Jos on Mt-diagnoosi, niin onko mahdollista löytää naista joka välittää ja ei tuomitse?

Masennus ei välttämättä mene ohi. Itse olen kroonisesti masentunut (yli 20v sairastanut) ja olen kyllä seurustellut useampia kertoja. Tähän toki vaikuttaa se että olen ihan hyvännäköinen ja nainen. Lisäksi huolehdin itse omasta taloudestani ja olen tottunut olemaan sairas. Osaan menetellä asian kanssa ja olen sinut sairauteni kanssa. Sen olen huomannut että toisen masentuneen kanssa seurustelu ei oikein onnistu, harvalla on yhtä sujuva arki ja asiat järjestyksessä kuin itselläni. Jos toinen ei pärjää sairautensa kanssa ja olettaa että alan sääliä tai paapoa, erehtyy. Toisaalta en enää kaipaa seuraa tai seksiä tai muutakaan keneltäkään. Voin hyvin elellä näin.

Minä ajattelisin, että jos sairaus pysyy hallinnassa esim lääkkeillä ja/tai terapialla, niin mikään diagnoosi ei haittaa. Ei ole kysymys siitä onko bipo, masennus, skitsofrenia, jakomielitauti tai mikä muu tahansa. Jos sairaus on oireeton, niin ihminen on ns normaali, kuin kuka tahansa meistä eikä sairaus ole nähtävissä. Joten en torppaisi ketään ihmistä vain diagnoosin takia. Moni elää yllätänkin normaalia elämää, mutta usein myöskin asiaa salaillaan justiinsa tämän tuomitsevaisuuden takia.

Aika monella naisellakin on (mt-diagnoosi). Miksei voisi ajatella saavansa ja antavansa kumppanille vertaistukea?

Vierailija kirjoitti:

Masennus ei välttämättä mene ohi. Itse olen kroonisesti masentunut (yli 20v sairastanut) ja olen kyllä seurustellut useampia kertoja. Tähän toki vaikuttaa se että olen ihan hyvännäköinen ja nainen. Lisäksi huolehdin itse omasta taloudestani ja olen tottunut olemaan sairas. Osaan menetellä asian kanssa ja olen sinut sairauteni kanssa. Sen olen huomannut että toisen masentuneen kanssa seurustelu ei oikein onnistu, harvalla on yhtä sujuva arki ja asiat järjestyksessä kuin itselläni. Jos toinen ei pärjää sairautensa kanssa ja olettaa että alan sääliä tai paapoa, erehtyy. Toisaalta en enää kaipaa seuraa tai seksiä tai muutakaan keneltäkään. Voin hyvin elellä näin.

Ot mutta vinkkinä, minun 20 vuotta kestänyt masis loppui lähes seinään kun vihdoin ymmärsin että masennukseni onkin tukahdutettua kiukkua.

Vierailija kirjoitti:

Aika monella naisellakin on (mt-diagnoosi). Miksei voisi ajatella saavansa ja antavansa kumppanille vertaistukea?

Tämä. Hyvin monella on mielenterveysongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla hyvä sosioekonominen asema? Sillä saa anteeksi vaikka mitä.

Mitä tarkoitat?

naiset tykkää toisten rahoista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monella naisellakin on (mt-diagnoosi). Miksei voisi ajatella saavansa ja antavansa kumppanille vertaistukea?

Tämä. Hyvin monella on mielenterveysongelmia.

Niin on. Mutta ihmiset arvottaa mt asioitakin eri tavalla. Moni esim pitää kuvitelmissaan skitsofreniaa huonompana ja riskimpänä diagnoosina kuin muita epävakauksia ja minä olen eri mieltä. Itse mielummin ottaisin kumppaniksi skirsofreenikon jolla sairaus hallinnassa, kuin epävakaan ihmisen noin muuten jolla ei vaikka diagnoosiakaan ole.

Mun mielestä olennaisin asia on se että hoitaa itseään (lääkkeet, terapiat, kesksuteluapu, u name it). Uhriutuminen on myöskin aika raskasta jos ei itse edes koita tehdä asialle mitään. Pitää muistaa lisäksi se ettei kaada kaikkea kumppanin niskaan, been there done that.

N25, kärsinyt OCD:stä 8 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Aika monella naisellakin on (mt-diagnoosi). Miksei voisi ajatella saavansa ja antavansa kumppanille vertaistukea?

Ehkä se on liian työlästä. Ap toivoo hoivaa ilman vastavuoroisuutta.

Noilla tiedoilla on mahdoton sanoa mitään. Onko elämänhallinta millä tasolla? Mikä diagnoosi sinulla on? Etsitkö kumppania vai hoitajaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus ei välttämättä mene ohi. Itse olen kroonisesti masentunut (yli 20v sairastanut) ja olen kyllä seurustellut useampia kertoja. Tähän toki vaikuttaa se että olen ihan hyvännäköinen ja nainen. Lisäksi huolehdin itse omasta taloudestani ja olen tottunut olemaan sairas. Osaan menetellä asian kanssa ja olen sinut sairauteni kanssa. Sen olen huomannut että toisen masentuneen kanssa seurustelu ei oikein onnistu, harvalla on yhtä sujuva arki ja asiat järjestyksessä kuin itselläni. Jos toinen ei pärjää sairautensa kanssa ja olettaa että alan sääliä tai paapoa, erehtyy. Toisaalta en enää kaipaa seuraa tai seksiä tai muutakaan keneltäkään. Voin hyvin elellä näin.

Ot mutta vinkkinä, minun 20 vuotta kestänyt masis loppui lähes seinään kun vihdoin ymmärsin että masennukseni onkin tukahdutettua kiukkua.

Eli mikä se vinkkisi oli? Olen käynyt vuosia terapiassa ja tunnen itseni todella hyvin. Mitä siis teit kun vasta 20 vuoden itsetutkiskelun jälkeen tajusitkin olevasi kiukkuinen? Lopetit kiukkuisena olon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monella naisellakin on (mt-diagnoosi). Miksei voisi ajatella saavansa ja antavansa kumppanille vertaistukea?

hulluja naisia tosiaan on paljon, kuten palstaltakin huomaa, mutta nekin haluavat laatikkoleukaisen lentäjälääkärin

Tässäpä teille skitsoidi tai skitsotypaalinen. Elää puhtaasti omissa päiväunelmissaan ja kuvittelee ne todellisuudeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monella naisellakin on (mt-diagnoosi). Miksei voisi ajatella saavansa ja antavansa kumppanille vertaistukea?

hulluja naisia tosiaan on paljon, kuten palstaltakin huomaa, mutta nekin haluavat laatikkoleukaisen lentäjälääkärin

Höpöhöpö. Mulla on liuta diagnooseja ja olen yhdessä samanmoisen kanssa, sillä ei ole yhtä monta diagnoosia, mutta ne onkin sit pahimmillaan jo osastokamaa 🤪 eihän tuollainen edes toimisi. Mun mielestä hullut pariutukoot keskenään ja "normaalit" kaltaistensa kanssa.

Mikä aapeen ongelma on?

Mulle ei ole este, mutta mä olenkin mt-potilas ja tuppaan viehättymään sellaisista.

Bipon ja psykoottisuuteen taipuvan kanssa en tosin lähtisi toistamiseen enää suhteeseen, se vei lopunkin järjen ja oli todella rankkaa väkivaltoineen.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän kaikilla ole jollain tasolla mielenterveyshäiriöitä.

Mutta se riippuu ihan mikä on. Jos on joku vakava, kuten kaksisuuntainen tai skitsofrenia, niiin en lähtisi. Mulla on itselläni rajoitettu määrä energiaa, eikä se riittäisi vakavasti sairaan miehen mielenterveyden hoitoon ja huolehtemiseen. 

Mulla on kaksisuuntainen ja lääkityksen avulla olen ja käyttäydyn ihan normaalisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monella naisellakin on (mt-diagnoosi). Miksei voisi ajatella saavansa ja antavansa kumppanille vertaistukea?

Ehkä se on liian työlästä. Ap toivoo hoivaa ilman vastavuoroisuutta.

No mistäs nyt tämmöisen luit?

Oon itse ongelmainen ja AP kuulosti ihan fiksulta. Aralta mutta fiksulta.

Ihmekään jos on vähän arka kun tuomitaan parin lauseen perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus ei välttämättä mene ohi. Itse olen kroonisesti masentunut (yli 20v sairastanut) ja olen kyllä seurustellut useampia kertoja. Tähän toki vaikuttaa se että olen ihan hyvännäköinen ja nainen. Lisäksi huolehdin itse omasta taloudestani ja olen tottunut olemaan sairas. Osaan menetellä asian kanssa ja olen sinut sairauteni kanssa. Sen olen huomannut että toisen masentuneen kanssa seurustelu ei oikein onnistu, harvalla on yhtä sujuva arki ja asiat järjestyksessä kuin itselläni. Jos toinen ei pärjää sairautensa kanssa ja olettaa että alan sääliä tai paapoa, erehtyy. Toisaalta en enää kaipaa seuraa tai seksiä tai muutakaan keneltäkään. Voin hyvin elellä näin.

Ot mutta vinkkinä, minun 20 vuotta kestänyt masis loppui lähes seinään kun vihdoin ymmärsin että masennukseni onkin tukahdutettua kiukkua.

Eli mikä se vinkkisi oli? Olen käynyt vuosia terapiassa ja tunnen itseni todella hyvin. Mitä siis teit kun vasta 20 vuoden itsetutkiskelun jälkeen tajusitkin olevasi kiukkuinen? Lopetit kiukkuisena olon?

Ei ne terapiassa osaa auttaa sinua tämän asian kanssa, ei ne minuakaan osanneet auttaa. Ja en lopettanut kiukkuisena oloa vaan aloitin :D. Kiukku ja viha on normaaleja tunteita joiden tarkoitus on paljastaa ihmiselle milloin hänen rajojaan rikotaan ja ohjata ihminen kohti omannäköistä elämää. Ennen kun löysin kiukkuni, kuvittelin että olen niin korkeatasoinen ihminen etten sellaisia tunteita tunne ollenkaan. Väärin. Ja ei sen tarvitse aina olla kiukku. Tukahduttaminen on oleellista. Siihen ei vastaus ole muistojen pyörittely ja järkeily ja analysointi terapiassa vaan se että sallii itselleen tunteet tunteina, ja lopettaa muistelun ja järkeilyn ja analysoinnin kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän kaikilla ole jollain tasolla mielenterveyshäiriöitä.

Mutta se riippuu ihan mikä on. Jos on joku vakava, kuten kaksisuuntainen tai skitsofrenia, niiin en lähtisi. Mulla on itselläni rajoitettu määrä energiaa, eikä se riittäisi vakavasti sairaan miehen mielenterveyden hoitoon ja huolehtemiseen. 

Mulla on kaksisuuntainen ja lääkityksen avulla olen ja käyttäydyn ihan normaalisti.

Mikä lääkitys ja menikö pitkään kun löysit sopivan?

T hullun tyttöystävä

Alkoholisti on aina alkoholisti, hullu on aina hullu.

Ennakkoluuloista kommentointia. Kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa on mahdollista elää täysin normaalia elämää kun pitää kiinni hyvistä elämäntavoista. Psykoosikin voi jäädä kertaluontoiseksi, ja harvemmin aiheuttaa väkivaltaisuutta.

Näyttää siltä, että valtaosa on sitä mieltä, jos sairaus hallinnassa niin asia ookoo. Uskoisin apnkin tätä tarkoittavan ja siihen viitaten kysyi tuosta tuomitsevaisuudesta. Olen huomannut tälläkin palstalla, että esim skitsofreenikkoja tuomitaan enemmän kuin muita mt-sairauksia. En tiedä mistä se johtuu, mutta ehkä siitä jos ihmisillä on mielikuva skitsofrenian vaarallisuudesta.