Joulupuu-toiveet, miten joku kehtaa toivoa jotain uutta jopoa tai iPhonea?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

He ovat lapsia, he toivovat ja unelmoivat vanhempien tulotasosta huolimatta. Mä olen muutaman kalliimman lahjatoiveen toteuttanut joka vuosi noihin joulupuukeräyksiin. Tänä vuonna toteutin puhelin- ja läppäritoiveet.

Ja mitä nämä oppi? Kertovat nauraen kaverilleen et pyydä sieltä vaan ja heittävät phonensa seinään kun tulee uus malli kauppoihin.

Pidätkö lapsia tai nuoria oikeasti noin tyhminä? Kyllä se köyhän perheen kakara tietää, että joulu on vaan kerran vuodessa ja että jos puhelin hajoaa niin vanhemmilla ei ole uuteen varaa ja että seuraavana vuonna ei välttämättä saa lahjana kallista puhelinta. Saahan sen puhelimen tietysti tyhmänä rikkoa, mutta sitten varmaan joutuu olemaan ilman puhelinta tai saa jotain hyvin halpaa tilalle jos ei mene takuun piikkiin. Rikkailla voi olla tuota ongelmaa, että rahan arvo ei ole ihan selvää ja kauppa tuottaa uusia luureja aina kun sellaisen tahtoo. Tosin harva rikkaan perheen lapsikaan on ihan noin idiootti kuin mitä annat olettaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhille riittää köyhien lahjat. Aivan törkeää kerjätä vierailta ilmaisia lahjoituksia. Jos ei rahat riitä, niin ei riitä. Sillä on elettävä mitä on annettu. Olen itsekin köyhästä perheestä ja joululahjaksi saatoin saada esim. sukat, omenan ja muutaman pähkinän. Onnellisia silti oltiin ja tyydyttiin siihen mitä oli.

Liikuttavaa. Kerrohan vielä hiihditkö kouluun kesät, talvet isoisoisoisän vanhoilla puusuksilla, molemmat suunnat ylämäkeen ja sudet kintereilläsi?

Ei ihan noin, mutta kyllä pointti on se että kun pentuiän jouluja muistaa jälkikäteen , niin päällimmäisenä ei ole mitä tavaraa puuttui,  vaan miten joulu muuten rakentui rakastetuksi juhlaksi.  Sen muistaa paremmin kuin ne mieluisatkin lahjat.  Tärkeitähän ne aikoinaan oli, mutta siltikin tuon muistaen en enää kaipaa lahjoja lainkaan. 

eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jouluna saa ja pitääkin toivoa. Se kuuluu lapsuuteen ja jouluun. Mitä niistä lapsista oikein kasvaa jos ei koskaan ole mahdollisuutta edes toivoa mitään?

Tuskin täälläkään kukaan lapsena toivonut jotain sukkia ja suihkugeelejä lahjaksi vaan samoja kalleimpia muotileluja kun muutkin.

Ei ne lapset ole tänä päivänä sen kummempia kuin aiempinakaan vuosikymmeninä.

Jännä, en kyllä muista toivoneeni kalleimpia muotileluja, vaan toiveet olivat suunnilleen joku tietty heppakirja, kirjepaperia, ja jos tarve oli niin luistimet tai sukset (jotka olisi pitänyt hommata muutenkin, koska siihen aikaan ne oli koulussa oltava). Murrosiässä tai jo sitä lähestyessäni kyllä olin mielissäni, kun sain pakkauksen jossa oli dödö ja oma suihkusaippua.

Minä ainakin toivoin. Ja tietysti oli kiva saada kirjepapereita ja suihkugeeliä, ym. mutta tietenkään en niitä mitä toivoin.

Oma lapsi toivoo nyt uusinta iphonea ja ties mitä. Osa toteutuu ja osa ei. Mielestäni on lapsen tärkeä oppia että toiveet voi toteutua vaikka kaikkea ei aina voikaan saada.

Kyllä se vaikuttaa lapsen itsetunnon kehittymiseen jos koskaan ei saa mitään toivomaansa.

Vierailija kirjoitti:

Jos mulla olisi rahaa, voisin hyvin toteuttaa noita kalliimpiakin toiveita. Applen tuotteita tosin en ostaisi periaatteesta kenellekään, niissä ei maksa laatu, vaan logo, mutta muun merkkisen älypuhelimen voisin lahjoittaa, samoin läppärin/tabletin.

Mutta mulla ei ole rahaa sellaisia ostella edes itselleni tai läheisille, joten laitan pienempiä lahjoja Joulupuuhun. Meidän paikkakunnalla lapuissa ei lue mitään toiveita, joten olen yrittänyt laittaa tarpeellisia juttuja, mutta kuitenkin sellaisia, mitä ei paikallisen halpamarketin alelaarista saa.

En ymmärrä, miksei vähävaraisen perheen lapsi saisi toivoa samoja asioita kuin varakkaammat ja saada niitä myös, jos jollain on rahaa ja halua toive toteuttaa? Se, että jossain muualla maailmassa on ihmisiä, jpilla on asiat vielä huonommin kuin suomalaisella köyhällä, ei ole mikään syy olla auttamatta oman maan avun tarpeessa olijoita. Aina löytyy jostain joku, jolla on vielä suurempi tarve, muttei se poista, eikä vähennä lähimpänä olevan hädänalaisen tarvetta.

Omasta mielestäni olisi mukavampaa, ettei joku saa tonnin lahjaa vaan 5 saisi 200€ lahjan, tai vielä parempaa 10 saisi 100€ lahjan.

Onko noi kaikki kotona asuvia lapsia vai saako myös puoliksi sijoitetut/täysin huostaanotetut lapset kirjoittaa toiveita tuonne joulupuukeräykseen? Voin kuvitella, että joku teini-ikäinen ei kovin edes innostu lahjatoiveista, kun varmaan on ihan sama mitä tulee, sitten joku inttää siinä vieressä, että laita nyt jotain siihen lappuun. Sitten laitetaan se mitä tiedetään jo valmiiksi ettei sitä tuu saamaan

En usko, että siinä vanhemmat on vieressä sanomassa, että toivo iphone tms

Vierailija kirjoitti:

Onko noi kaikki kotona asuvia lapsia vai saako myös puoliksi sijoitetut/täysin huostaanotetut lapset kirjoittaa toiveita tuonne joulupuukeräykseen? Voin kuvitella, että joku teini-ikäinen ei kovin edes innostu lahjatoiveista, kun varmaan on ihan sama mitä tulee, sitten joku inttää siinä vieressä, että laita nyt jotain siihen lappuun. Sitten laitetaan se mitä tiedetään jo valmiiksi ettei sitä tuu saamaan

En usko, että siinä vanhemmat on vieressä sanomassa, että toivo iphone tms

Käsittääkseni paljon menee juuri sijoitetuille ja jälkihuollossa oleville (18-20v sijoituksen jälkeen). Ja sitten ihan noihin köyhiin perheisiin myös.

Vierailija kirjoitti:

Jouluna köyhien perheiden lapsille annetaan vapaus toivoa. He eivät ikinä voi toivoa mitään, koska ymmärtävät perheen tilanteen. Oikeasti nämä lapset ovat onnellisia vaikka kuukautissiteistä, mutta eikö ole oikeudenmukaista edes kerran vuodessa antaa lapselle mahdollisuus unelmoimiseen?

Ilman unelmia lapsiperheköyhyys periytyy entistä voimakkaammin.

Hieman näköalanottokykyä ja empatiaa ainaisen tuomitsemisen sijaan. Sitä nämä lapset ja perheet kokee elämässään päivästä toiseen ihan tarpeeksi.

Ei niitä merkkituotteita ole monilla normiperheiden lapsillakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jouluna köyhien perheiden lapsille annetaan vapaus toivoa. He eivät ikinä voi toivoa mitään, koska ymmärtävät perheen tilanteen. Oikeasti nämä lapset ovat onnellisia vaikka kuukautissiteistä, mutta eikö ole oikeudenmukaista edes kerran vuodessa antaa lapselle mahdollisuus unelmoimiseen?

Ilman unelmia lapsiperheköyhyys periytyy entistä voimakkaammin.

Hieman näköalanottokykyä ja empatiaa ainaisen tuomitsemisen sijaan. Sitä nämä lapset ja perheet kokee elämässään päivästä toiseen ihan tarpeeksi.

Ei niitä merkkituotteita ole monilla normiperheiden lapsillakaan.

Siinä ne normiperheiden lapset toivovat merkkituotteita kuin köyhienkin perheiden lapset. Lapset haluavat sellaista, mikä osoittaa että he kuuluvat joukkoon ja nuorena mennään sen mukaan, mikä milloinkin on suosittua. Ulkopuoliseksi jäämisen pelko ja kiusatuksi tuleminen ovat lapsille ihan oikeita uhkia, joita aikuinen ei aina voi ottaa riittävän vakavasti. En tiedä avaako tuo sinulle lapsen logiikkaa, toivottavasti edes vähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

He ovat lapsia, he toivovat ja unelmoivat vanhempien tulotasosta huolimatta. Mä olen muutaman kalliimman lahjatoiveen toteuttanut joka vuosi noihin joulupuukeräyksiin. Tänä vuonna toteutin puhelin- ja läppäritoiveet.

kauanko veikkaat, että menee kun kamat on torissa myynnissä tai äiteellä käytössä.

Tämä kommentti ja sen peukuttajat kertovat taas sen kuinka ala-arvioisesti köyhiin perheisiin suhtaudutaan. Tämän porukan mielestä on ihan itsestäänselvää että jos tämä lapsi saisikin sen iPhonen niin automaattisesti siellä on äiti joka vetää lapsen lahjan välistä omaan käyttöön, ei siis voisi mitenkään olla niin että siellä köyhässäkin perheessä voitaisiin olla vaan lapsen puolesta onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Koska joidenkin mielestä myös köyhien perheiden lapsilla on oikeus pyytää samoja lahjoja kuin muutkin lapset pyytävät, sen sijaan että toivoisivat sukkia ja hygieniatarvikkeita, jotka on normaalin elämän perusedellytyksiä, ei lahjoja

Millaisessa kodissa näitä kalliita tuotteita oikein sitten toivotaan muka? Ei meidän lähipiirissä ainakaan missään perheessä voi toivoa uusinta ja kalleinta.

Ymmärrän kyllä noita lapsiakin. Kyllähän sitä voi tuntea olonsa todella ulkopuoliseksi, jos ei ole mitään sellaista mitä muilla.

Me asumme ns. paremmalla alueella kaupungissamme. Lapsilla on iPhonet, Applen kuulokkeet, kellot jne sekä merkkivaatteet ja kalliit harrastukset ja lomamatkat. Koko kaupungin koulut ovat todella täysiä, joten lapsen luokalle sijoitettiin toisesta kaupunginosasta köyhän perheen lapsi. Tällä lapsella ei ole ollenkaan puhelinta ja kuulemma on samat vaatteet aina päällä. Hän ei pääse koskaan kenenkään synttäreille eikä saa järjestää omia. Hän ei harrasta mitään ja oli kuulemma kesäloman vain kotona. En yhtään ihmettele, jos tällainen lapsi toivoisi joululahjaksi iPhonea tuntemattomalta, että olisi edes yksi asia, jossa olisi kuin muut luokkakaverit.

Vähän ohiksena vielä, että minusta ihan älyttömän huono ratkaisu laittaa tällaiselle luokalle vain yksi eri oloista tuleva lapsi. Sehän oikein alleviivaa niitä eroja ja laittaa tämän yhden lapsen ikävään asemaan. Ennemmin pitäisi sekoittaa samaan luokkaan monista eri taustoista tulleita useampia.

Eilen oli keskustelu ihan tavallisten nuorten joulutoiveista. Aika kalliita juttuja oli sielläkin. Miksi köyhemmät eivät saisi toivoa myös?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jouluna saa ja pitääkin toivoa. Se kuuluu lapsuuteen ja jouluun. Mitä niistä lapsista oikein kasvaa jos ei koskaan ole mahdollisuutta edes toivoa mitään?

Tuskin täälläkään kukaan lapsena toivonut jotain sukkia ja suihkugeelejä lahjaksi vaan samoja kalleimpia muotileluja kun muutkin.

Ei ne lapset ole tänä päivänä sen kummempia kuin aiempinakaan vuosikymmeninä.

Jännä, en kyllä muista toivoneeni kalleimpia muotileluja, vaan toiveet olivat suunnilleen joku tietty heppakirja, kirjepaperia, ja jos tarve oli niin luistimet tai sukset (jotka olisi pitänyt hommata muutenkin, koska siihen aikaan ne oli koulussa oltava). Murrosiässä tai jo sitä lähestyessäni kyllä olin mielissäni, kun sain pakkauksen jossa oli dödö ja oma suihkusaippua.

Minä ainakin toivoin. Ja tietysti oli kiva saada kirjepapereita ja suihkugeeliä, ym. mutta tietenkään en niitä mitä toivoin.

Oma lapsi toivoo nyt uusinta iphonea ja ties mitä. Osa toteutuu ja osa ei. Mielestäni on lapsen tärkeä oppia että toiveet voi toteutua vaikka kaikkea ei aina voikaan saada.

Kyllä se vaikuttaa lapsen itsetunnon kehittymiseen jos koskaan ei saa mitään toivomaansa.

Ostatko lapsellesi sen uusimman iPhonen? Vai annatko odottaa jouluun ja kuuntelet sitten jouluna itkut, kun uusinta iPhonen ei tullut vaan halvempi puhelin.

Meillä ei joulupukkiin uskomisiässä toivottu noin kalliita asioita vaan leluja. Puhelimen hintabudjetit eivät olleet myöskään 1000 €:ssa, vaikka varaa niihin olisi ollut.

Vierailija kirjoitti:

Eilen oli keskustelu ihan tavallisten nuorten joulutoiveista. Aika kalliita juttuja oli sielläkin. Miksi köyhemmät eivät saisi toivoa myös?

Onko se enää toive vai ostoslista? Jos ei saa sitä kallista, niin loputuloksenako on saippua?

Missä näitä puita edes on? En ole koskaan nähnyt. Lukenut vain keskustelua aiheesta täältä.

Jotenkin näissä ketjuissa menee aina mittasuhteet iloisesti sekaisin.

Juu, en minäkään lapsena toivonut mitään suihkusaippuaa, vaan Littlest Pet Shop -leluja ja teininä vaikkapa niitä uusimpia Leviksiä. Muistan vielä elävästi sen ilon, kun avasin noita Littlest Pet Shop -paketteja. Ei kai ne ihan halpojakaan tuolloin ollut.

Mutta nykypäivän vertailukohta noille olisi jokin muutaman kymmenen euron lelu ja 100 euron farkut.

Yli 1000 euron puhelin toiveena on lähempänä sitä, että 2000-luvun alussa olisi toivonut tietokonetta, mopoa tai ulkomaanmatkaa. Lyön vaikka vetoa, ettei kukaan olisi kehdannut vierailta pyytää tuollaisia lahjoja, ja valtaosa tuskin tutuiltakaan.

Muutenkin näissä keräyksissä tehdään karhunpalvelus lapsille ja nuorille, jos koko juttu markkinoidaan jonain keijupölynä joka saattaa toteuttaa villeimmätkin toiveet. Muistan takavuosilta yhden, jossa ilmeisesti oli kannustettu unelmoimaan oikein kunnolla, sillä lahjatoiveista löytyi valtavan kalliin elektroniikkaliudan lisäksi jopa vaihto-oppilasvuosi Etelä-Koreassa. Niille unelmille on paikkansa, mutta kyllä meillä ainakin oli jo ala-asteella ihan selvä käsitys siitä, mitkä ovat realistisia mieluisia lahjatoiveita (niitä harkittiin kaverien kanssa yhdessä lelukuvastot kädessä) ja mitkä niitä "keijupölytoiveita" (en koskaan lakannut toivomasta, että joskus saisin ikioman hevosen).

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän kyllä noita lapsiakin. Kyllähän sitä voi tuntea olonsa todella ulkopuoliseksi, jos ei ole mitään sellaista mitä muilla.

Me asumme ns. paremmalla alueella kaupungissamme. Lapsilla on iPhonet, Applen kuulokkeet, kellot jne sekä merkkivaatteet ja kalliit harrastukset ja lomamatkat. Koko kaupungin koulut ovat todella täysiä, joten lapsen luokalle sijoitettiin toisesta kaupunginosasta köyhän perheen lapsi. Tällä lapsella ei ole ollenkaan puhelinta ja kuulemma on samat vaatteet aina päällä. Hän ei pääse koskaan kenenkään synttäreille eikä saa järjestää omia. Hän ei harrasta mitään ja oli kuulemma kesäloman vain kotona. En yhtään ihmettele, jos tällainen lapsi toivoisi joululahjaksi iPhonea tuntemattomalta, että olisi edes yksi asia, jossa olisi kuin muut luokkakaverit.

Vähän ohiksena vielä, että minusta ihan älyttömän huono ratkaisu laittaa tällaiselle luokalle vain yksi eri oloista tuleva lapsi. Sehän oikein alleviivaa niitä eroja ja laittaa tämän yhden lapsen ikävään asemaan. Ennemmin pitäisi sekoittaa samaan luokkaan monista eri taustoista tulleita useampia.

Minusta te kasvatatte lapsenne ihan yhtä huonosti kuin köyhät, jotka opettavat lapsensa haaveilemaan järkyttävän kalliista merkkituotteista. Ei elämän pidä pyöriä merkkitavaroiden ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Joulu on antamisen aikaa, sieltä puusta löytyy varmasti sinunkin budjettiin sopivia lahjoja. Minä olen melko varakas, ja näin jouluisin teen aika paljon hyväntekeväisyyttä. Olen ostellut tuonne joulupuukeräykseen vuosien varrella pleikkarin, läppärin, tabletin, pelejä, kuulokkeita, kirjoja ja lahjakortteja. Autan myös joka joulu 2-3 perhettä ostamalla jouluruoat ja vähän koristeita.

Minulla ei oikein ole lähipiirissä ketään jonka kanssa viettäisin joulua tai jolle ostaisin lahjoja joten yksinäisenä jouluna lämmittää mieltä se, että vuokseni edes muutama lapsi hymyilee jouluna.

Eli sinunlaistesi vuoksi ne toiveet ovat noita kalliita nykyään. Tosi hienoa sinulta siis! mutta aika moni jää varmaan ilman, kun me muut emme pysty tuollaisia ostamaan. Tai ainakin meidän firmassa ne kalleimmat toiveet jäävät sinne joulukuuseen kun ei kukaan mitään sähköpotkulautaa lähde ostamaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ei ole röyhkeydellä rajaa. ensin lisäännytään, vaikka ei olisi siihen varaa. sitten kerjätään yhteiskunnalta tukia sohvallamakaamiseen ja kaiken huippuna vielä lahjatkin kerjätään muilta

Lasta ei saa syyttää siitä, että vanhemmat on päättäneet heidät köyhyytensä keskelle saattaa. Ihan kohtuullista, että edes kerran vuodessa tällaisena antamisen juhlana kuin Joulu annetaan niille vähävaraistenkin lapsille jotain mitä ovat pyytäneet. Se lapsi ei voi vanhempiensa rahatilanteelle tai elämänhallintaongelmille yhtikäs mitään. Lapsella on oikeus olla lapsi ja pyytää joululahjoja, toisille keräykseen osallistuville lahjatoiveet on realisitisempia toteuttaa kuin toisille. Kenelläkään ei ole velvollisuutta sitä iPhonea ostaa jos ei halua tai pysty, itse valitset osallistutko lahjan antoon lainkaan.

Kyllä se on vastuutonta antaa lapselle turhaa toivoa siitä, että joku ostaisi tuntemattalle lapselle yli tonnin lahjan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jouluna saa ja pitääkin toivoa. Se kuuluu lapsuuteen ja jouluun. Mitä niistä lapsista oikein kasvaa jos ei koskaan ole mahdollisuutta edes toivoa mitään?

Tuskin täälläkään kukaan lapsena toivonut jotain sukkia ja suihkugeelejä lahjaksi vaan samoja kalleimpia muotileluja kun muutkin.

Ei ne lapset ole tänä päivänä sen kummempia kuin aiempinakaan vuosikymmeninä.

Jännä, en kyllä muista toivoneeni kalleimpia muotileluja, vaan toiveet olivat suunnilleen joku tietty heppakirja, kirjepaperia, ja jos tarve oli niin luistimet tai sukset (jotka olisi pitänyt hommata muutenkin, koska siihen aikaan ne oli koulussa oltava). Murrosiässä tai jo sitä lähestyessäni kyllä olin mielissäni, kun sain pakkauksen jossa oli dödö ja oma suihkusaippua.

Minä ainakin toivoin. Ja tietysti oli kiva saada kirjepapereita ja suihkugeeliä, ym. mutta tietenkään en niitä mitä toivoin.

Oma lapsi toivoo nyt uusinta iphonea ja ties mitä. Osa toteutuu ja osa ei. Mielestäni on lapsen tärkeä oppia että toiveet voi toteutua vaikka kaikkea ei aina voikaan saada.

Kyllä se vaikuttaa lapsen itsetunnon kehittymiseen jos koskaan ei saa mitään toivomaansa.

Ostatko lapsellesi sen uusimman iPhonen? Vai annatko odottaa jouluun ja kuuntelet sitten jouluna itkut, kun uusinta iPhonen ei tullut vaan halvempi puhelin.

Meillä ei joulupukkiin uskomisiässä toivottu noin kalliita asioita vaan leluja. Puhelimen hintabudjetit eivät olleet myöskään 1000 €:ssa, vaikka varaa niihin olisi ollut.

Mitä väliä toteutuuko toive iphonesta vai jostain muusta. Osa toiveista toteutuu ja osa ei. Lapsi tietää itsekin että kaikkea ei voi saada.