Mies syyttää minua lasten "vieraannuttamisesta"
Tyyliin, no joko oot puhunu kaikki lapset sun kanssa asumaan?
Vaikka aivan rehellisesti olen kokoajan lapsille sanonut, että saavat itse vaikuttaa, ja miettiä mitä haluavat. En missään vaiheessa ole koitttanut saada lapsia asumaan kanssani.
Mies ei ymmärrä, että omilla toimillaan on ajanut itsensä erilleen perheestä. Jo silloin kun olimme yhdessä, syytti minua siitä että on hän vastaan muu perhe. Vaikka aivan itse on asetelman sellaiseksi rakentanut.
Hän ei ole kiinnostunut lastensa asioista, paitsi koetuloksista. Ei ikinä osallistu harrastusjuttuihin, ei kauheasti juttele lasten kanssa, ei tiedä tunne kavereita. Hyvin vähän tekee mitään yhdessä lastensa kanssa. Kun esim. Ostaa herkkuja, ostaa itselleen.
Huutaa, haukkuu, komentaa, vaatii ehdotonta tottelevaisuutta. Rankaisee, kovia rangaistuksia.
Mutta ei ymmärrä, miksei lapset halua asua hänen kanssaan. Vaan syyttää asiasta minua. Haluaa erotakkin, koska en kasvata lapsia samalla tavalla, ja hänen mielestään teen siis asiat väärin.
Lapsen sanoin, iskän kans pitää koko ajan olla tosi tarkkana et tekee kaiken just oikein, ettei se hermostu.
Kuka haluaa, jaksaa elää koko ajan varpeillaan?
Kommentit (44)
Et ole yksin. Voimia tilanteeseen. Olen kokenut saman ja tätä on jatkunut jo monta vuotta. Isä itse petti ja jätti. Lapset olivat pieniä, alle 10v kaikki. Syyttelee milloin mistäkin. Olen aivan loppu. Kukaan ei auta ja laita häntä lopettamaan jatkuvaa kiusaamista. Kaikkeni teen lasteni eteen.
Oma elämäni miehen kanssa on ollut samanlaista kuin aloittajalla ja kirjoittajalla nro 16. Miehelläni on ilmeisesti kontrolloiva ja narsisitinen persoonallisuushäiriö, saattaa olla jopa narsisti. Osa miehen häiriöistä selittyy isoisoisästä isään kulkeneilla traumoilla, on ollut konkurssi, ilmeinen itsemurha, alkoholismia ja perheväkivaltaa. Miehen äiti oli ankara kasvattaja.
Meillä lapset huomasivat varhain isän kieron käytöksen, ja toinen lapsi kirjoitti alakouluikäisenä tekstin, jota kenenkään lapsen ei pitäisi kirjoittaa.
Jos elät aloittajan ja kirjoittajan nro 16 kaltaisessa suhteessa, lähde äkkiä ja pelasta oma ja lastesi mielenterveys. Mielenterveys ja hyvä itsetunto on tärkeintä elämässä!
Minuakin eksä syytti vieraannuttamisesta ja muatamaalauksesta kun molemmat lapset 15 ja 16 v halusivat lopettaa vuoroviikkoilun ja muuttaa luokseni.
Hän oli niin varma siitä, että haastoi minut oikeuteen.
Vaikka en koskaan, en ikinä haukkunut isää lapsille.
Vainoharhaisuutta ei voi millään poistaa.
Ihan silkkaa pahuuttaan tuon teki, ei ollut mitään syytä.