Tutkimus: kiusaamisella yhteys myöhempiin mielenterveysongelmiin ja myöhempiin väkivaltarikollisuuteen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatellaan sellaista, mitä pidetään lievänä kiusaamisena: lapsi jätetään jatkuvasti ulkopuolelle. Kukaan ei halua olla pari, kukaan ei leiki eikä kutsu mihinkään. Tälläista voi olla vaikeaa näyttää toteen, ja siksi siltä ummistetaan silmät.

Mutta miten lapsen minuus kehittyy tällaisessa tilanteessa? Se kehittyy uskomaan, että hän on vääränlainen, hän ei kelpaa. Hän on huonompi kuin muut.

Sitä voi itse kukin miettiä, millaista on kasvaa aikuiseksi tällaisten tunteiden kanssa, ja että miten se vaikuttaa kunkin elämänpolkuun.

Asia on todella tärkeä, mutta miten saada ihmiset heräämään tähän? "Ei kaikista tarvitse tykätä" ja "lika barn leka bäst" ja niin edelleen.

Minusta ei lapsilla ole mitään velvoitetta olla kaikkien kaveri. Sietäminen ei tarkoita että tarvitsi olla kaveri tai pari tai ottaa leikkiin mukaan. Usein nämä ulkopuolelle jäävät lapset ovat oikeasti jotain sosiaalisesti heikkoja. Maailma ei toimi niin, että kaikki mukautuu heikoimpien mukaan, vaan täytyisi opetella niitä sosiaalisia taitoja jo kotona. Jos henkilö jätetään aina ulkopuolelle ja aina syrjitään, tarkoittaa se yksinkertaisesti että siinä ihmisessä pn jotain vikaa. Ei kaikki muut ole väärässä jos aina syrjitään.

"Ei ole velvoitetta olla kaikkien kaveri / pari" -ajattelun ja kiusaamisen välinen raja on käytännössä aika häilyvä.

Jos opettaja esim. määrää parit, ja Maija joutuu pariksi jonkun kanssa, jota vain sietää, niin tyytymättömyyden ilmaiseminen Maijalta on mielestäni jo kiusaamista. Saman kouluyhteisön jäsenillä neutraali suhtautuminen tarkoittaa, että suhtautuu perus myönteisesti kaikkiin.

Faith kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatellaan sellaista, mitä pidetään lievänä kiusaamisena: lapsi jätetään jatkuvasti ulkopuolelle. Kukaan ei halua olla pari, kukaan ei leiki eikä kutsu mihinkään. Tälläista voi olla vaikeaa näyttää toteen, ja siksi siltä ummistetaan silmät.

Mutta miten lapsen minuus kehittyy tällaisessa tilanteessa? Se kehittyy uskomaan, että hän on vääränlainen, hän ei kelpaa. Hän on huonompi kuin muut.

Sitä voi itse kukin miettiä, millaista on kasvaa aikuiseksi tällaisten tunteiden kanssa, ja että miten se vaikuttaa kunkin elämänpolkuun.

Asia on todella tärkeä, mutta miten saada ihmiset heräämään tähän? "Ei kaikista tarvitse tykätä" ja "lika barn leka bäst" ja niin edelleen.

Minusta ei lapsilla ole mitään velvoitetta olla kaikkien kaveri. Sietäminen ei tarkoita että tarvitsi olla kaveri tai pari tai ottaa leikkiin mukaan. Usein nämä ulkopuolelle jäävät lapset ovat oikeasti jotain sosiaalisesti heikkoja. Maailma ei toimi niin, että kaikki mukautuu heikoimpien mukaan, vaan täytyisi opetella niitä sosiaalisia taitoja jo kotona. Jos henkilö jätetään aina ulkopuolelle ja aina syrjitään, tarkoittaa se yksinkertaisesti että siinä ihmisessä pn jotain vikaa. Ei kaikki muut ole väärässä jos aina syrjitään.

"Ei ole velvoitetta olla kaikkien kaveri / pari" -ajattelun ja kiusaamisen välinen raja on käytännössä aika häilyvä.

Jos opettaja esim. määrää parit, ja Maija joutuu pariksi jonkun kanssa, jota vain sietää, niin tyytymättömyyden ilmaiseminen Maijalta on mielestäni jo kiusaamista. Saman kouluyhteisön jäsenillä neutraali suhtautuminen tarkoittaa, että suhtautuu perus myönteisesti kaikkiin.

Minusta Maija saa ilmaista tyytymättömyytensä jos vaikka halusi olla parhaan kaverinsa kanssa ryhmässä. Tuo ei vain todellisuudessa kitke sitä tunnetta ulkopuolisuudesta. Pakottaminen ei johda mihinkään hyvään. Muistan itse kun aikoinaan olin kolmen kaverin kanssa leikkimässä välitunnilla ja siihen sitten tuli opettaja tuomaan yhtä "joonaa" mukaan teidän leikkiin. Ja se siitä leikistä sitten. "Joona" ei saanut yhteenkuuluvuuden tunnetta ja meidän leikit siirtivät koulun ulkopuolelle. Ei aikuistenkaan oikeasti tarvi olla tekemisissä ihmisten kanssa joista ei pidä. Vai menetkö itse anoppilaan joka joulu kuuntelemaan haukut kun sinun täytyy olla anopin kaveri?

Niinpä. Itse olen yksi näistä varmaan loppuiäkseni kiusattuna vaurioituneista. Nyt jo niin sanon, kun ikää on kohta 50, ja edelleen kärsin vuosien terapiasta huolimatta sosiaalisten tilanteiden kammosta, ahdistuneisuudesta ja yleisestä pelokkuudesta. Minulle tuli suoraan rankan kiusaamisen seurauksena yläaste-iässä paniikkihäiriö ja ahdistuneisuushäiriö, ja siitä se sitten alkoi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset tappelevat kotona joka kodissa keskenään, koska lapset ovat luonnostaan todella ilkeitä toisille. Heitä pitäisi opettaa jo kotona käyttäytymään ystävällisesti toisia ihmisiä kohtaan, mutta ongelma on se, että vanhemmilla ei ole kykyä tällaiseen kasvatustehtävään syystä tai toisesta.

Täähän johtuu siitä, ettei ole kivaa tekemistä. On tylsää, ja sen toisen naaman näkeminenkin on tylsää.

Kyllä se johtuu siitä, kun ei ole opetettu käyttäytymään toisia ihmisiä kohtaan kunnioittavasti.

Vierailija kirjoitti:

Puhut asiaa. Jotenkin hassua että väkivallalle (sekä henkiselle että fyysiselle) on koulu- ja työelämässä annettu ihan oma, vähättelevä nimensä: kiusaaminen. Sen varjolla voidaan mussuttaa kaikenlaisia tyhjänpäiväisyyksiä ja olla oikeasti puuttumatta asiaan. "Ole kuin et huomaisi". Ei noin sanota muille väkivallan uhreille.

Kiusaaminen ei kyllä ole mikään vähäinen asia, sikäli en näe termiä vähättelevänä. Mutta monesti siihen tunnutaan suhtauduttavan ikään kuin se olisi jotain pientä vaan. Kiusaaminen on ilkeää, ja sillä on vakavia seurauksia, siis ei ollenkaan mikään pikkujuttu.

Huomiohakuisuutta kun ei ole saanut rakkautta osakseen niin sitä haetaan sitten muualta.

Jos kiusaajat ei olis niin muista ja niiden ideoistakin riippuvaisia nyhveröitä, niin ei olisi kaiket päivät tylsää. Harrastaako he muka useinkin jotain vai chillaa vaan sillaa tapahtumaköyhinä puheensisällöntuottajina?

Vierailija kirjoitti:

Puhut asiaa. Jotenkin hassua että väkivallalle (sekä henkiselle että fyysiselle) on koulu- ja työelämässä annettu ihan oma, vähättelevä nimensä: kiusaaminen. Sen varjolla voidaan mussuttaa kaikenlaisia tyhjänpäiväisyyksiä ja olla oikeasti puuttumatta asiaan. "Ole kuin et huomaisi". Ei noin sanota muille väkivallan uhreille.

Saamattomat opettajat jotka eivät uskalla hoitaa näitä tapauksia koska pelkäävät koulun maineesta.

Vierailija kirjoitti:

Jaa.

Itseäni kiusattiin liki koko kouluajan, pitkälti sitä porukasta eristämistä ja lisänä haukkumista ja nimittelyä.

Toisinaan opettajat osallistuivat tähän myös. Oli meinaan kätevä tapa lopettaa pelleilyt uhkaamalla "jos ei nyt lopu, niin menet istumaan tuohon X:n (=minun) viereen!"

Ja oli kyllä toimiva pelote, loppui pelleilyt ja minulla entistä kauheampi olo.

Nyt kolmekymppisenä olen "omasta tahdostani" yksin ja erakoitunut. Lainausmerkit, koska tuskinpa näin olisi ilman noita kokemuksia.

Koko lapsuuden ja teini-iän kun saat kokea olevasi muiden seuraan kelpaamaton, ei sitä toisten seuraa enää edes kaipaa.

Töissä käyn ja tulen kotiin, siinä arkeni. Työtiimeissä niin ikään jään ulkopuoliseksi, muiden viettäessä toistensa luona illanistujaisia jne.

En halua mennä harrastuksiin, vaikka välillä pieni innonkipinä saattaa käväistä mielessä. Näen jo sieluni silmin sen, miten harrastuksessa muut tutustuisivat toisiinsa, alkaisivat käydä yhdessä vaikka kahvilla harrastustunnin jälkeen, vaihtaisivat innostuneesti kuulumiset aina harrastetunnin alussa jne.

Ja itse olisin yksin, kuten koulussakin.

Kyllä siellä harrastuksissa käy muitakin kiusattuja arkoja, yksinäisiä ihmisiä. Jotka samanlailla on ajatelleet ettei voi mennä, siellä ei saa kavereita ja kaikki nauraa tai pilkkaa. Tiedän kun itse olen ollut sellainen.

Valitse laji joka oikeasti kiinnostaa ja jos suinkin pystyt, positiiviset lasit silmille. Ts. jos ihmiset ei moikkaa sua, et heti ajattele että nuokin nyt vihaa mua, vaan että he voi olla väsyneitä/ ujoja tm.

Usein harrastusryhmissä on mukavaa porukkaa kun kaikki on siellä vapaaehtoisesti, ketään antisosiaalista häirikköä ei ole pakotettu mukaan vrt.koulu.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ei lapsilla ole mitään velvoitetta olla kaikkien kaveri. Sietäminen ei tarkoita että tarvitsi olla kaveri tai pari tai ottaa leikkiin mukaan. Usein nämä ulkopuolelle jäävät lapset ovat oikeasti jotain sosiaalisesti heikkoja. Maailma ei toimi niin, että kaikki mukautuu heikoimpien mukaan, vaan täytyisi opetella niitä sosiaalisia taitoja jo kotona. Jos henkilö jätetään aina ulkopuolelle ja aina syrjitään, tarkoittaa se yksinkertaisesti että siinä ihmisessä pn jotain vikaa. Ei kaikki muut ole väärässä jos aina syrjitään.

Kanalaumassakin on aina yksi, jota kaikki muut nokkivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatellaan sellaista, mitä pidetään lievänä kiusaamisena: lapsi jätetään jatkuvasti ulkopuolelle. Kukaan ei halua olla pari, kukaan ei leiki eikä kutsu mihinkään. Tälläista voi olla vaikeaa näyttää toteen, ja siksi siltä ummistetaan silmät.

Mutta miten lapsen minuus kehittyy tällaisessa tilanteessa? Se kehittyy uskomaan, että hän on vääränlainen, hän ei kelpaa. Hän on huonompi kuin muut.

Sitä voi itse kukin miettiä, millaista on kasvaa aikuiseksi tällaisten tunteiden kanssa, ja että miten se vaikuttaa kunkin elämänpolkuun.

Asia on todella tärkeä, mutta miten saada ihmiset heräämään tähän? "Ei kaikista tarvitse tykätä" ja "lika barn leka bäst" ja niin edelleen.

Minusta ei lapsilla ole mitään velvoitetta olla kaikkien kaveri. Sietäminen ei tarkoita että tarvitsi olla kaveri tai pari tai ottaa leikkiin mukaan. Usein nämä ulkopuolelle jäävät lapset ovat oikeasti jotain sosiaalisesti heikkoja. Maailma ei toimi niin, että kaikki mukautuu heikoimpien mukaan, vaan täytyisi opetella niitä sosiaalisia taitoja jo kotona. Jos henkilö jätetään aina ulkopuolelle ja aina syrjitään, tarkoittaa se yksinkertaisesti että siinä ihmisessä pn jotain vikaa. Ei kaikki muut ole väärässä jos aina syrjitään.

Ei se sitä tarkoita, että olisi jotain vikaa. Joskus lapset kiusaa sellaisia, jotka eivät jostain syystä istu tavisten joukkoon ja se voi tarkoittaa sitä, että ihminen on poikkeuksellisen nätti, viisas tai lahjakas ja ikätoverit ovat kateellisia. Aika monia nykyajan julkkiksia on kiusattu lapsena.

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatellaan sellaista, mitä pidetään lievänä kiusaamisena: lapsi jätetään jatkuvasti ulkopuolelle. Kukaan ei halua olla pari, kukaan ei leiki eikä kutsu mihinkään. Tälläista voi olla vaikeaa näyttää toteen, ja siksi siltä ummistetaan silmät.

Mutta miten lapsen minuus kehittyy tällaisessa tilanteessa? Se kehittyy uskomaan, että hän on vääränlainen, hän ei kelpaa. Hän on huonompi kuin muut.

Sitä voi itse kukin miettiä, millaista on kasvaa aikuiseksi tällaisten tunteiden kanssa, ja että miten se vaikuttaa kunkin elämänpolkuun.

Asia on todella tärkeä, mutta miten saada ihmiset heräämään tähän? "Ei kaikista tarvitse tykätä" ja "lika barn leka bäst" ja niin edelleen.

Minusta ei lapsilla ole mitään velvoitetta olla kaikkien kaveri. Sietäminen ei tarkoita että tarvitsi olla kaveri tai pari tai ottaa leikkiin mukaan. Usein nämä ulkopuolelle jäävät lapset ovat oikeasti jotain sosiaalisesti heikkoja. Maailma ei toimi niin, että kaikki mukautuu heikoimpien mukaan, vaan täytyisi opetella niitä sosiaalisia taitoja jo kotona. Jos henkilö jätetään aina ulkopuolelle ja aina syrjitään, tarkoittaa se yksinkertaisesti että siinä ihmisessä pn jotain vikaa. Ei kaikki muut ole väärässä jos aina syrjitään.

"Ei ole velvoitetta olla kaikkien kaveri / pari" -ajattelun ja kiusaamisen välinen raja on käytännössä aika häilyvä.

Jos opettaja esim. määrää parit, ja Maija joutuu pariksi jonkun kanssa, jota vain sietää, niin tyytymättömyyden ilmaiseminen Maijalta on mielestäni jo kiusaamista. Saman kouluyhteisön jäsenillä neutraali suhtautuminen tarkoittaa, että suhtautuu perus myönteisesti kaikkiin.

Minusta Maija saa ilmaista tyytymättömyytensä jos vaikka halusi olla parhaan kaverinsa kanssa ryhmässä. Tuo ei vain todellisuudessa kitke sitä tunnetta ulkopuolisuudesta. Pakottaminen ei johda mihinkään hyvään. Muistan itse kun aikoinaan olin kolmen kaverin kanssa leikkimässä välitunnilla ja siihen sitten tuli opettaja tuomaan yhtä "joonaa" mukaan teidän leikkiin. Ja se siitä leikistä sitten. "Joona" ei saanut yhteenkuuluvuuden tunnetta ja meidän leikit siirtivät koulun ulkopuolelle. Ei aikuistenkaan oikeasti tarvi olla tekemisissä ihmisten kanssa joista ei pidä. Vai menetkö itse anoppilaan joka joulu kuuntelemaan haukut kun sinun täytyy olla anopin kaveri?

Opettaja on koulussa pomo samoin kuin tulevaisuuden työpaikalla esimies on alaistensa pomo. Kun ope määrää, että työskentelet tunnilla Maijan kanssa, niin sitten teet sen työsi Maijan parina mukisematta.

Olet vain huonokäytöksinen, jos irvistelet ja valitat tätä päätöstä julkisesti. Olet ensinnäkin Maijan mielestä vttumainen ihminen ja opettajan mielestä itsekäs ja silmille hyppivä, kun et suostu siihen, mitä määrätään. Töissä saisit vaikeana ihmisenä potkut.

Työelämässä ja muiden ihmisten kanssa toimittaessa hyviin tapoihin kuuluu sietää epämukavuutta ja tunkea ne omat toiveet ja vaatimukset peppuun.

Meitä ylikilttejä koulukiusattuja on enemmän. Emme päädy mihinkään tilastoihin, koska olemme hajuttomia, mauttomia ja näkymättömiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ei lapsilla ole mitään velvoitetta olla kaikkien kaveri. Sietäminen ei tarkoita että tarvitsi olla kaveri tai pari tai ottaa leikkiin mukaan. Usein nämä ulkopuolelle jäävät lapset ovat oikeasti jotain sosiaalisesti heikkoja. Maailma ei toimi niin, että kaikki mukautuu heikoimpien mukaan, vaan täytyisi opetella niitä sosiaalisia taitoja jo kotona. Jos henkilö jätetään aina ulkopuolelle ja aina syrjitään, tarkoittaa se yksinkertaisesti että siinä ihmisessä pn jotain vikaa. Ei kaikki muut ole väärässä jos aina syrjitään.

Kanalaumassakin on aina yksi, jota kaikki muut nokkivat.

Ihmisillä on kehittyneemmät aivot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhut asiaa. Jotenkin hassua että väkivallalle (sekä henkiselle että fyysiselle) on koulu- ja työelämässä annettu ihan oma, vähättelevä nimensä: kiusaaminen. Sen varjolla voidaan mussuttaa kaikenlaisia tyhjänpäiväisyyksiä ja olla oikeasti puuttumatta asiaan. "Ole kuin et huomaisi". Ei noin sanota muille väkivallan uhreille.

Saamattomat opettajat jotka eivät uskalla hoitaa näitä tapauksia koska pelkäävät koulun maineesta.

Oikeasti kyse on siitä, että oppilaita on paljon, monta sataa. Niitä tulee ja menee vuosittain ja tekemistä on hirveät määrät. Sitä alkaa mennä sieltä, mistä aita on matalin, ikävä kyllä. Ihminen koittaa selvitä sen suon läpi päivästä toiseen. Kiusaamista on suurissa oppilasmäärissä paljon ja jokaisen jutun juurta jaksain setvimiseen ei vaan riitä enää aikaa eikä paukkuja. JA tämä on paha juttu.

Ope, joka vaihtoi alaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatellaan sellaista, mitä pidetään lievänä kiusaamisena: lapsi jätetään jatkuvasti ulkopuolelle. Kukaan ei halua olla pari, kukaan ei leiki eikä kutsu mihinkään. Tälläista voi olla vaikeaa näyttää toteen, ja siksi siltä ummistetaan silmät.

Mutta miten lapsen minuus kehittyy tällaisessa tilanteessa? Se kehittyy uskomaan, että hän on vääränlainen, hän ei kelpaa. Hän on huonompi kuin muut.

Sitä voi itse kukin miettiä, millaista on kasvaa aikuiseksi tällaisten tunteiden kanssa, ja että miten se vaikuttaa kunkin elämänpolkuun.

Asia on todella tärkeä, mutta miten saada ihmiset heräämään tähän? "Ei kaikista tarvitse tykätä" ja "lika barn leka bäst" ja niin edelleen.

Minusta ei lapsilla ole mitään velvoitetta olla kaikkien kaveri. Sietäminen ei tarkoita että tarvitsi olla kaveri tai pari tai ottaa leikkiin mukaan. Usein nämä ulkopuolelle jäävät lapset ovat oikeasti jotain sosiaalisesti heikkoja. Maailma ei toimi niin, että kaikki mukautuu heikoimpien mukaan, vaan täytyisi opetella niitä sosiaalisia taitoja jo kotona. Jos henkilö jätetään aina ulkopuolelle ja aina syrjitään, tarkoittaa se yksinkertaisesti että siinä ihmisessä pn jotain vikaa. Ei kaikki muut ole väärässä jos aina syrjitään.

"Ei ole velvoitetta olla kaikkien kaveri / pari" -ajattelun ja kiusaamisen välinen raja on käytännössä aika häilyvä.

Jos opettaja esim. määrää parit, ja Maija joutuu pariksi jonkun kanssa, jota vain sietää, niin tyytymättömyyden ilmaiseminen Maijalta on mielestäni jo kiusaamista. Saman kouluyhteisön jäsenillä neutraali suhtautuminen tarkoittaa, että suhtautuu perus myönteisesti kaikkiin.

Minusta Maija saa ilmaista tyytymättömyytensä jos vaikka halusi olla parhaan kaverinsa kanssa ryhmässä. Tuo ei vain todellisuudessa kitke sitä tunnetta ulkopuolisuudesta. Pakottaminen ei johda mihinkään hyvään. Muistan itse kun aikoinaan olin kolmen kaverin kanssa leikkimässä välitunnilla ja siihen sitten tuli opettaja tuomaan yhtä "joonaa" mukaan teidän leikkiin. Ja se siitä leikistä sitten. "Joona" ei saanut yhteenkuuluvuuden tunnetta ja meidän leikit siirtivät koulun ulkopuolelle. Ei aikuistenkaan oikeasti tarvi olla tekemisissä ihmisten kanssa joista ei pidä. Vai menetkö itse anoppilaan joka joulu kuuntelemaan haukut kun sinun täytyy olla anopin kaveri?

Opettaja on koulussa pomo samoin kuin tulevaisuuden työpaikalla esimies on alaistensa pomo. Kun ope määrää, että työskentelet tunnilla Maijan kanssa, niin sitten teet sen työsi Maijan parina mukisematta.

Olet vain huonokäytöksinen, jos irvistelet ja valitat tätä päätöstä julkisesti. Olet ensinnäkin Maijan mielestä vttumainen ihminen ja opettajan mielestä itsekäs ja silmille hyppivä, kun et suostu siihen, mitä määrätään. Töissä saisit vaikeana ihmisenä potkut.

Työelämässä ja muiden ihmisten kanssa toimittaessa hyviin tapoihin kuuluu sietää epämukavuutta ja tunkea ne omat toiveet ja vaatimukset peppuun.

Niin Maija oli se ärsyttävä protestoija eikä viaton työpari. No mutta pointti selvä kuitenkin.

Rangaistus jota ei selitetä ei ole kehittävä. Ehkä 50 vuoden päästä ymmärretään, lähteä muuttamaan virheellisiä toimintakaavioita. Kiusattu ei opi ryhmädialogia eikä kiusaaja opi olemaan kiusaamatta.

Tubettajahan kertoi samat kaverit kiusasivat koulussa, kun taas harrastuksessa olivat kavereita.

Ihmismieli on hassu. Pitäisi tutkia ja tukea molempia osapuolia. Kaikki kun on opittua, kiusattu ei saa kavereita usein uudessakaan paikassa. Koska on oppinut väärän tavan suhtautua kaikkeen pieneenkin epäkohteliaaseen käytökseen. Tuohon takerrutaan kiinni ja kaikki kritiikki tulkitaan kiusaamiseksi. Vaikka sitä ei niin ole tarkoitettu.

Kiusaaja taas hakee kummallista valta asemaa halventamalla toista. Osin luulojensa perusteella. Ei mekään oltu monesti edes kotona kun kakarat pimpotti ovikellon rikki. Sanoinhan minä siitä et oltiin tos kentällä. Vaan ei kiusaaja ottanut leikeissään kuuleviin korviinsa. Esitti kovaa poikaa ryhmälleen, vain. Tuo nyt oli vielä pientä. Tuon kiusaajan ongelmat oli joka paikassa suuremmat ja suuremmat vain.

Luuloja ja vääriä opittuja toiminta malleja sitähän se kiusaaminen on