Onko Harry Potter mielestänne yliarvostettu?

Eihän tarzaninkaan kirjoittaja edes käynyt koskaan afrikassa- mutta se ei ole se pointti. Viihdefiktiossa jos luettuasi pari ekaa sivua haluat jatkaa lukemista niin se on. Eli tarinan imu-tai vetävyys kuten joku jo mainitsikin. 

Mun mielestä sekin on oikeastaan kirjallisesti ansiokasta, että kaikkine epäloogisuuksineen ja muineen potterit ovat silti kelpo lukemista.

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut kaikki Potterit, ja ovathan ne koukuttavia ja hyviä kirjoja. Mutta pakko myöntää, että kyllä minuakin kieltämättä hieman häiritsi tuo, että Tom Valedron annettiin ymmärtää olleen alusta alkaen ilkeä ja julma lapsi, jonka kohtalona ja päämääränä oli aina päätyä sieluttomaksi, vallanhimoiseksi ja häikäilemättömäksi pimeyden lordiksi. Jotenkin se vain tuntui liian helpolta ja tylsältä ratkaisulta. Mielestäni olisi ollut kiinnostavampaa, jos hänen kehittymisensä lordi Voldemortiksi olisi ollut vaiheittaista ja seurausta hänen kokemistaan vastoinkäymisistä. Toisaalta, kaipa tuollainen yliluonnollinen pahuus sopii kyseiseen kirjasarjaan. Sekin hieman mietitytti, että miksi Dumbledore tuntui suhtautuvan niin välinpitämättömästi Tylypahkan turvallisuuteen eikä juurikaan puuttunut siellä tapahtuvaan koulukiusaamiseen, vaan päin vastoin valitsi kiusaajia jopa valvojaoppilaiksi.

Minusta Dumbledoren toiminta on ihan realistista. Ei aina tosielämässäkään puututa kiusaamiseen. Osa kiusaajista, mm. Malfoyn porukka, saattoi osata toimia myös niin ovelasti, ettei kiusaaminen ollut henkilökunnan tiedossa. Dumbledore vaikutti myös sellaiselta tyypiltä, jonka ajatusmaailmaan saattoi kuulua, että vastoinkäymiset ja takaiskut kasvattavat ja valmistavat elämää varten.

En sanoisi että on yliarvostettu. Se on tiettyjen ihmisten arvostama, jotka ovat ottaneet tarinan itselleen ja saaneet siitä hyvää mieltä ja väriä elämäänsä.

Toiset arvostavat ja toiset eivät. Maailma on täynnä tarinoita ja ilmiöitä eli kaikille kaikkea josta voi valita mieleisensä. Itse tykkään Taikamaailmasta ja kirjoittanut siitä fanifiktiotakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut kaikki Potterit, ja ovathan ne koukuttavia ja hyviä kirjoja. Mutta pakko myöntää, että kyllä minuakin kieltämättä hieman häiritsi tuo, että Tom Valedron annettiin ymmärtää olleen alusta alkaen ilkeä ja julma lapsi, jonka kohtalona ja päämääränä oli aina päätyä sieluttomaksi, vallanhimoiseksi ja häikäilemättömäksi pimeyden lordiksi. Jotenkin se vain tuntui liian helpolta ja tylsältä ratkaisulta. Mielestäni olisi ollut kiinnostavampaa, jos hänen kehittymisensä lordi Voldemortiksi olisi ollut vaiheittaista ja seurausta hänen kokemistaan vastoinkäymisistä. Toisaalta, kaipa tuollainen yliluonnollinen pahuus sopii kyseiseen kirjasarjaan. Sekin hieman mietitytti, että miksi Dumbledore tuntui suhtautuvan niin välinpitämättömästi Tylypahkan turvallisuuteen eikä juurikaan puuttunut siellä tapahtuvaan koulukiusaamiseen, vaan päin vastoin valitsi kiusaajia jopa valvojaoppilaiksi.

Minusta Dumbledoren toiminta on ihan realistista. Ei aina tosielämässäkään puututa kiusaamiseen. Osa kiusaajista, mm. Malfoyn porukka, saattoi osata toimia myös niin ovelasti, ettei kiusaaminen ollut henkilökunnan tiedossa. Dumbledore vaikutti myös sellaiselta tyypiltä, jonka ajatusmaailmaan saattoi kuulua, että vastoinkäymiset ja takaiskut kasvattavat ja valmistavat elämää varten.

Tylypahkaa ei pidä edes alkaa vertailemaan suomalaiseen kouluun. Sisäoppilaitos on lähin verrokki ja näissähän kiusaamismahdollisuudet ovat käytännössä rajattomat.

Vierailija kirjoitti:

Eivät ole. Itse opin lukemaan kyseisten kirjojen ansiosta kuten miljoonat ja miljoonat muutkin maailman lapset. Rowling onnistui luomaan todella mukaansatempaavan taikamaailman ja parasta oli itse kuulua siihen sukupolveen, joka sai kasvaa yhdessä Potter-sarjan kanssa. Meille 90-luvun alussa syntyneille tuo kirjasarja on ollut yksi suurimmista sukupolvikokemuksista maailmanlaajuisesti - sitä ei voi mitenkään aliarvioida.

Enkä siis koe olevani mitenkään "fani", mutta Potterit olivat tärkeä osa lapsuuttani ja niiden myötä minusta tuli oikea himolukija. Voi kunpa nykypäivänkin lapset tempaistaisiin yhtä tehokkaasti lukemisen maailmaan...

Sama kokemus itsellä, olin kyllä lukutoukka jo ennestään mutta kun sain melkein 11-vuotiaana juuri ilmestyneet Potterit käsiini niin ahmin ne suunnilleen kertaistumalta.

Ja ne toimii kyllä edelleen, ensimmäiset Potter-sukupolven jälkeläiset ovat ehtineet siihen ikään että alkavat lukea niitä itsekin, ja sen huomaa esim siitä miten ne ovat taas muotia, kaikenlaisia potter-vaatteita, leluja ja legoja on ihan viime vuosina tullut myyntiin taas. Oman 7v lukee juuri ekaa Potteriaan myös :)

Mielestäni mennään vikaan jos niitä arvostellaan muina kuin lasten/nuortenkirjoina. Niissä on näin aikuisen silmin katsottuna paljon epäloogisuuksia ja tiettyä naiiviutta, mutta kohderyhmään ne uppoaa kuin häkä. Ja on niitä kyllä ihan kiva lukea itsekin, kun ei ota liian vakavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivät ole. Itse opin lukemaan kyseisten kirjojen ansiosta kuten miljoonat ja miljoonat muutkin maailman lapset. Rowling onnistui luomaan todella mukaansatempaavan taikamaailman ja parasta oli itse kuulua siihen sukupolveen, joka sai kasvaa yhdessä Potter-sarjan kanssa. Meille 90-luvun alussa syntyneille tuo kirjasarja on ollut yksi suurimmista sukupolvikokemuksista maailmanlaajuisesti - sitä ei voi mitenkään aliarvioida.

Enkä siis koe olevani mitenkään "fani", mutta Potterit olivat tärkeä osa lapsuuttani ja niiden myötä minusta tuli oikea himolukija. Voi kunpa nykypäivänkin lapset tempaistaisiin yhtä tehokkaasti lukemisen maailmaan...

Sama kokemus itsellä, olin kyllä lukutoukka jo ennestään mutta kun sain melkein 11-vuotiaana juuri ilmestyneet Potterit käsiini niin ahmin ne suunnilleen kertaistumalta.

Ja ne toimii kyllä edelleen, ensimmäiset Potter-sukupolven jälkeläiset ovat ehtineet siihen ikään että alkavat lukea niitä itsekin, ja sen huomaa esim siitä miten ne ovat taas muotia, kaikenlaisia potter-vaatteita, leluja ja legoja on ihan viime vuosina tullut myyntiin taas. Oman 7v lukee juuri ekaa Potteriaan myös :)

Mielestäni mennään vikaan jos niitä arvostellaan muina kuin lasten/nuortenkirjoina. Niissä on näin aikuisen silmin katsottuna paljon epäloogisuuksia ja tiettyä naiiviutta, mutta kohderyhmään ne uppoaa kuin häkä. Ja on niitä kyllä ihan kiva lukea itsekin, kun ei ota liian vakavasti.

Itseasiassa sosiaalisesta näkökulmasta tarkasteltuna kirjat kuvaavat pelottavan tarkasti lasten ja nuorten maailmaa. Idealisoimatta myöskään siellä esiintyvää julmuutta. Sen vuoksi niihin on helppo samaistua.

Onko muka esim. TSH:ssa tai Narniassa kaikki realistista? Ei fantasiakirjallisuuden kuulukaan olla totuudenmukaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivät ole. Itse opin lukemaan kyseisten kirjojen ansiosta kuten miljoonat ja miljoonat muutkin maailman lapset. Rowling onnistui luomaan todella mukaansatempaavan taikamaailman ja parasta oli itse kuulua siihen sukupolveen, joka sai kasvaa yhdessä Potter-sarjan kanssa. Meille 90-luvun alussa syntyneille tuo kirjasarja on ollut yksi suurimmista sukupolvikokemuksista maailmanlaajuisesti - sitä ei voi mitenkään aliarvioida.

Enkä siis koe olevani mitenkään "fani", mutta Potterit olivat tärkeä osa lapsuuttani ja niiden myötä minusta tuli oikea himolukija. Voi kunpa nykypäivänkin lapset tempaistaisiin yhtä tehokkaasti lukemisen maailmaan...

Sama kokemus itsellä, olin kyllä lukutoukka jo ennestään mutta kun sain melkein 11-vuotiaana juuri ilmestyneet Potterit käsiini niin ahmin ne suunnilleen kertaistumalta.

Ja ne toimii kyllä edelleen, ensimmäiset Potter-sukupolven jälkeläiset ovat ehtineet siihen ikään että alkavat lukea niitä itsekin, ja sen huomaa esim siitä miten ne ovat taas muotia, kaikenlaisia potter-vaatteita, leluja ja legoja on ihan viime vuosina tullut myyntiin taas. Oman 7v lukee juuri ekaa Potteriaan myös :)

Mielestäni mennään vikaan jos niitä arvostellaan muina kuin lasten/nuortenkirjoina. Niissä on näin aikuisen silmin katsottuna paljon epäloogisuuksia ja tiettyä naiiviutta, mutta kohderyhmään ne uppoaa kuin häkä. Ja on niitä kyllä ihan kiva lukea itsekin, kun ei ota liian vakavasti.

Itseasiassa sosiaalisesta näkökulmasta tarkasteltuna kirjat kuvaavat pelottavan tarkasti lasten ja nuorten maailmaa. Idealisoimatta myöskään siellä esiintyvää julmuutta. Sen vuoksi niihin on helppo samaistua.

Hyvä huomio. Itseltäni jäi tuo puoli oikeastaan huomaamatta kirjoja lukiessani. Itse keskityin niin tarkasti Voldemortiin ja taisteluun häntä vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut kaikki Potterit, ja ovathan ne koukuttavia ja hyviä kirjoja. Mutta pakko myöntää, että kyllä minuakin kieltämättä hieman häiritsi tuo, että Tom Valedron annettiin ymmärtää olleen alusta alkaen ilkeä ja julma lapsi, jonka kohtalona ja päämääränä oli aina päätyä sieluttomaksi, vallanhimoiseksi ja häikäilemättömäksi pimeyden lordiksi. Jotenkin se vain tuntui liian helpolta ja tylsältä ratkaisulta. Mielestäni olisi ollut kiinnostavampaa, jos hänen kehittymisensä lordi Voldemortiksi olisi ollut vaiheittaista ja seurausta hänen kokemistaan vastoinkäymisistä. Toisaalta, kaipa tuollainen yliluonnollinen pahuus sopii kyseiseen kirjasarjaan. Sekin hieman mietitytti, että miksi Dumbledore tuntui suhtautuvan niin välinpitämättömästi Tylypahkan turvallisuuteen eikä juurikaan puuttunut siellä tapahtuvaan koulukiusaamiseen, vaan päin vastoin valitsi kiusaajia jopa valvojaoppilaiksi.

Mutta edelleen Voldemortin psykologinen kehitys noudattelee ihan realistista kaavaa: peritty taipumus psykopatiaan sekä sitä tukevat ulkoiset tekijät (hylkäys, kasvaminen orpokodissa).

Eikös Voldemortin sielumaisemaan tai kykyyn tuntea rakkautta tai empatiaa vaikuttanut vahvasti myös se että hänet siitettiin lemmenjuoman (tai epätodennäköisemmin komennuskirouksen) vaikutuksen alaisena?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut kaikki Potterit, ja ovathan ne koukuttavia ja hyviä kirjoja. Mutta pakko myöntää, että kyllä minuakin kieltämättä hieman häiritsi tuo, että Tom Valedron annettiin ymmärtää olleen alusta alkaen ilkeä ja julma lapsi, jonka kohtalona ja päämääränä oli aina päätyä sieluttomaksi, vallanhimoiseksi ja häikäilemättömäksi pimeyden lordiksi. Jotenkin se vain tuntui liian helpolta ja tylsältä ratkaisulta. Mielestäni olisi ollut kiinnostavampaa, jos hänen kehittymisensä lordi Voldemortiksi olisi ollut vaiheittaista ja seurausta hänen kokemistaan vastoinkäymisistä. Toisaalta, kaipa tuollainen yliluonnollinen pahuus sopii kyseiseen kirjasarjaan. Sekin hieman mietitytti, että miksi Dumbledore tuntui suhtautuvan niin välinpitämättömästi Tylypahkan turvallisuuteen eikä juurikaan puuttunut siellä tapahtuvaan koulukiusaamiseen, vaan päin vastoin valitsi kiusaajia jopa valvojaoppilaiksi.

Mutta edelleen Voldemortin psykologinen kehitys noudattelee ihan realistista kaavaa: peritty taipumus psykopatiaan sekä sitä tukevat ulkoiset tekijät (hylkäys, kasvaminen orpokodissa).

Eikös Voldemortin sielumaisemaan tai kykyyn tuntea rakkautta tai empatiaa vaikuttanut vahvasti myös se että hänet siitettiin lemmenjuoman (tai epätodennäköisemmin komennuskirouksen) vaikutuksen alaisena?

En tiedä, mutta se, mitä Voldemortin äidin puolen sukulaisista kerrotaan, kertoo kyllä mahdollisesta taipumuksesta psykopatiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut kaikki Potterit, ja ovathan ne koukuttavia ja hyviä kirjoja. Mutta pakko myöntää, että kyllä minuakin kieltämättä hieman häiritsi tuo, että Tom Valedron annettiin ymmärtää olleen alusta alkaen ilkeä ja julma lapsi, jonka kohtalona ja päämääränä oli aina päätyä sieluttomaksi, vallanhimoiseksi ja häikäilemättömäksi pimeyden lordiksi. Jotenkin se vain tuntui liian helpolta ja tylsältä ratkaisulta. Mielestäni olisi ollut kiinnostavampaa, jos hänen kehittymisensä lordi Voldemortiksi olisi ollut vaiheittaista ja seurausta hänen kokemistaan vastoinkäymisistä. Toisaalta, kaipa tuollainen yliluonnollinen pahuus sopii kyseiseen kirjasarjaan. Sekin hieman mietitytti, että miksi Dumbledore tuntui suhtautuvan niin välinpitämättömästi Tylypahkan turvallisuuteen eikä juurikaan puuttunut siellä tapahtuvaan koulukiusaamiseen, vaan päin vastoin valitsi kiusaajia jopa valvojaoppilaiksi.

Minusta Dumbledoren toiminta on ihan realistista. Ei aina tosielämässäkään puututa kiusaamiseen. Osa kiusaajista, mm. Malfoyn porukka, saattoi osata toimia myös niin ovelasti, ettei kiusaaminen ollut henkilökunnan tiedossa. Dumbledore vaikutti myös sellaiselta tyypiltä, jonka ajatusmaailmaan saattoi kuulua, että vastoinkäymiset ja takaiskut kasvattavat ja valmistavat elämää varten.

Tylypahkaa ei pidä edes alkaa vertailemaan suomalaiseen kouluun. Sisäoppilaitos on lähin verrokki ja näissähän kiusaamismahdollisuudet ovat käytännössä rajattomat.

Velhomaailma tuntuu muutenkin olevan aika vanhanaikainen ja jäljessä kehityksessä jästimaailmaan verrattuna. Ei siitä kovin montaa vuosikymmentä ole, kun Suomenkin kouluissa ajateltiin, että kiusaaminen kuuluu normaalina osana lasten ja nuorten kasvuun ja sosiaalisten taitojen harjoitteluun.

Erittäin paljon yliarvostettu. 

Oikeasti yksinkertaisten ihmisten lukemistoa. Niin tajuttoman henkisesti halpa, että tuomitsen ihmisen heti, jos jehuu kirjoja saati elokuvia.

on. Hermionen olisi pitänyt olla tummaihoinen, Malfoyn Itä-Aasialainen, Ron Weasleyn olisi pitänyt olla transmies ja homoseksuaali. Severus Snapen olisi pitänyt olla avoimemmin bondage-sadisti ja Dumbledoren polyamorinen. Näin aluksi.

Ei Voldemortia kuvata kirjoissa syntymästään asti pahana. Hän esiintyy kirjassa ensimmäistä kertaa 11-vuotiaana ja pahoja traunoja kokeneena lapsena. Kyllä tuon ikäinen jo oireilee ja mahdollinen persoonallisuushäiriön kehitys on hyvässä vauhdissa.

Mielestäni Potterit eivät ole yliarvostettuja kirjoja. Ne ovat kirjoja, jotka on kirjoitettu loistavasti ja älykkäästi ja joissa on mielenkiintoisia ja pidettäviä hahmoja.

Vierailija kirjoitti:

Ei Voldemortia kuvata kirjoissa syntymästään asti pahana. Hän esiintyy kirjassa ensimmäistä kertaa 11-vuotiaana ja pahoja traunoja kokeneena lapsena. Kyllä tuon ikäinen jo oireilee ja mahdollinen persoonallisuushäiriön kehitys on hyvässä vauhdissa.

Mielestäni Potterit eivät ole yliarvostettuja kirjoja. Ne ovat kirjoja, jotka on kirjoitettu loistavasti ja älykkäästi ja joissa on mielenkiintoisia ja pidettäviä hahmoja.

Minkälaisia traumoja Voldemortin mainittiin kokeneen? Itselläni kirjojen lukemisesta on jo aikaa, eikä minulla ole mikään norsun muisti.

Vierailija kirjoitti:

Ei Voldemortia kuvata kirjoissa syntymästään asti pahana. Hän esiintyy kirjassa ensimmäistä kertaa 11-vuotiaana ja pahoja traunoja kokeneena lapsena. Kyllä tuon ikäinen jo oireilee ja mahdollinen persoonallisuushäiriön kehitys on hyvässä vauhdissa.

Mielestäni Potterit eivät ole yliarvostettuja kirjoja. Ne ovat kirjoja, jotka on kirjoitettu loistavasti ja älykkäästi ja joissa on mielenkiintoisia ja pidettäviä hahmoja.

Muistaakseni mainittiin, että hän oli erikoinen jo vauvana, "itki tuskin ollenkaan".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei Voldemortia kuvata kirjoissa syntymästään asti pahana. Hän esiintyy kirjassa ensimmäistä kertaa 11-vuotiaana ja pahoja traunoja kokeneena lapsena. Kyllä tuon ikäinen jo oireilee ja mahdollinen persoonallisuushäiriön kehitys on hyvässä vauhdissa.

Mielestäni Potterit eivät ole yliarvostettuja kirjoja. Ne ovat kirjoja, jotka on kirjoitettu loistavasti ja älykkäästi ja joissa on mielenkiintoisia ja pidettäviä hahmoja.

Minkälaisia traumoja Voldemortin mainittiin kokeneen? Itselläni kirjojen lukemisesta on jo aikaa, eikä minulla ole mikään norsun muisti.

Ööh. Voldemort hylättiin jo vauvana ja vietti lapsuuden orpokodissa. Orpokoti ei vaikuttanut siltä, että siellä olisi ollut kovin välittäviä aikuisia. Sen yhden orpokodin työntekijän perusteella. Eikö tuossa ole jo ihan tarpeeksi aineksia traumoihin?