Jos on Mt-diagnoosi, niin onko mahdollista löytää naista joka välittää ja ei tuomitse?

Minä en ole löytänyt miestä, joka olisi hyväksynyt masennukseni. Masentuneena tiuskin ja huudan ja makaan.

Omasta mielestäni minussa on paljon hyviä puolia, joiden vuoksi kannattaisi seurustella kanssani. Ilmeisesti kukaan ei ole vain nähnyt näitä puolia.

Olen kohdannut vähättelyä ja ymmärtämättömyyttä. Masennus on koitettu vaientaa.

Ap, en tiedä vastausta. Jos on toinen, jolla on sama sairaus, miten sitten elämä.

Kyllä on pariskuntia, jossa molemmilla on mt-ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu diagnoosista. Jos on kyse esim. masennuksesta, ei haittaa, mutta jos se on jotain vaarallista, minkä seurauksena potentiaalinen kumppani voi olla väkivaltainen, niin sitten se on liian iso riski.

Ei tarvitse olla mitään diagnoosia, ja silti voi olla väkivaltainen. Tosimieshän ei käy koskaan lääkärissä, joten ei edes voi olla mitään diagnoosia. Vitutus on vaan vitutusta, ja silloin lentää akka hankeen.

Vierailija kirjoitti:

Näyttää siltä, että valtaosa on sitä mieltä, jos sairaus hallinnassa niin asia ookoo. Uskoisin apnkin tätä tarkoittavan ja siihen viitaten kysyi tuosta tuomitsevaisuudesta. Olen huomannut tälläkin palstalla, että esim skitsofreenikkoja tuomitaan enemmän kuin muita mt-sairauksia. En tiedä mistä se johtuu, mutta ehkä siitä jos ihmisillä on mielikuva skitsofrenian vaarallisuudesta.

Skitsofrenia on pelottava jos haluaa lapsia, kun se on niin periytyvä. Tunnen yhden skitsofreenikon, ja hänelläkin on vanhempi myös skitsofreniaa sairastava.

Vierailija kirjoitti:

Ennakkoluuloista kommentointia. Kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa on mahdollista elää täysin normaalia elämää kun pitää kiinni hyvistä elämäntavoista. Psykoosikin voi jäädä kertaluontoiseksi, ja harvemmin aiheuttaa väkivaltaisuutta.

Tyyppiä 2 ehkä voikin. Tyyppi 1 sotkee koko elämän.

Bipolaarista sarjasuhteilijaa ja sarjapettäjää ei kenenkään kannata ottaa vaikka tällainen tyyppi kuinka paljon tahansa höpisisi siirappisia juttujaan sielunkumppanuudesta ja loputtomasta rakkaudesta.

Omalla miehelläni samanlaisia mt-ongelmia kuin itselläni, ei ongelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole löytänyt miestä, joka olisi hyväksynyt masennukseni. Masentuneena tiuskin ja huudan ja makaan.

Omasta mielestäni minussa on paljon hyviä puolia, joiden vuoksi kannattaisi seurustella kanssani. Ilmeisesti kukaan ei ole vain nähnyt näitä puolia.

Olen kohdannut vähättelyä ja ymmärtämättömyyttä. Masennus on koitettu vaientaa.

Ap, en tiedä vastausta. Jos on toinen, jolla on sama sairaus, miten sitten elämä.

Kyllä on pariskuntia, jossa molemmilla on mt-ongelmia.

Olen kohdannut sekä esineellistämistä (minut on jätetty nukkumaan viikoiksi sänkyyn), alkuinnostusta, että kyllä tämä voitetaan.

Parantajia, joiden mielestä esim. metsään meno, kunnon ryyppäjäiset ja naiminen poistaa masennuksen.

Summa summarum, ei toimi. Ahdistun lisää ja olen joutunut pelkäämään itseni puolesta, kun en saa emotionaalista tukea. Pisin suhde onnistui epäempaattisen ihmisen kanssa, jonka mielestä masennus on keksitty juttu. Tämä vähättely ja alistaminen ei tehnyt hyvää itsetunnolleni. Toisaalta mies voi niin pahoin, että se ahdisti itsessään minua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole löytänyt miestä, joka olisi hyväksynyt masennukseni. Masentuneena tiuskin ja huudan ja makaan.

Omasta mielestäni minussa on paljon hyviä puolia, joiden vuoksi kannattaisi seurustella kanssani. Ilmeisesti kukaan ei ole vain nähnyt näitä puolia.

Olen kohdannut vähättelyä ja ymmärtämättömyyttä. Masennus on koitettu vaientaa.

Ap, en tiedä vastausta. Jos on toinen, jolla on sama sairaus, miten sitten elämä.

Kyllä on pariskuntia, jossa molemmilla on mt-ongelmia.

Olen kohdannut sekä esineellistämistä (minut on jätetty nukkumaan viikoiksi sänkyyn), alkuinnostusta, että kyllä tämä voitetaan.

Parantajia, joiden mielestä esim. metsään meno, kunnon ryyppäjäiset ja naiminen poistaa masennuksen.

Summa summarum, ei toimi. Ahdistun lisää ja olen joutunut pelkäämään itseni puolesta, kun en saa emotionaalista tukea. Pisin suhde onnistui epäempaattisen ihmisen kanssa, jonka mielestä masennus on keksitty juttu. Tämä vähättely ja alistaminen ei tehnyt hyvää itsetunnolleni. Toisaalta mies voi niin pahoin, että se ahdisti itsessään minua.

On joku psykiatrikin ollut joskus kiinnostunut minusta. Tuo on taas vaikuttanut niin sairaalta jutulta, että olen onneksi pysynyt kaukana. Mitään isää, opettajaa tai hoitajaa en kaipaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näyttää siltä, että valtaosa on sitä mieltä, jos sairaus hallinnassa niin asia ookoo. Uskoisin apnkin tätä tarkoittavan ja siihen viitaten kysyi tuosta tuomitsevaisuudesta. Olen huomannut tälläkin palstalla, että esim skitsofreenikkoja tuomitaan enemmän kuin muita mt-sairauksia. En tiedä mistä se johtuu, mutta ehkä siitä jos ihmisillä on mielikuva skitsofrenian vaarallisuudesta.

Skitsofrenia on pelottava jos haluaa lapsia, kun se on niin periytyvä. Tunnen yhden skitsofreenikon, ja hänelläkin on vanhempi myös skitsofreniaa sairastava.

Mielestäni skitsofreniassa ei ole mitään pelottavaa. Tunnen henkilöitä joilla on diagnoosi, mutta lääkityksellä ovat niin normaaleja, ettei sairautta huomaa mistään. Ja jos ei itse kertoisi, ei sitä tietäisi.

Voisiko tämä suhtautuminen johtua siitä, ettää skitosofreenikoilla on peloiteltu suomen kansaa iät ja ajat? Toki sairauden raflaava nimikin on omiaan aiheuttamaan huomiota. Taaseen olen tavannut useita naisia joilla ei ole mitään diagnoosia, mutta käytös on hyvinkin epävakaata ja omituista. Hysteerista, vainoharhaista, kaksisuuntaista jne....

Olen itsekin käynyt osastolla näkemässä hoidossa olleita ja huomasin, että useat olivat hyvinkin normaaleja ihmisiä, hoidosta riippumatta.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole löytänyt miestä, joka olisi hyväksynyt masennukseni. Masentuneena tiuskin ja huudan ja makaan.

Omasta mielestäni minussa on paljon hyviä puolia, joiden vuoksi kannattaisi seurustella kanssani. Ilmeisesti kukaan ei ole vain nähnyt näitä puolia.

Olen kohdannut vähättelyä ja ymmärtämättömyyttä. Masennus on koitettu vaientaa.

Ap, en tiedä vastausta. Jos on toinen, jolla on sama sairaus, miten sitten elämä.

Kyllä on pariskuntia, jossa molemmilla on mt-ongelmia.

Tuo nyt ei tarkoita sitä että ongelma on itse masennus. Ei kenenkään tarvitse kuunnella jatkuvaa tiuskimista ja huutamista, se puoliso ei ole mikään lika ämpäri.

Ja itse ainakin masentuneena lähinnä itkeskelen, en todellakaan jaksa alkaa huutamaan kumppanille. Tuohan on kamalaa.

Vaikka omaakin jonkun diagnoosin, niin se ei anna oikeutusta käyttäytyä kusipäisesti.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mahdollista. Vain naisille itselleen sallitaan mt-diagnoosit. Miehiltä edellytetään virheettömyyttä.

Tätä minä vähän epäilinkin, ainakin osittain. Nimittäin sitä, että naisten mt-ongelmat nähtäisiin ja koettaisiin hyväksyttävämpinä ja lievempinä asioina kuin miesten.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mahdollista. Vain naisille itselleen sallitaan mt-diagnoosit. Miehiltä edellytetään virheettömyyttä.

VMP.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole löytänyt miestä, joka olisi hyväksynyt masennukseni. Masentuneena tiuskin ja huudan ja makaan.

Omasta mielestäni minussa on paljon hyviä puolia, joiden vuoksi kannattaisi seurustella kanssani. Ilmeisesti kukaan ei ole vain nähnyt näitä puolia.

Olen kohdannut vähättelyä ja ymmärtämättömyyttä. Masennus on koitettu vaientaa.

Ap, en tiedä vastausta. Jos on toinen, jolla on sama sairaus, miten sitten elämä.

Kyllä on pariskuntia, jossa molemmilla on mt-ongelmia.

Tuo nyt ei tarkoita sitä että ongelma on itse masennus. Ei kenenkään tarvitse kuunnella jatkuvaa tiuskimista ja huutamista, se puoliso ei ole mikään lika ämpäri.

Ja itse ainakin masentuneena lähinnä itkeskelen, en todellakaan jaksa alkaa huutamaan kumppanille. Tuohan on kamalaa.

Vaikka omaakin jonkun diagnoosin, niin se ei anna oikeutusta käyttäytyä kusipäisesti.

Lähinnä kuormitus. Nykyään osaan vetäytyä omiin oloihini ja ymmärrän omat puutteeni. Aikaisemmin yritin liikaa elää yhteyskunnan normien mukaan, joka johti siihen, että olin kuin nurkkaan ajettu hiiri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole löytänyt miestä, joka olisi hyväksynyt masennukseni. Masentuneena tiuskin ja huudan ja makaan.

Omasta mielestäni minussa on paljon hyviä puolia, joiden vuoksi kannattaisi seurustella kanssani. Ilmeisesti kukaan ei ole vain nähnyt näitä puolia.

Olen kohdannut vähättelyä ja ymmärtämättömyyttä. Masennus on koitettu vaientaa.

Ap, en tiedä vastausta. Jos on toinen, jolla on sama sairaus, miten sitten elämä.

Kyllä on pariskuntia, jossa molemmilla on mt-ongelmia.

Olen kohdannut sekä esineellistämistä (minut on jätetty nukkumaan viikoiksi sänkyyn), alkuinnostusta, että kyllä tämä voitetaan.

Parantajia, joiden mielestä esim. metsään meno, kunnon ryyppäjäiset ja naiminen poistaa masennuksen.

Summa summarum, ei toimi. Ahdistun lisää ja olen joutunut pelkäämään itseni puolesta, kun en saa emotionaalista tukea. Pisin suhde onnistui epäempaattisen ihmisen kanssa, jonka mielestä masennus on keksitty juttu. Tämä vähättely ja alistaminen ei tehnyt hyvää itsetunnolleni. Toisaalta mies voi niin pahoin, että se ahdisti itsessään minua.

Masennuksesi on ongelma, jos sinä oirehdit. Kerroitko huutamisesta, tiuskimisesta yms. Mt-ongelmat eivät ole este, mikäli se ei oireile ja on hallinnassa esim lääkkeiden ja hoidon avulla. Näin luulisin. Sinullekin suosittelisin kunnon hoidon ja avun saantia, jotta voisit joku päivä elää täysipainoisempaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mahdollista. Vain naisille itselleen sallitaan mt-diagnoosit. Miehiltä edellytetään virheettömyyttä.

Tätä minä vähän epäilinkin, ainakin osittain. Nimittäin sitä, että naisten mt-ongelmat nähtäisiin ja koettaisiin hyväksyttävämpinä ja lievempinä asioina kuin miesten.

Nyt rehellisesti, montako kymmentä aloitusta olet kirjoittanut tänne, joissa lällättelet naisille näiden pillereiden syönnistä ja annat ymmärtää että miehet ovat naisia parempia kun eivät taatusti mihinkään kallonkutistajalle mene. Ja vastaavasti, mikä on naisten yleisin kehotus inseleille täällä, mene terapiaan. Naiset eivät ole teidän mt-ongelmien hyväksymisen esteenä, vaan te itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole löytänyt miestä, joka olisi hyväksynyt masennukseni. Masentuneena tiuskin ja huudan ja makaan.

Omasta mielestäni minussa on paljon hyviä puolia, joiden vuoksi kannattaisi seurustella kanssani. Ilmeisesti kukaan ei ole vain nähnyt näitä puolia.

Olen kohdannut vähättelyä ja ymmärtämättömyyttä. Masennus on koitettu vaientaa.

Ap, en tiedä vastausta. Jos on toinen, jolla on sama sairaus, miten sitten elämä.

Kyllä on pariskuntia, jossa molemmilla on mt-ongelmia.

Olen kohdannut sekä esineellistämistä (minut on jätetty nukkumaan viikoiksi sänkyyn), alkuinnostusta, että kyllä tämä voitetaan.

Parantajia, joiden mielestä esim. metsään meno, kunnon ryyppäjäiset ja naiminen poistaa masennuksen.

Summa summarum, ei toimi. Ahdistun lisää ja olen joutunut pelkäämään itseni puolesta, kun en saa emotionaalista tukea. Pisin suhde onnistui epäempaattisen ihmisen kanssa, jonka mielestä masennus on keksitty juttu. Tämä vähättely ja alistaminen ei tehnyt hyvää itsetunnolleni. Toisaalta mies voi niin pahoin, että se ahdisti itsessään minua.

Jätetty viikoiksi sänkyyn? Siis etkö itse pääse sieltä pois vai mikä tässä nyt kuulostaa oudolta?

Käytännössä kukaan ei voi täysin nähdä toisen pään sisälle. Mutta se mikä näkyy toiselle, on elämänhallinta. Huolehtiiko itsestään.

Käykö suihkussa, peseekö vaatteet.

Saako omat rahat riittämään, kämpän siivottua.

Itsellä oli pukupelle narsistimies, joka oli todella ilkeä ,impulssihäiriöinen ja pihisti varasti ja loisi minkä ikinä sai. Hänessä ei ollut mitään vikaa omasta mielestään. Vain rikkoi minut.

Mutta mielenterveyskuvioista sitten löytyi mukava miesystävä. Kiltti ja hyvä, ei varastele. Toivomme toisillemme vain hyvää. Että kyllä voi ystävän löytää mutta jos hoitajaa etsii, silloin on soitettava terveysasemalle.

Parisuhde ei ole hoitosuhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole löytänyt miestä, joka olisi hyväksynyt masennukseni. Masentuneena tiuskin ja huudan ja makaan.

Omasta mielestäni minussa on paljon hyviä puolia, joiden vuoksi kannattaisi seurustella kanssani. Ilmeisesti kukaan ei ole vain nähnyt näitä puolia.

Olen kohdannut vähättelyä ja ymmärtämättömyyttä. Masennus on koitettu vaientaa.

Ap, en tiedä vastausta. Jos on toinen, jolla on sama sairaus, miten sitten elämä.

Kyllä on pariskuntia, jossa molemmilla on mt-ongelmia.

Olen kohdannut sekä esineellistämistä (minut on jätetty nukkumaan viikoiksi sänkyyn), alkuinnostusta, että kyllä tämä voitetaan.

Parantajia, joiden mielestä esim. metsään meno, kunnon ryyppäjäiset ja naiminen poistaa masennuksen.

Summa summarum, ei toimi. Ahdistun lisää ja olen joutunut pelkäämään itseni puolesta, kun en saa emotionaalista tukea. Pisin suhde onnistui epäempaattisen ihmisen kanssa, jonka mielestä masennus on keksitty juttu. Tämä vähättely ja alistaminen ei tehnyt hyvää itsetunnolleni. Toisaalta mies voi niin pahoin, että se ahdisti itsessään minua.

Jätetty viikoiksi sänkyyn? Siis etkö itse pääse sieltä pois vai mikä tässä nyt kuulostaa oudolta?

Jos on masentunut, niin ei välttämättä pääse sängystä liikkeelle vaan masistelee sängynpohjalla kaikenlaisia asioita. Luulen, että sitä tarkoitettiin ja on hyvinkin uskottavaa. Olen joskus aiemmin itsekin potenut vastaavaa ja laiduinkin silloin useita kiloja.

Totta kai on mahdollista, tietysti se varmasti vaikuttaa todennäköisyyteen, mikä/mitkä tietyt mt-ongelmat kyseessä. Jotkin ovat vaikeampia ja jotkut voivat sisältää jonkinlaisia riskejä myös läheisille.

Omalla miehellä on masennusta, ahdistusta sekä OCD ja kertoi näistä jo ensimmäisellä tapaamiskerralla, enkä hetkeäkään ole niiden takia häntä tuominnut tai miettinyt etten haluaisi hänen kanssaan olla niiden takia :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole löytänyt miestä, joka olisi hyväksynyt masennukseni. Masentuneena tiuskin ja huudan ja makaan.

Omasta mielestäni minussa on paljon hyviä puolia, joiden vuoksi kannattaisi seurustella kanssani. Ilmeisesti kukaan ei ole vain nähnyt näitä puolia.

Olen kohdannut vähättelyä ja ymmärtämättömyyttä. Masennus on koitettu vaientaa.

Ap, en tiedä vastausta. Jos on toinen, jolla on sama sairaus, miten sitten elämä.

Kyllä on pariskuntia, jossa molemmilla on mt-ongelmia.

Olen kohdannut sekä esineellistämistä (minut on jätetty nukkumaan viikoiksi sänkyyn), alkuinnostusta, että kyllä tämä voitetaan.

Parantajia, joiden mielestä esim. metsään meno, kunnon ryyppäjäiset ja naiminen poistaa masennuksen.

Summa summarum, ei toimi. Ahdistun lisää ja olen joutunut pelkäämään itseni puolesta, kun en saa emotionaalista tukea. Pisin suhde onnistui epäempaattisen ihmisen kanssa, jonka mielestä masennus on keksitty juttu. Tämä vähättely ja alistaminen ei tehnyt hyvää itsetunnolleni. Toisaalta mies voi niin pahoin, että se ahdisti itsessään minua.

Jätetty viikoiksi sänkyyn? Siis etkö itse pääse sieltä pois vai mikä tässä nyt kuulostaa oudolta?

Jos on masentunut, niin ei välttämättä pääse sängystä liikkeelle vaan masistelee sängynpohjalla kaikenlaisia asioita. Luulen, että sitä tarkoitettiin ja on hyvinkin uskottavaa. Olen joskus aiemmin itsekin potenut vastaavaa ja laiduinkin silloin useita kiloja.

Jos on niin huonona että ei oikeasti pääse sängystä ylös, niin silloin hakeudutaan osastolle hoidettavaksi, ei odoteta että kumppani hoitaa ja pelastaa. Tuo on ihan liian iso taakka kenelle tahansa, silloin otetaan yhteys ammattilaisiin ja sitä parantumista täytyy silloinkin ajaa itse.