Mies pahoitti mieleni ja siitä nousi hirveä riita

Vierailija kirjoitti:

Ei syntynyt hirveää riitaa mutta väsyin vanhaan naiseen jonka kanssa viikolla kävelin joinakin päivinä ja jopa kävimme samalla liikunta tunilla. Tasan 3kk jaksoin kunella kun hän puheissa arvosteli muita,naisten kokoa liikunta tuntejen tai henkilöä jonka kanssa liikuntatunnin jälkeen juoruili kadulla.Minua ei kinnosta toisista ihmisitä puheet,ei hyvät ei pahat.Ovat tuntemattomia minulle.Hyvä hän ei tosin kenestäkään ihmisestä puhunut.Ylensä en pidä juoruilusta.Hän myös aina piikitti minua.Hänelläkai niin paha olo? Minulle riitti!En ole kenekään roskalaatikko.On oman arvon tunton.

Selvä homma. Mutta miten tää liittyy ap:n keissiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapahtui siis eilen illalla ja jatkuu nyt tänään. Tämä tilanne on eskaloitunut koomiseksi.

Kysyin tänään aamulla, että nukkuiko hän hyvin ja että onko hänellä jotain mielen päällä. Siitä pari tuntia myöhemmin tokaisin, että eipä ole vieläkään tullut kunnollista anteeksipyyntöä eikä hän ole puolella sanallakaan kysynyt minun tunteistani mitään. Selittää, että miten hän kokee tilanteen ja mikä hänen näkemyksensä on. Kysyin, että onko hänellä olemassa konseptia, jossa keskittyisi jonkun toisen tunteisiin ja tarpeisiin omiensa sijaan. Tuijotti aivan tollona ja silmien takana pyöri tyhjää.

Mies on jo kyllästynyt ja haluaisi että tilanne loppuu (niin minäkin, mutta nyt en luovuta). On tarjonnut sovinnon eleenä lettuja ja niskahierontaa. Olen todennut, että tämä asia puhutaan halki eikä tällä kertaa lahjonta toimi. Ap

Jos mies kerran jo eilen oli valmis päälle tunnin puhumaan omista tunteistaan ja analysoimaan omaa käytöstä ja sitä, miten ei kestä riitatilanteita, niin menkää ehdottomasti parisuhdeterapiaan. Jos sinullakin on nyt jonkunlainen herääminen tapahtunut sen suhteen, että haluaisit teidän parisuhteen dynamiikan muuttuvan niin ainoastaan avoin yhteinen keskustelu aiheesta saa sen aikaan. Onhan se ihan hauska tietenkin pelailla ja "antaa takaisin samalla mitalla", mutta harvemmin tuollainen johtaa aitoon tilanteen muuttumiseen.

Ihan ymmärrettävää on, että mies on hieman ihmeissään jos sinä yhtäkkiä muutat käytöstäsi ja oman pään sisällä keksit miten miehen pitäisi toimia. Sitten passiivisaggressiivisesti mökötät, kun mies ei yhtäkkiä tajua tehdä asiaa, jota hän ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt, jota sinä et ole häneltä pyytänyt ja joka on yhtäkkiä sinulle vain kirkastunut oman pään sisällä.

Erityisesti tuo kuulostaa hyvin oudolta ja epämääräiseltä, että sinä ensin kai aamulla käyttäydyt suunnilleen normaalisti, kysyt että onhan miehellä kaikki ok ja siitä parin tunnin päästä vedät kilarit siitä, että mies ei ole tajunnut vastaavaa asiaa sinulta tiedustella. Ei se mies mikään ajatustenlukija ole.

Näytät olettavan, etten sanoita tarpeitani ja odotan miehen lukevan ajatuksiani sekä teen asioita passiivis-aggressiivisesti. Jos luet viestit uudelleen, huomaat että tämä ei pidä paikkaansa. En toista itseäni enkä vastaa tällaisiin oletuksiin. Ap

Mitä sinä siis haluaisit miehen nyt tekevän ja tietääkö mies sen? Hän haluaisi ratkaista tilanteen, on tarjonnut jalkahierontaa ja lättyjä sovinnin eleenä. Oletatko sinä, että hän yhtäkkiä mystisesti tajuaa mitä haluat, sen sijaan että rauhallisesti hänelle kertoisit mikä sinun kannalta tässä tilanteessa meni pieleen ja mitä tahtoisit hänen nyt tekevän? Kuulostaa kuitenkin siltä, että mies haluaa tilanteen välillänne ratkaista.

Kyllä hän tietää. Olen kertonut sen monella eri tavalla, niin suorin sanoin, kielikuvin, esimerkein, vihaisesti, huumorilla, kirjallisesti ja kahdella eri kielellä. Ollaan kuitenkin siis suomalaisia.

Haluan, että hän pysähtyy kuuntelemaan minua ilman että selittää omia asioitaan päälle, keskittyy siihen mitä minä sanon, kysyy lisäkysymyksiä sen sijaan, että selittää omia näkemyksiään, jopa väitti minulle vastaan kun pyysin että kaipaan että minua kuullaan (hänen mielestään minun pitäisi antaa hänen olla sen sijaan rauhassa). Todella kuunnella miltä minusta tuntuu ja pyytää anteeksi sellaisia asioita mitä hän on tehnyt. Ja aivan kaiken olen hänelle selittänyt juurta jaksain ja tarjoillut hopeatarjottimella.

Mutta miehellä lyö tyhjää siinä kohtaa, kun pyydän että kuuntelee ja oikeasti KUULEE minua sen sijaan, että selittää vaan omia näkemyksiään. Ap

Nuo ovat sen verran suuria asioita, että toisenlaiseen menoon kasvatettu/tottunut ihminen ei välttämättä kykene niitä toteuttamaan edes halutessaan. Jos mies on valmis keskusteluun, niin pariterapiassa vähitellen voisitte päästä kiinni juurisyihin ja opetella uudenlaista dynamiikkaa. Sekin olisi luultavasti pitkäaikainen tie ja parannusta tapahtuisi vähitellen, perustuen omien lapsuustraumojen käsittelyyn jne. On siis aika paljon vaatia/kuvitella, että mies tuollaisen pystyisi omaksumaan yhdessä hetkessä.

Äitinsä palvoi maata poikansa jalkojen alla. Puhui aina kuinka hänen poikansa tulee tekemään vielä suuria ja kuinka hänen poikansa on hieno ja mahtava ihminen. Äidillään oli muitakin lapsia, mutta se oli luultavasti päässyt unohtumaan. Ap

Tuossahan on sitten jo aika paljon selittäviä tekijöitä miehen käytökseen, lisäksi vielä se että sinä olet vastaavanlaisen dynamiikan sallinut kymmenen vuotta suhteessa. Vaatii varmasti paljon prosessoimista, että ensinnäkin mies sisäistää omat vääristymät ja sen jälkeen saa toimintaansa muutettua. 

Toisaalta vaikuttaa siltä, että sinulla on myös aika iso myttyrä vanhoja traumoja, jotka ovat edesauttaneet sitä, että olet tuohon dynamiikkaan suostunut niin pitkäksi aikaa. Luulen että et sinä tässä oikeasti miehen hyväksyntää etsi, vaan ehkä juuret on paljon syvemmällä..? Teille molemmille voisi terapia ja menneisyyden ymmärtäminen tehdä oikein hyvää.

Olen ollut alkoholisti-isäni tunteiden likasanko pikkulapsesta asti (esikoistytär). Isä on aina leijuttanut its emurhan uhkaa yllä joten olen lapsesta asti elänyt isän oikkujen ja tarpeiden mukaan. Olen vasta aikuisiällä (tämän suhteen aikana) tajunnut, että minullakin on tunteet ja tarpeet jotka ansaitsevat tulla kohdatuksi ja kuulluksi. Eli aika selkeää, miksi parisuhde on sujunut kuin rasvattu siihen asti, että minä havahduin. Ap

Kyseessä on siis se, että lapsuustraumojen suhteen muinoin on vakka kantensa löytänyt ja sen vuoksi elämä on jokseenkin sujunut pitkään.

Se, että sinä alat prosessoida omia lapsuustraumoja ja tajuat niiden vaikutuksen parisuhteeseenne, on hienoa! On kuitenkin aika paljon vaatia, että mies on yhtäkkiä menossa mukana ja osaa reagoida sinun muuttuneeseen mielenmaisemaan. Tilanne on mikä on, eikä kaikki syyllisyys tai erityisesti tilanteen korjaaminen kuulu miehellesi. Mies vaikuttaa avoimelta keskusteluun ja kykenee analysoimaan omia tunteitaan: se on loistava alku ja teille kummallekin varmasti tekisi terapia hyvää, sekä menneisyyden käsittelyn että parisuhteen tulevaisuuden kannalta.

Toisaalta, voi myös olla että olette liian kiinni omissa toimintamalleissanne ja oikeasti ero ja hieman erilainen puoliso olisi kummallekin se oikea askel eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapahtui siis eilen illalla ja jatkuu nyt tänään. Tämä tilanne on eskaloitunut koomiseksi.

Kysyin tänään aamulla, että nukkuiko hän hyvin ja että onko hänellä jotain mielen päällä. Siitä pari tuntia myöhemmin tokaisin, että eipä ole vieläkään tullut kunnollista anteeksipyyntöä eikä hän ole puolella sanallakaan kysynyt minun tunteistani mitään. Selittää, että miten hän kokee tilanteen ja mikä hänen näkemyksensä on. Kysyin, että onko hänellä olemassa konseptia, jossa keskittyisi jonkun toisen tunteisiin ja tarpeisiin omiensa sijaan. Tuijotti aivan tollona ja silmien takana pyöri tyhjää.

Mies on jo kyllästynyt ja haluaisi että tilanne loppuu (niin minäkin, mutta nyt en luovuta). On tarjonnut sovinnon eleenä lettuja ja niskahierontaa. Olen todennut, että tämä asia puhutaan halki eikä tällä kertaa lahjonta toimi. Ap

Jos mies kerran jo eilen oli valmis päälle tunnin puhumaan omista tunteistaan ja analysoimaan omaa käytöstä ja sitä, miten ei kestä riitatilanteita, niin menkää ehdottomasti parisuhdeterapiaan. Jos sinullakin on nyt jonkunlainen herääminen tapahtunut sen suhteen, että haluaisit teidän parisuhteen dynamiikan muuttuvan niin ainoastaan avoin yhteinen keskustelu aiheesta saa sen aikaan. Onhan se ihan hauska tietenkin pelailla ja "antaa takaisin samalla mitalla", mutta harvemmin tuollainen johtaa aitoon tilanteen muuttumiseen.

Ihan ymmärrettävää on, että mies on hieman ihmeissään jos sinä yhtäkkiä muutat käytöstäsi ja oman pään sisällä keksit miten miehen pitäisi toimia. Sitten passiivisaggressiivisesti mökötät, kun mies ei yhtäkkiä tajua tehdä asiaa, jota hän ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt, jota sinä et ole häneltä pyytänyt ja joka on yhtäkkiä sinulle vain kirkastunut oman pään sisällä.

Erityisesti tuo kuulostaa hyvin oudolta ja epämääräiseltä, että sinä ensin kai aamulla käyttäydyt suunnilleen normaalisti, kysyt että onhan miehellä kaikki ok ja siitä parin tunnin päästä vedät kilarit siitä, että mies ei ole tajunnut vastaavaa asiaa sinulta tiedustella. Ei se mies mikään ajatustenlukija ole.

Näytät olettavan, etten sanoita tarpeitani ja odotan miehen lukevan ajatuksiani sekä teen asioita passiivis-aggressiivisesti. Jos luet viestit uudelleen, huomaat että tämä ei pidä paikkaansa. En toista itseäni enkä vastaa tällaisiin oletuksiin. Ap

Mitä sinä siis haluaisit miehen nyt tekevän ja tietääkö mies sen? Hän haluaisi ratkaista tilanteen, on tarjonnut jalkahierontaa ja lättyjä sovinnin eleenä. Oletatko sinä, että hän yhtäkkiä mystisesti tajuaa mitä haluat, sen sijaan että rauhallisesti hänelle kertoisit mikä sinun kannalta tässä tilanteessa meni pieleen ja mitä tahtoisit hänen nyt tekevän? Kuulostaa kuitenkin siltä, että mies haluaa tilanteen välillänne ratkaista.

Kyllä hän tietää. Olen kertonut sen monella eri tavalla, niin suorin sanoin, kielikuvin, esimerkein, vihaisesti, huumorilla, kirjallisesti ja kahdella eri kielellä. Ollaan kuitenkin siis suomalaisia.

Haluan, että hän pysähtyy kuuntelemaan minua ilman että selittää omia asioitaan päälle, keskittyy siihen mitä minä sanon, kysyy lisäkysymyksiä sen sijaan, että selittää omia näkemyksiään, jopa väitti minulle vastaan kun pyysin että kaipaan että minua kuullaan (hänen mielestään minun pitäisi antaa hänen olla sen sijaan rauhassa). Todella kuunnella miltä minusta tuntuu ja pyytää anteeksi sellaisia asioita mitä hän on tehnyt. Ja aivan kaiken olen hänelle selittänyt juurta jaksain ja tarjoillut hopeatarjottimella.

Mutta miehellä lyö tyhjää siinä kohtaa, kun pyydän että kuuntelee ja oikeasti KUULEE minua sen sijaan, että selittää vaan omia näkemyksiään. Ap

Nuo ovat sen verran suuria asioita, että toisenlaiseen menoon kasvatettu/tottunut ihminen ei välttämättä kykene niitä toteuttamaan edes halutessaan. Jos mies on valmis keskusteluun, niin pariterapiassa vähitellen voisitte päästä kiinni juurisyihin ja opetella uudenlaista dynamiikkaa. Sekin olisi luultavasti pitkäaikainen tie ja parannusta tapahtuisi vähitellen, perustuen omien lapsuustraumojen käsittelyyn jne. On siis aika paljon vaatia/kuvitella, että mies tuollaisen pystyisi omaksumaan yhdessä hetkessä.

Äitinsä palvoi maata poikansa jalkojen alla. Puhui aina kuinka hänen poikansa tulee tekemään vielä suuria ja kuinka hänen poikansa on hieno ja mahtava ihminen. Äidillään oli muitakin lapsia, mutta se oli luultavasti päässyt unohtumaan. Ap

Tuossahan on sitten jo aika paljon selittäviä tekijöitä miehen käytökseen, lisäksi vielä se että sinä olet vastaavanlaisen dynamiikan sallinut kymmenen vuotta suhteessa. Vaatii varmasti paljon prosessoimista, että ensinnäkin mies sisäistää omat vääristymät ja sen jälkeen saa toimintaansa muutettua. 

Toisaalta vaikuttaa siltä, että sinulla on myös aika iso myttyrä vanhoja traumoja, jotka ovat edesauttaneet sitä, että olet tuohon dynamiikkaan suostunut niin pitkäksi aikaa. Luulen että et sinä tässä oikeasti miehen hyväksyntää etsi, vaan ehkä juuret on paljon syvemmällä..? Teille molemmille voisi terapia ja menneisyyden ymmärtäminen tehdä oikein hyvää.

Olen ollut alkoholisti-isäni tunteiden likasanko pikkulapsesta asti (esikoistytär). Isä on aina leijuttanut its emurhan uhkaa yllä joten olen lapsesta asti elänyt isän oikkujen ja tarpeiden mukaan. Olen vasta aikuisiällä (tämän suhteen aikana) tajunnut, että minullakin on tunteet ja tarpeet jotka ansaitsevat tulla kohdatuksi ja kuulluksi. Eli aika selkeää, miksi parisuhde on sujunut kuin rasvattu siihen asti, että minä havahduin. Ap

Mahtavaa! Mun piti elää lähes viisikymppiseksi ennen kuin kasvoin ulos oman lapsuuskodin traumoista. Tuo kasvu vaan saattaa maksaa avioliittosi, mutta antaa sitten muuta. Yritä houkutella mies mukaan kasvuun. Yleensä eivät kiinnostu, joten älä pidätä hengitystä.

Kiitos! Piti jo aiemmin sanoa, että olet tosi tarkkanäköinen.

Olen ääritilanteessa valmis eroamaan tämän vuoksi. Toivottavasti tähän ei kuitenkaan tulla. Ap

Vierailija kirjoitti:

Tämä saattaa kuulostaa omituiselta, mutta näen tässä tilanteessa enemmän toivoa kuin koskaan. En ole ikinä ennen pitänyt puoliani näin kauaa ja koen, että olen vihdoin löytänyt polun mitä seuraamalla kasvatan mahdollisuutta terveempään parisuhteeseen.

Alan pikkuhiljaa leppyä, mutta en silti suostu päästämään miestä liian helpolla. Minua kuullaan, tunteeni kohdataan ja anteeksi pyydetään, siitä ei pääse mitenkään ohi ja piste.

Mies omalta osaltaan nyt kärsii tästä tilanteesta ja olen valmis taas auttamaan ja ohjaamaan häntä kun olen leppynyt. Kokeillaan tuota, että hän toistaa omin sanoin mitä minä hänelle kerron. Ap

Tämä on ensimmäinen askel ja se on eteenpäin, vaikkei asiat vielä menisikään täydellisesti! Tärkeää on yrittää sanoittaa asia myös miehellesi ja selkeästi vähitellen ilmaista, mitä häneltä tarvitset. Eli ehkä nyt alkuun riittäisi se, että mies selkeästi pyytää anteeksi sitä että loukkasi tunteitasi, sen sijaan että hänen pitää yhtäkkiä osata käyttäytyä täydellisesti ennen kuin voit antaa anteeksi?

Mies on kyennyt sanoittamaan sinulle, miltä riitatilanteet hänestä tuntuvat. Sinun tehtäväsi on kyetä myös kuuntelemaan niitä ja koittaa muuttaa omaa viestintää siihen suuntaan, että kumpikin ymmärrätte toisianne ja saatte riitatilanteet ratkottua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapahtui siis eilen illalla ja jatkuu nyt tänään. Tämä tilanne on eskaloitunut koomiseksi.

Kysyin tänään aamulla, että nukkuiko hän hyvin ja että onko hänellä jotain mielen päällä. Siitä pari tuntia myöhemmin tokaisin, että eipä ole vieläkään tullut kunnollista anteeksipyyntöä eikä hän ole puolella sanallakaan kysynyt minun tunteistani mitään. Selittää, että miten hän kokee tilanteen ja mikä hänen näkemyksensä on. Kysyin, että onko hänellä olemassa konseptia, jossa keskittyisi jonkun toisen tunteisiin ja tarpeisiin omiensa sijaan. Tuijotti aivan tollona ja silmien takana pyöri tyhjää.

Mies on jo kyllästynyt ja haluaisi että tilanne loppuu (niin minäkin, mutta nyt en luovuta). On tarjonnut sovinnon eleenä lettuja ja niskahierontaa. Olen todennut, että tämä asia puhutaan halki eikä tällä kertaa lahjonta toimi. Ap

Jos mies kerran jo eilen oli valmis päälle tunnin puhumaan omista tunteistaan ja analysoimaan omaa käytöstä ja sitä, miten ei kestä riitatilanteita, niin menkää ehdottomasti parisuhdeterapiaan. Jos sinullakin on nyt jonkunlainen herääminen tapahtunut sen suhteen, että haluaisit teidän parisuhteen dynamiikan muuttuvan niin ainoastaan avoin yhteinen keskustelu aiheesta saa sen aikaan. Onhan se ihan hauska tietenkin pelailla ja "antaa takaisin samalla mitalla", mutta harvemmin tuollainen johtaa aitoon tilanteen muuttumiseen.

Ihan ymmärrettävää on, että mies on hieman ihmeissään jos sinä yhtäkkiä muutat käytöstäsi ja oman pään sisällä keksit miten miehen pitäisi toimia. Sitten passiivisaggressiivisesti mökötät, kun mies ei yhtäkkiä tajua tehdä asiaa, jota hän ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt, jota sinä et ole häneltä pyytänyt ja joka on yhtäkkiä sinulle vain kirkastunut oman pään sisällä.

Erityisesti tuo kuulostaa hyvin oudolta ja epämääräiseltä, että sinä ensin kai aamulla käyttäydyt suunnilleen normaalisti, kysyt että onhan miehellä kaikki ok ja siitä parin tunnin päästä vedät kilarit siitä, että mies ei ole tajunnut vastaavaa asiaa sinulta tiedustella. Ei se mies mikään ajatustenlukija ole.

Näytät olettavan, etten sanoita tarpeitani ja odotan miehen lukevan ajatuksiani sekä teen asioita passiivis-aggressiivisesti. Jos luet viestit uudelleen, huomaat että tämä ei pidä paikkaansa. En toista itseäni enkä vastaa tällaisiin oletuksiin. Ap

Mitä sinä siis haluaisit miehen nyt tekevän ja tietääkö mies sen? Hän haluaisi ratkaista tilanteen, on tarjonnut jalkahierontaa ja lättyjä sovinnin eleenä. Oletatko sinä, että hän yhtäkkiä mystisesti tajuaa mitä haluat, sen sijaan että rauhallisesti hänelle kertoisit mikä sinun kannalta tässä tilanteessa meni pieleen ja mitä tahtoisit hänen nyt tekevän? Kuulostaa kuitenkin siltä, että mies haluaa tilanteen välillänne ratkaista.

Kyllä hän tietää. Olen kertonut sen monella eri tavalla, niin suorin sanoin, kielikuvin, esimerkein, vihaisesti, huumorilla, kirjallisesti ja kahdella eri kielellä. Ollaan kuitenkin siis suomalaisia.

Haluan, että hän pysähtyy kuuntelemaan minua ilman että selittää omia asioitaan päälle, keskittyy siihen mitä minä sanon, kysyy lisäkysymyksiä sen sijaan, että selittää omia näkemyksiään, jopa väitti minulle vastaan kun pyysin että kaipaan että minua kuullaan (hänen mielestään minun pitäisi antaa hänen olla sen sijaan rauhassa). Todella kuunnella miltä minusta tuntuu ja pyytää anteeksi sellaisia asioita mitä hän on tehnyt. Ja aivan kaiken olen hänelle selittänyt juurta jaksain ja tarjoillut hopeatarjottimella.

Mutta miehellä lyö tyhjää siinä kohtaa, kun pyydän että kuuntelee ja oikeasti KUULEE minua sen sijaan, että selittää vaan omia näkemyksiään. Ap

Nuo ovat sen verran suuria asioita, että toisenlaiseen menoon kasvatettu/tottunut ihminen ei välttämättä kykene niitä toteuttamaan edes halutessaan. Jos mies on valmis keskusteluun, niin pariterapiassa vähitellen voisitte päästä kiinni juurisyihin ja opetella uudenlaista dynamiikkaa. Sekin olisi luultavasti pitkäaikainen tie ja parannusta tapahtuisi vähitellen, perustuen omien lapsuustraumojen käsittelyyn jne. On siis aika paljon vaatia/kuvitella, että mies tuollaisen pystyisi omaksumaan yhdessä hetkessä.

Äitinsä palvoi maata poikansa jalkojen alla. Puhui aina kuinka hänen poikansa tulee tekemään vielä suuria ja kuinka hänen poikansa on hieno ja mahtava ihminen. Äidillään oli muitakin lapsia, mutta se oli luultavasti päässyt unohtumaan. Ap

Tuossahan on sitten jo aika paljon selittäviä tekijöitä miehen käytökseen, lisäksi vielä se että sinä olet vastaavanlaisen dynamiikan sallinut kymmenen vuotta suhteessa. Vaatii varmasti paljon prosessoimista, että ensinnäkin mies sisäistää omat vääristymät ja sen jälkeen saa toimintaansa muutettua. 

Toisaalta vaikuttaa siltä, että sinulla on myös aika iso myttyrä vanhoja traumoja, jotka ovat edesauttaneet sitä, että olet tuohon dynamiikkaan suostunut niin pitkäksi aikaa. Luulen että et sinä tässä oikeasti miehen hyväksyntää etsi, vaan ehkä juuret on paljon syvemmällä..? Teille molemmille voisi terapia ja menneisyyden ymmärtäminen tehdä oikein hyvää.

Olen ollut alkoholisti-isäni tunteiden likasanko pikkulapsesta asti (esikoistytär). Isä on aina leijuttanut its emurhan uhkaa yllä joten olen lapsesta asti elänyt isän oikkujen ja tarpeiden mukaan. Olen vasta aikuisiällä (tämän suhteen aikana) tajunnut, että minullakin on tunteet ja tarpeet jotka ansaitsevat tulla kohdatuksi ja kuulluksi. Eli aika selkeää, miksi parisuhde on sujunut kuin rasvattu siihen asti, että minä havahduin. Ap

EIhän sun mies pysty mitenkään samaistumaan sun kokemaan lapsuuteen ja perhedynamiikkaan, kun hänellä on ollut ihan päinvastaista. Ei hän ole tajunnut mikä olisi vialla. Sinä kiukuttelet, hän kiusaantuu siitä eikä tiedä mitä tehdä, ja sitten helpotus kun sinä rauhoitut ja kaikki on taas hyvin. Hän ei tunnista sitä, mikä alkoholistin perheenjäsenelle on luontaista, eli toisen ihmisen jatkuvaa tulkintaa, millä mielellä on, missä vaiheessa humalatilaa/krapulaa ollaan menossa tai tulossa. Miehellesi se että häntä kuunnellaan ja hänen tarpeitaan täytetään on itsestäänselvyys, ei hän tiedä muusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapahtui siis eilen illalla ja jatkuu nyt tänään. Tämä tilanne on eskaloitunut koomiseksi.

Kysyin tänään aamulla, että nukkuiko hän hyvin ja että onko hänellä jotain mielen päällä. Siitä pari tuntia myöhemmin tokaisin, että eipä ole vieläkään tullut kunnollista anteeksipyyntöä eikä hän ole puolella sanallakaan kysynyt minun tunteistani mitään. Selittää, että miten hän kokee tilanteen ja mikä hänen näkemyksensä on. Kysyin, että onko hänellä olemassa konseptia, jossa keskittyisi jonkun toisen tunteisiin ja tarpeisiin omiensa sijaan. Tuijotti aivan tollona ja silmien takana pyöri tyhjää.

Mies on jo kyllästynyt ja haluaisi että tilanne loppuu (niin minäkin, mutta nyt en luovuta). On tarjonnut sovinnon eleenä lettuja ja niskahierontaa. Olen todennut, että tämä asia puhutaan halki eikä tällä kertaa lahjonta toimi. Ap

Jos mies kerran jo eilen oli valmis päälle tunnin puhumaan omista tunteistaan ja analysoimaan omaa käytöstä ja sitä, miten ei kestä riitatilanteita, niin menkää ehdottomasti parisuhdeterapiaan. Jos sinullakin on nyt jonkunlainen herääminen tapahtunut sen suhteen, että haluaisit teidän parisuhteen dynamiikan muuttuvan niin ainoastaan avoin yhteinen keskustelu aiheesta saa sen aikaan. Onhan se ihan hauska tietenkin pelailla ja "antaa takaisin samalla mitalla", mutta harvemmin tuollainen johtaa aitoon tilanteen muuttumiseen.

Ihan ymmärrettävää on, että mies on hieman ihmeissään jos sinä yhtäkkiä muutat käytöstäsi ja oman pään sisällä keksit miten miehen pitäisi toimia. Sitten passiivisaggressiivisesti mökötät, kun mies ei yhtäkkiä tajua tehdä asiaa, jota hän ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt, jota sinä et ole häneltä pyytänyt ja joka on yhtäkkiä sinulle vain kirkastunut oman pään sisällä.

Erityisesti tuo kuulostaa hyvin oudolta ja epämääräiseltä, että sinä ensin kai aamulla käyttäydyt suunnilleen normaalisti, kysyt että onhan miehellä kaikki ok ja siitä parin tunnin päästä vedät kilarit siitä, että mies ei ole tajunnut vastaavaa asiaa sinulta tiedustella. Ei se mies mikään ajatustenlukija ole.

Näytät olettavan, etten sanoita tarpeitani ja odotan miehen lukevan ajatuksiani sekä teen asioita passiivis-aggressiivisesti. Jos luet viestit uudelleen, huomaat että tämä ei pidä paikkaansa. En toista itseäni enkä vastaa tällaisiin oletuksiin. Ap

Mitä sinä siis haluaisit miehen nyt tekevän ja tietääkö mies sen? Hän haluaisi ratkaista tilanteen, on tarjonnut jalkahierontaa ja lättyjä sovinnin eleenä. Oletatko sinä, että hän yhtäkkiä mystisesti tajuaa mitä haluat, sen sijaan että rauhallisesti hänelle kertoisit mikä sinun kannalta tässä tilanteessa meni pieleen ja mitä tahtoisit hänen nyt tekevän? Kuulostaa kuitenkin siltä, että mies haluaa tilanteen välillänne ratkaista.

Kyllä hän tietää. Olen kertonut sen monella eri tavalla, niin suorin sanoin, kielikuvin, esimerkein, vihaisesti, huumorilla, kirjallisesti ja kahdella eri kielellä. Ollaan kuitenkin siis suomalaisia.

Haluan, että hän pysähtyy kuuntelemaan minua ilman että selittää omia asioitaan päälle, keskittyy siihen mitä minä sanon, kysyy lisäkysymyksiä sen sijaan, että selittää omia näkemyksiään, jopa väitti minulle vastaan kun pyysin että kaipaan että minua kuullaan (hänen mielestään minun pitäisi antaa hänen olla sen sijaan rauhassa). Todella kuunnella miltä minusta tuntuu ja pyytää anteeksi sellaisia asioita mitä hän on tehnyt. Ja aivan kaiken olen hänelle selittänyt juurta jaksain ja tarjoillut hopeatarjottimella.

Mutta miehellä lyö tyhjää siinä kohtaa, kun pyydän että kuuntelee ja oikeasti KUULEE minua sen sijaan, että selittää vaan omia näkemyksiään. Ap

Nuo ovat sen verran suuria asioita, että toisenlaiseen menoon kasvatettu/tottunut ihminen ei välttämättä kykene niitä toteuttamaan edes halutessaan. Jos mies on valmis keskusteluun, niin pariterapiassa vähitellen voisitte päästä kiinni juurisyihin ja opetella uudenlaista dynamiikkaa. Sekin olisi luultavasti pitkäaikainen tie ja parannusta tapahtuisi vähitellen, perustuen omien lapsuustraumojen käsittelyyn jne. On siis aika paljon vaatia/kuvitella, että mies tuollaisen pystyisi omaksumaan yhdessä hetkessä.

Äitinsä palvoi maata poikansa jalkojen alla. Puhui aina kuinka hänen poikansa tulee tekemään vielä suuria ja kuinka hänen poikansa on hieno ja mahtava ihminen. Äidillään oli muitakin lapsia, mutta se oli luultavasti päässyt unohtumaan. Ap

Tuossahan on sitten jo aika paljon selittäviä tekijöitä miehen käytökseen, lisäksi vielä se että sinä olet vastaavanlaisen dynamiikan sallinut kymmenen vuotta suhteessa. Vaatii varmasti paljon prosessoimista, että ensinnäkin mies sisäistää omat vääristymät ja sen jälkeen saa toimintaansa muutettua. 

Toisaalta vaikuttaa siltä, että sinulla on myös aika iso myttyrä vanhoja traumoja, jotka ovat edesauttaneet sitä, että olet tuohon dynamiikkaan suostunut niin pitkäksi aikaa. Luulen että et sinä tässä oikeasti miehen hyväksyntää etsi, vaan ehkä juuret on paljon syvemmällä..? Teille molemmille voisi terapia ja menneisyyden ymmärtäminen tehdä oikein hyvää.

Olen ollut alkoholisti-isäni tunteiden likasanko pikkulapsesta asti (esikoistytär). Isä on aina leijuttanut its emurhan uhkaa yllä joten olen lapsesta asti elänyt isän oikkujen ja tarpeiden mukaan. Olen vasta aikuisiällä (tämän suhteen aikana) tajunnut, että minullakin on tunteet ja tarpeet jotka ansaitsevat tulla kohdatuksi ja kuulluksi. Eli aika selkeää, miksi parisuhde on sujunut kuin rasvattu siihen asti, että minä havahduin. Ap

Kyseessä on siis se, että lapsuustraumojen suhteen muinoin on vakka kantensa löytänyt ja sen vuoksi elämä on jokseenkin sujunut pitkään.

Se, että sinä alat prosessoida omia lapsuustraumoja ja tajuat niiden vaikutuksen parisuhteeseenne, on hienoa! On kuitenkin aika paljon vaatia, että mies on yhtäkkiä menossa mukana ja osaa reagoida sinun muuttuneeseen mielenmaisemaan. Tilanne on mikä on, eikä kaikki syyllisyys tai erityisesti tilanteen korjaaminen kuulu miehellesi. Mies vaikuttaa avoimelta keskusteluun ja kykenee analysoimaan omia tunteitaan: se on loistava alku ja teille kummallekin varmasti tekisi terapia hyvää, sekä menneisyyden käsittelyn että parisuhteen tulevaisuuden kannalta.

Toisaalta, voi myös olla että olette liian kiinni omissa toimintamalleissanne ja oikeasti ero ja hieman erilainen puoliso olisi kummallekin se oikea askel eteenpäin.

Olen samaa mieltä. Ap:n kertoman mukaan narsistiriski on korkea ja narsistin kanssa pariterapiasta tai muutoksesta ei tule mitään. Itse olen joutunut raskain sydämin irrottautumaan muutamasta ihmisestä omassa kasvussani. Traumatisoituneena olen valinnut vääriä ihmisiä, tulkinnut heitä väärin.

En ole vielä löytänyt uutta kumppania, en ehkä koskaan löydäkään, mutta tunnistin viimeisessä suhteessa haitalliset mallit jo parin kk kohdalla parin vuoden tai vuosikymmenen sijaan ja uskalsin lähteä enkä kuvitellut enää asioiden kyllä korjaantuvan. Sen jälkeen olen oppinut vielä lisää itsestäni ja rajoistani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapahtui siis eilen illalla ja jatkuu nyt tänään. Tämä tilanne on eskaloitunut koomiseksi.

Kysyin tänään aamulla, että nukkuiko hän hyvin ja että onko hänellä jotain mielen päällä. Siitä pari tuntia myöhemmin tokaisin, että eipä ole vieläkään tullut kunnollista anteeksipyyntöä eikä hän ole puolella sanallakaan kysynyt minun tunteistani mitään. Selittää, että miten hän kokee tilanteen ja mikä hänen näkemyksensä on. Kysyin, että onko hänellä olemassa konseptia, jossa keskittyisi jonkun toisen tunteisiin ja tarpeisiin omiensa sijaan. Tuijotti aivan tollona ja silmien takana pyöri tyhjää.

Mies on jo kyllästynyt ja haluaisi että tilanne loppuu (niin minäkin, mutta nyt en luovuta). On tarjonnut sovinnon eleenä lettuja ja niskahierontaa. Olen todennut, että tämä asia puhutaan halki eikä tällä kertaa lahjonta toimi. Ap

Jos mies kerran jo eilen oli valmis päälle tunnin puhumaan omista tunteistaan ja analysoimaan omaa käytöstä ja sitä, miten ei kestä riitatilanteita, niin menkää ehdottomasti parisuhdeterapiaan. Jos sinullakin on nyt jonkunlainen herääminen tapahtunut sen suhteen, että haluaisit teidän parisuhteen dynamiikan muuttuvan niin ainoastaan avoin yhteinen keskustelu aiheesta saa sen aikaan. Onhan se ihan hauska tietenkin pelailla ja "antaa takaisin samalla mitalla", mutta harvemmin tuollainen johtaa aitoon tilanteen muuttumiseen.

Ihan ymmärrettävää on, että mies on hieman ihmeissään jos sinä yhtäkkiä muutat käytöstäsi ja oman pään sisällä keksit miten miehen pitäisi toimia. Sitten passiivisaggressiivisesti mökötät, kun mies ei yhtäkkiä tajua tehdä asiaa, jota hän ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt, jota sinä et ole häneltä pyytänyt ja joka on yhtäkkiä sinulle vain kirkastunut oman pään sisällä.

Erityisesti tuo kuulostaa hyvin oudolta ja epämääräiseltä, että sinä ensin kai aamulla käyttäydyt suunnilleen normaalisti, kysyt että onhan miehellä kaikki ok ja siitä parin tunnin päästä vedät kilarit siitä, että mies ei ole tajunnut vastaavaa asiaa sinulta tiedustella. Ei se mies mikään ajatustenlukija ole.

Näytät olettavan, etten sanoita tarpeitani ja odotan miehen lukevan ajatuksiani sekä teen asioita passiivis-aggressiivisesti. Jos luet viestit uudelleen, huomaat että tämä ei pidä paikkaansa. En toista itseäni enkä vastaa tällaisiin oletuksiin. Ap

Mitä sinä siis haluaisit miehen nyt tekevän ja tietääkö mies sen? Hän haluaisi ratkaista tilanteen, on tarjonnut jalkahierontaa ja lättyjä sovinnin eleenä. Oletatko sinä, että hän yhtäkkiä mystisesti tajuaa mitä haluat, sen sijaan että rauhallisesti hänelle kertoisit mikä sinun kannalta tässä tilanteessa meni pieleen ja mitä tahtoisit hänen nyt tekevän? Kuulostaa kuitenkin siltä, että mies haluaa tilanteen välillänne ratkaista.

Kyllä hän tietää. Olen kertonut sen monella eri tavalla, niin suorin sanoin, kielikuvin, esimerkein, vihaisesti, huumorilla, kirjallisesti ja kahdella eri kielellä. Ollaan kuitenkin siis suomalaisia.

Haluan, että hän pysähtyy kuuntelemaan minua ilman että selittää omia asioitaan päälle, keskittyy siihen mitä minä sanon, kysyy lisäkysymyksiä sen sijaan, että selittää omia näkemyksiään, jopa väitti minulle vastaan kun pyysin että kaipaan että minua kuullaan (hänen mielestään minun pitäisi antaa hänen olla sen sijaan rauhassa). Todella kuunnella miltä minusta tuntuu ja pyytää anteeksi sellaisia asioita mitä hän on tehnyt. Ja aivan kaiken olen hänelle selittänyt juurta jaksain ja tarjoillut hopeatarjottimella.

Mutta miehellä lyö tyhjää siinä kohtaa, kun pyydän että kuuntelee ja oikeasti KUULEE minua sen sijaan, että selittää vaan omia näkemyksiään. Ap

Nuo ovat sen verran suuria asioita, että toisenlaiseen menoon kasvatettu/tottunut ihminen ei välttämättä kykene niitä toteuttamaan edes halutessaan. Jos mies on valmis keskusteluun, niin pariterapiassa vähitellen voisitte päästä kiinni juurisyihin ja opetella uudenlaista dynamiikkaa. Sekin olisi luultavasti pitkäaikainen tie ja parannusta tapahtuisi vähitellen, perustuen omien lapsuustraumojen käsittelyyn jne. On siis aika paljon vaatia/kuvitella, että mies tuollaisen pystyisi omaksumaan yhdessä hetkessä.

Äitinsä palvoi maata poikansa jalkojen alla. Puhui aina kuinka hänen poikansa tulee tekemään vielä suuria ja kuinka hänen poikansa on hieno ja mahtava ihminen. Äidillään oli muitakin lapsia, mutta se oli luultavasti päässyt unohtumaan. Ap

Tuossahan on sitten jo aika paljon selittäviä tekijöitä miehen käytökseen, lisäksi vielä se että sinä olet vastaavanlaisen dynamiikan sallinut kymmenen vuotta suhteessa. Vaatii varmasti paljon prosessoimista, että ensinnäkin mies sisäistää omat vääristymät ja sen jälkeen saa toimintaansa muutettua. 

Toisaalta vaikuttaa siltä, että sinulla on myös aika iso myttyrä vanhoja traumoja, jotka ovat edesauttaneet sitä, että olet tuohon dynamiikkaan suostunut niin pitkäksi aikaa. Luulen että et sinä tässä oikeasti miehen hyväksyntää etsi, vaan ehkä juuret on paljon syvemmällä..? Teille molemmille voisi terapia ja menneisyyden ymmärtäminen tehdä oikein hyvää.

Olen ollut alkoholisti-isäni tunteiden likasanko pikkulapsesta asti (esikoistytär). Isä on aina leijuttanut its emurhan uhkaa yllä joten olen lapsesta asti elänyt isän oikkujen ja tarpeiden mukaan. Olen vasta aikuisiällä (tämän suhteen aikana) tajunnut, että minullakin on tunteet ja tarpeet jotka ansaitsevat tulla kohdatuksi ja kuulluksi. Eli aika selkeää, miksi parisuhde on sujunut kuin rasvattu siihen asti, että minä havahduin. Ap

EIhän sun mies pysty mitenkään samaistumaan sun kokemaan lapsuuteen ja perhedynamiikkaan, kun hänellä on ollut ihan päinvastaista. Ei hän ole tajunnut mikä olisi vialla. Sinä kiukuttelet, hän kiusaantuu siitä eikä tiedä mitä tehdä, ja sitten helpotus kun sinä rauhoitut ja kaikki on taas hyvin. Hän ei tunnista sitä, mikä alkoholistin perheenjäsenelle on luontaista, eli toisen ihmisen jatkuvaa tulkintaa, millä mielellä on, missä vaiheessa humalatilaa/krapulaa ollaan menossa tai tulossa. Miehellesi se että häntä kuunnellaan ja hänen tarpeitaan täytetään on itsestäänselvyys, ei hän tiedä muusta.

Hyvin sanoitettu. Ap

Niin onko se miehen tehtävä olla lapsuuden traumojen likasankona. Hän on ihan osaton tuohon.

Kannattaisi joskus naisena miettiä mitä hyvää mies saa parisuhteesta naiselta.

Nyt on vain tarjolla sitä traumaa, riitaa, mökötystä, kiristitystä johonkin kummalliseen psykopeliin.

Ei kannata ihmetellä, jos se mies toteaa, että elämä on parempi molempien jatkaa sitä henkistä kasvua eri poluilla.

Tunnetyö ei maksa laskuja,  ei tee ruokaa, ei siivoa taloa, ei suunnittele tulevaisuutta, ei tee remonttia, ei sijoita rahaa, ei aja autoa, ei rakenna taloa. Se on vain omaa päänsisäistä sekoilua. Mutta voivan sitä myrkyttää tunnelman kodissa miehelle ja lapsille, voi kuinka yleistä tuollainen muiden elämän ja perheen terrori onkaan.

Vierailija kirjoitti:

Mies46 kirjoitti:

Miten jotkut jaksaa riidella tunninkin mitättömästä asiasta. Ette  sovi yhteen koska riitelette. En ole riidellyt vaimoni kanssa 10 vuoteen. Riitelyt on kielletty meillä. Eri mieltä voi olla asiasta ja sitten ei saa suuttua jos toinen ei ole samaa mieltä.

Teillä varmaan kiihkeä seksielämä /s

Kylläs seksi sujuu. Joskus on kerran viikossa ja sitten taas 4 kertaa viikossa.

Ymmärrän mitä tarkoitat ap. Mieheni on samanlainen ja on sanonut todella ilkeitäkin asioita (esim haukkunut yksityiskohtaisesti maanrakoon ulkonäön, luonteen ja ilmeet jne), eikä suostunut pyytämään anteeksi vuosienkaan päästä. Kaikki keskusteluyritykset aiheesta, kun toivon hänen myöntävän ne asiat ja pyytävänsä niitä anteeksi, ovat päättyneet hänen mykkäkouluunsa ja se taas on loppunut vasta, kun minä olen pyytänyt anteeksi hänen mielensä pahoittamista. Ne hänen loukkauksensa eivät pääse unohtumaan, eikä niistä pääse yli, kun hän ei ota vastuuta niistä ja pahoittele. En enää viitsi tehdä sitä ja sen vuoksi olemme ajautuneet erillemme ja tunteet kadonneet niin, että mietin eroa. Hänellä on itsellään pitkä muisti niin, että jos olen hänen mielestään joskus esim puhunut väärällä äänensävyllä, hän tallettaa sen mieleensä ja odottaa sopivaa hetkeä ja maksaa sen takaisin päivien päästä jollain loukkaavalla kommentilla.

Mies46 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies46 kirjoitti:

Miten jotkut jaksaa riidella tunninkin mitättömästä asiasta. Ette  sovi yhteen koska riitelette. En ole riidellyt vaimoni kanssa 10 vuoteen. Riitelyt on kielletty meillä. Eri mieltä voi olla asiasta ja sitten ei saa suuttua jos toinen ei ole samaa mieltä.

Teillä varmaan kiihkeä seksielämä /s

Kylläs seksi sujuu. Joskus on kerran viikossa ja sitten taas 4 kertaa viikossa.

Kerrot vain määrät. Sujuminen kuulostaa tosi kiihkeältä. Ei minua kiinnosta enempää. Itsepähän elämääsi elät.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän mitä tarkoitat ap. Mieheni on samanlainen ja on sanonut todella ilkeitäkin asioita (esim haukkunut yksityiskohtaisesti maanrakoon ulkonäön, luonteen ja ilmeet jne), eikä suostunut pyytämään anteeksi vuosienkaan päästä. Kaikki keskusteluyritykset aiheesta, kun toivon hänen myöntävän ne asiat ja pyytävänsä niitä anteeksi, ovat päättyneet hänen mykkäkouluunsa ja se taas on loppunut vasta, kun minä olen pyytänyt anteeksi hänen mielensä pahoittamista. Ne hänen loukkauksensa eivät pääse unohtumaan, eikä niistä pääse yli, kun hän ei ota vastuuta niistä ja pahoittele. En enää viitsi tehdä sitä ja sen vuoksi olemme ajautuneet erillemme ja tunteet kadonneet niin, että mietin eroa. Hänellä on itsellään pitkä muisti niin, että jos olen hänen mielestään joskus esim puhunut väärällä äänensävyllä, hän tallettaa sen mieleensä ja odottaa sopivaa hetkeä ja maksaa sen takaisin päivien päästä jollain loukkaavalla kommentilla.

Tälleen sivusta mietin, että ymmärrän, että joku jää suhteeseen, vaikka mies haukkuu ilmeet ja ulkonäön jne, mutta ei se kyllä terveellistä ole. Se on vaan sitä, että juuri sillä hetkellä ei riitä voimavarat laittamaan rimaa oikealle korkeudelle ja läheisriippuvuus on vielä sellaisessa pisteessä, ettei pysty lähtemään. Tarvitaan monta pettymystä lisää, että alkaa nähdä asiat niin kuin ulkopuolinen ihminen näkee ne jo heti sillä hetkellä. 

Vierailija kirjoitti:

Niin onko se miehen tehtävä olla lapsuuden traumojen likasankona. Hän on ihan osaton tuohon.

Kannattaisi joskus naisena miettiä mitä hyvää mies saa parisuhteesta naiselta.

Nyt on vain tarjolla sitä traumaa, riitaa, mökötystä, kiristitystä johonkin kummalliseen psykopeliin.

Ei kannata ihmetellä, jos se mies toteaa, että elämä on parempi molempien jatkaa sitä henkistä kasvua eri poluilla.

Tunnetyö ei maksa laskuja,  ei tee ruokaa, ei siivoa taloa, ei suunnittele tulevaisuutta, ei tee remonttia, ei sijoita rahaa, ei aja autoa, ei rakenna taloa. Se on vain omaa päänsisäistä sekoilua. Mutta voivan sitä myrkyttää tunnelman kodissa miehelle ja lapsille, voi kuinka yleistä tuollainen muiden elämän ja perheen terrori onkaan.

Todella itsekäs kommentti. Ap on traumojensa vuoksi taipunut rusetille kaikki nämä vuodet siloittaakseen tietä miehelleen, kuten miehen äiti on tehnyt jo miehen lapsuuden ajan. Jos ap nyt herää ja vaatii tasaväkistä ja tasapainoista ja tasa-arvoista parisuhdetta, se ei ole mitään lapsellista traumojensa työntämistä toisen niskaan ja toisen elämänlaadun heikentämistä, päin vastoin kaikki kasvu kohti terveyttä on elämänlaadun parantamista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin onko se miehen tehtävä olla lapsuuden traumojen likasankona. Hän on ihan osaton tuohon.

Kannattaisi joskus naisena miettiä mitä hyvää mies saa parisuhteesta naiselta.

Nyt on vain tarjolla sitä traumaa, riitaa, mökötystä, kiristitystä johonkin kummalliseen psykopeliin.

Ei kannata ihmetellä, jos se mies toteaa, että elämä on parempi molempien jatkaa sitä henkistä kasvua eri poluilla.

Tunnetyö ei maksa laskuja,  ei tee ruokaa, ei siivoa taloa, ei suunnittele tulevaisuutta, ei tee remonttia, ei sijoita rahaa, ei aja autoa, ei rakenna taloa. Se on vain omaa päänsisäistä sekoilua. Mutta voivan sitä myrkyttää tunnelman kodissa miehelle ja lapsille, voi kuinka yleistä tuollainen muiden elämän ja perheen terrori onkaan.

Todella itsekäs kommentti. Ap on traumojensa vuoksi taipunut rusetille kaikki nämä vuodet siloittaakseen tietä miehelleen, kuten miehen äiti on tehnyt jo miehen lapsuuden ajan. Jos ap nyt herää ja vaatii tasaväkistä ja tasapainoista ja tasa-arvoista parisuhdetta, se ei ole mitään lapsellista traumojensa työntämistä toisen niskaan ja toisen elämänlaadun heikentämistä, päin vastoin kaikki kasvu kohti terveyttä on elämänlaadun parantamista. 

Ei ole todella itsekäs kommentti. Me traumataustasta tulijat ollaan äärimmäisen itsekeskeisiä ja omalla tavalla narsistisia ihmisiä. Ulospäin näytetään sitä, mitä halutaan toisten tekevän meille, mutta sisällä itketään ja kiukutellaan sitä kun ei saada haluamaamme ja käyttäydytään eritavalla narsistisesti. Miehen ei kuulu olla parisuhteessa mikään likasanko, vaan aloittajan on parempi mennä terapiaan käsittelemään näitä asioita. 

En alunalkaen ymmärtänyt sitä, että mitä väärää on siinä jos mies kertoo omista tunteistaan ja fiiliksistään. Miksi aloittaja ei tehnyt myös sitä, vaan alkoi heti uhriutumaan narsistisesti? Ihan samanlailla sinulla on oikeus puhua tunteistasi. Vaikka mies ei vastaile sinulle, niin hän kuuntelee kyllä. Miehet kuuntelevat yllättävän paljon ja yllättävän tarkasti. Heillä vain vastaukset ovat usein sangen lyhyitä. Samalla tavalla jotkut sinun tyttökaverisi varmaan vastaavat valitusvirteesi, miksi mies ei saa sitä tehdä? Miksi hänen pitää empaattisesti lähteä mukaan sinun pahaan oloosi?

Usko tai älä, olen aivan järkyttävän paljon käynyt näitä asioita läpi terapiassa ja käyn edelleen pariin kertaan viikossa. Olen myös alkoholistin lapsi tai oikeastaan kahden, olen myös puskaraiskattu, olen myös koulukiusattu ja mistä kaikesta muustakin voisin uhriutua ja kiukutella. En sitä kuitenkaan tee, koska kukaan muu ei ole vastuussa omista tunteistani kuin minä. Jos tunnen jotain ja on pakko saada se sanottua niin sanon sen. Kaikkea ei tarvitse kuitenkaan ylianalysoida omassa päässä tai alkaa analysoimaan muiden kanssa myös. Usein loukkaukset kannattaa olan kohautuksella ohittaa ja todeta, että jos hän noin ajattelee niin ne ovat hänen ajatuksiaan. Jos ei niitä jaksa kuunnella niin sitten nostaa kytkintä ja sanoo perusteluksi sen, että naamaa pitää repiä ja ei jaksa kuunnella sitä. On olemassa myös ihmisiä, jotka eivät sitä tee ja siksi kannattaa seura valita hyvin. Välillä pieni naljailu saattaa osoittaa rakkautta, toisinaan se on tarkoitettu todella kiusaksi. Osittain omalla vastuulla miten sen ottaa, jos ottaa ja osittain myös viestin lähettäjän vastuulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten jos aikuistutte, niin lopetatte toistenne loukkaamiset. Silloin ei tarvitse jälkikäteen pahoitellakkaan.

Voitko selittää tarkemmin, miten esim minun olisi pitänyt mielestäsi toimia? Ap

Ihan yleisenä neuvona. Lopettakaa toistenne loukkaaminen. Jos ilmassa on kireyttä, niin antakaa toistenne olla rauhassa kunnes tunteet on rauhoittuneet. Ajan kanssa huomaatte että kumpikin pääsette helpommalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten jos aikuistutte, niin lopetatte toistenne loukkaamiset. Silloin ei tarvitse jälkikäteen pahoitellakkaan.

Voitko selittää tarkemmin, miten esim minun olisi pitänyt mielestäsi toimia? Ap

Ihan yleisenä neuvona. Lopettakaa toistenne loukkaaminen. Jos ilmassa on kireyttä, niin antakaa toistenne olla rauhassa kunnes tunteet on rauhoittuneet. Ajan kanssa huomaatte että kumpikin pääsette helpommalla.

Miten loukkasin miestäni? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin onko se miehen tehtävä olla lapsuuden traumojen likasankona. Hän on ihan osaton tuohon.

Kannattaisi joskus naisena miettiä mitä hyvää mies saa parisuhteesta naiselta.

Nyt on vain tarjolla sitä traumaa, riitaa, mökötystä, kiristitystä johonkin kummalliseen psykopeliin.

Ei kannata ihmetellä, jos se mies toteaa, että elämä on parempi molempien jatkaa sitä henkistä kasvua eri poluilla.

Tunnetyö ei maksa laskuja,  ei tee ruokaa, ei siivoa taloa, ei suunnittele tulevaisuutta, ei tee remonttia, ei sijoita rahaa, ei aja autoa, ei rakenna taloa. Se on vain omaa päänsisäistä sekoilua. Mutta voivan sitä myrkyttää tunnelman kodissa miehelle ja lapsille, voi kuinka yleistä tuollainen muiden elämän ja perheen terrori onkaan.

Todella itsekäs kommentti. Ap on traumojensa vuoksi taipunut rusetille kaikki nämä vuodet siloittaakseen tietä miehelleen, kuten miehen äiti on tehnyt jo miehen lapsuuden ajan. Jos ap nyt herää ja vaatii tasaväkistä ja tasapainoista ja tasa-arvoista parisuhdetta, se ei ole mitään lapsellista traumojensa työntämistä toisen niskaan ja toisen elämänlaadun heikentämistä, päin vastoin kaikki kasvu kohti terveyttä on elämänlaadun parantamista. 

Ei ole todella itsekäs kommentti. Me traumataustasta tulijat ollaan äärimmäisen itsekeskeisiä ja omalla tavalla narsistisia ihmisiä. Ulospäin näytetään sitä, mitä halutaan toisten tekevän meille, mutta sisällä itketään ja kiukutellaan sitä kun ei saada haluamaamme ja käyttäydytään eritavalla narsistisesti. Miehen ei kuulu olla parisuhteessa mikään likasanko, vaan aloittajan on parempi mennä terapiaan käsittelemään näitä asioita. 

En alunalkaen ymmärtänyt sitä, että mitä väärää on siinä jos mies kertoo omista tunteistaan ja fiiliksistään. Miksi aloittaja ei tehnyt myös sitä, vaan alkoi heti uhriutumaan narsistisesti? Ihan samanlailla sinulla on oikeus puhua tunteistasi. Vaikka mies ei vastaile sinulle, niin hän kuuntelee kyllä. Miehet kuuntelevat yllättävän paljon ja yllättävän tarkasti. Heillä vain vastaukset ovat usein sangen lyhyitä. Samalla tavalla jotkut sinun tyttökaverisi varmaan vastaavat valitusvirteesi, miksi mies ei saa sitä tehdä? Miksi hänen pitää empaattisesti lähteä mukaan sinun pahaan oloosi?

Usko tai älä, olen aivan järkyttävän paljon käynyt näitä asioita läpi terapiassa ja käyn edelleen pariin kertaan viikossa. Olen myös alkoholistin lapsi tai oikeastaan kahden, olen myös puskaraiskattu, olen myös koulukiusattu ja mistä kaikesta muustakin voisin uhriutua ja kiukutella. En sitä kuitenkaan tee, koska kukaan muu ei ole vastuussa omista tunteistani kuin minä. Jos tunnen jotain ja on pakko saada se sanottua niin sanon sen. Kaikkea ei tarvitse kuitenkaan ylianalysoida omassa päässä tai alkaa analysoimaan muiden kanssa myös. Usein loukkaukset kannattaa olan kohautuksella ohittaa ja todeta, että jos hän noin ajattelee niin ne ovat hänen ajatuksiaan. Jos ei niitä jaksa kuunnella niin sitten nostaa kytkintä ja sanoo perusteluksi sen, että naamaa pitää repiä ja ei jaksa kuunnella sitä. On olemassa myös ihmisiä, jotka eivät sitä tee ja siksi kannattaa seura valita hyvin. Välillä pieni naljailu saattaa osoittaa rakkautta, toisinaan se on tarkoitettu todella kiusaksi. Osittain omalla vastuulla miten sen ottaa, jos ottaa ja osittain myös viestin lähettäjän vastuulla.

Eli yhä sallit itseäsi solvattavan ja annat sen tapahtua. Älä suosittele samaa muille. Äläkä varsinkaan tuolla tavalla syyllistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin onko se miehen tehtävä olla lapsuuden traumojen likasankona. Hän on ihan osaton tuohon.

Kannattaisi joskus naisena miettiä mitä hyvää mies saa parisuhteesta naiselta.

Nyt on vain tarjolla sitä traumaa, riitaa, mökötystä, kiristitystä johonkin kummalliseen psykopeliin.

Ei kannata ihmetellä, jos se mies toteaa, että elämä on parempi molempien jatkaa sitä henkistä kasvua eri poluilla.

Tunnetyö ei maksa laskuja,  ei tee ruokaa, ei siivoa taloa, ei suunnittele tulevaisuutta, ei tee remonttia, ei sijoita rahaa, ei aja autoa, ei rakenna taloa. Se on vain omaa päänsisäistä sekoilua. Mutta voivan sitä myrkyttää tunnelman kodissa miehelle ja lapsille, voi kuinka yleistä tuollainen muiden elämän ja perheen terrori onkaan.

Todella itsekäs kommentti. Ap on traumojensa vuoksi taipunut rusetille kaikki nämä vuodet siloittaakseen tietä miehelleen, kuten miehen äiti on tehnyt jo miehen lapsuuden ajan. Jos ap nyt herää ja vaatii tasaväkistä ja tasapainoista ja tasa-arvoista parisuhdetta, se ei ole mitään lapsellista traumojensa työntämistä toisen niskaan ja toisen elämänlaadun heikentämistä, päin vastoin kaikki kasvu kohti terveyttä on elämänlaadun parantamista. 

Ei ole todella itsekäs kommentti. Me traumataustasta tulijat ollaan äärimmäisen itsekeskeisiä ja omalla tavalla narsistisia ihmisiä. Ulospäin näytetään sitä, mitä halutaan toisten tekevän meille, mutta sisällä itketään ja kiukutellaan sitä kun ei saada haluamaamme ja käyttäydytään eritavalla narsistisesti. Miehen ei kuulu olla parisuhteessa mikään likasanko, vaan aloittajan on parempi mennä terapiaan käsittelemään näitä asioita. 

En alunalkaen ymmärtänyt sitä, että mitä väärää on siinä jos mies kertoo omista tunteistaan ja fiiliksistään. Miksi aloittaja ei tehnyt myös sitä, vaan alkoi heti uhriutumaan narsistisesti? Ihan samanlailla sinulla on oikeus puhua tunteistasi. Vaikka mies ei vastaile sinulle, niin hän kuuntelee kyllä. Miehet kuuntelevat yllättävän paljon ja yllättävän tarkasti. Heillä vain vastaukset ovat usein sangen lyhyitä. Samalla tavalla jotkut sinun tyttökaverisi varmaan vastaavat valitusvirteesi, miksi mies ei saa sitä tehdä? Miksi hänen pitää empaattisesti lähteä mukaan sinun pahaan oloosi?

Usko tai älä, olen aivan järkyttävän paljon käynyt näitä asioita läpi terapiassa ja käyn edelleen pariin kertaan viikossa. Olen myös alkoholistin lapsi tai oikeastaan kahden, olen myös puskaraiskattu, olen myös koulukiusattu ja mistä kaikesta muustakin voisin uhriutua ja kiukutella. En sitä kuitenkaan tee, koska kukaan muu ei ole vastuussa omista tunteistani kuin minä. Jos tunnen jotain ja on pakko saada se sanottua niin sanon sen. Kaikkea ei tarvitse kuitenkaan ylianalysoida omassa päässä tai alkaa analysoimaan muiden kanssa myös. Usein loukkaukset kannattaa olan kohautuksella ohittaa ja todeta, että jos hän noin ajattelee niin ne ovat hänen ajatuksiaan. Jos ei niitä jaksa kuunnella niin sitten nostaa kytkintä ja sanoo perusteluksi sen, että naamaa pitää repiä ja ei jaksa kuunnella sitä. On olemassa myös ihmisiä, jotka eivät sitä tee ja siksi kannattaa seura valita hyvin. Välillä pieni naljailu saattaa osoittaa rakkautta, toisinaan se on tarkoitettu todella kiusaksi. Osittain omalla vastuulla miten sen ottaa, jos ottaa ja osittain myös viestin lähettäjän vastuulla.

Eli yhä sallit itseäsi solvattavan ja annat sen tapahtua. Älä suosittele samaa muille. Äläkä varsinkaan tuolla tavalla syyllistä.

Ei vaan, ei kiinnosta enää. Miksi ihmeessä minun pitää joka ikisestä asiasta ottaa itseeni ja alkaa puolustautumaan ja suuttumaan? Jos toisella on todella niin paha olo henkisesti, että täytyy solvata toista niin en voi kuin toivoa hänelle parempaa huomista ja lakata kuuntelemasta tai poistaa elämästäni ja vaikutuspiiristäni. Kuten sanoin tekstissäni, että löytyy paljonkin ihmisiä jotka eivät solvaa ja silloin ei tarvitse myöskään kenenkään kiukutella. Jos ihan itse jää sellaiseen seuraan, että martyytiksi pitää ryhtyä niin silloin kannattaa katsoa realistisesti peiliin, eikä alkaa uhriutumaan kuinka kohdellaan huonosti.

Minä naisena en kuuntelisi yhtään miehen vittuilua, en pidempää kestävää kiukuttelua tai sitä kun ei puhuta vaan mökötetään ja mielialat vaihtelevat nopeampaa kuin ehdit kissaa sanomaan. En myöskään katso sitä, kuinka minun pitäisi jokaisesta valituksesta ja risahduksesta empatisoida tai myötäelää. Sitten kun on oikeasti asiat huonosti niin silloin olen todella empaattinen. Minä en katso sellaista käytöstä myöskään ystäviltäni, en perheeltäni, en keneltäkään. Varsinkin tuollainen uhriutuva, narsistinen käytös, jota aloittaja harrastaa ja on jo pidempää harrastanut rikkoo ihmistä todella paljon ja sen jälkeinen itkushow oli pahinta. Elin tuollaisen ihmisen kanssa lapsuuteni ja osan aikuisuuttani. Jatkuvasti sai olla varpaillaan ja miettiä, että mitä uskaltaa sanoa, ettei tule kiukuttelua, uhriutumista tai vuorokausien hiljaisuutta. Toisinaan oli mukana myös se, että koitit miten tahansa lepytellä ja jutella niin silti teit väärin. Anteeksi pyynnöt eivät olleet sallittua, niitä ei kuunneltu tai otettu vastaan. Varsinkin silloin, jos et lepyytellyt niin oli helvetti irti. Jos koitit kertoa omaa kantaasi asioihin niin se oli väärin, jos vain istuit ja kuuntelit ja koitit myötäelää oli se väärin. Jos teit esimerkiksi lepyyttely piirakkaa tai ruokaa niin pahimmassa tapauksessa sait nimenomaa sanat: "tuo ei auta tähän" ja ruoat lensi lattialle tai roskikseen.

On olemassa helppoja ihmisiä ja on olemassa vaikeita ihmisiä. Jos ihmiset viitsisivät ihan oikeasti kuunnella toisten sanoja niin pääsisi paljon helpomalla. Aloittajakaan ei ole ilmeisesti kuunnellut, mitä mies aina kertoo omista tunteistaan vaan yrittää lepyytellä ja anteeksi pyydellä. Jos kerrankin kuuntelisit, mitä miehellä on oikeasti sanottavaa niin voit jopa huomata, että mies ei kaipaa sinulta mitään anteeksi pyytämistä, vaan sitä, että keskustelette asiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin onko se miehen tehtävä olla lapsuuden traumojen likasankona. Hän on ihan osaton tuohon.

Kannattaisi joskus naisena miettiä mitä hyvää mies saa parisuhteesta naiselta.

Nyt on vain tarjolla sitä traumaa, riitaa, mökötystä, kiristitystä johonkin kummalliseen psykopeliin.

Ei kannata ihmetellä, jos se mies toteaa, että elämä on parempi molempien jatkaa sitä henkistä kasvua eri poluilla.

Tunnetyö ei maksa laskuja,  ei tee ruokaa, ei siivoa taloa, ei suunnittele tulevaisuutta, ei tee remonttia, ei sijoita rahaa, ei aja autoa, ei rakenna taloa. Se on vain omaa päänsisäistä sekoilua. Mutta voivan sitä myrkyttää tunnelman kodissa miehelle ja lapsille, voi kuinka yleistä tuollainen muiden elämän ja perheen terrori onkaan.

Todella itsekäs kommentti. Ap on traumojensa vuoksi taipunut rusetille kaikki nämä vuodet siloittaakseen tietä miehelleen, kuten miehen äiti on tehnyt jo miehen lapsuuden ajan. Jos ap nyt herää ja vaatii tasaväkistä ja tasapainoista ja tasa-arvoista parisuhdetta, se ei ole mitään lapsellista traumojensa työntämistä toisen niskaan ja toisen elämänlaadun heikentämistä, päin vastoin kaikki kasvu kohti terveyttä on elämänlaadun parantamista. 

Ei ole todella itsekäs kommentti. Me traumataustasta tulijat ollaan äärimmäisen itsekeskeisiä ja omalla tavalla narsistisia ihmisiä. Ulospäin näytetään sitä, mitä halutaan toisten tekevän meille, mutta sisällä itketään ja kiukutellaan sitä kun ei saada haluamaamme ja käyttäydytään eritavalla narsistisesti. Miehen ei kuulu olla parisuhteessa mikään likasanko, vaan aloittajan on parempi mennä terapiaan käsittelemään näitä asioita. 

En alunalkaen ymmärtänyt sitä, että mitä väärää on siinä jos mies kertoo omista tunteistaan ja fiiliksistään. Miksi aloittaja ei tehnyt myös sitä, vaan alkoi heti uhriutumaan narsistisesti? Ihan samanlailla sinulla on oikeus puhua tunteistasi. Vaikka mies ei vastaile sinulle, niin hän kuuntelee kyllä. Miehet kuuntelevat yllättävän paljon ja yllättävän tarkasti. Heillä vain vastaukset ovat usein sangen lyhyitä. Samalla tavalla jotkut sinun tyttökaverisi varmaan vastaavat valitusvirteesi, miksi mies ei saa sitä tehdä? Miksi hänen pitää empaattisesti lähteä mukaan sinun pahaan oloosi?

Usko tai älä, olen aivan järkyttävän paljon käynyt näitä asioita läpi terapiassa ja käyn edelleen pariin kertaan viikossa. Olen myös alkoholistin lapsi tai oikeastaan kahden, olen myös puskaraiskattu, olen myös koulukiusattu ja mistä kaikesta muustakin voisin uhriutua ja kiukutella. En sitä kuitenkaan tee, koska kukaan muu ei ole vastuussa omista tunteistani kuin minä. Jos tunnen jotain ja on pakko saada se sanottua niin sanon sen. Kaikkea ei tarvitse kuitenkaan ylianalysoida omassa päässä tai alkaa analysoimaan muiden kanssa myös. Usein loukkaukset kannattaa olan kohautuksella ohittaa ja todeta, että jos hän noin ajattelee niin ne ovat hänen ajatuksiaan. Jos ei niitä jaksa kuunnella niin sitten nostaa kytkintä ja sanoo perusteluksi sen, että naamaa pitää repiä ja ei jaksa kuunnella sitä. On olemassa myös ihmisiä, jotka eivät sitä tee ja siksi kannattaa seura valita hyvin. Välillä pieni naljailu saattaa osoittaa rakkautta, toisinaan se on tarkoitettu todella kiusaksi. Osittain omalla vastuulla miten sen ottaa, jos ottaa ja osittain myös viestin lähettäjän vastuulla.

Eli yhä sallit itseäsi solvattavan ja annat sen tapahtua. Älä suosittele samaa muille. Äläkä varsinkaan tuolla tavalla syyllistä.

Ei vaan, ei kiinnosta enää. Miksi ihmeessä minun pitää joka ikisestä asiasta ottaa itseeni ja alkaa puolustautumaan ja suuttumaan? Jos toisella on todella niin paha olo henkisesti, että täytyy solvata toista niin en voi kuin toivoa hänelle parempaa huomista ja lakata kuuntelemasta tai poistaa elämästäni ja vaikutuspiiristäni. Kuten sanoin tekstissäni, että löytyy paljonkin ihmisiä jotka eivät solvaa ja silloin ei tarvitse myöskään kenenkään kiukutella. Jos ihan itse jää sellaiseen seuraan, että martyytiksi pitää ryhtyä niin silloin kannattaa katsoa realistisesti peiliin, eikä alkaa uhriutumaan kuinka kohdellaan huonosti.

Minä naisena en kuuntelisi yhtään miehen vittuilua, en pidempää kestävää kiukuttelua tai sitä kun ei puhuta vaan mökötetään ja mielialat vaihtelevat nopeampaa kuin ehdit kissaa sanomaan. En myöskään katso sitä, kuinka minun pitäisi jokaisesta valituksesta ja risahduksesta empatisoida tai myötäelää. Sitten kun on oikeasti asiat huonosti niin silloin olen todella empaattinen. Minä en katso sellaista käytöstä myöskään ystäviltäni, en perheeltäni, en keneltäkään. Varsinkin tuollainen uhriutuva, narsistinen käytös, jota aloittaja harrastaa ja on jo pidempää harrastanut rikkoo ihmistä todella paljon ja sen jälkeinen itkushow oli pahinta. Elin tuollaisen ihmisen kanssa lapsuuteni ja osan aikuisuuttani. Jatkuvasti sai olla varpaillaan ja miettiä, että mitä uskaltaa sanoa, ettei tule kiukuttelua, uhriutumista tai vuorokausien hiljaisuutta. Toisinaan oli mukana myös se, että koitit miten tahansa lepytellä ja jutella niin silti teit väärin. Anteeksi pyynnöt eivät olleet sallittua, niitä ei kuunneltu tai otettu vastaan. Varsinkin silloin, jos et lepyytellyt niin oli helvetti irti. Jos koitit kertoa omaa kantaasi asioihin niin se oli väärin, jos vain istuit ja kuuntelit ja koitit myötäelää oli se väärin. Jos teit esimerkiksi lepyyttely piirakkaa tai ruokaa niin pahimmassa tapauksessa sait nimenomaa sanat: "tuo ei auta tähän" ja ruoat lensi lattialle tai roskikseen.

On olemassa helppoja ihmisiä ja on olemassa vaikeita ihmisiä. Jos ihmiset viitsisivät ihan oikeasti kuunnella toisten sanoja niin pääsisi paljon helpomalla. Aloittajakaan ei ole ilmeisesti kuunnellut, mitä mies aina kertoo omista tunteistaan vaan yrittää lepyytellä ja anteeksi pyydellä. Jos kerrankin kuuntelisit, mitä miehellä on oikeasti sanottavaa niin voit jopa huomata, että mies ei kaipaa sinulta mitään anteeksi pyytämistä, vaan sitä, että keskustelette asiat.

Tutustu termiin reactive abuse. Nyt kuulostaa siltä, että jokaisen pitäisi olla tunteeton ja reagoimaton robotti. Jos sinua kohdellaan huonosti, saat reagoida. Ja kyllä, hyvässä suhteessa ei tule kovin usein tai juuri koskaan tilanteita, joissa on pakko reagoida. Mutta kun tulee, saat reagoida. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten jos aikuistutte, niin lopetatte toistenne loukkaamiset. Silloin ei tarvitse jälkikäteen pahoitellakkaan.

Voitko selittää tarkemmin, miten esim minun olisi pitänyt mielestäsi toimia? Ap

Ihan yleisenä neuvona. Lopettakaa toistenne loukkaaminen. Jos ilmassa on kireyttä, niin antakaa toistenne olla rauhassa kunnes tunteet on rauhoittuneet. Ajan kanssa huomaatte että kumpikin pääsette helpommalla.

Miten loukkasin miestäni? Ap

Et huomannut? Aloit jauhamaan asiasta niin että mies oli loukkaantunut kauppareissun. Jos et tällaisia huomaa, niin ei ihme että teillä on näitä ongelmia jatkuvasti.