Lue keskustelun säännöt.
Luvassa yksinäinen tulevaisuus
04.12.2022 |
Olen eronnut.
En jaksa/halua käydä baareissa.
Aika menee lapsien harrastusten parissa ja töissä.
Töissä olen naisvaltaisella alalla missä ei miehiä tapaa.
Treffeille en halua.
En jaksa alkaa tutustumaan uusiin ihmisiin "siinä" mielessä.
Lapset kasvaa, ja viettää isan ajastaan isällään. Jokunen vuosi, niin muuttavat pois.
Kukaan ei huolehdi minusta vanhana.
Ei ole ketään kenen kanssa jakaa arkea. Ei nytkään.
Lasten isää ei kiinnosta, enkä edes halua hänen kanssaan jakaa arjen asioita, vaikka liittyvät hänenkin lapsiinsa.
Kaikesta pitää selvitä yksin.
Ei vaikuta hyvälle ei. Ei ole edes ystäviä. Sukulaiset on kaukana.
Jospa lapset tekee aikanaan itse lapsia, ja kävisivät sitten mummolassa kylässä?
Kukaan ei kysy miten jaksan. Kenenkään kanssa ei voi jakaa arjen haasteita, joita teinien kanssa on.
Kukaan ei tiedä todellisuutta tämän hetkisestä elämästäni. Kukaan ei tiedä mimmosessa suossa tarvon eteenpäin. Kukaan ei tiedä miten hajalla kaikki oikeasti on.
Koska en ole kenellekkään kertonut.
Ihmiset kuvittelee että olen naimisissa ja elän normaalia perhearkea.
Oikeasti avioero on vireillä. Mies virallisesti vielä asuu täällä, mutta käy vain silloin tällöin päivän pari olemassa. Ei osallistu mihinkään arjen asioihin.
Talo pitäisi laittaa myyntiin, en vaan saa itsestäni kaivettua energiaa siihen. Kaikki siihen liittyvä on niin raskasta.
Talous ahdistaa.
Lapset reagoi, yksin saan ottaa kaiken vastaan. Poissaoleva isä on se kivempi ja rennompi. Minä tiukkis ja kireä.
Älkää ikinä olettako mitään toisten ihmisten elämästä. Ette voi tietää totuutta.
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Tympeää vinkumista, jaksanut edes kokonaan lukea
ei ap:ta jaksanut sen mies tai lapsetkaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon eronnut jo 12v sitten ja lapset lähdössä kotoa, silti en itke itsesäälistä. Itse en ole halunnut huonon ihmissuhteen jälkeen uusia, lapset sai kasvaa rauhassa aikuisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika outoa olisikin, että kävisit baareissa ja treffeillä, kun olet kerran yhä naimisissa ja asut aviomiehesi kanssa.
Ja yksinäisyys on ymmärrettävästi totaalinen, kun lapsiakaan ei ole kovin paljon, monikossa kuitenkin.
Niin. Mies ei kuitenkaan käytännössä ole täällä. Vaan viettää aikansa muualla. Ja käy baareissa ja on jo toinen. Harkinta-aikaa vaan kituutellaan. Jos omistusasuntoa ei olisi riesana, myytävänä, asuisimme jo erillämme.
Ja puhuin yksinäisestä tulevaisuudesta, ajasta jolloin lopulta olemme muuttaneet erillemme, saaneet talon myytyä, ja avioeron taputeltua. Ajasta jolloin lapset ovat muuttaneet kotoa pois. Niistä hetkistä, ennen pois muuttoa, kun lapset ovat isällään.
Sittenhän voit huokaista helpotuksesta! Pistäkää asuntonne myyntiin, niin asiat menevät eteenpäin. Minäkin olen nyt ikiomassa kämpässä riippumattomana 3 kk yhteisen asunnon myynnistä.
Tässä välissä ehdin asua vuokrallakin.
Et löytänyt komeaa rikasta top 10 miestä joten päätit sitten elää yksin. Ei kelpaa naisille tavis mies omillaan toimeentuleva. Naisilla on aina vaikeaa kun eivät saa sitä parasta ja omeinta miestä niin sitten se on yksin elettävä koska tavis miehet on vaan niin huonoja ettei nainen voi sellaisen kanssa seurustella. Naiset itse on täydellisiä ja kauniita ettei voi ede harmita tavis miehen kanssa olemista.
Joo, nyt on minun aika poistua palstalta. Ennen kun pahoitan mieleni vielä enemmän tuntemattomien ilkeilystä.
Mukavaa sunnuntaita teille. Toivottavasti vaikka liukastutte ja katkasette jalkanne tai jotain.
Eiköhön karma kosta ilkeilynne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
yhyy "paljon yksin (lasten kanssa)". koita nyt päättää oletko yksin vai lasten kanssa. melkoinen marttyyri olet ainakin ja paska äiti
Tämä oli nyt aivan älytön kirjoitus, kirjoittajana varmasti joku vanha koulukiusaaja.
Kaikkea hyvää Ap:lle.
Sain kommenteistasi sellaisen käsityksen, ettei lastesi isä ole tähänkään asti ollut juurikaan sun tukenasi. Kirjoitit, että eron jälkeen kaikesta pitää selvitä yksin, mutta etkö sä ole selvinnyt tähänkin asti? Vai ymmärsinkö jotain väärin? Jos lapsesi ovat jo teinejä, ei mene enää kovin montaa vuotta, kun he ovat jo omillaan. Jos olet heidät omatoimisiksi, itsenäisiksi ja pärjääviksi kasvattanut, sulla ei pitäisi olla huolta heidä tulevaisuudestaan. Nyt vaan pitää hoitaa ero ja eron jälkeiset vuodet siten, että lapset kärsivät siitä mahdollisimman vähän.
Yleensä olisi hyvä, jos vanhempi alkaisi lisätä omien harrastustensa määrää jo silloin, kun lapset ovat vielä alakoulussa ja voivat olla muutaman tunnin illasta ihan keskenäänkin. Viimeistään sitten, kun ovat teinejä. Lapsesi eivät tarvitse sinua enää koko hereilläoloaikaansa, joten sulla on mahdollisuus ryhtyä etsimään itsellesi joitain harrastuksiakin. Toki ei nyt ehkä pahimman erokriisin aikaan, jos koet, että juuri nyt et jaksa.
Mikään ei estä sua ryhtymästä pitämään enemmän yhteyttä kaukana asuviin sukulaisiisi. Kuulumisia voi vaihtaa viestittelemälläkin. Kirjoituksestasi mulle tuli mielikuva, että sen lisäksi, ettei kukaan ole kiinnostunut, mitä sulle kuuluu, jossain määrin - ehkä alitajuisesti - pelkäät, ettei tulevaisuudessa kukaan tarvitse sua. Opettele ajattelemaan asiaa niin, että on vapauttavaa, kun kukaan ei enää tarvitse. Että voit vihdoinkin tehdä vain sellaisia asioita, joita itse haluat tehdä. Ja just silloin, kun itse haluat tehdä. Jos taas kaipaat muiden tarvitsevuutta, lähde mukaan johonkin hyvätekeväisyystyöhön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hanki rescue koira Romaniasta tai rupea kasvattamaan hatsia.
Vierailija kirjoitti:
Joo, nyt on minun aika poistua palstalta. Ennen kun pahoitan mieleni vielä enemmän tuntemattomien ilkeilystä.
Mukavaa sunnuntaita teille. Toivottavasti vaikka liukastutte ja katkasette jalkanne tai jotain.
Eiköhön karma kosta ilkeilynne.
olet ilkeä. mene vaan pois
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksin eläminen voi olla ihan kauheaa, tai sitten yksin voi elää täyttä elämää. Se on asennekysymys. Irrottaudu läheisriippuvuudesta ja kasva itsenäiseksi aikuiseksi ihmiseksi, joka löytää eväät hyvään elämään itsestään.
Lasten tarkoitus on elää omaa elämäänsä, mutta hienoa, jos on niin hyvät välit, että heitä kiinnostaa olla vanhempiensa kanssa yhteyksissä loppuun asti. Tähän voi toki itse vaikuttaa erittäin paljon ja monella tavalla.
Mun mielestä ei ole kyseessä pelkkä asenne. Tälläkin palstalla jatkuvasti näkee ihmisiä jotka suorastaan haluaa olla yksin ja ärsyyntyvät kun heitä, esimerkiksi nyt jouluna, pyydetään kylään. Yksinolo on ihan eri asia yksin viihtyville itsenäisille ihmisille joilla on perheenjäseniä elossa tai yhteyksissä, kuin sellaisille jotka ovat sosiaalisia ja silti yksinäisiä. Olen itsekin aika introvertti ihminen, viihdyn paljonkin itsekseni. Mutta se että ei ole ketään, siis oikeasti KETÄÄN kelle höpistä edes joskus harvoin alkaa olla jo vähän liikaa. Eikä minusta siinä ole kyse mistään läheisriippuvuudesta, vaan ihan normaalista inhimillisistä tarpeista.
Käviköhän siinä vanhanaikaisesti että kun kaikki saavutettiin niin onni lensi ikkunasta ulos, tai rahat loppu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noi on ihan normaaleja mietteitä, kun elämä painaa. 3 vuoden päästä, kun ruletti on hoidettu. Elät taas täyttä elämää.
Jos painaa liikaa, apua on aina tarjolla. Juttele lekurin kans. Mene nettiterapiaan ja ala harrastaa.
Käytännön asiat ympärillä on helppoja. Talon saa myyntiin kun näyttelee sähköpostin eri kiinteistövälittäjälle ja hyväksyt realistisimman tarjouksen. Osa niistä lupaa liikoja. Mut on siel hyviäkin.
Ja ne teinit. Ne on sun lapsia. Tietysti ne käy sun luona ja sä niillä. Ohan ne sun lapsia.
Kyl se siitä.
Eikä meitä muita kiinnosta miten huonosti muil on asiat. Kun ei voida niit korjata, heittää hyvin neuvoja vaan.
Jos mä oikeesti voisin auttaa kaikkii nii 350 ihmistä näkis mut joka toinen päivä.
Asiat järjestyy.
Järjestämällä.
Hanki joku harrastus tai mene mukaan vapaaehtoistyöhön. Sieltä saa ainakin muuta tekemistä ja saattaa vaikka tutustua ihmisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on nyt huono ja raskas vaihe ja olet mieli maassa. Mutta sitten kun saatte eron hoidettua ja asunnon myytyä ja pöly on laskeutunut, sulla alkaa uusi elämänvaihe. Palauta ystävät ja omat menot elämääsi. Lapsetkin on niin isoja jo että elämääsi tulee uutta vapautta. Moni väljähtyneissä liitoissa kärvistelevä joka ei keksi riittävää syytä erota on sulle kateellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se elämä on. Yksinäisyys tavallaan kuuluu elämään. Ainakin jossain elämän vaiheessa. Joillakin se on sellaista ollut aina. Esimerkiksi itse olen ollut niin yksin aina, että olen sen surutyön tehnyt jo kauan sitten.
Minulla oli ennen ystäviä, läheiset välit lapsuuden perheeseen.
Sitten muutin kauas kaikista, miehen vuoksi.
Vuodet tässä parisuhteessa on olleet yksinäisiä. Vaikka olen ollut parisuhteessa, olen vastannut arjesta hyvin pitkälle yksin. Olen viettänyt viikonloppuja lukemattoman paljon yksin (lasten kanssa) miehen olessa jossain omissa menoissa.
Joten, olen tottunut yksinäisyyteen.
Ja perempi olla oikeasti yksin entä yksinäinen parisuhteessa.Joskus sitä vaan miettii, että elämä olisi voinut mennä toisin. Jos olisi jättänyt muuttamatta miehen perässä aikoinaan. Ainoa hyvä mitä siitä seurasi oli lapset. Muuten viimeiset 15v on ollu enemmän ja vähemmän paskaa.
Huh. Tekstisi voisi olla minun kirjoittama. Vastaa täysin omaa tilannettani, aikaisemmassa kommentissa ollutta "talo pitäisi laittaa myyntiin" -asiaa myöten. Hankalassa vaiheessa olemme molemmat. Yritän kuitenkin katsoa tulevaisuuteen ja nähdä sen hetken kun olen vaihtanut kaupunkia ja päässyt miehen ja sukulaistensa myrkyllisyydestä vihdoin eroon. Ja saan vihdoin hengittää! Vaikka olen ollut pitkään yksinäinen, en jotenkin osaa pelätä sitä. Enemmän pelkään katkeroitumista hukkaan heitettyjen vuosien takia. Taistelen kynsin hampain sitä vastaan, ettei minusta tule katkeraa ja tunteetonta vanhaa ämmää...
Sinulla on todella kuluttava elämäntilanne meneillä, toivon että haet apua ja vähän hemmottelua itsellesi, että jaksat. On aikamoista, että kaikki luottavat juuri sinuun, että sinä olet vastuullinen ja hoidat asiat. Sinun jaksamisesi on tärkeää myös heille, mutta itsellesi ihan erityisesti. Toivon, että saat tässäkin tilanteessa kokea ja nähdä hyvää ympärilläsi ja tulevaisuudessasi, ehkä juttelu jonkun tahon kanssa toisi ymmärrettävän synkeisiin ajatuksiin sekaan toivon pilkahduksia?
On osittain totta, että ihmiset ympärillä näkevät vain sen verran, kuin itse antaa näkyä. Itse olen aina vähän liiankin avoimesti kertonut elämästäni, sen kaikkine kipuineen. Mutta ihmisen elämä ei ole täydellistä kellään. Parempia aikoja välillä onneksi.
Ajan kuluessa ehtii tapahtua monenlaisia käänteitä joista vielä ei tiedä, kypsyt mietteissäsi, rohkaistut ja ties mitä aarteita elämääsi löydät. Älä lannistu. Rukoilen puolestasi!
Vierailija kirjoitti:
Sulla on nyt huono ja raskas vaihe ja olet mieli maassa. Mutta sitten kun saatte eron hoidettua ja asunnon myytyä ja pöly on laskeutunut, sulla alkaa uusi elämänvaihe. Palauta ystävät ja omat menot elämääsi. Lapsetkin on niin isoja jo että elämääsi tulee uutta vapautta. Moni väljähtyneissä liitoissa kärvistelevä joka ei keksi riittävää syytä erota on sulle kateellinen.
Joo, näinhän se menee. Ja olen jo aloittanutkin oman elämän elämistä uudella tavalla. On uusi harrastus, eikä tarvitse pompata miehen mielen mukaan, ja koittaa häntä miellyttää ettei räjähtelisi. Vaan teen asiat niinkun itse parhaaksi näen. En myöskään enää puolustele lapsille hänen tekoja, jotka koen vääräksi.
Kun päästään muuttamaan erillemme elämä helpottuu entisestään.
Ja toisaalta olen tottunut olemaan yksin, nautinkin siitä, lataudun kotona. Toisaalta, tulen myös toimeen ihmisten kanssa, ja halutessani varmaan löydän kavereita tai voin aktiivisemmin olla työkavereiden kanssa tekemisissä myös vapaalla.
Parisuhteessa ollessa en ole esim. Halunnut tuoda kotiin uusia ihmisiä miehen takia. Eikä energiani ole riittänyt ystävyyssuhteiden luomiseen. Elo on ollut sen verran arvaamatonta, pitänyt miehen vuoksi yllättäen perua omia menojani jne. En ole voinut luottaa häneen, että tekisi kuten sovittu. Jos on tehnytkin, on yleensä kiukutellut, riidellyt asiasta, oli se sitten lasten harrastuskuskaus minun iltatyön vuoksi tai minun viikonloppumeno.
Nyt vaan on vaikea vaihe, tosi vaikea. Välillä kaikki tuntuu todella musertavalle. Tulevaisuus isolle yksinäiselle peikolle, vaikkei niin tulisikaan oikeasti olemaan, ei se sen hetkistä tunnetta helpota.
Ja silloin kun tuntuu vaikeimmalta, kirjoitan tänne, purkaakseni pahaa oloa jonnekkin, pois päästäni.
Ja vaikeita vaiheita on tässä vielä luvassa, ennen kun helpottaa. On päiviä, että on tosi vaikea hengittää ja on päiviä kun kaikki rullaa ja on helppo olla.
Ne asiat myyntiin jne liittyen tuntuu varmasti siksi niin isoille, että tiedän miehen kanssa kaiken olevan tosi hankalaa. Haluan olla varma, että mua ei huijata mitenkään, että kaikki menee oikeasti oikein, ei vaan miehen mielestä oikein. Haluan kaiken kerralla kuntoon, ettei niihin asioihin tarvitse enää ikinä palata. Tiedän, että elatuksista, huoltajuudesta, osituksesta jne pitää vääntää kovastikkin. Ja siihen minulla ei ole energiaa. Haluan olla niin vahva, että mies ei varmasti minua näissä asioissa jyrää. En halua katua myöhemmin. Enkä toisaalta myöskään halua mitään oikeustaistoa.
Eteenpäin, päivä kerrallaan.
Minkä ikäiset lapset sinulla on? Elatusvelvollisuutta ei liene pitkään jäljellä jos he pian muuttavat pois? Koeta päästä sopuratkaisuun osituksessa. Kannattaa etsiä uusia harrastuksia tai mennä seurakuntaan jos kiinnostaa. Yksin eläviä keski-ikäisiä naisia on paljon. Ehkä myöhemmin voit kokeilla nettitreffejä, mutta vain jos siltä tuntuu. 42 v on nuori ja seuraa löytyy kyllä. En tarkoita tinderiä vaan muita sovelluksia.
Tympeää vinkumista, jaksanut edes kokonaan lukea