Mieheni, lapsen isä siis, syyttää minua kaikista lapsen ongelmista ja uhmasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehesi kuulostaa raskaalta tyypiltä...

Minä sanoisin hänelle, että tekee ehdotuksen siitä miten toimia jossain tietyssä tilanteessa tai vaikka parissakin. Otat jonkun esimerkin, missä mies on ollut paikalla. Ehkä se sitten aukeaa, että oikeasti ette olekkaan ihan eri mieltä.

Esim: kuinka toimitaan, kun lapsi ei halua lähteä puistosta kotiin, suuttuu, tulee surulliseksi ja heittää hanskansa ojaan?

--> aikuisen ei tule suuttua vaan olla tukena ja kertoa kuinka saa toimia ja ei saa toimia. Miten mies siis käytännössä tämän tekisi eri tavalla kuin sinä?

Älkää käykö näitä keskusteluja lapsen kuullen!

Olen yrittänyt tällaista. Mutta hänen mielestään tuollaista, että lapsi suuttuu ja heittää hanskansa ojaan ei pitäisi koskaan tapahtua eli siihen ei tarvitse mitään toimintamallia. Syy on minun, jos sellaista tapahtuu. Jos olisin toiminut oikein ei sellaista koskaan voisi tapahtua. Ap

Tiedät varmasti itsekin, että mies on väärässä, vastuuton ja kohtuuton. En suostuisi kuuntelemaan tuollaista. Itse sun toki ratkaistava, miten saat tuon syyllistämisen loppumaan. Ihan kuin lapsen uhmatilanteiden käsittelyssä ei olisi riittävästi kuormaa, että vielä tulee syyllistämistä päälle ihmiseltä, jonka kuuluisi olla ihan yhtä paljon asiasta vastuussa.  Jos mies ei suostu keskustelemaan ammattilaisten kanssa - saati järkevästi sinun kanssasi, niin eroa kohti olette menossa.

Enhän minä suostukaan kuuntelemaan tuollaista, vaan lopulta suutun. Silloin mies hiljenee, mutta sama alkaa toisessa tilanteessa taas uudelleen. Ja juuri tuo on se ongelma. On ihan riittävästi kuormaa käsitellä uhmatilanteita, ja siinä toivoisi toiselta tukea, ei lisäkuormaa. Ap

Joskus se toinen pitää ajaa nurkkaan ja vetäistä matto jalkojen alta, jos ei muuten ymmärrä. Meillä toimi tämä. Ei tullutkaan eroa kun mies tajusi, että ihan _oikeasti_ lähden, jos hän ei muuta käytöstään. Mies tajusi, että hänelle on tärkeämpää, että perhe pysyy kasassa kuin saada raivota ja laistaa omasta vastuusta.

Christiiina kirjoitti:

Ala sinä ap syyttää miestäsi siitä, kun hän on epäonnistunut oman lapsensa kasvatuksessa.

Mitä se hyödyttäisi?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huokaus. Asutteko perheenä? Mitä mies sanoo, kun kerrot faktat lapsen kehityksestä ja kasvatussuosituksista? Entä, kun olet ehdottanut perheneuvolaa? Sieltä saa apua vanhempien ongelmiin. Käytännössä kasvatusongelmat on aina siellä vanhemman päässä. Enkä tarkoita, että sinä olisit nyt tehnyt väärin lapsen kanssa.

Asumme perheenä. Ei hän mitään sano kun otan nuo kasvatussuositukset ja muut esille, ärsyyntyy vain jos jotain, koska hänen mielestään luennoin ja besserwisseröin silloin. Perheneuvola ei häntä kiinnosta, ehdottanut olen. Ja pyytänyt mukaan neuvolaan, ei halua tulla, koska ei halua kuulla luentoja siellä, sanoo. Ap

Todella raskas tilanne. Näyttää siltä, ettei lapsi ole ainoa jolla uhmaikä. Sulla on kaksi uhmaikäistä hoidettavana.

Miten voiko tukea/apua saada isovanhemmilta? Ehkä se sun uhmaikäinen mies voisi heitä kuunnella?

Miehen omat vanhemmat ei ole enää elossa. Minun vanhemmat ovat, mutta jos he yrittää puhua miehelle tällaisista asioista, niin mies hermostuu siitä, että ns. ulkopuoliset puuttuu hänen asioihin. Ap

Vaikuttaisi siltä, että oman lapsen saaminen nosti miehellä pintaan hänen omien vanhempien kuolemaan tai omiin vanhempiinsa jotenkin muuten liittyvät traumat ja purkaa niitä nyt sinuun. Eikä suostu näkemään asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tutulta. Valitettavasti en osaa auttaa, koska lopulta vuosien vääntämisen jälkeen erosin. Lapsilla oli tiettyjä haasteita (en nyt lähde erittelemään), jotka isän mielestä johtui aina minusta. Ensin hän syytti minua siitä, että väkisin yritän lapsille saada diagnooseja, että ainoa ongelma on minun mielenterveysongelmani. Sairastin synnytyksen jälkeisen masennuksen esikoisen aikana, joten tämä ilmeisesti teki minusta lasten isän silmissä hullun. Meillä oli tuolloin parisuhdeongelmia, mutta hänen mielestään emme mitään pariterapiaa tarvitse, koska ongelman juurisyy on minun mielenterveysongelmani. Myöhemmin molemmilla lapsilla oli säännöllisiä käyntejä terveydenhuollossa, mutta nämä eivät koskaan sopineet isänsä työkuvioihin. Minä sen sijaan aina järjestin omat työni siten, että nuo käynnit toteutuisivat. Sitten kun kerroin mitä noilla käynneillä oli kerrottu niin nämä eivät jostain syystä koskeneet lasten isän toimintaa. Kaikki hoito jäi minun vastuulleni, koska lasten isä ei näitä tehnyt. Minusta on pöyristyttävää, että vanhempi voi oikeasti kokea noin, ettei lapsen terveys ole hänen asiansa. Pakko todeta, ettei eron jälkeen tilanne ole parantunut.

Tunnistan myös tuon miten lapsen normaalin kehitykseen liittyvä uhmailu yms oli myös minun huonon kasvatukseni vika. Tämäkin oli hieman ristiriitaista, sillä toisaalta mies valitti, kun kaiken teki aina yksin ja yksin on lapsetkin hoitanut, mutta toisaalta hän valitti sitä, että hänen olisi pitänyt itse kasvattaa lapset, niin heistä olisi tullut parempikäytöksisiä. No, joka tapauksesssa, kyllästyin miehen jatkuvaan vapaamatkustamiseen ja syyttelyyni. Ja ennen kuin joku syyttää, että kannattaisi olla pidempään yhdessä ennen kuin tekee lapsia niin olimme kuusi vuotta yhdessä.

On helpompaa syyttää muita kuin katsoa peiliin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti todella moni mies heittäytyy tuollaiseksi, että kun se oma lapsi ei olekaan aina iloinen ja kiva, vaan on kiukkua, väsymystä, uhmaa, raivokohtauksia, itkua jne., niin mies pesee kätensä koko jutusta (saattaa jopa poistua asunnosta) ja lapsen äiti joutuu yksin hoitamaan tilanteet. Sen lisäksi tuo mies kiukuttelee lapsen äidille, että olisi äidin syy, että lapsi ei ole aina hyvällä tuulella.

Olette matkalla kohti eroa, koska et tule kauaa jaksamaan tuossa tilanteessa, missä mies käyttäytyy kuin teini tai vaihtoehtoisesti mies lähtee jonkun lapsettoman matkaan tai muuten vain elämään menetettyä nuoruuttaan. Ala varmistelemaan selustaasi taloudellisesti ja sosiaalisesti (tukiverkot).

Kyllähän minä eroa olen miettinyt jo, mutta kun ei mitään ns. suurta syytä eroon ole, niin tuntuu, että tämä olisi aivan liian pikkuasia eron syyksi. Erossa kuitenkin rikkoutuu lapsen perhe. Ap

Siis se, että mies syyttelee sua huonoksi äidiksi, eikä hoida vanhemmuutta ja rooliaan sinun puolisona on pikku juttu? Ihan jo sen lapsen kannalta olisi tärkeää saada tämä asia oiottua. Jos mies ei kasvata vaan vapaamatkustaa, niin sekin on (vapaata) kasvattamista ja vaikuttaa lapseen (negatiivisesti). Miehellä on omat traumat nyt aktivoitunut ja se Perheneuvola olisi enemmän kuin tarpeen.

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Ala sinä ap syyttää miestäsi siitä, kun hän on epäonnistunut oman lapsensa kasvatuksessa.

Mitä se hyödyttäisi?

Ap

Kokeile mitä siihen sanoo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tutulta. Valitettavasti en osaa auttaa, koska lopulta vuosien vääntämisen jälkeen erosin. Lapsilla oli tiettyjä haasteita (en nyt lähde erittelemään), jotka isän mielestä johtui aina minusta. Ensin hän syytti minua siitä, että väkisin yritän lapsille saada diagnooseja, että ainoa ongelma on minun mielenterveysongelmani. Sairastin synnytyksen jälkeisen masennuksen esikoisen aikana, joten tämä ilmeisesti teki minusta lasten isän silmissä hullun. Meillä oli tuolloin parisuhdeongelmia, mutta hänen mielestään emme mitään pariterapiaa tarvitse, koska ongelman juurisyy on minun mielenterveysongelmani. Myöhemmin molemmilla lapsilla oli säännöllisiä käyntejä terveydenhuollossa, mutta nämä eivät koskaan sopineet isänsä työkuvioihin. Minä sen sijaan aina järjestin omat työni siten, että nuo käynnit toteutuisivat. Sitten kun kerroin mitä noilla käynneillä oli kerrottu niin nämä eivät jostain syystä koskeneet lasten isän toimintaa. Kaikki hoito jäi minun vastuulleni, koska lasten isä ei näitä tehnyt. Minusta on pöyristyttävää, että vanhempi voi oikeasti kokea noin, ettei lapsen terveys ole hänen asiansa. Pakko todeta, ettei eron jälkeen tilanne ole parantunut.

Tunnistan myös tuon miten lapsen normaalin kehitykseen liittyvä uhmailu yms oli myös minun huonon kasvatukseni vika. Tämäkin oli hieman ristiriitaista, sillä toisaalta mies valitti, kun kaiken teki aina yksin ja yksin on lapsetkin hoitanut, mutta toisaalta hän valitti sitä, että hänen olisi pitänyt itse kasvattaa lapset, niin heistä olisi tullut parempikäytöksisiä. No, joka tapauksesssa, kyllästyin miehen jatkuvaan vapaamatkustamiseen ja syyttelyyni. Ja ennen kuin joku syyttää, että kannattaisi olla pidempään yhdessä ennen kuin tekee lapsia niin olimme kuusi vuotta yhdessä.

On helpompaa syyttää muita kuin katsoa peiliin.

Tällaisia kommentteja ei myöskään kannata sitten ottaa itseensä. Kaikki järkevät ymmärtää, että synnytyksen jälkeisessä masennuksessa tarvitsee puolisoltaan tukea, eikä haukkimista ja syyllistämistä. Ja eiköhän tämä äiti ole tehnyt kaikkensa lastensa eteen, siinä missä lasten itsekäs isä on keskittynyt vain omiin asioihinsa ja jättänyt esim. lapsen terveysasiat lapsen äidin huolehdittavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti todella moni mies heittäytyy tuollaiseksi, että kun se oma lapsi ei olekaan aina iloinen ja kiva, vaan on kiukkua, väsymystä, uhmaa, raivokohtauksia, itkua jne., niin mies pesee kätensä koko jutusta (saattaa jopa poistua asunnosta) ja lapsen äiti joutuu yksin hoitamaan tilanteet. Sen lisäksi tuo mies kiukuttelee lapsen äidille, että olisi äidin syy, että lapsi ei ole aina hyvällä tuulella.

Olette matkalla kohti eroa, koska et tule kauaa jaksamaan tuossa tilanteessa, missä mies käyttäytyy kuin teini tai vaihtoehtoisesti mies lähtee jonkun lapsettoman matkaan tai muuten vain elämään menetettyä nuoruuttaan. Ala varmistelemaan selustaasi taloudellisesti ja sosiaalisesti (tukiverkot).

Kyllähän minä eroa olen miettinyt jo, mutta kun ei mitään ns. suurta syytä eroon ole, niin tuntuu, että tämä olisi aivan liian pikkuasia eron syyksi. Erossa kuitenkin rikkoutuu lapsen perhe. Ap

Siis se, että mies syyttelee sua huonoksi äidiksi, eikä hoida vanhemmuutta ja rooliaan sinun puolisona on pikku juttu? Ihan jo sen lapsen kannalta olisi tärkeää saada tämä asia oiottua. Jos mies ei kasvata vaan vapaamatkustaa, niin sekin on (vapaata) kasvattamista ja vaikuttaa lapseen (negatiivisesti). Miehellä on omat traumat nyt aktivoitunut ja se Perheneuvola olisi enemmän kuin tarpeen.

Ei isyys ole helppoa. Eikä tuo ongelma eroamalla ratkea. Minusta miestä kannattaa nyt ymmärtää, hänellä on vaikeaa. Kannattaa antaa aikaa kasvaa isäksi. Joku perheneuvolalla painostaminen ei auta asiaa.

M36

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehesi kuulostaa raskaalta tyypiltä...

Minä sanoisin hänelle, että tekee ehdotuksen siitä miten toimia jossain tietyssä tilanteessa tai vaikka parissakin. Otat jonkun esimerkin, missä mies on ollut paikalla. Ehkä se sitten aukeaa, että oikeasti ette olekkaan ihan eri mieltä.

Esim: kuinka toimitaan, kun lapsi ei halua lähteä puistosta kotiin, suuttuu, tulee surulliseksi ja heittää hanskansa ojaan?

--> aikuisen ei tule suuttua vaan olla tukena ja kertoa kuinka saa toimia ja ei saa toimia. Miten mies siis käytännössä tämän tekisi eri tavalla kuin sinä?

Älkää käykö näitä keskusteluja lapsen kuullen!

Olen yrittänyt tällaista. Mutta hänen mielestään tuollaista, että lapsi suuttuu ja heittää hanskansa ojaan ei pitäisi koskaan tapahtua eli siihen ei tarvitse mitään toimintamallia. Syy on minun, jos sellaista tapahtuu. Jos olisin toiminut oikein ei sellaista koskaan voisi tapahtua. Ap

Kysy mieheltä, miksi lapsi ei saisi suuttua ja nakata hanskoja ojaan, kun mieskin kerran saa kitistä ja heittäytyä lapselliseksi. Oikeasti nyt, miksi sinä yrität suhtautua viilipyttynä siihen, että aikuinen heittäytyy itse vapaamatkustajaksi rekeen sen sijaan, että kiskoo parivaljakkona sitä kanssasi eteenpäin? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tutulta. Valitettavasti en osaa auttaa, koska lopulta vuosien vääntämisen jälkeen erosin. Lapsilla oli tiettyjä haasteita (en nyt lähde erittelemään), jotka isän mielestä johtui aina minusta. Ensin hän syytti minua siitä, että väkisin yritän lapsille saada diagnooseja, että ainoa ongelma on minun mielenterveysongelmani. Sairastin synnytyksen jälkeisen masennuksen esikoisen aikana, joten tämä ilmeisesti teki minusta lasten isän silmissä hullun. Meillä oli tuolloin parisuhdeongelmia, mutta hänen mielestään emme mitään pariterapiaa tarvitse, koska ongelman juurisyy on minun mielenterveysongelmani. Myöhemmin molemmilla lapsilla oli säännöllisiä käyntejä terveydenhuollossa, mutta nämä eivät koskaan sopineet isänsä työkuvioihin. Minä sen sijaan aina järjestin omat työni siten, että nuo käynnit toteutuisivat. Sitten kun kerroin mitä noilla käynneillä oli kerrottu niin nämä eivät jostain syystä koskeneet lasten isän toimintaa. Kaikki hoito jäi minun vastuulleni, koska lasten isä ei näitä tehnyt. Minusta on pöyristyttävää, että vanhempi voi oikeasti kokea noin, ettei lapsen terveys ole hänen asiansa. Pakko todeta, ettei eron jälkeen tilanne ole parantunut.

Tunnistan myös tuon miten lapsen normaalin kehitykseen liittyvä uhmailu yms oli myös minun huonon kasvatukseni vika. Tämäkin oli hieman ristiriitaista, sillä toisaalta mies valitti, kun kaiken teki aina yksin ja yksin on lapsetkin hoitanut, mutta toisaalta hän valitti sitä, että hänen olisi pitänyt itse kasvattaa lapset, niin heistä olisi tullut parempikäytöksisiä. No, joka tapauksesssa, kyllästyin miehen jatkuvaan vapaamatkustamiseen ja syyttelyyni. Ja ennen kuin joku syyttää, että kannattaisi olla pidempään yhdessä ennen kuin tekee lapsia niin olimme kuusi vuotta yhdessä.

On helpompaa syyttää muita kuin katsoa peiliin.

Tällaisia kommentteja ei myöskään kannata sitten ottaa itseensä. Kaikki järkevät ymmärtää, että synnytyksen jälkeisessä masennuksessa tarvitsee puolisoltaan tukea, eikä haukkimista ja syyllistämistä. Ja eiköhän tämä äiti ole tehnyt kaikkensa lastensa eteen, siinä missä lasten itsekäs isä on keskittynyt vain omiin asioihinsa ja jättänyt esim. lapsen terveysasiat lapsen äidin huolehdittavaksi.

Olen tuon kommentin kirjoittaja. Anteeksi, jos kirjoitin kommentin epäselvästi. Tarkoitin tuota miestä, että hänen on helpompi syyttää muita kuin katsoa peiliin. En todellakaan tarkoittanut, että kyseisen tapauksen äidin pitäisi tehdä niin. Anteeksi vielä, jos pahoitin jonkun mielen kommentillani siksi, että kommentin saattoi ymmärtää väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti todella moni mies heittäytyy tuollaiseksi, että kun se oma lapsi ei olekaan aina iloinen ja kiva, vaan on kiukkua, väsymystä, uhmaa, raivokohtauksia, itkua jne., niin mies pesee kätensä koko jutusta (saattaa jopa poistua asunnosta) ja lapsen äiti joutuu yksin hoitamaan tilanteet. Sen lisäksi tuo mies kiukuttelee lapsen äidille, että olisi äidin syy, että lapsi ei ole aina hyvällä tuulella.

Olette matkalla kohti eroa, koska et tule kauaa jaksamaan tuossa tilanteessa, missä mies käyttäytyy kuin teini tai vaihtoehtoisesti mies lähtee jonkun lapsettoman matkaan tai muuten vain elämään menetettyä nuoruuttaan. Ala varmistelemaan selustaasi taloudellisesti ja sosiaalisesti (tukiverkot).

Kyllähän minä eroa olen miettinyt jo, mutta kun ei mitään ns. suurta syytä eroon ole, niin tuntuu, että tämä olisi aivan liian pikkuasia eron syyksi. Erossa kuitenkin rikkoutuu lapsen perhe. Ap

Siis se, että mies syyttelee sua huonoksi äidiksi, eikä hoida vanhemmuutta ja rooliaan sinun puolisona on pikku juttu? Ihan jo sen lapsen kannalta olisi tärkeää saada tämä asia oiottua. Jos mies ei kasvata vaan vapaamatkustaa, niin sekin on (vapaata) kasvattamista ja vaikuttaa lapseen (negatiivisesti). Miehellä on omat traumat nyt aktivoitunut ja se Perheneuvola olisi enemmän kuin tarpeen.

Ei isyys ole helppoa. Eikä tuo ongelma eroamalla ratkea. Minusta miestä kannattaa nyt ymmärtää, hänellä on vaikeaa. Kannattaa antaa aikaa kasvaa isäksi. Joku perheneuvolalla painostaminen ei auta asiaa.

M36

Se isä vetää tuolla menollaan lapsen äidinkin burnoutiin (äiti hoitaa työnsä, lapsen asiat, jotka kuormittaa, ja lisäksi kestää koko ajan sitä, kun puolisonsa haukkuu ja syyllistää). Ei ne naisetkaan mitään yliluonnollisia olentoja ole, vaan jaksamisen raja on äkkiä vastassa työssäkäyvällä pikkulasten äidillä, jota puolisokin kuormittaa päälle.

Eron jälkeen jää se kuormitus puolison suunnasta pois ja ilmapiiri kevenee, elämä tasaantuu ja on lapsellekin parempi, kun ei tarvitse kuunnella vanhempien riitelyä ja todistaa kireää ilmapiiriä. Ihan kokemuksesta sanon. Huono parisuhde on todella kuormittavaa ja itselläni kahden lapsen arjen pyörittäminen yksin kuormittaa paljon vähemmän kuin silloin, kun puolisoni vielä oli kuviossa ja energiaa meni tien tasoittamiseen toisen edessä, riitelyyn jne. Ja itsetuntoni oli tietysti ihan murskattuna siitä haukkumisesta.

Kyllä aikuinen mies kestää lapsen kiukuttelun ilman, että äidin täytyy varoa, ettei lapsi vaan kiukuttele isänsä edessä. Ihan sairasta tuollainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti todella moni mies heittäytyy tuollaiseksi, että kun se oma lapsi ei olekaan aina iloinen ja kiva, vaan on kiukkua, väsymystä, uhmaa, raivokohtauksia, itkua jne., niin mies pesee kätensä koko jutusta (saattaa jopa poistua asunnosta) ja lapsen äiti joutuu yksin hoitamaan tilanteet. Sen lisäksi tuo mies kiukuttelee lapsen äidille, että olisi äidin syy, että lapsi ei ole aina hyvällä tuulella.

Olette matkalla kohti eroa, koska et tule kauaa jaksamaan tuossa tilanteessa, missä mies käyttäytyy kuin teini tai vaihtoehtoisesti mies lähtee jonkun lapsettoman matkaan tai muuten vain elämään menetettyä nuoruuttaan. Ala varmistelemaan selustaasi taloudellisesti ja sosiaalisesti (tukiverkot).

Kyllähän minä eroa olen miettinyt jo, mutta kun ei mitään ns. suurta syytä eroon ole, niin tuntuu, että tämä olisi aivan liian pikkuasia eron syyksi. Erossa kuitenkin rikkoutuu lapsen perhe. Ap

Siis se, että mies syyttelee sua huonoksi äidiksi, eikä hoida vanhemmuutta ja rooliaan sinun puolisona on pikku juttu? Ihan jo sen lapsen kannalta olisi tärkeää saada tämä asia oiottua. Jos mies ei kasvata vaan vapaamatkustaa, niin sekin on (vapaata) kasvattamista ja vaikuttaa lapseen (negatiivisesti). Miehellä on omat traumat nyt aktivoitunut ja se Perheneuvola olisi enemmän kuin tarpeen.

Ei isyys ole helppoa. Eikä tuo ongelma eroamalla ratkea. Minusta miestä kannattaa nyt ymmärtää, hänellä on vaikeaa. Kannattaa antaa aikaa kasvaa isäksi. Joku perheneuvolalla painostaminen ei auta asiaa.

M36

Voisko lapsen äitikin vaan päättää kasvaa äitiyteen vasta vähän myöhemmin? Potkun persauksille tuollainen tarvitsee.

N38

Niin se uhma kuuluu ihan normaalina vaiheena hänen persoonansa kehitykseen. Näin lapsi oppii eron muiden ihmisten ja itsensä välillä. Vanhempien tehtävä on ohjata lasta tänä aikana oppimaan terveitä tunnesäätelyn keinoja. Miehesi ongelma on siis se, että lapsenne on täysin normaali ja nyt hänestä pitäisi saada samanlainen vätys kuin isästään jonka ymmärrys lapsen tarpeista ja oma tunnekehitys on jäänyt hoitamatta? Tsemppiä ap kahden lapsesi kanssa. Isommasta voi soittaa anopille ja käskeä kasvattamaan loppuun asti.

Vierailija kirjoitti:

Niin se uhma kuuluu ihan normaalina vaiheena hänen persoonansa kehitykseen. Näin lapsi oppii eron muiden ihmisten ja itsensä välillä. Vanhempien tehtävä on ohjata lasta tänä aikana oppimaan terveitä tunnesäätelyn keinoja. Miehesi ongelma on siis se, että lapsenne on täysin normaali ja nyt hänestä pitäisi saada samanlainen vätys kuin isästään jonka ymmärrys lapsen tarpeista ja oma tunnekehitys on jäänyt hoitamatta? Tsemppiä ap kahden lapsesi kanssa. Isommasta voi soittaa anopille ja käskeä kasvattamaan loppuun asti.

Paitsi että apn tapauksessa anoppi ei ole elossa.

Oletteko teini-ikäisiä? Onko miehesi maalainen tai ulkomaalainen? Oliko lapsi toivottu vai vahinko? Yritän vain ymmärtää kuka muka käyttäytyisi noin.

Kuullostaa ihan ex-naiseltani. Erostakin on 8-vuotta ja hänen huono elämänsä on minun syy. Kun lapsi syntyi olin syyllinen aivan kaikkeen. Hauskaa lukea joskus että asia on näinkin päin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti todella moni mies heittäytyy tuollaiseksi, että kun se oma lapsi ei olekaan aina iloinen ja kiva, vaan on kiukkua, väsymystä, uhmaa, raivokohtauksia, itkua jne., niin mies pesee kätensä koko jutusta (saattaa jopa poistua asunnosta) ja lapsen äiti joutuu yksin hoitamaan tilanteet. Sen lisäksi tuo mies kiukuttelee lapsen äidille, että olisi äidin syy, että lapsi ei ole aina hyvällä tuulella.

Olette matkalla kohti eroa, koska et tule kauaa jaksamaan tuossa tilanteessa, missä mies käyttäytyy kuin teini tai vaihtoehtoisesti mies lähtee jonkun lapsettoman matkaan tai muuten vain elämään menetettyä nuoruuttaan. Ala varmistelemaan selustaasi taloudellisesti ja sosiaalisesti (tukiverkot).

No ei tuosta nyt aina ero seuraa. Kokemusta on tuollaisesta ap:n kuvaamasta käytöksestä, jonka seurauksena käytiin monien riitojen jälkeen lopulta keskustelu, että se on ero ja kämppä on jo valmiina katsottuna, jos ei mies muuta käytöstään. Käytös muuttui ja mies otti isyyden kaikki osa-alueet haltuunsa ja vastuun omasta käytöksestään. Eli voi mennä niinkin päin.

Ihan noin vain yhtäkkiä "mies otti isyyden kaikki osa-alueet haltuunsa ja vastuun omasta käytöksestään" ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti? Miten usein tuollaista tapahtuu oikeassa elämässä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti todella moni mies heittäytyy tuollaiseksi, että kun se oma lapsi ei olekaan aina iloinen ja kiva, vaan on kiukkua, väsymystä, uhmaa, raivokohtauksia, itkua jne., niin mies pesee kätensä koko jutusta (saattaa jopa poistua asunnosta) ja lapsen äiti joutuu yksin hoitamaan tilanteet. Sen lisäksi tuo mies kiukuttelee lapsen äidille, että olisi äidin syy, että lapsi ei ole aina hyvällä tuulella.

Olette matkalla kohti eroa, koska et tule kauaa jaksamaan tuossa tilanteessa, missä mies käyttäytyy kuin teini tai vaihtoehtoisesti mies lähtee jonkun lapsettoman matkaan tai muuten vain elämään menetettyä nuoruuttaan. Ala varmistelemaan selustaasi taloudellisesti ja sosiaalisesti (tukiverkot).

Kyllähän minä eroa olen miettinyt jo, mutta kun ei mitään ns. suurta syytä eroon ole, niin tuntuu, että tämä olisi aivan liian pikkuasia eron syyksi. Erossa kuitenkin rikkoutuu lapsen perhe. Ap

Siis se, että mies syyttelee sua huonoksi äidiksi, eikä hoida vanhemmuutta ja rooliaan sinun puolisona on pikku juttu? Ihan jo sen lapsen kannalta olisi tärkeää saada tämä asia oiottua. Jos mies ei kasvata vaan vapaamatkustaa, niin sekin on (vapaata) kasvattamista ja vaikuttaa lapseen (negatiivisesti). Miehellä on omat traumat nyt aktivoitunut ja se Perheneuvola olisi enemmän kuin tarpeen.

Ei isyys ole helppoa. Eikä tuo ongelma eroamalla ratkea. Minusta miestä kannattaa nyt ymmärtää, hänellä on vaikeaa. Kannattaa antaa aikaa kasvaa isäksi. Joku perheneuvolalla painostaminen ei auta asiaa.

M36

Ei ole helppoa, eikä äitiyskään. Kyllä sekin vaatii naiselta aika paljon työstämistä. Onhan se ymmärrettävää, ettei viidessä vuodessa isäksi vielä kasveta. Ongelma nyt vain on siinä, ettei se lapsi voi olla vuosikausia heitteillä, kun vanhemmat harjoittelevat vanhemmuutta. Pelkkä lapsen hengissä pitäminen ei vielä riitä lapsen tasapainoiseen kehitykseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti todella moni mies heittäytyy tuollaiseksi, että kun se oma lapsi ei olekaan aina iloinen ja kiva, vaan on kiukkua, väsymystä, uhmaa, raivokohtauksia, itkua jne., niin mies pesee kätensä koko jutusta (saattaa jopa poistua asunnosta) ja lapsen äiti joutuu yksin hoitamaan tilanteet. Sen lisäksi tuo mies kiukuttelee lapsen äidille, että olisi äidin syy, että lapsi ei ole aina hyvällä tuulella.

Olette matkalla kohti eroa, koska et tule kauaa jaksamaan tuossa tilanteessa, missä mies käyttäytyy kuin teini tai vaihtoehtoisesti mies lähtee jonkun lapsettoman matkaan tai muuten vain elämään menetettyä nuoruuttaan. Ala varmistelemaan selustaasi taloudellisesti ja sosiaalisesti (tukiverkot).

Kyllähän minä eroa olen miettinyt jo, mutta kun ei mitään ns. suurta syytä eroon ole, niin tuntuu, että tämä olisi aivan liian pikkuasia eron syyksi. Erossa kuitenkin rikkoutuu lapsen perhe. Ap

Siis se, että mies syyttelee sua huonoksi äidiksi, eikä hoida vanhemmuutta ja rooliaan sinun puolisona on pikku juttu? Ihan jo sen lapsen kannalta olisi tärkeää saada tämä asia oiottua. Jos mies ei kasvata vaan vapaamatkustaa, niin sekin on (vapaata) kasvattamista ja vaikuttaa lapseen (negatiivisesti). Miehellä on omat traumat nyt aktivoitunut ja se Perheneuvola olisi enemmän kuin tarpeen.

Ei isyys ole helppoa. Eikä tuo ongelma eroamalla ratkea. Minusta miestä kannattaa nyt ymmärtää, hänellä on vaikeaa. Kannattaa antaa aikaa kasvaa isäksi. Joku perheneuvolalla painostaminen ei auta asiaa.

M36

Ei ole helppoa, eikä äitiyskään. Kyllä sekin vaatii naiselta aika paljon työstämistä. Onhan se ymmärrettävää, ettei viidessä vuodessa isäksi vielä kasveta. Ongelma nyt vain on siinä, ettei se lapsi voi olla vuosikausia heitteillä, kun vanhemmat harjoittelevat vanhemmuutta. Pelkkä lapsen hengissä pitäminen ei vielä riitä lapsen tasapainoiseen kehitykseen.

Tämä. Lasten äidit TYÖSTÄVÄT ne asiat sitä mukaa, kun ne tulee vastaan. Tämäkin äiti on selvittänyt uhma-asiaa kirjallisuudesta, ammattilaisilta neuvolassa jne. Isä vain syyttelee, eikä suostu ottamaan mitään vastuuta.

Mun exäni kehtasi vedota joskus siihen, että kun ei hänellä ole ollut lapsia aikaisemmin, niin ei voi tietää lapsen asioista. Ihan käsittämätön kommentti, kas kun ei mullakaan ole ollut lapsia aikaisemmin! Minä vain otan vastuun ja selvää asioista. Hauskinta tässä oli se, että mies on töissä roolissa, jossa hänen pitää olla aina uusimman kehityksen aallonharjalla. Ei siis luulisi olevan kohtuuton vaatimus, että uusien asioiden haltuunotto ja selvittäminen pitäisi luonnistua häneltä. Kiinnostuksesta se vain kyse.

Ja tosiaan erosimme. Ja olimme neljä vuotta yhdessä ennen lapsia, ja en kyllä tosiaan arvannut, että lapsia innokkaasti halunnut mies heittäytyisi tuollaiseksi. Ilmeisesti tajusi, että pikkulapsiarki on vähän raskasta, ja ajatteli, että jos vetoaa siihen, ettei ole vielä kasvanut isyyteen, niin saa minut hoitamaan kaiken. Kyllä saa ja olen kaiken hoitanutkin. Hänen kanssaan en parisuhteessa kuitenkaan sitten ole (ja yritti kyllä myöhemminkin, että voitaisko palata yhteen).

On kenties kodista jossa ei ole saanut näyttää tunteitaan, vaan pitänyt totella vanhempia selkäsaunan uhalla.

Kieroon kasvanut mieslapsi joka tapauksessa.minkin lisännyin valitettavasti sellaisen kanssa, mutta tein jo ajat sitten selväksi ettei minua kohdella noin.