Mysteerisairaus, jolle lääkärit eivät löydä diagnoosia: oudot puutumiset, pistelyt ja tuntemukset kiusana
Onko yhtään kohtalontovereita, jolla oireenkuva olisi jotenkuten samankaltainen: mitä diagnooseja olette saaneet?
Mulla ovat riesana olleet jo 1,5 vuotta oudot puutumiset, pistelyt ja aristavat tuntemukset (ei suoranaiset kivut) lähinnä sormissa ja varpaissa, mutta ajoittain myös esim. kaulalla. Välillä tulee outoja tuntomuutoksia, aivan kuin tuuli kävisi tai joku ötökkä kävelisi iholla vaikka mitään tällaista ei oikeasti tapahdu, tai esim. kämmenselkä tuntuu märältä vaikka se on oikeasti täysin kuiva. Välillä huimaa ja pyörryttää, joskus iskee ihan yhtäkkiä selittämättömän kova (mutta onneksi lyhytaikainen) väsymys joka on seuraavana päivänä yleensä poissa.
Lääkäreissä ravannut jo toistakymmentä kertaa (enimmäkseen kunnallisella, pari yksityistäkin kokeiltu) mutta verikokeissa ei mitään poikkeavaa (tutkittu verisolut, maksa, munuainen, kilpirauhanen, hemoglobiinit sun muut), sydänfilmikin otettiin kerran päivystyksessä eikä ainakaan yleislääkärin tutkimuksessa mitään normaalista poikkeavaa, ainoastaan syke oli yli viitearvojen (tämäkin laitettiin tuolloin lopulta stressin piikkiin). Diagnoosit ovat tasoa "määrittämätön ihon tuntohäiriö" tai sitten mielenterveyspuolen diagnooseilla vihjailua tyyliin ootko vaan masentunut tai ylistressaantunut (mitä en itse ainakaan koe olevani).
Lääkärit pistävät nämä oireet siis vain korvienvälin piikkiin. Esimerkiksi neurologian puolelle lähetettä en ole saanut vaikka tätä olen jo itsekin pyytänyt. Kuulemma kliinisesti ei mikään viittaa neurologisiin sairauksiin joten ei suostuta tätä puolta edes tutkimaan, vaikka oireet sopisivat ihan hyvin esim. ms-tautiin. Ja sen verran vielä, että mitään mielenterveysongelmia ei mulla ole, elämä ihan tasapainoista, on puoliso, vakityö, talousasiat kunnossa, ystäviä ja liikuntaharrastus. En juo, polta tai käytä mitään aineita.
Kuulostaako kenellekkään tutulta?
Kommentit (187)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ollut outoja tuntemuksia sydän alueella ihan kuin sydän muljahtelis ja koko ajan tunne että mitä jos saan sydänkohtauksen?
Rytmihäiriöitä. Siis onko tuo tunne että saat sydänkohtauksen henkistä pelkoa vai tuntuuko sydän epävakaalta? Jos sydän tuntuu fyysisesti epävakaalta ja lepattavalta, niin se on hirveä tunne. Minulla oli tuota stressin seurauksena yhden päivän ja se loppui kun siirryin välittömästi saikulle. Ja sen jälkeen muutin elämääni. En halua kokea sitä enää koskaan. Erään lehtijutun perusteella Nanna Karalahti kärsi samasta ja joutui kahden kuukauden saikulle, jollen väärin muista. Jos sydänkohtauksen pelko on henkistä laatua, niin ei huolta, rytmihäiriöt on yleensä vaarattomia. Mutta kannattaa kuitenkin levätä. Ainakin minulla yhteys ylikuormituksen on selvä.
Ehkä enemmän henkistä pelkoa mutta myös fyysinen tuntemus, rankkoja juttuja tapahtunut tässä vuoden aikana luulen että vaikuttaa tuntuu että milloin tahansa saatan saada sydänkohtauksen ja kuolla ja olen vasta 32.
Ahaa traumaperäisiä oireita siis?
No mitäs muuta? Ja mitä väliä?
-eri
Suomessa on myös sukulinja, jolla esiintyy sydänongelmia nuorella iällä. Oliko niin, että yhdestä kantavanhemmasta n. 3000 jälkeläistä, jolla mahdollisesti ko. taipumus. Suvun "trauma".
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on myös sukulinja, jolla esiintyy sydänongelmia nuorella iällä. Oliko niin, että yhdestä kantavanhemmasta n. 3000 jälkeläistä, jolla mahdollisesti ko. taipumus. Suvun "trauma".
Supisuomalaiset sydäntautigeenit https://www.duodecimlehti.fi/duo95383
Olisit jättänyt kokonaan muista asioista löpötyksen pois. Jos tiedät ettei ei tod. ole psyykkistä, niin saat sitten vastauksia itse asiaan. Esim. itseäni kiinnostaisi mitkä lääkeaineet saisi aikaan tuon tyyppistä oireilua ja lisäksi esim. allergia tyyppistä kihelmöintiä huuliin vaikka 100% ei johdu mistään syödystä tai juodusta ruoka-aineesta.

Erityisesti Pohjois-Karjalainen piirre.
Oletko oikeasti käynyt pelkästään noiden oireiden vuoksi toistakymmentä kertaa lääkärissä🙄 Todennäköisesti joku puutos tai joku muu ei akuutti vaiva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on myös sukulinja, jolla esiintyy sydänongelmia nuorella iällä. Oliko niin, että yhdestä kantavanhemmasta n. 3000 jälkeläistä, jolla mahdollisesti ko. taipumus. Suvun "trauma".
Supisuomalaiset sydäntautigeenit https://www.duodecimlehti.fi/duo95383
Ohis, hyvä teksti otsikon Tutkijana potilasvuoteen ja laboratorion välimaastossa alla.
Vierailija kirjoitti:
Olisit jättänyt kokonaan muista asioista löpötyksen pois. Jos tiedät ettei ei tod. ole psyykkistä, niin saat sitten vastauksia itse asiaan. Esim. itseäni kiinnostaisi mitkä lääkeaineet saisi aikaan tuon tyyppistä oireilua ja lisäksi esim. allergia tyyppistä kihelmöintiä huuliin vaikka 100% ei johdu mistään syödystä tai juodusta ruoka-aineesta.
Niinpä. Tiedän tapauksen, missä eräälle yritetään uskotella kovasti, että on psyykkistä oireilua, vaikka ei ole. No se itse tietää onneksi ja on vaan suunnilleen, että haista.. kaa vi.. ttu ja lopettakaa ääliömäinen pelleily. Etteks te tiedä että mä tiedän. No monet ei tiedä ja onhan koko juttu aika ainutlaatuinen sarjassaan. Ihan kun se menisi ruikuttamaan jonnekin, että tutkikaas nyt nuo oireet ja joku lässyttää takaisin että:" Kuule meillä kaikilla psyyke välillä järkkyy." Hyvässä lykyssä vielä sama ihminen tietää, että oikeasti ei ole psyykkistä.
Noh, näkyvistä fyysisistä oireista voikin jo mennä. Niitä harvoin voi pistää pelkän psyykkisen oireilun piikkiin. Joitain niistäkin voi yrittää, jos kovasti haluaa.

On ironista, jos somaattisia oireita yritetään perustella psyykkisillä syillä, kun jako somaattisiin ja psyykkisiin on kerran tehty - olkoonkin, että jako on perimmiltään keinotekoinen (mieltä ja ruumista ei voi tarkasti erottaa).
Vaikka oireet olisivat psykosomaattisia, ne ovat ennenkaikkea somaattisia.
Tietysti kun psyykken vointi heijastuu kehon vointiin, on ymmärrettävää kiinnittää huomiota juurisyihin. Ikävää on mielestäni jyrkkää rajanveto, jossa tietty oireisto hyväksytään "somaattiseksi" ja toinen ääripää on omilla, vaativilla kriteereillään "psyykkistä"; VALTAVA MÄÄRÄ IHMISIÄ JÄÄ NÄIDEN VÄLIMAASTOON.
-eri
Munuaisten vajaatoiminta ap:llä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaisin joko d-vitamiinin tai jonkun b-vitamiinin puutosta. D-vitamiinin puutos on yleinen.
Seerumin alhainen D-vitamiinipitoisuus saattaa olla kehon keino estää autoimmuunisairaus. (D-vitamiinilla on kehossa hyvin monia tehtäviä, ja yksi niistä on puolustusjärjestelmän hillitseminen.) Näinollen, alhaista pitoisuutta (joka ei väkisinkään pysy korkeana) ei voida automaattisesti katsoa puutteeksi.
D-vitamiinin puute on D-vitamiinin puute.
Alkoiko koronarokotteen ottamisen jälkeen? Sen ottaneille on tullut kaikenlaista vaivaa, SAD eli sudden adult death mukaanlukien.
Mistä te löydätte näitä lääkäreitä, jotka suostuvat teitä hoitamaan?
Mulla on lapsesta asti ollut alaselkäkipua, eikä koskaan lääkäri ole suostunut kuvaamaan alaselkää tai muutenkaan tutkimaan. Nyt vanhempana mulle jo ehdotellaan sähköhoitoa tuohon kipuun, vaikka YHÄ sitä ei millään tavalla ole tutkittu.
Haittaako sun elämääs, jos joskus tuuli tuntuu iholla? Et ole sairas, ainakaan nykylääketieteen mielestä, turha sieltä on diagnoosia hakea. Älä murehdi turhia ja elä elämäsi.
Minulla alkoi yhtäkkiä huimaus. Sitten epämääräiset säryt, etenkin vasemmassa rinnassa. Näköhäiriöt ja kuulon herkistyminen, päänsärky. En muista järjestystä. Saatoin yhtäkkiä humahtaa ihan hikiseksi.
Elämäni oli kaikin puolin kunnossa; hyvä ammatti, parisuhde, hyvä koti. Kaikki hyvin. Ja kuitenkin nuo oireet poistuivat, kun kokeiltiin mielialalääkitystä.
En ole lukenut ketjua, mutta jos et sitä vielä ole kokeillut, niin suosittelen vahvasti.
Hei,
Hyvä ystäväni sai juurikin kyseisen kaltaiset oireet koronan jälkioireina. Itse tauti oli hyvin lievä mutta noin 1-2 kk päästä taudista alkoivat juuri kuvailemasi oireet. Hän on rampannut lääkärillä erinäisissä tutkimuksissa mutta kukaan ei oikeen osaa sanoa mitään, eikä siis mitään ole diagnosoitu.
Kyllä sanoisin, että tämä on long-covidia. Sitä vielä kovin tuntematonta puolta koronasta.
Ihan mielenkiinnosta, onko sinulla koronarokotteet otettuna?
Voimia! 💪
Vierailija kirjoitti:
Minulla alkoi yhtäkkiä huimaus. Sitten epämääräiset säryt, etenkin vasemmassa rinnassa. Näköhäiriöt ja kuulon herkistyminen, päänsärky. En muista järjestystä. Saatoin yhtäkkiä humahtaa ihan hikiseksi.
Elämäni oli kaikin puolin kunnossa; hyvä ammatti, parisuhde, hyvä koti. Kaikki hyvin. Ja kuitenkin nuo oireet poistuivat, kun kokeiltiin mielialalääkitystä.
En ole lukenut ketjua, mutta jos et sitä vielä ole kokeillut, niin suosittelen vahvasti.
Kuulon herkistyminen on muuten tyypillinen ominaisuus ko. ilmiössä.
Siihen saattaa liittyä ns. misofonia ("Misofonia on tietynlaista, spesifiä ääniyliherkkyyttä, jossa tietyt äänet tuntuvat ärsyttäviltä ja jopa vastenmielisiltä." Audex.fi)
Oliko sinulla ns. korvamatoja? ("Korvamato tarkoittaa musiikkikappaletta tai sävelmää, joka toistuu mielessä vastoin tahtoa, pakonomaisesti ja jota on vaikeaa lakata ajattelemasta." Wikipedia)
On ajateltu, että ellei oireita ajoissa hoideta (esimerkiksi poistamalla olosuhteista tekijä, joka oireita aiheuttaa, mikäli se selviää), oireet saattavat kroonistua. Lapsena koettu "vatsamigreeni" saattaa aikuisena muuntua esim. "päänsärkymigreeniksi".
Mielialalääkkeet vaimentavat kehon herkkyyttää tuntea. Sikäli on ymmärrettävää, että niitä käytetään migreenin yms. hoitoon. Minä en kyllä uskaltaisi suositella, mutta näin teoreettisesti.
Monille on varmasti helpottavaa tietää edes se, ettei kyse ole mistään vakavasta, kuten jo todettiin. Vaikka oireet ovat itsessään ikäviä... ne voivat jopa rajoittaa elämää.
Voin vain kuvitella, kuinka kurjaa on etsiä vuosien ajan syytä tai helpotusta oireisiin, ja saada samalla huonoa kohtelua - vain siksi, ettei tiede tunne, tai tunnusta, ihmistä kokonaan. Se on kallis rumba kun lähdetään karsimaan syitä pois, ja tulos on yleensä laiha!
Kuulostaa tutulta kirjoitti:
Hei,
Hyvä ystäväni sai juurikin kyseisen kaltaiset oireet koronan jälkioireina. Itse tauti oli hyvin lievä mutta noin 1-2 kk päästä taudista alkoivat juuri kuvailemasi oireet. Hän on rampannut lääkärillä erinäisissä tutkimuksissa mutta kukaan ei oikeen osaa sanoa mitään, eikä siis mitään ole diagnosoitu.Kyllä sanoisin, että tämä on long-covidia. Sitä vielä kovin tuntematonta puolta koronasta.
Ihan mielenkiinnosta, onko sinulla koronarokotteet otettuna?
Voimia! 💪
Ei kehon puolustusjärjestelmä toimi noin, että jokin yksittäinen SARS-muoto olisi erityisasemessa autoimmuunireaktioiden aiheuttajana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on myös sukulinja, jolla esiintyy sydänongelmia nuorella iällä. Oliko niin, että yhdestä kantavanhemmasta n. 3000 jälkeläistä, jolla mahdollisesti ko. taipumus. Suvun "trauma".
Supisuomalaiset sydäntautigeenit https://www.duodecimlehti.fi/duo95383
Erityisesti Pohjois-Karjalainen piirre.
Se kirjoitetaan pohjoiskarjalainen. Yhteen ja pienellä.
Eteläsuomalainen, keskisuomalainen, uusiseelantilainen jne.