Lue keskustelun säännöt.
G: mitä tekisit, jos puoliso pyytäisi yhteiseen elämäntapamuutokseen: sali, kävelyt ja kevyt ruoka? Olen ihan loppu jo nyt
29.11.2022 |
elämään, ja lepo ja hyvä syöminen on tärkeää elämässä. Paino 100kg ja pituus 162cm, mutta en ole valmis mihinkään muutoksiin.
Mies urheilullinen jo valmiiksi, on hänen juttunsa, ei minun.
Kommentit (374)
Vierailija kirjoitti:
Miettisin vähän aikaa, että mistä tätä ruokavaliota oikein kevennetään eli vitamiinipilleripurkit olisi seuraava vaihtoehto. Kysyisin kuitenkin ensin, maksaako mies lastenhoitajan siksi ajaksi, kun käymme salilla ja kävelyllä yhdessä vai menemmekö erikseen. Varmistaisin, jätänkö siis viikottaiset ryhmäliikuntatunnit ja vaihdan ne salitreeniin vai mikä tässä on se idea, vuorokaudessa on vain 24 tuntia.
Minkä surutta voit käyttää syömiseen, näemmä. Heti toi uhriutuminen, maksaako mies lastenhoitajan..kyllä sinne pääsee niin että mies jää kotiin, tai maksat ihan itse, säästyy se summa kun jätät mäkkärimätöt väliin. Pituutta reilu 1.5 metriä ja painoa 100kg, onko ihme, jos puoliso puuttuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään aina pitänyt aikaikkunasta tarkasti kiinni. Mitä myöhemmin söin illalla, sitä myöhemmin seuraavana päivänä ;-) Fuskasin varmaan melko paljonkin.
Eikä ne 16 tuntiakaan ole mikään kiveen hakattu luku. 14 tuntiakin on hyvä ja 12 tuntiakin parempi kuin se, että syö ensiateriansa klo 6 aamulla..
Näläntunne riippuu myös unen laadusta. Jos olen nukkunut tosi huonosti, jo aamulla voi olla kova näläntunne. Se johtuu ghrelinistä, eli "nälkähormonista", joka on korkealla unettoman yön jälkeen. Tällöin on turha rääkätä itseään ja siirtää syöntipaussi seuraavalle päivälle.
En lähde enää muiden ehdottamille "kuureille". Sen pitää olla oma juttu ja lähteä omasta aloitteesta.
Ehkä tuosta kiinnostaa automaattisesti kevyempi ruokaa ja rauhalliset kävelyt. Saleilla en viihdy.
Jos siis elämäntapamuutos olisi tuollaista leppoista yhdessäoloa, niin asiahan oli ok. Kilpailuhenkisinä aihe lähtisi lapasesta ja erohan siitä sitten loppu peleissä tulis, kun menis jatkuvaksi riitelyksi.
Tuollainen yhdessä tekeminen olisi sitten yhdessä tekemistä, että mä laihduttaisin miestä varten ja hän mua. Ei mitään hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Kevyt ruoka no, unelmoin sisäfilepihvistä. Kuntosali no, tulee liikaa lihaksia. Kävely, maybe kun kaunis ilma ja ilman sauvoja.
Hah hah, älä pelkää, ei sun asenteella tule lihaksia, ei edes pieniä. ihan rauhassa saat käydä salilla. Patukoita ja pirtelöitä mukaan, että jaksaa.
Ap on siis täällä aina jankkaava vakiotrolli. Heittelee aina vaakoja roskiin ja riitelee miehensä kanssa milloin elämäntaparemontista, milloin siitä että lapset söi karkkia. Älkää vastailko vaan ilmoittakaa ketju.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Idea hyvä mutta toteutus huono jos oletus on se että se mikä toimii yhdelle toimii kaikille.
Jos päämäärä olisi yhteinen, parempi olo koko perheelle, tuskin kukaan voi väittää että siinä on jotain vikaa.
Ne omat polut siihen hyvinvointiin sitten jokainen valitsee itsensä tuntien ja kokeilemalla.Miesten ja naisten kehot toimivat jo oletuksena eri tavoin, puhumattakaan yksilöllisistä eroista.
Esim. hyvään yöuneen, joka on edellytys hyvään aamuun ja päivään, moni tarvitsee illalla hitaita hyvälaatuisia hiilihydraatteja. Toinen nukkuu yöt läpeensä vaikka vatsa pullollaan porkkanaraastetta ja raejuustoa.
Toinen vetää ihan luonnostaan pitkiä lenkkejä kolme kertaa viikossa ja välipäivinä salia, ja kunto kohoaa ja olo paranee.
Kun toinen taas voi hyvin ja päivä päivältä paremmin 20 minuutin pätkinä tehtyinå minitreeneinä (vaikka 10x20min viikossa), lasten kanssa pihatöitä/leikkejä ja hyötyliikunta päälle.Tykkään ideasta mutten tykkää siitä jos automaattisesti mennään samalla sabluunalla. Usein se menee pudotuspeliksi jossa se "heikompi" (henkisesti tai fyysisesti) häviää.
Se ei ole tervettä eikä palvele parisuhteen eikä perheen etua. Se antaa lapsille mallin siitä että yhdessäolo, ja elämä yleensäkin olisi kilpailu, kun se voisi olla yhteistyötä ja toisen kannustamista.Homma toimii jos päämäärä sama mutta toteutus oma. Jos tulee ongelmia, asiantuntijoilta saa ammattiapua.
Kukaan ei "vedä luonnostaan pitkiä lenkkejä". Se tyyppi on siinä kunnossa, koska hän on treenannut ja sen treenin avulla hän pystyy nyt treenaamaan pidempään. Ei ole olemassa mitään "lahjakkuutta", jolla toiset pystyvät tekemään asioita, joihin toiset eivät pysty. Lahjakkuus on vain laiskojen ihmisten nimitys harjoittelulle. Kyllä se 60-kiloinen maratoonarikin olisi pystynyt syömään ja juomaan itsensä 160-kiloiseksi, jos olisi vain tehnyt vähän eri valintoja elämässään. Aivan samalla tavalla se 160-kilonenkin voisi olla tiukassa kunnossa, jos vain olisi valinnut erilaisen elämän.
Geeniteknologian avulla lahjakkuutta urheilussa on tutkittu erittäin paljon ja on tultu siihen tulokseen, että lahjakkuudella ei voida esimerkiksi selittää sitä, ketkä urheilijat pääsevät olympialaisiin, vaan selitykset siihen löytyvät harjoittelusta. Lahjakkuudella voidaan sitten selittää usein se aivan absoluuttisen kärjen järjestys, koska sinne päästäkseen on jo pitänyt treenata täydellisesti. Eli esim. Boltilla oli sellaista lahjakkuutta, että muilla ei ollut paljoa jakoa.
Lahjakkuus ei todellakaan selitä sitä, että kuka selviää hölkkätapahtuman maratonin maaliin. Se on pelkkä harjoittelukysymys.
Olisi hauska tietää, että miksi tuo kommentti kerää miinuksia. Kuvitteleeko porukka täällä oikeasti, että jotkut ovat vain "lahjakkaita" urheilussa ja sillä, mitä he ovat tehneet pienestä pitäen ei ole mitään vaikutusta asiaan?
Aivan sama, kuin jokaisessa koululiikuntaketjussa, jossa valitetaan "lahjakkaista" lapsista. Eivät ne lapset ole geneettisesti sen lahjakkaampia, vaan ne ovat niitä, joiden vanhemmat ovat pienestä pitäen vieneet heitä ulos leikkimään ja liikkumaan ja siten heille on kehittynyt voimaa ja koordinaatikykyä sitten pelata palloa liikuntatunnilla ja siten taas käydä aikuisena lenkillä.
Hyvä puoli tässä on kuitenkin se, että ei ole väliä, miten huonossa kunnossa on, koska aina tilanteelle voi tehdä jotain. Minä olin muutama vuosi sitten niin huonossa kunnossa, että ei mitään järkeä. BMI yli 40, viinaa meni vähintään pullo kirkasta päivässä ja yksienkin portaiden jälkeen piti pysähtyä puuskuttamaan. Masennus, ahdistushäiriö ja unettomuus olivat toki mukana kuviossa. Tällä hetkellä tilanne on aika erilainen ja minäkin pystyin siihen, niin niin pystyvät muutkin.
Ihan vaan ekaan viestiin vastaus, kun en ehdi lukea enempää.
JOS ap olet oikea ihminen ja oikeasti tuo tilanne meneillään, niin sanoisin että huolehdi siitä että saat sitä lepoa riittävästi. Valtaosa hyvin alkavista elämäntapamuutoksista tyssää juuri siihen aloitetaan liian suurella intensiteetillä, treenataan liian usein, vedetään syöminen liian vähiin ja muutaman viikon draivin jälkeen voimat vain loppuu. Sitten aletaan taas syödä mitä sattuu ja löhötä, ja sillä konstillahan ne voimat ei palaa ainakaan ennen kevättä.
Eli jos tuntuu liialta, se on luultavasti liikaa. Hommatkaa jotkut liikuntakellot, joilla pystyy mittaamaan palautumista, yöaikaista sykettä yms. Sitten menette sen mukaan. Jos mies jaksaa kävellä pitkän lenkin joka päivä, hän voi mennä, sinä taas voit tehdä rauhallisemman palauttavan kävelyn jos näyttää että elimistö on kuormittunut.
Omalla kohtaa älykellon hankinta auttoi paljon juuri tuota lepopäivien ottamista, kun pystyy suoraan ruudulta näkemään että kroppa on jo valmiiksi tiltissä. Ja ihme: kun aloin pitää lepopäiviä silloin kun oikeasti tarvitsen, niin seuraavana päivänä onkin sitten kunnossa astetta kovempaa treeniä varten. Kun sitten alkoi olla säännöllisesti mahdollisuus vähän kovempaan treenaamiseen, kunto alkoi kohota paremmin kuin entisellä pakkotahdilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa ei ole valmis muutoksiin, koska helppo elämä. Siksi niitä sporttisia vartaloita ihannoidaan. Suurin osa ei pysty, vaikka yrittäisikin.
Mitä pahaa siinä on, jos haluaa helpon elämän? Miksi tehdä väkisin elämästä epämukavaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ap:n mies ole lähinnä huolissaan hänen masennuksestaan. Liikunta ja elämäntapojen parantaminen ovat kuitenkin tutkitusti erittäin tehokkaita tapoja erityisesti lievän masennuksen ehkäisyssä ja hoidossa ja voivat estää potilasta vaipumasta syvempään masennukseen. Yhteisen ulkoilun ja liikkumisen ehdottaminen voi olla helpompaa, kuin ottaa puheeksi epäilyt puolison mielenterveyden ongelmista ja voi katsoa, jos puolison tila alkaisi parantumaan tällaisilla pienemmillä toimenpiteillä.
Ap saattaa hyvin olla trolli, mutta tällaisia ihmisiä on joka tapauksessa olemassa. Hän on jo kertonut olevansa itsetuhoinen ja todennäköisesti tekee joko tietoisesti tai tietämättään itsem urhaa syömällä itsensä hengiltä.
Minulla on nyt jo vaikea masennus, olen kesästä asti syönyt Seronilia. Liikun jo töissä, eli edelleen, sitä ei tarve lisätä. Ap
Kait sä nyt sentään sen suostut myöntämään, että jos painoindeksi on 40 (ja tässä tapauksessa lienee turha viisastella lihaksikkaiden urheilijoiden BMI:stä), niin syömisen ja kulutuksen tasapainossa on jotain hiomisen paikkaa?
Entä suostutko myös myöntämään, että ylipaino vaikuttaa elämänlaatuusi ja ehkä jopa perheen elämänlaatuun, koska äiti ei jaksa tehdä mitään?
Myönnän. Mutta en kestä laihdutuksen epämukavuutta, niin kauan että tuloksia näkyisi. Ap
Hei Ap. Täällä toinen pullukka, myös masennuksen kokenut. Minullakin on mies se, joka haluaa liikkua. Ei kylläkään ole atleetti, vaan ihminen, joka haluaa liikkua, jotta mm. nivelet toimisivat. Olemme kuuskymppisiä.
Minä laihduin - ehkä noin 6 kuukaudessa - 12 kiloa. Pidin ruokapäiväkirjaa ja söimme terveellisemmin. Pidin/pidän myös syömäpausseja (noin 16 tuntia ilman ruokaa).
Eli minun laihdutusmix oli: usein ei aamiaista, sitten kaksi ateriaa klo 13-21 välillä. jos oikein teki mieli. Aamulla vain vettä, mustaa kahvia tai teetä. Lounas oli usein smoothie tai vaikkapa kylmä puuro: kauralesettä + granaattiomenamehua + soijajogurttia. Sopi lounaaksi kesäkuumalla. Välillä söin vaikkapa pari viipaletta juustoa, jos oikein teki mieli. Iltaruoka: paljon kasviksia, salaattia, lisänä kalaa/lihaa/munia. Vain vähän hiilihydraatteja iltaisin. Viiniä ja/tai olutta kohtuudella.
Kun iltaruoka on "low carb", ei aamulla yleensä ole näläntunnetta ja aamiaisen väliinjättäminen on helppoa. Monesti ei edes huomaa koko juttua, kun tekee jotain muuta.
Lisäksi kävelin: 1 x viikonloppuna kuntopolulla ja 2 x viikolla, kun menin miestä vastaan juna-asemalle. 3 x 45 minuuttia viikossa. Minulla liikkuminen aivan selvästi kohentaa mieltä.
Elämäntapamuutokset auttavat. Pidin joskus hyvin rajoittavaa dieettiä. Paino tuli tottakai heti takaisin. Pysyvät tulokset saa kai vain sillä, että tyytyy hitaaseen painonpudotukseen, jonka voi saavuttaa ruokatottumuksia muuttamalla ja liikuntaa lisäämällä. Ei mitään maratoneja, vaan maltillista liikuntaa. Itseään saa myös palkita vaikkapa kakkupalalla tai sipsipussilla, kunhan se tapahtuu vain silloin tällöin.
Olen yrittänyt pätkäpaastoa, en pysynyt koskaan aikaikkunassa, vaan syöminen voitti. Yrittänyt larpata monesti, hiilarit voittaa. Ap
No kukaan ei voi sinua pakottaa muuttumaan, mutta kukaan ei voi myöskään pakottaa miestäsi katsomaan vierestä, kun puoliso hiljalleen maatuu sohvalle. Kuulostaa lisäksi siltä, että elämänhallintasi on sillä tasolla, että jos miehesi lähtee, lähtevät myös lapset. Et vaikuta ihmiseltä, joka pystyy huolehtimaan edes itsestään, joten voi olla, että yhteishuoltajuuskaan ei tule kysymykseen.
Sitten voit ainakin kaikessa rauhassa viettää laatuaikaa elämäsi ainoan rakkauden, eli ruoan, kanssa.
Näinkö vastataan ihmiselle, joka etsii apua? Olen itse ollut melko pitkän aikaa masentuneena - monesta syystä. Miehellenikin on varmaan ollut taakka. Mutta haukkumisella asia ei parane. Masentunut on menettänyt kiinnostuksensa kaikkeen. Ihminen vetäytyy täysin taka-alalle, tekee vain välttämättömät asiat - jos niitäkään. Jo päivittäinen ylösnousu ja suihkussa käynti voi olla ponnistuksen takana.
Sinun pitäisi hävetä, että kirjoittelet tällaisia viestejä. Jätä kommentoimatta. Täällä ei ole kenenkään pakkoa lukea yhtään viestiä ja ruveta pilkkaamaan neovoja ja apua etsiviä ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En lähde enää muiden ehdottamille "kuureille". Sen pitää olla oma juttu ja lähteä omasta aloitteesta.
Ehkä tuosta kiinnostaa automaattisesti kevyempi ruokaa ja rauhalliset kävelyt. Saleilla en viihdy.
Jos siis elämäntapamuutos olisi tuollaista leppoista yhdessäoloa, niin asiahan oli ok. Kilpailuhenkisinä aihe lähtisi lapasesta ja erohan siitä sitten loppu peleissä tulis, kun menis jatkuvaksi riitelyksi.
Tuollainen yhdessä tekeminen olisi sitten yhdessä tekemistä, että mä laihduttaisin miestä varten ja hän mua. Ei mitään hyötyä.
Juuri näin: ehdotuksia voi ottaa vastaan, mutta päätös täytyy olla aivan oma. Puhtaampi ruoka ja liikuntaa niin, että se on kivaa ja että siitä saa hyvän mielen. Sitten sen tekee mielellään.
Sinänsä kummallista, että jos mies on nyt vasta havahtunut siihen kuinka erilaisia ihmisiä olette ja nyt yrittää sinua muuttaa.
Luulen, että jos et nyt yritä muuttaa elintapojasi, hän katsoo seuraavaksi naisen jolla on terveellisemmät elämäntavat ja on hoikka yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ap:n mies ole lähinnä huolissaan hänen masennuksestaan. Liikunta ja elämäntapojen parantaminen ovat kuitenkin tutkitusti erittäin tehokkaita tapoja erityisesti lievän masennuksen ehkäisyssä ja hoidossa ja voivat estää potilasta vaipumasta syvempään masennukseen. Yhteisen ulkoilun ja liikkumisen ehdottaminen voi olla helpompaa, kuin ottaa puheeksi epäilyt puolison mielenterveyden ongelmista ja voi katsoa, jos puolison tila alkaisi parantumaan tällaisilla pienemmillä toimenpiteillä.
Ap saattaa hyvin olla trolli, mutta tällaisia ihmisiä on joka tapauksessa olemassa. Hän on jo kertonut olevansa itsetuhoinen ja todennäköisesti tekee joko tietoisesti tai tietämättään itsem urhaa syömällä itsensä hengiltä.
Minulla on nyt jo vaikea masennus, olen kesästä asti syönyt Seronilia. Liikun jo töissä, eli edelleen, sitä ei tarve lisätä. Ap
Kait sä nyt sentään sen suostut myöntämään, että jos painoindeksi on 40 (ja tässä tapauksessa lienee turha viisastella lihaksikkaiden urheilijoiden BMI:stä), niin syömisen ja kulutuksen tasapainossa on jotain hiomisen paikkaa?
Entä suostutko myös myöntämään, että ylipaino vaikuttaa elämänlaatuusi ja ehkä jopa perheen elämänlaatuun, koska äiti ei jaksa tehdä mitään?
Myönnän. Mutta en kestä laihdutuksen epämukavuutta, niin kauan että tuloksia näkyisi. Ap
Hei Ap. Täällä toinen pullukka, myös masennuksen kokenut. Minullakin on mies se, joka haluaa liikkua. Ei kylläkään ole atleetti, vaan ihminen, joka haluaa liikkua, jotta mm. nivelet toimisivat. Olemme kuuskymppisiä.
Minä laihduin - ehkä noin 6 kuukaudessa - 12 kiloa. Pidin ruokapäiväkirjaa ja söimme terveellisemmin. Pidin/pidän myös syömäpausseja (noin 16 tuntia ilman ruokaa).
Eli minun laihdutusmix oli: usein ei aamiaista, sitten kaksi ateriaa klo 13-21 välillä. jos oikein teki mieli. Aamulla vain vettä, mustaa kahvia tai teetä. Lounas oli usein smoothie tai vaikkapa kylmä puuro: kauralesettä + granaattiomenamehua + soijajogurttia. Sopi lounaaksi kesäkuumalla. Välillä söin vaikkapa pari viipaletta juustoa, jos oikein teki mieli. Iltaruoka: paljon kasviksia, salaattia, lisänä kalaa/lihaa/munia. Vain vähän hiilihydraatteja iltaisin. Viiniä ja/tai olutta kohtuudella.
Kun iltaruoka on "low carb", ei aamulla yleensä ole näläntunnetta ja aamiaisen väliinjättäminen on helppoa. Monesti ei edes huomaa koko juttua, kun tekee jotain muuta.
Lisäksi kävelin: 1 x viikonloppuna kuntopolulla ja 2 x viikolla, kun menin miestä vastaan juna-asemalle. 3 x 45 minuuttia viikossa. Minulla liikkuminen aivan selvästi kohentaa mieltä.
Elämäntapamuutokset auttavat. Pidin joskus hyvin rajoittavaa dieettiä. Paino tuli tottakai heti takaisin. Pysyvät tulokset saa kai vain sillä, että tyytyy hitaaseen painonpudotukseen, jonka voi saavuttaa ruokatottumuksia muuttamalla ja liikuntaa lisäämällä. Ei mitään maratoneja, vaan maltillista liikuntaa. Itseään saa myös palkita vaikkapa kakkupalalla tai sipsipussilla, kunhan se tapahtuu vain silloin tällöin.
Olen yrittänyt pätkäpaastoa, en pysynyt koskaan aikaikkunassa, vaan syöminen voitti. Yrittänyt larpata monesti, hiilarit voittaa. Ap
No kukaan ei voi sinua pakottaa muuttumaan, mutta kukaan ei voi myöskään pakottaa miestäsi katsomaan vierestä, kun puoliso hiljalleen maatuu sohvalle. Kuulostaa lisäksi siltä, että elämänhallintasi on sillä tasolla, että jos miehesi lähtee, lähtevät myös lapset. Et vaikuta ihmiseltä, joka pystyy huolehtimaan edes itsestään, joten voi olla, että yhteishuoltajuuskaan ei tule kysymykseen.
Sitten voit ainakin kaikessa rauhassa viettää laatuaikaa elämäsi ainoan rakkauden, eli ruoan, kanssa.
Näinkö vastataan ihmiselle, joka etsii apua? Olen itse ollut melko pitkän aikaa masentuneena - monesta syystä. Miehellenikin on varmaan ollut taakka. Mutta haukkumisella asia ei parane. Masentunut on menettänyt kiinnostuksensa kaikkeen. Ihminen vetäytyy täysin taka-alalle, tekee vain välttämättömät asiat - jos niitäkään. Jo päivittäinen ylösnousu ja suihkussa käynti voi olla ponnistuksen takana.
Sinun pitäisi hävetä, että kirjoittelet tällaisia viestejä. Jätä kommentoimatta. Täällä ei ole kenenkään pakkoa lukea yhtään viestiä ja ruveta pilkkaamaan neovoja ja apua etsiviä ihmisiä.
Ei ap etsinyt apua mihinkään muuhun, kuin siihen, että miten hän voisi luistaa miehensä ehdottamasta elämäntapamuutoksesta ja jatkaa sohvalla makaamista ja muun perheen laiminlyömistä. Mihinkään muuhun hän ei ole pyytänyt apua.
Vierailija kirjoitti:
Ihan vaan ekaan viestiin vastaus, kun en ehdi lukea enempää.
JOS ap olet oikea ihminen ja oikeasti tuo tilanne meneillään, niin sanoisin että huolehdi siitä että saat sitä lepoa riittävästi. Valtaosa hyvin alkavista elämäntapamuutoksista tyssää juuri siihen aloitetaan liian suurella intensiteetillä, treenataan liian usein, vedetään syöminen liian vähiin ja muutaman viikon draivin jälkeen voimat vain loppuu. Sitten aletaan taas syödä mitä sattuu ja löhötä, ja sillä konstillahan ne voimat ei palaa ainakaan ennen kevättä.
Eli jos tuntuu liialta, se on luultavasti liikaa. Hommatkaa jotkut liikuntakellot, joilla pystyy mittaamaan palautumista, yöaikaista sykettä yms. Sitten menette sen mukaan. Jos mies jaksaa kävellä pitkän lenkin joka päivä, hän voi mennä, sinä taas voit tehdä rauhallisemman palauttavan kävelyn jos näyttää että elimistö on kuormittunut.
Omalla kohtaa älykellon hankinta auttoi paljon juuri tuota lepopäivien ottamista, kun pystyy suoraan ruudulta näkemään että kroppa on jo valmiiksi tiltissä. Ja ihme: kun aloin pitää lepopäiviä silloin kun oikeasti tarvitsen, niin seuraavana päivänä onkin sitten kunnossa astetta kovempaa treeniä varten. Kun sitten alkoi olla säännöllisesti mahdollisuus vähän kovempaan treenaamiseen, kunto alkoi kohota paremmin kuin entisellä pakkotahdilla.
Ap ei tällä hetkellä tee mitään muuta kuin lepää ja hänen ongelmansa on, että tuolla ylipainon määrällä pelkkä olemassaolokin on liian raskasta hänen kropalleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa ei ole valmis muutoksiin, koska helppo elämä. Siksi niitä sporttisia vartaloita ihannoidaan. Suurin osa ei pysty, vaikka yrittäisikin.
Mitä pahaa siinä on, jos haluaa helpon elämän? Miksi tehdä väkisin elämästä epämukavaa?
Jos vaikka haluaisi, että lapsillaan on äiti vielä, kun he pääsevät ala-asteelta.
Et tietenkään jaksa mitään kun olet ylilihava. Newsflash: kevyt ruoka voi olla myös hyvää, riippuu kokista. Joku iltakävely ei nyt ole edes mitään urheilua, vaan perusliikuntaa, johon ei vapaapäiviä tarvita.
Miehesi on todennäköisesti tajunnut, että kuolet lihavuuteesi ennenaikaisesti ja sitä ennen vain makaat sohvalla ja valitat kun mitään ei jaksa tehdä. Ennustan eroa vuoden sisällä, mikäli elämäntapa ei muutu.
Onpa esimerkillinen äiti. Kysy iteltäs halutko, että sun lapset ottaa susta, vaiko isästä mallia? Toivotko saman tilanteen lapsillesi 20v päästä?
Halukko, että ne mässyttää sohvan pohjalla hamppareita ja leivoksia ja ovat masentuneita plösöjä loppuelämän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ap:n mies ole lähinnä huolissaan hänen masennuksestaan. Liikunta ja elämäntapojen parantaminen ovat kuitenkin tutkitusti erittäin tehokkaita tapoja erityisesti lievän masennuksen ehkäisyssä ja hoidossa ja voivat estää potilasta vaipumasta syvempään masennukseen. Yhteisen ulkoilun ja liikkumisen ehdottaminen voi olla helpompaa, kuin ottaa puheeksi epäilyt puolison mielenterveyden ongelmista ja voi katsoa, jos puolison tila alkaisi parantumaan tällaisilla pienemmillä toimenpiteillä.
Ap saattaa hyvin olla trolli, mutta tällaisia ihmisiä on joka tapauksessa olemassa. Hän on jo kertonut olevansa itsetuhoinen ja todennäköisesti tekee joko tietoisesti tai tietämättään itsem urhaa syömällä itsensä hengiltä.
Minulla on nyt jo vaikea masennus, olen kesästä asti syönyt Seronilia. Liikun jo töissä, eli edelleen, sitä ei tarve lisätä. Ap
Hyvä, että olet hakenut apua masennukseen ja saanutkin sitä. Ehkä sun kannattaisi lähteä liikkeelle tosi pienillä ruokavaliomuutoksilla. Ja kun mä sanon pienillä, niin mä tarkoitan pienillä. Kun tykkäät leipoa, niin mitä jos yrittäisit etsiä vähän terveellisemmän version siitä leivottavasta jutusta. Jos teet esimerkiksi brownieita, niin tee sellaisia, joihin piilotetaan taikinaan kesäkurpitsaa.
https://www.crazyforcrust.com/zucchini-brownies/
Yllä esimerkkiresepti, joka näyttää herkulliselta eikä ollenkaan terveelliseltä, mutta kuitenkin lisäät kasviksia ruokavalioosi. Jos teet/ostat pitsaa, niin lisää vaikka ekstrakasvistäyte. Noi muutokset on tosi pieniä, mutta voi olla hauskaa kokeilla uusia reseptejä ja ehkä se innostaa sua myöhemmin tekemään terveellisempääkin ruokaa. Älä ota siitä kuitenkaan mitään stressiä.
Pienistä muutoksista liikkeelle lähtö on periaatteessa ihan hyvä ehdotus, mutta en nyt ehkä lähtisi sairaalloisen ylipainoiselle ihmiselle neuvomaan, että browniet ja pizzat ovat hyviä ideoita, jos niihin pistää vähän kasvista näön vuoksi. Tuollaiset reseptit ovat itsepetosta parhaimmillaan, kun yritetään uskotella itselleen, että syö terveellisesti mussuttaessaan brownieta.
No eipä ne raskaammatkaan elämäntapamuutokset näytä toimineen, joten jos tuosta pitää lähteä, niin sekin on parempi kuin ei mitään.
No en nyt oo vakuuttunut, että brownieden syömiseen kannustaminen on parempi kuin ei mitään.
Jos niitä brownieita syödään muutenkin, niin on parempi syödä brownieita, joissa on kasviksia mukana kuin pelkkiä brownieita. En mä sanonut, että vaihda joku terveellinen salaatti brownieihin, vaan että tehdään niistä epäterveellisistä ruoaista, joita ap söisi muutenkin, vähän terveellisempiä versioita. Browniet oli vaan esimerkki, kun en yhtään tiedä mitä ap leipoo.
Ei nyt välttämättä näinkään. Laihdutusryhmät ovat täynnä ihmisiä, jotka pohdiskelevat, onko metsä- vai pensasmustikoissa paremmat antioksidantit ja kuinka paljon vihreää teetä pitäisi juoda, että aineenvaihdunta tehostuisi ja alkaisi laihtumaan. Nämä ihmiset puuhastelevat hirveästi laihdutuksen parissa pystyäkseen väittämään itselleen, että he tekevät kaikkensa laihtuakseen, mutta heidän kehonsa on sellainen uniikki lumihiutale, että laihduttaminen on vain heidän tapauksessaan mahdotonta. Ainut, mitä he eivät ole kokeilleet, on syömisen vähentäminen. Ripaus kesäkurpitsaraastetta brownietaikinaan menee juuri siihen samaan itsepetoskategoriaan.
Pienet muutokset on hyvä tapa edetä, mutta niiden pitää olla vaikuttavia pieniä muutoksia, ei sellaisia, jotka toimivat itsepetoksen välineinä tai antavat oikeutuksen syödä toinenkin brownie, kun nehän ovat terveellisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ap:n mies ole lähinnä huolissaan hänen masennuksestaan. Liikunta ja elämäntapojen parantaminen ovat kuitenkin tutkitusti erittäin tehokkaita tapoja erityisesti lievän masennuksen ehkäisyssä ja hoidossa ja voivat estää potilasta vaipumasta syvempään masennukseen. Yhteisen ulkoilun ja liikkumisen ehdottaminen voi olla helpompaa, kuin ottaa puheeksi epäilyt puolison mielenterveyden ongelmista ja voi katsoa, jos puolison tila alkaisi parantumaan tällaisilla pienemmillä toimenpiteillä.
Ap saattaa hyvin olla trolli, mutta tällaisia ihmisiä on joka tapauksessa olemassa. Hän on jo kertonut olevansa itsetuhoinen ja todennäköisesti tekee joko tietoisesti tai tietämättään itsem urhaa syömällä itsensä hengiltä.
Minulla on nyt jo vaikea masennus, olen kesästä asti syönyt Seronilia. Liikun jo töissä, eli edelleen, sitä ei tarve lisätä. Ap
Kait sä nyt sentään sen suostut myöntämään, että jos painoindeksi on 40 (ja tässä tapauksessa lienee turha viisastella lihaksikkaiden urheilijoiden BMI:stä), niin syömisen ja kulutuksen tasapainossa on jotain hiomisen paikkaa?
Entä suostutko myös myöntämään, että ylipaino vaikuttaa elämänlaatuusi ja ehkä jopa perheen elämänlaatuun, koska äiti ei jaksa tehdä mitään?
Myönnän. Mutta en kestä laihdutuksen epämukavuutta, niin kauan että tuloksia näkyisi. Ap
Hei Ap. Täällä toinen pullukka, myös masennuksen kokenut. Minullakin on mies se, joka haluaa liikkua. Ei kylläkään ole atleetti, vaan ihminen, joka haluaa liikkua, jotta mm. nivelet toimisivat. Olemme kuuskymppisiä.
Minä laihduin - ehkä noin 6 kuukaudessa - 12 kiloa. Pidin ruokapäiväkirjaa ja söimme terveellisemmin. Pidin/pidän myös syömäpausseja (noin 16 tuntia ilman ruokaa).
Eli minun laihdutusmix oli: usein ei aamiaista, sitten kaksi ateriaa klo 13-21 välillä. jos oikein teki mieli. Aamulla vain vettä, mustaa kahvia tai teetä. Lounas oli usein smoothie tai vaikkapa kylmä puuro: kauralesettä + granaattiomenamehua + soijajogurttia. Sopi lounaaksi kesäkuumalla. Välillä söin vaikkapa pari viipaletta juustoa, jos oikein teki mieli. Iltaruoka: paljon kasviksia, salaattia, lisänä kalaa/lihaa/munia. Vain vähän hiilihydraatteja iltaisin. Viiniä ja/tai olutta kohtuudella.
Kun iltaruoka on "low carb", ei aamulla yleensä ole näläntunnetta ja aamiaisen väliinjättäminen on helppoa. Monesti ei edes huomaa koko juttua, kun tekee jotain muuta.
Lisäksi kävelin: 1 x viikonloppuna kuntopolulla ja 2 x viikolla, kun menin miestä vastaan juna-asemalle. 3 x 45 minuuttia viikossa. Minulla liikkuminen aivan selvästi kohentaa mieltä.
Elämäntapamuutokset auttavat. Pidin joskus hyvin rajoittavaa dieettiä. Paino tuli tottakai heti takaisin. Pysyvät tulokset saa kai vain sillä, että tyytyy hitaaseen painonpudotukseen, jonka voi saavuttaa ruokatottumuksia muuttamalla ja liikuntaa lisäämällä. Ei mitään maratoneja, vaan maltillista liikuntaa. Itseään saa myös palkita vaikkapa kakkupalalla tai sipsipussilla, kunhan se tapahtuu vain silloin tällöin.
Olen yrittänyt pätkäpaastoa, en pysynyt koskaan aikaikkunassa, vaan syöminen voitti. Yrittänyt larpata monesti, hiilarit voittaa. Ap
No kukaan ei voi sinua pakottaa muuttumaan, mutta kukaan ei voi myöskään pakottaa miestäsi katsomaan vierestä, kun puoliso hiljalleen maatuu sohvalle. Kuulostaa lisäksi siltä, että elämänhallintasi on sillä tasolla, että jos miehesi lähtee, lähtevät myös lapset. Et vaikuta ihmiseltä, joka pystyy huolehtimaan edes itsestään, joten voi olla, että yhteishuoltajuuskaan ei tule kysymykseen.
Sitten voit ainakin kaikessa rauhassa viettää laatuaikaa elämäsi ainoan rakkauden, eli ruoan, kanssa.
Näinkö vastataan ihmiselle, joka etsii apua? Olen itse ollut melko pitkän aikaa masentuneena - monesta syystä. Miehellenikin on varmaan ollut taakka. Mutta haukkumisella asia ei parane. Masentunut on menettänyt kiinnostuksensa kaikkeen. Ihminen vetäytyy täysin taka-alalle, tekee vain välttämättömät asiat - jos niitäkään. Jo päivittäinen ylösnousu ja suihkussa käynti voi olla ponnistuksen takana.
Sinun pitäisi hävetä, että kirjoittelet tällaisia viestejä. Jätä kommentoimatta. Täällä ei ole kenenkään pakkoa lukea yhtään viestiä ja ruveta pilkkaamaan neovoja ja apua etsiviä ihmisiä.
Tuo nyt vaan on fakta. Ei miehen ole mikään pakko jäädä omaishoitajaksi, jos ei niin halua ja jos nainen on siinä kunnossa, että tarvitsisi omaishoitajaa, hän ei ole kykeneväinen hoitamaan lapsiaan.
Miten voi olla kyseessä yhteinen elämäntapamuutos, jos mies on jo valmiiksi urheilullinen ja elää terveellisesti?
No kukaan ei voi sinua pakottaa muuttumaan, mutta kukaan ei voi myöskään pakottaa miestäsi katsomaan vierestä, kun puoliso hiljalleen maatuu sohvalle. Kuulostaa lisäksi siltä, että elämänhallintasi on sillä tasolla, että jos miehesi lähtee, lähtevät myös lapset. Et vaikuta ihmiseltä, joka pystyy huolehtimaan edes itsestään, joten voi olla, että yhteishuoltajuuskaan ei tule kysymykseen.
Sitten voit ainakin kaikessa rauhassa viettää laatuaikaa elämäsi ainoan rakkauden, eli ruoan, kanssa.