitten asiaan liittyvällä keskustelupalstalla keskustelen niistä muiden kiinnostuneiden kanssa.

Jos kykenet sujuvasti keskustelemaan tektonisten laattojen liikkeiden vaikutuksesta siihen miksi Etelä-Amerikassa on kettuja, tai tiedät mikä musta kappale on astronomiassa ja miksi teoreettinen valkoinen kappale olisi uskomattoman eksoottinen havainto, tai ymmärrät miten kokonaan vedenalainen mannerlaatta on mahdollinen ja olisit kiinnostunut tietämään missä sellainen sijaitsee, tai miksi tasalämpöinen kasvi ei ole ollenkaan mahdoton konsepti, voisit olla minua kiinnostava ihminen. Jos nuo asiat kuulostavat sinusta epäkiinnostavilta, olet minulle epäkiinnostava ihminen.

Ihmiset eivät yleensä ottaen ole hirveän kiinnostavia yksilöinä, joten viihdyn yksin. Näen ystäviäni vähintään kerran viikossa, viestitellään päivittäin toki, se riittää minulle.

En oikein edes ymmärrä miten joku ei voisi viihtyä yksin. Mitä sellainen ihminen tekee väärin kun tylsistyy ilman toisten ihmisten seuraa?

Jos näet useampaa ystävää vähintään kerran viikossa ja viestittelet päivittäin, oletko edes yksin viihtyvä? Minulla on sama tilanne, ja koen olevani ihan sosiaalinen. En silti 24/7 tarvitse muiden seuraa. Työt, päivittäinen yhteydenpito ja muutama tapaamiskerta viikossa riittää.

Kun koronarajoitukset tuli päälle, en nähnyt naamasta naamaan kuin ruokakaupan kassaa kolmeen kuukauteen. Viestittelin toki lähipiirin kanssa silloinkin, mutta en mitenkään kärsinyt yksin olemisesta. Jos tarkoittaisit että en edes viestittelisi muille niin jossain vaiheessa varmasti törmäisin johonkin niin mielenkiintoiseen asiaan että tulisi hirveä mielihalu pistää tekstaria tai Discord viestiä kaverille että hei tiesitkö tällaisesta, mutta mielestäni viestittely ei ole kuitenkaan sama asia kuin toisen seurassa oleminen, mitä ketjun kysymyksellä tarkoitettaneen.

Asun yksin, joten jos viikon 168:sta tunnista vietän 163 yksin, eli olen 97% ajasta ilman toisten ihmisten seuraa, enkä tunne oloani yksinäiseksi, sanoisin että se vastaa yksin viihtymisen määritelmää.

vittuakos se muille kuuluu, jos joku haluaa olla yksin.

Ihmisten seura on välillä kivaa, mutta tavattoman väsyttävää. Nautin hyvistä keskusteluista, mutta jo ihan lähityöpäivän jälkeen palautumiseen voi mennä pari päivää. En myöskään ole kovin kiinnostunut siitä, mitä muut ajattelevat tekemisistäni, enkä ole koskaan seurannut julkkiksia, koulun suosittuja tyyppejä tai muita vastaavia henkilöitä. Minulta puuttuu miellyttämisenhalu lähes kokonaan, minkä oikeasti koen parisuhteessa vähän ongelmana, koska saatan ihan vahingossa ja tarkoittamatta jyrätä puolison, vaikka aidosti haluaisin kuunnella myös hänen mielipiteensä. Tykkään puuhailla asioita itsekseni, enkä kaipaa muita mukaan shoppailemaan, matkoille tai muuhun vastaavaan tekemiseen.

Minulla on paljon kavereita ja monta hyvää ystävää, mutta en välttämättä näe heitä kuin muutaman kerran vuodessa. Pidän juhlien järjestämisestä, mutta niidenkin jälkeen olen pitkään ihan poikki. Eli koen olevani sosiaalinen introvertti, joka tarvitsee todella paljon omaa aikaa akkujen lataamiseen, en mikään ihmisvihaaja. Onneksi ystävät ovat samanlaisia. En missään tapauksessa jaksaisi viestitellä kenenkään kanssa edes joka viikko, kerran kuussa tai muutaman kerran vuodessa per henkilö riittää hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin yksin viihtyvät puhuvat kuinka muut ärsyttävät, pitää olla kiinnostavaa keskustelua.. No, kerran juttelin "yksin viihtyvän" kanssa (itse sanoi että viihtyy yksin) eikä hän osannut jutella mistään. Ei tähtitieteestä, historiasta, kulttuurista, edes viihteestä tai small talkista... Pöydässäkään ei pöytätapoja, eikä ollut mitenkään hillitty tai kohtelias, tungettelevia kysymyksiäkin tuli välillä. Eikä edes puhunut tiukasti asiasta vaan meni helposti tyhjänpäiväisyyksiin, kysyi välillä samoja asioita uudestaan...

Hassua, miten tuollainen voi ylenkatsoa muita ja kokea että häntä tulee viihdyttää.

Kumma tuo oletus näillä seurallisilla ihmisillä, että yksin viihtyvät haluaisivat muiden viihdyttävän heitä. Ainakaan itse en halua. Useimpien ihmisten kohdalla olisi parempikin, jos osaisivat olla hiljaa. 

Juuri sinunlaistesi ihmisten takia hän varmaan kokikin viihtyvänsä yksin. Ettei olisi jotain vihjannutkin, kun sinulle oli asiasta kertonut...?

Täällä kaikki ovat puhuneet, kuinka muiden seuraa ei jaksa kun eivät ole tarpeeksi hauskoja, osaavia, älykkäitä tai kiinnostavia. Mutta kokemuksen mukaan moni yksin viihtyvä on ollut itse uusavuton, yleissivistys heikkoa, ei edes hillitty ja kohtelias vaan tavoissaan hyvin kömpelö jne.. Logged in-sarjassakin näitä vähän näki.

Eikä kaikki edes ole hiljaisia. Yhden sellaisenkin yksin viihtyvän tunnen, joka hölöttää tavatessa KOKO AJAN tyhjää, vaikka yleensä elää mökissään kuin erakko... Ihmettelen vaan miten se edes jaksaa omaa seuraansa?

Mutta eivät kaikki ja osa yksin viihtyvistä on ihan hyvää ja älykästä seuraa tietenkin. Heiltä tuollainen yksin viihtyminen on vähän ylimielistä, mutta ei niin outo juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin yksin viihtyvät puhuvat kuinka muut ärsyttävät, pitää olla kiinnostavaa keskustelua.. No, kerran juttelin "yksin viihtyvän" kanssa (itse sanoi että viihtyy yksin) eikä hän osannut jutella mistään. Ei tähtitieteestä, historiasta, kulttuurista, edes viihteestä tai small talkista... Pöydässäkään ei pöytätapoja, eikä ollut mitenkään hillitty tai kohtelias, tungettelevia kysymyksiäkin tuli välillä. Eikä edes puhunut tiukasti asiasta vaan meni helposti tyhjänpäiväisyyksiin, kysyi välillä samoja asioita uudestaan...

Hassua, miten tuollainen voi ylenkatsoa muita ja kokea että häntä tulee viihdyttää.

Kumma tuo oletus näillä seurallisilla ihmisillä, että yksin viihtyvät haluaisivat muiden viihdyttävän heitä. Ainakaan itse en halua. Useimpien ihmisten kohdalla olisi parempikin, jos osaisivat olla hiljaa. 

Juuri sinunlaistesi ihmisten takia hän varmaan kokikin viihtyvänsä yksin. Ettei olisi jotain vihjannutkin, kun sinulle oli asiasta kertonut...?

Jep. Ja lisäksi hän ei voi tietää osasiko hän puhua näistä aiheista. Ei vaan ollut tarvetta tuoda ilmi. Tämän takia itsekin viihdyn yksin. En koe tarvetta jakaa asioita kenenkään kanssa.

Mahdollista tuokin. Olen joskus kohdannut keskustelukumppanin, jolle keskusteleminen oli käytännössä tieteellisten faktojen vaihtamista, jonkinlaista valistamista jopa, ja tietenkin aiheet olivat hänen omalta osaamisalaltaan. Sellaiseen keskusteluun minulla ei ole mitään annettavaa. Jos tuokin kommentoija on jostain tähtitieteestä halunnut keskustella, niin kuinka monella muulla kuin alaan perehtyneillä on siihen oikeasti olisi jotain sanottavaa? Halunnut vaan päästä pätemään eikä suinkaan saada aikaan tasapuolista keskustelutilannetta. 

Viihdyn ihmisten seurassa ja kaipaan sosiaalista kanssakäymistä. Tosin mieluummin kahden kesken tai muutaman hengen ryhmässä, sillä meluisat ympäristöt ja suuremmat ihmisjoukot imevät energiat. Toisinaan kaipaan myös hiljaista aikaa,  enkä välttämättä jaksa keskustella. Silloin kutsuvin sosiaalisen kanssakäymisen muoto olisi kainalossa pötköttely ja leffan katsominen. Joka on kuitenkin kutsuvampi vaihtoehto, kuin leffamaratoni ilman seuraa.

Taivun siis introversion suuntaan. Usein huomaan olevani osallisena keskusteluja, jotka pyörivät pitkälti teemoissa: mitä olet tehnyt ja mitä olet syönyt. Samoin millainen sää on jne. Kehonkieli taasen ei varsinaisesti valota persoonallisuutta, saatika ajatus-ja tunnemaailmaa. Toisaalta tietyt kokemukset elämässä ovat vaikuttaneet siinä määrin maailmankuvaan, ettei kovin monelta välttämättä löydy samaistumispintaa. Tiettyjen teemojen suhteen koen voimakkaasti erillisyyttä ja myös sitä että tietyistä asioista vaikeneminen on parempi vaihtoehto, kuin avoimesti keskusteleminen. Samalla kokemus erilaiseksi leimaamisesta, on tuonut arkuuden osallistua tai hakeutua sosiaalisiin tilanteisiin samassa määrin, kuin aiemmin.

Viihdyn siis seurassa ja ihmiset kiinnostavat, mutta harvan seurassa koen olevani rentoutunut ja hyväksytty sellaisena, kuin olen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin yksin viihtyvät puhuvat kuinka muut ärsyttävät, pitää olla kiinnostavaa keskustelua.. No, kerran juttelin "yksin viihtyvän" kanssa (itse sanoi että viihtyy yksin) eikä hän osannut jutella mistään. Ei tähtitieteestä, historiasta, kulttuurista, edes viihteestä tai small talkista... Pöydässäkään ei pöytätapoja, eikä ollut mitenkään hillitty tai kohtelias, tungettelevia kysymyksiäkin tuli välillä. Eikä edes puhunut tiukasti asiasta vaan meni helposti tyhjänpäiväisyyksiin, kysyi välillä samoja asioita uudestaan...

Hassua, miten tuollainen voi ylenkatsoa muita ja kokea että häntä tulee viihdyttää.

Kumma tuo oletus näillä seurallisilla ihmisillä, että yksin viihtyvät haluaisivat muiden viihdyttävän heitä. Ainakaan itse en halua. Useimpien ihmisten kohdalla olisi parempikin, jos osaisivat olla hiljaa. 

Juuri sinunlaistesi ihmisten takia hän varmaan kokikin viihtyvänsä yksin. Ettei olisi jotain vihjannutkin, kun sinulle oli asiasta kertonut...?

Täällä kaikki ovat puhuneet, kuinka muiden seuraa ei jaksa kun eivät ole tarpeeksi hauskoja, osaavia, älykkäitä tai kiinnostavia. Mutta kokemuksen mukaan moni yksin viihtyvä on ollut itse uusavuton, yleissivistys heikkoa, ei edes hillitty ja kohtelias vaan tavoissaan hyvin kömpelö jne.. Logged in-sarjassakin näitä vähän näki.

Eikä kaikki edes ole hiljaisia. Yhden sellaisenkin yksin viihtyvän tunnen, joka hölöttää tavatessa KOKO AJAN tyhjää, vaikka yleensä elää mökissään kuin erakko... Ihmettelen vaan miten se edes jaksaa omaa seuraansa?

Mutta eivät kaikki ja osa yksin viihtyvistä on ihan hyvää ja älykästä seuraa tietenkin. Heiltä tuollainen yksin viihtyminen on vähän ylimielistä, mutta ei niin outo juttu.

Tekstistäsi päätellen sinulla ei tietenkään ole ennakkoluuloja ja olet yksin viihtyvien yläpuolella.

Minusta ihmiset, jotka kehuu olevansa todella sosiaalisia ja pitävänsä ihmisistä varauksetta ovat vähän naiveja ja hölmöjä. Ainakaan heillä ei ole kovin syvää katsetta ihmisyyteen, toisten luonteeseen, todellisiin motiiveihin jne. Ihmiset voi karkeasti jakaa kolmeen kategoriaan:

1. Harmittomat, pinnalliset tuttavuudet. Näiden kanssa tulee juteltua niitä näitä, ihan kivaa pintapuolista keskustelua joskus, turha odottaa pystyvänsä keskustelemaan mistään vaikeasta heidän kanssaan, tai saavansa tukea hankalassa tilanteessa.

2. Fiksut, syvälliset ihmiset, joilla on näkemystä maailmasta, vahva luonne ja heidän kanssaan voi käydä kaikenlaisia keskusteluja ja he rikastuttavat muiden elämää ihan vain läsnäolollaan siinä.

3. Myrkylliset ihmiset. Nämä on niitä lieroja, jotka ui lähelle imartelulla, kehuilla, palveluksilla, vain jotta voivat myöhemmin iskeä puukon selkään, käyttää hyväksi, tai juoruta asioistasi pitkin kylää.

Valitettavasti kakkoskohdan ihmisiä on kaikista vähiten ja niitä on vaikea löytää!

En ole luonteeltani seurallinen. Viihdyn yksin ja oman puolison kanssa, mutta vieraitten ja sukulaisten seurassa olen varautunut, en pysty olla rento, vaan stressaannun ja saan siitä päänsäryn. Jos joku käy meillä, niin odotan vaan että lähtisi pois, jotta pääsisin rentoutumaan. Pyrin kuitenkin olla kohtelias ja peittämään tuntemukseni, se ei välttämättä näy minusta ulospäin.

Asuisin mieluiten erakkona kaukana korvessa koiran ja kissojen kanssa, josta kuitenkin olisi kulkuyhteydet yms, mutta mies ei sellaseen suostu.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa ihmisistä on hirvittävän epäkiinnostavia eivätkä ole yhtään kiinnostuneita ympäröivästä maailmasta. Itseä ei voisi vähempää kiinnostaa jonkun julkkiksen kännitoilailut niin eipä sitten kiinnosta sellaisesta kiinnostunut ihminenkään. Mieluummin luen lisää itseäni kiinnostavia uutisia netistä omassa kodissani ja sitten asiaan liittyvällä keskustelupalstalla keskustelen niistä muiden kiinnostuneiden kanssa.

Jos kykenet sujuvasti keskustelemaan tektonisten laattojen liikkeiden vaikutuksesta siihen miksi Etelä-Amerikassa on kettuja, tai tiedät mikä musta kappale on astronomiassa ja miksi teoreettinen valkoinen kappale olisi uskomattoman eksoottinen havainto, tai ymmärrät miten kokonaan vedenalainen mannerlaatta on mahdollinen ja olisit kiinnostunut tietämään missä sellainen sijaitsee, tai miksi tasalämpöinen kasvi ei ole ollenkaan mahdoton konsepti, voisit olla minua kiinnostava ihminen. Jos nuo asiat kuulostavat sinusta epäkiinnostavilta, olet minulle epäkiinnostava ihminen.

Ihmiset eivät yleensä ottaen ole hirveän kiinnostavia yksilöinä, joten viihdyn yksin. Näen ystäviäni vähintään kerran viikossa, viestitellään päivittäin toki, se riittää minulle.

En oikein edes ymmärrä miten joku ei voisi viihtyä yksin. Mitä sellainen ihminen tekee väärin kun tylsistyy ilman toisten ihmisten seuraa?

Hirveän pitkä vuodatus miten epäkiinnostavia ihmiset ovat ja miten hyvin viihtyy yksin. Kuitenkin tarvitsee huomattavasti enemmän seuraa kuin useimmat tavalliset introvertit ja vielä päivittäistä yhteydenpitoakin. Huh huh...

Jos tekee esimerkiksi päiväretkiä luontoon,

niin saa rauhassa määrätä

oman kävelytahtinsa ja pitää evästauon

milloin lystää. Luonnossa ei muutenkaan

tunnu yksinäiseltä, vaan rauha valtaa mielen.

Vierailija kirjoitti:

Koska ihmiset (etenkin oman sukupuoleni edustajat: naiset) juoruilevat, puhuvat selän takana eivätkä kykene olemaan aitoja itsejään vaan esimerkiksi kommunikoivat rivien väleillä tai lisäävät rivien välejä toisten riveihin - vaikkei niitä olisi.

Koen, että on hirvittävän uuvuttavaa olla tuollaisten ihmisten kanssa 

En myöskään jaksa suomalaistyypillistä vapaa-ajan viettoa. En käytä juurikaan alkoholia ja siksi ystäväpiirini on suppea. Jos juon, niin se noin yksi lasillinen viiniä, jos sitäkään. Koen, etten tarvitse enempää. En osaa ajatella, että hauskan pitäminen = kännäämistä

Kaipaan myös sellaist vuorovaikutust enemmän missä ihmiset puhuvat avoimesti omista asioistaan. Erityisen ihanaa on kuulla missä tai mistä asiasta elämässään joku iloitsee. On ihanaa nähdä niitä hetkiä ja olla toisen puolesta onnellinen. Niistä aina oppii. Saa negatiivistakin puhua ilman muuta, mutta jos alkaa levy soittamaan koko ajan samaa raitaa eikä ihminen tee mitään tilanteelleen, niin en vaan jaksa.

En myöskään kaipaa kavereita siihen, että saisin järjestää tunteitani puhumalla niistä toisen kanssa tai pyytää toisilta näkemystä siihen miten minun pitäisi joku valinta elämässäni tehdä tai ottaa huomioon. Osaan itse selvittää tunteeni, hoitaa asiani ja löytää näkökulmat. En siis jaksa yhtään sellaisia tuntien tai viikkojen märinäkohtauksia. Vaikkapa siitä miten tyhmä se ja se naapuri on, kun haluaa kieltää parveketupakoinnin, että mikä sitä vaivaa (kysy siltä naapurilta itseltään). Tai että miten tyhmää, kun se ja se työkaveri ei koskaan vuoron päätteksi siivoa työpistettään (sano asiasta sille työkaverille, älä maalita häntä muille). Ymmärrän, jos sen mainitsee krran, mutta jos samaa aihetta mätetään koko ajan, niin minulle tulee tunne siitä, että kaikki elämä pakenee ruumiistani.

Miesten kanssa on paljon helpompi olla, mutta ongelmaksi täällä suomessa muodostuu se, että avoimuuteni ja aitouteni tulkitaan helposti romanttiseksi kiinnostuksesi. Onneksi ei aina.

Ja kun ihan muutenkin vain nautin yksinolosta, nautin hiljaisuudestakin. En koe hiljaisuudessa uhkaavaa tai negatiivista. Monet sitten kokevat sen toisin ja alkavat pelätä, että "sanoinko jotain tyhmää" "tuo ei tykkääkään minusta" "noloa, miksi minä sanoin noin, nyt kaikki hiljeni!" jne.

 

Tämä voisi hyvin olla oman sukulaiseni kirjoittama. Hänestä voisin sanoa, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Hän on jostain saanut käsityksen että kaikki naiset juoruavat yms yms. Naisten seurassa hän on tyly ja hiljainen, mutta kun joku mies tulee paikalle, hän herää eloon ja alkaa keskustella. Hän ei näytä edes huomaavan miesten juoruamista, ainakaan se ei häntä haittaa.

Olen usein sanonut hänelle, että kannattaa lähestyä ihmisiä avoimin mielin. Jos joku juoruaa, voi tuoda itse jonkun kiinnostavamman keskustelunaiheen pöytään tai sitten totta kai voi etsiä kiinnostavamman keskustelukumppanin. Ei kuitenkaan kannata puolta ihmiskunnasta tuomita epäaidoiksi. Jos itse todella olet aito ja avoin, varmasti naisetkin arvostavat sinua ja löydät kiinnostavaa keskusteluseuraa heistäkin. Siis jos et anna omien stereotypioidesi rajoittaa kanssakäymistäsi.

Yksin ei tarvitse ottaa huomioon ketään. Voi olla ja tehdä tai olla tekemättä mitä huvittaa.

Välillä on ihan piristävää vaikka kahvitella muiden kanssa mutta ihan hyvin voin juoda kahvia yksinäni.

Öööhh, kai vaan viihdyn yksin niin hyvin?? :D Siis tykkään just tutkia asioita ja netin kautta se on todella helppoa ja vaivatonta, siksi viihdyn esim netissä... Tykkään mukavista, ystävällisistä ihmisistä, mutta harvoin kohtaan sellasia, oon itse aika avoin jne, ja kaipaisin sellasta myös muilta, mutta en vaan usein kohtaa semmosia ihmisiä.... Lisäksi naiset välillä karsastaanut mua, ehkä naisellisuuden, herkkyyden ja ulkonäön vuoksi sekä aitouden, emt, ja no miehet nyt haluaa mitä haluaa.... Ja jengit ei oikein oo mun juttu usein, tai ehkä joku lämminhenkinen porukka, mutta liian usein ollessani ihmisten kesken huomaan kaikenlaista selkäänpuukotusta sun muuta joka ei saa mua väkisin hakeutumaan osaksi sitä porukkaa.....

Oon sellanen luonnonlapsi, vissiin harvoin samalla aaltopituudella suomalaisten kanssa. Lisäksi oon alkujännittäjä, eli jännitän uusia tilanteita, ja ehkä yksi miljoonasta olisi valmis tekemään juuri mitään sen eteen että pääsee muhun tutustumaan.... Joten sitte on oltava yksin, jos itse  ei väkisin yritä tutustua.

Väitän että lähi-idässä ihminen on onnellisimmillaan, joku saudi-arabia tai qatar on maita joissa olisin onnellinen. Siellä on hyvä elintaso ja meno vaikuttaa muutenkin hyvälle vaikka ikävää se on että siellä orjia käytetään mutta ei se haittaa mua.

Suomessa en ole onnellinen koska liian kallis maa eikä palkalla oikein elä,  ankea ilmapiiri, tyhmät ihmiset, tyhmät päättäjät sekä yhteiskunnan toiminnoissa on liikaa tyhmiä ihmisiä mukana.

Pois en ole muuttamassa koska loppujen lopuksi ei kinostele asia niin paljon, tyydyn vähään ja masentuneena sekä yksinäisenä kuolen pois jossakin vaiheessa :D

M30

Niin siis, eihän kukaan voi oikeasti olettaa, että muiden ihmisten velvollisuus on jotenkin "viihdyttää" itseä. Kyllä ihmissuhteet on kahden kauppaa ja molemmilla osapuolilla tulee olla mukavaa.

 Miksi ei saisi viihtyä yksin? Onko se jokin uhka ihmisille jotka ovat riippuvaisia sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Keskittymiskykyni on huomattavasti parempi silloin, kun olen yksin.