Mysteerisairaus, jolle lääkärit eivät löydä diagnoosia: oudot puutumiset, pistelyt ja tuntemukset kiusana
Onko yhtään kohtalontovereita, jolla oireenkuva olisi jotenkuten samankaltainen: mitä diagnooseja olette saaneet?
Mulla ovat riesana olleet jo 1,5 vuotta oudot puutumiset, pistelyt ja aristavat tuntemukset (ei suoranaiset kivut) lähinnä sormissa ja varpaissa, mutta ajoittain myös esim. kaulalla. Välillä tulee outoja tuntomuutoksia, aivan kuin tuuli kävisi tai joku ötökkä kävelisi iholla vaikka mitään tällaista ei oikeasti tapahdu, tai esim. kämmenselkä tuntuu märältä vaikka se on oikeasti täysin kuiva. Välillä huimaa ja pyörryttää, joskus iskee ihan yhtäkkiä selittämättömän kova (mutta onneksi lyhytaikainen) väsymys joka on seuraavana päivänä yleensä poissa.
Lääkäreissä ravannut jo toistakymmentä kertaa (enimmäkseen kunnallisella, pari yksityistäkin kokeiltu) mutta verikokeissa ei mitään poikkeavaa (tutkittu verisolut, maksa, munuainen, kilpirauhanen, hemoglobiinit sun muut), sydänfilmikin otettiin kerran päivystyksessä eikä ainakaan yleislääkärin tutkimuksessa mitään normaalista poikkeavaa, ainoastaan syke oli yli viitearvojen (tämäkin laitettiin tuolloin lopulta stressin piikkiin). Diagnoosit ovat tasoa "määrittämätön ihon tuntohäiriö" tai sitten mielenterveyspuolen diagnooseilla vihjailua tyyliin ootko vaan masentunut tai ylistressaantunut (mitä en itse ainakaan koe olevani).
Lääkärit pistävät nämä oireet siis vain korvienvälin piikkiin. Esimerkiksi neurologian puolelle lähetettä en ole saanut vaikka tätä olen jo itsekin pyytänyt. Kuulemma kliinisesti ei mikään viittaa neurologisiin sairauksiin joten ei suostuta tätä puolta edes tutkimaan, vaikka oireet sopisivat ihan hyvin esim. ms-tautiin. Ja sen verran vielä, että mitään mielenterveysongelmia ei mulla ole, elämä ihan tasapainoista, on puoliso, vakityö, talousasiat kunnossa, ystäviä ja liikuntaharrastus. En juo, polta tai käytä mitään aineita.
Kuulostaako kenellekkään tutulta?
Kommentit (187)
Vierailija kirjoitti:
Mulla ollut outoja tuntemuksia sydän alueella ihan kuin sydän muljahtelis ja koko ajan tunne että mitä jos saan sydänkohtauksen?
Rytmihäiriöitä. Siis onko tuo tunne että saat sydänkohtauksen henkistä pelkoa vai tuntuuko sydän epävakaalta? Jos sydän tuntuu fyysisesti epävakaalta ja lepattavalta, niin se on hirveä tunne. Minulla oli tuota stressin seurauksena yhden päivän ja se loppui kun siirryin välittömästi saikulle. Ja sen jälkeen muutin elämääni. En halua kokea sitä enää koskaan. Erään lehtijutun perusteella Nanna Karalahti kärsi samasta ja joutui kahden kuukauden saikulle, jollen väärin muista. Jos sydänkohtauksen pelko on henkistä laatua, niin ei huolta, rytmihäiriöt on yleensä vaarattomia. Mutta kannattaa kuitenkin levätä. Ainakin minulla yhteys ylikuormituksen on selvä.
Long Covid ehkä? Tästä oli MOT-ohjelmassa juttu.
Mulla oli päänsärkyjä, puutumista, väsymystä, poissaolevia sumuisia oloja. Ne katosivat aivan yhtäkkiä, kun lannerangan asento korjaantui opetellessani nostamaan taakkoja oikein.
Varmasti viisitoista vuotta sitten häntäluun vahingoitettuani olen kiputilassa opetellut väärän lannerangan asennon, joka sitten kai on painanut hermoa tai jotakin.
Kaikki oireet hävisivät kerrasta, kun oikea asento seistä ja kävellä löytyi, mutta pitkän aikaa piti keskittää ajatukset tietoisesti asennon pitämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ollut outoja tuntemuksia sydän alueella ihan kuin sydän muljahtelis ja koko ajan tunne että mitä jos saan sydänkohtauksen?
Rytmihäiriöitä. Siis onko tuo tunne että saat sydänkohtauksen henkistä pelkoa vai tuntuuko sydän epävakaalta? Jos sydän tuntuu fyysisesti epävakaalta ja lepattavalta, niin se on hirveä tunne. Minulla oli tuota stressin seurauksena yhden päivän ja se loppui kun siirryin välittömästi saikulle. Ja sen jälkeen muutin elämääni. En halua kokea sitä enää koskaan. Erään lehtijutun perusteella Nanna Karalahti kärsi samasta ja joutui kahden kuukauden saikulle, jollen väärin muista. Jos sydänkohtauksen pelko on henkistä laatua, niin ei huolta, rytmihäiriöt on yleensä vaarattomia. Mutta kannattaa kuitenkin levätä. Ainakin minulla yhteys ylikuormituksen on selvä.
Ehkä enemmän henkistä pelkoa mutta myös fyysinen tuntemus, rankkoja juttuja tapahtunut tässä vuoden aikana luulen että vaikuttaa tuntuu että milloin tahansa saatan saada sydänkohtauksen ja kuolla ja olen vasta 32.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on vähän samanlaista, mutta tämä tuntuu vaan säärissä. Kihelmöintiä, kipua ja puutumista. Pahenee öisin. Toisaalta jalat eivät ole enää "rauhassa" lainkaan vaan aina tuntuu kuin esim mainitsemasi ötökät juoksisivat iholla. Samalla voi krampata tai vetää suonta. Vaikeaa nukkua tämän vuoksi ja nukkuminen muutenkin vaikeaa nykyisin. Vähän muistuttaa levottomia jalkoja. Toisaalta esim rauta arvot itsellä hyviä. Olen lääkärissä käynyt, mutta kaikki arvot hyviä. Pelkään sitä, ettei jalat enää koskaan ole ennallaan. Jo nuorempana tälläistä. Jopa lapsuudesta muistan kipua ja särkyä sekä kihelmöintiä säärissä varsinkin. Magneettia pitäisi ehkä joskus harkita jos syy löytyisi.
Jos ei ole levottomat jalat, sitten voi olla ihan vaan imusuonistoon liittyviä ongelmia. Onko taipumusta jalkojen turvotukseen ja kipuun, esim. jos joudut seisomaan pitkään tai lämpimällä, kostealla säällä?
Eivät jalkani kyllä turvoksissa ole. Liikun melko paljon ja normaali paino. Kuuma ilma pahentaa kuten sauna. Lämpötilan vaihtelut pahentavat muutenkin.
Fibromyalgia?

En usko että on hätää, mutta käy sydänkäyrässä jos siltä tuntuu. Minulla oli siis stressin takia jatkuvia rytmihäiriöitä ja yhtenä päivänä kamala lepattava tunne sydämessä, kävin sydänkäyrässä tk:saa illansuussa. Käyrässä ei ollut mitään ongelmaa eikä juuri siihen kohtaan tullut rytmihäiriötäkään. Seuraavana aamuna se lepattava tunne oli luojan kiitos ohi.
Oireet sopivat fibromyalgiaan. Terveisin samaa tautia sairastava.
Raudanpuute aiheuttaa myös sydänoireita. Onko se ferritiini nyt katsottu? Mikä arvo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli ennen pistelyitä ja puutumisia kehossa. Syytä en tiedä. On vähentynyt syötyäni nyt vuoden monivitamiinia ja rautaa. En tiedä johtuuko siitä vai jostain muusta. Muu ruokavalio pysynyt melko samana. Saattaa olla vaikutusta.
Rauta-arvojen parantuessa happi kulkee solutasolla paremmin, jolloin puutuminen loppuu ja sydänkin toimii paremmin eli ääreisverenkierto paranee.
Liika rauta on sydämelle vahingollinen. Ja rauta tekee verestä paksumpaa, mikä ei helpota kiertoa hiussuonistossa.
-eri
On todella harvinaista, että rautaa on elimistössä liikaa, mutta noin 1/3 naisista ja osa miehistä kärsii aivan liian matalista rauta-arvoista. Jostain syystä AP ei kommentoi, onko ferritiini mitattu. Turha lähteä tutkimaan edes mitään harvinaisempia sairauksia ennenkuin rauta-arvot on katsottu.
Myös kilpirauhashormonin liikatuotanto aiheuttaa sydänoireita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ollut outoja tuntemuksia sydän alueella ihan kuin sydän muljahtelis ja koko ajan tunne että mitä jos saan sydänkohtauksen?
Voiko sydämellä olla epilepsia?
Mikä oli sen pakistanilaisen tytön nimi, joka oli Bill Gatesin suojatti, ja kuoli 16-vuotiaana epilepsiakohtauksen levittyä sydämeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli ennen pistelyitä ja puutumisia kehossa. Syytä en tiedä. On vähentynyt syötyäni nyt vuoden monivitamiinia ja rautaa. En tiedä johtuuko siitä vai jostain muusta. Muu ruokavalio pysynyt melko samana. Saattaa olla vaikutusta.
Rauta-arvojen parantuessa happi kulkee solutasolla paremmin, jolloin puutuminen loppuu ja sydänkin toimii paremmin eli ääreisverenkierto paranee.
Liika rauta on sydämelle vahingollinen. Ja rauta tekee verestä paksumpaa, mikä ei helpota kiertoa hiussuonistossa.
-eriOn todella harvinaista, että rautaa on elimistössä liikaa, mutta noin 1/3 naisista ja osa miehistä kärsii aivan liian matalista rauta-arvoista. Jostain syystä AP ei kommentoi, onko ferritiini mitattu. Turha lähteä tutkimaan edes mitään harvinaisempia sairauksia ennenkuin rauta-arvot on katsottu.
Myös kilpirauhashormonin liikatuotanto aiheuttaa sydänoireita.
Asia ei ole noin yksioikoinen. Optimaalinen rauta-arvo on yksilöllinen kokonaisuus. Esimerkiksi minun arvoni on ollut lapsuudesta asti 96-110, olen terve ja voin hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ollut outoja tuntemuksia sydän alueella ihan kuin sydän muljahtelis ja koko ajan tunne että mitä jos saan sydänkohtauksen?
Voiko sydämellä olla epilepsia?
Mikä oli sen pakistanilaisen tytön nimi, joka oli Bill Gatesin suojatti, ja kuoli 16-vuotiaana epilepsiakohtauksen levittyä sydämeen.
A r f a K a r i m R a n d h a w a
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on vähän samanlaista, mutta tämä tuntuu vaan säärissä. Kihelmöintiä, kipua ja puutumista. Pahenee öisin. Toisaalta jalat eivät ole enää "rauhassa" lainkaan vaan aina tuntuu kuin esim mainitsemasi ötökät juoksisivat iholla. Samalla voi krampata tai vetää suonta. Vaikeaa nukkua tämän vuoksi ja nukkuminen muutenkin vaikeaa nykyisin. Vähän muistuttaa levottomia jalkoja. Toisaalta esim rauta arvot itsellä hyviä. Olen lääkärissä käynyt, mutta kaikki arvot hyviä. Pelkään sitä, ettei jalat enää koskaan ole ennallaan. Jo nuorempana tälläistä. Jopa lapsuudesta muistan kipua ja särkyä sekä kihelmöintiä säärissä varsinkin. Magneettia pitäisi ehkä joskus harkita jos syy löytyisi.
Jos ei ole levottomat jalat, sitten voi olla ihan vaan imusuonistoon liittyviä ongelmia. Onko taipumusta jalkojen turvotukseen ja kipuun, esim. jos joudut seisomaan pitkään tai lämpimällä, kostealla säällä?
Eivät jalkani kyllä turvoksissa ole. Liikun melko paljon ja normaali paino. Kuuma ilma pahentaa kuten sauna. Lämpötilan vaihtelut pahentavat muutenkin.
Olet allerginen lämpötilan muutoksille.
No itsellä johtui psyykkisistä syistä, vaikka en tuntenut itseäni millään tavalla masentuneeksi tai ahdistuneeksi ja mitään psyykkistä historiaa ei minulla ollut. Lääkäritkin epäilivät MS-tautia ja päädyin sairaalaan sisälle tutkimuksiin, mutta psyykkistä oli (ns. maskeerattu depressio) ja siitä parin vuoden päästä tuli ne kunnon psyykkiset oireetkin, jotka itsekin sitten huomasin ja romahdin henkisesti.
Vierailija kirjoitti:
Monilla ollut noita, kun suhteessa tai töissä ollut jotakin pielessä, mutta ei vielä tiedosta mitä. Keho stressaa, mutta mieli ei vielä ymmärrä.
Nääh, sydän vain karistaa siinä pahaa pois. Kirjaimellisesti ravistaa sen veke itsestään!
Sydän aina näkee paljon nopeammin, kuin aivot.
Kannattaa sydäntä silti kunnioittaa, eikä aina järkeillä sen pahaaoloa pois. Sydämen onnellisuudessa on järkeä, vaikka "tyhmät" aivot ei sitä aina tajua.
Veikkaisin joko d-vitamiinin tai jonkun b-vitamiinin puutosta. D-vitamiinin puutos on yleinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on vähän samanlaista, mutta tämä tuntuu vaan säärissä. Kihelmöintiä, kipua ja puutumista. Pahenee öisin. Toisaalta jalat eivät ole enää "rauhassa" lainkaan vaan aina tuntuu kuin esim mainitsemasi ötökät juoksisivat iholla. Samalla voi krampata tai vetää suonta. Vaikeaa nukkua tämän vuoksi ja nukkuminen muutenkin vaikeaa nykyisin. Vähän muistuttaa levottomia jalkoja. Toisaalta esim rauta arvot itsellä hyviä. Olen lääkärissä käynyt, mutta kaikki arvot hyviä. Pelkään sitä, ettei jalat enää koskaan ole ennallaan. Jo nuorempana tälläistä. Jopa lapsuudesta muistan kipua ja särkyä sekä kihelmöintiä säärissä varsinkin. Magneettia pitäisi ehkä joskus harkita jos syy löytyisi.
Jos ei ole levottomat jalat, sitten voi olla ihan vaan imusuonistoon liittyviä ongelmia. Onko taipumusta jalkojen turvotukseen ja kipuun, esim. jos joudut seisomaan pitkään tai lämpimällä, kostealla säällä?
Eivät jalkani kyllä turvoksissa ole. Liikun melko paljon ja normaali paino. Kuuma ilma pahentaa kuten sauna. Lämpötilan vaihtelut pahentavat muutenkin.
Olet allerginen lämpötilan muutoksille.
Fibromyalgiaan kuuluu ns.saunakrapula.
Kroonunen omaan napaan tuijotus eli kliininen hypokondria. Pahanlaatuinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ollut outoja tuntemuksia sydän alueella ihan kuin sydän muljahtelis ja koko ajan tunne että mitä jos saan sydänkohtauksen?
Rytmihäiriöitä. Siis onko tuo tunne että saat sydänkohtauksen henkistä pelkoa vai tuntuuko sydän epävakaalta? Jos sydän tuntuu fyysisesti epävakaalta ja lepattavalta, niin se on hirveä tunne. Minulla oli tuota stressin seurauksena yhden päivän ja se loppui kun siirryin välittömästi saikulle. Ja sen jälkeen muutin elämääni. En halua kokea sitä enää koskaan. Erään lehtijutun perusteella Nanna Karalahti kärsi samasta ja joutui kahden kuukauden saikulle, jollen väärin muista. Jos sydänkohtauksen pelko on henkistä laatua, niin ei huolta, rytmihäiriöt on yleensä vaarattomia. Mutta kannattaa kuitenkin levätä. Ainakin minulla yhteys ylikuormituksen on selvä.
Ehkä enemmän henkistä pelkoa mutta myös fyysinen tuntemus, rankkoja juttuja tapahtunut tässä vuoden aikana luulen että vaikuttaa tuntuu että milloin tahansa saatan saada sydänkohtauksen ja kuolla ja olen vasta 32.
Ahaa traumaperäisiä oireita siis?