Kymmenen vuoden päästä Suomi on aiempaa monikulttuurisempi arvioivat asiantuntijat.
Kommentit (40)
Kunhan saadaan töihin tulijat ja oppimaan suomea.
Entäs mitä tehdään niille, joiden kohdalla integraatio on jo epäonnistunut? Ei voida enää laittaa leimaa persuksiin ja takas kotimaahansa?
Kyseinen ideologia on kuin pyöreä neliö. Siihen on sisäänrakennettu paradoksi että se ei voi toimia edes teoriassa eikä toimi teoriassa eikä käytännössä. Missään päin maailmaa kyseinen ideologia ei ole toiminut eikä tule toimimaan.
Onneksi olen jo eläkkeellä silloin. Muutan Filippiineille (kristitty valtio), luojan kiitos.
On ne tutkijat viisaita, kun ennustavat idioluution lisääntyvän.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi olen jo eläkkeellä silloin. Muutan Filippiineille (kristitty valtio), luojan kiitos.
Itse muutan vähintään johonkin maaseudulle, jossa perhe on turvassa rikkaudelta ja kaupunkien turvattomuudelta. Ja tietenkin siltä pahimmalta eli tuolta ideologialta joka on pahuuden ilmentymä ja naiivi ja sairas
Toki. Ja suomalaisuus unohdettu koska se on niin nolo juttu. Pitää olla eurooppalainen eikä maalaistollukka.
T. Ylpeä maalaistollukka
Kansan vihollinen Yle julkaisee tällaista tietenkin juuri itsenäisyyspäivänä
Vierailija kirjoitti:
Kansan vihollinen Yle julkaisee tällaista tietenkin juuri itsenäisyyspäivänä
Tottakai juuri tänään, 100 % suunniteltu juttu.
Laatu EI määrä. Seis muslimien maahantuonnille.
Siis vielä pari vuotta sitten media sanoi, että väestönvaihto on salaliittoteoria? Nyt se mainostaa ja hehkuttaa sitä avoimesti?
Katujengejä, m_rhia, r_iskauksia, rikoksia. Mikä olikaan se yhteinen nimittäjä?
Vierailija kirjoitti:
Kansan vihollinen Yle julkaisee tällaista tietenkin juuri itsenäisyyspäivänä
Meinasin juuri sanoa samaa. Oksettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Kunhan saadaan töihin tulijat ja oppimaan suomea.
Eivät he opi, koska eivät voi harjoitella. Heti jos jollain on hiukan ulkomainen korostus, suomalaiset alkavat puhua englantia. Opi nyt sitten siinä kieltä!
Vierailija kirjoitti:
Kunhan saadaan töihin tulijat ja oppimaan suomea.
Vain osa heistä haluaa oppia kielen ja saada täältä töitä ja sit on taas se toinen ääripää, jotka mielummin ottavat asemastaan kaiken hyödyn ja päättävät alkaa kielitaidottomiksi huumekauppiaiksi.
Viitteitä tulevaisuuden Suomesta ollaankin jo saatu tonnitolkulla ihQujen katuryöstöjen muodossa. Vihervasut lienevät tyytyväisiä kehityksestä.
Vierailija kirjoitti:
Siis vielä pari vuotta sitten media sanoi, että väestönvaihto on salaliittoteoria? Nyt se mainostaa ja hehkuttaa sitä avoimesti?
Tarkoitatko
1) Joku jossain suunnittelee ja ohjaa muutosta
Vai)
2) Muutos tapahtuu omalla painollaan
Nämä ovat eri asioita.
Suomalaiset taistelee vastaan synnytystalkoolla. Nyt ei muutaku peitto heilumaan.
Monimuotoisuudessa on vahvuus!