Mistä tällainen voi kertoa? Olen koko ajan hermostunut ja ahdistunut kun kaikki vain pyytää minulta jotain

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ehkä se kertoo nimenomaan siitä, että ihmissuhteesi ovat yksipuolisia ja kaikki haluavat sinulta koko ajan jotain. Ehkä sinun pitäisi alkaa vaatia muilta samalla tavalla vastavuoroisuutta. Se ei tosin ole ihan helppoa, koska nallekarkit ei mene tasan ja usein niillä, jotka tarvitsevat sinulta yhtä ja toista, ei oikeasti ole mitään resursseja vastavuoroisesti samaan sinulle päin.

Kiitos kun vastasit. Voi kyllä kertoa tuosta. Ehkä jostain muustakin, mutta myös tuosta. Mutta en oikein tiedä mitä niin pyytäisin ja vaatisin muilta. En halua puhua työasioistani miehelleni, koska en tunne siihen mitään tarvetta, jätän työajatukset työpaikalle. Harvoin häneltä mihinkään tarvitsen apua, saan oikeastaan suuren osan asioista hoidettua ihan itse. En ole koskaan tykännyt kaataa ongelmiani ystävien tai sukulaisten niskaan, en tunne mitään tarvetta avautua heille jostain mikä painaa mieltäni. Eli en osaa edes keksiä mitä heiltä ryhtyisin vastavuoroisesti pyytämään, jotta saisin selville saisinko heiltä sitä edes. Ap

tunnistan tunteen, mutta ajatuksessasi on ehkä silti virhe. Vaikuttaa vähän siltä, kuin ajattelisit tätäkin asiaa - muista ihmisistä käsin. Vaihda suuntaa. Älä mieti, mitä voisit pyytää HEILTÄ. Mieti pikemminkin, mitä sinä tarvitsisit ja mikä tekisi sinun olosi mukavammaksi  - ja pyydä sitten sitä kaikilta.

Ensimmäinen mikä tulee mieleen on, että en tarvitse mitään muuta heiltä kuin että jättäkää minut rauhaan, älkää pyytäkö minulta koskaan mitään, älkää kysykö mitään, älkää odottako minulta mitään, edes vastausta, älkää kertoko minulle mitään odottaen että kuuntelen, olkaa hiljaa. Varsinaisesti siis itselleni en keksi mitään mitä heiltä tarvitsisin. Ap

Jos kerran et tahdo näiltä ihmisiltä mitään, mikset sano tuota? Ei viesteihin ole pakko vastata, niitä ei itse asiassa ole edes pakko lukea. Laita wifi ja data pois päältä äläkä katso puhelimeesi.

Jos mies pyytää, että selvität jotain, sanot: En nyt pysty. Jos hän pyytää, että teet jotain, vastaat: En nyt pysty. Jos hän tahtoo keskustella työasioistaan: En nyt pysty kuuntelemaan.

Ainakin minä voin sanoa omalle miehelleni ihan hyvin, että "en nyt tahdo puhua tästä" ja se on sillä selvä. Tai jos se pyytää minua leikkaamaan hiuksensa, sanon: "en tahdo tehdä sitä nyt." Jne.

Mutta tuo "en tahdo" on meille bootcampin ja master classin käyneille. Sinä et sitä voi käyttää vielä, olet liian pehmo, ja jos sanoo ihmisille, että ei TAHDO, vaikka se olisikin totta, tilanteet saattaa hieman kärjistyä, etkä kestä sitä nykytilassasi.

Mutta jos sanot "en pysty", kukaan ei voi väittää vastaan. Voi ne tietysti yrittää, mutta toistat vaan määrätietoisesti "en pysty nyt" ja poistut tilanteesta.

Rohkeutta! Alkuun tunnet syyllisyyttä, ehkä pitkäänkin, mutta voin kertoa että kun lopulta pääset siihen vaiheeseen, että voit vaan sanoa "en tahdo",  se on totisesti sen arvoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan jaksa oikeasti olla jonkun likasankona, johon kipataan koko elämän tuska. Kippaajaa helpottaa ja kuuntelijaa kuormittaa. Tuo on 24/7 valittajalta toisen hyväksikäyttöä, varastaa aikaa ja energiaa.

Ei kyse ole vain valittamisesta vaan mitä erilaisimmista pyynnöistä kuten osallistua johonkin juhliin, kimppalahjaan jonka minun halutaan ideoivan, pyynnöistä auttaa englanninkielisten teksien tarkistamisessa, pyynnöistä lähteä puolen tunnin päästä kahville jne. Mitä vain pyyntöjä. Loputtomiin. Koko ajan. Ap

Kuulostat todella kuormittuneelta, ikävä kuulla (ja toi "kuormittunut" on niin muotisana, mutta vastaa oikeasti tilannettasi).

Luin tässä äskettäin kirjan jonka on kirjoittanut Oliver Burkeman, Neljä tuhatta viikkoa. Kirjan oivalluksia: sähköposti (tai muut viestit) on todellinen aikasyöppö. Ei siis kannata mennä siihen, että on saapuneet-kansio hallinnassa, koska se ei koskaan ole. Jos yrität vastata tehokkaasti, niin viestejä tulee aina vain lisää ja tehokkuutesi kuluu entistä suuremman viestimäärän käsittelemiseen.

Pitää siis valita ne asiat, joita tekee. Kuten lapsi ja mies. Jotkut muut läheiset ihmiset. Pomo ja työkaverit työasioissa. Muille sitten eioota.

Kirjassa ehdotettiin lisäksi, että pitää päättää asiat, joita EI hoida koskaan. Joten tuossa esimerkkilistassasi lahjan ideoimiset ja käännösavut pitää vaan tylysti jättää huomiotta. Ei kannattane edes vastata (elleivät nuo jostain kumman syystä ole työasioita, mutta en oikein usko sitä), koska jos vastaat, tulee vain jokin viesti, että olisi niin kiva kun osallistuisit kun olet hyvä ideoimaan jne. ja tuo viestitys vain paisuu.

Selitän ehkä huonosti mutta kirjassa kuitenkin minusta selitetään hyvin tämä nykyajan soppa, kun viestiä tms tulee joka tuutista ja sitten tulee hallitsematon olo.

Ymmärrän ap:tä niin hyvin! Minulla on ihan sama. Vaikka olen jämäkkä ihminen, osaan sanoa ei ja olla jopa tyly, niin silti minulta koko ajan pyydetään jotain joka suunnalta (neuvoja, apuja, mielipidettä, analysointia, vastauksia). Vaikka torppaisin pyynnön kylmästi, niin silti pelkästään se pyynnön kuuleminen aiheuttaa stressireaktion ja ärsyyntymisen.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:tä niin hyvin! Minulla on ihan sama. Vaikka olen jämäkkä ihminen, osaan sanoa ei ja olla jopa tyly, niin silti minulta koko ajan pyydetään jotain joka suunnalta (neuvoja, apuja, mielipidettä, analysointia, vastauksia). Vaikka torppaisin pyynnön kylmästi, niin silti pelkästään se pyynnön kuuleminen aiheuttaa stressireaktion ja ärsyyntymisen.

Kiitos sinulle. Juuri tuollaista se on! Mikähän voi olla syynä tässä kuviossa? Olisi todella mukava tietää.

Ap

Se että olet lapanen.

Täällä vielä yksi samanlainen! Olen aivan liian kiltti, enkä yhtään jämäkkä. Siksi kuuntelen loputtomiin ja loputtomiin vaikka itsellä olisi kuinka kiire tahansa. Omat työt jäävät taka-alalle. Nyt koetan kasata itseäni ja saada oman elämän kuntoon ja takaisin aikatauluihin. Mutta se valtava ahdistus kun joku soittaa! Vaikka en vastaa puheluihin niin silti sydän jämähtää raskaaksi ja tiedän että olisi mun velvollisuus vastata ja ratkoa taas jonkun ongelmia. Miten tästä voisi oppia pois?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ehkä se kertoo nimenomaan siitä, että ihmissuhteesi ovat yksipuolisia ja kaikki haluavat sinulta koko ajan jotain. Ehkä sinun pitäisi alkaa vaatia muilta samalla tavalla vastavuoroisuutta. Se ei tosin ole ihan helppoa, koska nallekarkit ei mene tasan ja usein niillä, jotka tarvitsevat sinulta yhtä ja toista, ei oikeasti ole mitään resursseja vastavuoroisesti samaan sinulle päin.

Kiitos kun vastasit. Voi kyllä kertoa tuosta. Ehkä jostain muustakin, mutta myös tuosta. Mutta en oikein tiedä mitä niin pyytäisin ja vaatisin muilta. En halua puhua työasioistani miehelleni, koska en tunne siihen mitään tarvetta, jätän työajatukset työpaikalle. Harvoin häneltä mihinkään tarvitsen apua, saan oikeastaan suuren osan asioista hoidettua ihan itse. En ole koskaan tykännyt kaataa ongelmiani ystävien tai sukulaisten niskaan, en tunne mitään tarvetta avautua heille jostain mikä painaa mieltäni. Eli en osaa edes keksiä mitä heiltä ryhtyisin vastavuoroisesti pyytämään, jotta saisin selville saisinko heiltä sitä edes. Ap

tunnistan tunteen, mutta ajatuksessasi on ehkä silti virhe. Vaikuttaa vähän siltä, kuin ajattelisit tätäkin asiaa - muista ihmisistä käsin. Vaihda suuntaa. Älä mieti, mitä voisit pyytää HEILTÄ. Mieti pikemminkin, mitä sinä tarvitsisit ja mikä tekisi sinun olosi mukavammaksi  - ja pyydä sitten sitä kaikilta.

Ensimmäinen mikä tulee mieleen on, että en tarvitse mitään muuta heiltä kuin että jättäkää minut rauhaan, älkää pyytäkö minulta koskaan mitään, älkää kysykö mitään, älkää odottako minulta mitään, edes vastausta, älkää kertoko minulle mitään odottaen että kuuntelen, olkaa hiljaa. Varsinaisesti siis itselleni en keksi mitään mitä heiltä tarvitsisin. Ap

Älä tee sitä. Minä paloin loppuun kaikkien kuuntelevana korvana ja olkapäänä ja muuttoapuna ja seurapalveluna ja lastenhoitoapuna ja juhlajärjestäjän apuna ja ihan-mitä-tahansa-apuna. Se meni liian pitkälle ja lopulta ystävyyssuhteet menivät. Olisin jaksanut hoitaa yhden tai kahden tarpeet, mutta en enää seitsemän.

Kommunikoi läheisillesi ajoissa. Siinä vaiheessa, kun haluat karjua Rauhaa s&&tana, niin alkaa olla jo aika myöhäistä. Eivät ihmiset ymmärrä, että yksi ihminen ei repeä kaikkeen.

Pari vinkkiä, jotka auttoivat minua  kun olin kuormittunut: 

Hyvät vastamelukuulokkeet ja niistä jotain rauhoittavaa. Kuulokkeet ovat merkki perheenjäsenille siitä, ettei saa häiritä. Lapsen tarpeet kannattaa tyydyttää niin, että ennen kuulokeaikaa annat huomiota ja autat. Sitten kehotat pyytämään isiltä niin kauan kuin kuuntelet. Kerrot, milloin olet taas hänen kanssaan.

Ystäville sanoin etukäteen, että olette rakkaita, mutta nyt otan parin viikon ajan niin etten vastaile enkä ole somessa. Ja sitten en vastaa kuin vakioviestillä: Lepokodissa tms. Sama puheluihin. Pari viikkoa auttaa näkemään mistä kenkä pahiten puristaa.

Miehen kanssa suosin hiljaista yhdessäoloa: katsotaan yhdessä leffaa, kevyt silitys ohi kulkiessa, arvostava katse, yllätyskarkkeja. On tärkeä osoittaa hänelle, että arvostan hänen panostaan.

Mulla auttoi myös se, että kuuntelin sitten ihmisiä niin, etten yrittänyt ratkaista heidän ongelmiaan, osoitin vain myötätuntoa rajallisen ajan kerrallaan.

Mul on tuollaista töissä ja kyllä välillä riipii todella. Joka asiasta pitää minulta kysellä. En ole missään päällikköasemassa edes.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:tä niin hyvin! Minulla on ihan sama. Vaikka olen jämäkkä ihminen, osaan sanoa ei ja olla jopa tyly, niin silti minulta koko ajan pyydetään jotain joka suunnalta (neuvoja, apuja, mielipidettä, analysointia, vastauksia). Vaikka torppaisin pyynnön kylmästi, niin silti pelkästään se pyynnön kuuleminen aiheuttaa stressireaktion ja ärsyyntymisen.

Kiitos sinulle. Juuri tuollaista se on! Mikähän voi olla syynä tässä kuviossa? Olisi todella mukava tietää.

Ap

Jos kykenet tuollaiset pyynnöt blokkaamaan nopeasti ja esim. lopettamaan puhelut tarvittaessa, niin kyse on päänsisäisestä asiasta. Eli ehkä kuitenkin taustalla koet vastuuta siitä, että sinun pitäisi vastata/kuunnella/tehdä se mitä sinulta pyydetään, ja itse kieltäytyminen sen vuoksi kuormittaa myös ja aiheuttaa huonon omantunnon..? Jos tuollaista tausta-ahdistusta ei olisi, voisit ihan hyvin pitää puhelimen päivän hiljaisella ja sitten ilalla käyttää vartin siihen, että liukuhihnalta vastaat kaikille "sepä ikävää", "en nyt voi tehdä tuota", "googlesta löytyy", "koita selvitä". Jonkunlainen terapia tai asian itse pohtiminen ("mitä minä nyt tunnen ja mistä se tunne kumpuaa") voisi viedä asiaa eteenpäin. 

Selkeästihän kyse on liiallisesta kuormittumisesta ja loppuunpalamisesta, itsekin kamppailen juuri saman kanssa ja tunnistan tuon ajatuksen, että pienikin tuleva pyyntö rasittaa. Oleellista on muistaa, että kyse ei ole asioiden kuormittavuudesta, vaan myös lukumäärästä. Eli monesta pienestä asiasta nousee suuri virta. Yleisesti kannattaa analysoida elämää ja yrittää poistaa kaikki ylimääräinen tekeminen ja vastuu. Voisiko osan perheen vastuista siirtää miehen huolehdittavaksi? Sen sijaan että blokkaat kavereiden viestit, niin olisiko parempi saada sitä käytännössä tehtävien asioiden määrää pienemmäksi, jolloin energiat eivät olisi ihan niin lopussa koko ajan?

Erityisesti miehen ja hyvin ystävien kanssa olisi järkevää yrittää keskustella ihan tästä asiasta aidosti ja jakaa nuo fiiliksesi. Juuri se, että käperryt itseesi ja olet asemoitunut muiden auttajana, aiheuttaa tämän tilanteen. Entä jos sinulla olisikin se yksi kaveri, jolle voisit soittaa ja valittaa, että taas X ja Y pyysivät sitä ja tätä, jne.? Koska toisinaan juuri asioiden ääneen sanominen ja pieni taustatuki auttaa pitkälle. Myös parisuhteen dynamiikkaa olisi hyvä muuttaa toiseen suuntaan: jos sinäkin olisit joskus haavoittuvainen ja tarvitsisit miehesi apua, se voisi isosti parantaa teidän suhdetta? Se, että pärjää yksin eikä tarvitse koskaan mitään muilta, on vain yksi mielen suojamekanismi eikä mikään ylpeydenaihe.

Ystävien suhteen kannattaa tehdä selkeää karsintaa: ketkä ovat oikeasti hyviä ystäviä, joiden seuraa arvostat normaalisti ja haluat pitää pitkäaikaisesti elämässäsi? Löytyykö toisaalta joukosta sellaisia, joiden seuraa et oikeasti kaipaa ja joille olet pelkästään tuo likasanko? Esimerkiksi ovatko kaikki nuo työkuvioista säilyneet kontaktikuviot sellaisia, jotka oikeasti tuovat elämääsi jotain ja joita kannattaa aktiivisesti ylläpitää?

Ensiapuna laita iso osa noista "ei niin tärkeä" kategorian ihmisistä ihan reilusti hiljaiselle kaikissa someissa, ja katso esimerkiksi parin viikon välein viestit läpi ja silloin vastaa, jos on jotain oikeasti sinulle tärkeää/sinua kiinnostavaa. Sitten ylläpidä suhdetta niiden muutaman kanssa, jotka ovat aidosti tärkeitä. Heille puolestaan yritä avautua enemmän omista asioistasi ja kerro, että arvostat heidän ystävyyttään, mutta olet nyt sen verran uupunut, ettet nyt kykene muiden asioihin ottamaan kantaa. Jos he eivät kykene tuollaista viestiä vastaanottamaan, niin voit taas miettiä, ovatko he aidosti ystäviäsi?

Miehelle pitää tiukasti vääntää rautalangasta ja sitten pitää siitä kiinni ja olla välittämättä, jos hän loukkaantuu. Muistuta itseäsi siitä, että hänellä ei ole oikeutta loukkaantua.

Ulkopuolisten viesteihin ei tarvitse vastata mitään. Jos näet, että joku tuttu taas pyytää jotain, niin jätä viesti olemaan ja vastaa lyhyesti jotain vasta viikon kuluttua, kun on liian myöhäistä ko asialle. Ison osan sähköposteista voi deletoida suoraan lukematta jo otsikon perusteella, niin mä teen. Niille ystävien åyynnöille voit myös vastata lyhyesti, että hei, et ehdi/tiedä/pysty.

hankit vastamelukuulokkeet, ilmoitat miehelle että et ole tavoitettavissa seuraavaan tuntiin-kahteen ja menet lepuuttamaan johonkin. Siinäs huutelevat sydämmensä kyllyydestä sitten :) Mut joo, alkavalta burnoutilta tämä kuulostaa, että kaikki haluavat sinusta "palasen". Osa ihmisistä ehdollistuu niin helposti siihen että tolta saa helposti apua, en edes yritä itse. Lapsi nyt tietty poikkeus, mut iästä riippuen lapsellekin voi sanoa että äiti tarvitsee nyt lepoa vähän aikaa, se ei ole kasvatuksen laiminlyöntiä vain tervettä itsestään huolehtimista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ehkä se kertoo nimenomaan siitä, että ihmissuhteesi ovat yksipuolisia ja kaikki haluavat sinulta koko ajan jotain. Ehkä sinun pitäisi alkaa vaatia muilta samalla tavalla vastavuoroisuutta. Se ei tosin ole ihan helppoa, koska nallekarkit ei mene tasan ja usein niillä, jotka tarvitsevat sinulta yhtä ja toista, ei oikeasti ole mitään resursseja vastavuoroisesti samaan sinulle päin.

Kiitos kun vastasit. Voi kyllä kertoa tuosta. Ehkä jostain muustakin, mutta myös tuosta. Mutta en oikein tiedä mitä niin pyytäisin ja vaatisin muilta. En halua puhua työasioistani miehelleni, koska en tunne siihen mitään tarvetta, jätän työajatukset työpaikalle. Harvoin häneltä mihinkään tarvitsen apua, saan oikeastaan suuren osan asioista hoidettua ihan itse. En ole koskaan tykännyt kaataa ongelmiani ystävien tai sukulaisten niskaan, en tunne mitään tarvetta avautua heille jostain mikä painaa mieltäni. Eli en osaa edes keksiä mitä heiltä ryhtyisin vastavuoroisesti pyytämään, jotta saisin selville saisinko heiltä sitä edes. Ap

Kerrotko miehellesi ja noille kavereillesi iloisista asioista elämästäsi, jaatko asioita ja onko teillä yleisesti muita puheenaiheita kuin sen toisen osapuolen ongelmat? Kun tuttava soittaa, onko sinulla mielessä asioita, joista haluaisit puhua mutta siihen ei tule mahdollisuutta, koska hän jakaa omia ongelmiaan? Koska aika usein tuollaisen dynamiikan muodostumiseen vaaditaan kaksi, ja jos sinä jokaisessa ihmissuhteessa ajaudut samaan rooliin, niin ehkä se perimmäinen vika ei olekaan niissä muissa..? Oletko oikeasti avoin muunlaiselle vuorovaikutukselle ja käytätkö sen luomiseen aikaa/energiaa?

Monet meistä ovat vähän liian kilttejä. Kun sitä vaan haluaa olla hyvä ihminen. Mutta miksi se pitää tehdä oman itsensä hyvinvoinnin kustannuksella???

Yksi tärkeimmistä asioista mitä olen oppinut elämässä muiden ja itseni kanssa on rajat. Tunnistamaan omat rajani ja sen missä kohtaa niitä rikon itse ja missä kohtaa joku toinen ne ylittää. Jatkuvat uupumiset pakottivat tutustumaan tähän puoleen, ja vapautumaan liiasta kiltteydestä. Ja nyt olen tilanteessa että jaksan olla enemmän kiltti ja auttavainen lähimmäisille kun olen saanut voimaa ja jämäkkyyttä kaikkeen elämässäni. Tajusin syvällä tasolla että elämäntehtäväni ei ole kantaa vastuuta kaikkien muiden hyvinvoinnista ja olla koko ajan kuin partiolainen valppaana vastaamaan muiden toiveisiin. Hirmu vapauttavaa! Mutta tähän tarvitsin terapia käyntejä, Arto Pietiläisen luentoja(mainitsin ne aikaisemmassa postauksessani), kirjallisuusterapiaa ja runsaasti oivalluksia ja henkistä kasvua.

Toivon että ap ja muutkin saavat kokea vapautta vaatimuksista ja saavat elämäänsä tarvittavaa energiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:tä niin hyvin! Minulla on ihan sama. Vaikka olen jämäkkä ihminen, osaan sanoa ei ja olla jopa tyly, niin silti minulta koko ajan pyydetään jotain joka suunnalta (neuvoja, apuja, mielipidettä, analysointia, vastauksia). Vaikka torppaisin pyynnön kylmästi, niin silti pelkästään se pyynnön kuuleminen aiheuttaa stressireaktion ja ärsyyntymisen.

Kiitos sinulle. Juuri tuollaista se on! Mikähän voi olla syynä tässä kuviossa? Olisi todella mukava tietää.

Ap

Jämäkkä antaa itsestään jämerän, osaavan ja jaksavan kuvan.

Tuulella käyvä hattarapää ei. Niinpä ensimmäisestä tulee helposti kaikkien alojen asiantuntija, jälkimmäisestä ei.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut/on vieläkin osin tuo sama, luulen että jonkinlainen burnout.

Mulla on ollut sama, menee aivot solmuun juurikin tuon takia koska ei saa ajatella itseään.

Sinä ja mies taidatte olla vähän liian erilaisia. Kirjoitit, ettet tunne tarvetta puhua kotona esim. työasioistasi. Miehesi sen sijaan kyllä puhuu. Mies ehkä yrittää saada sinua puhumaan ja avautumaan, ja sinä toivot, että mies oppisi olemaan hiljaa.

Tuo on aika ikävä kuvio sikäli, jos kumpikaan ei saa mitä tarvitsee.

Mitä jos alkaisit vastata vain, että en tiedä, en jaksa, ei kiinnosta, en ole tietotoimisto?

Kannattaa lähteä lomalle tai sairastua, jotta saa levätä viikko.