Lue keskustelun säännöt.
Mieheni, lapsen isä siis, syyttää minua kaikista lapsen ongelmista ja uhmasta
27.11.2022 |
Lapsi täyttää ensi kuussa viisi ja välillä hänellä on uhmaa, välillä väsyneenä muuten huonoa käytöstä jne, välillä ollut lapsesta myös joitain terveyshuolia. Mieheni syyttää minua kaikista näistä. Jos lapsi ei tottele on se kuulemma minun syytä, jos saa uhmakohtauksen on se miehen mielestä minun syy, myös terveysasioista löytää syyn minusta. En ole kuulemma kasvattanut lasta oikein, en ole riittävästi kieltänyt uhmaa jne ja jotenkin vain en ole tehnyt asioita oikein kun lapsi väsyneenä toimii väärin tai joskus kiukuttelee jne. Mitä tällainen oikein on? Kasvattaisi itse lastaan, mutta ei, jättää kasvattamisen minulle ja syyttää sitten minua. Vastaavaa ei ole koskaan liittynyt muihin asioihin kuin lapseemme enkä todella ennen lasta arvannut että tällaista voisi olla.
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Huokaus. Asutteko perheenä? Mitä mies sanoo, kun kerrot faktat lapsen kehityksestä ja kasvatussuosituksista? Entä, kun olet ehdottanut perheneuvolaa? Sieltä saa apua vanhempien ongelmiin. Käytännössä kasvatusongelmat on aina siellä vanhemman päässä. Enkä tarkoita, että sinä olisit nyt tehnyt väärin lapsen kanssa.
Asumme perheenä. Ei hän mitään sano kun otan nuo kasvatussuositukset ja muut esille, ärsyyntyy vain jos jotain, koska hänen mielestään luennoin ja besserwisseröin silloin. Perheneuvola ei häntä kiinnosta, ehdottanut olen. Ja pyytänyt mukaan neuvolaan, ei halua tulla, koska ei halua kuulla luentoja siellä, sanoo. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli miehesi siis ajattelee, ettei lapsen kasvatus kuulu hänelle mitenkään. Miten näin on päässyt käymään?
Vierailija kirjoitti:
Eli miehesi siis ajattelee, ettei lapsen kasvatus kuulu hänelle mitenkään. Miten näin on päässyt käymään?
Sen kun tietäisi.
Ap
Omaa kyvyttömyyttään ja osaamattomuuttaan se huutaa. Ei pysty kohtaamaan omia oman toimintansa aiheuttamia pettymyksen tunteita ja projisoi ne sinuun. Tosi yleistä käytöstä ja tosi lapsellista käytöstä. Miehen pitäisi nyt tässä asiassa kasvaa aikuiseksi ja opetella kohtaamaan tunteensa ja reflektoimaan itseään ja omaa käytöstään. Älä ota itseesi, koska vika ei todellakaan ole sinussa. Eikä tuota käytöstä pidä hyväksyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi kuulostaa raskaalta tyypiltä...
Minä sanoisin hänelle, että tekee ehdotuksen siitä miten toimia jossain tietyssä tilanteessa tai vaikka parissakin. Otat jonkun esimerkin, missä mies on ollut paikalla. Ehkä se sitten aukeaa, että oikeasti ette olekkaan ihan eri mieltä.
Esim: kuinka toimitaan, kun lapsi ei halua lähteä puistosta kotiin, suuttuu, tulee surulliseksi ja heittää hanskansa ojaan?
--> aikuisen ei tule suuttua vaan olla tukena ja kertoa kuinka saa toimia ja ei saa toimia. Miten mies siis käytännössä tämän tekisi eri tavalla kuin sinä?
Älkää käykö näitä keskusteluja lapsen kuullen!
Lapsi on oppinut isältään, että sinä olet perheen arvoasteikolla alimpana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeasti todella moni mies heittäytyy tuollaiseksi, että kun se oma lapsi ei olekaan aina iloinen ja kiva, vaan on kiukkua, väsymystä, uhmaa, raivokohtauksia, itkua jne., niin mies pesee kätensä koko jutusta (saattaa jopa poistua asunnosta) ja lapsen äiti joutuu yksin hoitamaan tilanteet. Sen lisäksi tuo mies kiukuttelee lapsen äidille, että olisi äidin syy, että lapsi ei ole aina hyvällä tuulella.
Olette matkalla kohti eroa, koska et tule kauaa jaksamaan tuossa tilanteessa, missä mies käyttäytyy kuin teini tai vaihtoehtoisesti mies lähtee jonkun lapsettoman matkaan tai muuten vain elämään menetettyä nuoruuttaan. Ala varmistelemaan selustaasi taloudellisesti ja sosiaalisesti (tukiverkot).
Vierailija kirjoitti:
Miehesi kuulostaa raskaalta tyypiltä...
Minä sanoisin hänelle, että tekee ehdotuksen siitä miten toimia jossain tietyssä tilanteessa tai vaikka parissakin. Otat jonkun esimerkin, missä mies on ollut paikalla. Ehkä se sitten aukeaa, että oikeasti ette olekkaan ihan eri mieltä.
Esim: kuinka toimitaan, kun lapsi ei halua lähteä puistosta kotiin, suuttuu, tulee surulliseksi ja heittää hanskansa ojaan?
--> aikuisen ei tule suuttua vaan olla tukena ja kertoa kuinka saa toimia ja ei saa toimia. Miten mies siis käytännössä tämän tekisi eri tavalla kuin sinä?Älkää käykö näitä keskusteluja lapsen kuullen!
Olen yrittänyt tällaista. Mutta hänen mielestään tuollaista, että lapsi suuttuu ja heittää hanskansa ojaan ei pitäisi koskaan tapahtua eli siihen ei tarvitse mitään toimintamallia. Syy on minun, jos sellaista tapahtuu. Jos olisin toiminut oikein ei sellaista koskaan voisi tapahtua. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti todella moni mies heittäytyy tuollaiseksi, että kun se oma lapsi ei olekaan aina iloinen ja kiva, vaan on kiukkua, väsymystä, uhmaa, raivokohtauksia, itkua jne., niin mies pesee kätensä koko jutusta (saattaa jopa poistua asunnosta) ja lapsen äiti joutuu yksin hoitamaan tilanteet. Sen lisäksi tuo mies kiukuttelee lapsen äidille, että olisi äidin syy, että lapsi ei ole aina hyvällä tuulella.
Olette matkalla kohti eroa, koska et tule kauaa jaksamaan tuossa tilanteessa, missä mies käyttäytyy kuin teini tai vaihtoehtoisesti mies lähtee jonkun lapsettoman matkaan tai muuten vain elämään menetettyä nuoruuttaan. Ala varmistelemaan selustaasi taloudellisesti ja sosiaalisesti (tukiverkot).
No ei tuosta nyt aina ero seuraa. Kokemusta on tuollaisesta ap:n kuvaamasta käytöksestä, jonka seurauksena käytiin monien riitojen jälkeen lopulta keskustelu, että se on ero ja kämppä on jo valmiina katsottuna, jos ei mies muuta käytöstään. Käytös muuttui ja mies otti isyyden kaikki osa-alueet haltuunsa ja vastuun omasta käytöksestään. Eli voi mennä niinkin päin.
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti todella moni mies heittäytyy tuollaiseksi, että kun se oma lapsi ei olekaan aina iloinen ja kiva, vaan on kiukkua, väsymystä, uhmaa, raivokohtauksia, itkua jne., niin mies pesee kätensä koko jutusta (saattaa jopa poistua asunnosta) ja lapsen äiti joutuu yksin hoitamaan tilanteet. Sen lisäksi tuo mies kiukuttelee lapsen äidille, että olisi äidin syy, että lapsi ei ole aina hyvällä tuulella.
Olette matkalla kohti eroa, koska et tule kauaa jaksamaan tuossa tilanteessa, missä mies käyttäytyy kuin teini tai vaihtoehtoisesti mies lähtee jonkun lapsettoman matkaan tai muuten vain elämään menetettyä nuoruuttaan. Ala varmistelemaan selustaasi taloudellisesti ja sosiaalisesti (tukiverkot).
Kyllähän minä eroa olen miettinyt jo, mutta kun ei mitään ns. suurta syytä eroon ole, niin tuntuu, että tämä olisi aivan liian pikkuasia eron syyksi. Erossa kuitenkin rikkoutuu lapsen perhe. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi kuulostaa raskaalta tyypiltä...
Minä sanoisin hänelle, että tekee ehdotuksen siitä miten toimia jossain tietyssä tilanteessa tai vaikka parissakin. Otat jonkun esimerkin, missä mies on ollut paikalla. Ehkä se sitten aukeaa, että oikeasti ette olekkaan ihan eri mieltä.
Esim: kuinka toimitaan, kun lapsi ei halua lähteä puistosta kotiin, suuttuu, tulee surulliseksi ja heittää hanskansa ojaan?
--> aikuisen ei tule suuttua vaan olla tukena ja kertoa kuinka saa toimia ja ei saa toimia. Miten mies siis käytännössä tämän tekisi eri tavalla kuin sinä?Älkää käykö näitä keskusteluja lapsen kuullen!
Olen yrittänyt tällaista. Mutta hänen mielestään tuollaista, että lapsi suuttuu ja heittää hanskansa ojaan ei pitäisi koskaan tapahtua eli siihen ei tarvitse mitään toimintamallia. Syy on minun, jos sellaista tapahtuu. Jos olisin toiminut oikein ei sellaista koskaan voisi tapahtua. Ap
Tiedät varmasti itsekin, että mies on väärässä, vastuuton ja kohtuuton. En suostuisi kuuntelemaan tuollaista. Itse sun toki ratkaistava, miten saat tuon syyllistämisen loppumaan. Ihan kuin lapsen uhmatilanteiden käsittelyssä ei olisi riittävästi kuormaa, että vielä tulee syyllistämistä päälle ihmiseltä, jonka kuuluisi olla ihan yhtä paljon asiasta vastuussa. Jos mies ei suostu keskustelemaan ammattilaisten kanssa - saati järkevästi sinun kanssasi, niin eroa kohti olette menossa.
Kuulostaa todella stressaavalta. Suurin osa lapsista uhmaa, kiukkuaa ja on joskus pahalla päällä. Riippuu lapsen temperamentista ja liittyy toisaalta kasvuun ja kehitykseen kokeilla rajoja. Aikuisillakin on pahoja päiviä ja ketuttaa joten miksei lapsillakin saisi olla erilaisia tunteita joita sitten lapsi ilmaisee. Eri asia sitten jos on ihan oikeaa häiriökäyttäytymisestä joka voi olla oire vaikka perheen huonosta ilmapiiristä tai toisaalta vaikka vain hankalampi temperamentti ilman mitään varsinaista alla piilevää ongelmaa tai syytä.
Kuulostaa siltä että miehelläsi on epärealistinen käsitys siitä että lapset leikkii vain hiljaa ja rauhassa ja elelevät kuin nukkekodissa konsanaan vaikka jokaiseen lapsiperheeseen kuuluu ainakin jossain määrin uhmaikäisten kanssa vääntämistä. Se on aiemmin mainitusti normaali kehitysvaihe eikä sitä millään kitkerä lapsesta irti. Päinvastoin, jos lapsi ei koskaan osoita kotona tunteita laidasta laitaan turvallisten läheisten aikuisten kanssa olisi se enemmänkin huolestuttavaa.
En valitettavasti osaa neuvoa mikä tuohon auttaa jos mies ei suostu neuvolaan. Se olisi se paras paikka missä voisitte yhdessä puhua lapsen käytöksestä ja kuulla ulkopuolisen ammattilaisen näkökulman asiaan. Ja vaikka lapsella olisikin häiriökäyttäytymistä, on epähedelmällistä ja -reilua syyttää siitä toista vanhempaa. Miehesi on varsinainen mieslapsi joka ei ota vastuuta tai haluaa muuten ulkoistaa itsensä varsinaisesta kasvatustyöstä joka on pitkäjänteistä puuhaa. Oma isäni oli ihan samanlainen ja kaikki meidän lasten töppäilyt oli aina äitimme syytä ja myös aikuisiän virheet oli nekin isämme mukaan äidin vika. :D
Tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi kuulostaa raskaalta tyypiltä...
Minä sanoisin hänelle, että tekee ehdotuksen siitä miten toimia jossain tietyssä tilanteessa tai vaikka parissakin. Otat jonkun esimerkin, missä mies on ollut paikalla. Ehkä se sitten aukeaa, että oikeasti ette olekkaan ihan eri mieltä.
Esim: kuinka toimitaan, kun lapsi ei halua lähteä puistosta kotiin, suuttuu, tulee surulliseksi ja heittää hanskansa ojaan?
--> aikuisen ei tule suuttua vaan olla tukena ja kertoa kuinka saa toimia ja ei saa toimia. Miten mies siis käytännössä tämän tekisi eri tavalla kuin sinä?Älkää käykö näitä keskusteluja lapsen kuullen!
Olen yrittänyt tällaista. Mutta hänen mielestään tuollaista, että lapsi suuttuu ja heittää hanskansa ojaan ei pitäisi koskaan tapahtua eli siihen ei tarvitse mitään toimintamallia. Syy on minun, jos sellaista tapahtuu. Jos olisin toiminut oikein ei sellaista koskaan voisi tapahtua. Ap
Tiedät varmasti itsekin, että mies on väärässä, vastuuton ja kohtuuton. En suostuisi kuuntelemaan tuollaista. Itse sun toki ratkaistava, miten saat tuon syyllistämisen loppumaan. Ihan kuin lapsen uhmatilanteiden käsittelyssä ei olisi riittävästi kuormaa, että vielä tulee syyllistämistä päälle ihmiseltä, jonka kuuluisi olla ihan yhtä paljon asiasta vastuussa. Jos mies ei suostu keskustelemaan ammattilaisten kanssa - saati järkevästi sinun kanssasi, niin eroa kohti olette menossa.
Enhän minä suostukaan kuuntelemaan tuollaista, vaan lopulta suutun. Silloin mies hiljenee, mutta sama alkaa toisessa tilanteessa taas uudelleen. Ja juuri tuo on se ongelma. On ihan riittävästi kuormaa käsitellä uhmatilanteita, ja siinä toivoisi toiselta tukea, ei lisäkuormaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti todella moni mies heittäytyy tuollaiseksi, että kun se oma lapsi ei olekaan aina iloinen ja kiva, vaan on kiukkua, väsymystä, uhmaa, raivokohtauksia, itkua jne., niin mies pesee kätensä koko jutusta (saattaa jopa poistua asunnosta) ja lapsen äiti joutuu yksin hoitamaan tilanteet. Sen lisäksi tuo mies kiukuttelee lapsen äidille, että olisi äidin syy, että lapsi ei ole aina hyvällä tuulella.
Olette matkalla kohti eroa, koska et tule kauaa jaksamaan tuossa tilanteessa, missä mies käyttäytyy kuin teini tai vaihtoehtoisesti mies lähtee jonkun lapsettoman matkaan tai muuten vain elämään menetettyä nuoruuttaan. Ala varmistelemaan selustaasi taloudellisesti ja sosiaalisesti (tukiverkot).
No ei tuosta nyt aina ero seuraa. Kokemusta on tuollaisesta ap:n kuvaamasta käytöksestä, jonka seurauksena käytiin monien riitojen jälkeen lopulta keskustelu, että se on ero ja kämppä on jo valmiina katsottuna, jos ei mies muuta käytöstään. Käytös muuttui ja mies otti isyyden kaikki osa-alueet haltuunsa ja vastuun omasta käytöksestään. Eli voi mennä niinkin päin.
Tottakai voi mennä noinkin, mutta harva tuollainen mies oikeasti tulee ottamaan sitä vastuuta. Mun exäni ei eron jälkeenkään suostu ottamaan lapsia luokseen arkena ollenkaan (haluaa tehdä töitä, harrastaa ja oletettavasti myös deittailla vapaasti). Ja siis olen esittänyt, että luonapitoa voisi lisätä hänelle, asuu lähellä, että lasten arki pyörisi sieltäkin käsin, mutta hän-ei-halua. Ei ottanut vastuuta suhteen aikana, eikä eron jälkeenkään.
Ja siis muuten ihan vastuullinen tyyppi kyseessä. On vastuullinen työ, useissa eri luottamustoimissa, muuten kaikin puolin kunnollinen tyyppi. Lapsiarki oli vain hänelle kauhistus, vaikka lapsia alunperin halusikin. Oletti kai, että lapset käyttäytyisi kuin pienet aikuiset, eikä tuo pikkulapsiarjen kuormitus napostellutkaan sitten ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huokaus. Asutteko perheenä? Mitä mies sanoo, kun kerrot faktat lapsen kehityksestä ja kasvatussuosituksista? Entä, kun olet ehdottanut perheneuvolaa? Sieltä saa apua vanhempien ongelmiin. Käytännössä kasvatusongelmat on aina siellä vanhemman päässä. Enkä tarkoita, että sinä olisit nyt tehnyt väärin lapsen kanssa.
Asumme perheenä. Ei hän mitään sano kun otan nuo kasvatussuositukset ja muut esille, ärsyyntyy vain jos jotain, koska hänen mielestään luennoin ja besserwisseröin silloin. Perheneuvola ei häntä kiinnosta, ehdottanut olen. Ja pyytänyt mukaan neuvolaan, ei halua tulla, koska ei halua kuulla luentoja siellä, sanoo. Ap
Todella raskas tilanne. Näyttää siltä, ettei lapsi ole ainoa jolla uhmaikä. Sulla on kaksi uhmaikäistä hoidettavana.
Miten voiko tukea/apua saada isovanhemmilta? Ehkä se sun uhmaikäinen mies voisi heitä kuunnella?
Kuulostaa tutulta. Valitettavasti en osaa auttaa, koska lopulta vuosien vääntämisen jälkeen erosin. Lapsilla oli tiettyjä haasteita (en nyt lähde erittelemään), jotka isän mielestä johtui aina minusta. Ensin hän syytti minua siitä, että väkisin yritän lapsille saada diagnooseja, että ainoa ongelma on minun mielenterveysongelmani. Sairastin synnytyksen jälkeisen masennuksen esikoisen aikana, joten tämä ilmeisesti teki minusta lasten isän silmissä hullun. Meillä oli tuolloin parisuhdeongelmia, mutta hänen mielestään emme mitään pariterapiaa tarvitse, koska ongelman juurisyy on minun mielenterveysongelmani. Myöhemmin molemmilla lapsilla oli säännöllisiä käyntejä terveydenhuollossa, mutta nämä eivät koskaan sopineet isänsä työkuvioihin. Minä sen sijaan aina järjestin omat työni siten, että nuo käynnit toteutuisivat. Sitten kun kerroin mitä noilla käynneillä oli kerrottu niin nämä eivät jostain syystä koskeneet lasten isän toimintaa. Kaikki hoito jäi minun vastuulleni, koska lasten isä ei näitä tehnyt. Minusta on pöyristyttävää, että vanhempi voi oikeasti kokea noin, ettei lapsen terveys ole hänen asiansa. Pakko todeta, ettei eron jälkeen tilanne ole parantunut.
Tunnistan myös tuon miten lapsen normaalin kehitykseen liittyvä uhmailu yms oli myös minun huonon kasvatukseni vika. Tämäkin oli hieman ristiriitaista, sillä toisaalta mies valitti, kun kaiken teki aina yksin ja yksin on lapsetkin hoitanut, mutta toisaalta hän valitti sitä, että hänen olisi pitänyt itse kasvattaa lapset, niin heistä olisi tullut parempikäytöksisiä. No, joka tapauksesssa, kyllästyin miehen jatkuvaan vapaamatkustamiseen ja syyttelyyni. Ja ennen kuin joku syyttää, että kannattaisi olla pidempään yhdessä ennen kuin tekee lapsia niin olimme kuusi vuotta yhdessä.
Ala sinä ap syyttää miestäsi siitä, kun hän on epäonnistunut oman lapsensa kasvatuksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huokaus. Asutteko perheenä? Mitä mies sanoo, kun kerrot faktat lapsen kehityksestä ja kasvatussuosituksista? Entä, kun olet ehdottanut perheneuvolaa? Sieltä saa apua vanhempien ongelmiin. Käytännössä kasvatusongelmat on aina siellä vanhemman päässä. Enkä tarkoita, että sinä olisit nyt tehnyt väärin lapsen kanssa.
Asumme perheenä. Ei hän mitään sano kun otan nuo kasvatussuositukset ja muut esille, ärsyyntyy vain jos jotain, koska hänen mielestään luennoin ja besserwisseröin silloin. Perheneuvola ei häntä kiinnosta, ehdottanut olen. Ja pyytänyt mukaan neuvolaan, ei halua tulla, koska ei halua kuulla luentoja siellä, sanoo. Ap
Todella raskas tilanne. Näyttää siltä, ettei lapsi ole ainoa jolla uhmaikä. Sulla on kaksi uhmaikäistä hoidettavana.
Miten voiko tukea/apua saada isovanhemmilta? Ehkä se sun uhmaikäinen mies voisi heitä kuunnella?
Miehen omat vanhemmat ei ole enää elossa. Minun vanhemmat ovat, mutta jos he yrittää puhua miehelle tällaisista asioista, niin mies hermostuu siitä, että ns. ulkopuoliset puuttuu hänen asioihin. Ap
Huokaus. Asutteko perheenä? Mitä mies sanoo, kun kerrot faktat lapsen kehityksestä ja kasvatussuosituksista? Entä, kun olet ehdottanut perheneuvolaa? Sieltä saa apua vanhempien ongelmiin. Käytännössä kasvatusongelmat on aina siellä vanhemman päässä. Enkä tarkoita, että sinä olisit nyt tehnyt väärin lapsen kanssa.